QuoteKirkosta turvapaikka suomalaisille?
Muutamia kertoja vuodessa hoidan tapauksia, joissa käännytys- tai karkotuspäätöksen saanut ulkomaalainen henkilö ei suostu hyväksymään lopputulosta ja hakee apua seurakunnasta.
Jos kirkon työntekijän arvion mukaan viranomainen – näissä tapauksissa usein maahanmuuttovirasto – ei ole ottanut huomioon kaikkia tapaukseen liittyviä seikkoja ja tehnyt siksi epäoikeudenmukaisen päätöksen, voidaan käynnistää prosessi, jota kutsutaan nimellä Kirkko turvapaikkana.
Suomen ekumeenisen neuvoston laatimia ohjeita seuraamalla jokainen seurakunta pystyy tarjoamaan turvapaikkaa sitä tarvitsevalle ulkomaalaiselle. Käytäntö on vakiintunut ja vaikka kirkon väliintulo ei aina johda toivottuun lopputulokseen, monet tapaukset ovat päättyneet hyvin. Epätoivoiset ihmiset ovat saaneet toisen tilaisuuden oleskella turvallisessa maassa. Olen itse ollut mukana hoitamassa kymmeniä Kirkko turvapaikkana -tapauksia. Tunnen hyvin ekumeenisen neuvoston ohjeet. Olen viime vuosina miettinyt, milloin joku syntyperältään suomalainen, joka kokee viranomaisen kohdelleen häntä väärin, kääntyy kirkon puoleen pyytämällä turvapaikkaa tai kirkon työntekijää yhdyshenkilöksi viranomaisten ja seurakuntalaisen välillä.
Nyt se aika on koittanut. Suomalainen perhe, joka menetti kaiken luottamuksen suomalaisviranomaisten oikeudenmukaisuuteen, kääntyi puoleeni. Välittäjän rooliin suostuin miettimättä. Jos kokonainen perhe ja heidän tukijoukkonsa väittävät, että viranomaiset ovat kohdelleet heitä väärin jo vuosien ajan, en voi muuta kuin ottaa viestin vakavasti. Voimmeko me seurakuntana tarjota konkreettista turvapaikkaa, fyysistä tilaa, jossa ihmiset voivat rauhoittua?
Tosiasiassa mikään ei estä kirkkoa tarjoamasta todellista turvaa myös oman maan kansalaisille ulkomaalaisten lisäksi. Koko "Kirkko turvapaikkana" ohjeistus voi toimia sellaisenaan myös siinä tapauksessa, kun avun tarvitsija on suomalainen.
Karkulaiset, syytetyt ja jopa tuomitut rikolliset, ovat kautta kirkon historian hakeneet ja saaneet turvaa seurakunnista. Virkavalta ei ole voinut noutaa kirkosta edes murhaajaa. Siksi mietin, miksi asiaa – kirkon turvan tarjoamista suomalaisperheelle – edes pitäisi harkita tarkemmin. Voihan olla, että Suomessa on väärässä muukin viranomainen kuin maahanmuuttovirasto.
ÁRPÀD KOVÀCS
Oulun seurakuntayhtymän
kansainvälisen työn pastori
Rauhan Tervehdys (http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011419)
Vaarallisellä tiellä ollaan, jos jokin ylimääräinen ja ulkopuolinen taho puuttuu omavaltaisesti viranomaisten päätöksiin/ toimintaan. Erityisesti näin on lastensuojelussa. Ja näyttää siltä, että Kirkko on hyväksytty yleisesti ottaen täksi arvaamattomaksi ulkopuoliseksi tahoksi. Lastensuojelutapaukset ovat usein vaikeita ja monitahoitisa viranomaisille, jotka on pakotettu toimimaan. Asia sotkeentuu vielä pahemmin, jos kirkko tai muu epävirallinen taho toispuolisella ja usein tunteenomaisella tavalla puuttuu kuvioon.
Ps. Kirkko tällaisella puuttumisella ei ole neuvotteleva osapuoli vaan pakottava osapuoli. Ottaa lain omiin käsiinsä.
Haloo pahvit.
Kyseessä on samat Oulun sossuämmät, josta oli aiemmin videokin.
Oulun sossuämmät ovat tämän päivän keskitysleirinatseja ja perinteinen perhe on juutalaisia...
QuoteKarkulaiset, syytetyt ja jopa tuomitut rikolliset, ovat kautta kirkon historian hakeneet ja saaneet turvaa seurakunnista. Virkavalta ei ole voinut noutaa kirkosta edes murhaajaa.
Ja hienoja aikoja olivat. Valitettavasti viranomaisten ei enää tarvi totella satuolennoilla uhkailevia yhteisöjä vaan laki on sama kaikille riippumatta uskooko pääsiäispupuun tai joulupukkiin.
QuoteKirkon rooli oikeuden hakijana on vanhaa perua
Kirkkoneuvos Pekka Huokuna pitää mahdollisena sitä, että Kirkko turvapaikkana -ohjeistusta tarkastellaan kirkkohallituksessa uusiksi suomalaisnuoren hakiessa Oulussa turvapaikkaa kirkosta.
...
Kirkon tehtävä on edistää kuulluksi tulemista
Oulun seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan Pauli Niemelän mukaan seurakunnan ja kaupungin neuvottelujen pyrkimyksenä on, että oululaistytön asia tulisi selvitetyksi.
...
Pauli Niemelä toivoo, että kirkossa ryhdyttäisiin oululaistapauksen seurauksena keskustelemaan laajemmin, soveltuuko Kirkko turvapaikkana -ohjeistus tilanteessa, jossa turvan hakijana on suomalainen.
– Pitäisikö puhua aivan toisesta menettelystä tai tulisiko voimassa olevaa ohjeistusta laajentaa, hän kyselee uuden tilanteen edessä.
Tähän saakka Kirkko turvapaikkana -menettelyä on sovellettu vain ulkomaalaisiin turvapaikanhakijoihin.
...
Kirkkoneuvos Pekka Huokuna Kirkkohallituksesta korostaa, ettei Kirkko turvapaikkana -ohjeistusta tehty alun perin suomalaisten auttamiseksi.
...
Huokuna ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, voisiko kirkko periaatteessa tarjota turvapaikan myös suomalaiselle.
Rauhan Tervehdys (http://www.rauhantervehdys.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011430)
Ihan hieno homma. Noissa pitäisi vain välttää kaikkea valtion rahoitusta. Tälläkin hetkellä kirkon ja valtion välit ovat liian läheiset taloudellisesti, vaikka voidaan toki väittää, että ne eivät ole sitä välttämättä kirkon eduksi. Mikäli tuo kehittyy sellaiseksi, että kirkko hoitaa valtion sosiaalihuoltoon ja vastaaviin liittyviä tehtäviä ja saa siitä korvauksen, niin homma menee jossain vaiheessa pieleen.