Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Taikakaulin on 10.04.2014, 13:48:53

Title: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Taikakaulin on 10.04.2014, 13:48:53
QuoteLänsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori

Kemi-Tornio -alueen opettajat ehdottavat maahanmuuttajakoordinaattorin palkkaamista Länsi-Lappiin. Ehdotuksen taustalla on havainto siitä, että maahanmuuttajien ongelmat liittyvät moniin hallinnonaloihin

Keskiviikkona Kemissä vieraillut koordinaattori Raimo Salo sanoo, että koordinoimalla vältettäisiin päällekkäisyyksiä ja turhasta työstä aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi hän uskoo, että lisäämällä resurssia kunnilla olisi paremmat mahdollisuudet saada nykyistä enemmän valtionavustuksia.

– Me toivoisimme koordinaattoria johon me itse, kaikki muut tahot ja tänne tuleva henkilö voisivat olla yhteydessä. Olisi tärkeää, että olisi yksi ihminen, jolla tilanne on hanskassa ja joka tietää, mitä tarjontaa missäkin paikassa on. Sitten tarvitaan ihan viranomaisyhteistyötä, kun tahtoo olla niin, että sosiaalipuoli, koulupuoli ja valtion viranomaiset toimivat erikseen. Lisäksi on näitä vaihtuvia projekteja, joissa ihminen on vuoden töissä, eikä sen jälkeen tiedetä, missä hän on, summaa Opeverkon projektipäällikkö Pirkko Karvali.

Opeverkko2014 järjesti keskiviikkona aiheesta keskustelutilaisuuden, jonka tavoitteena oli herätellä viranomaisia, päättäjiä ja virkamiehiä kiinnostumaan ehdotuksesta. Opeverkko-hankkeen yksi tavoite on kehittää maahanmuuttajien opetusta.

http://yle.fi/uutiset/lansi-lappiin_halutaan_maahanmuuttajakoordinaattori/7182303 (http://yle.fi/uutiset/lansi-lappiin_halutaan_maahanmuuttajakoordinaattori/7182303)
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Taikakaulin on 10.04.2014, 13:50:10
Toinen Lappia koskeva juttu:

QuoteLappia haluaa valmentaa maahanmuuttajia

Ammattiopisto Lappia hakee lupaa maahanmuuttajataustaisten henkilöiden ammattiopintoihin valmentavaan koulutukseen. Keskeistä koulutuksessa on suomen kielen opetus, mutta se sisältää myös tietotekniikkaa ja muita perustaitoja, joita opinnoissa tarvitaan.

Rehtori Jussi Leponiemi korostaa, että ammattiopiston tekemänä valmentavaan koulutukseen voidaan luoda polkuja ammattiopintoihin. Valmentavan koulutuksen paikat tulevat haettavaksi tänä vuonna ja koulutus alkaa todennäköisesti ensi vuonna.

Tällä hetkellä Lappia valmistelee hakemuksen perusteita.

http://yle.fi/uutiset/lappia_haluaa_valmentaa_maahanmuuttajia/7183675 (http://yle.fi/uutiset/lappia_haluaa_valmentaa_maahanmuuttajia/7183675)
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Urpo Juusto on 10.04.2014, 13:56:48
Näinpä näin... yt-neuvottelua pukkaa ja kansaa lyödään kilometritehtaalle teollista vauhtia, mutta uusia maahanmuuttajakoordinaattoreita toki tarvitaan ja palkataan. Valse triste...
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Viikon radiokasvo on 10.04.2014, 14:54:52
Selvä. Pyrin olemaan kiihoittumatta, mutta vaikea on hillitä hermojaan. Länsi-Lappi (ja Lappi yleensä) kärsii valtaisasta massatyöttömyydestä. Miksi kukaan ei ole siitä huolissaan vaan ollaan perustamassa lisää virkoja alalle, jolla ei näköjään tarvitse noudattaa minkäänlaista tulosvastuuta. Projektiluontoinen tehtävä varmastikin, projekti vaan jatkuu iankaikkisuuteen. Ja miksi Länsi-Lappiin muka tarvittaisiin maahanmuuttokoordinaattoria? Massamaahanmuutto ja täten kyseisenkaltaisten (suoja)virkojen perustamisen "tarve" kohdistuu ennen kaikkea eteläiseen Suomeen.

Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin Suomessa on lähes puoli miljoonaa työtöntä, tällaisia virkoja ei pitäisi perustaa MIHINKÄÄN ja nykyisetkin virkamiehet pitäisi laittaa noudattamaan ensin alkeellista ja sitten yhdenmukaista tulosvastuuta. Tarkoittaa sitä, että jos annetaan jokin budjetti, siinä pysytään, eikä vinguta lisää rahaa, kun rahat törsäyksen vuoksi loppuvat, asia ymmärretty? Ja kyllä, jos toimeentulotukea myönnetään ilman hakemusta henkilöön liittyvästä syystä (rikkoo muuten mitä räikeimmin perustuslain kuudetta pykälää), ei voida uikuttaa mistään tulosvastuun noudattamisesta. Monoa vaan kylmästi tuollaselle sakille.
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Muuttohaukka on 10.04.2014, 15:03:20
Quote from: Urpo Juusto on 10.04.2014, 13:56:48
Näinpä näin... yt-neuvottelua pukkaa ja kansaa lyödään kilometritehtaalle teollista vauhtia, mutta uusia maahanmuuttajakoordinaattoreita toki tarvitaan ja palkataan. Valse triste...

Yritän myös olla kiihottumatta, vaikka vaikeallle tuntuu. Kemi-Tornio talousalueella menee työpaikkoja toisen perään sellaista tahtia, että hirvittää. Sitten pitää näille palkata joku koordinoimaan oleeskelua ynnä muuta joutenpäiväistä.
Kyllä pullistelee pahoin otsasuoni. Pakko lähteä ulos ja miettiä muuta, vaikkapa muuttolintujen saapumista.
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Rekku on 12.04.2014, 20:58:38
Luin vaan otsikon.

Onko tässä kyse siitä että saamelaiset haluavat että jälkeen tulleet suomalaiset integroituisivat paremmin?
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Marius on 12.04.2014, 21:02:53
Kuka haluaa Länsi-Lappiin maahanmuuttajakoordinaattorin?

Länsi-Lappilaiset?

Kuka haluaa Länsi-Lappiin maahanmuuttajia?

Länsi-Lappilaiset?
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Shemeikka on 12.04.2014, 21:22:56
Nyt minä sen keksin, olen melkein vakavissani ;): tehdään Suomen työttömistä maahanmuuttajakoordinaattoreita ja muita mamuteollisuuuden työntekijöitä. Se olisi toteutettavissa; pohjakoulutus ollee sovellettavissa ja valde maksaa palkan vaikka mitään ei saisi aikaan. Ja töitäkin kaiketi riittäisi, ainakaan en ole kuullutkaan työttömistä maahanmuuttajakoordinaattoreista.
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: flammee on 12.04.2014, 21:29:33
No mutta, siinähän olisi jollekin yksityisyrittäjälle paikka vapaana, perustaa vaikka neuvovan maksullisen puhelinpalvelun tms., miksipä siihen verorahoja tarvitsisi laittaa..  :)
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: MW on 12.04.2014, 21:35:43
Quote from: Shemeikka on 12.04.2014, 21:22:56
Nyt minä sen keksin, olen melkein vakavissani ;): tehdään Suomen työttömistä maahanmuuttajakoordinaattoreita ja muita mamuteollisuuuden työntekijöitä. Se olisi toteutettavissa; pohjakoulutus ollee sovellettavissa ja valde maksaa palkan vaikka mitään ei saisi aikaan. Ja töitäkin kaiketi riittäisi, ainakaan en ole kuullutkaan työttömistä maahanmuuttajakoordinaattoreista.

Varmaan saisi EU:sta kivasti tukirahaa, Suomen täyttämiseen kaikkein haavoittuvimmilla Hangosta Utsjoelle.

Sitten kun yyberkoordinaattorit ovat kääräisseet massit ja häipyneet leudomman illmaston piiriin, on paikallismamukoordinaattoreilla ihmettelemistä heimojensa kanssa, kun taikaseinäkin kuivahtaa.
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: sense on 12.04.2014, 23:48:56
Hallitsematon maahanmuutto on taas synnyttänyt uusia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan lisää resursseja. Tämä laulu on kuultu aika montaa kertaa aikaisemminkin eikö taida jäädä nytkään viimeiseksi.

Voisiko joku taas muistuttaa minulle, että mitä niin erityisen hyvää tässä monikulttuurisuudessa olikaan...
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Aukusti Jylhä on 13.04.2014, 00:05:13
Quote from: sense on 12.04.2014, 23:48:56
Hallitsematon maahanmuutto on taas synnyttänyt uusia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan lisää resursseja. Tämä laulu on kuultu aika montaa kertaa aikaisemminkin eikö taida jäädä nytkään viimeiseksi.

Voisiko joku taas muistuttaa minulle, että mitä niin erityisen hyvää tässä monikulttuurisuudessa olikaan...

Ennemmin tai myöhemmin, vapaana jatkuessaan, se tulee tuhoamaan kansallisuudet. Sitten on vain sitä tasaisen ruskeaa hedelmäsmoothieta, joka maistuu aina samalta, sen sijaan, että olisi saatavilla erilaisia hedelmiä.

Tämä on se hyvä minkä joku sellaiseksi kokee. Ainoat näin oikeasti ajattelevat taitavat olla varsin suuria päättäjiä kulissien takana. Eli foliota pari kerrosta lisää, ja alkaa hahmottumaan syyt. Mitään oikeasti hyväähän tässä ei ole, jos tolkun ihmiseltä kysyy. Kait semmonen tasasen paksu smoothie on sitten helpommin annosteltavissa kuin yksittäiset erikokoiset hedelmät...?
Title: Vs: 2014-04-10 YLE: Länsi-Lappiin halutaan maahanmuuttajakoordinaattori
Post by: Eino P. Keravalta on 13.04.2014, 00:59:12
QuoteOlisi tärkeää, että olisi yksi ihminen, jolla tilanne on hanskassa

Jeesustako siellä nyt haetaan?

Ainoa keino saada kehitysmaaperäinen maahanmuutto "hanskaan" olisi kontrolloida rajoja - kaikki muu on rajavalvonnan puutteesta johtuvaa näpertelyä. En näe, miksei ongelman syyhyn tulisi puuttua sen sijaan, että puuhastellaan sen seurauksien kanssa. Jos katto vuotaa, tulee vuoto paikata sen sijaan, että nimetään ämpärikoordinaattori.