QuoteEi käyttänyt huivia - vanhemmat ajoivat tyttärensä pään kaljuksi
Teini-ikäinen ulkomaalaistaustainen tyttö ei suostunut vanhempiensa vaatimuksista huolimatta käyttämään huivia kodin ulkopuolella. Kun vanhemmat saivat tietää asiasta, seurasi pahoinpitely ja hiusten leikkaaminen väkisin siten, että tytöstä tuli kalju. Tukan leikkaamisen jälkeen isä uhkasi vielä tyttärensä henkeä.
Teot tapahtuivat Jyväskylässä syksyllä 2011. Tiistaina tytön vanhemmille luettiin tapahtumista rikostuomiot Keski-Suomen käräjäoikeudessa. 39-vuotias äiti sai lievästä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoa, josta maksettavaksi tuli 120 euroa. 42-vuotias isä sai pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 40 päivää ehdollista vankeutta. Sittemmin täysi-ikäistyneellä tyttärellä ei ollut nykyisin Etelä-Suomessa asuvia vanhempiaan kohtaan vaatimuksia.
Teot tapahtuivat tytön ollessa 15-vuotias. Jo lapsesta suomalaiseen kulttuuriin kasvanut tyttö ei tuntenut vanhempiensa vaalimaa huivin käytön perinnettä omakseen. Hän kertoi lähteneensä kotoaan huivi päässä, mutta laittaneensa sen kauemmaksi päästyään taskuunsa. Vanhemmat saivat kuitenkin tietää asiasta nähtyään tytön Facebook-profiilissa kuvia, joissa tyttö esiintyi ilman huivia.
Tieto johti väkivaltaan perheen kotona: isä löi tyttöä useita kertoja nyrkillä kasvoihin, jonka jälkeen yhdessä tytön äidin kanssa he leikkasivat tytön pitkät hiukset. Huivin käytön vaatimusta tehostaakseen isä uhkasi vielä tappaa tyttärensä, jos tämä ei jatkossakaan käyttäisi huivia.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ei-kayttanyt-huivia-vanhemmat-ajoivat-tyttarensa-paan-kaljuksi/1797989 (http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ei-kayttanyt-huivia-vanhemmat-ajoivat-tyttarensa-paan-kaljuksi/1797989)
40 pv ehdollista ja 120 € sakkoa. >:( Onko noilla 'kulttuurinrikastajilla' muita lapsia? Onko otettu huostaan?
Varmuuden vuoksi vielä tappouhkaukset päälle omalle tyttärelleen. Siitä ettei suostu pitämään yhtä vaatekappaletta. Jotkut kulttuurit todellakin ovat rikkaampia kuin omamme. Kirsikkana kakun päällä vielä täysin naurettava "tuomio" Suomen "oikeus"laitokselta.
Sinänsähän tämä ei yllätä mutta jotenkin jaksaa silti aina yllättää.
Quote from: Horn Hill on 09.04.2014, 08:13:22
40 pv ehdollista ja 120 € sakkoa. >:( Onko noilla 'kulttuurinrikastajilla' muita lapsia? Onko otettu huostaan?
Aivan käsittämätön "rangaistus". Alaikäisen pahoinpitely ja uhkailu maksaa siis Suomessa 120 euroa. :facepalm:
On tässä keisissä jotain hyvääkin. Aiemmin on aukottomasti vakuutettu, että huivia pidetään täysin vapaaehtoisesti, koska "uskonto". Tämän (naurettavan) tuomion voi sitten lätkäistä pöytään aina, kun kuulee puhuttavan vapaaehtoisuudesta.
Voipi olla, että Kalskeen byroo vielä valittaa tuomiosta hoviin ja yrittää saada tytölle tuomion "uskonnon" halventamisesta.
Median relativistinen kukkisdivisioona pitää tätä ilmeisesti kulttuurisidonnaisena normitavarana, joten mitään paheksuvia tai sarkastisia kolumneja ole odotettavissa. Business as usual.
Quote from: hakare on 09.04.2014, 08:57:28
On tässä keisissä jotain hyvääkin. Aiemmin on aukottomasti vakuutettu, että huivia pidetään täysin vapaaehtoisesti, koska "uskonto". Tämän (naurettavan) tuomion voi sitten lätkäistä pöytään aina, kun kuulee puhuttavan vapaaehtoisuudesta.
Kyllähän suvikset yhtä lailla sanovat,että jos huivit kielletään tytöt ja naiset eivät pääse ollenkaan ulos. Se on vapaaehtoista tai pakotettua miten kullakin hetkellä suvaitsevalle argumentoinnille sopii.
Yksittäistapaus, ei kuulu kulttuuriin. Tästä ei tarvitse jauhaa tämän enempää. Oi, katsokaa, Lampedusan laiva!
Quote from: hakare on 09.04.2014, 08:57:28
On tässä keisissä jotain hyvääkin. Aiemmin on aukottomasti vakuutettu, että huivia pidetään täysin vapaaehtoisesti, koska "uskonto". Tämän (naurettavan) tuomion voi sitten lätkäistä pöytään aina, kun kuulee puhuttavan vapaaehtoisuudesta.
Voipi olla, että Kalskeen byroo vielä valittaa tuomiosta hoviin ja yrittää saada tytölle tuomion "uskonnon" halventamisesta.
Huiviin on pakko pukeutua, mutta siitä ei ole pakko pitää.
Quote from: Mursu on 09.04.2014, 09:01:47
Kyllähän suvikset yhtä lailla sanovat,että jos huivit kielletään tytöt ja naiset eivät pääse ollenkaan ulos. Se on vapaaehtoista tai pakotettua miten kullakin hetkellä suvaitsevalle argumentoinnille sopii.
"Käytät huivia vapaaehtoisesti tai itket ja käytät huivia vapaaehtoisesti."
Mikäs uutisarvo tällä jutulla muka on, ihan normikamaa? Tätä on Suomeen haluttu ja tätä on Suomeen saatu.
Islamin uskon mukaan isän "pyhä" velvollisuus on tappaa "huoramaisesti" käyttäytyvä tyttärensä, jotta perheen ja suvun "kunnia" säilyy. Monikulttuurisuuden ihanuuden edistämiseksi Suomessa pitää nyt sitten varmaan toivoa, että isä saa tapetuksi tyttärensä.
Selvä merkki islamin uskon kaksinaamaisuudesta on se, että siitä kirjoitettaessa " -näppäin on kovassa käytössä.
Arvatenkin kyseessä on pakolaisperhe. Isä ja äiti ovat paenneet, koska omassa on väkivaltaa.
Uudessa maassa suomalaiset käyvät töissä elättääkseen heidät. Siitä huolimatta he eivät hyväksy ollenkaan uuden maan kulttuuria, johon kuuluu esimerkiksi naisten vapaus päättää omasta pukeutumisestaan. Ja kun pieninkin tilaisuus tulee, väkivaltaa ja tappouhkauksia ollaan valmiita käyttämään vaikka omaan lapseen.
Tämä on todettu ennenkin miljoonat kerrat, mutta nämä tyypit eivät pakene mitään sotia ja vainoa vaan omaa kulttuuriaan. He pääsevät sitä pakoon luopumalla väkivalta- ja alistamiskulttuuristaan, eivät maata vaihtamalla.
Onkos Jyväskylän lastensuojeluviranomaiset ottaneet tyttöä huostaan? Lapsen tappouhkaus ja pahoinpitely molempien vanhempien toimesta ei ole pikku juttu.
Quote from: kummastelija on 09.04.2014, 09:10:22
Onkos Jyväskylän lastensuojeluviranomaiset ottaneet tyttöä huostaan? Lapsen tappouhkaus ja pahoinpitely molempien vanhempien toimesta ei ole pikku juttu.
Jutun mukaan tyttö on nyt täysikäinen.
Tyttöä kannustettiin vapaaehtoisuuteen muutamalla nyrkiniskulla. Tyttö pakotettiin vapaaehtoiseen huivinkäyttöön ilman hiuksia.
Minusta on ikävää, että erilaiset vähemmistöjen oikeuksia ajavat kukkisjärjestöt tuppaavat ottamaan "no comments"-moodin, kun vähemmistöjen keskuudessa esiintyy kulttuurisidonnaista perseilyä. Kuka ajaa tästä kärsivien etua?
Olisi esimerkiksi mukava kuulla, missä määrin maan feministijärjestöt ovat ottaneet kantaa maassa esiintyvään "kunniaväkivaltaan". Sehän kohdistuu lähes yksinomaan naispuolisiin "varsinaisiin".
Quote from: Malla on 09.04.2014, 08:40:54
Quote from: Horn Hill on 09.04.2014, 08:13:22
40 pv ehdollista ja 120 € sakkoa. >:( Onko noilla 'kulttuurinrikastajilla' muita lapsia? Onko otettu huostaan?
Aivan käsittämätön "rangaistus". Alaikäisen pahoinpitely ja uhkailu maksaa siis Suomessa 120 euroa. :facepalm:
Tuliko tässä nyt määriteltyä katto sille, mitä joku skini voi saada, jos repii huivin muslimitytön päästä väkisin?
Ja tuomiossahan on mukana viharikoskovennus, koska se tehtiin uhrin uskonnollisen vakaumuksen perusteella...?
Quote from: Ant. on 09.04.2014, 09:08:02
Tämä on todettu ennenkin miljoonat kerrat, mutta nämä tyypit eivät pakene mitään sotia ja vainoa vaan omaa kulttuuriaan. He pääsevät sitä pakoon luopumalla väkivalta- ja alistamiskulttuuristaan, eivät maata vaihtamalla.
Caelum non animum mutant qui trans mare currunt.Merten taakse juoksevat vaihtavat taivaan yltään, eivät sielua sisältään.
Jo muinaiset roomalaiset...
Tätähän mä olen itsekkin sanonut. Turpaanveto, hiusten ajo ja tappouhkaus yhdelle tytölle, selvä varoitus sadalle tytölle tuttavapiirissä. Toimivat tasan niinkuin "mafia" sen vapaaehtoisuuden kanssa.
Muutama ei maksa suojelurahaa (pidä huivia) ja niistä tehdään varoittava esimerkki kaikille. Loput maksavatkin sitten suojelurahaa (pitävät huivia) vapaahtoisesti. Jos joku jää kiinni esimerkin tekemisestä, ei rangaistus kuitenkaan ole kovin vakava.
Tottakai on henkilöitä jotka pitävät huivia ihan aikuisten oikeesti vapaaehtoisesti, mutta onko muutamien oikeus vaatekappaleeseen tärkeämpi kuin toisten oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.
Quote from: Siili on 09.04.2014, 09:23:45
Minusta on ikävää, että erilaiset vähemmistöjen oikeuksia ajavat kukkisjärjestöt tuppaavat ottamaan "no comments"-moodin, kun vähemmistöjen keskuudessa esiintyy kulttuurisidonnaista perseilyä. Kuka ajaa tästä kärsivien etua?
Olisi esimerkiksi mukava kuulla, missä määrin maan feministijärjestöt ovat ottaneet kantaa maassa esiintyvään "kunniaväkivaltaan". Sehän kohdistuu lähes yksinomaan naispuolisiin "varsinaisiin".
Hyss! Ei saa puuttua kulttuurin sisäisiin asioihin...ja ovathan miehet sentään machoja pottunokan sijaan...
Jollain sairaalla tavalla näitä naisia pidetään täysin vailla ihmisoikeuksia täälläkin ja suomalainen femakkosisko heidät mielellään pitää siinä asemassa saadakseen itse loistaa.
Quote from: Miniluv on 09.04.2014, 09:27:03
Tuliko tässä nyt määriteltyä katto sille, mitä joku skini voi saada, jos repii huivin muslimitytön päästä väkisin?
Jos muistaa vetää pataan, ajaa hiukset ja uhkaa tappaa samalla.
Edit: Fixattu quote
QuoteHuivin käytön vaatimusta tehostaakseen isä uhkasi vielä tappaa tyttärensä, jos tämä ei jatkossakaan käyttäisi huivia.
Haudataanko musliminaiset huivi päässä? Ilmeisesti siis kyllä.
PS.
QuoteTeot tapahtuivat tytön ollessa 15-vuotias. Jo lapsesta suomalaiseen kulttuuriin kasvanut tyttö...
Kotoutumista oli siis jo kestänyt vajaat 15 vuotta. Noh, 150 vuodessa sitten ehkä...
Tässä on hyvä esimerkki uutisesta jonkä näkevät vain osa lukijoista. Mielestäni koulukirjaesimerkki. Hompanssi voi lukea koko uutisen ja päätellä siitä asioita. Vihervasemmistolaista ******:aa luukuttava suvaitsevaisvirkahenkilö, ruotsalaisen vihakansanpuolueen edustaja tai oikeusministeriön kansliapäällikkö ei näe tätä uutista. Tämä on klassinen uutinen jota kaikki ihmiset eivät näe koska eivät halua nähdä. Tämä uutinen on siis olemassa vain osalle ihmisistä. Jos kuitenkin kävisi niin että suvis näkisi uutisen, mielessään asia kääntyy jotakuinkin onnitteluksi suomalaisen integraatiopolitiikan onnistumisesta. Perhe ei tappanut tyttöä, mikä eräiden hullujen mielipuolisessa maailmassa on osoitus humanismista ja sopeutumisen onnistumisesta.
Quote from: Fincum on 09.04.2014, 09:54:52
QuoteHuivin käytön vaatimusta tehostaakseen isä uhkasi vielä tappaa tyttärensä, jos tämä ei jatkossakaan käyttäisi huivia.
Haudataanko musliminaiset huivi päässä? Ilmeisesti siis kyllä.
PS.
QuoteTeot tapahtuivat tytön ollessa 15-vuotias. Jo lapsesta suomalaiseen kulttuuriin kasvanut tyttö...
Kotoutumista oli siis jo kestänyt vajaat 15 vuotta. Noh, 150 vuodessa sitten ehkä...
Tämä tyttöhän on selvästi kotoutunut. Ei halunnut pitää huivia ja uskalsi haastaa vanhempansa. Ok, haastoi vasta teini-iässä, mutta kukapa uskaltaisi aikaisemmin?. Mieluummin otan 100 mamua mitkä sulautuvat yhteiskuntaan tuottaviksi jäseniksi kuin yhden seinän pystyssäpitäjän.
Yksittäistapaus tosiaankin, joten ei voi yleistää. Hakkaavathan suomalaisetkin lapsiaan.
Näin käsittelee tämän uutisen pesunkestävä kukkahattu. Hakkaavathan suomalaisetkin lapsiaan, kyllä valitettavasti, mutta se onkin vahvasti tuomittu asia meidän kulttuurissamme. Moiselle teolle ei löydy mitään puoltavia seikkoja, ainoastaan vanhemman kyvyttömyys toimia nykymaailmassa on näissä syynä. Täällä lapsen hakkaamisesta annetaan rangaistus(?), kun taas jossain muualla lapsen hakkaamiseen kannustetaan. Lapsen hakkaaminen on siis jossain muualla täysin hyväksytty tapa kasvattaa lastaan. On se suomessakin ollut varsin yleistä muinoin, mutta nyt on käsittääkseni tavasta päästy aika hyvin jo eroon. Erona siis on yhteiskunnan suhtautuminen lapsen hakkaamiseen: Suomessa se on paheksuttua, jossain muualla hyväksyttyä.
Ai niin, ne vielä ajo sen tukankin ja uhkasivat tappaa....? Tämä keino taitaa olla kyllä tuontitavaraa, ja kertoo varsin hyvin kyseisen kulttuurin suhtautumisesta naisiin. Ja suhtautumisesta ihan kaikkeen. "Jos et käyttäydy kunniallisesti ja käytä huivia, me leikataan sun tukka ja tapetaan sut" ei kuulosta kyllä yhtään järkevältä läpältä, vaikka uskonkin sen olevan ihan normaali tapa eräillä tapauksilla.
Maasta pois nämä änkyrävanhemmat. Eikä enää ketään "siltä suunnalta" oteta Suomeen, jookos?
Siihen nähden, että tytär on vahvassa riippuvuussuhteessa vanhempiinsa, olisi lapsen pahoinpitelystä annettavaa rangaistusta pitänyt koventaa merkittävästi. Näitä Suomessa kasvaneita maahanmuuttaja tyttöjä, jotka haluavat elää suomalaisittain on paljon. Ja suku ja oma perhe painostaa heitä kulttuuriin ja uskontoon, johon he eivät halua. En ihmettele, että fiksut ranskalaiset laittoivat huivikiellon. Tärkeämpää kuin se, että joku saa vaatekappaletta pitää, on se ettei kenenkään sitä vastentahtoaan tarvitse pitää.
Minusta on aina ollut inhottavaa, että naisia alistetaan islamilaisissa maissa. Nyt sitä herkkua saa sitten ihan täällä kotimaassakin seurata virkavallan siunaamana.
"Joensuun Jyväskylän skinit" slogan sai juuri täysin uudenlaisen merkityksen :o Käsittämätöntä touhua. Missä suvakkien moraalihepulit ja pöyryistöymiset? Ajatelkaa, jos perheen ylin pukeutumissääntöjen valvoja olisikin ollut kristitty, mitäköhän otsikkoja siitä olisi revitty?
Quote from: Venne on 09.04.2014, 10:14:18
....
Tärkeämpää kuin se, että joku saa vaatekappaletta pitää, on se ettei kenenkään sitä vastentahtoaan tarvitse pitää.
Näin se valitettavasti taitaa mennä. Muslimit ovat kyllä perseilleet tämän homman aivan itse tähän tilanteeseen. On se ihmeellistä porukkaa: kankaastakin saavat vaarallisen ja tuhoisan asian aikaiseksi. Hivenen tässä alkaa jo huivikielto tuntumaan suhteellisen järkevältä ratkaisulta, vaikkakin olen periaatteessa moista vouhotusta vastaan.
Quote from: Venne on 09.04.2014, 10:14:18
En ihmettele, että fiksut ranskalaiset laittoivat huivikiellon. Tärkeämpää kuin se, että joku saa vaatekappaletta pitää, on se ettei kenenkään sitä vastentahtoaan tarvitse pitää.
Aivan. Siinähän yhteiskunta ottaa päätöksen vastuulleen samaan tapaan kuin vanhemmat, jotka määräävät lastensa kotiintuloajat. Lapsen on helppo sanoa, että "pakko lähtee himaan nyt, kun natsimutsi määrää, että kotona on oltava yhdeltätoista, muuten loppuu viikkorahat."
Quote from: Miniluv on 09.04.2014, 09:27:03
Tuliko tässä nyt määriteltyä katto sille, mitä joku skini voi saada, jos repii huivin muslimitytön päästä väkisin?
Skini saa siitä kiksejä. Muslimityttö pääsee harjoittelemaan parvekeilmailua.
"Koskaan" ei ole Suomessa kuffari musliminaiseen kajonnut.
Sellaista ei ole ikinä uutisoitu. Miettikääpä miksi.
Tämänkin takia kaikkien päähineiden pitäminen luokkahuoneissa pitäisi kieltää kouluissa.
Quote from: vihapuhegeneraattori on 09.04.2014, 10:11:21
Quote from: Fincum on 09.04.2014, 09:54:52
QuoteHuivin käytön vaatimusta tehostaakseen isä uhkasi vielä tappaa tyttärensä, jos tämä ei jatkossakaan käyttäisi huivia.
Haudataanko musliminaiset huivi päässä? Ilmeisesti siis kyllä.
PS.
QuoteTeot tapahtuivat tytön ollessa 15-vuotias. Jo lapsesta suomalaiseen kulttuuriin kasvanut tyttö...
Kotoutumista oli siis jo kestänyt vajaat 15 vuotta. Noh, 150 vuodessa sitten ehkä...
Tämä tyttöhän on selvästi kotoutunut. Ei halunnut pitää huivia ja uskalsi haastaa vanhempansa. Ok, haastoi vasta teini-iässä, mutta kukapa uskaltaisi aikaisemmin?. Mieluummin otan 100 mamua mitkä sulautuvat yhteiskuntaan tuottaviksi jäseniksi kuin yhden seinän pystyssäpitäjän.
Kirjoitin huolimattomasti: tarkoitin juurikin änkyrävanhempien vajavaista kotoutumista. Tytär oli jo hyvässä vauhdissa.
Quote from: Ant. on 09.04.2014, 09:08:02
Arvatenkin kyseessä on pakolaisperhe. Isä ja äiti ovat paenneet, koska omassa on väkivaltaa.
Uudessa maassa suomalaiset käyvät töissä elättääkseen heidät. Siitä huolimatta he eivät hyväksy ollenkaan uuden maan kulttuuria, johon kuuluu esimerkiksi naisten vapaus päättää omasta pukeutumisestaan. Ja kun pieninkin tilaisuus tulee, väkivaltaa ja tappouhkauksia ollaan valmiita käyttämään vaikka omaan lapseen.
Tämä on todettu ennenkin miljoonat kerrat, mutta nämä tyypit eivät pakene mitään sotia ja vainoa vaan omaa kulttuuriaan. He pääsevät sitä pakoon luopumalla väkivalta- ja alistamiskulttuuristaan, eivät maata vaihtamalla.
Tämä. Tässä on kaikki tästä aiheesta.
Seuraavia juttuja on mediasta luettu aina silloin tällöin:
Quote"Huivi on musliminaisen tasa-arvon ja vapauden symboli"
...ja:
Quote"huivi on oma valinta"
:D :D :D
Huolestuttavinta tässä jutussa on se, että vanhemmat asuvat edelleen Suomessa.
Quote from: Blanc73 on 09.04.2014, 11:22:59
Seuraavia juttuja on mediasta luettu aina silloin tällöin:
Perinteisesti muistutetaan, että käyttäväthän länsinaisetkin epämukavia korkokenkiä.
Quote from: Mursu on 09.04.2014, 09:01:47
Quote from: hakare on 09.04.2014, 08:57:28
On tässä keisissä jotain hyvääkin. Aiemmin on aukottomasti vakuutettu, että huivia pidetään täysin vapaaehtoisesti, koska "uskonto". Tämän (naurettavan) tuomion voi sitten lätkäistä pöytään aina, kun kuulee puhuttavan vapaaehtoisuudesta.
Kyllähän suvikset yhtä lailla sanovat,että jos huivit kielletään tytöt ja naiset eivät pääse ollenkaan ulos. Se on vapaaehtoista tai pakotettua miten kullakin hetkellä suvaitsevalle argumentoinnille sopii.
Vähän kuin entisen työkaverin sanaton molemminpuolinen sopimus emäntänsä kanssa:
Emäntä ei koskaan kieltänyt miestä lähtemästä kaverien kaa kaljalle ja
mies ei koskaan lähtenyt kaverien kanssa kaljalle.
Jos nainen käyttää huivia, niqabia tai burkhaa on se aina vapaaehtoista, mutta jos paljastuu pakottamista, on se aina yksittäistapaus. Naisten alistaminen noissa kulttuureissa on aina yksittäistapaus vaikka näitä tapauksia olisi miljardettain. Olisi täysin rasistista väittää kulttuurilla tai härregud varsinkaan uskonnolla olevan mitään tekemistä asian kanssa. Jos taas joku punaniska kasvattaa lapsistaan punaniskoja on kyseessä lasten alistaminen ja doktrinisointi(täysin oikeutettu ajatus).
Kaksoisstandardit kuuluvat moniarvoisen yhteiskunnan ominaispiirteisiin ja ovat sen ylläpidolle väistämätön pakko, niinkuin poliittiset teloitukset ovat totalitaristisen yhteiskunnan ylläpidolle väistämätön pakko. Mikäli näitä tuplastandardeja ei olisi, joutuisi erittäin moni monikulttuurin dogmista suurennuslasin alle ja sitähän ei haluta.
Quote from: käpykaarti on 09.04.2014, 10:13:53
Yksittäistapaus tosiaankin, joten ei voi yleistää. Hakkaavathan suomalaisetkin lapsiaan.
Näin käsittelee tämän uutisen pesunkestävä kukkahattu. Hakkaavathan suomalaisetkin lapsiaan, kyllä valitettavasti, mutta se onkin vahvasti tuomittu asia meidän kulttuurissamme.
Niin, kun suomalainen tekee rikoksen ei löydy mitän puolusteluja...
jos olisi tasavertaisuus median edessä, niin suomalaisen rikoksen yhteydessä mainittaisiin lieventävänä asianhaarana, että kyllähän mamutkin...
toinen vaihtoehto yhdenvertaisuuteen pääsemiseksi median edessä olisi tietysti se, että "kyllähän suomalaisetkin" selittelystä luovuttaisiin.
Quote from: Jari Leino on 09.04.2014, 11:30:25
Huolestuttavinta tässä jutussa on se, että vanhemmat asuvat edelleen Suomessa.
Saadaanhan heiltä nyt kuitenkin sakkotuloja valtiolle.
Quote from: Nousuhumala on 09.04.2014, 11:40:56
Nyt IS uutisoi (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288675339858.html) tapauksen. Siitä hyvä uutinen, että tästä ei voi naamioida monikulttuurisuutta pois.
Tätä rikkautta femakot ja muut mokuttajat ovat tänne toivoneet, sitä saa mitä tilaa. Itseäni surettaa nuorten tyttöjen puolesta, mutta femakoita tuskin kiinnostaa tippaakaan. Islam on niin ihana, mutta sorrettu uskonto.
Minua surettaa kun näen ala-asteelle taapertavia tyttöjä tiukasti huiviin käärittynä... pää usein hieman painettuna... :'(
Quote from: normi on 09.04.2014, 11:57:31
Minua surettaa kun näen ala-asteelle taapertavia tyttöjä tiukasti huiviin käärittynä... pää usein hieman painettuna... :'(
Oletettavasti haluaisivat olla lapsia, eikä minkään uskonnon mannekiineja.
Jako
meihin ja muihin tulee sieltä kotoa, useimmissa tapauksissa, ja mitä vahvemmin vanhemmat vetävät omaa ohjelmaansa, sitä pahemmin se heijastuu lapsiin.
Quote from: dothefake on 09.04.2014, 11:53:29
Quote from: Jari Leino on 09.04.2014, 11:30:25
Huolestuttavinta tässä jutussa on se, että vanhemmat asuvat edelleen Suomessa.
Saadaanhan heiltä nyt kuitenkin sakkotuloja valtiolle.
Eiköhän nekin oteta meidän palkkapussista tulonsiirtoina tarvehankintaisiin menoihin.
Hän, joka väittää, että kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja arvokkaita, voisi pysähtyä hetkeksi miettimään, onko asia esimerkiksi uutisessa esiintyvien vanhempien mielestä todellakin näin. Onko heidän mielestään suomalainen kulttuuri, johon kuuluu naisten itsemääräämisoikeus heille yhtä arvokas kuin se kulttuuri, johon he ovat itse kasvaneet?
Tuomiot ovat taas vaihteeksi ihan haista paska-osastoa.
Quote39-vuotias äiti sai lievästä pahoinpitelystä 20 päiväsakkoa, josta maksettavaksi tuli 120 euroa. 42-vuotias isä sai pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 40 päivää ehdollista vankeutta.
Oujee. Tollaset rangaistukset varmasti pelottaa vastaavassa tilanteessa olevia vanhempia noudattamaan muuta kasvatusmallia ko "rätti päähän tai tulee pataan". Itse olen ollut jo pidempään sitä mieltä, että huolimatta jatkuvasta "ankarat rangaistukset ei vaikuta rikollisuuteen"-mantrasta, mikään ei rohkase lain rikkomiseen niin tehokkaasti kuin sanktion täydellinen puuttuminen. 40 päivän ehdollinen vankeustuomio (eli rikosrekisterimerkintä, vaikuttaa varmasti tälläkin jätkällä työllistymiseen tosi raskaasti) ei pelota yhtään ketään.
Toisaalta eipä tällanen yllätä. "Perheenisä ojentaa tyttöä joka muuten toisi suvulle häpeää" => Rikosrekisterimerkintä + valtiolle maksettavaksi lankeavat sakot.
"Rikastaja ahdisteli pikkutyttöjä Vantaalla" => 30pv ehdollista
"HIV positiivinen mies raiskasi 16-vuotiaan tytön" => 2v2kk ehdotonta (ihme kyllä, että Suomessa voi sentään jostakin, veronkierron ym. talousrikosten lisäksi saada ehdotonta)
"Rattijuoppo tappoi 10-vuotiaan tytön" =>2v2kk ehdotonta (tässä saatan erehtyä), "tuomittu pyysi armoa koska ei voisi käydä töissä"
"Nettikirjoittaja kirjoitteli törkeitä poliitikoista, yksittäisistä kansalaisista ja profeetta Mohammedista" => 2v4kk ehdotonta vankeutta.
Suomen sosiaalidemokraattinen kansantasavalta näyttää sivistymättömille jenkeille ja muille ankaran lainkäytön maille, miten rikollisia pitää kohdella.