Elinkeinoelämän Valtuuskunnan tutkimusraportti "Neljäs Suomi" julkaistiin viikko sitten. Arvoja ja asenteita kartoittanut tutkimus on jäänyt melko vähälle huomiolle mediassa. Sinänsä ymmärrettävää, koska kehysriihi ja Ukrainan tilanne ovat hallinneet uutisointia.
Jälleen kerran vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta läpyskältä. Itse olen perehtynyt vasta tuohon maahanmuuttoasenteita koskevaan osioon. Raportin mukaan maahanmuuttoasenteissa on tapahtunut "notkahdus". Tuon sanavalinnan voi tietysti tulkita siten, että asenteiden kovenemista pidetään EVA:ssa jotenkin negatiivisena ilmiönä.
Raportin mukaan vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kannattajat uskovat voimakkaasti maahanmuuton kulttuurisiin hyötyihin. Lisäksi vasemmistoliiton ja RKP:n kannattajien enemmistö olisi valmis helpottamaan ulkomaalaisten muuttoa Suomeen.
Kuriositeettina kerrottakoon, että kuuntelin äsken EVA:n Matti Apusen haastattelun, jossa hän esitteli keskeisimpiä tutkimustuloksia. Toimittaja kyseli kaikenlaista, mutta maahanmuuttoasenteissa tapahtuneesta "notkahduksesta" toimittaja ei hiiskunut sanallakaan. Yritetäänkö asia taas vaieta kuoliaaksi? Kielteiset asenteet lakaistaan maton alle, jotta ne eivät vahingossakaan lähtisi leviämään ja voimistumaan.
Tuossa koko raportti:
http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2014/03/Neljas-Suomi.pdf
EVA Arvo- ja asennetutkimus: Neljäs Suomi (http://www.eva.fi/blog/2014/03/24/eva-arvo-ja-asennetutkimus-neljas-suomi/) 24.3.2014
Quote from: Neljäs Suomi 2014Suomalaisten lähtökohtaisesti varsin sulkeutuneet maahanmuutto-
asenteet olivat vuoteen 2006 saakka muuttuneet vähä vähältä myöntei-
sempään suuntaan. Vuonna 2009 tämä kehitys katkesi väliaikaisesti.
Maahanmuuttoasenteet palasivat aiemmalle, hieman vähemmän
maahanmuuttokielteiselle uralleen kaksi vuotta sitten ja kutakuinkin
pysyivät sillä vielä viime vuonna. Nyt asenteissa kuitenkin nähdään
jälleen notkahdus.
[...]
Torjuvuuden ohella suomalaisille maahanmuuttoasenteille on tyypil-
listä, että niissäkään väestöryhmissä, joissa maahanmuuttoon suhtaudut-
taisiin kulttuurisessa mielessä myönteisesti, ei ulkomaalaisten Suomeen
muuttoa olla kuitenkaan välttämättä valmiita helpottamaan. Esimerkiksi
puolueiden kannattajaryhmistä vain vasemmistoliiton ja RKP:n äänestä-
jien enemmistö olisi valmis tähän.
2012-05-08 HS: Suomalaisten maahanmuuttoasenteet lieventyneet (http://hommaforum.org/index.php/topic,70518.msg1588175.html#msg1588175)
QuoteSuomalaisten lähtökohtaisesti varsin sulkeutuneet maahanmuuttoasenteet olivat vuoteen 2006 saakka muuttuneet vähä vähältä myönteisempään suuntaan. Vuonna 2009 tämä kehitys katkesi väliaikaisesti.
Maahanmuuttoasenteet palasivat aiemmalle, hieman vähemmän maahanmuuttokielteiselle uralleen kaksi vuotta sitten ja kutakuinkin pysyivät sillä vielä viime vuonna. Nyt asenteissa kuitenkin nähdään jälleen notkahdus.
En ole tälläisestä tutkimuksesta kuulluutkaan ennen tätä. Tosin tulos ei yllätä ketään. Tulos on jopa itsestäänselvyys.
Kiitos linkistä I&L!
Yleisdiipadaabaa: "Ulkomaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä vaikutteita". Yhtä hyvin olisi voitu kysyä onko pizza hyvää yksilöimättä minkä sortin pizzasta on kyse.
Toinen kysymys mittasi, miten hyvin sadut ovat uponneet. Maahanmuutolla kun tutkimusten mukaan ei ratkaista väestön ikääntymiseen liittyviä ongelmia (myös maahanmuuttajat ikääntyvät). Kuva alla.
Uusin väestön vanhenemiseen liittyvä tutkimus tulee Bulgarian tiedeakatemialta.
2014-03-23 Bulgaria: Edes maahanmuuttajat eivät torju väestön vanhenemista (http://hommaforum.org/index.php/topic,92609.msg1590128.html#msg1590128)
Olen tässä lueskellut raporttia pitkin iltaa muiden askareiden ohessa. Muutamia poimintoja persujen näkökulmasta:
VÄITE: "Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 39%
VÄITE: "Ihmistyön korvaaminen koneilla ja automaatiolla johtaa pysyvään suurtyöttömyyteen"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 56%
VÄITE: "Työ on tärkein osa ihmisen elämänsisältöä"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 57%
VÄITE: "Puheet rakennemuutosten välttämättömyydestä ovat pelkkää propagandaa, jolla tavallinen kansa yritetään saada hyväksymään omien etujensa vastainen toiminta"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 65%
VÄITE: "Yksilön menestyksen määrää ensisijaisesti hänen oma toimintansa ja tahtonsa, ei yhteiskunta eikä olosuhteet"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 63%
VÄITE: "Suomalaiset ovat yhtenäinen kansakunta, jolla on selvät yhteiset tavoitteet"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 36%
VÄITE: "Tuloerot ovat vaarallisia, sillä jonkun vaurastuminen on tavalla tai toisella aina muilta pois"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 67%
VÄITE: "Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 35%
VÄITE: "Kunnallispolitiikassa olisi järjestettävä paljon nykyistä useammin neuvoa-antavia kansanäänestyksiä"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 82%
VÄITE: "Poliitikon pitää voida kääntää takkiaan eli luopua jostain vaalilupauksestaan, mikäli olosuhteet vaalikauden aikana sitä vaativat"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 37%
VÄITE: "Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä Suomessa"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 61%
VÄITE: "Hyväksyn laittomat lakot täysin tai jossain määrin"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 36%
VÄITE: "Suomi on mennyt liian pitkälle mukaan globalisaatioon, jatkossa maamme pitäisi palata kohti kansallisempaa taloutta ja politiikkaa"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 82%
VÄITE: "Suomen tulisi liittyä NATOon"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 23%
VÄITE: "Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita"
Persujen kannattajista samaa mieltä väitteen kanssa 17%
QuoteNuorten kansainvälisyys on myytti - Viisikymppiset ovat kansainvälisimpiä
...
Elinkeinoelämän valtuuskunnanEvan keväällä 2014 julkaisemassa, Taloustutkimuksen toteuttamassa arvo- ja asennetutkimuksessa Neljäs Suomi vastaajille esitettiin väittämä: "Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita". Kaikista suomalaisista väittämän kanssa oli samaa mieltä 40 prosenttia ja eri mieltä 36 prosenttia. 24 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Yllättäen nuorimmista vastaajista, 18–25 -vuotiaista, oli väittämän kanssa eri mieltä 42 prosenttia. Kielteistä asennetta kansainvälisiä vaikutteita kohtaan on siis nuorilla enemmän kuin muilla ikäryhmillä.
...
Kirjoittaja Juho Rahkonen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö.
Talouselämä (http://www.talouselama.fi/Tebatti/nuorten+kansainvalisyys+on+myytti++viisikymppiset+ovat+kansainvalisimpia/a2265206)
Olenko ainoa, jonka mielestä tutkimuspäällikkö tekee hyvin oudon johtopäätöksen vastauksista?
Niin siis 3% núorista halusi LISÄÄ ulkomaalaisia ja osa varmasti ymmärsi etteivät suinkaan kaikki tulijat ole somppuja ja muita vastaavia. Kalkkistakin peräti 10%..
Merkittävin huomio oli kuitenkin 20 % yksikön ero supuavioliitossa. :)
Quote from: Iloveallpeople on 14.09.2014, 13:45:10
QuoteNuorten kansainvälisyys on myytti - Viisikymppiset ovat kansainvälisimpiä
...
Elinkeinoelämän valtuuskunnanEvan keväällä 2014 julkaisemassa, Taloustutkimuksen toteuttamassa arvo- ja asennetutkimuksessa Neljäs Suomi vastaajille esitettiin väittämä: "Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita". Kaikista suomalaisista väittämän kanssa oli samaa mieltä 40 prosenttia ja eri mieltä 36 prosenttia. 24 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Yllättäen nuorimmista vastaajista, 18–25 -vuotiaista, oli väittämän kanssa eri mieltä 42 prosenttia. Kielteistä asennetta kansainvälisiä vaikutteita kohtaan on siis nuorilla enemmän kuin muilla ikäryhmillä.
...
Kirjoittaja Juho Rahkonen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö.
Talouselämä (http://www.talouselama.fi/Tebatti/nuorten+kansainvalisyys+on+myytti++viisikymppiset+ovat+kansainvalisimpia/a2265206)
Olenko ainoa, jonka mielestä tutkimuspäällikkö tekee hyvin oudon johtopäätöksen vastauksista?
No tämä on todellisuudesta vieraantuneiden (mokuttajien) peruskauraa eli oletetaan nuorten olevan jotenkin avomielisempiä kuin vanhat jäärät. Suomeen tulevat ulkomaanvahvistukset alkavat olla vuosi vuodelta enemmän juuri nuoria varsinaismamuja*, joiden kanssa nuoret kantislaiset sitten ovat eniten tekemisissä ja näin kohtausteoria tuottaa hedelmää. Keski-ikäiset pyörivät jossain muissa yhteiskunnallisissa piireissä eivätkä kohtaa tätä monikulttuurista todellisuutta. Tämä on kaikkein merkittävin syy, mutta lisäksi nuoret kohtanevat myös enemmän syrjintää ja tilanteita, jossa yhteiskunta katsoo varsinaismamun etujen menevän heidän editse (esim. "positiivinen" syrjintä työllistymisessä, asuntomarkkinoilla jne.). Myös ihan rehellisinkin keinoin saatetaan kilpailla samoista työpaikoista ja statuksista, jopa kumppaneista etenkin pääkaupunkiseutulaisten suomalaisten miesten kohdalla.
Tähän päälle vielä poliitikoiden ja median retoriikka, jossa kantaväestön nuorisoa saatetaan vähätellä, kun taas kaikki vastuu ja tulevaisuuden toiveet sälytetään "uussuomalaisten" varsinaisten hartioille. Lisäksi nuorisolla on vielä runsaasti elämää jäljellä ja monet heistä näkevät, millainen tulevaisuus heillä on edessä, mikäli multikulti jatkuu. Vanhemman väen elämä lienee jo vakiintunutta eikä huomisesta välttämättä murehdita yhtä paljon. Sitä paitsi esimerkiksi joku viisikymppien demaritäti on marinoitu sellaisessa ideologisessa ilmapiirissä, että ajatukset ovat kalkkiintuneet eikä uutta tietoa tai todellisuutta mieluusti katsotaan suoraan silmiin, jos sellaista koskaan edes kohtaa.
Yläpuolinen teksti on maailman vanhin tarina, mutta toistettakoon silti.
*länsimaisia eurooppalaisperäisiä ja sopeutumiskykyisiä mamuja harvempi tuskin vastustaa, vaikkei heitäkään miljoonittain pitäisi tietenkään ottaa. Lisäksi suhtautuminen eräisiin muihin ryhmiin, kuten itä-aasialaisiin jne. lienee neutraali.
Kansainvälisyys on sitä, että haluaa mahdollisimman paljon afrikkalaista ja lähi-itäläistä seiniinnojailijaa Suomen rajojen sisäpuolelle... ???
Quote from: Iloveallpeople on 14.09.2014, 13:45:10
QuoteNuorten kansainvälisyys on myytti - Viisikymppiset ovat kansainvälisimpiä
...
Elinkeinoelämän valtuuskunnanEvan keväällä 2014 julkaisemassa, Taloustutkimuksen toteuttamassa arvo- ja asennetutkimuksessa Neljäs Suomi vastaajille esitettiin väittämä: "Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita". Kaikista suomalaisista väittämän kanssa oli samaa mieltä 40 prosenttia ja eri mieltä 36 prosenttia. 24 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Yllättäen nuorimmista vastaajista, 18–25 -vuotiaista, oli väittämän kanssa eri mieltä 42 prosenttia. Kielteistä asennetta kansainvälisiä vaikutteita kohtaan on siis nuorilla enemmän kuin muilla ikäryhmillä.
...
Kirjoittaja Juho Rahkonen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö.
Talouselämä (http://www.talouselama.fi/Tebatti/nuorten+kansainvalisyys+on+myytti++viisikymppiset+ovat+kansainvalisimpia/a2265206)
Olenko ainoa, jonka mielestä tutkimuspäällikkö tekee hyvin oudon johtopäätöksen vastauksista?
Piällysmies unohtaa ilmeisen tarkoituksellisesti kokonaan kohtaamisteorian ja sen että se toimii nimenomaan nuorien kohdalla (kokemukset koulusta jne) - tosin ihan "väärin".
Quote from: Luotsi on 14.09.2014, 14:37:16

Eli taas tahallaan sotketaan kielteiset kokemukset kielteisiin ennakkoasenteisiin.