Kun Norja siirtyi sivistysmaiden joukkoon ja teki seksin ostamisen rikolliseksi vuodenvaihteessa, katukuva harmaantui kuin sormia napsauttamalla. Lain teho tuntuu kuitenkin jäävän yhtä lyhytvaikutteiseksi kuin meikäläisten kännykkäkielto auton ratissa.
Viime lauantaina Oslon kaduilta bongattiin 121 prostituoitua. 80 heistä oli Nigeriasta. "Business as usual", vahvistetaan myös Bergenistä. Asiakkaita ei ole entiseen malliin, mutta palveluntarjoajien määrä on jo lakia edeltävällä tasolla -> kilpailu kovenee -> hinnat laskevat. Tätähän lainmuutoksella ajettiin takaa, eikö vaan?
Verdens Gang (http://www.vg.no/nyheter/innenriks/sexmarkedet/artikkel.php?artid=560306)
Tietonurkka:
- Nigerialaiset hallitsevat markkinoita Oslon lisäksi Stavangerissa ja Bergenissä.
- Nigerialaisilta parhaimmat tarjoukset - jopa alle 20 euroa / laaki.
- Useimmilla pysyvä oleskelulupa Italiassa tai Espanjassa, mistä käsin helppo tehdä työmatkoja.
- Isoimman tilin tekevät ihmissalakuljettajat, jotka sitouttavat hempukat työsuhteisiin ns voodoo-diileillä.
- Pidempään alalla olleet ryhtyvät jossain vaiheessa uraa itsekin parittajiksi.
Quote from: rähmis on 02.07.2009, 12:46:47
- Nigerialaisilta parhaimmat tarjoukset - jopa alle 20 euroa / laaki.
Panisitko nigerialaista (rajusti) jos sinulle maksettaisiin 20 euroa / laaki?
Sillähän saa jo monta tuoppia.
Quote from: rähmis on 02.07.2009, 12:46:47
Kun Norja siirtyi sivistysmaiden joukkoon ja teki seksin ostamisen rikolliseksi vuodenvaihteessa...
Kuuluuko sivistymaan kriteereihin tehottomien lakien laatiminen?
Quote from: reino on 02.07.2009, 13:02:04
Panisitko nigerialaista (rajusti) jos sinulle maksettaisiin 20 euroa / laaki?
Sillähän saa jo monta tuoppia.
No en! Niin itsekäs kuitenkaan en ole, että lähtisin kieltämään riemua sitä halajavilta vain siksi, että minusta ajatus kaupallisesta seksistä tuntuu luontaantyöntävältä.
Quote from: Taustavaikuttaja on 02.07.2009, 13:08:39
Kuuluuko sivistymaan kriteereihin tehottomien lakien laatiminen?
;)
Kuka näitä nigerialaisia naisia tuo alistettavaksi ja raiskattavaksi Norjaan?...
Siinäpä vasta kysymys...
a) Muut nigerialaiset, jotka kusettavat maahanmuuttojärjestelmää
b) Ihmiskauppiaat muualta maailmasta, jotka kusettavat maahanmuuttojärjestelmää
c) Norjan korruptoituneet viranomaiset, jotka jne.
d) Lihavat ja pahalta haisevat maaseudulta kotoisin olevat norjalaiset keski-ikäiset miehet, joilla on mahdollisesti myös viikset.
Vastauksesta riippumatta voidaan myös kysyä miksi tällainen toiminta on mahdollistettu ja sitä ylläpidetään, sen sijaan että monotettaisiin porukka ulos maasta.
Panisitko nigerialaista (rajusti) jos sinulle maksettaisiin 20 euroa / laaki?
Sillähän saa jo monta tuoppia.
[/quote]
En rajusti, en, mutta voisin suorittaa lievän puudutuksen.
(puuduttimen vaikuttavan osan pituus alle 5cm)