QuotePakolaisten uudelleensijoittamista suoraan pakolaisleireiltä EU-maihin tulisi lisätä
Pakolaisten uudelleensijoittamista kolmansissa maissa olevilta pakolaisleireiltä suoraan EU-maiden kuntien asukkaiksi tulisi lisätä niiden toimien rinnalla, jotka parantavat pakolaisten selviytymistä kolmansissa maissa. Tämä ns. kiintiöpakolaisjärjestelmä on konkreettinen keino osoittaa solidaarisuutta ja tukea kriisimaiden naapurissa sijaitsevia, suurten paineiden alla toimivia valtioita kohtaan.
Uudelleensijoittaminen on myös suojelua tarvitsevien ihmisten kannalta turvallisempi tapa saapua Euroopan unionin alueelle kuin esimerkiksi ylittämällä huonokuntoisella veneellä Välimeri tai turvautumalla ihmissalakuljettajien apuun maareiteillä. Järjestäytyneen rikollisuuden kansainväliset verkostot käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen ihmisten hätää ja toiveita paremmasta elämästä.
...
Suomi voisi harkita kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista tulevina vuosina, jos kunnat ovat valmiita sijoittamaan heitä nykyistä enemmän. Syyrian pakolaisten kohdalla tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Kuntapaikkoja on jo 1 200 Syyrian pakolaiselle.
...
Sisäministeri Päivi Räsänen
Sisäministeriö (http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/sisaministerion_blogi/1/0/pakolaisten_uudelleensijoittamista_suoraan_pakolaisleireilta_eu-maihin_tulisi_lisata_52282)
Ja kuten täällä jälleen kerran oikein arveltiin, ei kiintiön nosto tule jäämään 1050 henkilöön.
Räsänen antaa blogissaan kuvan, että kiintiöpakolaisten määrä jotenkin vähentäisi turvapaikanhakijoiden määrää. Näinhän ei ole, vaan asia on todellisuudessa pikemminkin päinvastoin. Maassa oleva maahanmuuttajayhteisö houkuttelee yhä useamman turvapaikanhakijaksi.
Pikkuhiljaa alkaa mennä usko että ihmiset tajuaisivat resurssien yhteyden hyvinvointiin. Ja varsinkin kuinka rajallisia ne ovat.
Montakohan prosenttia "uudelleensijoitetuista" on palannut aikanaan maihinsa? Siis jos maa on sellainen, jossa sotiminen ja sisälliskähinä joskus loppuu.
Tämä onnettomien syyrialaisten lisäkiintiö oli todella ovela markkinointikikka. Monessa kunnassa terve harkinta petti pahemman kerran ja kunnat menivät halpaan solmimalla Ely -huijareiden kanssa sopimuksen, josta ei pääse ikinä irti (vrt. Lieksa).
Tuossa eräänä päivänä France24 -kanavalla esiteltiin IKEA:n innovaatiota: suurehkosta pahvilootasta löytyvää koottavaa modulimajaa. Majassa asui onnellinen perhe. Miksi Suomi ei voisi ostaa noita majoja pakolaisleireillä käytettäväksi samalla summalla, mitä kuluu noiden viidensadan "lottovoittajan" hyysäämiseen esim. viiden vuoden aikana. Siinä kuviossa monisatakertainen määrä pakolaisia saisi edes jotenkin siedettävät asuinolot.
Kukaan ei kai kiellä Suomen yrityksiä pistämästä paremmaksi IKEA:n ratkaisua ja kas meillä olisi kunnon vientituote ja suomalaisilla töitä.
Jahas, Pärre on siirtynyt maahanmuuttobisnekseen, tai sitten joku lähipiiristä.
Voi Jeesus tätä ministeriä. On tainnut viimeinenkin järjen valo sammua.
Tosin sen verran voisin hädänalaisten asiaa tukea, että hyväksyisin esimerkiksi 1000 kiintiöpakolaisen määrän, mikäli samalla säädettäisiin laki, että se sisältää kaikki muutkin turvapaikkaa hakijat ja tänne jo oleskeluluvan saaneiden perheenyhdistämiset. Toisin sanoen Suomi päättäisi, ettei maahan otetta humanitaarisin tai toissijaisin perustein ketään tämän kiintiön ulkopuolelta.
"pakolaiskiintiöitä voisi nostaa", "ehkä näistä ilmoitetaan herkemmin", "lakia ei tarvitse noudattaa", jne.
Juuri pari päivää sitten ajattelin, että pelinainen tämä Päivi. Mustan Audin takapenkki tuntuu mukavalta, ja Päivi varmasti ajattelee, että tässähän on nyt mahdollisuus loistavaan poliittiseen uraan. Senkun latelee vähä-älyisiä moku-fraaseja, niin ministerinpestejä satelee vielä tulevaisuudessakin. Tiedä vaikka tie aukeaisi ihan sinne korkeimmalle pallille.
Tai sitten se on mennyt muuten vaan sekaisin.
Quote from: saippuakauppias on 22.03.2014, 10:53:32
Senkun latelee vähä-älyisiä moku-fraaseja, niin ministerinpestejä satelee vielä tulevaisuudessakin.
Tai sitten se on mennyt muuten vaan sekaisin.
Ministerin asema ja valta kihahtanut päähän. Siihen vielä päälle umpikristillinen ajattelutapa "lähimmäisen" auttamisesta ja täydellinen realiteeteista irtautuminen eli yhteiskunnan toiminnan käsittäminen hämärtynyt, niin suuria ajatuksia syntyy. Eli sekaisin on mennyt.
Quote from: Faidros. on 22.03.2014, 09:53:38
Jahas, Pärre on siirtynyt maahanmuuttobisnekseen, tai sitten joku lähipiiristä.
Tuskin, en pidä väitettäsi todennäköisenä vaikka liketinkin sitä. Liketin koska kommentti on ihanan kyyninen ja muuta vastaavaa tunnetilaa sisältävä.
Onneksi tämä hallitus kaatuu kesällä, viimeistään alkusyksystä. Tosin, mitäpä se hyödyttää koska äänestäjät äänestävät samat pellet valtaan ja samat tyypit/ puolueet muodostavat uudenkin hallituksen ja Räsänen on oman puolueensa takuuvarma ministeri edelleenkin.
Lisäksi Päivi Räsänen on ministeriporukastamme ainoa, keneltä edes teoriassa "viimeinenkin järjenvalo" voi sammua.
Minä en hyväksy ketään enää mistään. Samoin kehitysapu pitää lakkauttaa kokonaan ja rahat maanpuolustukseen ja Suomalaisen hyvinvoinnin edistämiseen, lastensairaala, reumasairaala ym. Työntekijöitä joillekin erityisaloille voidaan ottaa, jos Suomalaisista ei löydy.
Samoin karkoitus kaikille ulkomaalaisille rikoksentekijöille. Lusimisen jälkeen pois maasta. Maakaupat venäläisten kanssa loppuu ja suomen kansalaisuutta ei enää yhdellekkään venäläisille. Ei edes, jos menee naimisiin. Samoin Suomi irti eu:sta "ja saatanan äkkiä". kerjäläiset samoin koppiin viikoksi ja sen jälkeen koti kutsuu kellä semmonen on, jos ei ,niin voi voi ja hyvästi. Samoin lopuisi ruotsin kielen "opiskelu". Suojeluskunnat perustettaisiin uudestaan turvaamaan Suomen kansalaisten koskemattomuus varsinkin isoissa kaupungeissa. Samoin alkaisi neuvottelut Ahvennanmaasta uutena mamujen säilytyspaikkana, kun ovat kovia uimaan siellä voisi harjoitella.
islam kiellettäisiin maata vahingoittavana kokonaan. ym!
Quote from: Iloveallpeople on 22.03.2014, 09:18:48
QuotePakolaisten uudelleensijoittamista suoraan pakolaisleireiltä EU-maihin naapurimaihin kauas EU:sta ja Suomesta tulisi lisätä
Korjattu.
Quote from: Päivi RäsänenPakolaisten uudelleensijoittamista kolmansissa maissa olevilta pakolaisleireiltä suoraan EU-maiden kuntien asukkaiksi tulisi lisätä niiden toimien rinnalla, jotka parantavat pakolaisten selviytymistä kolmansissa maissa. Tämä ns. kiintiöpakolaisjärjestelmä on konkreettinen keino osoittaa solidaarisuutta ja tukea kriisimaiden naapurissa sijaitsevia, suurten paineiden alla toimivia valtioita kohtaan.
Miksi? Keino on konkreettinen, mutta lähinnä symbolinen ele, kun samaan aikaan pakolaisleireillä kamppaillaan aliresursoinnin kanssa. Samoilla resursseilla autettaisiin pakolaisleireillä mahdollisesti jopa satakertaista määrää ihmisiä.
Quote from: Päivi RäsänenUudelleensijoittaminen on myös suojelua tarvitsevien ihmisten kannalta turvallisempi tapa saapua Euroopan unionin alueelle kuin esimerkiksi ylittämällä huonokuntoisella veneellä Välimeri tai turvautumalla ihmissalakuljettajien apuun maareiteillä. Järjestäytyneen rikollisuuden kansainväliset verkostot käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen ihmisten hätää ja toiveita paremmasta elämästä.
Uudelleensijoittamisen kautta tulee täysin eri ihmisiä kuin ihmissalakuljetuksen kautta. Todennäköisyys, että yksikään turvapaikanhakija jättäisi tulematta sen takia, että pääsee Eurooppaan leiriltä valikoitavana kiintiöpakolaisena, on pieni. Sen sijaan on hyvinkin todennäköistä, että kiintiöpakolaisten vastaanoton kautta lisääntyvät kontaktit lisäävät entisestään myös Eurooppaan suuntautuvaa turvapaikanhakua, perheenyhdistämistä ja ihmissalakuljetusta.
Quote from: Päivi RäsänenKiintiöpakolaisten vastaanotto on ollut pitkään merkittävä osa Suomen pakolaispolitiikkaa ja osa Suomen humanitaarista politiikkaa ja YK-yhteistyötä. Suomi on ottanut kiintiöpakolaisia vastaan vuodesta 1979 lähtien. Asukaslukuun suhteutettuna olemme kiintiöpakolaisten vastaanotossa eurooppalaista kärkeä.
Niin olemme. Vuonna 2012 Suomi oli kiintiöpakolaisten vastaanottajana EU-maista Ruotsin jälkeen kakkosena. Kiintiöpakolaisten vastaanotto on Euroopassa lähinnä pohjoismainen ilmiö. Muiden Euroopan maiden kiintiöt ovat Suomeen verrattuna minimaalisia, eikä ole merkkejä siitä, että ne olisivat muuttamassa linjaansa. Lisäksi esimerkiksi Saksa tarjoaa syyrialaisille kiintiöpakolaisille vain väliaikaisen oleskeluluvan ja olettaa syyrialaisten palaavan takaisin kotiin muutaman vuoden päästä. Suomessa lähdetään siitä oletuksesta, että konflikteja pakenevat kiintiöpakolaiset jäävät tänne loppuelämäkseen.
Quote from: Päivi RäsänenSuomen hallitus päätti viime vuonna nostaa vuosittaisen 750 kiintiöpakolaisen määrän 1 050:een tänä vuonna. Tavoitteena on ottaa syyrialaisia pakolaisia 500. Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu UNHCR on vedonnut valtioihin, että vuoden 2014 kiintiötä kohdennettaisiin Syyrian pakolaistilanteen helpottamiseen. YK:n pakolaisjärjestö pelkää pakolaisten määrän kasvavan tämän vuoden aikana neljään miljoonaan. Pakolaisista yli puolet on lapsia.
Syyrialaisia olisi voitu ottaa yhtä paljon tai enemmänkin jo olemassa olevan kiintiön puitteissa. Sisäministeri Räsänen ei ole koskaan selittänyt, miksi tämä vaihtoehto ei kelvannut.
Quote from: Päivi RäsänenSuomi voisi harkita kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista tulevina vuosina, jos kunnat ovat valmiita sijoittamaan heitä nykyistä enemmän. Syyrian pakolaisten kohdalla tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Kuntapaikkoja on jo 1 200 Syyrian pakolaiselle. Ongelmia on edelleen tämän ja viime vuoden kiintiössä otettavien kongolaisten sijoittamisessa kuntiin.
Hetkinen. Edes nykyisiä kiintiöpakolaisia ei ole pystytty sijoittamaan kunnolla kuntiin, mutta kuntakorvausten kasvattamisen ja syyrialaisia kohtaan tällä hetkellä tunnetun sympatian perusteella jo ennestään ruuhkautunutta järjestelmää pitäisi ruuhkauttaa lisää.
Lisäksi ministeri Räsänen on unohtavinaan, että samaa kiintiöpakolaisten kuntiinsijoitusjärjestelmää tarvittaisiin myös turvapaikanhakijoiden hallittuun kuntiin sijoittamiseen. Ai niin, ministeri Räsänen on tehnyt vain vähän huomiota saaneen päätöksen (http://hommaforum.org/index.php/topic,92383.msg1581950.html#msg1581950), jonka mukaan turvapaikanhakijoiden hallitusta sijoittamisesta ja kuntapaikkajärjestelmästä luovutaan kokonaan. Jos sama linjaus tehtäisiin myös kiintiöpakolaisten kohdalla, pakolaiskiintiötä voisi Räsäsen logiikalla nostaa määrättömästi.
Quote from: Päivi RäsänenMaaliskuun matkallani minulla on tilaisuus tutustua paikan päällä kiintiöpakolaisten valintaan ja samalla tehdä omakohtaisia havaintoja järjestelmän toimivuudesta.
Kiintiöpakolaisjärjestelmän toimivuutta ja pakolaiskiintiön kasvattamisen mielekkyyttä ei mitata pakolaisleireillä, vaan ylitsepääsemättömät epäkohdat voi havaita yksinkertaisesti jo sisäministeriön tilastoista vertaamalla tarjottujen kuntapaikkojen määrää kuntiin sijoitusta tarvitsevien oleskeluluvan saaneiden pakolaisten määrään. Kuntapaikkoja ei ole nykyisellään edes puolta tarpeeseen nähden, mutta silti ministeri Räsänen haluaa nostaa pakolaiskiintiön kokoa. Tarjolla olevien kuntapaikkojen määrän perusteella pakolaiskiintiö pitäisi pudottaa välittömästi nollaan, eikä sekään vielä ratkaisisi ongelmaa.
2014-03-17 Hbl: Turvapaikanhakijoiden kuntapaikkajärjestelmä romutetaan (http://hommaforum.org/index.php/topic,92383.msg1581950.html#msg1581950)
Tämä tantta on uusi thors. Kuvottavaa...
Laskennallisesti mikäli tahdottaisiin oikeasti vaikuttaa asiaan niin se olisi puoli miljoonaa+ muuttajaa joka vuosi. Ja samassa suhteessa kaikkiin pohjoisamerikan ja euroopan valtioihin. Ei taida hulluinkaan moku olla uskaltanut tuoda esiin todellisia laskelmia? Nämä nykyiset ovat vain hyvänihmisen leiman ostoa muiden rahoilla tai silkkaa rahastusta.
Quote from: Tabula Rasa on 22.03.2014, 16:29:21

Joku joskus vertasi mokutusta aneisiin ja pitkälti siitä tässä on kyse. Ainoa ero on, että nykyään aneita ei osteta omalla rahalla vaan valtion. Kun tämän pitää mielessä ymmärtää paremmin sitä vihaa, jonka mokutuksen kritisointi aiheuttaa. Kritiikki on kuin piru, joka koittaa vietellä hyviä ihmisiä kiusaukseen ja lankeamisesta seurauksena portit taivaaseen sulkeutuisivat. Ei välttämättä auta kyllä oman vihan hillitsemiseen, jos ajattelee tämän anekaupan seurauksia. Ennemmin tai myöhemmin suomalainenkin nuori tajuaa, millainen velkahelvetti heitä on odottamassa, eikä toimittajien tarvitse kantaa passia mukanaan kansannousua seuratakseen. Oma tavoite on olla jossain muualla siinä kohtaa, koska oikeasti vihaiset nuoret missiotaan suorittamassa eivät välttämättä ole niin tarkkoja kenen puolella kukin on.
Quote from: Tabula Rasa on 22.03.2014, 16:29:21
Laskennallisesti mikäli tahdottaisiin oikeasti vaikuttaa asiaan niin se olisi puoli miljoonaa+ muuttajaa joka vuosi.
100 000 on se kiintiöpakolaisten määrä, joka on annettu ymmärtää EU:n yhteiseksi tavoitteeksi. Vuosikustannukset laskettaisiin silloin miljardeissa euroissa, kun EU on tukenut Syyrian pakolaisia lähialueilla yhteensä noin 1,6 miljardilla eurolla (http://www.unric.org/fi/ajankohtaista/26802-lisaeae-kansainvaelistae-apua-syyriaan). Vuonna 2012 toteutunut määrä oli muistaakseni noin 5 500.
Quote from: Roope on 22.03.2014, 18:02:05

Laskelma perustuu kuuluisan purkkapallovideon lukuun 80 miljoonaa syntyvää/vuosi äärimmäisen köyhyyden/kurjuuden jne alueilla. Joka taas jaettu valtioiden väkiluvun mukaan. Eurooppa, about miljardi, suomi 5 promillea =500 000/100 miljoonasta(80 miljoona ei riitä mikäli halutaan muutosta).
Quote from: vilach on 22.03.2014, 16:16:29
Tämä tantta on uusi thors. Kuvottavaa...
No,no, vai tantta.., kyllähän kuivan kesän orava on osuvampi ilmaus.
EK-vaalien jälkeen käänsi eniten takkiaan. Puolueena KD oli kaikkein eniten etelänvetelien tukipaketteja vastaan. Ministeri, joka kehoittaa noudattamaan raamattua lakikirjan sijaan. Ministeri, joka uskoo rikollisuuden vähenevän selkämerkkien kiellolla. Poliitikko, joka yritti vaikuttaa armeijan hiustenleikkuustandardiin, kun oman pojan pitkät kutrit piti leikata... jne
QuoteSisäministeri Räsänen syyrialaispakolaisten valintamatkalle Jordaniaan
Sisäministeri Päivi Räsänen matkustaa Jordaniaan 26. - 29.3.2014 osallistuakseen Maahanmuuttoviraston, UNHCR:n ja IOM:n järjestämälle syyrialaispakolaisten valintamatkalle. Ministeri Räsänen seuraa pakolaisten valintaa Jordaniassa ja vierailee Za'atarin pakolaisleirillä. Matkansa aikana Räsänen tapaa myös Jordanian sisäministerin Hussein Majalin sekä suunnitteluministeri Ibrahim Saifin.
Suomi ottaa tänä vuonna vastaan 1050 kiintiöpakolaista, joista noin puolet on syyrialaisia. Nyt toteutettavan matkan aikana on tarkoitus täyttää ensimmäiset 250 paikkaa syyrialaisille varatusta kiintiöstä.
Sisäministeriö (http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/sisaministeri_rasanen_syyrialaispakolaisten_valintamatkalle_jordaniaan_52384)
Miksi emme tässä samalla osoittaisi solidaarisuutta myös rakasta naapurimaatamme Ruotsia kohtaan ja antaisi heidän ottaa vastaan myös Suomen "kiintiö" näistä syyrialaispakolaisista? Tällaiset maahanmuuttajathan ovat mitä suurin onni, rikkaus ja voimavara vastaanottajamaalle.
Emmekö ole itsekeskeisyydessämme valmiit suomaan tätä Ruotsille, eikö meillä ole siihen muka varaa?
Ja sitäpaitsi, lentäväthän linnutkin yli rajojen...
Quote from: Professori on 22.03.2014, 10:35:33
Voi Jeesus tätä ministeriä. On tainnut viimeinenkin järjen valo sammua. nyt
Äläs nyt.
---------------------------------------------------------
Paras mahdollinen vaihtoehto,eikö? Anyone? ;)
QuoteMinisteri Räsäsen Jordanian matka peruuntunut
Sisäministeri Päivi Räsäsen matka Jordaniaan 26. - 29.3. on pitkittyneiden kehysriihineuvottelujen vuoksi peruuntunut.
Sisäministeriö (http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/ministeri_rasasen_jordanian_matka_peruuntunut_52462)
QuotePääministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistuu EU–Afrikka-huippukokoukseen Brysselissä keskiviikkona.
Kokouksessa käsitellään rauhaan, turvallisuuteen, hyvinvointiin sekä ihmisiin liittyviä teemoja.
Valtioneuvoston mukaan pääministeri Katainen pitää puheenvuoron hyvinvointia käsittelevässä täysistuntokeskustelussa. Hänen on määrä tavata kokouksen yhteydessä kahden kesken myös Tunisian ja Ghanan presidentit sekä Angolan varapresidentti.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288671922592.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288671922592.html)
Mitähän kivaa Jykä tulee luvanneeksi? Taitaa tulla kallis matka.
QuoteLibanon haluaa rajoittaa syyrialaispakolaisten määrää
Libanonin viranomaiset etsivät parhaillaan keinoja, joilla he voisivat rajoittaa Libanoniin pakenevien syyrialaisten määrää, kertoo libanonilainen The Daily Star -lehti.
Libanonin sisäministeri Nouhad Machnouk sanoi The Daily Starin mukaan tiistaina, että uusien syyrialaisten maahanpääsyä on rajoitettava, sillä Libanon on saavuttanut nyt "katkeamispisteen".
Libanonin resurssit ovat joutuneet pahalle koetukselle Syyrian sodan vuoksi.
YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi huhtikuun alussa, että pakolaiseksi rekisteröityneiden syyrialaisten määrä pienessä Libanonissa on kasvanut jo yli miljoonan. Libanonin väkiluku on noin 5,8 miljoonaa.
[...]
Sisäministerin mukaan suunnitelmista pakolaisten määrän rajoittamiseksi keskustellaan parhaillaan myös Euroopan unionin kanssa.
Helsingin Sanomat (http://www.hs.fi/ulkomaat/Libanon+haluaa+rajoittaa+syyrialaispakolaisten+m%C3%A4%C3%A4r%C3%A4%C3%A4/a1397531063218) 16.4.2014
Syyrian pakolaisille kohdistettuja resursseja kyllä on, mutta ne käytetään tehottomasti väärissä paikoissa, kuten Euroopassa kiintiöpakolaisiin. Arvatenkin EU:n ehdotus ongelman ratkaisuksi on nimittäin jälleen jo tutuksi tullut kiintiöpakolaisten vastaanoton kasvattaminen. Kiintiöpakolaisten määrän yhtäkkisellä kymmenkertaistamisellakaan ei voitaisi viivyttää Libanonin katkeamispisteen saavuttamista kuin muutamalla viikolla.
Libanonin tilanne on muuttumassa katastrofaaliseksi osittain siitä samasta syystä, jonka vuoksi sinne tulevien pakolaisten Eurooppaan ohjaaminenkaan ei toimisi. Libanonissahan ei ole erillisiä pakolaisleirejä, jotka ovat aivan välttämättömiä näin suurten pakolaismäärien huoltamiseksi, vaan pakolaiset ja rekisteröitymättömät siirtolaiset asuvat vuokra-asunnoissa, autotalleissa ja jopa tehtaissa ja vankiloissa. Ei ole mitään toivoa, että maan infra pystyisi sopeutumaan tällaiseen, etenkin kun valtio on jo ennestään historiallisesti epävakaa.
Vaikka muutosnopeus Libanonissa onkin ihan omaa luokkaansa, tuhansien kilometrien päässä Ruotsissa on parhaillaan menossa periaatteessa samanlainen hallitsematon kehitys. Se vain vie enemmän aikaa.
Quote from: Iloveallpeople on 22.03.2014, 09:18:48
QuotePakolaisten uudelleensijoittamista suoraan pakolaisleireiltä EU-maihin tulisi lisätä
Pakolaisten uudelleensijoittamista kolmansissa maissa olevilta pakolaisleireiltä suoraan EU-maiden kuntien asukkaiksi tulisi lisätä niiden toimien rinnalla, jotka parantavat pakolaisten selviytymistä kolmansissa maissa. Tämä ns. kiintiöpakolaisjärjestelmä on konkreettinen keino osoittaa solidaarisuutta ja tukea kriisimaiden naapurissa sijaitsevia, suurten paineiden alla toimivia valtioita kohtaan.
Uudelleensijoittaminen on myös suojelua tarvitsevien ihmisten kannalta turvallisempi tapa saapua Euroopan unionin alueelle kuin esimerkiksi ylittämällä huonokuntoisella veneellä Välimeri tai turvautumalla ihmissalakuljettajien apuun maareiteillä. Järjestäytyneen rikollisuuden kansainväliset verkostot käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen ihmisten hätää ja toiveita paremmasta elämästä.
...
Suomi voisi harkita kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista tulevina vuosina, jos kunnat ovat valmiita sijoittamaan heitä nykyistä enemmän. Syyrian pakolaisten kohdalla tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Kuntapaikkoja on jo 1 200 Syyrian pakolaiselle.
...
Sisäministeri Päivi Räsänen
Sisäministeriö (http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/sisaministerion_blogi/1/0/pakolaisten_uudelleensijoittamista_suoraan_pakolaisleireilta_eu-maihin_tulisi_lisata_52282)
Ja kuten täällä jälleen kerran oikein arveltiin, ei kiintiön nosto tule jäämään 1050 henkilöön.
Räsänen antaa blogissaan kuvan, että kiintiöpakolaisten määrä jotenkin vähentäisi turvapaikanhakijoiden määrää. Näinhän ei ole, vaan asia on todellisuudessa pikemminkin päinvastoin. Maassa oleva maahanmuuttajayhteisö houkuttelee yhä useamman turvapaikanhakijaksi.
Onhan meillä Syyriasta "veteraanejakin" niin miksei Päivi puhu ihan suoraan Syyrian evakoista? Kohtelu on kyllä parempaa kuin aikoinaan Karjalan evakoilla, heillä kun oli lopulta turvanaan Veikko Vennamo. Näillä Syyrian evakoilla ja veteraaneilla on kokonainen virkamieskunta läähättämässä niskaan että onkos nyt kaikki hyvin vai voisinko jotenkin vielä palvella. Samaan aikaan sitten omalle kansalle kertoillaan että sori vaan, ei ole rahaa siihen eikä tähän.
Katsotaampa vain niin kohta änkerit jaetaan kuntiin kysymättä kunnilta mitään.
Tämä jatkuu niin kauan kunnes IMF tulee puikkoihin ja ennen sitä lähes kaikki suomalaisten palvelut ajetaan alas.
Eukko oli vanhaa äitimuoriani juuri Jorviin keuhkotutkimuksiin kyytimässä, ja odotustiloissa istuskeli kuulemma pelkkiä mamuja.
Mahtavatko päästä jonon ohi, vai miksi tulevat sankoin joukoin odottelemaan. Resurssit käytössä, sano.
Afrikan ja Lähi-idän ongelmat levitetään ympäri Eurooppaa tietoisena että sillä ei saavuteta mitään muuta kuin Euroopan afrikkalaistuminen ja lähi-itäistyminen. Minne Euroopasta lähdetään pakolaiseksi?
Quote from: Jaska Pankkaaja on 16.04.2014, 12:58:04
Katsotaampa vain niin kohta änkerit jaetaan kuntiin kysymättä kunnilta mitään.
Tätähän harkittiin vakavasti vielä viime hallituksen aikana, mutta maahanmuuttopolitiikan kritiikin yleistyessä se katsottiin poliittisesti liian vaaralliseksi. Valittiin helpompi tie. Kuntiin pumpattiin rahaa ylläpitämällä tarpeettomaksi käyneitä vastaanottokeskuksia, kiintiöpakolaisten vastaanotosta maksettavat kuntakorvaukset tuplattiin ja maahanmuuttajista maksettava valtionosuus päätettiin 11-kertaistaa (http://hommaforum.org/index.php/topic,91851.msg1594523.html#msg1594523) (40 milj. => 470 milj. euroa (http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20131212Valtio/131212_vos_Lopullinen.pdf)). Näin kunnista saatiin ostettua tarpeeksi lobbaajia, jotka ajavat valtion maahanmuuttopolitiikkaa ilman pakkojakin. Mitäpä järkeä olisi nostattaa kunnissa poliittista vastustusta pakkokeinoilla, kun vaihtoehtona on antaa valtion Visan vinkua entistä tiuhemmin?
QuotePakolaispolitiikassa on kipupiste
Pakolaisten vastaanottamisesta puuttuu yhteinen tahto valtion ja kuntien välillä, sanoo Uudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö.
Valtio tekee pakolaispolitiikkaa ottamalla Suomeen kiintiöpakolaisia kansainvälisistä sota- ja kriisipesäkkeistä, kuten esimerkiksi Syyriasta.
Hädänalaisille ihmisille luvataan kotipaikka Suomesta. Kotikunnan löytyminen ei kuitenkaan kaikille ole helppoa, sillä kunnat päättävät itsenäisesti ottavatko kiintiöpakolaisia vastaan vai ei.
Uudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Husein Muhammed sanoo 16.4. ilmestyvässä Kuntalehdessä, että kuntien ja valtion välillä vallitsee selvä jännite pakolaisten sijoittamisessa, vaikka samat puolueet tekevät päätöksiä valtion tasolla ja kunnissa.
- Olisi toivottavaa, että tässä asiassa valtiolla ja kunnilla olisi yhteinen tahto, Husein Muhamed sanoo.
Lue lisää Kuntalehdestä 5/2014
Kuntalehti (http://www.kuntalehti.fi/Ajankohtaista/Kuntauutiset/2014/Sivut/Pakolaispolitiikassa-on-kipupiste.aspx) 16.4.2014
Sormella voi osoittaa valtion ja sisäministeri Räsäsen suuntaan. Niin kunnat kuin kansalaisetkin ovat ilmaisseet oman tahtonsa, mutta valtio ei halua hyväksyä tosiasioita, vaan yrittää puskea kuntiin yhä enemmän pakolaisia.
Quote from: Roope on 16.04.2014, 14:25:32
Uudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Husein Muhammed sanoo 16.4. ilmestyvässä Kuntalehdessä, että kuntien ja valtion välillä vallitsee selvä jännite pakolaisten sijoittamisessa, vaikka samat puolueet tekevät päätöksiä valtion tasolla ja kunnissa.
- Olisi toivottavaa, että tässä asiassa valtiolla ja kunnilla olisi yhteinen tahto, Husein Muhamed sanoo.
Kuntalehti (http://www.kuntalehti.fi/Ajankohtaista/Kuntauutiset/2014/Sivut/Pakolaispolitiikassa-on-kipupiste.aspx) 16.4.2014
Tosiasiassa Husein Muhamed tarkoittaa, että Suomen kuntien pitäisi napisematta tehdä niin kuin valtio haluaa. Hänelle ei varmaankaan kelpaisi sellainen "yhteinen tahto", että pakolaiskiintiö olisi valtion toimesta sen verran, kuin kunnat (ja kuntalaiset) haluavat ottaa vastaan, esim. ilmoittamalla vuoden tai kaksi etukäteen minkä verran aikovat minäkin vuonna ottaa vastaan.
QuoteUudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Husein Muhammed
Ovat sitten laittaneet pukin kaalimaan vartijaksi. :o
Quote from: Uuno Nuivanen on 16.04.2014, 14:33:31
Ovat sitten laittaneet pukin kaalimaan vartijaksi. :o
Pakolaisneuvonta CV:ssä on näköjään kova sana tämän alan rekrytoinneissa, kun sen pitäisi paremminkin soittaa hälytyskelloja. Pakolaisneuvonnassa ovat toimineet Huseinin lisäksi niin entinen maahanmuuttoministeri Astrid Thors kuin hänen silloinen erityisavustajansa Thomas Bergman, sisäasiainministeriön maahanmuutto-osaston maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman sekä Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Sirpa Rautio. Sama pieni piiri pyörii myös Vähemmistövaltuutetun toimiston kautta. Sieltähän Huseinkin kävi hakemassa vauhtia maahanmuuttopäälliköksi hävittyään vähemmistövaltuutetun viran Eva Biaudet'lle.
Mitä hyvää voi tulla siitä, että mamu-ala rekrytoi lähes pelkästään mamu-myönteisiä ihmisiä? Johtavissa asemissa pitäisi olla myös realisteja, jotka ajattelevat myös talouden kokonaisuutta.
Mikään maahanmuuton malli ei toimi paitsi Australian.
Quote from: Roope on 16.04.2014, 14:25:32
QuoteUudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Husein Muhammed sanoo 16.4. ilmestyvässä Kuntalehdessä, että kuntien ja valtion välillä vallitsee selvä jännite pakolaisten sijoittamisessa, vaikka samat puolueet tekevät päätöksiä valtion tasolla ja kunnissa.
- Olisi toivottavaa, että tässä asiassa valtiolla ja kunnilla olisi yhteinen tahto, Husein Muhamed sanoo.
Lue lisää Kuntalehdestä 5/2014
Kuntalehti (http://www.kuntalehti.fi/Ajankohtaista/Kuntauutiset/2014/Sivut/Pakolaispolitiikassa-on-kipupiste.aspx) 16.4.2014
Koko artikkeli nyt luettavissa pdf-muodossa (http://www.kuntalehti.fi/Pdfarkisto/KL-1405.pdf) (s. 31).
QuoteSiirtolaisinstituutin johtaja Ismo Söderling kritisoi maaliskuun Kuntalehdessä Suomea maahanmuuttopolitiikan puuttumisesta. Tällä haavaa Suomessa ei ole edes maahanmuuttoministeriä. Samaan aikaan Euroopassa ja etenkin Ruotsissa voimistuvat vaatimukset, että kaikkien EU-maiden pitää kantaa vastuuta pakolaisista ja ottaa heitä vastaan tasapuolisesti.
[...]
Pakolaisista uusin ryhmä on syyrialaiset. Uudenmaan ELY-keskuksen mukaan heille on löytynyt hyvin kotikuntia. Sen sijaan esimerkiksi kongolaisia pakolaisia useat kunnat eivät halua.
[...]
Kongolaisten lisäksi on joitakin muitakin kansallisuuksia, joita kunnat eivät ole valmiita sijoittamaan, Muhammed sanoo.
[...]
- Toisaalta eräät kunnat katsovat, että kun talous on kireä ja väestö vähenee, he tarvitsevat pakolaisia. Raha ei ole ainut pakolaiskysymystä ohjaava asia, mutta ei merkityksetönkään, Muhammed näkee.
Hän huomauttaa, että Suomeen tulee edelleen "kohtuullisen vähän" pakolaisia verrattuna muuhun Eurooppaan. Muhammed ei usko, että Suomen pakolaiskiintiö, joka on nyt noin tuhat vuodessa, kasvaisi merkittävästi lähivuosina. Hän ei myöskään usko, että EU:ssa päästäisiin sopimukseen siitä, että jäsenmaat jakavat nykyistä tasapuolisemmin vastuun pakolaisten vastaanottamisesta.
Vaikka tätä kuinka jankutetaan, Suomeen ei tule "kohtuullisen vähän" pakolaisia verrattuna muuhun Eurooppaan. Nyt kun somalien ja irakilaisten määrä on tasaantunut muutaman vuoden takaisesta, Suomeen tulee pakolaisia suunnilleen keskivertomäärä sekä määrällisesti että väkilukuun suhteutettuna.
On sitten eri asia, miten kuntapaikkapula ja integraatio-ongelmat muuttuisivat muka yhtään sen helpommin ratkaistaviksi, vaikka Suomen pakolaismäärä olisikin pieni verrattuna muuhun Eurooppaan. Suomea ei myöskään voi pitää vastuullisena esimerkiksi Ruotsin vuosikymmeniä harjoittamasta liberaalista maahanmuuttopolitiikasta.
Viime viikkoina on toisteltu tuossa Kuntalehden artikkelissakin sivutun "vastuunjaon" eli "taakanjaon" eli käytännössä maakohtaisten turvapaikanhakijakiintiöiden perusteluna, kuinka muun muassa Espanja on kestämättömässä tilanteessa (http://yle.fi/uutiset/ville_niinisto_vaati_soinia_tilille_pakolaispuheista_epainhimillista/7205190) tulijatulvan kanssa. Itse asiassa lähes 50 miljoonan asukkaan Espanja kirjasi toissa vuonna turvapaikanhakijoita saman verran kuin Suomi, mutta myönsi heille oleskelulupia vain noin kolmanneksen Suomen määrästä. Espanjan turvapaikanhakijamäärä on alustavien tietojen mukaan sittemmin noussut, mutta vain parilla tuhannella. Silti Espanjaa käytetään esimerkkinä Etelä-Euroopan maasta, jonka vaikean tilanteen vuoksi EU:n pitäisi voida siirtää turvapaikanhakijoita etelästä tänne pohjoiseen.
Verrattuna useimpiin Euroopan maihin, meitä on niin surkean vähän.
Ja näin Voiton päivänä, "yhteinen tahto" antaa kylmiä väreitä. Tulee kansallishymni mieleen.
QuoteUudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Husein Muhammed
Ai Huseinilla onkin uusi maahanmuuttoteollisuuden luoma työpaikka, oho.
Mitäköhän maahanmuuttopäällikkö tekee ja paljonkohan on viran liksa?
EDIT: http://avointyopaikka.fi/tyo-uudenmaan+elinkeino_,+liikenne_+ja+ympäristökeskus-maahanmuuttopäällikkö-helsinki/770688 (http://avointyopaikka.fi/tyo-uudenmaan+elinkeino_,+liikenne_+ja+ymp%C3%A4rist%C3%B6keskus-maahanmuuttop%C3%A4%C3%A4llikk%C3%B6-helsinki/770688)
Tässä hiukan Huseinin ajatuksia:
http://www.maailmankuvalehti.fi/artikkelit/10273
. Irakilainen, kurdi ja häh, suomalainen. muistanko oikein mutta oliko tämä heppu jossain A2 illassa, muistaakseni tosi ärsyttävä.
Vähän asian vierestä mutta artikkelissa luki että tyypin perhe sai kemiin tullessaan tulkin joka osasi arabiaa vähän kurdia ja heikosti suomea. mikä vitun tulkki semmoinen on joka ei suomessa osaa suomea
Quote from: rölli2 on 09.05.2014, 16:20:08

Vaikkei tulkki osaa suomen kieltä niin osaa se ainakin laskun kirjoittaa ja sehän on tärkeintä.
Quote from: rölli2 on 09.05.2014, 16:20:08
. Irakilainen, kurdi ja häh, suomalainen. muistanko oikein mutta oliko tämä heppu jossain A2 illassa, muistaakseni tosi ärsyttävä.
Vähän asian vierestä mutta artikkelissa luki että tyypin perhe sai kemiin tullessaan tulkin joka osasi arabiaa vähän kurdia ja heikosti suomea. mikä vitun tulkki semmoinen on joka ei suomessa osaa suomea
Husein Muhammed on koulutukseltaan juristi ja osaa hyvin suomea.
QuoteUudenmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Husein Muhammed sanoo 16.4. ilmestyvässä Kuntalehdessä, että kuntien ja valtion välillä vallitsee selvä jännite pakolaisten sijoittamisessa, vaikka samat puolueet tekevät päätöksiä valtion tasolla ja kunnissa.
- Olisi toivottavaa, että tässä asiassa valtiolla ja kunnilla olisi yhteinen tahto, Husein Muhamed sanoo.
Kongolaisten lisäksi on joitakin muitakin kansallisuuksia, joita kunnat eivät ole valmiita sijoittamaan, Muhammed sanoo.
- Toisaalta eräät kunnat katsovat, että kun talous on kireä ja väestö vähenee, he tarvitsevat pakolaisia. Raha ei ole ainut pakolaiskysymystä ohjaava asia, mutta ei merkityksetönkään, Muhammed näkee.
Hän huomauttaa, että Suomeen tulee edelleen "kohtuullisen vähän" pakolaisia verrattuna muuhun Eurooppaan. Muhammed ei usko, että Suomen pakolaiskiintiö, joka on nyt noin tuhat vuodessa, kasvaisi merkittävästi lähivuosina. Hän ei myöskään usko, että EU:ssa päästäisiin sopimukseen siitä, että jäsenmaat jakavat nykyistä tasapuolisemmin vastuun pakolaisten vastaanottamisesta.
Itseäni jäi vaivaamaan tuo, miksi muka kongolaisia ei haluta?
Koska he eivät ole muslimeja?
Ettei olisi Mohamedilla oma lehmä ojassa?
Muualla on uutisoitu kongolaisten "kotoutuneen" hyvin, ja jos minä olisi päättämässä niin kyllä ihan mututuntumalta ottaisin heitä mieluummin kuin vaikka somalialaisia....
QuoteKouvolaan tänä vuonna 15 kiintiöpakolaista
Maahanmuuttokoordinaattori Tuija Väyrynen pitää todennäköisenä, että tulijat ovat kongolaisia.
— Kouvolan maahanmuutto-ohjelman linjana on, että rakennetaan kansallisia kokonaisuuksia. Meillä on Kouvolassa jo nyt kongolaisia ja he ovat kotouneet todella hyvin. Heistä on suuri tuki uusille tulokkaille.
Quote from: Saippuakupla on 09.05.2014, 16:49:29
Quote from: rölli2 on 09.05.2014, 16:20:08
. Irakilainen, kurdi ja häh, suomalainen. muistanko oikein mutta oliko tämä heppu jossain A2 illassa, muistaakseni tosi ärsyttävä.
Vähän asian vierestä mutta artikkelissa luki että tyypin perhe sai kemiin tullessaan tulkin joka osasi arabiaa vähän kurdia ja heikosti suomea. mikä vitun tulkki semmoinen on joka ei suomessa osaa suomea
Husein Muhammed on koulutukseltaan juristi ja osaa hyvin suomea.
juu niin osaa mutta se tulkki ei vissiin osannut ;D
Quote from: Marokon Kauhu on 10.05.2014, 16:49:23
Itseäni jäi vaivaamaan tuo, miksi muka kongolaisia ei haluta?
Koska he eivät ole muslimeja?
Ettei olisi Mohamedilla oma lehmä ojassa?
Muualla on uutisoitu kongolaisten "kotoutuneen" hyvin, ja jos minä olisi päättämässä niin kyllä ihan mututuntumalta ottaisin heitä mieluummin kuin vaikka somalialaisia....
Kongolaisia ei käsittääkseni mitenkään erityisesti olla haluamatta. He vain sattuvat olemaan Suomen pakolaiskiintiöön vuosina 2006-2013 jatkuvasti valittuina tyrkyllä, eikä heitä
kään haluta.
Kiintiöpakolaisten vastaanottoa, kuten kehitysapuakin, myydään nyt etenkin syyrialaisilla pakolaisilla, joita ei ole riittänyt kaikille. Vastaava tilanne oli takavuosina, kun monet kunnat olisivat mieluusti ottaneet vastaan myanmarilaisia pakolaisia, mutta joutuivat tyytymään irakilaisiin, somalialaisiin ja afganistanilaisiin kiintiöpakolaisiin, joita tuli muutenkin turvapaikanhakijoina enemmän kuin tarpeeksi.
Erityisongelma kongolaisten sijoittamisessa on vielä suurperheet. Suomeen on idioottimaisesti valittu jopa yli kymmenen hengen perheitä, joiden sijoittaminen suomalaisiin asuntoihin on "haastavaa". Siksi jo valittujenkin kiintiöpakolaisten sijoittamista joudutaan odottamaan usein vuosikausia.
Quote from: Saippuakupla on 09.05.2014, 16:49:29
Husein Muhammed on koulutukseltaan juristi ja osaa hyvin suomea.
Maahanmuuttajan näkökulmasta katsoen Husu on mitä parhain valinta. Juristina osaa neuvoa milloin paperit kannattaa hävittää jne. Husu tuntee myös hyvin suomalaisen sosiaaliturvan joten hän osaa valistaa tulijaa siitä mitä tukija on mahdollista saada ja minne valittaa jos sitä turvapaikkaa ei heltiä.