Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: Outo olio on 10.03.2014, 13:54:25

Title: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Outo olio on 10.03.2014, 13:54:25
Abdel-Majed Abdel Bary on 23-vuotias englantilainen entinen muusikko, joka lähti viime vuonna kaverinsa Abu Hussein Al Britanin kanssa Syyriaan, taistelemaan siellä Jihadissa. Nyt Bary kertoo Twitter-viestissä, että jotkut jihad-kaverit ryöstivät hänet ja hänen kaverinsa. "Meiltä vietiin auto, rahat, kännykät, neljä AK-47-rynnäkkökivääriä ja 7 mm ase. Lisäksi meitä kidutettiin", Bary valittaa.

Ennen Syyriaan lähtöään Bary oli jonkinasteista suosiota saavuttanut rap-muusikko, ja hänen kappaleitaan oli soitettu ainakin Britannian yleisradioyhtiön BBC:n ykkösradiokanavalla. Bary asui vanhempiensa kotona, Maida Valen kaupunginosassa Lontoon länsiosassa. Asuntona oli Westminsterin kaupunginosatoimen (Westminster Council) omistama omakotitalo, jonka arvo vapailla markkinoilla olisi miljoona puntaa.

Abdel-Majed Abdel Baryn isä, Bary vanhempi, saapui Englantiin alunperin turvapaikan perässä joskus 1990 tai vähän sitä ennen. Hänet karkotettiin vuonna 2011 Englannista Yhdysvaltoihin, koska häntä epäillään Osama Bin Ladenin kaveriksi. Väitteiden mukaan Bary vanhempi olisi ollut mukana Bin Ladenin lähipiirissä Al-Qaidan alkuaikoina, ja että hän olisi sittemmin ollut mukana pyörittämässä Al-Qaidan Lontoon-toimintaa, ja olisi myös ollut mukana 1998 itä-Afrikan lähetystöpommi-iskuissa. Karkottamisessa kesti kaikenkaikkiaan kahdeksan vuotta, koska puolustus, vasemmistopoliitikkojen hurratessa vierestä, valitti karkotuspäätöksistä aina Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen asti, siis turhaan.

Entisten kaveriensa kertoman mukaan Abdel-Majed Abdel Bary alkoi radikalisoitua noin vuosi-pari sitten, alettuaan pyörimään jihadistipiireissä. Bary nuoremman uusiin kavereihin kuului vihasaarnaaja Anjem Choudaryn seuraajia. Bary oli myös turhautunut siihen että Iso-Britannia oli mukana sodissa Irakissa ja Afganistanissa. Viime kesänä radikalisoituminen eteni siihen pisteeseen, että Bary päätti muuttaa elämänsä. Kasvavaa menestystä nauttinut muusikko ilmoitti 1. heinäkuuta päivätyssä viestissä luopuneensa musiikista, ja että "olen luopunut kaikesta Allahin vuoksi". Pian tämän jälkeen hän ilmeisesti matkusti Syyriaan kaverinsa Abu Hussein Al Britanin kanssa. Siitä lähtien hän on julkaissut Twitter-tilillään viestejä ja kuvia Syyrian rintamalta. Kuvissa hän ja muut yleensä poseeraavat aseiden kanssa, viesteissä taas pyydetään Allahia "suomaan meille marttyyrikuolema", ja ylistetään Bin Ladenia. Bary on julkaissut viestejään nimimerkeillä "Allahin sotilas", englanniksi "Soldier of Allah", ja "Terroristi", englanniksi "Terrorist".

Ei voi enää luottaa edes omiin uskonveljiin. :'(


QuoteThe scum stole our cash': 'Hip hop jihadist' who left £1m London home to fight in Syria complains on Twitter of being kidnapped, tortured and robbed by FELLOW Islamists

Abdel-Majed Abdel Bary left Maida Vale home last year to go to Syria
23-year-old's cash, phones and guns allegedly stolen by other jihadists
Bary is an aspiring rapper whose music has featured on BBC Radio 1

By Daily Mail Reporter
PUBLISHED: 10:46 GMT, 9 March 2014 | UPDATED: 13:39 GMT, 9 March 2014

A British rapper who joined rebels fighting the Syrian regime has claimed he was kidnapped, tortured and robbed by members of rival Islamic terror groups.

Abdel-Majed Abdel Bary, 23, walked out of his family's £1million home in Maida Vale, west London, last year to join militant groups, telling them he was 'leaving everything for the sake of Allah'.

Now Bary - whose music has featured on BBC Radio 1 - has posted on Twitter that he and another Briton were abducted and robbed, with their money, phones and guns stolen by other jihadists.

Bary, who posts under the name 'Terrorist', said: 'Me & Abu Hussein al britani got kidnapped /tortured by FSA/IF scum they stole our 4 ak's and a 7mm, my vechile & our phones and cash.'

The tweet was posted last month. A Foreign Office spokesman said he had no details on the claims.

Friends said Bary - an aspiring rapper on the 'grime' music scene - grew increasingly radical and violent after mixing with thugs linked to hate preacher Anjem Choudary.

He has posted a series of photographs online, including shots of him masked and posing with g guns under the title 'soldier of Allah'.

In other messages he called on Allah to 'grant us martyrdom', and praised Osama Bin Laden. Bary, whose music has featured on Radio 1, is one of six children of Adel Abdul Bary, 53.

Bary Snr was extradited from Britain to the US in 2011 after an eight-year legal battle that made him a cause celebre of the Left as lawyers took his publicly funded case to the European Court of Human Rights in Strasbourg.

'Me & Abu Hussein al britani got kidnapped /tortured by FSA/IF scum they stole our 4 ak's and a 7mm, my vechile & our phones and cash'

Abdel-Majed Abdel Bary

Investigators believe Bary Snr was one of Bin Laden's closest lieutenants in the infancy of Al Qaeda and ran a London cell of the terror network.

He faces life in prison if convicted of involvement in the bombings of US embassies in East Africa in 1998.

His son's appearance among the ranks of UK jihadists in Syria, where several Britons fighting for the militants have already been killed, will add to concerns about their potential threat to the West.

'Tortured': It has been claimed that Bary - whose music has featured on BBC Radio One - and another Briton were abducted and robbed, with their money, phones and guns stolen by other jihadists

Bary lived with his mother Ragaa for more than a decade in a home in Maida Vale, owned by Westminster Council. If it were sold on the open market it would be worth £1million.

She travelled to Britain from Egypt in 1990 after her husband was granted refugee status.

Friends said Bary's conversion to radical Islam happened as he grew increasingly frustrated with the British authorities over the wars in Iraq and Afghanistan.

And it came despite his fledgling success on the underground grime music scene, where he rapped under the names Lyricist Jinn and L Jinny Bary appeared in dozens of videos, including one in which he posed outside the Bank of England and declared his allegiance to the global hacking group Anonymous.

On July 1 last year, he announced that he was turning his back on music as 'I have left everything for the sake of Allah'.

It is understood that soon afterwards he travelled to Syria, where one of his oldest friends had already joined the fighting.

He changed his Twitter name to Soldier of Allah and posed for pictures wearing a mask and military fatigues while carrying an AK-47 and other large assault rifles.

Last November he said, 'Oh Allah, grant us martyrdom' and praised Bin Laden, calling him a 'lion'. Referring to conditions in Syria, he said it is the 'real jungle out here'.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2576695/Hip-hop-jihadist-claims-kidnapped-tortured-robbed-fellow-Islamists.html (http://www.dailymail.co.uk/news/article-2576695/Hip-hop-jihadist-claims-kidnapped-tortured-robbed-fellow-Islamists.html)
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: CaptainNuiva on 10.03.2014, 14:02:46
Tuskin tämäkään jihadisti mitään kokemuksistaan oppi vaikka itkua nyt tuhrustaa...Varsinainen tosielämän Homer Simpson.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: AuggieWren on 10.03.2014, 14:12:03
Quote"Meiltä vietiin auto, rahat, kännykät, neljä AK-47-rynnäkkökivääriä ja 7 mm ase. Lisäksi meitä kidutettiin", Bary valittaa. ... Kasvavaa menestystä nauttinut muusikko ilmoitti 1. heinäkuuta päivätyssä viestissä luopuneensa musiikista, ja että "olen luopunut kaikesta Allahin vuoksi".

Missä ongelma?
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Nuivake on 10.03.2014, 14:31:18

Eikö todellisuus vastannutkaan mielikuvia "jihadista" ja "uskonveljistä"?
Cry me a river.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: koli on 10.03.2014, 14:34:45
Korvaako matkavakuutus? ;D
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Uuno Nuivanen on 10.03.2014, 14:37:13
Omat kamelit purivat.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Rusinapulla on 10.03.2014, 17:44:58
Allahin polut ovat tuntemattomat.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: siviilitarkkailija on 10.03.2014, 17:53:37
Valitettavasti totuus joka häipyy usein sodan ensimmäisenä uhrina manan majoille, ei kerro lainkaa mitä nämä kouluttamattomat ja johtamattomat elämysmatkailijat tekevät sodassa.

HE RAISKAAVAT, RYÖSTÄVÄT JA TAPPAVAT.

Ihan siitä yksinkertaisesti syystä että aseellisen vihollisen tappaminen on yleensä näille haahuilijoille liiankova haaste. Siksi heidän tekonsa pääsääntöisesti kohdistuu siviiliväestöön raiskausten, ryöstöjen ja murhien muodossa.

On aivan selvä että laittomaan sotatoimeen kouluttamatta ja johtamatta osallistuva ei esimerkiksi kykene ilmoittaa sotajoukon tekemää kansanmurhaa tai rikosta ihmisyyttä vastaan. Siksi näiden joukkojen ja niiden jäsenten nauttiman poliittisen suojan nimissä korruptoitunut valtakunnansyyttäjä kieltäytyy syyttämästä ja tutkimasta ilmiselviä sotarikollisia kun sellaiset tulevat vastaan. Onhan selvä että kun sotija on sosiaaliturvaa nauttiva "pakolainen" joka on mennyt tekemään sotarikoksia, koko totuus olisi aivan liian raaka ja epämiellyttävä ihmiskuljetuspuolueiden rikoshyötyjäpoliitikoille ja näiden suojatyövirkahenkilöille.

Lopputulos näistä suomalaisen roskamedian suojelemista wannabe jihadisteista on se että ampuvat rynnäkkökiväärillä vanhusta päähän, ryöstävät tämän majan ja ilmoittavat tappaneensa vihollistaistelijan. Sikäli mikäli eivät ole viina- ja kannabiskännissä nauttimassa sotabordellin luksuksesta jossa aseellista nollasta tulee ruokapalan avulla suurikin herra. Mitä kehuarepostelevat palatessaan takaisin eurooppaan.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: kekkeruusi on 10.03.2014, 18:27:29
Eikö edes terroristeihin voi luottaa näinä päivinä? On maailma kummalliseksi mennyt. :roll:
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Uimakoulutettava on 10.03.2014, 19:50:58
Kärsiväthän suomalaissotilaatkin talvisodassa ja koska sotaveteraanit käyvät maassamme vähiin, voisi Suomi myöntää ko. nuorukaisille turvapaikan. Uudet ipadit kouraan ja asunto läheltä Helsingin Roihuvuoren moskeijaa asap. :flowerhat:
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: CaptainNuiva on 10.03.2014, 20:01:49
Jos olisivat Lieksasta nämä jihadistit lähtöisin niin saisivat sossulta harkinnanvaraista AK-47 tukea uusien aseiden hankkimiseen koska kultuuri, innovaatio, jihad, syrjintä, positiivinen syrjintä ja rasismi.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Onnikka on 10.03.2014, 20:04:25
Quote from: CaptainNuiva on 10.03.2014, 20:01:49
Jos olisivat Lieksasta nämä jihadistit lähtöisin niin saisivat sossulta harkinnanvaraista AK-47 tukea uusien aseiden hankkimiseen koska kultuuri, innovaatio, jihad, syrjintä, positiivinen syrjintä ja rasismi.
Muuten hyvä mutta kovin vanhentunut ase.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Ari-Lee on 10.03.2014, 20:20:12
QuoteLisäksi meitä kidutettiin", Bary valittaa.

Ari-Lee likes this
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: CaptainNuiva on 10.03.2014, 20:34:13
Quote from: Onnikka on 10.03.2014, 20:04:25
Quote from: CaptainNuiva on 10.03.2014, 20:01:49
Jos olisivat Lieksasta nämä jihadistit lähtöisin niin saisivat sossulta harkinnanvaraista AK-47 tukea uusien aseiden hankkimiseen koska kultuuri, innovaatio, jihad, syrjintä, positiivinen syrjintä ja rasismi.
Muuten hyvä mutta kovin vanhentunut ase.

Joku roti olla pitää, AK-47 on sopiva sossun korvattavaksi, eihän Lieksassa rahaa jaeta muotihuumeisiinkaan vaan ainostaan khatiin.
AK-47 on sopiva, sillä autetaan jihadistit taas alkuun ja saavat sitten siviilejä tappamalla hankkia itselleen paremmat aseet.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: RP on 10.03.2014, 20:43:34
Niin tragikoominen kuin tarina onkin, se on vähintäänkin vähän epäilyttävä. FSA/Free Syria Army ei ole mikään jihadistivelien seura vaan, jos nyt ei maallinen, niiin siihen Al-qaidan nykyiseen tai entiseen haaraan mihin Bary halusi liittyä, ainakin "maltillinen".

Kysymys ei ole siittä, etteivätkö he olisi tilaisuuden tullen puhdistaneet antisankariamme varusteustaan, mutta en oikein ymmärrä, mikseivät he olisi päästäneet moista ulkomaalaista paskasakkia samalla päiviltä?
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Tykkimies Pönni on 10.03.2014, 20:50:56
Quote from: CaptainNuiva on 10.03.2014, 20:34:13
Quote from: Onnikka on 10.03.2014, 20:04:25
Quote from: CaptainNuiva on 10.03.2014, 20:01:49
Jos olisivat Lieksasta nämä jihadistit lähtöisin niin saisivat sossulta harkinnanvaraista AK-47 tukea uusien aseiden hankkimiseen koska kultuuri, innovaatio, jihad, syrjintä, positiivinen syrjintä ja rasismi.
Muuten hyvä mutta kovin vanhentunut ase.

Joku roti olla pitää, AK-47 on sopiva sossun korvattavaksi, eihän Lieksassa rahaa jaeta muotihuumeisiinkaan vaan ainostaan khatiin.
AK-47 on sopiva, sillä autetaan jihadistit taas alkuun ja saavat sitten siviilejä tappamalla hankkia itselleen paremmat aseet.

Näin on. Köyhälle ei pidä antaa kalaa vaan verkot eli tässä tapauksessa halpa ase.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: siviilitarkkailija on 10.03.2014, 22:58:53

QuoteKysymys ei ole siittä, etteivätkö he olisi tilaisuuden tullen puhdistaneet antisankariamme varusteustaan, mutta en oikein ymmärrä, mikseivät he olisi päästäneet moista ulkomaalaista paskasakkia samalla päiviltä?

Koska nuo sosiaaliturvalla elostelevat ******t ovat vaarallisia ja haitallisia kaikille joiden lähellä ovat. AK 47 kourassaan ovat vieläkin vaarallisempia. Jos ja kun sana leviää että tollon isukki nauttii 1 miljoonan euron kämppäedusta britanniassa, hihhulisakki on kiva pitää lähellä. Saavat rahaa ja myöhemminkin ehtii kaappaamaan.

Sotarikolliset ovat juurikin ihan tällaisia. Itsensä tavallisiksi sotilaiksi kokevia mutta kuitenkin sellaisia jotka eivät kykene alkeellisiin sotilastoiminnan vaatimuksiin ja velvollisuuksiin. Suomeksi sanottuna asefetissistä paskasakkia joka kivääri kädessä näyttelee sotilasta-.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Micke90 on 11.03.2014, 03:46:41
Quote from: koli on 10.03.2014, 14:34:45
Korvaako matkavakuutus? ;D

Väätäinen, teepä aiheesta kysymys eduskunnassa.  :P
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Blanc73 on 11.03.2014, 12:57:17
Quote..jotkut jihad-kaverit ryöstivät hänet ja hänen kaverinsa. "Meiltä vietiin auto, rahat, kännykät, neljä AK-47-rynnäkkökivääriä ja 7 mm ase. Lisäksi meitä kidutettiin", Bary valittaa.

Maailmanakaikkeudessa on sittenkin hitunen oikeudenmukaisuutta jäljellä. Ja "Karma is bitch" :D :D
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Outo olio on 14.03.2014, 00:37:38
Quote from: siviilitarkkailija on 10.03.2014, 22:58:53
Jos ja kun sana leviää että tollon isukki nauttii 1 miljoonan euron kämppäedusta britanniassa, hihhulisakki on kiva pitää lähellä. Saavat rahaa ja myöhemminkin ehtii kaappaamaan.

Täsmennyksenä vielä, että isukki ei nauti miljoonakämpästä, isukki on toisella puolen Atlantia tutkintavankeudessa. :) Muu perhe sen sijaan, äiti ja Bary nuoremman sisarukset, asuvat yhä siellä miljoonan punnan sossukämpässä. Ja hintaa oli siis miljoona puntaa, eli noin 1,5 miljoonaa euroa. Ei sentäs tarvitse jossakin pahaisen miljoonan euron murjussa oleilla. Sisaruksia on suurperheessä yhteensä viisi, mutta ei ole tiedossa että moniko heistä yhä asuu vanhempiensa luona, mutta siis ainakin osa.

Myöskään ei ole tiedossa onko ryöstetyksi ja kidutetuksi joutunut Bary nuorempi itse ehtinyt Syyriassa ollessaan ryöstämään, kiduttamaan, raiskaamaan ja/tai tappamaan ketään.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: n.n. on 14.03.2014, 01:58:36
Quote from: Micke90 on 11.03.2014, 03:46:41
Quote from: koli on 10.03.2014, 14:34:45
Korvaako matkavakuutus? ;D

Väätäinen, teepä aiheesta kysymys eduskunnassa.  :P
Mastercardin kylkijäisenä on matkavakuutus, miksei sitten Kela-goldissa? Tai tässä tapauksessa sen brittivastikkeessa
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Uimakoulutettava on 24.08.2014, 14:44:31
Ja nyt Abdel-Majed Abdel ilmeisesti räppäili kuulijalta pään irti.

Ei saanut varmaan tarpeeksi aplodeja. :'(

Ovatpa kotouttamistoimet olleet riittämättömät, sillä eihän nyt vaivaisen miljoonan punnan omakotitalosta voi olla lähtemättä isukki Amerikkaan ja poika räppäilemään ulkomaille. :flowerhat:

http://www.standard.co.uk/news/crime/london-rapper-abdelmajed-abdel-bary-investigated-as-police-hunt-for-jihadi-john-9687547.html
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Outo olio on 24.08.2014, 17:16:22
Quote from: Uimakoulutettava on 24.08.2014, 14:44:31
Ovatpa kotouttamistoimet olleet riittämättömät, sillä eihän nyt vaivaisen miljoonan punnan omakotitalosta voi olla lähtemättä isukki Amerikkaan ja poika räppäilemään ulkomaille. :flowerhat:

Iskä tosin ei lähtenyt omasta aloitteestaan... :)

Sen sijaan oli kyllä oma-aloitteisesti mukana Al-Qaidassa jne.
Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: Uimakoulutettava on 24.08.2014, 18:06:49
Quote from: Outo olio on 14.03.2014, 00:37:38

Myöskään ei ole tiedossa onko ryöstetyksi ja kidutetuksi joutunut Bary nuorempi itse ehtinyt Syyriassa ollessaan ryöstämään, kiduttamaan, raiskaamaan ja/tai tappamaan ketään.

Viimeiset tiedot ovat tietysti ikävähköjä, mutta on muistettava, ettei jihadisti lähde räppäämäänkään oma-alotteisesti, vaan ööö :flowerhat:... vaikka nyt esim. koska BBC on pakottanut siihen olemalla rasistisesti soittamatta nuorukaisen biisiä radiossa tarpeeksi usein ja tolleen  U know.

Lisää puntia kotoutukseen eli miljoonalla saa kyllä kotitalon, mutta entä sisustus? Jos talossa oli apeutta aiheuttavat verhot, jihadismiksihan se nuorta miestä pistää.

Title: Vs: 2014-03-09 Syyria: Brittijihadistit ryöstettiin
Post by: RP on 24.08.2014, 22:21:33
Jos tuo identifikaatio on oikein, hän oli yksi Foleyn vangitsijoista jo ketjun alun Twitter-viestin aikoihin. "Beatleseista" puhuivat Folyen kanssavangit, jotka monen kuukauden vamkeuden jälkeen vapautettiin huhtikuussa.