QuoteLapsilisiä ulkomaille lähes viisi miljonaa euroa - valtaosa ulkosuomalaisille
Kela maksoi ulkomailla asuville viime vuonna lapsilisiä yhteensä noin 4,8 miljoonaa euroa, josta peräti 3,6 miljoonaa suomalaisille.
Ulkomaille maksettujen lapsilisien todellienn määrä saattaa olla tilastoja suurempi, sillä osa ulkomaille maksetuista lapsilisistä voi tilastoitua Suomeen maksettujen lisien joukkoon.
- Usein esimerkiksi virolaisella, joka on tullut Suomeen töihin, on postiosoite Suomessa. Lapsilisätilastoissa hän tilastoituu Suomessa asuvaksi, vaikka lapsi saattaakin asua ulkomailla. Eli emme pysty täysin kartoittamaan ulkomaille maksettujen lapsilisien määrää, suunnittelija Siru Keskinen Kelasta selventää.
Suomessa asuville maksettiin viime vuonna lapsilisiä yhteensä lähes 1,5 miljardia euroa. Potista suomalaisille maksettujen tukien osuus oli hieman yli 1,4 miljardia. Suomessa asuvien muiden maiden kansalaisille maksettujen lapsilisien osuus oli alle 80 miljoonaa.
Suomen sosiaaliturvan piirissä oleminen edellyttää pääsääntöisesti asumista tai työskentelyä maassa.
...
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/45148-lapsilisia-ulkomaille-lahes-viisi-miljonaa-euroa-valtaosa-ulkosuomalaisille (http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/45148-lapsilisia-ulkomaille-lahes-viisi-miljonaa-euroa-valtaosa-ulkosuomalaisille)
Mitkään säästöt eivät tule puremaan niin kauan kuin on tappi auki ja raha valuu ulos näihin "meillä on varaa" kohteisiin. Miettiköön jokainen ihan itsekseen.
Seuraavaksi joku väläyttää että lapsilisien maksu tulee lopettaa kokonaisuudessaan.
Jytkyä rakentaa.
Lapsihallitus paikkaa valtion rahoituskriisiä samaan aikaan laittamalla pullonkerääjät verolle ja tutkimalla tarkemmin, miten työssäkäyvä käyttää lounaskuponkinsa. :D Sitä luulee, että tyhmyydellä on rajansa, sitten huomaa ettei olekaan.
QuoteUlkomaille maksettujen lapsilisien todellienn määrä saattaa olla tilastoja suurempi, sillä osa ulkomaille maksetuista lapsilisistä voi tilastoitua Suomeen maksettujen lisien joukkoon.
Catch-22
QuoteSuomen sosiaaliturvan piirissä oleminen edellyttää pääsääntöisesti asumista tai työskentelyä maassa.
:'(
On meillä Suomessa outoja järjestelmiä.
Pottunokalta ne pystyvät epäämään kaikkea mahdollista ja löytävät väärinkäytökset joihin liittyvät takaisinperintätoimet nekin onnistuvat...Mutta kun on kyse etnisyydestä ynnä ihquista kulttureista niin järjestelmät muuttuvat kaikilta osiltaan toimimattomiksi ja puuttellisiksi, hankaliksi ja kelvottomiksi.
Mä en kyllä ymmärrä tuota että miten sellaiselle maksetaan lapsilisiä, jonka luona lapset ei asu. Suomessahan lapsilisät erillään asuville vanhemmille maksetaan sille, jonka luona lapset asuvat. Tätä soveltaen jos ulkomaalainen on suomessa töissä ja asuu täällä, mutta lapset ei, niin hänellä ei olisi oikeutta siihen lapsilisään, vaan sillä, jonka luona lapset asuvat. Jos taas tämä ei asu Suomessa eikä työskentele täällä, niin ei hänelläkään ole sitä oikeutta.
Ehkäpä pitäisi muuttaa systeemi sellaiseksi, että lapsilisä loppuu lapsen täyttäessä 7v. Tämän jälkeen maksetaan samansuuruista opintotukea 15 v asti, ehtona koulupaikka Suomessa. Lintsaamisesta koulu ilmoittaa Kelaan, joka ei maksa tukea lintsatulta ajalta.
QuoteMaria Lohela: Ulkomaisille maksetaan lapsilisiä lähes nyt leikattu määrä
Perussuomalaisten perhepoliittisen ryhmäpuheenvuoron pitänyt Maria Lohela kiinnitti huomionsa lapsilisien valumiseen ulkomaille.
- Kelan tilastojen mukaan Suomesta maksettiin vuonna 2013 ulkomailla oleville ulkomaalaisille lapsilisiä ja kotihoidon tukea yhteensä yli kolme miljoonaa euroa. Lisäksi etuuksia luonnollisesti maksetaan myös ulkomaalaisten perheiden täällä asuville lapsille. Vuonna 2013 näiden etuuksien suuruus oli lähes 80 miljoonaa euroa, Lohela muistutti.
Hallitus päätti kehysriihessään leikata lapsilisiä 110 miljoonaa euroa.
Suomessa on ollut perinteisesti pohjoismainen asumisperusteinen sosiaaliturva, joka on eurooppalaisittain harvinaisuus. Mutta EU:n paineissa tähän on tullut ja tulossa muutoksia.
- Perussuomalaiset ovat vastustaneet ns. yhdistelmälupadirektiiviä, jolla avataan suomalainen sosiaaliturva koskemaan myös maassamme työskentelevien, kolmansista maista tulevien ulkomaalaisten perheitä, Lohela totesi.
Hän sanoi perussuomalaisten tienneen, että koska sosiaaliturvamme on jo muutenkin vaikeuksissa, meidän tulisi kynsin ja hampain pitää kiinni perinteisestä sosiaaliturvan perusteesta.
- Näin ei kuitenkaan eduskunnan enemmistö halunnut. Nyt olemme tilanteessa, jossa sosiaaliturvaamme jaetaan kasvavassa määrin muiden maiden kansalaisille. Me maksamme ja leivomme tämän kakun verovaroin, minkä jälkeen sitä jaetaan muille. Onko tämä oikein ja kohtuullista, Lohela kysyi.
- Perussuomalaiset eivät hyväksy tällaista kehitystä. Vastustamme voimakkkaasti sitä, että EU on sisämarkkinoiden varjolla ulottanut lonkeronsa sosiaaliturvaamme, jonka piti olla kansallisen toimivallan piirissä, Lohela moitti.
http://uutiset.perussuomalaiset.fi/maria-lohela-ulkomaisille-maksetaan-lapsilisia-lahes-nyt-leikattu-maara/ (http://uutiset.perussuomalaiset.fi/maria-lohela-ulkomaisille-maksetaan-lapsilisia-lahes-nyt-leikattu-maara/)