QuoteUlkomaalaiset haluavat työtä!
Vietnamin Saigonissa asunut Dinhphien Vo tuli elokuussa vuonna 2008 työhön Alteams Oy:n Lopen valimolle.
– Tiesin Suomesta ja valimosta vaimoni veljeltä, joka työskenteli siellä. Hän oli tullut Suomeen pakolaisena noin kaksikymmentä vuotta sitten. Hän suositteli minulle valimoa ja sanoi, että se on hyvä työpaikka. Saigonissa opiskelin ammattikorkeakoulussa tietokonealaa. Viimeksi olin siellä metalliasennus- ja rakennustöissä.
Tammikuussa 2011 vaimo Thuyphuong Duong saapui miehensä luo. Heidän tyttärensä Kimyen Vo, 17, jäi asumaan vaimon vanhempien luo Saigoniin. Hän tuli perässä viime vuoden huhtikuussa. Isä teki vuosina 2009 ja 2012 hakemukset, että perheen poika Duongphilipsphien saisi asettua myös Lopelle. Hakemus hylättiin. Perhe elää kuitenkin toivossa saada poika Suomeen.
Dinhphien Vo puolustaa tylyä kohtelua saaneita maahanmuuttajia. Hän on samaa mieltä työministeri Lauri Ihalaisen kanssa. Kaikissa työtehtävissä ei tarvita huippuhyvää suomen taitoa.
– Me ulkomaalaiset haluamme työtä, mikä helpottaa suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa. Emme halua istua vain koulussa ja olla yhä uusissa harjoittelupaikoissa. Virkamiesten tulisi olla avoimempia, ystävällisempiä, kuuntelevampia ja kunnioittavampia meitä muualta tulleita kohtaan.
...
– Kerään sivustolle perustietoja Suomesta, esimerkiksi valtiomiehistä. Vaimo ja tytär voivat oppia sieltä Suomen asioista. Viime toukokuussa aloin käydä suomen kielen kursseilla Riihimäellä.
Loput: Aamuposti (http://www.aamuposti.fi/artikkeli/282339-ulkomaalaiset-haluavat-tyota)
Suomalaiset haluavat työtä!
Mitä ulkomaalaiset eivät haluaisi? Ulkomaalaisten halu on suurempi kuin kyky tehdä. Jos osaamisen taso olisi yhtä korkea kuin haluamisen taso, niin he olisivat rakentaneet maistaan menestystarinoita. Menestystarinoiden tielle on tullut impivaaralaiset arvot, kuten uutteruus, lainkuuliaisuus ja isänmaanrakkaus ja siksi nämä menestystarinat ovat jääneet vähän vaiheeseen. Parempi muuttaa valmiiseen maahan, kuin rakentaa oma itse.
Ulkomaalaiset haluavat työtä, mutta saavat vain sosiaaliturvan ja ilmaisen elämän.
Nyt en ymmärrä.
Miksi ihmeessä meidän tulisi tarjota ulkomaalaisille töitä? Mitä meille muutoinkaan kuuluu, mitä ne haluavat? Miksi tuollaista kirjoitellaan lehdissä?
Quote from: Eino P. Keravalta on 28.02.2014, 15:21:10
Nyt en ymmärrä.
Miksi ihmeessä meidän tulisi tarjota ulkomaalaisille töitä? Mitä meille muutoinkaan kuuluu, mitä ne haluavat? Miksi tuollaista kirjoitellaan lehdissä?
Median edustajat ovat nähneet ulkomaalaisia liian vähän ja he ajattelevat niiden olevan hyviä, koska toimittajat tuntevat itsensä huonoiksi. Toimittajien umpinaisessa maailmassa ei vielä ole huomattu että suurin osa maailman ulkomaalaisista ovat huono-osaisia vaatijoita, jotka katsovat ihmisoikeuksien koskevan vain itseään. Toimittajat pitävät ulkomaalaisia söpöinä lemmikkeinä.
Minäkin olen joskus ollut työttömänä.
Silloin en suinkaan soitellut toimittajille, vaan hain töitä lehti- ja internetilmoittelun perusteella.
Kai tässä on vain tarkoitus julkituoda, että ulkomaalaisia pitää saada massoittain lisää. Kun ovat noin työhaluisiakin.
Aamuposti: Ulkomaalaiset väittävät haluavansa työtä!
Suomalaiset: Emme tarvitse kouluttamatonta työvoimaa, sellaisia töitä meillä ei enää ole!
Quote from: Mehud on 28.02.2014, 15:27:12
Toimittajien umpinaisessa maailmassa ei vielä ole huomattu että suurin osa maailman ulkomaalaisista ovat huono-osaisia vaatijoita, jotka katsovat ihmisoikeuksien koskevan vain itseään.
Toimittajien umpinaisessa maailmassa ei olla vielä huomattu, että ulkomaalaisia on pelkästään €uroopan mittakaavassa 99%, ja maailman mittakaavassa 99,9%.
Tuo selittyy sillä, että toimittajien koulutukseen ei nähtävästi sisälly matematiikka, joten toimittajien umpinaisessa maailmassa prosentit löytyvät lasista, ja promillet verestä.
Quote from: kekkeruusi on 28.02.2014, 15:47:19
Aamuposti: Ulkomaalaiset väittävät haluavansa työtä!
Suomalaiset: Emme tarvitse kouluttamatonta työvoimaa, sellaisia töitä meillä ei enää ole!
Jos työnantaja voi valita yhtä koulutettujen joukosta sellaisia, joiden kanssa kommunikaatio onnistuu päivästä yksi alkaen, miksi hän valitsisi sellaisen, jonka kanssa on kommunikaatio-ongemia vähintään kuukausien ajan? Luulenpa, että näinä aikoina työnantajilla on valinnanvaraa.
Toki, jos kommunikaatiorajoitteisen saa huomattavasti kommunikaatiokykyistä halvemmalla, niin työnantaja voi harkita jälkimmäisen palkkaamista. Ehkäpä valde perustaa jossain vaiheessa instanssin, joka maksaa palkkatukea työnantajalle tällaisissa tapauksissa.
Kantistyöntekijässä on tietenkin sekin etu, että jos hän osoittautuu kelvottomaksi työhönsä, hänestä pääsee helpommin eroon kuin "varsinaisista", jotka irtisanomisen välttääkseen käyttävät herkästi rasismikorttia.
Tämä koskee siis laillista rekrytointia. Pimeissä töissä on ihan toiset säännöt.
Kaikkia ulkomaalaisia ei saa yleistää ryöstäjiksi ja raiskaajiksi, mutta toisin päin yleistykset kyllä sallitaan: "ulkomaalaiset haluavat töitä", vaikka tässä maassa on esimerkkejä päinvastaisesta pilvin pimein.
Päivän mokuannos! :facepalm:
Kirjoitus mahdollistaa mielenkiintoisen ajatusleikin: entäs jos kaikki avoimet työpaikat täytettäisiin pakolla ulkomaalaisilla? Ainoa kriteeri olisi toistaustaisuus.
- moniko työpaikka oikeasti täyttyisi?
- miten työt tulisi tehtyä?
- pysyisivätkö firmat pystyssä?
- kaatuisiko projekti pakkoruotsin puutteeseen?
- hyväksyttäisiinkö mitään irtisanomisia?
Lain hengen vastaisesti maahan päästetyt ihmiset eivät halua työtä.
He haluavat rahaa. ...ja sipsejä.
Quote from: ilkka75 on 28.02.2014, 16:28:51
Kirjoitus mahdollistaa mielenkiintoisen ajatusleikin: entäs jos kaikki avoimet työpaikat täytettäisiin pakolla ulkomaalaisilla? Ainoa kriteeri olisi toistaustaisuus.
Tulisiko toistaustaisuuden lisäksi edellytyksenä olla myös toistaitoisuus? :o
Suomalaisille kelpaisi työ myös, ja nuorillemme koulutukset.
Quote from: Iloveallpeople on 28.02.2014, 14:52:29
QuoteUlkomaalaiset haluavat työtä!
Vietnamin Saigonissa asunut Dinhphien Vo tuli elokuussa vuonna 2008 työhön Alteams Oy:n Lopen valimolle.
...
– Me ulkomaalaiset haluamme työtä, mikä helpottaa suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa. Emme halua istua vain koulussa ja olla yhä uusissa harjoittelupaikoissa. Virkamiesten tulisi olla avoimempia, ystävällisempiä, kuuntelevampia ja kunnioittavampia meitä muualta tulleita kohtaan.
...
Loput: Aamuposti (http://www.aamuposti.fi/artikkeli/282339-ulkomaalaiset-haluavat-tyota)
On ikävää, jos mamuillamme on sellainen käsitys, että virkamiehillä on valta järkätä heille töitä ja he eivät käytä valtuuksiaan pelkkää vittumaisuuttaan.
Quote– Me ulkomaalaiset haluamme työtä, mikä helpottaa suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutumisessa. Emme halua istua vain koulussa ja olla yhä uusissa harjoittelupaikoissa. Virkamiesten tulisi olla avoimempia, ystävällisempiä, kuuntelevampia ja kunnioittavampia meitä muualta tulleita kohtaan.
Tämä ulkomaalainen siis kokee, että häntä ei kunnioiteta tarpeeksi. Tuosta tuntemuksesta hänen on helppoa aloittaa vihan kasvattaminen suomalaisia kohtaan, jotka ovat niin ystävällisyysvajeisia, etteivät anna hänelle hänen unelmatyötään.
Tämäkin tapaus on osoitus tiukkojen maahanmuuttokriteerien tarpeellisuudesta. Oleskelulupien hakijat ja uusijat tulisi psykologisesti arvioida kestääkö mielenterveys vastoinkäymisiä ilman, että luo itselleen olkiukkoja umpipahoista suomalaisista, jotka sulaa ilkeyttään eivät järjestä hyvää työpaikkaa.
Olisiko siinä tarpeeksi kunnioitusta, ettei tarvitse ketään lahjoa ja avustettavalla on laki puolellaan aina? :facepalm:
Meillä on Suomessa myös paljon ulkomaalaisia (lue kehitysmaalaistaustaisia) tutkijoita, jotka taustansa takia eivät ole onnistuneet hankkimaan kilpailukykyistä CV:tä. Kun tutkijoiden rekrytointi perustuu yksinomaan CV:hen, ei heillä ole mahdollisuusia suomalaisia tai muita länsimaalaisia hakijoita vastaan. Sen seurauksena he jäävät täällä parhaimmillaan siivoojiksi ja bussikuskeiksi tai pahimmillaan sosiaaliturvan eläteiksi.
Tavalla kyse on ihan oikeasti resurssien hukkaamisesta, sillä CV-ero ei välttämättä johdu henkilökohtaisista eroista. Kysymys kuuluu, että pitäisikö siis kilpailutilanteessa syrjäyttää CV:n perusteella kehitysmaalaista parempi länsimainen hakija nykyisessä tilanteessa, jossa myös tutkijoiden työttömyys on räjähtämässä käsiin? Jo näin tehdään, niin onko parempi, että se länsimainen on kehitysmaalaisen sijasta siivoojana, bussikuskina tai sossun elättinä? Ja olisiko tämä sitten jotenkin vähäisempää resurssien hukkaamista?
"Ulkomaalaiset haluavat työtä", kun taas suomalaiset tekevät työtä. - Siinä on se pieni, mutta ratkaiseva ero.
Quote from: Professori on 01.03.2014, 09:02:24
Meillä on Suomessa myös paljon ulkomaalaisia (lue kehitysmaalaistaustaisia) tutkijoita, jotka taustansa takia eivät ole onnistuneet hankkimaan kilpailukykyistä CV:tä.
Eikö tutkijoilla tuo CV tarkoita käytännössä julkaisuluetteloa?
Quote
Tavalla kyse on ihan oikeasti resurssien hukkaamisesta, sillä CV-ero ei välttämättä johdu henkilökohtaisista eroista.
Tarkoitatko "henkilökohtaisella erolla" eroja älykkyysosamäärässä? Vai jossain muussa vaikeasti mitattavassa ominaisuudessa? Sillehän ei voi mitään, että tutkija, jolla on ollut onni kasvattaa julkaisuluetteloaan tutkijana huippuryhmissä, on kokemuksensa puolesta paremmat edellytykset työskennellä senioritutkijana samanlaisissa ryhmissä jatkossakin.
Tiedemaailman darwinistisuus on fakta, joka ei tule muuttumaan. Minusta sen pitäisi olla selvää kaikille, jotka tutkijoiksi ryhtyvät. Suomeen houkutelluille ulkomaalaisille tutkijoille ei ole mitään syytä antaa sellaista kuvaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta kantaa jotain erityishuolta heidän urakehityksestään.
Quote from: Professori on 01.03.2014, 09:02:24
Meillä on Suomessa myös paljon ulkomaalaisia (lue kehitysmaalaistaustaisia) tutkijoita, jotka taustansa takia eivät ole onnistuneet hankkimaan kilpailukykyistä CV:tä.
Häpeä- ja kommariyliopisto tarjoavat paljon koulutusta jotka läpäisseille ei millään järkevällä tai asiallisella alalla ole mitään tarvetta mutta jotka ovat itse opiskeluvaiheen kannalta maksimaalisen lystikkäitä ja antavia. Täysin riippumatta siitä mistä tulevat tai mitä luulevat osaavansa tutkinnon jälkeen. Yliopiston kannalta kyse on poliittisista suojatyöpaikoista eli viroista joiden ylläpitämiseksi laitos voi pokerinaamalla tuhota vaikka koko ikäkurssin ihmisiä.
QuoteKun tutkijoiden rekrytointi perustuu yksinomaan CV:hen, ei heillä ole mahdollisuusia suomalaisia tai muita länsimaalaisia hakijoita vastaan. Sen seurauksena he jäävät täällä parhaimmillaan siivoojiksi ja bussikuskeiksi tai pahimmillaan sosiaaliturvan eläteiksi.
Ei saa vähätellä siivousteknikoita. Suomessa olisi aika moni sairaalabakteerin tappama leikkauspotilas jäänyt henkiin jos sen saatanan innokkaan leikkausspesialistin sijaan sairaala olisi palkannut riittävästi siivoojia. Se että C ja V vaihtavat paikkaa ei tee ihmisestä huonoa vaan hyvän. Siivoominen sekä linja-auton ajaminen ovat oikeasti vaativia työtehtäviä. Monikulttuuria ajava paskapääpoliitikko (Kuten idiootti Gustafsson) sosialistipuolueesta esittää että linja-autokuljettaja muka ajaisi vain linja-autoa. Tuo on törkeä ja vähättelevä väite. Minä sanon suoraan että nykypäivänä kilpaillussa liikenteessä ja sekakäyttäjien ja häiriköiden kanssa liikkuessa linja-auton kuljettaminen on huomattavasti vaativampaa ja vaikeampaa kuin monet ns tutkijavirat häpeäyliopiston höpölaitoksissa.
QuoteTavalla kyse on ihan oikeasti resurssien hukkaamisesta, sillä CV-ero ei välttämättä johdu henkilökohtaisista eroista. Kysymys kuuluu, että pitäisikö siis kilpailutilanteessa syrjäyttää CV:n perusteella kehitysmaalaista parempi länsimainen hakija nykyisessä tilanteessa, jossa myös tutkijoiden työttömyys on räjähtämässä käsiin? Jo näin tehdään, niin onko parempi, että se länsimainen on kehitysmaalaisen sijasta siivoojana, bussikuskina tai sossun elättinä? Ja olisiko tämä sitten jotenkin vähäisempää resurssien hukkaamista?
Karu totuus on se että häpeä- ja kommariyliopistot toimivat täysin identtisesti valtionapuja kalastelevien kuntien kanssa. En ota kantaa yksittäisten tutkijoiden tai linjojen sulkemiseen mutta kokonaiset tiedekunnat oppilasmäärineen ovat silkkaa pelleilyä ja rahastamista ilman mitään realistista hyötyä sen enempää oppilailleen kuin muulle yhteiskunnalle. Mutta näitä tolkuttomia laitoksia ylläpidetään yliopiston oman varanhankinnan ja virantäyttötarpeen takia.
Suomalainen häpeäyliopistolaitos ei toimenpiteissään eroa konkurssikunnan pakolaisvastaanoton kanssa. Molemmat ottavat kestävän kehityksen ylittävät määrät tulijoita vailla vähäisintäkään aikomusta miettiä mitä nämä tulijat tekevät sitten kun "kasvavat isoiksi". Toisaalta valtio haluaa työttömyystilastoja kaunistaakseen maksimoida näennäisopiskelijoiden määrän mikä on ymmärrettävää.
Mitä tulee suomalaisen syrjäyttämiseen maahanmuuttaja-hakijan (jopa huonomman hakijan) kohdalla niin kyse on politiikasta. Suomessa moni äänestää vihreitä ja vasemmistoa joka vaatii että suomalaisia on syrjittävä ja sillä hyvä. On pakko hyväksyä että maassamme on paljon suomalaisia vihaavia ihmisiä ja jopa akateemisen koulutuksen saaneita jotka saavat nautintoa syrjiessään suomalaisia ja tuottamalla maahan maksimaalisen määrän ulkomaalaisia jotka kokevat aina suomalaisia paremmiksi.
Ja sitten opettavainen tarina Nokia R&D:stä ja sen tutkimusyksiköstä Ruoholahdessa
Nokia RD-keskus Helsingin Ruoholahdessa imuroi paljon suomalaisia tutkijoita ja tuotekehittelijöitä. Lopulta heitä oli enimmillään n 1500 (muistini mukaan). Yritysimagon ja johdon mediatahdon mukaan suomalaiset eivät olleet riittävän hyviä. He olivat "vain suomalaisia". Suomalainen johtaja sai kenkää, tilalle tuli monikulttuurinen amerikkalainen joka teki elopit kauan ennen eloppia. Mies kertoi siirtävänsä kotinsa Suomeen kunhan n 400 tutkijapaikkaa ensin siirtyisi miehen kotikaupunkiin yhdysvaltoihin ja sitten muutama lisää ja muutama aasiaan jne. Mikä tapahtui ja kiihtyi niin että lopulta Ruoholahden koko iso R&D keskus suljettiin ja suomalaiset tutkijat saivat kaikki monoa. Vähemmän yllättävästi Nokia R&D laitos ei tämän monikulttuuristamisprojektinsa jälkeen tuottanut oikeastaan mitään erityisen painavaa tutkimustulosta mutta monikulttuuri ja ulkomaalaistaminen onnistuivat yli odotusten. Johdon mielestä tulos oli erinomainen.
Tosiasia on että häpeä- ja kommariyliopistoissa on kauan aikaa ollut tärkeämpää se kuka tekee kuin se mitä tehdään ja miksi. Olen miettinyt että voisi olla ihan kiva tehdä hommatutkimusretki vaikkapa hompansseja tutkivaan häpeä- tai kommariyliopistoon. Tosin siinä on se vaara että näennäistutkimusta tekevän näennäisyys paljastuisi mutta ainakin olisi hyvä tekosyy poiketa sen jälkeen kaljalle.
ps Ulkomaalaiset haluavat työnne. Suomalaispoliitikon ja muutamien saksalaispoliitikkojen ero on siinä että saksalaispoliitikot kysyvät suoraan että "Mitäs meidän ihmisemme sitten teksivät" kun taas eräät suomalaisvirkahenkilöt eivät kysy vaan ainoastaan ihastelevat seurauksia.
Ohimosuoni tykytti uhkaavasti, kun näin otsikon. Vielä säilyi ehjänä, eikä revennyt.
Ainakin 300 000 suomalaista ei toki halua töitä, he haluavat vain olla ja ryypätä ja siinä ohessa ajaa perheensä lumihankeen kirveen kanssa. Ahdistusta on tänä talvena lisännyt se, että ei ole ollut hankea, mihin ajaa perheensä! Luojan kiitos tämä homogeeninen ryhmä ulkomaalaiset ovat tulleet meille haluamaan töitä! Ei haittaa, että töitä ei ole omille eikä vieraille. Pääasia, että he haluavat! Suomalaiset kun ilmeisesti eivät halua.
Minä haluan 15 miljoonaa pankkitililleni, 580 neliön huvilan Saimaan rannalta ja 6 urheiluautoa pihalleni. Kuka tulee kirjoittamaan jutun?
Tarinasta päätellen perheen elättäjä Dinhphien Vo tienaa luultavasti niin vähän ja maksaa tuloistaan veroja niin minimaalisesti, että perhe on yhteiskunnan suuntaan nettosaaja eikä nettomaksaja. Tällainen on yhteiskunnan subventoimaa maahanmuuttoa. Epäselväksi jäi sekin, ovatko vaimo ja tytär laillisesti maassa, sillä aiempien vastaavanlaisten vietnamilaistapausten perusteella perheenjäseniä ei karkoteta vuosikausiin jos ollenkaan, vaikka turistiviisumi menisikin vanhaksi. Toimittajan tulokulma asiaan oli, että yhteiskunta tekee perheelle kiusaa.
Ilkka, pääkirjoitus: Äitien karkotus voi olla epäoikeudenmukaista mutta laillista (http://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/aitien-karkotus-voi-olla-epa-oikeudenmukaista-mutta-laillista-1.1298448) 2.12.2012
Quote
Virkamiesten tulisi olla avoimempia, ystävällisempiä, kuuntelevampia ja kunnioittavampia meitä muualta tulleita kohtaan.
Quote from: Tuntemattoman A. Rokka... Senkö takkii työ luulette mein tiäl oleva, jot tein ies ain seisoo joku jalat yhes ja höpäjää: kyllä herra, kyllä herra...
>:( >:(
QuoteMe ulkomaalaiset haluamme työtä
Varmaan suomalaiset työttömätkin haluaisivat niitä töitä :facepalm: