Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Ulkomaat => Topic started by: törö on 18.02.2014, 06:33:50

Title: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: törö on 18.02.2014, 06:33:50
QuoteYksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa


Yksi ihminen on kuollut ja yli 70 loukkaantunut Australiaan pyrkivien siirtolaisten pidätyskeskuksessa puhjenneessa mellakoinnissa. Keskus sijaitsee Papua-Uuden-Guinean alueella Manusin saarella.

Levottomuudet alkoivat toissapäivänä, kun ryhmä siirtolaisia yritti pakoa keskuksesta. Australian maahanmuuttoviranomaisten mukaan ainakin yhden loukkaantuneen tila on vakava ja yksi on saanut ampumahaavan.

Australian maahanmuuttoministeri Scott Morrison kutsui kuolemaa "tragediaksi". Hän kuitenkin totesi, että keskuksessa pidetyt siirtolaiset asettivat itse itsensä vaaraan "päättäessään protestoida väkivaltaisella tavalla".

Morrisonin mukaan keskus voi jatkaa toimintaansa normaalisti mellakoinnista huolimatta.

Merellä kiinni otetut turvapaikanhakijat viedään pidätyskeskuksiin Tyynenmeren saarille kuten Nauruun ja Papua-Uuteen-Guineaan heidän tapaustensa käsittelyn ajaksi. Australian hallitus maksaa saarivaltioille heidän vastaanottamisestaan. Sekä YK että ihmisoikeusryhmät ovat arvostelleet käytäntöä.

http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2014/02/18/yksi-kuollut-australiaan-pyrkivien-mellakassa-pidatyskeskuksessa (http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2014/02/18/yksi-kuollut-australiaan-pyrkivien-mellakassa-pidatyskeskuksessa)

Maahanmuuto rikkauden toi,
se vaatii ja mellakoi.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57
Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Micke90 on 18.02.2014, 09:01:30
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57
Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.

Toki voisimme perustaa Somaliaan vaikka mitä, mutta joutuisimme sitä ennen lahjomaan Somalian valtion heimopäälliköt, mikä sekin tulisi halvemmaksi kuin asuttaa kyseisten heimojen jäseniä tänne. Toisaalta toimisiko taikaseinäkin silloin paikan päällä Suomen laskuun?
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Ari-Lee on 18.02.2014, 09:07:38
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57
Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.

Suomi maksaa silkkaa rahaa Somalian hallitukselle jo nykyisellään. Miksi rahalle ei sitten saataisi myös vastinetta. Edes palautuksista ei ole neuvoteltu. Meillä kun ei ole muita kuin munattomia pässejä ulkoministeriössä.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Tabula Rasa on 18.02.2014, 09:08:01
Quote from: Micke90 on 18.02.2014, 09:01:30
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57
Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.

Toki voisimme perustaa Somaliaan vaikka mitä, mutta joutuisimme sitä ennen lahjomaan Somalian valtion heimopäälliköt, mikä sekin tulisi halvemmaksi kuin asuttaa kyseisten heimojen jäseniä tänne. Toisaalta toimisiko taikaseinäkin silloin paikan päällä Suomen laskuun?

Ilmasilta taitaisi olla kallein osa jollei joku ihan idiootti hoida neuvotteluja. Taikaseinä tuskin toimii aussien vastaanottokeskuksissa. Niistä hyvä ottaa mallia. Eu-ruoka-avulla ruokitaan ne jotka pääsevät tänne asti. Mutta vain siellä sarven saarella.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Professori on 18.02.2014, 10:29:16
Australiassa osataan moni muukin asia paremmin kuin Euroopassa. Se minua kuitenkin ihmetyttää, miksi nmä turvaa hakevat ovat niin herkästi väkivaltaiseen mielenosoittamiseen innostuvia. Luulisi sellaisen vähentävän turvallisuuden tunnetta.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 18.02.2014, 11:48:31
Quote from: Professori on 18.02.2014, 10:29:16
Australiassa osataan moni muukin asia paremmin kuin Euroopassa. Se minua kuitenkin ihmetyttää, miksi nmä turvaa hakevat ovat niin herkästi väkivaltaiseen mielenosoittamiseen innostuvia.

Kyllä sinullakin keittäisi, kun olet lähtenyt reissuun tuhansien kilometrien päästä (http://www.abc.net.au/news/linkableblob/4685670/data/map-migrant-smuggling-to-australia-and-canada-by-sea-data.jpg), maksanut ihmissalakuljettajille tuhansia dollareita elääksesi loppuelämäsi Australiassa ja päädytkin jollekin naurettavalle saarelle, jossa sinulle kerrotaan, että turvapaikkapäätöksen lopputuloksesta huolimatta et tule ikinä pääsemään Australiaan. Eihän tässä näin pitänyt käydä.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 18.02.2014, 12:29:22
QuoteAustraliaan pyrkineet venepakolaiset ovat pettyneitä ja turhautuneita Australian äärimmäisen kovaan pakolaispolitiikkaan.

Australia on tehnyt Papua-Uuden-Guinean kanssa sopimuksen, jonka mukaan venepakolaiset viedään Papua-Uudessa-Guineassa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin. Turvapaikan saavat myös asutetaan Papua-Uuteen-Guineaan.

Tavoitteena on vähentää venepakolaisten määrää ja ihmisten salakuljetusta Australiaan. Australialla on samanlainen sopimus Naurun kääpiövaltion kanssa. Pelkästään viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla Australiaan pyrki veneillä noin 15 000 turvapaikanhakijaa.
Yle: Turhautuneet venepakolaiset mellakoivat Australian pakolaisleirillä (http://yle.fi/uutiset/turhautuneet_venepakolaiset_mellakoivat_australian_pakolaisleirilla/7094266) 18.2.2014

Kovaa pakolaispolitiikkaa ja YK:n pakolaissopimuksen vastaista olisi kieltäytyä tarjoamasta pakolaisille suojaa. Siinä taas ei ole mitään kovaa tai äärimmäistä, että pakolaiset eivät pääse itse valitsemaan, mistä maasta he suojaa saavat.

Jos voimassa oleva YK:n pakolaissopimus ei kelpaa, niin neuvotellaan kaikin mokomin uusi. Paitsi että sopimusta ei uskalleta avata, koska siitä tulisi nykyilmapiirissä entistä tiukempi, ei löysempi.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 18.02.2014, 17:33:55
Yleisradio tarjoilee annoksen Pahkasikaa:

QuoteAustraliaan on nyt pääsy kielletty – kaikki turvapaikanhakijat muilutetaan naapurimaiden riesaksi

Nauru ei ole naurun asia pakolaisille. Jos on ostanut salakuljettajalta menolipun venekyydillä Indonesiasta Australiaan, uusi päätepysäkki onkin Papua-Uusi-Guinea – tai Nauru. Ilman valitusoikeutta.

[...]

Joulusaarella venepakolaiset pantiin suljettuun leiriin. Joulusaaren leirit ovat kammottavia ja alkeellisia paikkoja, kertoo keskustelua seuraava Pamela Curr. Hän vastaa turvapaikanhakijoita auttavan järjestön ASRC:n (Asylum Seeker Resource Centre) kampanjoinnista.

[...]

– Australian nykyinen siirtolaispolitiikka on tiukkaa ja raakaa. Sen tarkoitus on toimia pelotteena, Pamela Curr selittää.

[...]

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan olot uusilla pakolaisleireillä eivät vastaa kansainvälisiä vaatimuksia. UNHCR arvioi viime marraskuussa, että turvapaikanhakijoiden kohtelu Australiassa on nykyisin turvatonta ja epäinhimillistä.

Arvostelijoita on löytynyt myös monen mielestä yllättäviltä tahoilta. Mediamoguli Rupert Murdoch on haukkunut Australian pakolaispolitiikan maan rakoon. Murdochin mielestä Australian pitäisi jo oman kilpailukykynsä takia ottaa turvapaikanhakijat vastaan avosylin. Murdochin mukaan monikulttuurisuus on Australian viennin kannalta "uskomaton poliittinen etu".

[...]

Kansojen sekoitus on onnistunut ja maamme on vahvistunut. Nyt olemme tuhoamassa sen, kun järjettömällä tavalla estämme muutamia tuhansia venepakolaisia saapumasta tänne, Curr sanoo.
Yle (http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956) 18.2.2014

Paikallisen Pakolaisneuvonnan edustaja muuten väittää, että vastoin Australian maahanmuuttoministerin lausuntoa turvapaikanhakijat eivät suinkaan murtautuneet maanantaina ulos Papua-Uuden-Guinean vastaanottokeskuksesta vaan päinvastoin paikalliset asukkaat ja poliisi murtautuivat sisään (http://www.theguardian.com/world/2014/feb/18/manus-island-unrest-one-dead-dozens-injured-and-man-shot-in-buttock) viidakkoveitsien ja puukkojen kanssa. Tosin edeltävänä päivänä 35 vastaanottokeskuksesta paennutta turvapaikanhakijaa otettiin kiinni ja palautettiin takaisin (http://www.theguardian.com/world/2014/feb/17/manus-island-detainees-arrested-conflicting-reports-unrest) jo useita päiviä kestäneiden levottomuuksien jälkeen.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Luotsi on 18.02.2014, 17:48:58
Quote from: Roope on 18.02.2014, 17:33:55
Yleisradio tarjoilee annoksen Pahkasikaa:

QuoteAustraliaan on nyt pääsy kielletty – kaikki turvapaikanhakijat muilutetaan naapurimaiden riesaksi

Siis YLE nimittelee turvapaikanhakijoita riesaksi? Herätys vähemmistövaltuutettu ja valtakunnansyyttäjä  :flowerhat:
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Micke90 on 18.02.2014, 17:56:28
Yle ottaa melkoisia vapauksia otsikoinnissaan. Heidän tavoitteenaan on ilmeisesti herättää lukijoissa sääliä elintasopakolaisia kohtaan.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: vilach on 18.02.2014, 18:03:56
Kehitysmaalaiset eivät kykyne elättämään itsensä, siksi he haluavat muuttaa länsimaihin taikaseinän luo, mitä enemmän kehitysmaalaisia maapallolla, sitä enemmän kärsimystä.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: foobar on 18.02.2014, 18:38:40
Australialaiset suhtautuvat niin hallitukseensa kuin Murdochiinkin melko kylmäkiskoisesti. Murdochin kaikki kyseenalaiset puolet kuitenkin unohtuvat Ylen läpipunaiselta toimittajalta, kun hän kuulee Murdochin sanoneen jotain "positiivista" maahanmuutosta.

Murdoch ei tee mitään, ellei se palvele jollain tapaa hänen omaa talous- ja valtaintressejään. Mediapeli - joka ulottuu Australiassa myös mm. laajakaistayhteyksien tarjoamiseen - on Murdochin ansiosta Australiassa armotonta. Saadakseen vallan hän ostaa näkyvyyden, ostamalla lehdet, kanavat, you name it, ja laittamalla ne linjansa mukaisen toimituspolitiikan alle. Ainoa taho, jolla on pienintäkään mahdollisuutta kilpailla Murdochin kanssa on valtiollinen media.

Kaikesta tästä huolimatta Ylen toimittajan silmissä Murdochista kuoriutuu valaistunut hyväntekijä, kun hän sanoo jotain joka kuulostaa avointen ovien maahanmuuttopolitiikalta. Onko toimittaja nyt armollinen, vai pelkästään opportunisti?
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Ari-Lee on 18.02.2014, 18:42:53
Australiassa on itseasiassa karmeimmat kokemukset vieraslajien invaasioista ja negatiivisista vaikutuksista.

http://www.environment.gov.au/topics/biodiversity/invasive-species/feral-animals-australia
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: J.M on 18.02.2014, 18:49:02
Otsikko:

QuoteAustraliaan on nyt pääsy kielletty – kaikki turvapaikanhakijat muilutetaan naapurimaiden riesaksi

Muuttuukohan pakolainen ja/tai turvapaikanhakija ihquksi toimittajan mielestä vasta sitten, kun pakolaisstatus tai turvapaikka on hankittu, ja ennen sitä turvan hakija on varsinainen riesa, vai mitä toimittaja tarkoittaa noin pahasti rasismilla flirttailevalla sanamuodolla?

Tekstistä:

QuoteMurdochin mielestä Australian pitäisi jo oman kilpailukykynsä takia ottaa turvapaikanhakijat vastaan avosylin. Murdochin mukaan monikulttuurisuus on Australian viennin kannalta "uskomaton poliittinen etu".

:roll: :P
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 18.02.2014, 19:13:57
Quote from: foobar on 18.02.2014, 18:38:40
Australialaiset suhtautuvat niin hallitukseensa kuin Murdochiinkin melko kylmäkiskoisesti. Murdochin kaikki kyseenalaiset puolet kuitenkin unohtuvat Ylen läpipunaiselta toimittajalta, kun hän kuulee Murdochin sanoneen jotain "positiivista" maahanmuutosta.

Uutinen (http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956) vaatisi selitystä Yleisradion toimittaja Mika Mäkeläiseltä. En nimittäin löytänyt Murdochilta ainuttakaan lausuntoa, jossa hän olisi nykyiseen hallitukseen viitaten "haukkunut Australian pakolaispolitiikan maan rakoon" ja vaatinut Australiaa "jo oman kilpailukykynsä takia ottamaan turvapaikanhakijat vastaan avosylin".

Murdoch kyllä viime syksynä hehkutti puheessaan (http://www.theguardian.com/media/video/2013/oct/31/rupert-murdoch-immigration-australia-video) avointa maahanmuuttopolitiikkaa ja monikulttuurisuutta enemmän kuin tarpeeksi, mutta ainakin uutisjuttujen mukaan Murdoch tästä huolimatta nimenomaan tukee Australian uuden hallituksen tiukkaa pakolaislinjausta.

Samassa puheessa Murdoch näpäytti akateemisia monikulttuuri-intoilijoita sanoen, että "joissain osissa Australian yhteiskuntaa on edelleen ihmisiä, jotka tuntuvat arvostavan kaikkia muita kulttuureita paitsi meidän omaamme". He ovat Murdochin mukaan pahasti harhaisia sen suhteen, mitä todellinen monikulttuurisuus on, sillä "monikulttuurisuus ei ole relativismia, eikä suvaitsevaisuus välinpitämättömyyttä". Murdoch myös vaati maahanmuuttajia "kunnioittamaan Australian arvoja, instituutioita ja elämäntapaa".

Reuters: Murdoch backs Australian immigration despite backing new government (http://news.yahoo.com/murdoch-backs-australian-immigration-despite-backing-government-101810301--sector.html) 31.10.2013
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: nurkkakuntalainen on 18.02.2014, 19:22:09
Quote
Merellä kiinni otetut turvapaikanhakijat viedään pidätyskeskuksiin Tyynenmeren saarille kuten Nauruun ja Papua-Uuteen-Guineaan heidän tapaustensa käsittelyn ajaksi. Australian hallitus maksaa saarivaltioille heidän vastaanottamisestaan. Sekä YK että ihmisoikeusryhmät ovat arvostelleet käytäntöä.

Miksi näin?
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Kemolitor on 18.02.2014, 19:33:46
Quote from: Roope on 18.02.2014, 17:33:55
Yleisradio tarjoilee annoksen Pahkasikaa:
Yle (http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956) 18.2.2014

Lainaus tuosta aika pitkästä jutusta:

Quote
32-vuotias afganistanilainen "Farzad" on hermoraunio. Hänen terveytensä on mennyt ja hänen tulevaisuutensa näyttää synkältä. Hän pystyy hädin tuskin kertomaan tarinansa.

Afganistan ei houkuttele, mutta ei liioin Pakistan, jossa hänen vaimonsa ja viisi lastaan nyt asuvat.

– Pakistanissa perheeni on suuressa vaarassa. Viime vuonna veljeni tapettiin siellä, Farzad sanoo.
– Eivätkä lapseni ole päässeet siellä kouluun.

"Farzad" jätti siis vaimonsa ja viisi lastaan Pakistaniin, jossa he hänen mukaansa ovat suuressa vaarassa.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 18.02.2014, 19:44:36
Quote from: nurkkakuntalainen on 18.02.2014, 19:22:09
Quote
Merellä kiinni otetut turvapaikanhakijat viedään pidätyskeskuksiin Tyynenmeren saarille kuten Nauruun ja Papua-Uuteen-Guineaan heidän tapaustensa käsittelyn ajaksi. Australian hallitus maksaa saarivaltioille heidän vastaanottamisestaan. Sekä YK että ihmisoikeusryhmät ovat arvostelleet käytäntöä.

Miksi näin?

Koska yhdenvertaisuus:
Quote"Jos ihminen saapuu Australiaan lentokoneella, hänen hakemuksensa käsitellään yhä siellä. Tämä asettaa hakijat eriarvoiseen asemaan", totesi esimerkiksi Magdalena Kmak Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutista Helsingin Sanomille heinäkuussa 2013.

Pakolaissopimus kieltää rankaisemasta turvapaikanhakijaa maahantulon vuoksi. Kmakin mukaan Australian uusi politiikka voi olla ristiriidassa tämänkin periaatteen kanssa, jos Papua-Uuteen-Guineaan siirtäminen tulkittaisiin rankaisemiseksi.
Helsingin Sanomat: Yksi kuoli Australiaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden mellakassa (http://www.hs.fi/ulkomaat/Yksi+kuoli+Australiaan+pyrkivien+turvapaikanhakijoiden+mellakassa+Manusin+saarella/a1392694315533) 18.2.2014

Ihmisoikeusryhmiä ei kiinnosta, että tiukemman politiikan ansiosta kymmeniä tai satoja ihmisiä on jäänyt hukkumatta.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: slobovorsk on 18.02.2014, 19:54:02
Hassua... Suvakit ottavat Australian esille itse :flowerhat: Liekö tarkoitus yrittää saada pois päiväjärjestyksestä tällaisella ensi-iskulla hyvissä ajoin ennen eurovaaleja Goebbels-henkisellä toistolla? Eivät onneksi näytä kykenevän kuin paheksuntaan ilman kunnollisia juridisia argumentteja.

60% ausseista vielä sitä mieltä, etteivät nämä ole oikeita pakolaisia. Miten olisivatkaan, silloinhan heidän luulisi jääneen lähimpään turvalliseen maahan kaukana Aussilasta.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: matkamiehiii on 18.02.2014, 20:47:39
Antakaa pakolaisille joku tilkku viidakkoa papualta, raivatkoon siitä itselleen oman kotiseudun niinkuin britit aikoinaan kun he laivoilla meni Australiaan, ei ollut silloin Aboriginaalit odottamassa pöytä katettuna eikä ollut sossutuet juoksemassa.

90% pakolaisista nykyään odottaa pääsevänsä valmiiksi katettuun pöytään missä ei itse tarvi tehdä muuta kun olla, toista oli kun eurooppalaiset lähti pakolaisina liikkeelle kohti "uutta maailmaa"

Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 18.02.2014, 21:39:05
Quote from: Kemolitor on 18.02.2014, 19:33:46
"Farzad" jätti siis vaimonsa ja viisi lastaan Pakistaniin, jossa he hänen mukaansa ovat suuressa vaarassa.

Yleisradion pääuutisissa (http://areena.yle.fi/tv/2133137) haastateltiin tuota Farzadia sekä pakolaisjärjestön edustajaa, eikä muita näkökulmia aiheeseen esitetty. Odotin jotain vihjettä siitä, mistä toimittaja oli repäissyt nettiuutiseen väitteen, että Rupert Murdoch olisi haukkunut Australian pakolaispolitiikan maan rakoon ja vaatinut kilpailukykyyn vedoten Australiaa ottamaan vastaan kaikki mahdolliset turvapaikanhakijat, mutta tätä luultavasti sikäläisen pakolaisjärjestön tekaisemaa valhetta ei enää toistettu.

Toimittaja Mäkeläiselta journalistisesti ala-arvoinen suoritus.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Sunt Lacrimae on 19.02.2014, 02:14:03
Quote from: Roope on 18.02.2014, 21:39:05
Quote from: Kemolitor on 18.02.2014, 19:33:46
"Farzad" jätti siis vaimonsa ja viisi lastaan Pakistaniin, jossa he hänen mukaansa ovat suuressa vaarassa.

Yleisradion pääuutisissa (http://areena.yle.fi/tv/2133137) haastateltiin tuota Farzadia sekä pakolaisjärjestön edustajaa, eikä muita näkökulmia aiheeseen esitetty. Odotin jotain vihjettä siitä, mistä toimittaja oli repäissyt nettiuutiseen väitteen, että Rupert Murdoch olisi haukkunut Australian pakolaispolitiikan maan rakoon ja vaatinut kilpailukykyyn vedoten Australiaa ottamaan vastaan kaikki mahdolliset turvapaikanhakijat, mutta tätä luultavasti sikäläisen pakolaisjärjestön tekaisemaa valhetta ei enää toistettu.

Toimittaja Mäkeläiselta journalistisesti ala-arvoinen suoritus.

Jo otsikon nähtyäni tiesin, ettei odotettavissa ole ainakaan asiallista ja järkevää näkökantaa, mutta silti oli pakko vilkaista. Uskomaton kliseepläjäys. Kannanottoja on haettu ainoastaan "Farzadilta" ja tuolta paikalliselta pakolaismokuttajalta, no jee. Onneksi Australian nykyhallituksella on sentään järkeä päässä toisin kuin meillä.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Nikolas on 19.02.2014, 02:35:02
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57

Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.


Euroopan Välimeren maissa laittomien tulijoiden tulva on jo ongelma. Sen sijaan, että keksitään uusia tapoja levittää tuota ongelmaa muihinkin Euroopan maihin (http://www.ansamed.info/ansamed/en/news/nations/europe/2014/01/09/Immigration-EU-presidency-aims-burden-sharing_9873499.html), olisi viisaampaa ottaa Australiasta oppia. Euroopan maat voisivat pyrkiä perustamaan laittomien tulijoiden leirejä vaikkapa Madagaskarille, Etelä-Afrikan tasavaltaan tai Haitille. Nuo ovat itsenäisiä valtioita ja tällainen leiribisnes saattaisi kiinnostaa niitä. Olisiko sitten ilmasilta vai laivakuljetus noilla etäisyyksillä edullisempi, siihen en ota jyrkkää kantaa.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Blanc73 on 19.02.2014, 07:52:49
QuoteAustraliaan on nyt pääsy kielletty

Voihan p*rse näitä meidän hysteerisiä suvakkitoimittajia. Tuo on jo säälittävää...
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: AaJii on 19.02.2014, 08:30:54
Quote from: Kemolitor on 18.02.2014, 19:33:46
"Farzad" jätti siis vaimonsa ja viisi lastaan Pakistaniin, jossa he hänen mukaansa ovat suuressa vaarassa.

Tämä lienee se laajempi perhekäsitys, josta meidänkin olisi kuulemma syytä ottaa oppia.

Joillain toimittajilla ja poliitikoilla tuntuu olevan suuria vaikeuksia päättää ovatko turvapaikanhakijat riesa vai rikkaus. Miten sama henkilö, joka tyynenmeren saarivaltiossa ollessaan on riesa, muuttuu vientivaltiksi ja rikkaudeksi päästessään Australiaan?
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Eino P. Keravalta on 19.02.2014, 08:39:10
Quote from: Blanc73 on 19.02.2014, 07:52:49
QuoteAustraliaan on nyt pääsy kielletty

Voihan p*rse näitä meidän hysteerisiä suvakkitoimittajia. Tuo on jo säälittävää...

Eräs tuttu lähti juuri neljäksi kuukaudeksi Australiaan. Sääli, ettei tieto Australiaan pääsemisen mahdottomuudesta ehtinyt tavoittaa häntä - tulee kai pian takaisin aikansa suljettuja ovia kolkuteltuaan.

No, kaikkihan toki suvakkeja lukuunottamatta tiedämme, että Australia ei ole "kiinni" yhtään sen enempää kuin ennenkään, sinne ei ole "pääsy kielletty". Ja vaikka olisikin, on australialaisten oma asia ja oikeus päättää siitä eikä se kuulu kellekään.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Maisteri Vihannes on 19.02.2014, 11:26:24
Quote from: Roope on 18.02.2014, 19:44:36
Koska yhdenvertaisuus:
Quote"Jos ihminen saapuu Australiaan lentokoneella, hänen hakemuksensa käsitellään yhä siellä.

YLE sijoittaa veneellä ja lentokoneella saapuvat samaan lokeroon:
Quote from: http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956Australia on ilmoittanut, ettei veneellä tai lentokoneella saapuvilla ole mitään toivoa pysyvästä turvapaikasta.

Asian ollessa noin, poistuu järjestelyn vastustajilta epätasa-arvoisuuden argumentti.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 19.02.2014, 12:00:24
Quote from: Maisteri Vihannes on 19.02.2014, 11:26:24
Quote from: Roope on 18.02.2014, 19:44:36
Koska yhdenvertaisuus:
Quote"Jos ihminen saapuu Australiaan lentokoneella, hänen hakemuksensa käsitellään yhä siellä.

YLE sijoittaa veneellä ja lentokoneella saapuvat samaan lokeroon:
Quote from: http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956Australia on ilmoittanut, ettei veneellä tai lentokoneella saapuvilla ole mitään toivoa pysyvästä turvapaikasta.

Asian ollessa noin, poistuu järjestelyn vastustajilta epätasa-arvoisuuden argumentti.

Ei, meritse ja lentoteitse saapuvia kyllä kohdellaan eri tavalla.

Lentokoneella (yleensä laillisesti viisumilla tai väärennetyillä papereilla) saapuvat turvapaikanhakijat saavat jäädä Australiaan odottamaan turvapaikkahakemuksen käsittelyä, kun taas laivalla tulleet kuskataan nykyään saarille. Uutisessa viitataan varmaankin siihen, että lentokoneella saapuvat turvapaikanhakijat eivät saa myönteisen päätöksen myötä pysyvää oleskelulupaa Australiasta, vaan vain kolmen vuoden oleskeluluvan, jonka uusimiseksi pitää tehdä uusi turvapaikkahakemus.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Nationalist-92 on 20.02.2014, 04:33:47
Quote from: J.M on 18.02.2014, 18:49:02
Tekstistä:

QuoteMurdochin mielestä Australian pitäisi jo oman kilpailukykynsä takia ottaa turvapaikanhakijat vastaan avosylin. Murdochin mukaan monikulttuurisuus on Australian viennin kannalta "uskomaton poliittinen etu".

:roll: :P

Yle tapansa mukaan jättää mainitsematta toisen puolen tarinasta, joka ei edesauttaisi sen vihervasemmistolaista agendaa. Nimittäin Murdoch samalla totesi, että maahanmuuttajien tulee sopeutua isäntäyhteiskunnan kulttuuriin, sillä muuten maahanmuutto ei voi toimia.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Tommi Korhonen on 20.02.2014, 10:06:01
Onko tuo uskomaton poliittinen etu tosiaan soita lainaus? Kyllä australialaisia nyt varmaan harmittaa.

Lähetetty minun Nexus 7 laitteesta Tapatalkilla

Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 20.02.2014, 10:23:43
Quote from: Nationalist-92 on 20.02.2014, 04:33:47
Yle tapansa mukaan jättää mainitsematta toisen puolen tarinasta, joka ei edesauttaisi sen vihervasemmistolaista agendaa. Nimittäin Murdoch samalla totesi, että maahanmuuttajien tulee sopeutua isäntäyhteiskunnan kulttuuriin, sillä muuten maahanmuutto ei voi toimia.

On pelkkää toimittajan keksimää tarinointia, että Murdoch olisi vaatinut Australiaa kilpailukykynsä takia ottamaan turvapaikanhakijat avosylin vastaan.

Tässä (http://www.lowyinstitute.org/publications/2013-annual-lowy-lecture-address-rupert-murdoch-ac) Murdochin pitämä puhe tekstinä. Siinä ei puhuta sen enempää pakolaisista, turvapaikanhakijoista kuin pakolaispolitiikastakaan.

Quote from: Rupert Murdoch 31.10.2013The nations that lead this century will be the ones most successful at attracting and keeping talent. There are countless thousands of intelligent university graduates around the world, and in particular in our Asian neighbours, looking for work, and wanting to start businesses. We need to get the brightest of them here. That is how we will strengthen our human capital.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Roope on 24.02.2014, 00:27:02
QuoteAustralia on ottanut kovan linjan rannikolleen pyrkivien turvapaikanhakijoiden pysäyttämiseen. Maalla on jo paperittomien siirtolaisten kiinniottokeskuksia naapurivaltioissa Papua-Uudessa-Guineassa ja Naurussa.
...
Australian nykyinen hallitus nousi valtaan viime vuonna osittain juuri siksi, että se lupasi tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaa Indonesian saaristosta tulevien paperittomien siirtolaisten suhteen.

Hallitus onkin julistanut nollatoleranssin veneellä tai lentokoneella maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden suhteen, eli kaikki paperitta saapuvat pakolaiset viedään ulkomaisiin kiinniottokeskuksiin.
...
Lähteet: Reuters
Yle: Australia pyysi rutiköyhää Kambodžaa ottamaan vastaan pakolaisiaan (http://yle.fi/uutiset/australia_pyysi_rutikoyhaa_kambodzaa_ottamaan_vastaan_pakolaisiaan/7104446) 23.2.2014

Ylen juttu on perustuvinaan Reutersin uutiseen, mutta sekaan on sävelletty omia. Reutersin uutisessa puhutaan turvapaikanhakijoista, ei sievistelevästi "paperittomista siirtolaisista", joka sitä paitsi tarkoittaa eri asiaa.

Reutersin uutisessa viitataan hallituksen "stop the boats"-kampanjaan, jossa siirretään veneellä Australiaan saapuvat turvapaikanhakijat muissa maissa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin. Lentokoneella Australiaan saapuvia turvapaikanhakijoita ei edelleenkään poisteta maasta, toisin kuin Ylen toimittaja Lassi Lapintie jostain syystä Reutersin nimissä väittää.

Reuters: Australia asks impoverished Cambodia to take some asylum seekers (http://www.reuters.com/article/2014/02/22/us-cambodia-australia-idUSBREA1L06D20140222) 22.2.2014
Title: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Nikolas on 26.09.2016, 10:36:29
Quote from: Nikolas Ojala on 19.02.2014, 02:35:02

Nuo ovat itsenäisiä valtioita ja tällainen leiribisnes saattaisi kiinnostaa niitä. Olisiko sitten ilmasilta vai laivakuljetus noilla etäisyyksillä edullisempi, siihen en ota jyrkkää kantaa.


Laivakuljetus on edullinen silloin kun kuljetetaan rahtia, joka voi kulkea merellä viikkoja aiheuttamatta merkittävästi kustannuksia. Tämä ei päde ihmisiin, jotka tarvitsevat pitkän matkan aikana monta ateriaa, makuupaikat, hygieniapalvelut, yms. toisin kuin välilaskuttomalla lentomatkalla suuressa lentokoneessa. Jos lentomatkan valmistelut hoidetaan oikein, siirrettävät ihmiset eivät tarvitse lentomatkan aikana yhtään wc-käyntiä ja matkan aikana välipalan avulla lähinnä pidetään matkustajat leppoisina. Henkilökunnan palkkakustannukset ratkaisevat lentokuljetuksen hyväksi.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Tabula Rasa on 26.09.2016, 11:42:49
Quote from: Luotsi on 18.02.2014, 17:48:58
Quote from: Roope on 18.02.2014, 17:33:55
Yleisradio tarjoilee annoksen Pahkasikaa:

QuoteAustraliaan on nyt pääsy kielletty – kaikki turvapaikanhakijat muilutetaan naapurimaiden riesaksi

Siis YLE nimittelee turvapaikanhakijoita riesaksi? Herätys vähemmistövaltuutettu ja valtakunnansyyttäjä  :flowerhat:

Ehkä tuo on sitä kulttuurien moninaisuutta?
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: ArtturiE on 26.09.2016, 13:56:44
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 09:08:01
Quote from: Micke90 on 18.02.2014, 09:01:30
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57
Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.

Toki voisimme perustaa Somaliaan vaikka mitä, mutta joutuisimme sitä ennen lahjomaan Somalian valtion heimopäälliköt, mikä sekin tulisi halvemmaksi kuin asuttaa kyseisten heimojen jäseniä tänne. Toisaalta toimisiko taikaseinäkin silloin paikan päällä Suomen laskuun?

Ilmasilta taitaisi olla kallein osa jollei joku ihan idiootti hoida neuvotteluja. Taikaseinä tuskin toimii aussien vastaanottokeskuksissa. Niistä hyvä ottaa mallia. Eu-ruoka-avulla ruokitaan ne jotka pääsevät tänne asti. Mutta vain siellä sarven saarella.

Turhaa pilata ilmaa lentokoneilla, jos laivamatka on kelvannut tännepäin niin kyllä sen pitää kelvata sinnepäinkin!  Enkä tarkoita nyt mitään viiden tähden risteilyä.  Yhteismajoitus rahtilaivan ruumassa riittää.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa pidätyskeskuksessa
Post by: Tabula Rasa on 26.09.2016, 14:34:57
Quote from: ArtturiE on 26.09.2016, 13:56:44
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 09:08:01
Quote from: Micke90 on 18.02.2014, 09:01:30
Quote from: Tabula Rasa on 18.02.2014, 08:21:57
Mielenkiintoista miten aussit voivat laittaa pidätyskeskuksen ausseihin pyrkijöille uuteen guineaan mutta suomi ei muka pystyisi tekemään samaa somalian rannikolle. Yksisuuntaisella ilmasillalla.

Toki voisimme perustaa Somaliaan vaikka mitä, mutta joutuisimme sitä ennen lahjomaan Somalian valtion heimopäälliköt, mikä sekin tulisi halvemmaksi kuin asuttaa kyseisten heimojen jäseniä tänne. Toisaalta toimisiko taikaseinäkin silloin paikan päällä Suomen laskuun?

Ilmasilta taitaisi olla kallein osa jollei joku ihan idiootti hoida neuvotteluja. Taikaseinä tuskin toimii aussien vastaanottokeskuksissa. Niistä hyvä ottaa mallia. Eu-ruoka-avulla ruokitaan ne jotka pääsevät tänne asti. Mutta vain siellä sarven saarella.

Turhaa pilata ilmaa lentokoneilla, jos laivamatka on kelvannut tännepäin niin kyllä sen pitää kelvata sinnepäinkin!  Enkä tarkoita nyt mitään viiden tähden risteilyä.  Yhteismajoitus rahtilaivan ruumassa riittää.

Laitetaan vielä tervaa mukaan jotta voimme maksaa ne viimeisetkin valkoisen suomalaismiehen velat.
Title: Vs: 2014-02-18 ESS Yksi kuollut Australiaan pyrkivien mellakassa
Post by: Leijona78 on 26.09.2016, 15:12:50
Tämä ehkä vaatisi oman topicin, mutta Tony Abbott on aivan loistava. Viiltävää tekstiä tämänhetkisestä Euroopan tilanteesta.

http://nr.news-republic.com/Web/ArticleWeb.aspx?regionid=3&articleid=73237918

QuoteAbbott said "the prospect of millions of new Europeans from the Middle East and Africa streaming into Britain" had pushed Britons to "vote against losing control".

"Uncontrolled immigration didn't cause Brexit but it did prompt Britons to take back their sovereignty."

He said that after Brexit, Britain would need a new visa system that would "end uncontrolled movement".

Abbott lauded the former Australian prime minister John Howard, who famously said "we will decide who comes to this country and the circumstances in which they come".

"Why shouldn't each country keep the final say over who can enter?" Abbott asked.

"After all, a country or a continent that can't control who enters its territory will eventually lose control of its future".

Abbott said it was a "decent and a humane impulse to give a better life to people from wretched places".

"But a million people coming by boat and almost a million people coming by land last year has the look of a peaceful invasion."

Abbott argued that people who have gone beyond their first place of safety "[are not] asylum seekers but would-be economic migrants". He did not address what those who were not allowed to remain permanently in transit countries should do.

Abbott said among the "would-be migrants" are "are soldiers of the caliphate bent on mayhem", that many would "join an angry underclass" and many "are coming, not with gratitude but with grievance, and with the insistence that Europe should make way for them".

"People in no immediate danger have to be turned back at Europe's borders," he said, including by intercepting people in the Mediterranean and returning them to their "starting point".

"This crisis can't be managed; it has to be resolved."

Aamen.

Boldaus minun.