Olisihan rohvessorin valvontafantasioilla työllistävä vaikutus :P
QuoteLapset saavat väkivaltapelejä vanhemmiltaan - "Lasta suojellaan vähäisemmiltäkin asioilta" (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/09/lapset-saavat-vakivaltapeleja-vanhemmiltaan---lasta-suojellaan-vahaisemmiltakin-asioilta)
– Yli puolet tapaamistani alakoululaisista on pelannut alle 18-vuotiailta kiellettyjä pelejä, ja suuressa osassa tapauksista pelin on lapselle hankkinut hänen vanhempansa, sanoo Ehkäisevä päihdetyö ry:n Pelitaito-projektin projektipäällikkö Inka Silvennoinen Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa. Hän on kiertänyt kouluissa puhumassa pelaamisesta ja kysynyt K18-pelien pelaamisesta noin 4 500 oppilaalta.
Vuoden 2012 alussa voimaan tullut kuvaohjelmia koskeva lainsäädäntö on niin monimutkainen, että monet alan asiantuntijatkaan eivät tiedä, onko pelin luovuttaminen alaikäiselle rangaistavaa, jos se tapahtuu yksityiskodissa.
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvaselta meni useita tunteja, kun hän Sunnuntaisuomalaisen pyynnöstä selvitti, miten lakia olisi tulkittava. Hän tuli siihen tulokseen, että laki ei rajoita kuvaohjelmien yksityiskäyttöä. Tolvanen sanookin, että nykymuodossaan laki ei täytä tarkoitustaan eli suojele lapsia.
– Lasta suojellaan vähäisemmiltäkin asioilta. Luunapin antaminen tai tukistaminen on rangaistavaa. Ja mopon luovuttamisesta alle 15-vuotiaalle saa sakot. Tai jos sallii lapsen juoda kulauksen viiniä, niin syyllistyy rikokseen. Kyllä tämä taatusti paljon vahingollisempaa on. Eivät nämä lait ihan linjassa ole, Tolvanen sanoo.
Sen sijaan asia menee monimutkaiseksi, jos alakouluikäinen näyttää K18-peliä tovereilleen koulumatkalla. Sen saattaa rikoslaki kieltää nykyisessäkin muodossaan, sillä pelaaminen ei tapahdu enää kodin yksityisyydessä.
– Jos vanhempi laittaa lapsensa kännykkään pelin, ja on syytä olettaa, että peliä katsovat tai pelaavat sitten myös muut, vanhempi on periaatteessa saattanut pelin yleisön saataville. Ennakkotapausta asiasta ei kuitenkaan tiettävästi ole, Tolvanen sanoo.
Sitähän me tietenkin tarvitsemme, lisää tyhjiä lakeja. Mahdoton valvoa saati asettaa rangaistusasteikkoon, jossa muutenkaan ei saa kuin sormen heristelyä kovistakin rikoksista.
Milloinkohan pelottavat ihmiset määrätään tuhottavaksi? Se olisi luonnollinen seuraava askel turvallisuuden tavoittelussa sitten kun tuliaseet ja keittiöveitset on saatu kerättyä pois kansalta.
Quote from: kekkeruusi on 09.02.2014, 18:09:10
Sitähän me tietenkin tarvitsemme, lisää tyhjiä lakeja. Mahdoton valvoa saati asettaa rangaistusasteikkoon, jossa muutenkaan ei saa kuin sormen heristelyä kovistakin rikoksista.
Quote
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvaselta meni useita tunteja, kun hän Sunnuntaisuomalaisen pyynnöstä selvitti, miten lakia olisi tulkittava. Hän tuli siihen tulokseen, että laki ei rajoita kuvaohjelmien yksityiskäyttöä. Tolvanen sanookin, että nykymuodossaan laki ei täytä tarkoitustaan eli suojele lapsia.
– Lasta suojellaan vähäisemmiltäkin asioilta. Luunapin antaminen tai tukistaminen on rangaistavaa. Ja mopon luovuttamisesta alle 15-vuotiaalle saa sakot.
Tolvanenhan on Demlan jäsen, joten suhteellisuuden tajun puutteen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Lapsen kurittaminen kotona on fyysistä väkivaltaa ja moottoriajoneuvon luovuttaminen ajo-oikeudettomalle aiheuttaa vaaran sekä kuljettajalle että muille tielläliikkujille.
Se, että Tolvanen pitää jotain alaikäisen K18- pelin pelailua näitä vaarallisempana, kertoo surullista tarinaa demlalaisesta ajatusmaailmasta. Kaikkein surullisinta on se, että nämä ihmiset vaikuttavat suomalaiseen lainsäädäntöön ja sen toteuttamiseen, sekä yliopistomaailmassa tulevien lakimiesten ajatteluun.
Minulla on ongelmaan ratkaisu: poistetaan peleiltä ikärajat. Sen jälkeen ei enää kukaan pelaa lapsilta kiellettyjä pelejä.
Yhteiskunta ja sen lapset tarvitsevat suojelua Tolvaselta ja vihervasemmistolaisilta tolvanoilta.
QuoteLapset saavat väkivaltapelejä vanhemmiltaan - "Lasta suojellaan vähäisemmiltäkin asioilta" (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/09/lapset-saavat-vakivaltapeleja-vanhemmiltaan---lasta-suojellaan-vahaisemmiltakin-asioilta)
Sen sijaan asia menee monimutkaiseksi, jos alakouluikäinen näyttää K18-peliä tovereilleen koulumatkalla. Sen saattaa rikoslaki kieltää nykyisessäkin muodossaan, sillä pelaaminen ei tapahdu enää kodin yksityisyydessä.
– Jos vanhempi laittaa lapsensa kännykkään pelin, ja on syytä olettaa, että peliä katsovat tai pelaavat sitten myös muut, vanhempi on periaatteessa saattanut pelin yleisön saataville. Ennakkotapausta asiasta ei kuitenkaan tiettävästi ole, Tolvanen sanoo.
Ja lista nuorison suosimista k-18 mobiilipeleistä.... Videota peleistä kyllä löytyy, haastetaan yotube käräjille...
Suurin osa noista k-18 peleistä on kaukana k-18 ja ainoastaan jonkin yksittäisen osan esim " Skyrimin K18-ikäraja johtuu kahdesta mestauskohdasta, jotka pelaaja näkee." ja toki myynnin edistämisen takia ovat. Onhan coolimpaa olla k18 kun alle.
Esim pieni talo preerialla oli k-18 koska eivät halunneet maksaa arvioinnista. https://www.sttinfo.fi/release?releaseId=37584
Kiroilua ja väkivaltaa, kamalaa... Toki esim GTAssa voi hakata huoran dildolla hengiltä ja varastaa rahat mutta silti...
http://www.peliraati.fi/28-blogit/kolumni/447-lasten-yleisimmin-pelaamat-k-18-pelit
Lait eivät pelasta lasta. Lapsi voi pelastua oikeanlaisella kasvatuksella sekä kasvattaa lapsi vastuunottoon elämästään kun se aika koittaa. Joillakin virkamiehillä ja kansanedustajilla on todellisuuden ymmärrys kadonnut täysin. He taitavat tosissaan uskoa pelikieltoihin ja uskovat pykäliin kuin Jumalaan. Voi voi. Kielletään nyt sitten ne Dressmannin univormun näköiset lastenhaalarit niin kaikki on taas hetkeksi hyvin. Luulisi näitä pellejä hävettävän. Varsinaisia maailman parantajia. Oksettaa...
Quote
– Lasta suojellaan vähäisemmiltäkin asioilta. Luunapin antaminen tai tukistaminen on rangaistavaa. Ja mopon luovuttamisesta alle 15-vuotiaalle saa sakot.
Lasta suojellaan todellaankin vähäisiltä asioilta aivan kuten kirjoituksessa on mainittu. Mutta suojellaanko lasta vakavilta asioilta kuten maahanmuuttajien levittämiltä taudeilta, ryöstöiltä, väkivallalta ja raiskauksilta? Eipä tietenkään. Lasta saa hyväsikäyttää, pahoinpidellä, ryöstää ja raiskata huoletta jos omaa toimintaan oikeuttavan pigmentin. Tämä on käsittääkseni kirjattu myös Jyrki Kataisen hallitusohjelmaan.
QuoteEhkäisevä päihdetyö ry:n Pelitaito-projektin projektipäällikkö Inka Silvennoinen
Siis mitä ihmettä nyt taas, kuka noita ammattinimikkeitä oikein keksii? Ja miten ihmeessä Päihdetyö ry:ssä jollakin on tullut edes mieleen, että perustetaanpa Pelitaito-projekti ja Inka projektipäälliköksi.
Quote
Hän on kiertänyt kouluissa puhumassa pelaamisesta ja kysynyt K18-pelien pelaamisesta noin 4 500 oppilaalta.
On siinä Inkalla kiirettä pitänyt: -no Miika, pelaatko K18 pelejä? -Emmä totanoin tiedä tai silleen.
Ei varmasti ole täydellinen malli, että vanhemmat saavat päättää, milloin lapsi on riittävän kypsä pelaamaan jotain peliä, mutta se on parempi kuin vaihtoehtoiset mallit.