Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: Ant. on 08.02.2014, 21:05:53

Title: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 08.02.2014, 21:05:53
Eurovaalit lähestyvät, joten on aika avata seurantaketjuja eri puolueiden eurovaalikuvioille. Tässä ketjussa esitellään ja seurataan Suomen tuoreinta puoluetta: sinivalkoista rintamaa.

Sinivalkoinen rintama ei varsinaisesti ole uusin rekisteröity puolue, sillä puoluerekisterin puoluelistalla sen alta löytyy vielä kaksi tuoreempaa tulokasta kun kaksi kommunistista puoluetta on poistunut rekisteristä ja päässyt sinne uudelleen kannattajakortit kerättyään. Sinivalkoisen rintaman kerrotaan päässeen puoluerekisteriin jo marraskuussa 2010, mutta tällöin puolue toimi vielä nimellä vapauspuolue. Sinivalkoiseksi rintamaksi puolue muuttui vasta marraskuussa 2013.

Sinivalkoista rintamaa voidaan hyvällä syyllä pitää eri puolueena kuin vapauspuoluetta. Puolueen perustaja ja kannattajakorttien kerääjä oli ensimmäinen puheenjohtaja Kalevi Helo, jonka johdolla puolue meni eduskuntavaaleihin 2011. Tämän jälkeen puolue vaihto puheenjohtajaksi Lisbet Puttosen ja erotti puoluetta itselleen hamunneen Olavi Mäenpään, mutta kokous ei noudattanut yhdistyslakia. Tässä yhdistyslainsäädännön ilmeisesti hyvin tunteva Mäenpää huomasi tilaisuutensa, sai peruutettua erottamisensa ja lopulta järjestettyä uuden kokouksen, jossa hänet valittiin puolueen puheenjohtajaksi.

Oikeistaistelusta johtuen puolueella oli vuoden 2012 kunnallisvaaleissa vain yksi ehdokas: silloinen puheenjohtaja Puttonen.

Mäepään noustua värikkäiden oikeustaistojen jälkeen puheenjohtajaksi hän muutti puolueen nimen edellisten puolueidensa tapaan sinivalkoisuuteen viittaavaksi. Vapauspuolueesta ei siis ole jäljellä enää nimeä tai vanhoja aktiiveja, ainoastaan puoluerekisteripaikka.

Uutinen kesäkuulta 2013:

Quote
Mäenpää johtaa Vapauspuoluetta

Patentti- ja Rekisterihallitus merkitsi maanantaina Vapauspuolueen puheenjohtajaksi ja nimenkirjoittajaksi turkulaisen kaupunginvaltuutetun Olavi Mäenpään.

Mäenpää ja kaarinalainen Lisbet Puttonen ovat viime vuosina taistelleet siitä, kumpi heistä on Vapauspuolueen laillinen puheenjohtaja.

Mäenpää sanoo käynnistävänsä tarkat selvitykset puolueen edellisen johdon taloudellisista menettelyistä.

Lisäksi Vapauspuolueen nimi tullaan Mäenpään mukaan muuttamaan "sinivalkoisuuteen" viittaavaksi tulevana syksynä järjestettävässä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Puolue aikoo asettaa täydet listat 2014 EU-vaaleihin.

TS

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/499255/Maenpaa+johtaa+Vapauspuoluetta

Ja marraskuulta 2013:

QuoteVapauspuole vaihtoi nimekseen Sinivalkoinen Rintama rp

Vapauspuolue rp. on päättänyt Kokkolassa pitämässään puoluekokouksessa muuttaa nimekseen Sinivalkoinen Rintama rp.

Puolueesta käytetään kirjainlyhennettä SVR.

Puolue aikoo asettaa tuleviin ensi kevään EU-vaaleihin täyden ehdokaslistan.

– Puolue on kansallismielinen ja ehdottoman maahanmuuttokriittinen. Näissä asioissa kantamme eivät ole pelkkää sanahelinää, kuten ne perussuomalaisilla ovat, puheenjohtaja Olavi Mäenpää kommentoi

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/566911/Vapauspuole+vaihtoi+nimekseen+Sinivalkoinen+Rintama+rp

Puolueella ei tällä hetkellä ole kotisivuja, mutta Facebookista löytyvät juuri perustetut kannatussivut: https://www.facebook.com/sinivalkoinenrintama . Puolueen itsestään käyttämä lyhenne on SVR, ei siis SiVaRi. Puolueesta keskustellaan tiuhaan myös Suomi24:n vapauspuolue-osiossa, jossa vakioaiheita näyttävät olevan homous, ylensyönti ja Mäenpäästä joskus vuosituhannen alusssa julkaistu Helsingin Sanomien uutinen, jossa listataan tämän rikoksia ja ulosotossa olevia maksuja. Aikaisemmin palstalla keskustelivat myös puolueen aktiivit, mutta nykyään sieltä löytyy vain solvausta.

Puolue ei ole toistakseksi kertonut (tai valinnut) eurovaaliehdokkaitaan, mutta Pekka Siitoimen manttelinperijä Kai M. Aalto on jo useamman kuukauden kertonut olevansa yksi puolueen ehdokkaista. Selvää myös on, että Olavi Mäenpää asettuu ehdolle ja eiköhän ehdolla nähdä myös kokkolalainen Ari Laakso.

Puolueen ehdokasasettelua on mielenkiintoista seurata, sillä Mäenpää voi saada eurovaaleihin yllättäviäkin ehdokkaita. 100 000 äänen kerääminen ja ehdokkaan saaminen läpi vaaleissa on kuitenkin täyttä utopiaa. Puolueen todennäköinen äänikuningas on puheenjohtaja joka vuoden 2004 eurovaaleissa keräsi 1523 ääntä. Vuoden 2009 eurovaaleissa Mäenpää ei ollut mukana puolueen puutteen vuoksi.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: törö on 08.02.2014, 21:17:30
Sinoliveikkojen Ritarikunta ei tule menestymään Turun ulkopuolella, koska turkulaiset juopot eivät äänestä muualla.

Lisäksi sen maahanmuuttopolitiikka on liian turkulainen muun Suomen makuun. Turussahan on paljon samaa henkeä kuin Ahvenanmaalla, eli toispaikkakuntalaisetkin ovat muukalaisia ja monet pelkäävät heidän vievän työt ja naiset. Työtä tekevä mamu on jo itse Pelsepuupi.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Oami on 09.02.2014, 16:36:01
Quote from: Ant. on 08.02.2014, 21:05:53
Sinivalkoiseksi rintamaksi puolue muuttui vasta marraskuussa 2011.

Tarkoitat kai 2013.

Niin tai näin, mielenkiintoista seurata mimmoisen kampanjan puuhaavat.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 11.02.2014, 23:51:07
Quote from: Oami on 09.02.2014, 16:36:01
Quote from: Ant. on 08.02.2014, 21:05:53
Sinivalkoiseksi rintamaksi puolue muuttui vasta marraskuussa 2011.

Tarkoitat kai 2013.

Niin tai näin, mielenkiintoista seurata mimmoisen kampanjan puuhaavat.

Joo. Totta kai 2013. Korjasin.

Puolue kertoo Facebook-sivuillaan seuraavaa:

QuoteSinivalkoisen Rintama R.P:n eurovaaliehdokkaan (sitoutumaton) Anu Palosaaren blogi! Kannattaa tutustua.
http://anupalosaari.blogspot.com/
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 24.02.2014, 17:28:04
Sinivalkoinen rintama ottaa virallisilla Facebook-sivuillaan ensimmäistä kertaa kantaa johonkin asiaan:

QuotePerussuomalaisten "maahanmuuttokriittinen" siipi toistelee maahanmuuton ongelmia. Persut ovat tässäkin osa ongelmaa, eivätkä ratkaisua. Jos maahanmuuttopolitiikan tiukentamispyrkimyksiin ei liity vaatimuksia valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, on se pelkkää tuuleen huutamista. Ilman rajavalvontaa ja tiedostamista syistä monikultturistamisen taustalla ei voida menestyksellisesti taistella maahanmuuton aiheuttamia ongelmia vastaan. Ylikansallisen pääoman tieltä ollaan kansallisvaltiosta luopumassa ja osittain luovuttu. Se näkyy mm. monikultturistamisena, halpatyövoimana, arvojen rapautumisena ja ison rahan ylivaltana ja hyvinvointi- ja oikeusvaltion alas ajamisena.

kirjoitti ARI LAAKSO

Tämä taisi olla puolueen toinen kannanotto. Marraskuussa Olavi Mäenpää tuomitsi myös perussuomalaiset kun puolue pääsi pikku-uutiseen nimenvaihdon yhteydessä.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: tietotyöläinen on 24.02.2014, 18:03:48
Quote from: Ant. on 24.02.2014, 17:28:04
Tämä taisi olla puolueen toinen kannanotto. Marraskuussa Olavi Mäenpää tuomitsi myös perussuomalaiset kun puolue pääsi pikku-uutiseen nimenvaihdon yhteydessä.

Tämä on niin ennalta-arvattavaa että se on jo suorastaan herttaista.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Möhömaha on 24.02.2014, 18:23:23
Minusta olisi virkistävää, jos tässä maassa olisi joku oikeasti oikeistolainen puolue (ääri -sellaisista puhumattakaan). Kaikki nykypuolueet ovat lähinnä keskusta-vasemmistolaisia (mukaan lukien Kokoomus). Mäenpää tosin taitaa aiheuttaa riidan jokaisessa puolueessa, joissa on enemmän kuin yksi jäsen.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 24.02.2014, 19:12:19
Mäenpää voisi saada tuon 100 000 ääntä jollain todella rankalla provokaatiolla mallia koraaninheitoon mm kilpailut tai Profeetta muhammedista piirrettyjen kuvien näyttelyllä tms. Lienee selvää että vaalikampanjoinnista tulee melkoinen huumoripläjäys. K.M Aallon kampanjaa odotellessa.
https://www.youtube.com/watch?v=3QD83dP6hUQ
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 24.02.2014, 20:22:58
Quote from: Jani Rantala on 24.02.2014, 19:12:19
Mäenpää voisi saada tuon 100 000 ääntä jollain todella rankalla provokaatiolla mallia koraaninheitoon mm kilpailut tai Profeetta muhammedista piirrettyjen kuvien näyttelyllä tms.

Jos näin olisi, Suomen presidentti olisi nimeltään Seppo Lehto.

Löysäilyltä tuo minusta näyttää. Kymmenen vuotta sitten Mäenpäällä oli aivan toinen meno päällä. Silloin hän toki olikin eräänlainen kansallismielisten johtaja joka istui oikein kaupunginvaltuustossa. Mäenpää oli äärimmäisen ylpeä kaupunginvaltuustopaikastaan ja kertoi monesti väittelyn päätteeksi menevänsä taas kohta painamaan kaupunginvaltuustoon läsnäolonappia - tekemään tekoa, jota kiistakumppani ei milloinkaan pääsisi tekemään.

Mäenpään puolueella oli tuolloin myös kotisivut ja vaaliohjelma, vaikka eivät hääppöisiä olleetkaan. Uskoa tulevaisuuteenkin taisi olla. Oli selvää että maahanmuuttoasiat tulevat nousemaan pinnalle tulevaisuudessa. Mäenpää varmasti oletti, että hänen vuoronsa tulee vielä.

Mutta sitten aivan muut tulivat ensin Mäenpää rinnalle ja menivät sitten pitkälle edelle. Viimeisenä niittinä oli se, että Mäenpään vaalipiiristä nousi lopulta maahanmuuttokriittinen henkilö eduskuntaan, mutta se olikin 30-vuotias Maria Lohela eikä Mäenpää.

Luulen, ettei Mäenpää enää edes haaveile, että hänen johdollaan nousisi maahanmuuttoa vastustava kansanrintama. Ei sellaiselle ole tilaa tai tilausta. Tämän vuoksi ei ole yllättävää, ettei Mäenpään puolueella ole puolueohjelmaa tai kotisivuja. Miksi nähdä vaivaa kun uskoa puolueen tulevaisuuteen ei ole? Eikä Mäenpää itsekään enää ole nuori mies vaan täyttää tänä vuonna 64-vuotta. Puolueen ainoa tehtävä on nostaa Mäenpään päätä aika ajoin sen verran julkisuuden pinnan yläpuolelle, että hän pääsee sanomaan muutaman ruman sanan perussuomalaisista.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: törö on 24.02.2014, 20:33:27
Mäenpään sekoilujen takia suurin osa puolueen kannattajista on kaikonnut iäksi ja se tulee pysymään pelkkänä kirppuna.

Jos siltä suunnalta kuullaan vielä jotain merkittävää niin sen takia, että entiset jäsenet perustavat uuden puolueen, jonka jäsenyysehtoihin kuuluu, ettei hakija saa olla Olavi Mäenpää.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Myrkkymies on 24.02.2014, 21:51:43
Quote from: Jani Rantala on 24.02.2014, 19:12:19
K.M Aallon kampanjaa odotellessa.

Onko itse komentaja Kai M. Aalto mukana? Tämähän on aivan loistava puolue. ;D
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Oami on 24.02.2014, 23:13:51
Quote from: Myrkkymies on 24.02.2014, 21:51:43
Quote from: Jani Rantala on 24.02.2014, 19:12:19
K.M Aallon kampanjaa odotellessa.

Onko itse komentaja Kai M. Aalto mukana? Tämähän on aivan loistava puolue. ;D

Omien sanojensa mukaan https://www.facebook.com/KMA66
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: ikuturso on 24.02.2014, 23:26:51
Quote from: Ant. on 24.02.2014, 17:28:04
Sinivalkoinen rintama ottaa virallisilla Facebook-sivuillaan ensimmäistä kertaa kantaa johonkin asiaan:

QuotePerussuomalaisten "maahanmuuttokriittinen" siipi toistelee maahanmuuton ongelmia. Persut ovat tässäkin osa ongelmaa, eivätkä ratkaisua. Jos maahanmuuttopolitiikan tiukentamispyrkimyksiin ei liity vaatimuksia valtiollisen itsenäisyyden palauttamista, on se pelkkää tuuleen huutamista. Ilman rajavalvontaa ja tiedostamista syistä monikultturistamisen taustalla ei voida menestyksellisesti taistella maahanmuuton aiheuttamia ongelmia vastaan. Ylikansallisen pääoman tieltä ollaan kansallisvaltiosta luopumassa ja osittain luovuttu. Se näkyy mm. monikultturistamisena, halpatyövoimana, arvojen rapautumisena ja ison rahan ylivaltana ja hyvinvointi- ja oikeusvaltion alas ajamisena.

kirjoitti ARI LAAKSO

Tämä taisi olla puolueen toinen kannanotto. Marraskuussa Olavi Mäenpää tuomitsi myös perussuomalaiset kun puolue pääsi pikku-uutiseen nimenvaihdon yhteydessä.

Tämä on täyttä asiaa.
Ilman Schengen-sopimuksen kaatamista ja rajatarkastuksia on turha kuvitella maahanmuuton rajoittuvan. Esimerkkinä vaikka romanikerjäläiset, jotka laajennetun schengenin turvin tulevat ja menevät miten lystäävät.

Sampo Terhon EU-ohjelman punaisena lankana on kansallisen päätäntävallan lisääminen EU:ssa. Tähän pitäisi oleellisena osana kuulua passintarkastukset EU:n sisärajoilla. Ei se, että passi tarkastetaan, rajoita kenenkään sellaisen liikkuvuutta EU:ssa, jolla liikkumisoikeus on. Se vain hidastaa pari minuuttia rajalla. Sen sijaan ne, joilla ei vapaata liikkumisoikeutta ole, saataisiin kiinni ja oikeuden eteen tai ulos EU:sta.

-i-
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: mossad on 25.02.2014, 00:14:16
 
Ant. mollaa Olavii ja törö heittää lissä vettä kiukaal, vähä täsä tuaksuu karkeruure käry.

Jos mää olisi raskaan ni voisi olla möttölläs tämmösest, mut mää en ol .. raskaan 

Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 25.02.2014, 00:47:24
Quote from: mossad on 25.02.2014, 00:14:16

Ant. mollaa Olavii ja törö heittää lissä vettä kiukaal, vähä täsä tuaksuu karkeruure käry.

Jos mää olisi raskaan ni voisi olla möttölläs tämmösest, mut mää en ol .. raskaan

Olavi on saanut niin paljon arvostelua osakseen poliittisen uransa aikana, ettei tällainen pieni nimimerkeiltä tuleva haukku tunnu missään.

Olen muuten käynyt tällä valtuustokaudella pari kertaa katsomassa Turun kaupunginvaltuuston kokouksia paikan päällä. Onhan se niin, että kun Mäenpää saa puheenvuoron, se on yleensä mielenkiintoisempi kuin kymmenen edellistä yhteensä. Mäenpään työskentelyä on viihdyttävä seurata ja tietenkin hänelle on kertynyt paljon tietotaitoa pitkän poliittisen uransa aikana. Röyhkeyttä käyttää tätä taitoa Mäenpäällä on ollut varmasti alusta saakka.

Mutta vaikka valtuustossa puhe sujuisikin, on tämä puoluehanke selvää jäähdyttelyä verrattuna 2000-luvun alkuun. Ei tämän sanomisesta tulisi kenenkään pahastua, niin selvää se on.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: mossad on 25.02.2014, 01:04:06
 
"Olavi on saanut niin paljon arvostelua osakseen poliittisen uransa aikana"

- on saanut, ja on myöskin saanut paljon aikaan (siis myöskin plussaa, ei pelkkää miinusta) ja yksin, kun on sukset ristissä kaikkien kanssa .. mukaan lukien Soini/Halla-aho.

Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: junakohtaus on 25.02.2014, 01:08:51
Pidän tätä asiaa hienona.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Myrkkymies on 25.02.2014, 17:09:24
"Herra valtakunnanjohtaja täällä komentaja Aalto Oulusta."

http://www.youtube.com/watch?v=ISRAmItGOck
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 25.02.2014, 19:25:38
Quote from: Myrkkymies on 25.02.2014, 17:09:24
"Herra valtakunnanjohtaja täällä komentaja Aalto Oulusta."

http://www.youtube.com/watch?v=ISRAmItGOck

Aalto on ollut Mäenpään puolueissa ehdolla kutakuinkin kaikissa vaaleissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Yksi syy vapauspuolueen riitoihin oli ilmeisesti se, että Mäenpää halusi Aallon eduskuntavaaliehdokkaaksi, mutta puolueen silloinen johto ei tätä hyväksynyt.

Muutenkin Pekka Siitoimen jenki on Pekan kuoltua mennyt varsin yksimielisesti Mäenpään joukkoihin. Tämän kaiken huomioiden siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Aalto on näissäkin vaaleissa Mäenpään puolueen ehdokkaana.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Aalto oli poikkeuksellisesti ehdolla Pirkanmaalla. Silloin hän sijoittui vertailuluvuin mitattuna sijalle 177. Ehdokkaita oli 177. Muutenkin Pirkanmaalla oli tuolloin todella kova ehdokaskaarti kun kaikki puolueet huomioidaan. Mukana olivat mm. Klaus Elovaara, Seppo Lehto, Sylvain Kipre ja vakavasti otettavista ehdokkaista Sampo Terho, joka hävisi vielä tuolloin Lehdollekin äänimäärässä: http://www2.hs.fi/extrat/vaalit2003/tulos/vaalipiiri.jsp?VaalipiiriID=07&kaikki=1http://www2.hs.fi/extrat/vaalit2003/tulos/vaalipiiri.jsp?VaalipiiriID=07&kaikki=1
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Kohta tulee paskaa niskaan, mutta ajattelen kuitenkin ääneen:

Mikä näissä ei-tulevaisuutta-mikropuolueissa saa ne puuhahemmot tekemään samaa juttua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen? Onko siinä jokin harhakuvitelma vaikutusvallasta jos on oma puolue vaikkei olisi yhtään edustajaa missään instanssissa edes varalla?

Ymmärrän sinällään sen, että joku haluaa yrittää, mutta jos vuosikymmenen päästä ei olla kertaakaan päästy yhtään mihinkään eikä edes lähelle, niin mikä saa edelleen jatkamaan?
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: tietotyöläinen on 25.02.2014, 20:15:51
Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Ymmärrän sinällään sen, että joku haluaa yrittää, mutta jos vuosikymmenen päästä ei olla kertaakaan päästy yhtään mihinkään eikä edes lähelle, niin mikä saa edelleen jatkamaan?

Se sama asenne, millä varmistetaan, että ikinä ei marginaalista nousta. Ollaan (useinmiten) aidosti suivaantuneita (yhteiskunnallisista) epäkohdista ja voimakkaasti sitä mieltä, että kukaan muu ei osaa niitä korjata.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Oami on 25.02.2014, 20:31:06
Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Mikä näissä ei-tulevaisuutta-mikropuolueissa saa ne puuhahemmot tekemään samaa juttua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen? Onko siinä jokin harhakuvitelma vaikutusvallasta jos on oma puolue vaikkei olisi yhtään edustajaa missään instanssissa edes varalla?

Jospa he katsovat olevansa parhaita mahdollisia vaihtoehtoja ajamaan haluamaansa politiikkaa?

Miksi vaaleissa ylipäänsä pitäisi äänestää jotain muuta kuin parhaaksi katsottua vaihtoehtoa? Mikä on vaalien idea?
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Joopa on 26.02.2014, 11:10:32
Quote from: Oami on 25.02.2014, 20:31:06
Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Mikä näissä ei-tulevaisuutta-mikropuolueissa saa ne puuhahemmot tekemään samaa juttua vuodesta ja jopa vuosikymmenestä toiseen? Onko siinä jokin harhakuvitelma vaikutusvallasta jos on oma puolue vaikkei olisi yhtään edustajaa missään instanssissa edes varalla?

Jospa he katsovat olevansa parhaita mahdollisia vaihtoehtoja ajamaan haluamaansa politiikkaa?

Miksi vaaleissa ylipäänsä pitäisi äänestää jotain muuta kuin parhaaksi katsottua vaihtoehtoa? Mikä on vaalien idea?
Niin, mutta kyse oli siitä mikä saa heidät jatkuvasti uskomaan olevansa se paras vaihtoehto jos historia osoittaa ettei (juuri) kukaan muu ole sitä mieltä?
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Taikakaulin on 26.02.2014, 11:41:18
Quote from: Myrkkymies on 25.02.2014, 17:09:24
"Herra valtakunnanjohtaja täällä komentaja Aalto Oulusta."

http://www.youtube.com/watch?v=ISRAmItGOck

Videon lopussa, joka on vuodelta 1992: "Äärikoikeistolaisuuden uhka kasvaa Länsi-Euroopassa, myös Suomessa."

Tutun kuuloinen mantra, ihan kuin nykypäivän Hesarista.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Oami on 26.02.2014, 13:55:34
Quote from: Joopa on 26.02.2014, 11:10:32
Niin, mutta kyse oli siitä mikä saa heidät jatkuvasti uskomaan olevansa se paras vaihtoehto jos historia osoittaa ettei (juuri) kukaan muu ole sitä mieltä?

Jaa a. Sitäpä pitää kysyä heiltä itseltään itse kultakin.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 14.04.2014, 10:18:58
Sinivalkoinen rintama ei ole tiedottanut mitään pitkään aikaan edes Facebook-sivuillaan. Sivuille on vain linkattu muutamia Ari Laakson uusia blogikirjoituksia, joissa hän haukkuu Soinia ja perussuomalaisia.

Ehdokasasettelu päättyy kuitenkin kohta. Oikeusministeriön vaalisivujen mukaan ehdokashakemukset on jätettävä Helsingin vaalipiirilautakunnalle viimeistään tiistaina 15.4. ennen klo 16. Eli siis huomenna.

Ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet ainakin Anu Palosaari, Kai "komentaja" Aalto ja eivätköhän mukana ole myös Olavi Mäenpää ja Ari Laakso. Jännä nähdä, keitä loput 16 ovat, jos puolue siis saa täyden listan kokoon. Merkittävän osan puuttuvista ehdokkaista muodostavat varmaan Mäenpään turkulaiset ikiehdokkaat, joiden kunnallisvaalikannatuskin on yleensä alle kymmenen äänen luokkaa. Mutta voi listalla olla yllätyksiäkin.

Yle tiedottaa riemuksemme sivuillaan, että se pyrkii haastattelemaan kaikki eurovaaliehdokkaat TV-studiossaan. Haastattelu/ehdokas kestää joitakin minuutteja ja haastattelut liitetään ehdokkaan vaalikonevastaukseen. Toivottavasti myös sinivalkoisen rintaman ehdokkaat saapuvat haastatteluun sankoin joukoin. Haluan nimittäin ehdottomasti nähdä, miten joku Jari Korkki, joka on tottunut haastattemaan presidenttejä ja pääministereitä, haastattelee komentaja Aaltoa tai tätä turkulaista julkifasistia, joka sai kunnallisvaaleissa yhden äänen.

Linkki Ylen uutiseen: http://yle.fi/uutiset/yle_tenttaa_kaikki_300_eurovaaliehdokasta/7086914
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Miniluv on 16.04.2014, 20:10:32
Kai Aallon kertomaa:

QuoteTässä kaikki SVR:n eurovaaliehdokkaat näissä vaaleissa; numerot saadaan 27.04.-14

Sinivalkoinen Rintama Aalto, Kai 1966 Oulu
Sinivalkoinen Rintama Alajoki, Heimo 1950 Punkalaidun
Sinivalkoinen Rintama Lehto, Esa 1968 Parikkala
Sinivalkoinen Rintama Leipävuori, Raimo 1963 Tampere
Sinivalkoinen Rintama Palosaari, Anu 1973 Tampere
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 18.04.2014, 10:48:30
Kuten tunnettua, en ole näissä EU-vaaliasioissakaan "eka kertaa pappia kyywissä", olin ehdokkaana jo vuoden 2004 EU-vaaleissa, jolloin sain 268 ääntä. Jos luulette, että se on jotenkin pieni tulos, niin voin todeta, että todella monella esim. Muutos 2011 - puolueen EU-vaaliehdokkaalla tulee olemaan puurtamista näissäkin vaaleissaa saavuttaakseen edes tuon äänimäärän. Sekin kannattaa muistaa, että käyn aina kaikki kampanjani 0 euron budjetilla.   ;D
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: svobo on 18.04.2014, 11:09:07
Quote from: Joopa on 25.02.2014, 19:35:26
Ymmärrän sinällään sen, että joku haluaa yrittää, mutta jos vuosikymmenen päästä ei olla kertaakaan päästy yhtään mihinkään eikä edes lähelle, niin mikä saa edelleen jatkamaan?

Ei kaikkea tarvitse tehdä niin päämäärätavoitteellisesti. Ehkäpä mikropuoluetouhuilu on mäenpäälle kiva harrastus ja hän nauttii siitä.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Antti Moisander on 26.04.2014, 14:39:59
QuotePuolue aikoo asettaa tuleviin ensi kevään EU-vaaleihin täyden ehdokaslistan.

Sinivalkoinen Rintama

127 Kai Aalto
128 Heimo Alajoki
129 Esa Lehto
130 Raimo Leipävuori
131 Anu Palosaari

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_europarlamenttivaalit_2014#Sinivalkoinen_Rintama
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 27.04.2014, 20:46:05
Näistä viidestä ehdokkaasta kukaan ei ole välittänyt vastata Uuden Suomen tai MTV3:n vaalikoneeseen. HS:n vaalikoneeseen Palosaari on sentään vastannut, mutta hänestäkin puuttuu video.

Myös puolueen Facebook-sivut on poistettu.

Olisi ollut mielekästä, jos Mäenpää ei olisi napannut tätä puoluetta itselleen, jos ei kerran aio tehdä sillä mitään. Helon aikana puolueessa oli vilskettä ja mielenkiintoisia ehdokkaita, joiden vaalikonevastauksia oli mukava lukea.

Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 28.04.2014, 10:16:32
Mäenpään jonkinlaisena kakkosmiehenä toimiva Ari Laakso suositteli blogissaan äänestämään itsenäisyyspuoluetta:

Quoteperjantai 25. huhtikuuta 2014
Äänestä Itsenäisyyspuoluetta!
Eurovaalit käydään 25.5.2014.

Kannattaa äänestää Itsenäisyyspuolueen ehdokkaita. Oma valintani on IPU:n varapuheenjohtaja Mauri Nygård Kokkolasta. Tunnen hänet henkilökohtaisesti.

Eurovaalit ovat erinomainen tilaisuus opetella äänestämään nykypolitiikalle todellisia vaihtoehtoja.
Monet ongelmat, joita tässä blogissakin olen vuosien varrella käsitellyt, on ratkaistavissa vain, jos tälle maalle palautetaan valtiollinen itsenäisyys. Se on kaiken lähtökohta. Kun itsenäisyys, joskus tulevaisuudessa on tälle maalle toivottavasti palautettu, sen jälkeen voimme rauhassa riidellä, kuinka asiat siitä eteenpäin hoidetaan.

Kun annat äänesi Itsenäisyyspuolueelle, annat äänesi VARMASTI niille, jotka itsenäisyyden haluavat tälle maalle palauttaa. Perussuomalaiset ovat ilmoittaneet jo kauan sitten, etteivät aja eroa Euroopan Unionista. Muutos 2011 esitti kansanäänestyksen järjestämisestä unioniin kuulumisesta, hyvä niin, mutta heidän listallaan on kuitenkin myös EU-myönteisiä ehdokkaita.

Jos tällä maalla ei ole itsenäisyyttä ja siihen liittyvää rajavalvontaa, ovat vaatimukset maahanmuuton tiukentamisestakin pelkkää sanahelinää. Ja todellisuudessa Suomi ei ole enää itsenäinen valtio. Ei ole omaa rahaa, ei omia rajoja, valtaosa meidän lainsäädännöstä tulee muualta, ylikansalliset lait ajavat omien lakiemme yli. Päätäntävalta on jossakin muualla. Tämä tilanne pitää ensin muuttaa, vasta sitten voimme menestyksekkäästi taistella muita ongelmia vastaan.

Suosittelen kaikkia minun kannattajia sekä tämän blogin lukijoita äänestämään Mauri Nygårdia tai muita Itsenäisyyspuolueen ehdokkaita.

Tänään juttu oli kuitenkin poistunut blogista mystisesti.

Sinällään ei ole yllättävää, että Laakso suosittelee itsenäisyyspuoluetta. Onhan hän ollut puolueen jäsenin. Alla taustaa itsenäisyyspuolueen varapuheenjohtajan blogista:

QuoteSiitarinen ei kelvannut IPUlle 26.9.2012

Artikkeli lisätty: 8.10.2012 - 0 Kommenttia

Kunnallisvaaleihin liittyen Kokkolassa ja Itsenäisyyspuolueessa on koettu pieni myrsky vesilasissa.

Ari Laakso liittyi tänä vuonna Itsenäisyyspuolueen jäseneksi. Arilla on ollut hyvin kirjoitettuja kirjoituksia, joten miksipä hän ei olisi jäseneksi kelvannut. Koimme hänen kannattavan neljää IPUn ehdotonta vaatimusta: eroa EU:sta ja eurosta, vastusti sotilasliittoja ja kannatti kansanvaltaisia menetelmiä.

Oli luonnollista, että Ari tulisi myös IPUn kunnallisvaaliehdokkaaksi. Tällöin hän kuitenkin ilmoitti, että myös kaverinsa Jussi Siitarisen pitää päästä listoille. Näin olivat sopineet.

Tieto tilanteesta oli levinnyt nopeasti IPUn jäsenistön keskuuteen, ja netissä syntyi kiivas kirjeenvaihto ja keskustelu. Siitarisen blogia ja taustaa ei haluttu vaikuttamaan IPUn imagoon. Olemme ehkä turhankin herkkiä tässä asiassa. Emme halua missään nimessä leimautua muukalaisvihamielisiksi tai militanteiksi. Niinpä Ari Laakso erosi puolueesta.

Maahanmuuttoa kylläkin haluamme rajoittaa, kuten esimerkiksi USA on tehnyt. Vertaukseni on, että maahanmuuttajat ovat kuin piristävä suola keitoksessa, mutta ei pidä lorauttaa suolaa enempää kuin keitos sietää. Kun ihminen on hyväksytty maahamme, niin sitten hän kyllä tarvitsee tukeamme sopeutuakseen uuteen ympäristöön. Perheiden yhdistäminen on myös luonnollista, lapsellanikin on siitä kokemusta, mutta työperäistäkin maahanmuuttoa tulisi selvästi rajoittaa.

Mauri Nygård
Ent. kunnanjohtaja ja maakuntajohtaja, IPUn vpj
Kokkola

http://www.toisinajattelija.fi/?p=87

Laaksohan kävi pistäytymässä myös muutos 2011 -puolueessa, mutta siitäkin tuli ranskalainen visiitti kun Jiri Keronen valittiin puolueen puheenjohtajaksi, mitä Laakso ei sietänyt. Niinpä Laakso palasi jälleen Mäenpään apuriksi.

Laakso on kyllä jännä tyyppi. Hänhän on työssäkäyvä perheenisä, joka kirjoittaa tasaisen varmasti ihan fiksuja tekstejä. Profiililtaan hän sopisi aivan muualle kun Mäenpään, Aallon ja Siitarisen sakkiin.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 28.04.2014, 20:43:43
Quote from: Ant. on 27.04.2014, 20:46:05
Näistä viidestä ehdokkaasta kukaan ei ole välittänyt vastata Uuden Suomen tai MTV3:n vaalikoneeseen. HS:n vaalikoneeseen Palosaari on sentään vastannut, mutta hänestäkin puuttuu video.

- Olen kyllä itse vastaillut kaikkiin vaalikoneisiin, joihin Puoluehallitus on antanut minulle käyttäjätunnuksen ja salasanat, mm. Maaseudun tulevaisuuden vaalikoneeseen  ;D ... parhaiten minut löytää YLE:n vaalikoneesta, kunhan se aukeaa 05.05.-14 suurelle yleisölle. Vaalivideokseni  panin erään vanhan, mutta silti tietysti ajankohtaisen ravitsevan, videoni Youtubelta  ;D - YLE ei ainakaan minulle antanut media-aikaa uuden videon muodossa.

Myöskin Hesarilla oli sellainen linja, että vain eduskuntapuolueet pääsevät esittämään asiansa videon kautta, joten se selittää Anu Palosaaren videon poisjäännin. Jostakin meille ihmisille käsittämättömästä syystä esim. Hesari ja Uusi Suomi eivät halunneet minun vastauksiani vaalikoneisiinsa ollenkaan - eikä se mun tahtia näissä vaaleissa hijasta  ;D ...
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: koli on 28.04.2014, 20:51:25
Veikkaan, että SiVaRille on tulossa äänivyöry Lapinjärveltä.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 28.04.2014, 20:57:34
Muut edustajat, ryhmittymät, puulaakit ja puolueet julkaisevat pitkiä ja väsyttäviä periaateohjelmia, joita kukaan todellinen tavallisen kansan suureen joukkoon kuuluva ei jaksa lukea, saati sitten vielä ymmärtää lukemansa. Asiat voi esittää lyhyesti ja ytimekkäästikin, kuitenkin niin, että perussanoma syöpyy unohdetun kansan takaraivoon!

Tässä tarpeeksi lyhyt ja ytimekäs EU-vaaliteesistöni 25.05.2014 pidettäviä EU-parlamenttivaaleja varten - antakaa samalla äänestysnumeroni, 127, syöpyä takaraivoonne samalla intensiviteetillä kuin rakkautenne Sinivalkoista Kansaamme kohtaan!

Rakkaudesta Sinivalkoista Isänmaatani ja Unohdettua Kansaamme kohtaan - EU-vaaliteesini 2014 :

1. Suomi irti EU:sta !

2. Loppu Islamin maihinnousulle !

3. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus kaikille Euroopan kansoille !

4. Massamaahanmuutto, elintasorikollisuus ja sosiaalisaalistus kuriin koko Euroopassa !

5. Kansainvälinen riistokapitalismi kuriin ! - Ylikansalliset suurkapitalistit eivät saa ryöstää kansallisvarantoamme !

6. Loppu ns. positiiviselle syrjinnälle, eli maahanmuuttajille ei tule tarjota mitään ylimääräisiä etuisuuksia oman maan kansalaisiin nähden !


Kun Kansa on valmis,

ja Henkensä kallis,

Sotamme tää´silloin on kaunis !




Lisätietoja mm. arkistoblogistani: http://kmaalto.blogspot.fi (http://kmaalto.blogspot.fi)
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 29.04.2014, 14:01:08
Quote from: Commander66 on 28.04.2014, 20:43:43
Myöskin Hesarilla oli sellainen linja, että vain eduskuntapuolueet pääsevät esittämään asiansa videon kautta, joten se selittää Anu Palosaaren videon poisjäännin. Jostakin meille ihmisille käsittämättömästä syystä esim. Hesari ja Uusi Suomi eivät halunneet minun vastauksiani vaalikoneisiinsa ollenkaan - eikä se mun tahtia näissä vaaleissa hijasta  ;D ...

On siellä Helsingin Sanomien vaalikoneessa videohaastatteluja mm. SKP:n ja piraattipuolueen ehdokkailta, vaikka nämä puolueet eivät ole eduskunnassa. Onko SiVaRi-puolue joutunut syrjinnän kohteeksi vai oletko käsittänyt väärin?

Antoivatko HS ja US jonkin syyn, miksi sinun vastauksiasi ei huolittu? Onhan se törkeää, jos jonkun ehdokkaan ei anneta vastata kysymyksiin. Jos asia on ihan oikesti näin (mitä epäilen), siitä kannattaa nostaa iso haloo.

Kannattaisiko sinun olla henkilökohtaisesti yhteydessä Yleisradioon, Helsingin Sanomiin ja niin edelleen, jotta oikeutesi toteutuisivat? Luulen, ettei teillä sivaripuolueessa välttämättä sisäinen tiedonvälitys toimi kunnolla.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ink Visitor on 29.04.2014, 14:11:21
Quote from: Commander66 on 28.04.2014, 20:43:43
Jostakin meille ihmisille käsittämättömästä syystä esim. Hesari ja Uusi Suomi eivät halunneet minun vastauksiani vaalikoneisiinsa ollenkaan

Mahtaisiko tällä olla jotain vaikutusta:  "Herra valtakunnanjohtaja, täällä komentaja Aalto Oulusta."  :facepalm:
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Defiance on 29.04.2014, 18:15:51
Quote from: Ant. on 14.04.2014, 10:18:58
Sinivalkoinen rintama ei ole tiedottanut mitään pitkään aikaan edes Facebook-sivuillaan. Sivuille on vain linkattu muutamia Ari Laakson uusia blogikirjoituksia, joissa hän haukkuu Soinia ja perussuomalaisia.

Ehdokasasettelu päättyy kuitenkin kohta. Oikeusministeriön vaalisivujen mukaan ehdokashakemukset on jätettävä Helsingin vaalipiirilautakunnalle viimeistään tiistaina 15.4. ennen klo 16. Eli siis huomenna.

Ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet ainakin Anu Palosaari, Kai "komentaja" Aalto

Komentaja kirjoitetaan isolla.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 29.04.2014, 18:31:36
Quote from: Defiance on 29.04.2014, 18:15:51
Quote from: Ant. on 14.04.2014, 10:18:58
Sinivalkoinen rintama ei ole tiedottanut mitään pitkään aikaan edes Facebook-sivuillaan. Sivuille on vain linkattu muutamia Ari Laakson uusia blogikirjoituksia, joissa hän haukkuu Soinia ja perussuomalaisia.

Ehdokasasettelu päättyy kuitenkin kohta. Oikeusministeriön vaalisivujen mukaan ehdokashakemukset on jätettävä Helsingin vaalipiirilautakunnalle viimeistään tiistaina 15.4. ennen klo 16. Eli siis huomenna.

Ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet ainakin Anu Palosaari, Kai "komentaja" Aalto

Komentaja kirjoitetaan isolla.

- Komentaja, todellakin, aikuisten oikeesti, kirjoitetaan Isolla! Ja kun Komentaja toimii, syntyy Rantua ...  ;D
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 29.04.2014, 18:42:49
Quote
On siellä Helsingin Sanomien vaalikoneessa videohaastatteluja mm. SKP:n ja piraattipuolueen ehdokkailta, vaikka nämä puolueet eivät ole eduskunnassa. Onko SiVaRi-puolue joutunut syrjinnän kohteeksi vai oletko käsittänyt väärin?

Antoivatko HS ja US jonkin syyn, miksi sinun vastauksiasi ei huolittu? Onhan se törkeää, jos jonkun ehdokkaan ei anneta vastata kysymyksiin. Jos asia on ihan oikesti näin (mitä epäilen), siitä kannattaa nostaa iso haloo.

Kannattaisiko sinun olla henkilökohtaisesti yhteydessä Yleisradioon, Helsingin Sanomiin ja niin edelleen, jotta oikeutesi toteutuisivat? Luulen, ettei teillä sivaripuolueessa välttämättä sisäinen tiedonvälitys toimi kunnolla.

- En usko syrjintä-meemiin. Jos fiksuja olemme, niin huomaamme, että ainahan pieniä "syrjitään". Puolueita on paljon ja ei ole mikään ihme, että joku marginaalipuolue siinä kiireessä unohtuu virkaatekeviltäkin.

Sen vain vannon kunniani ja omantuntoni kautta, että olen vastannut kaikkiin vaalikoneisiin, joihin SVR:n puoluejohto antoi tunnukset ja salasanat. Otin jälkeenpäin yhteyttä Uuteen Suomeen ja ainakin heidän ehdokaskoneensa on ehtinyt mennä kiinni, mutta suostuivat sentään profiiliini laittamaan merkinnän, että olen EU-vaaliehdokas. Minulla ei ole edelleenkään mitään kirjoitusoikeuksia Uuden Suomen blogipalveluun, mutta kyllä sieltä profiilini löytyy nikillä kansanpuolustaja.  ;D

YLE:n vaalikoneesta minut löytää parhaiten ja Iltalehden vaalikoneella on jopa minun eräs vanha rainakin.  ;D
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 30.04.2014, 13:18:38
Quote from: Ink Visitor on 29.04.2014, 14:11:21
Quote from: Commander66 on 28.04.2014, 20:43:43
Jostakin meille ihmisille käsittämättömästä syystä esim. Hesari ja Uusi Suomi eivät halunneet minun vastauksiani vaalikoneisiinsa ollenkaan

Mahtaisiko tällä olla jotain vaikutusta:  "Herra valtakunnanjohtaja, täällä komentaja Aalto Oulusta."  :facepalm:

- ei tuollaisilla asioilla, varsinkaan, kun ne eivät ole relevantteja, vaan yli 20 vuotta vanhoja, ole vaikutusta yhtikäs mihinkään - no, tietysti ne lisäävät tietyllä tavalla suuntautuneiden yksilöiden märkiä päiväunia ...   ;D
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 02.05.2014, 13:24:54
Quote from: Commander66 on 30.04.2014, 13:18:38
Quote from: Ink Visitor on 29.04.2014, 14:11:21
Quote from: Commander66 on 28.04.2014, 20:43:43
Jostakin meille ihmisille käsittämättömästä syystä esim. Hesari ja Uusi Suomi eivät halunneet minun vastauksiani vaalikoneisiinsa ollenkaan

Mahtaisiko tällä olla jotain vaikutusta:  "Herra valtakunnanjohtaja, täällä komentaja Aalto Oulusta."  :facepalm:

- ei tuollaisilla asioilla, varsinkaan, kun ne eivät ole relevantteja, vaan yli 20 vuotta vanhoja, ole vaikutusta yhtikäs mihinkään - no, tietysti ne lisäävät tietyllä tavalla suuntautuneiden yksilöiden märkiä päiväunia ...   ;D

Jeps
Hyvää huumoriahan nämä.
https://www.youtube.com/watch?v=3QD83dP6hUQ
näitä videoita kannattaisi myös käyttää vaalityössä.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ant. on 02.05.2014, 13:51:04
Näistä videoista ja henkilöistä pitäisi joskus perustaa oma ketju.

Aalto, Siitoin ja Arje ovat tahallisesti tai tahattomasti niin hauskoja hahmoja, ettei vakavasti otettava poliittinen ura olisi koskaan ollut mahdollista heille. Heitä ei voi ottaa vakavasti. Tämä paljastuu heti kun he avaavat suunsa.

Väinö Kuisma (jota en ole koskaan tavannut tai tunne muutenkaan) taas olisi saattanut tehdä jonkinlaisen paikallispoliitikkouran, jos hän olisi korkealentoisten kalevalaisten nationalismien sijaan puhunut helppotajuisesti maahanmuuton ongelmista hieman Olavi Mäenpään tapaan. Hyvä kuitenkin, ettei näin käynyt.

Kuisman poikkeavuudesta muuhun joukkoon nähden kertoo myös se, että toisin kuin muut, hän on ilmeisesti pystynyt jättämään politiikan kokonaan taakseen. Taisi olla vuosi 2004 jolloin Kuisma oli viimeksi ehdolla.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: qwerty on 02.05.2014, 14:04:11
Mutkun...... Wikipedian mukaan Perussuomalaiset on Suomen äärioikeistolaisin puolue :'( Mihin tämä otsikon puolue pitäisi sijoittaa?
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Ink Visitor on 02.05.2014, 14:44:07
Quote from: Ant. on 02.05.2014, 13:51:04
Aalto, Siitoin ja Arje ovat tahallisesti tai tahattomasti niin hauskoja hahmoja, ettei vakavasti otettava poliittinen ura olisi koskaan ollut mahdollista heille. Heitä ei voi ottaa vakavasti...

Jep, tuossa ei auta edes "Hypnoottis-magneettinen katsekaan".  ;D
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Golimar on 02.05.2014, 14:50:27
Tuolla Kansallisesta Liittoneuvostostosta kertovalla videolla esiintyvistä henkilöistä minun suosikkini on "suojeluskuntamies" koska hänen banaanikommenttinsa oli iskevä jo silloin ja nykyään se aiheuttaisi valtaisan kansainvälisen mediamyllytyksen.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Anu P on 06.05.2014, 21:20:45
"Näistä viidestä ehdokkaasta kukaan ei ole välittänyt vastata Uuden Suomen tai MTV3:n vaalikoneeseen. HS:n vaalikoneeseen Palosaari on sentään vastannut, mutta hänestäkin puuttuu video"

Olisin erittäin mielelläni vastannut esim. Uuden Suomen koneeseen, mutta kun tiedustelin koneeseen pääsyä Uudesta Suomesta, en koskaan saanut vastausta kyselyyni...

http://www.tamperelainen.fi/blogit/anu-palosaari/292111-hallitusta-vastaan-aanestaminen-ei-kaikille-riita

HS sentään lopulta vastasi tiedusteluihini...
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Jaska Pankkaaja on 06.05.2014, 21:34:47
Reich Commander Aalto on vastannut näköjään YLEn vaalikoneseen ja keikkuikin listoilla varsin pitkään kun vastasin siihen!  ;D  Taisi mennä Mestarin ohi lopussakin  :o
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Antti Moisander on 21.05.2014, 13:12:19
Onko sinivalkoisilla olemassa nettisivuja tai mitään mistä löytyisi tietoa puolueesta, kuten esim. eurovaaliohjelma? Facebook-sivutkin lakkasivat toimimasta.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Taikakaulin on 21.05.2014, 13:17:47
Voisiko Komentaja Aalto kertoa: a) miksi Olavi Mäenpää ei johda puoluetta, ja b) miksi hän ei ole itse ehdolla näissä vaaleissa?
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Anu P on 21.05.2014, 22:12:56
"Voisiko Komentaja Aalto kertoa: a) miksi Olavi Mäenpää ei johda puoluetta, ja b) miksi hän ei ole itse ehdolla näissä vaaleissa?"

"Onko sinivalkoisilla olemassa nettisivuja tai mitään mistä löytyisi tietoa puolueesta, kuten esim. eurovaaliohjelma? Facebook-sivutkin lakkasivat toimimasta."

Nämä kysymykset varmaan kannattaisi osoittaa varapuheenjohtajalle, eli minulle.
Vihjaan sen verran ,että Aamulehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan nämä eurovaalit ovat 47 % henkilövaalit, ja että "äärioikealla" on menossa jonkinlainen sukupolvenvaihdos.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Myrkkymies on 21.05.2014, 23:25:59
"Luokkarajat murtuu kun kansa yhdistyy taistelemaan yhden ainoan voiman, yhden ainoan tahdon ja yhden ainoan johtajan eteen. Joka tällä hetkellä on meille, ei enempää eikä vähempää kuin Väinö Kuisma! Sieg heil!"

Herra komentaja. Kuka on tämä yksi ainoa voima, jonka puolesta nyt taistellaan? Onko se Olavi Mäenpää?

(http://cdn.makeagif.com/media/5-21-2014/xRKAX0.gif)
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: qwerty on 21.05.2014, 23:30:51
blaah
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Taikakaulin on 21.05.2014, 23:50:33
Quote from: Anu P on 21.05.2014, 22:12:56Vihjaan sen verran ,että Aamulehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan nämä eurovaalit ovat 47 % henkilövaalit.

Miten tuo liittyy mihinkään? Jos nämä ovat henkilövaalit, niin sitä suuremmalla syyllä teillä olisi syytä olla tunnettuja nimiä ehdolla, kuten kaikkien tuntema Olavi Mäenpää.

Haluan nähdä Olavin vaalitenteissä, muuten minulle on ihan sama kuka teitä johtaa.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Anu P on 22.05.2014, 10:44:47
Anteeksi, en ymmärtänyt, että ette ymmärrä, että mitään läpimenon mahdollisuuksia minulla ei ole.

Yritin vihjata, että nykyinen järjestys puolueessa on Olavin valitsema.
Enempää en sano, Olavi saa itse kommentoida tätä asiaa tälle foorumille eteenpän.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 22.05.2014, 11:56:37
Quote from: Taikakaulin on 21.05.2014, 13:17:47
Voisiko Komentaja Aalto kertoa: a) miksi Olavi Mäenpää ei johda puoluetta, ja b) miksi hän ei ole itse ehdolla näissä vaaleissa?

- tosiaankin, olen vain rivijäsen ja tottelen esimiehiäni Rintamassa, joten varapuheenjohtajamme Anu Palosaari olisi luonnollisempi vastaaja tämänkin kaltaisiin kysymyksiin.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 22.05.2014, 12:00:58
Quote from: Myrkkymies on 21.05.2014, 23:25:59
"Luokkarajat murtuu kun kansa yhdistyy taistelemaan yhden ainoan voiman, yhden ainoan tahdon ja yhden ainoan johtajan eteen. Joka tällä hetkellä on meille, ei enempää eikä vähempää kuin Väinö Kuisma! Sieg heil!"

Herra komentaja. Kuka on tämä yksi ainoa voima, jonka puolesta nyt taistellaan? Onko se Olavi Mäenpää?

(http://cdn.makeagif.com/media/5-21-2014/xRKAX0.gif)

- Puheenjohtajamme Olavi Mäenpää on henkilö, mutta se VOIMA, mikä meitä kaikkia sinivalkoisia isänmaansuojelijoita yhdistää, on RAKKAUS Isänmaatamme ja sinivalkoista Kansaamme kohtaan taistelussamme alistetun luokan puolesta hallitsevaa luokkaa, eliittiä, vastaan.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Totuus EPT on 22.05.2014, 12:12:07
Quote from: Anu P on 22.05.2014, 10:44:47
Anteeksi, en ymmärtänyt, että ette ymmärrä, että mitään läpimenon mahdollisuuksia minulla ei ole.

Yritin vihjata, että nykyinen järjestys puolueessa on Olavin valitsema.
Enempää en sano, Olavi saa itse kommentoida tätä asiaa tälle foorumille eteenpän.
Ei kannata tuolleen ajatella, ettei mahdollisuuksia olisi, esityksesi oli ihan ok televisiossa, noin ensikertalaiseksi.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: Commander66 on 12.06.2014, 20:13:47
Suurimmat kiitokseni kaikille rakkaille äänestäjilleni!


Sain näissä EU-vaaleissa 258 ääntä (tulos tarkistuslaskennan jälkeen), eli muutaman vähemmän kuin viimeksi ollessani ehdolla EU-vaaleissa v. 2004. Tästä ei ole kuin kaksi suuntaa: eteenpäin ja ylöspäin. Olkoon Voima kanssamme!

Jokainen äänestäjä, joka näissä vaaleissa äänesti minua, teki sen henkilökohtaisen valinnan ja rakkauden perusteella, varmasti tietäen, ettei minulla lähtökohtaisestikaan 0 euron budjetilla ja mediapimennossa ole mitään mahdollisuuksia läpimenoon. Yksikään minulle näissä vaaleissa annettu ääni ei ollut mitenkään turha, vaan se oli näyttö siitä, että on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät äänestä vääristyneitten valtamedian arvojen mukaan, vaan ennenkaikkea itsenäisen ajatusmaailman ja oman henkilökohtaisen tahdon mukaan.

Vaalitulokseni ei ole mitenkään huono, vaan kun tarkastelee vaalitulostani oikeiden linssien läpi huomamme, että sain omassa viitekehysryhmässäni, SVR:ssä toiseksi eniten ääniä, vpj. Anu Palosaaren viedessä ykköstilan. Monet muut pienpuolueiden ehdokkaat, jopa kärkiehdokkaina pidetyt, esimerkiksi M11:sta ja ITSP:stä saivat myös huomattavan vähän ääniä. Kohdallani kannattaa muistaa sekin, että 0 euron budjetilla ja rahan puutteen vuoksi medianäkyvyyteni oli näissä vaaleissa pyöreä nolla.

Suurimmat kiitokseni vielä kaikille rohkeille ja pelottomille äänestäjilleni! Te uskalsitte nousta hallitsevan luokan ja eliitin kansansortopolittiikkaa vastaan ja ilmaista unohdetun kansan vankkumattoman tahdon näissä EU-vaaleissa. Te uskalsitte vielä puolustaa sinivalkoista kansaamme EU:n riistovaltaa vastaan! Te uskalsitte kaiken totuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden nimessä käydä vaaliuurnille ja omilla aivoillanne ajatellen kirjoittaa äänestyslappuihin oikeat numerot.

Muistakaa, että isänmaa ei ole unohtava teitä milloinkaan!


Kai M. Aalto toiminnanvetäjä, Oulu / Sinivalkoinen Rintama r.p.
Title: Vs: Sinivalkoinen Rintama - Blue and White Front r.p. eurovaaleissa 2014
Post by: koli on 06.04.2015, 22:45:38
Onko Komentaja Aalto lähdössä eduskuntavaaleissa ehdolle? Tai onko SiVaReista lähdössä kukaan?