QuoteUusi murtosarja – epäillyt kyttäsivät satamassa lähtevien rekisterinumeroita
23.1.2014 5:35 7
Minna Passi
HELSINGIN SANOMAT
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii murtosarjaa, jonka yhteydessä on paljastunut uusi, ovela tekotapa. Poliisin mukaan epäillyt kyttäsivät Helsingin satamissa Tukholman-risteilylle lähtevien ihmisten autoja. Epäillyt ottivat muistiin rekisterinumeroita ja selvittivät niiden avulla omistajien osoitteet.
"Epäillyt ottivat ylös etenkin hienojen autojen rekisterinumeroita. Jos on perhe kyydissä, ei ole vaikeaa päätellä, että koti on tyhjänä", kertoo rikosylikomisario Timo Nyyssönen Itä-Uudenmaan poliisista.
Sen jälkeen epäillyt kävivät kohteessa tiedustelemassa ja valmistelemassa ja iskivät sopivan tilaisuuden tullen.
Joissain tapauksissa varkaat kävivät ensin irrottamassa esimerkiksi ikkunankarmit ja jäivät odottamaan, huomaako kukaan mitään ja tuleeko poliisi paikalle. Muutaman tunnin päästä koti käytiin tyhjentämässä.
Varkaiden matkaan lähti muun muassa koruja, rahaa, aseita, koriste-esineitä ja alkoholia. Osa varastetusta omaisuudesta löytyi myöhemmin yksityisasunnosta Vantaalta.
Kahta virolaista miestä epäillään yhteensä paristakymmenestä asuntomurrosta Etelä-Suomen alueella. Rikossarja paljastui viime marraskuussa.
Nyyssösen mukaan murtosarja oli poikkeuksellisen suunnitelmallinen.
Poliisi on ollut murtovarkaiden perässä myös tämän vuoden puolella. Viime viikolla jäi kiinni kolme albanialaista miestä, joita epäillään useista kymmenistä asuntomurroista Etelä-Suomessa.
Ainakin osa saaliista on saatu takavarikkoon.
Tuorein murtosarja alkoi noin viikko sitten. Poliisi otti keskiviikkona kiinni kolme romanialaista miestä Kirkkonummella yleisövihjeiden ansiosta.
Miehiä epäillään nyt noin kymmenestä asuntomurrosta Nurmijärvellä, Hausjärvellä, Lohjalla, Espoossa ja Kirkkonummella.
Epäiltyjen hallusta löytyi varastettua omaisuutta.
Rajojen yli liikkuvat rikollisryhmät ovat Nyyssösen mukaan poliisille suuri haaste.
"Suurin vastuu asiasta on pääkaupunkiseudun poliisilaitoksilla, koska tänne ryhmät yleensä ensimmäiseksi saapuvat."
Nyyssönen korostaa, että tiedonkulku eri poliisiyksiköiden välillä on äärimmäisen tärkeää.
"Keskusrikospoliisi kokoaa nykyään päivittäin valtakunnallisen tilannekuvan, johon paikallispoliisit osallistuvat. Järjestelmä on ollut lupaava. Seuraava askel on, että pitäisi olla pohjoismainen tilannekuva ja lopulta koko Euroopan laajuinen", Nyyssönen sanoo.
Kansalaisilta poliisi toivoo valppautta seurata omaa elinympäristöä, jos alueella liikkuu esimerkiksi epäilyttäviä autoja.
Hälytysjärjestelmät ja valvontakamerat auttavat tapausten selvittelyssä. Esimerkiksi alkuvuoden laajasta murtosarjasta epäillyt jäivät kiinni, kun poliisi julkaisi epäillyistä valvontakameran kuvia.
Myös asuntojen lukitukseen kannattaa kiinnittää huomiota.
http://www.hs.fi/kotimaa/Uusi+murtosarja++ep%C3%A4illyt+kytt%C3%A4siv%C3%A4t+satamassa+l%C3%A4htevien+rekisterinumeroita/a1390432181588
Se vain sitten kun noita ei rangaista käytännössä mitenkään. Lomailua ja tienestiä pahimmassakaan tapauksessa. Varkaaksi ryhtymistä oikein suositellaan lainkäyttäjien puolelta.
Luulisi, että noissa kodeissa on satsattu myös hälytykseen.
Pöytä on katettu ulkomaalaisille murtovarkaille. Kiitos poliitikot/suvikset jne.
Saisivat tyhjentää Kesärannan joka kerran, kun Jyrki on Brysselissä.
Eläköön Schengen ja vapaa liikkuvuus!
Toivottavasti tämä ei lisää ennakkoluuloja ja rasismia.
Perhe hienon auton kyydissa ja menossa lautalle. Selvää rikokseen yllyttämistä! Demla! DEEEMMLAAAAA!!!1!
Nauratti hyysärin kuvatekstissä henkilöiden nimet kokonaisuudessaan ja vielä kotipaikkakunta. Ensin kerrotaan miten rikolliset hyödyntävät rekistereitä ja sitten lehdessä mainitaan lomallelähtevän pariskunnan nimet. Hyvin on hommat hanskassa ja hanskat kohta jonkun virolaisen näpeissä.
Oikeasti - tämä roskaväki ei ainakaan vähene tulevaisuudessa. Konsteina on joko sanktioinnin koventaminen ja lusiminen lähtömaassa tai roskaväen suodattaminen.
Edelleenkin rekisterinumeron perusteella saa tietää auton omistajan nimen, vaikka olisi tietojenluovutuskielto. Jos nimesi on Gunnar Palmu, niin sut on äkkiä selvitetty muista tietokannoista.
Quote from: Rusinapulla on 23.01.2014, 09:41:02
Nauratti hyysärin kuvatekstissä henkilöiden nimet kokonaisuudessaan ja vielä kotipaikkakunta. Ensin kerrotaan miten rikolliset hyödyntävät rekistereitä ja sitten lehdessä mainitaan lomallelähtevän pariskunnan nimet. Hyvin on hommat hanskassa ja hanskat kohta jonkun virolaisen näpeissä.
Taisipa haastateltu mainita, että heillä on valvontakamera asunnossaan. No, voihan senkin sitten ilmoittaa varastettujen tavaroiden listassa.
Quote from: Fincum on 23.01.2014, 09:58:23

Taisivat tosin jo käydä siellä ja ovat jo kotona.Tosin itsehän en tollaista tietoa kertoisi lehdessä koska nythän ne tietää että noiden kotona on kamera jossain.Taitavat virolaiset/albaanit yms etsiä juuri tollaisia merkkejä eli jos olet katsonut aiheelliseksi varustaa kämppäsi kameralla niin sulla on jotain varastamisen arvoista tavaraa siellä.Noi tyypit on aika ammattilaisia jos kerta ottavat ikkunoita irti karmeista jo valmiiksi eli tehneet melko varmasti murtovarkauksia eri puolella eurooppaa.
Quote from: Rekku on 23.01.2014, 09:19:09
Eläköön Schengen ja vapaa liikkuvuus!
Quote from: rikoskomisario Ossi KaarioEhkä meidänkin on muutettava tapamme elää yleiseurooppalaisemmaksi.
Quote from: Nuivake on 23.01.2014, 09:21:43
Toivottavasti tämä ei lisää ennakkoluuloja ja rasismia.
Quote from: KotoutumiskaariKotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi. Sen aikana tapahtuu muutoksia ja oivalluksia sekä maahanmuuttajissa että suomalaisissa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,81851.msg1312417.html#msg1312417
Quote from: RP on 23.01.2014, 08:49:53
Quote
Kansalaisilta poliisi toivoo valppautta seurata omaa elinympäristöä, jos alueella liikkuu esimerkiksi epäilyttäviä autoja.
http://www.hs.fi/kotimaa/Uusi+murtosarja++ep%C3%A4illyt+kytt%C3%A4siv%C3%A4t+satamassa+l%C3%A4htevien+rekisterinumeroita/a1390432181588
Tämä oli minusta paras kohta koko uutisessa. Millainen on epäilyttävä auto, tunnistaako sen merkistä, väristä vai kuljettajan ajotavasta?
Tiellä liikkuessa ensin tulee kiinnitettyä huomiota ajotapaan, sitten ulkolaisiin rekkareihin / erikoiseen automalliin ja lopulta kuskin ulkonäköön/väritykseen jos huristelen auton ohi. Suomalaisilla mummoilla on muutenkin erikoinen ajotapa, en tosin ole näiden osalta tehnyt pidemmälle edenneitä johtopäätöksiä.
Näin on pohjoismainen lintukoto ja sen turvallisuus hiljalleen rikottu.
Kansalaiset kärsivät huonojen päätösten seuraukset.
Toimiskohan toi toisinpäin?
Jospa joukko suomalaisia lähtisi Romaniaan/Viroon jne. ryöstöretkille aina ajoittain?
Quote from: Kemolitor on 23.01.2014, 10:29:16
Quote from: RP on 23.01.2014, 08:49:53
Quote
Kansalaisilta poliisi toivoo valppautta seurata omaa elinympäristöä, jos alueella liikkuu esimerkiksi epäilyttäviä autoja.
http://www.hs.fi/kotimaa/Uusi+murtosarja++ep%C3%A4illyt+kytt%C3%A4siv%C3%A4t+satamassa+l%C3%A4htevien+rekisterinumeroita/a1390432181588
Tämä oli minusta paras kohta koko uutisessa. Millainen on epäilyttävä auto, tunnistaako sen merkistä, väristä vai kuljettajan ajotavasta?
Helppoahan tämä on !
Epäilyttävä auto on joko kalliimpi tai halvempi kuin oma, vaihtoehtoisesti myös vanhempi taikka uudempi.
Joskus toki saattaa olla ihan samanlainen kuin oma mutta vääränkokoisella koneella eli jos mallimerkintää ei ole perässä(Tai epäilee mallimerkintää feikiksi) niin silloin pitäisi mausermitalla pyrkiä mittaamaan pakoputken halkaisija, se ei valehtele !
Tietty myös ajotapa voi paljastaa.
Jos auto esim.risteyksessä edellä lähtee liian hitaasti taikka liian nopeasti liikkelle niin se on epäilyttävää.
Ylinopeuskin paljastaa rikollisen, jos ei halua noudattaa rajotusta niin tuskin haluaa noudattaa kunniotusta ihmisten kotejakaan kohtaan, alinopeus taasen kertoo halusta tarkkailla ryöstökohteita.
Kaikkein epäilyttävin on kuitenkin rajoitusten mukaan ajava, haluaa vältellä kaikin keinoin poliisin huomiota !
Monikulttuurisuus on parhaimmillaan täyttä parhautta: ensin saatetaan kohteliaasti ulkomaanmatkalle satamassa ja sitten varmistetaan kaupan päälle että koti on puhdas lomaltapalaajia varten. Laajempi käsitys ihmisläheisyydestä.
Hyvähän se on nyt hesarin herätä ja kertoa näistä murroista, kun elokuusta lähtien aika ajoin feisbookista on saanut lukea epäilyttävistä ihmisistä jotka pyörivät naapurustossa eivätkä kuulu niille alueille.
Uutisesta...
...Kahta virolaista miestä
...kolme albanialaista miestä
...kolme romanialaista miestä
..."Suurin vastuu asiasta on pääkaupunkiseudun poliisilaitoksilla, koska tänne ryhmät yleensä ensimmäiseksi saapuvat."
-----------------------
FAKTA
Ajoneuvorekisterin osoitetiedot voi suojata
Ajoneuvorekisteri on julkinen. Osoitetta voi silti kieltää luovuttamasta muille kuin viranomaiselle, Liikennevakuutuskeskukselle, liikennevakuutusyhtiölle, katsastuksen suorittajalle, kuljettajantutkinnon vastaanottajalle tai sopimusrekisteröijälle.
Osoitteenluovutuskielto estää ajoneuvon omistajan osoitteen luovuttamisen mutta ei nimitietojen luovuttamista. Kiellon voi tehdä Trafiin.
Kielto liitetään henkilötietoihin, eikä sitä tarvitse uusia, vaikka vaihtaisi ajoneuvoa.
Maistraatista haettava turvakielto siirtyy automaattisesti ajoneuvorekisteriin. Turvakiellon voi saada, jos on aihetta olettaa oman terveyden tai turvallisuuden olevan uhattuna.
------------------------
Tummennukset ja alleviivaus minun.
Jos nyt vain tuudittaudutaan siihen luuloon, että vain virolaisilla on suht helppoa saada tiedot koska heillä suomenkieli sujuu ja kontakteja on runsaasti, niin joudun tuottamaan pettymyksen sinne vaaleanpunaiseen unelmahöttömaailmaanne. Yhteiskuntamme on kuin avoin kirja jonkun käsittämättömän "kaikki on julkista" periaatteen mukaan. Mutta ei se ole vaikeaa romanialaisillakaan, sillä kuten muistamme, niin kerjäläisporukat liikkuvat sangen usein myös suomen rekisterissä olevilla autoilla.
- Ne ovat Suomessa asuvilta maanmiehiltään vuokrattuja ja kyllä näiltä täällä asuvilta äidinkielemme sen verran sujuu, että ajoneuvojen omistajatietojen kysely sujuu vaivatta.
Eikä siinä vielä kaikki. Vaikka henkilö tekee Trafiin pyynnön osoitetietojen salaamiseksi, niin sekään ei auta - ehkä hidastaa rosvojen toimintaa. Esimerkiksi google-haulla saa tietoon ihmisten osoitteet, mm. rakennuslupien ja laajennuslupien kaikki tiedot osoitteineen löytyvät helposti - vaikka henkilöllä olisi salainen osoite! Kuten ylläolevasta Fakta -tiedoista käy ilmi, niin Trafiin saa myös nimenluovutuskiellon. Sillä ei todellakaan saa selville mitään.
- Erään jo aikoja siten ei-vapaaehtoisesti kadonneen henkilön auto on edelleen olemassa ja oletan sen olevan kadonneen sukulaisilla, mutta turvallisuussyistä autosta ja omistajasta ei anneta mitään tietoja.
Toinen epäkohta on kuuluminen johonkin järjestöön, yhdistykseen tms. Jäsenluettelossa on nimi ja jopa osoitetietoja.
Vapaa liikkuvuus, Schengen, EU sun muut ovat mahdollistaneet tämän kaiken. "Suurin vastuu asiasta on pääkaupunkiseudun poliisilaitoksilla". Ei, vaan suurin vastuu on poliitikoilla ja erilaisilla ihmisoikeusjärjestöillä sekä virkamiehillä, jotka ovat toimillaan mahdollistaneet tämän kaiken. Poliisi tekee varmasti työnsä lain ja asetusten puitteissa, mutta heidän kätensä ovat sidotut. Toki poliitikot vyöryttävät heille vastuuta.
Poliitikkojen sekä virkaloisten tahto mahdollistaa lakien tiukennukset, kovemmat rangaistukset, maahan pääsyn mahdollisuuden tiukemman valvonnan sekä maasta poistamisen ja kaikkien lieveilmiöiden tehokkaan torjunnan. Kyse on vain tahdosta, että haluavatko he oikeasti suojella kansalaisia, vai meneekö tuo vapaa liikkuvuus kaiken yläpuolelle.
Muistakaa, että Kokoomuksen EU:n vaalien kärkiehdokkaan Alexander Stubbin vaaliteema on vapaa liikkuvuus. Kertokaa hänelle mihin se on johtanut. Toki hän kertoo, että "syynä rosvoiluihin on köyhyys, se syy on köyhyys". Älkää luovuttako, vaan kertokaa, että se syy ei ole köyhyys ja kysykää kuinka on mahdollista, että rangaistukset rosvoiluista ovat olemattomat ja miksi rosvoja ei voida pikaisesti palauttaa kotimaihinsa, vaan he jäävät Suomeen oppimaan kieltä ja tutustumaan muihin rikollisiin. Saavat uusia heille hyödyllisiä kontakteja samalla kun verovaroista kustannetaan heidän syöminen, asuminen sekä terveydenhoito. Jo vankilassa olo on heille de Luxe elämää. Miksi rikollinen palkitaan?
Suomessa saa tekstiviestillä ihmisen nimen ja osoitteen rekisterinumeron perusteella. Toisella tekstarilla verotettavat tulot. Mitäh, rikolliset hyödyntävät meidän naapurikateutta ja vasikointia varten kehittämiämme järjestelmiä? :flowerhat: :o
Ei olis uskonu... :facepalm:
Quote from: dothefake on 23.01.2014, 09:03:50
Luulisi, että noissa kodeissa on satsattu myös hälytykseen.
Minä taas kaipaan vanhaa aikaa jolloin ei ovia oikeastaan edes tarvinnut lukita.
Auto on epäilyttävä, jos sen sisällä on roiston näköisiä miehiä.
Quote from: Dr Lecter on 23.01.2014, 11:09:16
Uutisesta...
...Kahta virolaista miestä
...kolme albanialaista miestä
...kolme romanialaista miestä
Pottunokkaiset murtomiehet ovat ajan henkeä mukaillen ulkoistaneet toimintansa.
Työvoimatoimistossa lienee uutisten perusteella jo koko joukko työttömiä pottunokka-murtomiehiä...
"Keskusrikospoliisi kokoaa nykyään päivittäin valtakunnallisen tilannekuvan, johon paikallispoliisit osallistuvat. Järjestelmä on ollut lupaava. Seuraava askel on, että pitäisi olla pohjoismainen tilannekuva ja lopulta koko Euroopan laajuinen", Nyyssönen sanoo.
"""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""
Tulipa turvallinen olo, poliisi pitää palaverin. " Varmistettujen tietojen mukaan Bulgarialainen kultaisiin kenkälusikoihin erikoistunut rom..romehtivajengi on tänään lähtenyt pesästään, joten ollaan tarkkana siellä kadulla!"
Informaatioähkyyn on helpompikin lääke, mutta poliisihan ei siitä päätä, vaikka voisi olla yhtenä painostusryhmänä melkoinen, mutta kun neitijohto..
" Huomenta. Maahan ei ole tänäänkään päästetty paskasakkia ja tunnetut omat ovat kopissa, joten eiköhän lähdetä kah..kaduille liikenteen valvontaan.
Ja hei! Piilottakaa se Mutikaisen tutka, muuten on taas iltapäivä pilalla!"
Toivotaan, että näiden murtotehtailujen perusteella poliisijohto järjestää yhdessä Amnestyn kanssa huippuseminaarin poliitikkojemme tapaan. Huippuseminaarin paras anti voisi olla komitean sekä työryhmän perustaminen. Lähtökohtana murtotehtailun vastaiselle toiminnalle voisivat olla ihmisoikeudet sekä mm. tiedon jakaminen romanikulttuurista valtaväestölle. Nämä yhdessä saattaisivat auttaa meitä ymmärtämään mitä ovat köyhyys, hädänalaisuus, laajennetun omistusoikeuden tarkoitus sekä vapaan liikkumisen autuus rakenteellista rasismia unohtamatta.
Kyllä se syyllinen sieltä lopulta löytyy... Vihjeeksi: a) kantaväestöön kuuluva b) omistaa ns. paremman auton c) on varaa matkailla d) omistaa asunnon e) käy töissä f) maksaa veroja.
Quote from: Maailmanmies on 23.01.2014, 11:13:57
Quote from: dothefake on 23.01.2014, 09:03:50
Luulisi, että noissa kodeissa on satsattu myös hälytykseen.
Minä taas kaipaan vanhaa aikaa jolloin ei ovia oikeastaan edes tarvinnut lukita.
Tuosta ajasta ei ole kauan, vaikka asunkin vain 50km:n etäisyydellä Helsingin keskustasta.
Nyt asiat on niin, että saa ilmoitella 112:n maalaistaloja kiertävistä ulkomaalaisroistoista pari kertaa vuoteen, puhumattakaan teillä pysäyttelevistä tummista! >:(
Quote from: Dr Lecter on 23.01.2014, 11:09:16
Muistakaa, että Kokoomuksen EU:n vaalien kärkiehdokkaan Alexander Stubbin vaaliteema on vapaa liikkuvuus.
Niinpä.
Stubbin tarkoittama vapaa liikkuvuus koskee vain varkaita, huijareita ja sosiaaliturvashoppailijoita. Tavallinen kokoomuksen kannattaja ei voi Stubbin vapaassa Euroopassa enää liikkua vapaasti edes Tukholman risteilylle joutumatta pelkäämään, että monikulttuuriset varkaat murtautuvat sillä aikaa hänen kotiinsa. Rosvojen toiminta-alue laajenee, lainkuuliaisen kansalaisen liikkumisvapaus pienenee.
Quote from: Jari Leino on 23.01.2014, 13:13:20

Juuri näin. Kokoomus, SDP, RKP, vasurit ja vihreät ovat kaivaneet omat hautansa koska eivät voi kritisoida vapaan liikkuvuuden lieveilmiöitä ilman, että julkisesti myöntävät perussuomalaisten ja muutoksen olevan oikeassa.
Vapaata liikkuvuutta ei suomalainen edes tarvitse. Aniharva lopultakaan lähtee muualle EU:hun töihin ja jos lähteekin, niin onnistuihan tuo ennekin, suomalaisten maine oli hyvä.
Hälytysjärjestelmät ja valvontakamerat auttavat tapausten selvittelyssä. Esimerkiksi alkuvuoden laajasta murtosarjasta epäillyt jäivät kiinni, kun poliisi julkaisi epäillyistä valvontakameran kuvia.
Myös asuntojen lukitukseen kannattaa kiinnittää huomiota.
""''''""""""""""""""""'"'
Suomalaiselle vapaa liikkuvuus tarkoittaa sitä, että on vapaus liikuttaa silmiään ihan mihin haluaa, mutta ei voi poistua siitä kuistiltaan haulikko(laitonta!) vahdista(laitonta!) mihinkään, ettei omaisuus katoa hädänalaisemmille.
Mitä sen valden pitikään taata? Oliko puhetta jostain omaisuuden ja koskemattomuuden suojasta?
Vartijat, kamerat ja turvalukot ei ole mikään ratkaisu,
vaan rikollisten vapaan liikkuvuuden katkaisu.
Shengenit ja lukot on rehellisiä varten, paskasakki ei usko kuin voimaa.
Harvalla keskiluokankaan ihmisellä on vara ostaa talo täyteen ammattilaisen estävää turvapalvelua ja ei se Venäjän mafiakaan niin mukava petikumppani ole..
Tunnen muutaman ihmisen, jotka tarkistavat hysteerisesti kotinsa lukot ja ikkunat moneen kertaan. .ennen kuin menevät sisälle!!
Semmoisen vamman se pikku murto aiheuttaa joillekin. Kansainväliseen vapaan liikkuvuuden monikulttuurisuuteen tottunut henkilö, kuten vaikka Stubb, menee vaan tyynesti jääkaapille ja katsoo, josko olisivat urheilujuomaa jättäneet, vai pitääkö käydä kaupassa.
QuoteKansalaisilta poliisi toivoo valppautta seurata omaa elinympäristöä, jos alueella liikkuu esimerkiksi epäilyttäviä autoja.
Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Onko ulkomaan rekisterissä oleva auto aina epäilyttävä? Pitäisikö sen ja siinä matkustavien tuntomerkit aina kirjata muistiin tai ottaa autosta kuva? Pitäisikö lähteä seuraamaan epäilyttävää autoa? Pitäisikö auton matkustajat yrittää profiloida jollain tavalla? Voisiko Poliisi auttaa profiloinnissa? Ai niin, ei voi.
Quote from: Make M on 23.01.2014, 14:25:11

Samat kysymykset. Ei vastauksia.
Millainen on epäilyttävä auto? Millainen on ei-epälyttävä?
Autot sitä paitsi kulkevat aika hurjaa vauhtia jalankulkijan näkökulmasta, ei siinä ehdi edes rekisterinumeroita noteerata.
Quote from: Malla on 23.01.2014, 14:33:04

Jos asuu naapurustossa, jossa ei noita virolaisia, tai muitakaan ulkomaan ihmeitä pyöri, niin silloin ulkomaankilpinen auto, josta kuljettaja ja matkustajat tähyilevät asuntojen pihoille, on epäilyttävä.
Ja ahkera rosvo löytää potentiaalisia asiakkaita yhdellä kertaa ja paljon Lentoparkista, Helsinki-Vantaalta.
On käynyt joskus itselläkin mielessä että säilyykö siellä auto? Ja jos auto säilyy, niin säilyykö tavarat kotona. Tosi varman päälle pelaava matkailija menee kentällekin julkisilla kulkuneuvoilla, ja jättää auton kotipihaan merkiksi että kotona ollaan.
QuoteTämä oli minusta paras kohta koko uutisessa. Millainen on epäilyttävä auto, tunnistaako sen merkistä, väristä vai kuljettajan ajotavasta?
Epäilyttäviä automerkkejä ovat luullakseni ainakin DeSoto, Autobianchi, Oldsmobile, Fisker, Vanaja, DKW, Spyker, Leyland, Buick ja Tucker.
Ne ovat kaikki olleet niin epäilyttäviä, että asiakkaat eivät ole niitä ostaneet, ja siksi ne ovatkin joko mennet konkurssiin, lakkautettu tai sulautettu menestyneempiin firmoihin.
Quote from: RP on 23.01.2014, 08:49:53
Quote
Kansalaisilta poliisi toivoo valppautta seurata omaa elinympäristöä, jos alueella liikkuu esimerkiksi epäilyttäviä autoja.
Kansalaiset vastavuoroisesti toivovat, että poliisien ja rajavartioiden annettaisiin tehdä työnsä ja valvoa elinympäristöä, jotta maassa ei liikkuisi esimerkiksi epäilyttäviä autoja ja ulkomaalaisia rikollisia.
QuoteHarvalla keskiluokankaan ihmisellä on vara ostaa talo täyteen ammattilaisen estävää turvapalvelua
Järjestelmiä varmaan on monenlaisia ja -tasoisia, mutta kyllä jo muutamalla kympillä kuussa saa systeemin, joka hälyyttää avatuista ovista, sisällä liikkuvista ihmisistä ja asunnossa olevasta savusta. Lisäksi samaan hintaan sisältyy myös videokamera sekä kutsupainike, jota käyttämällä saa vartijan paikalle.
Tietenkin järkevin ratkaisu olisi se, että palauttaisimme maahamme rajavalvonnan.
Minä näin tänään epäilyttävän auton.
Onkohan se jotenkin rasistista?
Auto oli keskisininen paku, jossa luki HV-Gruppen ja joka oli spreijattu/tagattu. Joku o tai 0 siinä oli.
Auto liikuskeli Katajanokalla juuri ennen laivanlähtöaikaa ja sen rekisterinumerot olivat mustia keltaisella pohjalla.
Jostain syystä vaikutti epäilyttävältä. En osaa tarkemmin perustella, enkä edes nähnyt kuskia tai matkustajia.
Mitähän poliisi olisi sanonut jos olisin ottanut rekkarin ylös ja ilmoittanut mutuun perustuvista epäilyksistäni?
Quote from: Goman on 23.01.2014, 19:50:42
Ja ahkera rosvo löytää potentiaalisia asiakkaita yhdellä kertaa ja paljon Lentoparkista, Helsinki-Vantaalta.
On käynyt joskus itselläkin mielessä että säilyykö siellä auto? Ja jos auto säilyy, niin säilyykö tavarat kotona. Tosi varman päälle pelaava matkailija menee kentällekin julkisilla kulkuneuvoilla, ja jättää auton kotipihaan merkiksi että kotona ollaan.
Tosi hyvä vinkki, olen ittekkin ollu laittamatta facebookiin kuin että me mennään ensviikolla, mutta ei tarkemmin kuin vasta palattua. Myös muutamalla halvalla ajastimella voi saada erilaisia kodin valoja syttymään ja sammumaan, jolloin näyttäisi myös että kotona ollaan.
Vaikka me ollaan älykkydeltä paljonkin rikollisten yläpuolella, niin joissain asioissa kriminaalit ovat hyviä. Mutta jos käytetään ajattelua vähän myös omaan ja kodin turvallisuuteen, niin kyllä me yhdet rikolliset kepitetään.
Kannattaa tehdä trafi:n sivuilla tehdä kielto, ettei kukaan saa tietoja auton omistajasta ja osoitteesta rekisterinumeron perusteella, eikä niitä saa edes yksityiset parkkifirmat. Kiellon asettaminen vaatii pankkitunnukset. Itse tein kiellon vuoden alussa. Plussana on, ettei kukaan tule kotiosoitteeseen purkamaan vihaansa, jos joskus itse töpeksii liikenteessä. ;D
Quote from: repa on 25.01.2014, 20:51:02

Vahvennettuna syy miksi itse tuon kiellon tein.
Quote from: Goman on 23.01.2014, 19:50:42
Ja ahkera rosvo löytää potentiaalisia asiakkaita yhdellä kertaa ja paljon Lentoparkista, Helsinki-Vantaalta.
Lentoparkissa voi olla satamavaihtoehtoon verrattuna enemmän ja tehokasta rosvoa häiritseästi liikaa autoja perheistä, joista vain yksi jäsen on matkalla.
Quote from: Alapo on 23.01.2014, 18:40:26
Quote from: Malla on 23.01.2014, 14:33:04
Quote from: Make M on 23.01.2014, 14:25:11
QuoteKansalaisilta poliisi toivoo valppautta seurata omaa elinympäristöä, jos alueella liikkuu esimerkiksi epäilyttäviä autoja.
Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa? Onko ulkomaan rekisterissä oleva auto aina epäilyttävä? Pitäisikö sen ja siinä matkustavien tuntomerkit aina kirjata muistiin tai ottaa autosta kuva? Pitäisikö lähteä seuraamaan epäilyttävää autoa? Pitäisikö auton matkustajat yrittää profiloida jollain tavalla? Voisiko Poliisi auttaa profiloinnissa? Ai niin, ei voi.
Samat kysymykset. Ei vastauksia.
Millainen on epäilyttävä auto? Millainen on ei-epälyttävä?
Autot sitä paitsi kulkevat aika hurjaa vauhtia jalankulkijan näkökulmasta, ei siinä ehdi edes rekisterinumeroita noteerata.
Jos asuu naapurustossa, jossa ei noita virolaisia, tai muitakaan ulkomaan ihmeitä pyöri, niin silloin ulkomaankilpinen auto, josta kuljettaja ja matkustajat tähyilevät asuntojen pihoille, on epäilyttävä.
Terve kyttäys voisi olla ihan hyvästä kyllä.
Sellasetkin joista ulos tulevat ja katselevat muitten autojen sisälle voisi epäilyttäviksi laskea. Nyt pitääkin koputtaa puuta ihan kun kertoo että onpa saanut monta vuotta jo putkeen olla auto rauhassa. Jossain vaiheessa asuin alueella jossa vaikka parkki oli ihan ikkunoitten ja pihavalon vieressä, pari kertaa oli sivuikkunasta päässyt eroon ja kerran katosi. Vielä kun ei vakuutusta ollut niin harmittihan se. Jäi töissäkin käymättä muutamia päiviä ennenkuin sain toisen ostettua.
Vaikka sitä ajattelisi ettei se oma ole, niin vakuutuksista maksaa kaikki vakuutuksenottajat yhteisesti silloin kun kalliimpaa löytävät.
Saisi kehnommissa paikoissa kiertää yövartijoita, onhan niitä yrityksilläkin jotka kiertelee niin miksei asuinalueilla ole. Ilmitulleista sitten kuvat julki. Töitä saisi muutamat siitä ja voisivat maksaa itsensä takaisinkin. Jos kerran kaupoissa kannattaa sellaiset (mitä jaksan ihmetellä, mutta kaippa ne on laskelmat tehneet ja nälkäisiä sekä ravintoloille ruokaa toimittavia riittää) niin miksei asuinalueillakin. Lopettelevathan ne ruoanjakeluitakin kun varkaat niissä käy.
Quote from: repa on 25.01.2014, 20:51:02
Kannattaa tehdä trafi:n sivuilla tehdä kielto, ettei kukaan saa tietoja auton omistajasta ja osoitteesta rekisterinumeron perusteella, eikä niitä saa edes yksityiset parkkifirmat.
Omistajan nimen piilottaminen kokonaan vaatii turvakiellon, jota ei saa ilman erityistä syytä. Nimellä taas voi hakea osoitteen mm. väestörekisteristä, josta luovuttaminen pitää muistaa kieltää erikseen. Lisäksi osoitetiedon saa tavallisesta luovutuskiellosta huolimatta jos hakee tai tilaa rekisteritiedot paperilla.
Käytännössä kohtalaisen luotettavan osoitetiedon saa monesta muustakin julkisesta lähteestä nimellä ja kunnalla.
Noilla peruskielloilla voi vähän lisätä satunnaisen rosmon vaivaa ja ohjata urkinta toiseen kohteeseen. Sinnikkään stalkkerin karistamiseen tarvitaan käytännössä perusteltavissa olevaan pelkoon perustuva turvakielto ja sen jälkeen muuttaminen uuteen osoitteeseen!
Quote
Asuntomurtojen määrä on kasvanut viime kuukausien aikana voimakkaasti pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi viime joulukuussa tapahtui 91 asuntomurtoa, kun vastaava luku vuosi sitten oli 35.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikön Pekka Partasen mukaan ammattimaiset murtovarkaat panostavat nykyisin rutkasti tiedustelutoimintaan. Tästä syystä koti kannattaakin pitää tyhjänäkin asutun näköisenä.
Rikolliset ovat etsineet tyhjiä asuntoja muun muassa jäljittämällä lentoasemille ja satamiin jätettyjä autoja. Auton omistajan tietojen perusteella varkaat saavat kynsiinsä sopivia kohteita.
Varkaiden työtä ei kannata helpottaa omalla toiminnalla
Varkaiden ei välttämättä tarvitse edes tehdä kovinkaan sinnikästä tiedustelutoimintaa, mikäli esimerkiksi lomalle lähtevä perhe tiedottaa sosiaalisessa mediassa tai muulla näkyvällä tavalla, että koti jää nyt tyhjilleen. Poliisi neuvookin, ettei puhelinvastaajaan ole syytä jättää lomaviestiä eikä Facebookissa kannata hehkuttaa lomasuunnitelmia.
Tyhjillään olevan asunnon voi pitää asutun näköisenä helpoiten naapurien tai ystävien avulla. Murtovarkaat saattavat esimerkiksi tarkkailla postin kertymistä postilaatikkoon tai pihanurmikon poikkeuksellista rehottamista. Loman ajaksi kannattaakin siis hankkia paitsi kukkien kastelija myös henkilö, joka pitää asunnon asutun näköisenä.
Pääkaupunkiseudun asuntomurrot ovat poliisin mukaan valtaosin ulkomailta Suomeen tulevien ammattirikollisten tekemiä.
– Tutkittavana on muun muassa virolaisten, albanialaisten, romanialaisten ja georgialaisten tekemiä murtosarjoja, apulaispoliisipäällikkö Partanen kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa.
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/asuntomurrot_lisaantyivat_rajusti_lomasuunnitelmia_ei.1/
Liettualaisia ei ole mainittu. Georgialaiset mainittu. Onko jotain tapahtunut aluejaossa?
Quote from: Ari-Lee on 05.02.2014, 09:44:34
Liettualaisia ei ole mainittu. Georgialaiset mainittu. Onko jotain tapahtunut aluejaossa?
Aikaväli on varmaan aika lyhyt (Pitää olla vähintään hyvä epäily tekijöistä, jotta voi puhua kansalaisuudesta, toisaalta syyttäjälle lähetetyt eivät kai ole enää "tutkittavana"), joten voinee olla ihan sattumaakin.
Porukka iloitsee FB:ssä näiden kiinniotoista. Ei kannattaisi. Tuomiot ovat muutamia kuukausia ehdollista, korvauksia joita ei makseta eikä pystytä perimään, maahantulokieltoa jota ei voi valvoa ja saaliskin on jo paremmassa tallessa. Ratkaisu olisi irtautua Schengenistä tai sitten tuntuva omaisuusrikosten tuomioiden kovennus.
QuoteVarkaiden työtä ei kannata helpottaa omalla toiminnalla
Ei kannata ei. Sen sijaan poliisin ja rajavartiolaitoksen toimintaa kannattaisi helpottaa, jotta ihmiset voisivat jättää omaisuutensa rauhallisin mielin lähtiessään lomalle.
Edit: kirjoitusvirhe
Quote from: J.M on 05.02.2014, 10:44:14
QuoteVarkaiden työtä ei kannata helpottaa omalla toiminnalla
Ei kannata ei. Sen sijaan poliisin ja rajavartiolaitoksen toimintaa kannattaisi helpottaa, jotta ihmisten voisivat jättää omaisuutensa rauhallisin mielin lähtiessään lomalle.
"Omaisuus on varkautta."
Quote from: RP on 05.02.2014, 10:36:41
Quote from: Ari-Lee on 05.02.2014, 09:44:34
Liettualaisia ei ole mainittu. Georgialaiset mainittu. Onko jotain tapahtunut aluejaossa?
Aikaväli on varmaan aika lyhyt (Pitää olla vähintään hyvä epäily tekijöistä, jotta voi puhua kansalaisuudesta, toisaalta syyttäjälle lähetetyt eivät kai ole enää "tutkittavana"), joten voinee olla ihan sattumaakin.
Tarkoitin mafioiden aluejakoa jossa Suomi on ollut Baltian riistamaata. Toki voihan ne uudelleenjakaa alueita. Georgian näen ensi kertaa mainittuna. Vai onko ollut aiemmin?
Miksi näitä rasismin uhreja syyttä jahdataan? Tämähän on selvää etnistä profilointia!
Kysynpä vaan: Onko köyhyys rikos?
Eivätkö linnutkin lennä yli rajojen? Sulkeutunutta Impiwaaraako tässä nyt halutaan? Ummehtunutta Pohjois-Koreaa? Ja lopuksi: mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?
Tulikohan siinä jo pajatso tyhjäksi?
Quote from: Ari-Lee on 05.02.2014, 11:01:09
Quote from: RP on 05.02.2014, 10:36:41
Quote from: Ari-Lee on 05.02.2014, 09:44:34
Liettualaisia ei ole mainittu. Georgialaiset mainittu. Onko jotain tapahtunut aluejaossa?
Aikaväli on varmaan aika lyhyt (Pitää olla vähintään hyvä epäily tekijöistä, jotta voi puhua kansalaisuudesta, toisaalta syyttäjälle lähetetyt eivät kai ole enää "tutkittavana"), joten voinee olla ihan sattumaakin.
Tarkoitin mafioiden aluejakoa jossa Suomi on ollut Baltian riistamaata. Toki voihan ne uudelleenjakaa alueita. Georgian näen ensi kertaa mainittuna. Vai onko ollut aiemmin?
Kai se mahdollista olisi. Tai sitten tämä on vain tälläistä "löytäjä saa pitää aluetta". Georgialaista asuntovarkaista ei ole aiempia mainintoja. Toisaalta onhan se vähän kauempana ja on luonnollista, jos varkaat ilmestyvät sitä nopeammin, mitä lähempää ne matkustavat.
Georgialaisia, romanialaisia ja albanialaisia joukkioita voi yhdistää yksi yhteinen etninen nimittäjä. Sillä selittyy laaja kirjo eri kansallisuuksia rötöstelemässä Suomessa.
Rikosaalto yllätti poliisin
Murtokoplat ovat tehneet yli 200 asuntomurtoa lyhyen ajan kuluessa.
Suomessa on tehtailtu alkuvuoden aikana raivoisasti asuntomurtoja, sillä poliisin tietoon tuli yli 200 asuntomurtoa tammikuussa (1.1.-26.1.).
Vuotta aikaisemmin vastaavana aikana tehtiin noin 140 asuntomurtoa. Luvuissa ovat mukana myös varkauden yritykset.
Huomattava osa asuntomurroista on ulkomaalaisten tekemiä.
- Täällä on ollut liikkeellä useita murtoporukoita. Ne ovat tosi aktiivisia, kun ne tulevat maahan, sanoo rikosylikomisario Arto Tuomela keskusrikospoliisista.
Hän pitää murtokoplien rantautumista tähän vuodenaikaan yllättävänä.
- Tilanne asuntomurtojen osalta näytti jo rauhoittuvan, kunnes tuli taas tällainen rypäs, Tuomela sanoo.
Kymmenien sarja
Poliisi otti kolmisen viikkoa sitten kiinni kolme ulkomaalaista miestä, joiden epäillään tehtailleen noin 35 asuntomurtoa lyhyen ajan kuluessa. Varkauksia tehtiin muun muassa Lohjalla, Espoossa, Riihimäellä, Keravalla, Pukkilassa ja Raaseporissa.
Asunnoista vietiin lähinnä rahaa, kelloja ja koruja. Poliisin arvion mukaan anastetun omaisuuden arvo on yli 20 000 euroa.
Poliisi epäilee, että miehet saapuivat Suomeen pelkästään varkauksien tekemiseksi.
Poliisi on tutkinnan aikana löytänyt osan anastetusta omaisuudesta.
Kätkö ovessa
Länsi-Uudenmaan poliisi puolestaan tutkii noin kymmenen asuntomurron sarjaa, josta epäillään myös kolmea ulkomaalaista miestä.
Miesten epäillään tehneen varkauksia nopeaan tahtiin tammikuussa muun muassa Espoossa, Lohjalla, Kirkkonummella, Nurmijärvellä ja Hausjärvellä.
Asunnoista vietiin lähinnä koruja, mutta myös kannettavia tietokoneita. Saalis nousee poliisin mukaan mahdollisesti kymmeniin tuhansiin euroihin.
Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille yleisövihjeiden ansiosta.
- Saimme runsaasti murtopaikoilla nähdystä autosta havaintoja. Ne auttoivat epäiltyjen pidättämiseen, sanoo rikoskomisario Janne Saari Länsi-Uudenmaan poliisista.
Poliisi on tutkinnan aikana takavarikoinut suuren osan anastetuiksi epäillyistä koruista.
- Korut löydettiin auton oven runkopalkkien sisään tehdystä kätköstä. Jouduimme purkamaan auton rakenteita ennen kuin piilo löydettiin, Saari sanoo
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020518008503_uu.shtml
Quote from: Metro on 05.02.2014, 09:12:48
Varkaiden työtä ei kannata helpottaa omalla toiminnalla
Ei niin. EU kyllä helpottaa sitä ihan riittävästi. Muut eivät EU:sta juuri hyödykään kuin varkaat, huijarit ja rikolliset. :roll:
QuoteRikosaalto yllätti poliisin
Torstai 6.2.2014 klo 06.52
Suomessa on tehtailtu alkuvuoden aikana raivoisasti asuntomurtoja, sillä poliisin tietoon tuli yli 200 asuntomurtoa tammikuussa (1.1.-26.1.).
Vuotta aikaisemmin vastaavana aikana tehtiin noin 140 asuntomurtoa. Luvuissa ovat mukana myös varkauden yritykset.
Huomattava osa asuntomurroista on ulkomaalaisten tekemiä.
- Täällä on ollut liikkeellä useita murtoporukoita. Ne ovat tosi aktiivisia, kun ne tulevat maahan, sanoo rikosylikomisario Arto Tuomela keskusrikospoliisista.
Hän pitää murtokoplien rantautumista tähän vuodenaikaan yllättävänä.
- Tilanne asuntomurtojen osalta näytti jo rauhoittuvan, kunnes tuli taas tällainen rypäs, Tuomela sanoo.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014020518008503_uu.shtml
Ei kait vain Suomen poliisilla ole ollut lapselliset luulot itsestään että he voisivat seljättää mafioiden suoritusportaan?
Ja ei muuten tule yllätyksenä. Tästä oli tieto jo ennen euvostoliittoon liittymistä.
Nämä "ryppäät" loppuvat kun äänestetään vaaleissa "väärin" ja laitetaan rajavalvonta vuoden 65 tasolle. Ellei sitten niin täytyy vain todeta että kyllä on perverssi kansa jos tykkää tämäntyyppisestä perseraiskauksesta. Sitä on lisää luvassa.
(http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/kuvapankki/kuvakansio/ministerit-kataisen-hallitus/04-stubb/kuva-1/stubb1.jpg)
Rajat ylittävä asuntomurtorikollisuuden tärkein avustaja ja suomalaisen pääkaupunkiseutua koetelleen rikosaallon edistäjä. Mies jonka suurimpia saavutuksia aikaansaatu tilanne on ja joka itse asuu yksityisen vartiontiliikkeen sekä suojelupoliisin erityisen korotetun suojauksen asunnossa....schengenkannattaja Aleksander Stubb.
No mutta. Sehän korporatiivisen kommunistipuolueen eurooppaministeri. No sitä saa mitä hullut äänestää.
Kansalaisvapauksia varmaankin fasistisesti kahlitsee, jos autojen rekkaritiedot saisi vain pankkitunnuksilla.
Kohta mennee Schengenin henkilöitä koskeva osuus silppuriin. Minun puolestani ainakin joutaisi. Nyt (toistaiseksi) paremmin kehittyneet maat ovat "noutotavarataloja".
Romanialaisjengi pyöri pari päivää sitten rapussamme ja lähiympäristössä. Soitin poliisille ja passitin mieheni vahtimaan, ettei irtaimistoa lähde mukaan esim. varastotiloista. Lähtivät sitten kuulemma äkkiä kyllä.
Kun tuli muualla puheeksi tämä puheluni hätäkeskukseen, sain suomalaisilta syytteet siitä kun tukin linjan joltain oikeasti hädässä olevalta. :flowerhat: Ja sekin oli kuulemma tosi väärin, että kiusallani soitin sinne häkeen, koska kuulemma ne romanit olivat voineet olla vain ajelulla...joo-o, asuinalue ilman mitään linkkiä isompaan tiehen, päättyvä tie ja silleen...ihan huvikseen vaan kiertelivät täällä? :roll:
Ja nämä, jotka minua toruivat, olivat keski-ikäisiä. Nuoremmat kiittivät varoituksesta. ;D
Maaseutuhan on melko turvaton näitä ulkomaaisjengejä vastaan. Kannattaa alkaa metsästyksen harrastajaksi, sillon löytyy haulikko/hirvikivääri. Turvesuo peittää, eikä jälki haise!