Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Nuivanlinna on 20.01.2014, 22:29:56

Title: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nuivanlinna on 20.01.2014, 22:29:56
QuoteYhdellä rykäyksellä kiintiöpakolaisten määrä nollasta sataan - "Ei tarvitse enää itkeä väkilukuongelmaa"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/20/yhdella-rykayksella-kiintiopakolaisten-maara-nollasta-sataan---ei-tarvitse-enaa-itkea-vakilukuongelmaa

Heinola on turvautumassa poikkeuksellisiin otteisiin saadakseen väkimääränsä 20 000 asukkaan paremmalle puolelle ja säilyttääkseen siten omat sote-palvelunsa. Siltakaupunki on ottamassa tänä vuonna sata kiintiöpakolaista.

- Se ajetaan nyt läpi, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) kertoo.

Ihamäen mukaan Heinolassa on harkittu jo pidemmän aikaa kiintiöpakolaisten vastaanottamista, mutta viranhaltijat ovat haranneet asiassa vastaan. Luottamushenkilöt aikovat nyt näyttää kaapin paikan, sillä tilanne on kriittinen. Väkimäärä on painunut 20 000 asukkaan alapuolelle.

- Homma saadaan hoidetuksi, kun saamme sata maahanmuuttajaa. Se olisi tuntuva luku, ettei tarvitse enää itkeä. Se ratkaisisi väkilukuongelman kerralla.
Ihamäen mukaan viranhaltijat ovat varoittaneet pakolaisista aiheutuvista lisätöistä ja siitä, että he voivat aiheuttaa muitakin ongelmia.

- Tällainen riski nyt otetaan, Ihamäki jatkaa.

Maahanmuutto auttaa ihan kaikkeen. Kokoomus.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: kriittinen_ajattelija on 20.01.2014, 22:34:17
100 somalia todellakin ratkaisee väestökadon, jokainen somali kun tuo mukanaan ennenpitkää vähintään 10x sukulaista ja tekee siinä samalla toiset 10 lasta. Talouskasvua pukkaa, miettikää niitä työpaikkoja mitä niitten tulo synnyttää! 8)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nuivake on 20.01.2014, 22:37:49
Voi sweet jeesus mitä hulluutta jälleen! Eikö näillä aivoripuloinneilla ole enää minkäänlaisia rajoja?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 20.01.2014, 22:39:55
Kokoomus on aloittanut vaalikampanjansa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: L. Brander on 20.01.2014, 22:41:31
Quote- Tällainen riski nyt otetaan, Ihamäki jatkaa.

Tämä palsta ei ole oikea paikka tällaiselle riskeistä puhumiselle. Hirveän negatiivinen suhtautuminen, vaikka asiaan ei liity kuin fantastisia mahdollisuuksia. Taisi Ihamäeltä jäädä seminaarit väliin, kun tuollaista negaatiota julistetaan.

Kokoomuksen näkemykset ja keinovalikoimat maan ja kuntien nostamiseksi suosta alkavat olla sillä tasolla, että niihin ei voi kuin todeta heidän suurta henkistä oppi-isää Cai-Görania mukaillen: vittu mitä paskaa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nuivanlinna on 20.01.2014, 22:44:10
Heinolalla on tiukassa saada sote-raja 20000 täyteen ja on vain muutamasta ihmisestä tuo rajan saavuttaminen kiinni, 9.

QuoteHeinola vetosi taas asukkaisiin: Älkää siirtäkö kirjojanne, ainakaan vuonna 2014
20 000 asukkaan raja on Heinolassa enää yhdeksän hengen päässä. Joulukuun puolivälissä kaupungin asukasluku oli 19 991. Jotta heinolalaiset saisivat jatkossakin riittävät palvelut omasta terveyskeskuksestaan, asukkaita pitää olla tämän vuoden lopussa vähintään 20 000.

Heinolan kaupungin uudenvuodenpuheen pitänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) vetosi heinolalaisiin väkiluvun nostamiseksi.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/01/heinola-vetosi-taas-asukkaisiin-alkaa-siirtako-kirjojanne-ainakaan-vuonna-2014
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: L. Brander on 20.01.2014, 22:47:10
Quote from: Nuivanlinna on 20.01.2014, 22:44:10
Heinolalla on tiukassa saada sote-raja 20000 täyteen ja on vain muutamasta ihmisestä tuo rajan saavuttaminen kiinni, 9.

QuoteHeinola vetosi taas asukkaisiin: Älkää siirtäkö kirjojanne, ainakaan vuonna 2014
20 000 asukkaan raja on Heinolassa enää yhdeksän hengen päässä. Joulukuun puolivälissä kaupungin asukasluku oli 19 991. Jotta heinolalaiset saisivat jatkossakin riittävät palvelut omasta terveyskeskuksestaan, asukkaita pitää olla tämän vuoden lopussa vähintään 20 000.

Heinolan kaupungin uudenvuodenpuheen pitänyt kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) vetosi heinolalaisiin väkiluvun nostamiseksi.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/01/heinola-vetosi-taas-asukkaisiin-alkaa-siirtako-kirjojanne-ainakaan-vuonna-2014

Kansanliikkeen paikka. Siirrän kirjani vuoden lopussa pariksi kuukaudeksi Heinolaan, jos lupaatte jättää koneinsinöörit hankkimatta. Täällä pk-seudulla ne on kuitenkin kohta...
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nuivanlinna on 20.01.2014, 22:51:06
Quote from: L. Brander on 20.01.2014, 22:47:10

Kansanliikkeen paikka. Siirrän kirjani vuoden lopussa pariksi kuukaudeksi Heinolaan, jos lupaatte jättää koneinsinöörit hankkimatta. Täällä pk-seudulla ne on kuitenkin kohta...

Ne jotka vain voisi noin tehdä, niin mikäs siinä. Hienoa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Parturi Perjantai 13 on 20.01.2014, 22:55:43
Quote from: Ari-Lee on 20.01.2014, 22:39:55
Kokoomus on aloittanut vaalikampanjansa.

Ihmisten vapaa liikkuvuus,maailman sivistysseudulta ali-saharasta meren yli kohti pohjoista. Kuinka homeessa täytyy aivojen olla että tälläistä menee edes ehdottamaan.  :roll: :roll: :roll:
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Aukusti Jylhä on 20.01.2014, 22:56:24
QuoteIhamäen mukaan viranhaltijat ovat varoittaneet pakolaisista aiheutuvista lisätöistä ja siitä, että he voivat aiheuttaa muitakin ongelmia.

- Tällainen riski nyt otetaan, Ihamäki jatkaa.

Mikä ihmeen riski? Ei tuossa todellakaan mitään riskiä ole, koska nuo "muutkin ongelmat" tulevat tapahtumaan yhtä varmasti kuin päivä seuraa yötä. Esimerkkejä kyllä on maailma pullollaan. Ihamäki tosin taitaa elää siinä väestönosassa jolle näistä ongelmista ei tule ongelmaa, että helppo puhua kun oma perse on turvassa norsunluutornissa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: ikuturso on 20.01.2014, 22:57:55
100 pakolaista sisään ja vuoden sisään 150 kantista whiteflightaa ulos. Nettoväestönmuutos -50, ja vaikutus väestön keskituloon ja veronmaksukykyyn vahvasti negatiivinen.

-i-
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Raro on 20.01.2014, 23:05:00
Eikö kannattaisi sen sijaan harkita jotain taloudellisia kannustimia, jotka toisivat jatkuvuutta veronmaksuun? Ilmaista tonttia, muuttobonusta oman talon rakentajalle, yms?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Jorma Peelo on 20.01.2014, 23:06:52
Noin toimien saattaa käydä niin, että Heinolasta lähtee karkuun enemmän kuin sata.
Olin tossa hiljan tukkijätkässä aistimassa tunnelmia.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: koli on 20.01.2014, 23:09:50
Quote from: Raro on 20.01.2014, 23:05:00
Eikö kannattaisi sen sijaan harkita jotain taloudellisia kannustimia, jotka toisivat jatkuvuutta veronmaksuun? Ilmaista tonttia, muuttobonusta oman talon rakentajalle, yms?

Eihän tuollaiset kannustimet tuo rahaa kokoomuslaisten vuorineuvosten kassoihin, jotka haluavat asukkaita omistamiinsa vuokrakämppiin. Ihan fasistista ehdottaa moista.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 20.01.2014, 23:11:23
Mikä on tuo matemaattinen kokoomuskaava? Montako afrikkalaista ja lähi-itäläistä tarvitaan? Missä on raja? Entä jos tulee 1000 afrikkalaista ja lähi-itäläistä niin kääntyykö talous laskuun vai nousuun kokoomuskaavalla? Entä jos 10000? Jos kerran rajaa ei ole niin Afrikassa on maita mitkä kukoistavat rikkauksissaan ilman mitään ongelmia.

VMP  :facepalm:

Näistä väestönkorjaajista:

Tänään selkis se että Ely-keskus on vastuussa kotouttamisesta. Ely-keskus on kilpailuttanut kotouttamisen Hei-me-tienataan-näil' firmalle jolla ei ole mitään tulosvastuuta. Sen luokattoman nollatuloksen näen päivittäin töissäni. Ja työnantajalleni on kaadettu osavastuuta mamujen kotouttamisesta ja minun harteilleni on kaadettu osa solkkuämpäristä. Ilmoitin tänään työnjohdolleni että tarvitsemme erikoiskoulutusta ja lisää työtunteja ja lisävuosia suoriutuaksemme edes osasta työtaakkaa. Ei onnistu sekään koska ei raha.

Todellisuudessa en ota minkäänlaista vastuuta kenenkään kotouttamisesta koska sitä ei ole työsopimuksessakaan mainittu eikä itselläni ole tehtävään vaadittavaa erikoiskoulutustakaan. Lukihäiröiset mamut saavat tulla keskenään toimeen ja vastuu on heillä itsellään - yksilöinä ja yhteisönään.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 20.01.2014, 23:26:24
Se ajetaan nyt läpi!: Kokoomus

Tolta pohjalta vaaliuurnille!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 20.01.2014, 23:31:19
Saadaan muuten tänä vuonna lukea uutisia kuinka rasismi yllätti heinolalaiset. Joko naamavihakirjassa on perustettu viharyhmä? Haasteita luvassa. Näil' me tienataan hei!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: sense on 20.01.2014, 23:32:19
Tässä tulikin ihan avoimesti esille se, miksi kokoomus kannattaa persaukisten ja mitään osaamattomien vuohipaimenien maahanmuuttoa korkean teknologian Suomeen. Raha, kuten aina kun kokoomuksesta on kyse.

Jos Ihamäki laskee saavansa Heinolan väkiluvun ja talouden nousuun tekemällä Heinolan torista jonkin saatanan basaarin, niin hän on väärässä. Itseni lisäksi tiedän monia, jotka ovat viihtyneet Heinolassa juuri siksi, että siellä EI OLE kaiken maailman kaapuämmiä kakaralaumoineen ja joutilaita nuoria muslimimiehiä kadulla notkumassa. Ihamäki vaihtaa minun ja monen muun suomalaisen Heinolaan tuomat eurot mamueuroihin.

Ihamäki tekee mitä Ihamäki tekee ja Ihamäki myös kantaa vastuun teoistaan. No tietenkään Ihamäki suomalaisena poliitikkona ei kanna vastuuta mistään! Kehotan vakavasti heinolalaisia potkimaan Ihamäen helvettiin jakkaraltaan, ennen kuin hän pilaa koko paikan.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 20.01.2014, 23:33:40
Mikäs tämä artikkelissa mainittu väkimääräkiintiö on? Koska tällainen on määrätty? Missä. Millioin. Kenen toimesta. Miksi?!

Saako tämän määräyksen luettavaksi? Kansanedustajat APUA!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: hakare on 20.01.2014, 23:45:03
Tuolla Lieksa -ketjussa jo ehdotin Lieksan 400 somalille annettavaksi muuttoavustusta ja vapaaliput Heinolaan. Saa nähdä miten ottaa tulta.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 20.01.2014, 23:54:31
Quote from: hakare on 20.01.2014, 23:45:03
Tuolla Lieksa -ketjussa jo ehdotin Lieksan 400 somalille annettavaksi muuttoavustusta ja vapaaliput Heinolaan. Saa nähdä miten ottaa tulta.

Ottaa tulta Lieksassa vaiko Heinolassa? Tuleeko tarjouskilpailu? Lieksalaiset maksavat siitä että somalit lähtevät ja heinolalaiset maksavat siitä että eivät tule Heinolaan. Tästähän saisi mielenkiintoiset Hei me tienataan näil' markkinat.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: hakare on 21.01.2014, 00:01:51
Vielä 70 -luvulla oli ihan normaalia, että kunta avitti muuttokustannuksissa ja ensimmäisen kuukauden vuokrassa kunnasta poismuuttavaa Valden ja Mirandan 12 lapsista perhettä. Onko muka kiellettyä nyt ?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 21.01.2014, 00:15:43
Quote from: qwerty on 20.01.2014, 23:33:40
Mikäs tämä artikkelissa mainittu väkimääräkiintiö on? Koska tällainen on määrätty? Missä. Millioin. Kenen toimesta. Miksi?!

Saako tämän määräyksen luettavaksi? Kansanedustajat APUA!

Tässä (http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/20130053#id2175116) toukokuun 23. päivä 2013 jätetty lakiesitys.
QuoteEsityksessä ehdotetaan täydennettäväksi eduskunnalle 4 päivänä huhtikuuta 2013 annettua hallituksen esitystä laeiksi kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, kuntajakolain eräiden säännösten kumoamisesta sekä kielilain muuttamisesta (HE 31/2013 vp).

Lakiesityksen kohdassa Alle 20 000 asukkaan kunnat:

Quote
Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: FadeAway on 21.01.2014, 00:16:47
Lieksa 2.0

Otetaan 100 + perheenyhdistämiset+maan sisäinen muuttoliike+ sosiaalimamut+ syntyvyys...
Kohta loppuu sosiaalipalvelut kokonaan, kunhan valtion piikki sulkeutuu.

Tänä vuonna kokoomus on pelannut avoimmin kortein. Eivät jää mamutus, eurostoliitto (itsenääräämisoikeus+rahat), globalisaatio (työt+rahat), kansainvälistymis , monikulttuuri-hankkeet (enää) pimentoon.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: niemi2 on 21.01.2014, 00:27:12
Heinolan tulisi ottaa mielummin 1000 tai 2000 humamua niin saamme konkreettista näyttöä kerralla mihin holtiton maahanmuuttopolitiika johtaa. Mamuen funktion kerrottiin jo olevan numeroita asukasluvussa eikä muuta. Se siitä järjenkäytöstä hölmölandiassa.

Aikonaan tarvittiin Hiroshima välttyäksemme useammilta Hiroshimoilta.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 21.01.2014, 00:34:24
Quote from: J.M on 21.01.2014, 00:15:43
Quote from: qwerty on 20.01.2014, 23:33:40
Mikäs tämä artikkelissa mainittu väkimääräkiintiö on? Koska tällainen on määrätty? Missä. Millioin. Kenen toimesta. Miksi?!

Saako tämän määräyksen luettavaksi? Kansanedustajat APUA!

Tässä (http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/20130053#id2175116) toukokuun 23. päivä 2013 jätetty lakiesitys.
QuoteEsityksessä ehdotetaan täydennettäväksi eduskunnalle 4 päivänä huhtikuuta 2013 annettua hallituksen esitystä laeiksi kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, kuntajakolain eräiden säännösten kumoamisesta sekä kielilain muuttamisesta (HE 31/2013 vp).

Lakiesityksen kohdassa Alle 20 000 asukkaan kunnat:

Quote
Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja.

Kansalaiset veronmaksajat jätetään kuolemaan koska eivät suostu kiristykseen?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 21.01.2014, 00:55:30
Quote from: Ari-Lee on 21.01.2014, 00:34:24
Kansalaiset veronmaksajat jätetään kuolemaan koska eivät suostu kiristykseen?

Kovasti Jygä ja Virkkus-Henna puhuvat, että mikään pakkoliitoksia kunnille ei tule (mitä nyt vähän muutamalla kaupunkiseudulla). Mitäpä muuta tuo on kuin kiristystä? Ei pakkoliitoksille, mutta jos ei tule kuntaliitoksia, ei tule rahaa eikä saa järjestää palveluita.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Jepulis on 21.01.2014, 01:40:55
Ensin joku keksii, että kunnan elinkelpoisuus ei mitenkään liity sen ulkorajoihin, maantieteelliseen sijaintiin, yhteistyöhön naapureiden kanssa eikä muuhunkaan konkretiaan vaan tekaistuun 20.000 hengen rajaan.

Sitten Heinola tai muu kunta alittaa rajan, eli asukkaita on 19.900 joka siis on liian vähän kustantamaan palvelut. Voi harmi. Olisipa edes 100 lisää.

Siihen lääkkeeksi ehdotetaan, että koska 19.900 ei pysty rahoittamaan itseään, niin lisätään nettosaajien määrää 100:lla ja kas, nyt ne 19.900 pystyykin taas maksamaan tarpeeksi.

Kokoomuksen talousmatemaattista neroutta voi vain ihmetellä. Nehän on järkijään pääministeriainesta.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Jepulis on 21.01.2014, 01:51:32
Ehdotan, että Heinolan kaupunginjohtaja tutkii pikaisesti mitä kunnallisia palveluita humamujen kaltaiset erikoisryhmät tarvitsevat enemmän kuin muut kuntalaiset. Aivan erityisesti suunnilta, mistä nykyisin näitä on eniten tuloillaan. Voi tupsahtaa taskulaskimen näytölle hämmentäviä numeerisia tosiasioita. Ehkä jopa sellaisia, joiden jälkeen olisi parempi suunnata katseet naapurikuntien kanssa toteutuviin kuntaliitoksiin mieluummin.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Joku Roti on 21.01.2014, 02:01:51
Jos Heinola kieltäytyisi ottamasta vastaan muita kuin kristittyjä pakolaisia, riskit pienenisivät heti enemmällä kuin puolella. Sitten eivät puskaraiskauksetkaan lähtisi kasvuun ja koulutukseltakin voitaisiin odottaa positiivisia tuloksia.
Eiköhän jokainen mamusektoria vähänkin paremmin tunteva tiedä asian olevan juuri näin, mutta rasisminpelossa sitä ei uskalleta ääneen sanoa. Viisaampaa vaieta, sillä Suomessa kristittyjen pakolaisten suosiminen tuomitaan arkkipiispaa myöten vihapuheeksi ja rasismiksi.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: menetetty_valtakunta on 21.01.2014, 04:11:50
No kyllähän kunta haluaa omat palvelunsa pitää, ja mikä siihen parempi ja nopeampi konsti kun parin pakolaisen ottaminen huostaansa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Sunt Lacrimae on 21.01.2014, 04:41:21
Ei mikään ihmekään, että tämä julkissektori kasvaa jatkuvalla syötöllä kun kunnan elinvoimaisuuden parantamisen sijaan kärkytään valtionosuuksia ja tukia kasvattamalla väkilukua kiintiöpakolaisilla, jotka vaativat peruspalveluiden ohella myös kotoutusrahaa. Mahtavaa logiikkaa, (c) Kansallinen Mokutus rp.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 06:16:27
Ihmeellistä että kunnanjohtaja joka ei ole saanut pidettyä ihmisiä kunnassaan, kuvittelee kenenkään kritiikkiin vastaamatta kykenevänsä pitämään 100 kiintiöpakolaista Heinolassa. Mikään ei nimittäin takaa sitä että kun Heinolan palveluja kuormitetaan yht äkkiä 100:lla kielitaidottomalla täysin ummikolla tulijalla, 200 heinolalaista muuttaa samoin tein pios koko paikasta.

Onko kaupunginjohtaja edes miettinyt miten paljon 100 täysin kirjaamatonta ja sosiaalitoimen ja terveydenhuollon ulkopuolella ollutta kielitaidotonta palvelutarvitsijaa tulee kunnalle maksamaan?

Pelkkä hammaslääkäkärin " sano Aaa!" maksaa järjestelyineen kaupungille 10 000 € (hammaslääkäri, tulkki, sihteeri, aikataulut, peräänsoitot yms)...ja se oli vasta suun avaus. Käytännössä tulee heti 100 000 € kun aletaan tekemään "välttämättömiä"

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Onnikka on 21.01.2014, 07:14:46
Quote from: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 06:16:27

Nämä asiathan ei ole yhdestä henkilöstä kiinni vaan puolue päättää.
Suosiolliset menestyy, muut ei.
Eli oikeasti päättäjiä on paljon vähempi kuin annetaan julki.
Kansalta ei kysytä eikä Muutosta mainosteta.

Kuntakusetuskin toimii niin että merkityksettömiä pikkukuntia laittavat yhteen, merkityksellisen Helsingin osalta laittavat poliitikkojen kavereita pohtimaan isolla rahalla jotta ennestään hirmuiset hinnat nousee. Samat vihreät, kokkarit, demarit jotka puhuvat töistä ja ihmisistä vähät välittävät kenestäkään kunhan saavat rahaa itselleen.
Ihan helppoa olisi järjestää niin että 200 euroa maksaisi pieni kaksio. Ei tulisi siitä tappiota kunnalle mutta saisi suomalaiset asuntoja eikä kukaan itkisi että työvoimapulaa muka on. Eli oikeasti jos nyt korpikunnissa maksaa kolmesataa kaksiot, niin ei ole vaikea yhtälö etteikö voisi maksaa metsäisessä Helsingissä kaksisataa ilman että liikaa voittoa ja veroa olisi. Veroja saisivat siltikin jonkin viisikymppiä siitä, veikkaan.
Nykyisellään pidetään työttömät koko elämän työttä, ihan tahallaan koska siitä hyötyy hirmuhintoja roistot jotka pitää heille orjatyökeskuksia.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Goman on 21.01.2014, 07:33:12

Luin uutisen vasta tänä aamuna. Luulin että nyt on aprillipäivä. Ei se ole vielä.

Jos olisi, niin tuo uutinen olisi todella hyvä aprillipila.

Kaupunki joka on 'lirissä' kaikessa mahdollisessa hallintoon, työpaikka omavaraisuuteen ja sosiaalitoimeen liittyvässä, ottaa harteilleen 100 täysin verovaroin elätettävää tulijaa jotka kuitenkin muuttavat heti tilaisuuden tullen pääkaupunkiseudulle.
Uskomatonta, mihin hallituksen kunta/mamu-politiikka pystyykään.

Nykyhallintoa vielä mahdollisesti äänestävät ovat todennäköisesti pähkähulluja.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Blanc73 on 21.01.2014, 07:35:42
QuoteHeinola on turvautumassa poikkeuksellisiin otteisiin saadakseen väkimääränsä 20 000 asukkaan paremmalle puolelle ja säilyttääkseen siten omat sote-palvelunsa.

Ja tähän tarvitaan 100 pakolaista? Suomen kunnat tekevät bisnestä pakoloisilla kukkisten siunaamana. Maailmanparannusta ja mokuttamista markkinataloushengessä.  VarsinaisetTM mamut myös työllistävät soskutätejä kivasti, joten kaikki tulee olemaan ihanasti rempallaan. Eläköön uusi ja ihana monikulttuurisuus, maksajan roolissa on kiva olla :facepalm: :facepalm:

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Isäntä ja loinen on 21.01.2014, 07:52:06
Kotikaupungillani on aina ollut hieman kyseenalainen maine, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että heinolalaispäättäjät ovat menettäneet järkensä lopullisesti. Ensin pyöritettiin kaupunginjohtajasirkusta parin vuoden ajan ja nyt halutaan ottaa sata pakolaista! My God, siinäpä vasta kestävä ratkaisu Heinolan väestöongelmiin!

Täytyykin pirauttaa kotiin ja pyytää ottamaan paikallisen sanomalehden numerot visusti talteen seuraavaa visiittiäni varten. Kyseisen läpyskän mielipidepalstalla tulee nimittäin puhkeamaan huikean viihdyttävä paskamyrsky. 
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nanfung on 21.01.2014, 07:52:20
Mikä on muutama vuosi sitten lopetetun Heinolan reumasairaalan kunto? Olisiko se riittävän hyväkuntoinen hoitamaan pakolaiskeskuksen virkaa?

http://www.kysy.fi/kysymys/heinolan-reumasairaala-suljettiin-2010
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Faidros. on 21.01.2014, 07:58:19
Quote from: Nanfung on 21.01.2014, 07:52:20
Mikä on muutama vuosi sitten lopetetun Heinolan reumasairaalan kunto? Olisiko se riittävän hyväkuntoinen hoitamaan pakolaiskeskuksen virkaa?

http://www.kysy.fi/kysymys/heinolan-reumasairaala-suljettiin-2010

http://www.mediauutiset.fi/uutisarkisto/reumasairaala+palaa+juurilleen/a885897
Valolinna Klinikka on asiakkaani.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nanfung on 21.01.2014, 08:24:40
Quote from: Faidros. on 21.01.2014, 07:58:19
http://www.mediauutiset.fi/uutisarkisto/reumasairaala+palaa+juurilleen/a885897
Valolinna Klinikka on asiakkaani.

Tämä oli yllätys! Hieno juttu.

http://www.valolinnaklinikka.fi/
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: ElinaElina on 21.01.2014, 08:37:54
Ruovesi ja Virrat ovat pyytäneet valtiolta oikeutta järjestää keskenään sote-palvelut, vaikka niiden yhteenlaskettu asukasmäärä on reilu 12 000. Sote-yhteistyö on siellä nyt jo toiminnassa. Miksei Heinolakin pyydä?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Faidros. on 21.01.2014, 08:38:46
Laitetaanpa vielä tämäkin tänne: http://valolinnaklinikka.fi/ru
Mitämitämitä! Eikö ole ruotsinkielistä sivustoa ollenkaan!? ;D
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 08:47:57
Joo-o. Sata varsinaista joukkolisääntymään, ni jo vain on Heinola taas omavarainen. Kukaan ei huomaa tässä yhtälössä mitään mätää?

Vittu mitä ... enpäs sanokaan. :facepalm:
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 08:52:53
Quote from: ElinaElina on 21.01.2014, 08:37:54
Ruovesi ja Virrat ovat pyytäneet valtiolta oikeutta järjestää keskenään sote-palvelut, vaikka niiden yhteenlaskettu asukasmäärä on reilu 12 000. Sote-yhteistyö on siellä nyt jo toiminnassa. Miksei Heinolakin pyydä?

Koska ehdotetulla ja palveluilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kyse on korporaatiokommunistin oma henkilökohtainen etu eli asema kuntapäättäjänä sekä sen mahdollistama kusettaminen ja etujen kähmintä. Jos Ihaamäki (krp komm.cock) olisi isossa kunnassa, hänen kuprujaan seurattaisiin eikä pääsisi verolihapatojen ääreen jamaan tovereilleen palveluksia vastaan. Siitä tässä on kyse. Omassa kunnassaan tekee mitä huvittaa.

Sinällään hyvä osoitus kokoomuslaisen kuntapäättäjän luottamuksesta Henna Virkkuseen (myös krp.komm.cock). Hennapään mukaan kuntalaisella ei ole mitään pelättävää. Ja jos näin on, niin entistä kuvaavampi on Heinolan hullujenhuoneen johtaminen. Tähänköhän se reumasairaalakin lopulta kaatui. Heinolan kokoomukseen?

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: guest8096 on 21.01.2014, 09:24:52
Kuvitellaanpa hetken aikaa millaista on, kun Heinolaan saapuu 100 pakolaista.

Hienoon ja rauhalliseen taloonne päätetään sijoittaa somaleja, afgaaneja, syyrialaisia ja irakilaisia. Jonakin aamuna pihassa on letka turistibusseja, meteli on kuin jalkapallo-ottelussa, alkaa ryöstely, sotkeminen, raiskaukset, polttopullojen ja kivien heitto. Kun yrität auttaa naapurin pikkupoikaa laittamaan roskat roskikseen, hän uhkaa tappaa sinut ja perheesi, koska olet valkoinen natsisika. Natsisika!

Siinä sitten voit miettiä kunnan väestön hyvää kehitystä ja monikulttuurin ihanuutta, kun kaiken maailman vällistelevät kyömynokat pelaavat aamuyöllä rappukäytävässä jalkapalloa tyhjällä Coca Cola -pullolla, hakkaavat lapsiasi koulussa, huorittelevat tyttäriäsi, polttavat autosi, varastavat lähikaupasta olutta takin sisällä ja näyttävät mulkkua myyjälle kun heitä yritetään estää. Kaiken tietenkin kruunaa jatkuva holotus ja rasististyyytökset pienestäkin asioihin puuttumisesta.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Viimeinen suomalainen on 21.01.2014, 09:42:22
No huh huh! Jopas oli silmät heti aamusta kerralla avaava uutinen. Kokoomus on seinähullu puolue nin kunta- kuin valtakuntatasolla. Perseaukiset ongelmakunnat ja väestökato kuntoon sosiaalimamuilla? Tuollaiset poliitikot pitäisi sulkea hoitolaitokseen. PS. Milloin saadaan klaanisota Lieksa vs. Heinola?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Mehud on 21.01.2014, 09:42:28
Heinola haluaa muuttaa väkilukuongelman suurempaan ongelmaan, eli pakolaisongelmaan. Mistä tämä hulluus kumpuaa. Nyt on heinolalaisten noustava barrikaadeille tai ongelmat alkavat.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Aallokko on 21.01.2014, 10:40:46
Ottaa kuntaan täystaidottomia onnenonkijoita maailman ääristä, jotta sosiaali- ja terveyspalvelut säilyisivät??? Kuulostaa jotenkin yhtä fiksulta kuin sytytellä tahallaan tulipaloja, jotta pelastuslaitoksen määrärahat pysyisivät leikkaamattomina. Todellisuudessa teko on vielä vahingollisempi, sillä onnenonkijoista muodostuu suhteellisen lyhyessä ajassa kumulatiivisesti kasvava moniongelmakimppu, joka levittäytyy Heinolasta muualle Suomeen.

Totisesti elämme hulluja aikoja.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: JR on 21.01.2014, 10:47:11
Päijät-Hämeestä katsoen tuntuu siltä, että Laki kuntaliitoksista pitäisi nimetä Lex-Hollolaksi. Kaikki muut saavat jonkun erityiskohtelun, paitsi Hollolan kunta, mikä tuntuu olevan hirveä piikki Kokoomuksen lihassa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: uuninpankko on 21.01.2014, 10:48:45
En ole aikoihin nähnyt näin tökerön rasistista ehdotusta.

Kuinka edistyksellisen kokoomuksen keskuudessa edes kehdataan (ja tämä ei ole sarkasmia) ehdottaa ihmisiä käytettävän vaihdon välineenä? Nämä yksilöt eivät ole tulossa lähtökohtaiseksi saamaan turvaa Heinolasta. He ovat tulossa kokoomuspäättäjän fantasian mukaisesti lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan paikkaamaan muutaman kymmenen ihmisen aukkoa kunnan väkiluvussa, jotta kunta saavuttaisi tietyn lain säätämän statuksen.

Kaikella kunnioituksella, Ihamäki, vai mikä olitkaan, rasistisuutesi kauhistuttaa. Ihmiset ovat sinulle vain kauppatavaraa.

Missä viipyy perussuomalaisten kommentti asiaan?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: korpisoturi on 21.01.2014, 11:05:41
Kun pakkasella kylmissään laskee kuset housuihin, niin lämmittäähän se hetkisen.

Kokoomus on vastuuton paskasakki, joka härskisti lähettää laskun ja ongelmat kansalaisille.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Sibis on 21.01.2014, 11:10:03
Sanon, että tämä on ihmiskauppaa parhaimmillaan.

Hoi bidee!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Isäntä ja loinen on 21.01.2014, 11:10:27
Quote from: uuninpankko on 21.01.2014, 10:48:45
En ole aikoihin nähnyt näin tökerön rasistista ehdotusta.

Kuinka edistyksellisen kokoomuksen keskuudessa edes kehdataan (ja tämä ei ole sarkasmia) ehdottaa ihmisiä käytettävän vaihdon välineenä? Nämä yksilöt eivät ole tulossa lähtökohtaiseksi saamaan turvaa Heinolasta. He ovat tulossa kokoomuspäättäjän fantasian mukaisesti lähtökohtaisesti vain ja ainoastaan paikkaamaan muutaman kymmenen ihmisen aukkoa kunnan väkiluvussa, jotta kunta saavuttaisi tietyn lain säätämän statuksen.

Kaikella kunnioituksella, Ihamäki, vai mikä olitkaan, rasistisuutesi kauhistuttaa. Ihmiset ovat sinulle vain kauppatavaraa.

Missä viipyy perussuomalaisten kommentti asiaan?

Ja Ihamäki on vieläpä taustaltaan lääkäri. Kyllähän tämä Timpan ulostulo vaikuttaa myös eettisesti todella arveluttavalta. Tässä voisi olla aineksia perusteellisempaankin keskusteluun koskien kokoomuslaista arvomaailmaa. Ja persuja aina syytetään kovista arvoista ja sydämettömyydestä!

Melkein tekisi mieli copypastettaa tuo "uuninpankkon" postaus ja lähettää se eteenpäin muutamalle tarkoin valitulle heinolalaiselle kuntapoliitikolle ja viranhaltijalle. Tuon viestin voisi lähettää myös paikallislehden toimitukseen.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Aukusti Jylhä on 21.01.2014, 11:16:17
Quote from: Isäntä ja loinen on 21.01.2014, 11:10:27

Ihan hyvin sanottu. Paitsi, että rasismia tuossa ei kyllä ole nimeksikään. Kokoomus kohtelee kaikkia ihmisryhmiää tasaisen esineellistävästi.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 11:24:09
Kokoomuksen laskelmassa on tuskin on otettu huomioon tällaista juttua.

Kun paikkakunnalle saapuu 100 varsinaista, niin samalla ovenavauksella paikkakunnalta poistuu 100 suomalaista. Ei haittaa? Otetaan toiset 100 varsinaista, eiks jeh?! Pääasia koko kuviossa on se että saan olla virassani. Haistakaa te kansalaiset vaikka...
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Isäntä ja loinen on 21.01.2014, 11:29:40
(http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article5679836.ece/ALTERNATES/w580/timo_iham%C3%A4ki)

"Otetaan tuohon Heinolan torin nurkalle sata neekeriä notkumaan, vaikka kaupungilla ei olekaan minkäänlaisia mahdollisuuksia pitää heistä huolta tai tarjota heille ylipäätään yhtikäs mitään. Täydellinen sosioekonominen katastrofihan siitä seuraa, mutta loppuupahan se ainainen kitinä 20 000 asukkaan väestöpohjavaatimuksista."

Oikeasti, jos poliittiset avaukset alkavat olla tuota tasoa, niin lähipiirin pitäisi tajuta kammeta äijä sivuun yhteisiä asioita hoitamasta. 
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 11:31:40
Kuntavaalit 2012 Hämeen vaalipiiri - Heinola  (http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit/kunnat/heinola_puolueiden_kannatus_6_111.html)- Puolueiden kannatus

SDP    25,6
KOK    20,2
-----------
YL1    20,0
PS    9,6    
KD    7,6    
KESK 7,6
VAS    2,9
SKP    2,6
E166 2,0
VIRH 2,0

Ääniharavat
1. Hannele Rämö  SDP
2. Raili Hildén SDP
3. Kirsi Timonen KD     
4. Sanna Karppinen YL1    Ämmäenergiaa!!!
-------------------
5. Timo Virtanen KESK    
6. Tero Pitkä SKP  :facepalm:
7. Pekka Rusila YL1
8.  Niina Varjo KOK    
9. Timo Ihamäki KOK    
10. Matti Seppä E166
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Emo on 21.01.2014, 11:33:55
Quote from: qwerty on 20.01.2014, 23:26:24
Se ajetaan nyt läpi!: Kokoomus

Tolta pohjalta vaaliuurnille!

Heinolassa jyrää! :)

http://www.youtube.com/watch?v=xAcu6P6WP4Q
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Uuno Nuivanen on 21.01.2014, 11:35:33
http://www.youtube.com/watch?v=DZify6_XOcU (http://www.youtube.com/watch?v=DZify6_XOcU)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 11:46:20
Perkele! Just muistin et mullahan on sukua tuolla. Pikkuserkku asuu tuolla. Täähän on tuttu mesta!

Saatana tätä ette pilaa! Nyt, nyt... Heti ens kesänä kattomaan mikä meininki!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 11:55:21
Quote from: Uuno Nuivanen on 21.01.2014, 11:35:33
http://www.youtube.com/watch?v=DZify6_XOcU (http://www.youtube.com/watch?v=DZify6_XOcU)

Meeeh. Kivinen kopioi. Tampere - Poliisihuumorin kehto (vuodesta 1918). Tota Velipuolikuun sketsiä ei löydy tuubista. Dani & Friends yritti 2013. Eri ketjun aihe....
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 12:10:41
Quote from: J.M on 21.01.2014, 00:15:43
Quote from: qwerty on 20.01.2014, 23:33:40
Mikäs tämä artikkelissa mainittu väkimääräkiintiö on?

Tässä (http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/20130053#id2175116) toukokuun 23. päivä 2013 jätetty lakiesitys.
QuoteEsityksessä ehdotetaan täydennettäväksi eduskunnalle 4 päivänä huhtikuuta 2013 annettua hallituksen esitystä laeiksi kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, kuntajakolain eräiden säännösten kumoamisesta sekä kielilain muuttamisesta (HE 31/2013 vp).

Lakiesityksen kohdassa Alle 20 000 asukkaan kunnat:

Quote
Alle 20 000 asukkaan kunnalla ei ole oikeutta järjestää sote-palveluja.

Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2013

Pääministeri
JYRKI KATAINEN

Hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen

Siinä se. Kumpaa saa syyttää. Kokoomusta vai Demareita? Vai molempia?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 12:12:37
Noihan on molemmat Kokoomuslaisia! Jumalauta! Demarit sivusyyllisiä, vaikkeivat just tässä olekaan nimellä mukana.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: JT on 21.01.2014, 12:17:34
Heinolalaiset, hommalaiset!

Nyt on korkea aika viedä kansalaisaktivismia ruohonjuuritasolle, eli Heinolaan. Asukkaita ja kuntalaisia on valistettava Heinolassa. Jonkun pitää kertoa totuus hankkeen todennäköisistä seurauksista.

Kuka paikallinen tekee, painaa ja jakaa Aa-nelosellisen kylmiä faktoja suoraan kuntalaisten postilaatikoihin?

Kuka perustaa fb-ryhmän?

Kuka kirjoittaa lehteen?

Kuka keksii muuta?

Tämä hanke on käsittääkseni mahdollista vielä torpata asiallista tietoa jakamalla ja laittamalla painetta päättäjille.

Homman kautta luulisi järjestyvän paikallisille aktivisteille kaikkea mahdollista käytännön apua ja tarvittaessa keräyksen kautta taloudellista tukeakin.

Nyt on aika toimia.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: ElinaElina on 21.01.2014, 12:25:18
Mitä se sitten haittaa vaikka sote palvelut järkätään kuntayhtymässä? Sama terveyskeskuslääkäri siellä on kuin ennenkin, ylilääkäri vaan on keskuspaikassa ja kanslistit.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 12:38:17
Jokainen kunta joka äänestää valtuustoon kommunistin saa mun puolesta nussia itseään. Sitä saa mitä tilaa!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: guest3656 on 21.01.2014, 12:48:59
Quote
- Se ajetaan nyt läpi, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) kertoo.

Kokoomuksen järjenjuoksu ja logiikka on peräisin muinaisilta alkemisteiltä. Nyt kultaa yritetään valmistaa Afrikan ja Lähi-idän kehitysmaalaisista. Omassa maassaan nämä ylijäämäihmiset ovat jo omaksuneet oman kaaosmaisen rappiokulttuurinsa pahimmat ja perversseimmät arvot ja tavat. Kokoomus ankkuroi nyt Heinolan tulevaisuuden kivikaudelta peräisin oleviin oppeihin, luku- ja kirjoitustaidottomuuteen sekä taloudelliseen ja sosiaaliseen katastrofiin.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: JR on 21.01.2014, 12:52:36
Eipä meilläpäin kommunistit ole ollenkaan niin pahoja, kuin Kokoomus. Tunnen monta kommunistia, jotka keskittyvät oleelliseen, eivätkä kotkotuksista piittaa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 21.01.2014, 12:58:55
Quote from: qwerty on 21.01.2014, 12:10:41

...

Siinä se. Kumpaa saa syyttää. Kokoomusta vai Demareita? Vai molempia?

Minä näkisin, että pääpahis on Kokoomus. Jutta ei välttämättä ymmärtänyt hallitusneuvotteluissa, että joutuu syömään niin paljon sanojaan, että voi tehdä hallitusyhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Eli Kokoomus on syytänyt näitä ehdotuksiaan, Jutta ja demarit ovat joutuneet jatkuvasti syömään sanojaan ja ovat tästä joutuneet silmätikuksi Kokoomuksen porskuttaessa taustalla eteenpäin.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 21.01.2014, 13:15:19
Quote from: J.M on 21.01.2014, 12:58:55
Jutta ei välttämättä ymmärtänyt hallitusneuvotteluissa, että joutuu syömään niin paljon sanojaan, että voi tehdä hallitusyhteistyötä Kokoomuksen kanssa. Eli Kokoomus on syytänyt näitä ehdotuksiaan, Jutta ja demarit ovat joutuneet jatkuvasti syömään sanojaan ja ovat tästä joutuneet silmätikuksi Kokoomuksen porskuttaessa taustalla eteenpäin.

Joo, joo. Jutta oli vaaliväittelyissä se joka valehteli. Jyrki ei niinkään. Kokoomuksen linja tuli selväksi jo tuolloin. Demarit on se puolue joka yrittää ajaa kaksilla rattailla. Ilmeisen hyvin, kun kannatus on kuitenkin yli 15%. Sanoisivat suoraan että ovat antinationalistinen puolue joka ajaa antinationalistisia asioita, niin nähtäisiin onko tuolle kannatusta.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 21.01.2014, 13:30:21
Vielä enemmän minua ihmetyttää Kokoomuksen vakaa suosio. Heidän edustajansa ovat kuitenkin avoimesti EU-federalisteja ja ovat johdonmukaisesti kannattaneet eteläisten euromaiden tukemista suoraan Suomen valtion verorahoilla. Ja kannatus pysyy vakaana. Kai se on sitten niin, että suomalaisista enemmän kuin viidennes on EU-federalisteja sekä euron järkkymättömiä kannattajia.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ink Visitor on 21.01.2014, 13:44:08
Heinolan kunnallispäättäjän pakolaisesitys: "Yritetään saada mahdollisimman hyviä ja terveitä"

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) on ehdottanut, että Heinola ottaisi sata kiintiöpakolaista paikatakseen asukasvajettaan. Heinolassa on kova tarve rikkoa 20 000 asukkaan raja, jotta kaupunki saisi jatkossakin järjestää omat perusterveydenhuollon palvelunsa.

Ei ole mitään rajauksia tehty, että niiden täytyisi olla syyrialaisia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa saatavilla, sanoo Timo Ihamäki.

Heinolassa kaupunginvaltuuston ja asukaslukutoimikunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Timo Ihamäki on ehdottanut, että Heinola ottaisi 100 kiintiöpakolaista. Tarkoitus on paikata asukasvajetta.

Kaupunki haluaa rikkoa 20 000 asukkaan raja vuoden loppuun mennessä saadakseen jatkossakin järjestää itse perusterveydenhuollon palvelunsa.

Tällä hetkellä terveyspalveluiden järjestämisvastuita koskeva lakiehdotus on lausuntokierroksella ja tullee voimaan ensi vuoden alussa.

- Pitäisi olla ehdottomasti 20 000 asukasta, ja meillä jää 20:ta asukasta vaille. Lukumäärä ratkaisee, joten yritämme saada mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia. Emme ole rajanneet, että niiden täytyisi olla syyrialaisia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa saatavilla, sanoo Timo Ihamäki.

Hän myöntää, että humanitäärinen halu auttaa ei ole ratkaiseva tekijä kiintiöpakolaisesityksen taustalla.

- Totta kai haluaisimme mieluummin suomalaisia, mutta meillä on nyt periaatteessa hätä kädessä. Nyt pitäisi 20 000 saada täyteen, ja aikaa on vain vuosi. Sanon suoraan, että meillä on tämä tarkoitus. Totta kai yritämme antaa myös humanitäärisen avun, mutta en tiedä, mitä kaikkea se pitää sisällään.

Heinolan asukaslukutoimikunnan muut jäsenet irtisanoutuvat puheenjohtajan ehdotuksesta.

http://yle.fi/uutiset/heinolan_kunnallispaattajan_pakolaisesitys_yritetaan_saada_mahdollisimman_hyvia_ja_terveita/7043267
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 13:47:39
Kokoomuksella on vahva akateeminen tukijajoukko joka äänestää kokoomusta koska ovat aina äänestäneet. Erityisesti eläkeläisjoukko joka elää maailmassa jossa kokoomus edusti kotia, uskontoa ja isänmaata. Heidän maailmassaan on vaikea hyväksyä tulleensa petetyksi. Tavallaan se porukka jolla on omaisuutta ja joka on lukinnut vastauksensa kokoomuksen pelotteluun. Eli jos ette kokoomusta, niin menetätte kaiken. Mutta ennenkaikkea se että eivät ymmärrä että äänestyksensä on tekemässä nuorten suomalaisten elämästä yhtä helvettiä. He suoranaisesti miettivät lähinnä omaa napaansa ja vain etäisesti sitä millaiseksi nuorten suomalaisten elämä korporaatiokommunistiseksi äityneen kokoomuksen muotoutuu.

Ihminen joka on ollut hyvin itsekäs nuorena, voi olla hyvin vaikea ymmärtää nuorempiaan vanhana. Tavallaan Heinolan valtuustopj on tästä tyylipuhdas esimerkki. Minä-minä sukupolven edustaja jolle pakolainenkin on pelkkä hyödyketavara.

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Emo on 21.01.2014, 13:47:43
Eikö sataa suomalaista saada millään kuntaan houkuteltua kun peräti vuosi on aikaakin? Jos ei saada, niin kunta ei tosiaankaan ole kovin elinvoimainen, ja 100 pakoloista on naula arkkuun.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 13:57:31
Yksinkertainen esimerkki.

heinolaan menee raiteet, ei sähköä. Heinolan valtuusto&pj on ruinannut ja ruinannut että miksi valtio tai vaikka veeär ei laita rahojaan kiinni Heinola-Lahti välisen raideliikenteen avaamiseksi. On käyty karvahttulähetystönä Helsingissä asti kinuamassa valtiota maksamaan Heinolan raideinvestoinnit.

Ihan yksinkertaisesti #*%&-u ei ole edes halunnut latoa kuntansa omia rahoja yksinkertaiseen liikenneinvestointiin. Ne rahat kun pitää tulla muiden pussista kun Heinolassa jyrää korporaatiokommunistinen Ihaa. Jos tollo olisi laittanut liikenneinvestointinsa kuntoon, Heinola olisi reippaasti plussalla. Mutta kun jätkä ajaa itse autolla ja kokee että kunnassa ei muuhun kuin ohitustiehen ja huoltoasemaliittymiin kannata investoida, niin paskaako tässä.

Jätkä on ihan aidosti itseaiheuttamansa päänsäryn ääressä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Fincum on 21.01.2014, 13:59:33
Salon tuodaan työvoimaa Vietnamista-kaupunginjohtaja Rantakokko menetti juuri ykköspaikkansa Suomen surkeimpana kaupungin johtomiehenä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: mikkoR on 21.01.2014, 14:04:03
Nyt heitti kunnan heppu muuten sellaiset lausunnot että siitä suuttuu niin suvakit ja vajakit sekä bonuksena kaikki tavallisetkin ihmiset.
Ihmettelen syvästi jos on vielä ensiviikolla ko. hommassa ja jos on niin ei se lähde kulumallakaan.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: JJohannes on 21.01.2014, 14:05:39
Quote from: Ink Visitor on 21.01.2014, 13:44:08
Heinolan kunnallispäättäjän pakolaisesitys: "Yritetään saada mahdollisimman hyviä ja terveitä"

Heinolan kunnanisät valikoimassa uusia heinolalaisia:
(http://abolitionwya.org.uk/files/uploaded/2-1-4.jpg)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Faidros. on 21.01.2014, 14:16:03
Quote from: Emo on 21.01.2014, 13:47:43
Eikö sataa suomalaista saada millään kuntaan houkuteltua kun peräti vuosi on aikaakin? Jos ei saada, niin kunta ei tosiaankaan ole kovin elinvoimainen, ja 100 pakoloista on naula arkkuun.

Mäntsälä myi aikanaan omakotitontteja 1€/kpl ja tulijoita oli!

Edit. Vai oliko se 1mk/kpl? Sehän olisi jo 5/6 osaa halvempi!
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: uuninpankko on 21.01.2014, 14:24:05
Eugeniikkaa.

Rasismia.

Näitä molempia ilmenee nyt vuoden 2014 Heinolassa kokoomuslaisen ex-kansanedustajan ja lääketieteen ja kirurgian tohtorin fantasioissa.

Missä ovat lehtitalot nyt? Missä ovat perussuomalaiset nyt?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 21.01.2014, 14:34:41
Quote from: uuninpankko on 21.01.2014, 14:24:05
Eugeniikkaa.

Rasismia.

Näitä molempia ilmenee nyt vuoden 2014 Heinolassa kokoomuslaisen ex-kansanedustajan ja lääketieteen ja kirurgian tohtorin fantasioissa.

Missä ovat lehtitalot nyt? Missä ovat perussuomalaiset nyt?

Tässä voi taas harrastaa pientä ajatusleikkiä, mitä lehdet kirjoittaisivat, jos ehdotuksen tekijän nimen perässä olisi (ps.)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Arvoton on 21.01.2014, 14:39:05
Karelia-Upofloor, UPM, Suominen, Stora Enso, jne. lopetti tai vähensi tuotantoa Heinolassa. Nää pikaisella kuukkeloinnilla viime vuosilta. Ei mene Heinolalla hyvin. Tilalle tehdään Heinolasta uusi Lieksa. Ja taas se kannettu vesi pysyy kaivossa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Melbac on 21.01.2014, 14:52:57
Quote from: ikuturso on 20.01.2014, 22:57:55
100 pakolaista sisään ja vuoden sisään 150 kantista whiteflightaa ulos. Nettoväestönmuutos -50, ja vaikutus väestön keskituloon ja veronmaksukykyyn vahvasti negatiivinen.

-i-
Taitaa lähteä enemmän kunhan ne on kotiutunut ja alkavat tekemään samoja juttuja siellä mitä ne tekee täällä helsingissä...
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Matias Turkkila on 21.01.2014, 15:00:18
Quote from: uuninpankko on 21.01.2014, 14:24:05
Missä ovat lehtitalot nyt? Missä ovat perussuomalaiset nyt?

Ei mussuteta, just tehdään aiheesta juttua.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Melbac on 21.01.2014, 15:25:04
Quote from: JJohannes on 21.01.2014, 14:05:39
Quote from: Ink Visitor on 21.01.2014, 13:44:08
Heinolan kunnallispäättäjän pakolaisesitys: "Yritetään saada mahdollisimman hyviä ja terveitä"

Heinolan kunnanisät valikoimassa uusia heinolalaisia:
(http://abolitionwya.org.uk/files/uploaded/2-1-4.jpg)
Ei ehdottanut ennakkotarkastusta etteivät saa epäkuranttia tavaraa?.Hampaat nyt ainakin kannattaisi tarkistaa kun niiden hoitaminen on kuitenkin kallista.Sama juttu tuberkuloosin kohdalla.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: stadilainen on 21.01.2014, 15:39:28
 
Reumapotilaita voisi ottaa .

yes sir, i am boogie
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Suomi2050 on 21.01.2014, 15:42:28
http://yle.fi/uutiset/heinolalaispaattajan_pakolaiskiintioehdotus_saa_taystyrmayksen/7043821

QuoteHeinolalaispäättäjän pakolaiskiintiöehdotus saa täystyrmäyksen

Valtuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) on ehdottanut, että Heinolan pitäisi ottaa sata kiintiöpakolaista, jotta kaupungin asukasluvulla saataisiin turvattua sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu omassa kunnassa. "Maahanmuuttajilla ei pidä missään nimessä kasvattaa Heinolan asukaslukua", asukaslukutoimikunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu Jouko Rajajärvi (sd.) toteaa.

Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen mukaan sadan kiintiöpakolaisen ottamisesta voitaisiin päättää kaupunginhallituksen kokouksessa helmikuun alussa. Heinolan väliaikainen kaupunginjohtaja Pirjo Hepo-oja tyrmää esityksen pakolaisten ottamisesta, koska se on täysin raakile.

- Kuntalain perusteella valmistelematonta asiaa ei voi viedä päätöksentekoon. Asia pitää viedä huolelliseen virkamiesvalmisteluun, josta se mahdollisesti palaa hallitukseen. En ota kantaa siihen, onko Heinola ottamassa kiintiöpakolaisia, koska sitä koskevat päätökset tehdään kaupunginvaltuustossa, Hepo-oja sanoo.

Toistaiseksi asiaa ei ole valmisteltu kaupunkiorganisaatiossa.

"Toimien pitäisi olla järkiperäisiä"

Ehdotus sadan kiintiöpakolaisen ottamisesta saa täystyrmäyksen lukuisilta heinolalaispäättäjiltä. Muun muassa Heinolan kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Ilkka Jaakkola pitää ajatusta sadan kiintiöpakolaisen ottamisesta järjettömänä. Asiasta ei ole myöskään Jaakkolan mukaan keskusteltu lainkaan Heinolan kokoomuksen kokouksissa.

Asukaslukutoimikunnan jäsenet, kaupunginvaltuutetut Sanna Karppinen (PaHe) ja Jouko Rajajärvi (sd.) kertovat, että kiintiöpakolaisasiasta on keskusteltu asukaslukutoimikunnan tapaamisissa, mutta missään nimessä toimikunta ei ole päättänyt ajaa sadan kiintiöpakolaisen ottamista Heinolaan.

- Maahanmuuttajilla ei pidä missään nimessä kasvattaa Heinolan asukaslukua, jotta päästäisiin kahteenkymmeneentuhanteen. Kyllä näiden toimien pitää olla järkiperäisiä, Rajajärvi puhahtaa.

- Onko se edes lain puitteissa mahdollista, että näin keinotekoisesti kasvatetaan asukaslukua, hän lisää.

Rajajärven mukaan kiintiöpakolaiskeskustelussa pitää palata nyt lähtöruutuun.

- Asukaslukutoimikunnassa asia on annettu virkamiesvalmisteluun, mutta virkamiehetkään eivät tiedä tästä asiasta vielä mitään. Tämä menee ajallaan valmisteluun ja sen pohjalta sitten eteenpäin, hän summaa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Isäntä ja loinen on 21.01.2014, 15:46:26
QuoteAsiasta ei ole myöskään Jaakkolan mukaan keskusteltu lainkaan Heinolan kokoomuksen kokouksissa.

Tässä taitaa ennen kaikkea olla kyse helmikuussa 75 vuotta täyttävän Ihamäen orastavasta vanhuudenhöperyydestä. Ukkeli on menettänyt arvostelukykynsä ja vanhan liiton jääränä hänellä ei tietenkään ole hajuakaan, miten asiat tulisi muotoilla 2010-luvun mediassa ja vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 15:50:03
Quote from: Matias Turkkila on 21.01.2014, 15:00:18
Quote from: uuninpankko on 21.01.2014, 14:24:05
Missä ovat lehtitalot nyt? Missä ovat perussuomalaiset nyt?

Ei mussuteta, just tehdään aiheesta juttua.

Heinola kirjoitetaan sitte H:lla mutta sen voi lausua ranskalaisittain einola.

Selkis sekin miksi suomessa on tehty turhia leikkauksia joista monet on epäonnistuneet. Kirurgi ja idioottti ja kunnanvaltuuston pj.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 21.01.2014, 15:52:06
Alkaa olla entistä selvempää, että kyseessä ei ole Kokoomuksen idea, vaan ihan Ihamäen oma.

Tähän vielä freudilainen lipsahdus:

Quote from: suvisnuiva on 21.01.2014, 15:42:28
Quote
- Maahanmuuttajilla ei pidä missään nimessä kasvattaa Heinolan asukaslukua, jotta päästäisiin kahteenkymmeneentuhanteen. Kyllä näiden toimien pitää olla järkiperäisiä, Rajajärvi puhahtaa.
;D
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Isäntä ja loinen on 21.01.2014, 15:56:40
Quote from: J.M on 21.01.2014, 15:52:06
Alkaa olla entistä selvempää, että kyseessä ei ole Kokoomuksen idea, vaan ihan Ihamäen oma.

Tähän vielä freudilainen lipsahdus:

Quote from: suvisnuiva on 21.01.2014, 15:42:28
Quote
- Maahanmuuttajilla ei pidä missään nimessä kasvattaa Heinolan asukaslukua, jotta päästäisiin kahteenkymmeneentuhanteen. Kyllä näiden toimien pitää olla järkiperäisiä, Rajajärvi puhahtaa.
;D

Rajajärvi ei ole vielä sisäistänyt demaritoveri Vartiaisen talousteesejä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ink Visitor on 21.01.2014, 16:02:07
 Kokoomusvaikuttaja etsii terveitä maahanmuuttajia - "Meillä on nyt periaatteessa hätä kädessä"

Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.) haluaa kotikuntaansa kiintiöpakolaisia, jotta kunnan asukasluku ylittää kriittisen rajan 20 000, kertoo Yle. Näin Heinolalla olisi jatkossakin mahdollisuus järjestää itse perusterveydenhuollon palvelunsa.

- Pitäisi olla ehdottomasti 20 000 asukasta, ja meillä jää 20:ta asukasta vaille. Lukumäärä ratkaisee, joten yritämme saada mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia. Emme ole rajanneet, että niiden täytyisi olla syyrialaisia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa saatavilla, hän perustelee Ylelle.

Ihamäki sanoo suoraan, ettei humanitäärinen halu auttaa ole nyt ratkaisevaa.

- Meillä on nyt periaatteessa hätä kädessä, hän sanoo.

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/18175-yle-kokoomusvaikuttaja-etsii-terveita-maahanmuuttajia-meilla-on-nyt-periaatteessa-hata-kadessa
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: hakare on 21.01.2014, 16:22:58
" Muun muassa Heinolan kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Ilkka Jaakkola pitää ajatusta sadan kiintiöpakolaisen ottamisesta järjettömänä. "

Jos ehdotuksen tekijän läheiset työtoverit pitävät esitystä järjettömänä, niin kyllä kai siitä seuraa se, että ehdotuksen tekijä on järkeä vailla eli syyntakeeton. Hänelle pitäisi nyt määrätä holhooja tai mieluummin hänet on toimitettava sopivaan suljettuun hoitopaikkaan.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: hakare on 21.01.2014, 16:35:19
Tämä tunnetun kokoomuslaisen järjetön ehdotus taitaa loppujen lopuksi tehdä todella hyvää ns. pakolaiskeskustelulle. Suuri kansa näkee tässä kerrankin selvästi, miten älyttömät motiivit ohjaavat tuhoisaa humanitaarista maahanmuuttoa.

Muistamme, miten erääseen itä-suomalaiseen kuntaan tilattiin ensin pari bussilastia somaleita pelastamaan kunnan vuokrataloyhtiö. Nyt tästä järjettömyydestä alkunsasaanut noin puolen tuhannen somalin joukko on tuhoamassa koko kunnan talouden lukemattomista muista oheisvahingoista puhumattakaan.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 16:56:36
Tragedia joka tämän "Malli Heinola" ajattelun takana lymyilee on sama jolla, kuten todettua, moni kepukunta on keksinyt paikata talouttaan.

On ehdottoman tärkeää että keskustelussa ei yleistetä tai vedetä yhtäläisyysmerkkiä kaikkien tulijoiden ja kaiken tuhon ja negatiivisten seurauksien välille. Minusta ajatus että pakolaisihminen otetaan kuntaan täyttämään kunnan numerotarpeita täyttää aika pitkälle arestirangaistuksen määritelmän. Ei liene ihme että kaikki tiet vievät lopulta konkurssikypsään Helsinkiin. Sentään on samanhenkisiä kavereita.

Kaikesta päätellen ymmärrys Helsingin talouden romahduksesta on vielä matkalla Heinolan kunnanjohtajien aivolisäkkeessä. "malli Heinolan" logiikka on että aina Helsinki tai valtio maksaa. Valitettavasti ei maksa. helsingin oma talous in maahanmuuton takia aivan kuralla. "Malli Heinola" jäänee lopulta kuntalaisten maksettavaksi.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: timouti on 21.01.2014, 16:59:07
Quote from: Ink Visitor on 21.01.2014, 16:02:07
- Pitäisi olla ehdottomasti 20 000 asukasta, ja meillä jää 20:ta asukasta vaille. Lukumäärä ratkaisee, joten yritämme saada mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia. Emme ole rajanneet, että niiden täytyisi olla syyrialaisia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa saatavilla, hän perustelee Ylelle.

Ihamäki sanoo suoraan, ettei humanitäärinen halu auttaa ole nyt ratkaisevaa.

Tämähän on kuin muinaista orjakauppaa. Halutaan ottaa 20 kpl hyviä ja terveitä maahanmuuttajia!
Mitähän sukupuolta saisi olla eli mihin tehtäviin sitten sijoitetaan nämä maahanmuuttajat, kun työllistämisen hetki koittaa? Pitääkö olla koulutettuja vai käykö ihan luku- ja kirjoitustaidotonkin? Kongolaisia taitaisi nyt olla tarjolla vielä sopivasti, jos muutama voisi olla tilauksen yli. Terveitä ovat kaikki, hyvät hampaat ja vahvat lihakset, jos vaikka lumitöihin heti tarvitaan väkeä tai laitetaan maatöihin keväämmällä.  ???
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Matias Turkkila on 21.01.2014, 17:08:09
Saattaapi olla ankka: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/heinolassa-jyraa-ihamaen-esitys-kiintiopakolaisista-onkin-ankka/

Kts myös: http://yle.fi/uutiset/heinolalaispaattajan_pakolaiskiintioehdotus_saa_taystyrmayksen/7043821
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: acc on 21.01.2014, 18:04:12
Heinola saisi puuttuvat ihmiset myös Suomesta. Heinolan kaupunki voisi arpoa halpoja vuokra-asuntoja. Esimerkiksi 200 euroa kuussa, 120 neliötä asuinpinta-alaa. Sopimusaika 5 vuotta. Arvontaan saisivat osallistua Suomessa asuvat henkilöt lukuunottamatta Heinolan nykyisiä asukkaita. Asuntoarvonta houkuttelisi niitä, jotka maksavat omista varoistaan vuokrat.

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Goman on 21.01.2014, 19:58:07
Kunnioitan Ihamäen siviilirohkeutta
a)  tuoda esiin se hullunmylly johon hänen puoluetoverinsa (KOK) ovat maan sote/kuntapolitiikan ajaneet.

b) tuoda esiin faktat juuri sellaisina kuin ne ovat. Ei mitään kukkahattuilua ja maailmanhalausta, vaan tulijoiden pääluku ratkaisee.

c)  tällä tavoin osoittaa suurelle yleisölle  minkälaisten sääntöjen mukaan maata tänä päivänä hallitaan.

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Roope on 21.01.2014, 20:39:47
QuoteTimo Ihamäki, millaisia ovat "hyvät ja terveet" pakolaiset?

Sehän jäi tietysti toivomukseksi. Maahanmuuttoviranomaiset itse asiassa jakavat näitä, ja meille olisi tärkeää, että ne tällaisia olisivat, mutta se jää toivomusasteelle.

Mutta mitkä mielestänne ovat kriteerit hyvälle ja terveelle?

Akateemisen koulutuksen saaneet ihmiset, jotka Syyriassa ovat saaneet koulutuksen eivätkä ainakaan mitään tuberkuloosia tai sellaista sairasta. En tiedä, onko meillä mahdollisuus niitä tarkistaa vai pitääkö tyytyä vain maahanmuuttoviranomaisten ratkaisuihin.

Eli terveydentila ja koulutustaso ainakin ovat kriteereitä?

Ne ainakin voisi ottaa huomioon, mutta niin kuin sanoin, me emme itse pääse valitsemaan. En tiedä ensinnäkään, että minkälaisia he ovat, joita niillä on varastossa.

Entä onko pakolaisten iällä mitään merkitystä?

Tietysti olisi parempi, ettei ihan ikäloppuja olisi. Nämä (pakolaiset) ovat yleensä suurperheisiä, joka tarkoittaa, että lapsia on aika paljon.

Entä sellaiset seikat kuten kansallisuus, äidinkieli, uskontokunta, ihonväri? Onko näillä mitään merkitystä?

Totta kai niillä jonkunlainen merkitys on, ja siitähän tämä väittely nouseekin. Kunpahan itse pääsisi valitsemaan, totta kai näihin vielä suuremman mielenkiinnon osoittaisi. Me joudumme sieltä Syyriasta näitä ottamaan, jos ehdotus ylipäätään menee läpi.

Miten uskotte Heinolan päättäjien suhtautuvan ehdotukseen?

Meillä on aika nuorekkaita valtuutettuja. Ulkomaanmatkailu on lisääntynyt ja ihmiset ovat nähneet, etteivät ulkomaalaisetkaan ole ihan mörköjä. Luulisin, että positiivinen suuntaus tulee. Heinolassa on paljon toivottu, että umpimielinen sisäänpäin katsominen saisi vähän tuuletusta.
ESS: Mitä löytyy "pakolaisvarastosta"? Vain hyvät ja terveet kelpaavat Heinolalle (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/21/mita-loytyy-pakolaisvarastosta-vain-hyvat-ja-terveet-kelpaavat-heinolalle) 21.1.2014
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 20:57:34
Quote from: Matias Turkkila on 21.01.2014, 17:08:09
Saattaapi olla ankka: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/heinolassa-jyraa-ihamaen-esitys-kiintiopakolaisista-onkin-ankka/

Hyvä herra, kyseessä ei todellakaan ole mikään ankka vaan kunnallispoliittinen joutsenlaulu. Ehkä asiaa kannattaa lähestyä Timo Ihamäen ammatin kautta, niin ymmärrämme mistä tässä on kyse. Pakolaiset eivät ole sote-alueestaan taistelevalle kunnallispäättäjä-ex-kirurgille mikään asia.

Eduskunnan netistä saamme hyvin olennaisen henkilöhistorian koskien Timo Ihamäkeä:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex5000.sh?hnro=430

QuoteHeinolan kaupunginsairaalan lääkäri 1965-1970, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Meilahden sairaalan lääkäri 1970-1977, Suomen tupakka oy:n työterveyslääkäri ;) 1971-1974, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan sisätautipoliklinikan apulaisylilääkäri 1973-1974, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan gastroenterologian osaston ylilääkäri 1976, Heinolan kaupunginsairaalan sisätautiosaston ylilääkäri 1977-1988, Heinolan kansanterveystyön kuntainliiton johtava lääkäri ...

.92 lääketieteellistä julkaisua alan lääketieteellisissä ulkomaisissa lehdissä koskien pääsääntöisesti mahasyövän esiasteita, mahasyöpää ennakoivia tekijöitä ja mahasyöpää 1972-1998...

...kaksi kansanedustajakautta ovat Ihamäen aika loistavan uran kaksi heikointa lenkkiä ainakin jos näin nopeasti silmäilee. Mutta asiassa on myös aivan elimellinen ja koko yhteiskuntaa sekä sote-asiaa rasittavaa seikkaa.

Harva ymmärtää että kun kunta alkaa käymään neuvotteluja mm sairaanhoito&terveyspalvelujen tuottamisesta, hra Ihamäki on tottunut olemaan mukana pöydässä. Hän on ammatiltaan ylilääkäri. Sitä ylilääkärit tekevät. Mutta suomalaisen kuntapolitiikan eriskummallisuuksiin kuuluu se että hra ylilääkärin kaltaiset ihmiset saattavakin istua kuntatalouden ollessa kyseessä kahdella jakkaralla. Sekä ostajana (kuntapäättäjänä) että usein myyjänä (terveydenhoitopalvelua tuottavan yhtymän edustajana). Tapa on aivan yleinen ja sillä on korruptiosta huolimatta myös etunsa.

Toinen asia on se että käytännössä ns Suur-Lahti on imenyt kaikki Heinolan kaupungin resurssit itseensä. Heinola nimisestä kaupungista on tekemällä tehty lähiö sillä erotuksella että kaupungin kaikki mahdollisuudet tarjota asukkailleen terveyspalveluja on likipitäen leikattu olemattomiin tai siirretty Lahteen. Valtuuston pj on halunnut nousta viimeiseen taisteluun paikallispalvelutuotannon puolesta, mikä edellyttäisi naurettavan numeromäärän täyttöä, ja ehdotuksesta paistaa aika selvä epätoivo. Ja valitun menetelmän kohdalla suoranainen itsetuho.

Käytännössä tilanne tarkoittaa sitä että mikäli nykyinen sote-hanke menee läpi, Heinolassa ei kannata sairastua, ainakaan vakavasti tai akuutisti (se kun tarkoittaa matkaa Lahteen...myös muita hoitoja saadakseen) . Toisaalta ehkäpä Heinolan asukkaat pääsevät tutustumaan suur-helsinkiläiseen sairaaseen hoitojärjestelmään jossa ainoastaan varakkaat tai varakkaiden alueella olevat saavat parasta mahdollista hoitoa, ja muut sitä mitä jää yli. 

Heinolan kannalta kyse ei siis ole mistään ankasta. Yrittäkää hyvät ihmiset ymmärtää että Heinolan ja Lahden välinen maantieteellinen etäisyys on 40 km (tästä voidaan yrittää laskea kuinka moni sydänpotilas tulee kuolemaan ihan vaan matkalle). On meinaan mummoilla ja papoilla menemistä kun käyvät tulevaisuudessa hoidattamassa itseään ja vaivojaan. Jokainen kerta tulee kestämään n tunti suuntaansa ja maksaa aika per*****sti. Se kuka tässä lopulta säästää ja mistä, on ainakin minulle epäselvää.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: guest7001 on 22.01.2014, 01:49:36
Heinola, Tyly Kaupunki (https://www.youtube.com/watch?v=DZify6_XOcU)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Jepulis on 22.01.2014, 01:58:16
Quote from: siviilitarkkailija on 21.01.2014, 06:16:27
Ihmeellistä että kunnanjohtaja joka ei ole saanut pidettyä ihmisiä kunnassaan, kuvittelee kenenkään kritiikkiin vastaamatta kykenevänsä pitämään 100 kiintiöpakolaista Heinolassa. Mikään ei nimittäin takaa sitä että kun Heinolan palveluja kuormitetaan yht äkkiä 100:lla kielitaidottomalla täysin ummikolla tulijalla, 200 heinolalaista muuttaa samoin tein pios koko paikasta.

Onko kaupunginjohtaja edes miettinyt miten paljon 100 täysin kirjaamatonta ja sosiaalitoimen ja terveydenhuollon ulkopuolella ollutta kielitaidotonta palvelutarvitsijaa tulee kunnalle maksamaan?

Pelkkä hammaslääkäkärin " sano Aaa!" maksaa järjestelyineen kaupungille 10 000 € (hammaslääkäri, tulkki, sihteeri, aikataulut, peräänsoitot yms)...ja se oli vasta suun avaus. Käytännössä tulee heti 100 000 € kun aletaan tekemään "välttämättömiä"
Muuten olet pitkälti oikeassa mutta kunnan hätä on siinä, että valtio aikoo ottaa Sote-palveluiden järjestämisoikeuden pois. Vähän aikaa sitte valtio petasi juuri Heinolaa koskien tilanteen niin, että työpaikat on vähentyneet olennaisesti, koska Suomessa ei business kannata ja kakun päälle paiskattiin reumasairaalan alasajolla muutenkin vaikeuksissa kieriskelevää kuntaa.

Kunnan päättäjät tarkoittaa tässä hyvää. He haluaa välttää lopullisen syöksykierteen. Valittu lääke on vain väärä. Pitäisi saada työtä, ei tekijöitä.

Valitettavasti tässä pakolaisideassa hädän seurauksena pitkäjänteisyys on heitetty roskakoriin. Pakolaisten auttaminen sinänsä voi olla hyvää pisnestä, mutta ei varmasti tuota kunnalle. Jos kukaan ei tee edes tilastoa asioista niiden oikeilla nimillä, eihän ne saa koskaan tietääkään, että pieleen meni. Jokainen palvelun pikkuosanen on kalliimpi kuin ennen oli.

Sitä en epäile etteikö pääosa tulijoista lopulta kotoudu. Mutta Heinolassa ei, eikä muuallakaan Suomessa, ole työpaikkoja.

Heinolan pitäisi ensisijaisesti houkutella yrityksiä. Lisäihmisten houkuttelu on takaperoista jos entisetkin lähtee, kun työ on muualla.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 04:23:46
Olen samaa mieltä tuosta työpaikkojen houkuttelusta. Kuntapäättäjä ei kuitenkaan voi ihan mitä tahansa tehdä, vaan nähdäkseni olennainen asia on infrastruktuurin, mm liikenteen toteutus. Siinä kuntapäättäjä päättää todella monesta asiasta. Mutta kun vastakkain on sellainen asia kuin paikallinen urheilu/kulttuuri tai arkinen liikennejärjestely, niin kuntapäättäjät keskimäärin jäävät nysväämään epäolennaisten mutta poliittisesti kuumien mediahankkeiden kanssa. Heinolan kunnanjohtajat ajavat itse omilla henkilöautoillaan ja se näkyy koko kunnassa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: FadeAway on 22.01.2014, 04:36:39
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288644858128.html

QuoteValtio tarjoaa ensimmäistä kertaa 20 000 euron  bonusrahan kunnille, jotka aloittavat pakolaisten vastaanoton. Ylimääräisen kertakorvauksen saavat myös kunnat, jotka nostavat merkittävästi vastaanotettavien pakolaisten määrää.

– Olemme luottavaisin mielin. Ennakkotietojen mukaan uusia, tänä vuonna pakolaisia vastaanottavia kuntia on löytynyt ainakin viisi, muun muassa Lappeenranta, kertoo neuvotteleva virkamies Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Tämä tulee kuin tilauksesta. 20000 euroa summasta puuttuu nollia, mutta alku kuitenkin.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 06:51:48
Heinolassa Lahden seutulippu, joka oikeuttaa käyttämään paikallisliikenteen palveluja, maksaa 85 euroa/nuppi. 100 * 85  = 8500 euroa. Nopeasti pääsälaskien (ja siis olettaen että tämä valtion taloushallinnon porkkana on vain tämä 20 000 euroa satsista) tarkoittaa käytännössä sitä että valtio maksaa kahden ja puolenkuun matkat Heinolasta Lahteen hoidattamaan itseään kunnan piikkiin.

Jos valtio lupaisi 20 000 euroa/nuppi eli 20 000*100=2 milj euroa niin sitten puhutaan jo hieman realistisemmista summista. Tuolla palkkaa jo tulkkeja sekä moninkertaisiksi venyviä lääkäri/hoitoaikoja. Korjaa myös asuntonsa (kahteen otteeseen kun keskimääräinen rikkoutumisaika on aika lyhyttä). Kysymys on vain siitä että jos ja kun suomalainen dillekunta ottaa aitoja sotapakolaisia, niin ottajat eivät ymmärrä että tulijat ovat usein henkisesti aivan raunioita. Pelkkä elämä Heinolassa on ensialkuun shokki. 2 mil euroa extraa  Heinolan kohdalla olisi muuten sama summa jolla reumasairaalan potilaat olisi voitu pelastaa mutta korporaatikommunistisen hallintotavan mukaan suomalaisia ei haluta pelastaa. Koska äänestävät kutenkin niitä jotka haluavat heidät hävittää....olemme oikeastaan aika kummallisia kansakuntana.

Kuntien suurin tyhmyys kiteytyy juuri tähän "valtio maksaa/valtio lupaa" ajatteluun. Kunnissa ei ole poliittista ja henkistä selkärankaa ymmärtää että valtio ei aina maksa lupaamiaan eikä varsinkaan tulevaisuudessa. Kalliiden humanitaaristen projektien kaataminen kuntatalouden niskaan uskottelemalla että valtio maksaa kun NYKY hallitus on kerran luvannut, on ytimiin iskostunutta hallintotapaa. Ei haluta edes muistella tapauksia joissa valtio/ministeri on luvannut jotain mitä valtionhallinto ei todellakaan halua eikä kykene toimittamaan.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Archaeopteryx on 22.01.2014, 07:44:22
Kaikki kunnat valittavat, että sote-palvelut ovat jatkuvasti niiden suurimpia rahareikiä. Nyt sitten Heinolassa halutaan väkisillä pitää moolokin kita auki, vaikka valtiovalta nähtävästi on laskenut 20 000 ihmistä isompien yksiköiden olevan tehokkaampia taloudellisesti (ministeriön ja hallituksen näkemyksestä voidaan tietysti olla montaakin eri mieltä).

Jokin ei täsmää: joko sote-palvelut eivät imekään tehottomasti kunnan rahoja, tai sitten Heinolassa halutaan syytää rahaa tehottomalle organisaatiolle. On tietysti kolmaskin vaihtoehto, eli Heinolassa pelätään terveyspalvelujen siirtoa kymmenien kilometrien päähän Lahteen massiivisiin yksiköihin. Tai sitten päättäjillä on jotain tekemistä yksityisiä palveluja tarjoavien terveysalan yritysten kanssa, eikä rahaa (ja sote-päätäntävaltaa) haluta päästää Lahden puolelle omista näpeistä.

Toisaalta, esim. pieni Puolangan kunta on säästänyt aika hyvin ostamalla terveyspalveluja Attendolta verrattuna Kainuun maakuntahallintoon: http://yle.fi/uutiset/attendo_lunasti_lupaukset_puolangalla/6990355

Quote- Vaikka kustannukset ovat hieman kasvaneet, ovat ne ensi vuonna noin 850 000 euroa pienemmät kuin ne olisivat Kainuun sotessa, Rajala sanoo.

Välttämättä isot yksiköt eivät siis säästä yhtään, kuten Kainuun sote osoittaa tässä tapauksessa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: FadeAway on 22.01.2014, 08:13:52
Pohjalainen: Vöyri suunnittelee pakolaisten ottamista 21.1.2014
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/voyri-suunnittelee-pakolaisten-ottamista-1.1539930?localLinksEnabled=false

QuoteVöyrille otetaan tänä keväänä 25–35 hengen ryhmä kiintiöpakolaisia, mikäli kunnanhallituksen esitys menee valtuustossa läpi.

Aloitteen kiintiöpakolaisten vastaanotosta teki pakolaislautakunta. Budjetissa ei ole siihen varoja.

Itä-Häme: Pertunmaakin valmistelee pakolaisten ottoa
http://www.itahame.fi/?article=440460

QuoteValtuustoseminaarin linjauksen mukaisesti Pertunmaan kunnanhallitus päätti käynnistää valmistelut pakolaisten vastaanottamiseksi. Maahanmuuttajatyökoordinaattori Pia Koivisto oli selvittämässä asiaa kunnanhallitukselle maanantaina.

Mikäli päätös pakolaisten vastaanottamisesta tehdään tänä vuonna, kunta saa korvaukseen ylimääräisen bonuksen.

Jutussa viitattiin Heinolaan. Ei ehkä kuulu tähän ketjuun. Ilmeisesti valmistelu on tehty salassa ja Heinolasta kun tuli juttua, niin sitten pakolaisasia julkisuuteen.
Pakolaisia ollaan haalimassa moneen kuntaan. Ilmeisesti Lieksan opetukset eivät ole yleisesti tiedossa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 08:46:45
Jos kunnassa on pakolaislautakunta (tsiisus että on titteliä Vöyrin kunnassa), niin eiköhän se ole selvää että kyseinen lautakunta haluaa pakolaisia. Sitten kun kunnan kassasta paljastuu rahan sijaan ammottava aukko, pakolaislautakunnan asiantuntija ja hankevalmistelija syyttää siitä talous- ja terveyslautakuntia. Eihän pakolailautakunnan tehtävänä ole talouden ja terveyspalvelujen tuottamista vaan pakolaisten... Sitäpaitsi. Arvatkaa miten kävisi kuntataloudessa uhkaavien leikkausten koskien pakolaislautakuntaa, jos sillä ei olisikaan pakolaisia sehän leikattaisiin!

Nämä pikkukuntien pakolaisrahastushankkeet pitäisi oikeasti kieltää lailla.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: törö on 22.01.2014, 09:00:29
Tämä uhkaa muuttua mielenkiintoisiksi, sillä Ihamäki haluaa vain laadukkaita pakolaisia. Niiden pitää olla koulutettuja eikä liian vanhoja tai sairaita kaivata.

www.uusisuomi.fi/kotimaa/65866-kokoomuspaattajan-puheet-ihmetyttavat-torkeinta-mita-kansalle-syotetty

Vaikuttaa siltä ettei tyyppi ole ajatellut asioita ihan loppuun asti.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Arvoton on 22.01.2014, 09:07:54
Quote from: JJohannes on 21.01.2014, 14:05:39
Quote from: Ink Visitor on 21.01.2014, 13:44:08
Heinolan kunnallispäättäjän pakolaisesitys: "Yritetään saada mahdollisimman hyviä ja terveitä"

Heinolan kunnanisät valikoimassa uusia heinolalaisia:
(http://abolitionwya.org.uk/files/uploaded/2-1-4.jpg)

1 isä näyttää olean ihan spede. Ihamäki?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 09:19:25
Ei tuo ex ylilääkäri niin tyhmä ole etteikö olisi  miettinyt ja hyvinkin monelta kannalta. Tosin ei kuntalaisten eikä tulijoiden. Valtuuston pj, siis se henkilö joka päättää kuntalaisten elämästä ja kuolemasta neuvottelemalla sairaanhoitopiirien/kuntayhtymien sekä yksityisten hoitopalvelutarjoajien kanssa on niin hyvin ruokittu, ettei hänen tarvitse ostaa yhtään ravintola-annosta itse. Pidättekö golfista (kaikki korporaatiokommarit pitävät) eipä hätää, yrityksemme tajoaa teille liikuntaedun...golfosakkeen käyttömahdollisuuden. Entä miten olisi purjehdusharrastus. Sekin on vain liikunta...etu. Kunhan kuntanne vain tekee meidän kanssa sopimuksen jne. Ylilääkäri joka on ollut molemmilla puolin pöytää, tietää miten tiristää kaikki edut henkilösuhteita myöten.

Toinen seikka on se että jos (ja kun) Heinolan palvelut lopullisesti siirretään Lahteen, Heinolan kokoomukselle koittaa todella kovat ajat. 
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: törö on 22.01.2014, 10:03:08
Nykyisin suunnilleen kaikki päättäjät piilottelevat omissa pienissä ympyröissään, koska maailmalle altistuminen saisi kusirajan laskemaan alle kriittisen tason, jonka alapuolella luottamus omiin kykyihin alkaa rapautua.

Ei äly sinänsä merkitse yhtään mitään vaan sitä pitäisi osata käyttää. Tuokin tompeli saisi luultavasti vähemmän vahinkoa aikaiseksi jos hän olisi tyhmä, koska silloin hän ei pystyisi muodostamaan typeriä ajatuksia nykyisellä tahdilla

Äänestäjät kumminkin tykkäävät samaistua tomppeleihin, joten sen ura ei missään tapauksessa ole ohi. Pahimmillaankin se joutuu vain pitämään turpansa kiinni siihen saakka että muut päättäjät ovat ehtineet puhua riittävästi sekavia, jotta se alkaa taas vaikuttaa normaalilta päättäjältä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: skrabb on 22.01.2014, 10:03:45
QuoteKeskiviikkona 22.1.2014
Kunnat houkuttelevat maahanmuuttajia jarruttamaan asukaskatoa
Pudasjärvi ja Heinola haluavat kasvattaa väkilukua. Avuksi keksittiin maahanmuuttajat.
--------------------------------------------------------------------------------
Aapo Mentula

Hei­no­la ei ole Suo­men en­sim­mäi­nen kun­ta, jo­ka ai­koo pai­ka­ta väes­tö­ka­toa pa­ko­lai­sil­la. Poh­jois-Poh­jan­maal­la si­jait­se­va Pu­das­jär­ven kau­pun­ki toi­voo maa­han­muut­ta­jis­ta pe­las­tus­ta lu­kiol­le ja am­mat­ti­kou­lul­le.
Kun­ta al­koi jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti haa­lia maa­han­muut­ta­jia 2010-lu­vun tait­tees­sa.
"Uu­det asuk­kaat käyt­tä­vät sa­mo­ja pal­ve­lui­ta kuin kan­ta­väes­tö, ja kou­lu­tuk­sen tur­vaa­mi­nen on tär­keää. En näe asias­sa mi­tään on­gel­maa. Se­hän on win-win-ti­lan­ne: kaik­ki voit­ta­vat", ar­vioi Pu­das­jär­ven kau­pun­gin­joh­ta­ja Kaarina Daavittila.

Pu­das­jär­vi vas­taan­ot­taa kiin­tiö­pa­ko­lai­sia 20 jo­ka toi­nen vuo­si. Daa­vit­ti­lan mu­kaan myös muut maa­han­muut­ta­jat toi­vo­te­taan läm­pi­mäs­ti ter­ve­tul­leek­si.
Ti­lan­net­ta se­lit­tää Pu­das­jär­ven vä­ki­mää­rän hii­pu­mi­nen. Jou­lu­kuus­sa 2013 kau­pun­gis­sa asui 8 500 ih­mis­tä, kun vuon­na 1990 asuk­kai­ta oli yli 11 000.

"Kun­nan vä­ki myös van­he­nee, ja toi­saal­ta meil­lä on pal­jon tyh­jiä toi­mi­ti­lo­ja", Daa­vit­ti­la ker­too.
Hän ih­met­te­lee, mik­sei­vät muut ha­ja-asu­tus­aluei­den kun­nat ole ha­vah­tu­neet hou­kut­te­le­maan maa­han­muut­ta­jia.
"Em­me to­ki voi päät­tää, jää­vät­kö maa­han­muut­ta­jat tän­ne asu­maan. Ovat­han nuo­ret­kin muut­ta­neet tääl­tä muual­le työn pe­räs­sä jo 50 vuot­ta. Ha­ja-alueet so­pi­vat jo­ka ta­pauk­ses­sa erin­omai­ses­ti ko­tout­ta­mi­seen."

Pu­das­jär­vel­lä asui vuon­na 2012 Ti­las­to­kes­kuk­sen mu­kaan 113 ul­ko­maan kan­sa­lais­ta. Kau­pun­ki pyr­kii nos­ta­maan mää­rän kym­me­neen pro­sent­tiin ko­ko väes­tös­tä vuo­teen 2018 men­nes­sä, mi­kä tar­koit­tai­si yh­teen­sä 800–900:aa ul­ko­maa­lais­ta.

Maa­han­muut­to­vi­ran­omais­ten mu­kaan ta­pauk­sia ei pi­dä mo­ra­li­soi­da. Hä­dän­alais­ten ih­mis­ten aut­ta­mi­nen on pe­rim­mäi­nen syy, mut­ta kun­tien ta­lous, väes­tö­ja­kau­ma ja muut rea­li­tee­tit vai­kut­ta­vat oleel­li­ses­ti mah­dol­li­suuk­siin, sa­noo työ- ja elin­kei­no­mi­nis­te­riön maa­han­muut­to­joh­ta­ja Kristina Stenman.
http://www.hs.fi/paivanlehti/#22012014/kotimaa/Kunnat+houkuttelevat+maahanmuuttajia+jarruttamaan+asukaskatoa/a1390289021712
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Melbac on 22.01.2014, 10:05:53
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288644880351.html?pos=ok-nln

"- Akateemisen koulutuksen saaneet ihmiset, jotka Syyriassa ovat saaneet koulutuksen eivätkä ainakaan mitään tuberkuloosia tai sellaista sairasta, hän sanoi."

Eikös noi tule jostain pakolaisleiriltä eli hitosti porukka ahtaissa oloissa?.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Venne on 22.01.2014, 10:11:39
Systeemi on mätä, jos kunnalle annetaan porkkanoita siitä, että se ottaa asukkaikseen veronmaksajia, jotka syövät kokonaisverokuormasta. Kuntia pitäisi kannustaa hankkimaan mahdollisimman suuret verotulot ja tuoda lisää porkkanaa niille kunnille, jotka onnistuvat verokertymää kasvattamaan. Nykymallin mukaisessa palkitsemisessa konkka koittaa kaikille. Nyt vasta ymmärsin, miten läpeensä epäonnistunutta harjoitettu politiikka on.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: uuninpankko on 22.01.2014, 10:16:02
Mikä olisikaan ollut tilanne, jos joku perussuomalainen olisi harrastanut eugeniikkaa vaatiessaan pakolaisia täyttämään asukaspulaa?

Nyt HS esittelee asian suorastaan innovaationa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: ElinaElina on 22.01.2014, 10:30:03
Koskahan omaishoitajista maksettaisiin kunnalle bonuksia?
Pakolaisten disko- ym hyysäysrahat eivät ehdy koskaan, toisin on omaishoitokorvausten.

Kirottu Asikkala, ja siellä nukkuva Hirvisaari herätys! Asikkalan omaishoitajat saivat loppusyksystä kirjeet. Omaishoidon tukenne on lakkautettu, sillä Asikkalan kunnasta loppuivat määrärahat.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: DuPont on 22.01.2014, 10:57:49
Quote from: Melbac on 22.01.2014, 10:05:53
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288644880351.html?pos=ok-nln

"- Akateemisen koulutuksen saaneet ihmiset, jotka Syyriassa ovat saaneet koulutuksen eivätkä ainakaan mitään tuberkuloosia tai sellaista sairasta, hän sanoi."

Eikös noi tule jostain pakolaisleiriltä eli hitosti porukka ahtaissa oloissa?.
Tuohan olisi tosin USA-Kanada -tyylistä siirtolaispolitiikkaa. Otetaan ne akateemiset ja jätetään tuberkuloosia sairastavat, kouluttamattomat jne. ulos. Näinhän ne ovat maahanmuutosta hyötyneet.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: chacha2 on 22.01.2014, 10:58:39
Quote from: Matias Turkkila on 21.01.2014, 17:08:09
Saattaapi olla ankka: http://uutiset.perussuomalaiset.fi/heinolassa-jyraa-ihamaen-esitys-kiintiopakolaisista-onkin-ankka/

Kts myös: http://yle.fi/uutiset/heinolalaispaattajan_pakolaiskiintioehdotus_saa_taystyrmayksen/7043821

Ylen artikkelisssa kerrotaan selvästi että kiintiöpakolaisasiasta on keskusteltu asukaslukutoimikunnan tapaamisissa.
Ilmeisesti tätä ideaa ei ole siellä tyrmätty sillä se on menossa eteenpäin:
Quote- Asukaslukutoimikunnassa asia on annettu virkamiesvalmisteluun, mutta virkamiehetkään eivät tiedä tästä asiasta vielä mitään. Tämä menee ajallaan valmisteluun ja sen pohjalta sitten eteenpäin, hän summaa.

Minusta vaikuttaa siltä että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ihamäki avasi suunsa liian aikaisin ja oli (liian) rehellinen asukaslukutoimikunnan keskusteluista.
Hänen olisi pitänyt osata olla hiljaa ja antanut virkamiesten valmistella asiaa rauhassa:
QuoteAsia pitää viedä huolelliseen virkamiesvalmisteluun, josta se mahdollisesti palaa hallitukseen. En ota kantaa siihen, onko Heinola ottamassa kiintiöpakolaisia, koska sitä koskevat päätökset tehdään kaupunginvaltuustossa, Hepo-oja sanoo.

Sitten vasta kertonut Heinolan aikeista auttaa hädässä olevia pakolaisia, painottaen Heinolan harrasta halua auttaa hädässä olevia ihmisä. Eli Heinolan halusta kantaa vastuunsa, kuten Katainen aina sanoo.
Silloin olisi kaikki ollut hyvin. Mutta.

Nyt tyri Ihamäki kun kertoi rehellisesti että lähinnä kiinnostaa ottaa kiintiöpakolaisia säilyttääkseen Heinolan omat sote-palvelunsa.
Nykyään kun 'hyvät ja jalot'-aatteet ja teot ovat politiikan kulmakiviä.
Päällisin puolin ainakin.

Edit, typo
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Kemolitor on 22.01.2014, 11:19:19
Iltalehtikin kertoo ajatuksen herättämästä some-kuohusta:

Quote
Kuntapomon pakolaisesitys herätti somemyrskyn

Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan eilisiä pakolaispuheita ei ole verkossa kuitattu olankohautuksella. Puheista uutisoivat Yle ja Etelä-Suomen Sanomat.

Pitkäaikainen kansanedustaja ja Heinola kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok) on hämmentänyt puheillaan. Yle ja Etelä-Suomen Sanomat uutisoivat eilen, että Ihamäki haluaisi nostaa kunnan väkiluvun 20 000 ihmiseen ottamalla mahdollisimman hyviä ja terveitä pakolaisia.

- Emme ole rajanneet, että niiden täytyisi olla syyrialaisia, mutta niitä on nyt joka tapauksessa saatavilla. Totta kai haluaisimme mieluummin suomalaisia, mutta meillä on nyt periaatteessa hätä kädessä. Nyt pitäisi 20 000 saada täyteen, ja aikaa on vain vuosi, Ihamäki sanoo Ylen mukaan.

Etelä-Suomen Sanomien haastattelema Ihamäki kertoo lehdelle, että kriteeri hyvälle ja terveelle pakolaiselle on esimerkiksi akateeminen koulutus. Hän ei halua "ainakaan mitään tuberkuloosia" sairastavia maahanmuuttajia kuntaan.

- En tiedä, onko meillä mahdollisuus niitä tarkistaa vai pitääkö tyytyä vain maahanmuuttoviranomaisten ratkaisuihin. En tiedä ensinnäkään, että minkälaisia he ovat, joita niillä on varastossa, hän sanoo ESS:lle.

75 vuotta helmikuussa täyttävä Ihamäki on koulutukseltaan lääketieteen ja kirurgian tohtori. Hän on ollut kokoomuksen kansanedustaja vuodet 1979-1983 ja 1993-2003.

Heinolalla on tarve saada kunnan väkiluku ylittämään 20 000 ihmisen raja, jotta se voi jatkossakin hoitaa perusterveydenhuollon palvelut itse.

Verkossa tylytetään

Keskustelu aiheesta on käynyt kuumana eilisestä lähtien muun muassa Etelä-Suomen Sanomien keskustelupalstalla ja Iltalehden foorumeilla sekä Twitterissä hashtagilla Heinola. Ylen ja ESS:n artikkeleita oli keskiviikkoaamuna jaettu Facebookissa yhteensä lähes 6000 kertaa.

- Pakolaiset eivät siis ole ihmisiä vaan "NIITÄ". NIITÄ saa varastosta ja NIITÄ olisi kiva päästä valitsemaan ennenkuin NIITÄ joutuu ottamaan vastaan. Jos olisin heinolalainen, niin vaihtaisin kirjani välittömästi jonnekin muualle, ESS:n keskustelupalstalla kommentoidaan.

- Hirveää ihmisten luokittelua. Tämän on täytynyt joku hakkeri laittaa lehden sivuille. Ei kukaan voi tälläistä puhua, toinen kommentoi.

- Miten niin terveitä? Eiks niitä haalita juuri terveyspalveluita varten, ihmetellään Iltalehden foorumilla.

- Lause kuvastaa loistavasti kuinka mutu-tuntumalla päättäjät pakolaisia haalivat. Ihamäellä ei siis ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä kaikkea velvoitteita Heinola ottaa vastuulleen pakolaispäätöksellään, huomauttaa toinen.

- Kyllä on taas syytä olla ylpeä kotikaupungistaan. Ai että. #tyly #Heinola, irvaillaan Twitterissä.

- Irvokasta politikointia. #auschwitz #Heinola

IL: Kuntapomon pakolaisesitys herätti somemyrskyn (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012217957973_uu.shtml)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 11:48:10
QuoteNyt tyri Ihamäki kun kertoi rehellisesti että lähinnä kiinnostaa ottaa kiintiöpakolaisia säilyttääkseen Heinolan omat sote-palvelunsa.

Tyri? En menisi julistamaan asian kertomista sellaisena kuin mitä se on, tyrimiseksi (mutta kokoomuspolitiikassa ehkä se on tyrimistä). Itseasiassa en edes tiedä onko Ihaamäki jopa tarinan sankari ja kähmintää pakolaisrahojen saamiseksi harjoittanut kuntavirkahenkilöstö tarinan konnaryhmä.

Iltalehden varsinainen pläjäys on tässä ja tämä kuvaa erittäin hyvin sitä millä asiantuntemuksella (eli sen puutteella) äänestäjät asiaan suhtautuvat. Tällainen paska menee iltalehdessä (korp.comm.cock pää-äänenkannattajassa) nyt kun pitää lyödä kuin vierasta sikaa...

Quote- Lause kuvastaa loistavasti kuinka mutu-tuntumalla päättäjät pakolaisia haalivat. Ihamäellä ei siis ole harmainta aavistustakaan siitä, mitä kaikkea velvoitteita Heinola ottaa vastuulleen pakolaispäätöksellään, huomauttaa toinen.

Kaikesta päätellen toimittaja ei ole perehtynyt edes yhtä pientä sekuntia Ihamäen elämäntyöhön lääkärinä, tutkijana sekä ihan neuvoksen arvolla palkittuun uraan kunnallispoliittisen kähminnän ohjailun saralla kun rykäisee moisen väitteen omien juttujensa tueksi. Veikkaan että Ihamäki tietää kuntasektorin lakisääteisistä kustannuksista enemmän kuin iltalehden koko keskustelufoorumi yhteensä, toimitus mukaanlukien.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Marija on 22.01.2014, 12:17:27
Pieni Heinolan kaupunki lahjoitetaan roskaväelle.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: chacha2 on 22.01.2014, 12:21:02
Quote from: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 11:48:10
QuoteNyt tyri Ihamäki kun kertoi rehellisesti että lähinnä kiinnostaa ottaa kiintiöpakolaisia säilyttääkseen Heinolan omat sote-palvelunsa.

Tyri? En menisi julistamaan asian kertomista sellaisena kuin mitä se on, tyrimiseksi (mutta kokoomuspolitiikassa ehkä se on tyrimistä). Itseasiassa en edes tiedä onko Ihaamäki jopa tarinan sankari ja kähmintää pakolaisrahojen saamiseksi harjoittanut kuntavirkahenkilöstö tarinan konnaryhmä.

Olen aika varma että Kokoomusjohdon mielestä Ihamäki tyri ja pahoin. 
Minusta taas tämä rehellisyys oli oikein tervetullut. Ihamäki kertoi ihailtavan avoimesti mistä usein on kysymys kun 'autetaan pakolaisia'.
Uskon että hanke kaatuu. Hyvä niin.
Se kun ei ole oikea tie selvittää Heinolan ongelmat kokoomusjohtoisen hallituksen kanssa Sote-sotkussa.

Arkadianmäellä tarvitaan parempi hallitus joka paremmin kunniottaa kuntien oikeus itsehallintoon.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 12:37:34
QuoteArkadianmäellä tarvitaan parempi hallitus joka paremmin kunniottaa kuntien oikeus itsehallintoon.

Eikä tekisi pahaa jos mukana olisi ihmisiä jotka ovat edes alkeellisella kartalla. Keskittämisinto joka on korporaatiokommunismin kulmakivi (neuvostokommunisteilla se oli kolhoositalous) on oikeasti aika kallista ja tolkutonta koska se johtaa ihmisten hillittömään massakuljettamiseen.

Kun korporaatiokommunisti sulkee säästösyistä paikallisia palvelukeskuksia, tuloksena on aika tolkutonta kilometritehtailua ja ajamista jossa Heinolan kokoisesta kaupungista pitäisi kaiken järjen mukaan alkaa ajamaan jatkuvaa höökiä Lahteen. Tämä sama into toteutetaan kaikissa muissakin pakkoliitoshankkeissa. Eli kun peruspalvelukeskus siirtyy 10 kilometrin sisältä 40 kilometrin päähän, siirtymämatkailuun alkaa kulumaan aikaa ja rahaa aivan tolkuttomasti. Äidin ei kannata olla töissä, jos nimittäin joutuu käymään sen ajan kanssa naapurikaupungissa, projektiin menee koko päivä. Lääkärintodistukselle tulee hintaa (Heinolan tapaukssa) 80 ajetun kilometrin verran.

Korporaatiokommunisti ei ajattele asiaa kuin lääkärikolhoosin kannalta. Näitä hyväkkäitä ei kiinnosta paskaakaan jos 1 päivän aikana (Lahdessa sijaitsevan) heinolalaisille tarkoitetun lääkärin luona käyvät asiakkaansa (esim 8h päivä ja lääkäri tapaa n 16 potilasta) joutuvat ihan vain tästä ilosta tekemään jokainen sen 80 km "pikku lenkin". Eli ajamaan 1280 km, ja käyttämään min 3 h/potilas (vähintään  48 h omaa aikaansa) että pääsevät kunnallisen terveydenhoidon säästöjen piiriin. No eihän nämä kustannukset kiinnosta lääketeollista korporaatiokommaria pätkääkään. Häntä kiinnostaa vain lääkärin kustannus.

Ps. Kunnallisneuvos, 75 v ja aika komea ura lääkärinä ja kansanedustajana. Vaikea keksiä mitään keinoa jolla puoluetoverit enää voisivat "kiristää" tai "uhkailla"...maineen menetyksellä? Mitenkään tuntematta ko henkilöä, sen verran olen foliohattu että en ihmettelisi jos äijä olisikin tehnyt temppunsa "piruuttaan" sekä suojellaakseen sairaalapalveluja että "torpatakseen sijoituskeskuksen omilta nurkilta". Risto Rydin hengessä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Jepulis on 22.01.2014, 13:37:57
Quote from: Archaeopteryx on 22.01.2014, 07:44:22
Kaikki kunnat valittavat, että sote-palvelut ovat jatkuvasti niiden suurimpia rahareikiä. Nyt sitten Heinolassa halutaan väkisillä pitää moolokin kita auki, vaikka valtiovalta nähtävästi on laskenut 20 000 ihmistä...

Jokin ei täsmää: joko sote-palvelut eivät imekään tehottomasti kunnan rahoja, tai sitten Heinolassa halutaan syytää rahaa tehottomalle organisaatiolle. .
Pelko palveluiden siirtymisestä on varmasti aiheellinen ja Heinolalaisten itsensä kannalta varmasti kaikkea muuta kuin pikkuseikka. Lahteen on matkaa. Julkisen liikenteen järjestelyt on tuossa suunnassa heiveröisiä.

QuoteToisaalta, esim. pieni Puolangan kunta on säästänyt aika hyvin ostamalla terveyspalveluja Attendolta verrattuna Kainuun maakuntahallintoon: http://yle.fi/uutiset/attendo_lunasti_lupaukset_puolangalla/6990355

Quote- Vaikka kustannukset ovat hieman kasvaneet, ovat ne ensi vuonna noin 850 000 euroa pienemmät kuin ne olisivat Kainuun sotessa, Rajala sanoo.

Välttämättä isot yksiköt eivät siis säästä yhtään, kuten Kainuun sote osoittaa tässä tapauksessa.
Tästähän on kyse, että isojen yksiköiden säästö ei tule pelkästä periaatteesta. Ja käytännön esimerkit viittaa siihen, että sen pienemmän paikkakunnan asukkaiden palvelun olennaisesta heikentämisestä lopulta revitään ne eurot, jos säästöä saadaan syntymään. Säästöstä ei tule mitään takuuta. Asukkaat näkevät miten erilaisissa yksiköiden yhdistymistapauksissa palveluille on käynyt. Vaihtoehtona voisi olla tarjota pienille yksiköille joustavampia raameja säästöjen luomiseksi yksiköistä itsestään käsin.

Ylipäänsä Suomessa vallalla oleva keskittymiskehitys sekä liikenteen alasajo on sen näköistä, että osa Suomesta kuihdutetaan hiljalleen pois. On tullut jonkinlaiseksi "todellisuudeksi", että Suomi pitää ajaa metsäksi, eikä sille voi tehdä yhtään mitään. Kuka ja milloin päätti, että Suomen suunta on oleva pelkkä kuihtumisen suunta? Miksei voisi visioida joskus toiseenkin suuntaan ja miettiä maan kasvattamista koko valtakunnan laajuiseksi, tai ainakin eteläisen osan. Ennen tätä on tapahtunut ja sen tuloksena Suomessa ylipäänsä on kaupunkeja, pieniä ja isompia. Sekä siellä sun täällä myös teollisuutta. Nyt kaikki kunnat tuntuu olevan jonkinlaisessa puolustussodan tilanteessa ja tehdään toinen toistaan epätoivoisempia ratkaisuja. Ainoana visiona olemassaolon säilyminen, huterana toiveena sekin. Välimatkoja valtion toimesta erilaisin veroratkaisuin lisätään, vaikka tekniset ratkaisut autoliikenteen lisäämisen mahdollisuudesta jo kajastaa vain muutamien vuosien sisällä. Jopa nykyisin voitaisiin jo kaasua suosia maalle edullisesti. Maa voisi palata eteenpäinmenon ilmapiiriin taantumisen sijasta. Silti maanteitä kääritään ja kuntia ajetaan alas. Suoritetaan tietoista paluuta kohti metsää.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: koli on 22.01.2014, 13:41:10
QuoteLahden Demarinuoret tuomitsee kokoomusvaltuutetun puheet pakolaisshoppailusta

Lahden Demarinuoret on järkyttynyt Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen (kok.) puheista koskien sadan pakolaisen vastaanottamista Heinolaan kaupungin väkiluvun kasvattamiseksi.

- Toivon että kyseessä on todella huono vitsi, Lahden Demarinuorten puheenjohtaja Sara Etola toteaa.

Media uutisoi Ihamäen toivovan Heinolan saavan "mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia".

- Ihamäki puhuu pakolaisten vastaanottamisesta kuin orjakaupasta ikään. Hän toivoisi akateemisesti koulutettuja pakolaisia, "jotka eivät ainakaan mitään tuberkuloosia tai sellaista sairasta". Lisäksi hän miettii "minkälaisia he ovat, joita niillä (maahanmuuttoviranomaiset) on varastossa" ja onko Heinolalla "mahdollisuus niitä (pakolaisia) tarkistaa". Puheet ovat järkyttäviä.

Pakolaisia välineellistetään

- Ihan uskomatonta kuinka ihmisiä voi välineellistää tuolla tavalla! Tämä kertoo juuri siitä oikeistolaisesta tavasta suhtautua ihmisiin välineinä omaan hyötyyn. Ja puhutaan vielä siitä, että suhtautuminen ulkomaalaisiin olisi parantunut. Ilmeisesti ei kovinkaan paljon, jos ulkomaalaiset nähdään positiivisena ainoastaan heidän tuottaessaan lisäarvoa tai hyötyä. Ei ihmisiä voi kilpailuttaa kuin tuotteita, Lahden Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Maria Rytkönen jatkaa.

Demarinuoret muistuttaa, että vaikka kyseessä olisi valtuuston puheenjohtajan harkitsemattomat kommentit tai mauton vitsailu, on kanssaihmisistä puhuminen kuin IKEAn huonekalusta täysin sopimatonta. Lisäksi Demarinuoret pitää kokoomuspuheenjohtajan syytä pakolaisten vastaanottamisesta epäeettisenä. Ihamäen tarkoituksena on kasvattaa väkiluku yli 20000, jotta kaupunki voisi säilyttää omat perusterveydenhuollon palvelut.

- Pakolaiset ovat kärsineet suuresta inhimillisestä hädästä. Heidän vastaanottamisensa solidaarisuudesta olisi Heinolalta ja Ihamäeltä hieno teko. Tässä tapauksessa on kuitenkin epäasiallisten puheiden lisäksi motiivit kyseenalaiset.

http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/alueuutiset/vh-lahti/18196-lahden-demarinuoret-tuomitsee-kokoomusvaltuutetun-puheet-pakolaisshoppailusta

Demarinuoret pöyristyivät. :flowerhat: Väärin mokutettu Kokoomukselta, pitää mokuttaa oikeista syistä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Suomi2050 on 22.01.2014, 16:42:05
http://yle.fi/uutiset/pakolaispuheillaan_kuohuttanut_timo_ihamaki_ei_aio_erota/7046111

QuotePakolaispuheillaan kuohuttanut Timo Ihamäki ei aio erota

Kokoomuspiireissä Ihamäen lausuntoja pakolaisten vastaanottamisesta pidetään niin rasistisina, että ryhmäjohto haluaa sanoutua niistä irti. Ihamäki itse pitää puheitaan asiallisina. Ehkä he ovat puuttuneet siihen, että minä haluaisin terveitä ja nuoria ihmisiä - se on toive, mutta minähän en valintaa tee, Ihalainen muistuttaa.

(...)

Rasismisyytökset yllättivät

Valtuustoryhmän puheenjohtaja lkka Jaakkola (kok.) kehottaa Timo Ihamäkeä eroamaan valtuuston puheenjohtajan paikalta. Varsinaista ehdotusta enemmän tunteita ovat kuumentaneet Ihamäen perustelut ja häntä on syytetty rasismista.

- Rasismista, se on yllättävää? Meillä vaaliohjelmassa oli selvästi yksi pykälä, että pakolaisiin suhtaudutaan myönteisesti ja kotoutumiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota. En tiedä millä tavalla olen meidän puheenjohtajamme mielestä rikkonut kokoomuslaista henkeä, Ihamäki hämmästelee.

Esimerkiksi Yle Lahdelle Timo Ihamäki totesi eilen, että Heinolaan yritetään saada mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia. Ihamäki ei pidä kommenttejaan epäasiallisina.

- Minusta ne ovat kovin asiallisia. Ehkä he ovat puuttuneet siihen, että minä haluaisin terveitä ja nuoria ihmisiä. Se on toive, mutta minähän en valintaa tee, vaan maahanottoviranomainen. Mieluummin minä otan terveitä kuin sairaita.

Ihamäki ei eroa vapaaehtoisesti

Osa on myös tyrmistynyt siitä, ettei Ihamäki perustellut kiintiöpakolaisten ottamista ollenkaan humanitäärisillä syillä.

- Sanoisin, että humanitäärinen syy on se, että otetaan pakolaisia pois sodan jaloista, rauhallisempiin oloihin elämään. Humanitääriset aspektit on siinä kovasti mukana, Ihamäki vakuuttaa.

Valtuuston puheenjohtaja tyrmää kaikki häntä kohtaan esitetyt syytökset eikä aio erota puheenjohtajan paikalta.

- En minä nyt ainakaan vapaaehtoisesti eroa tämän asian takia. Minähän olen tehnyt kymmeniä ehdotuksia, miten tehdä Heinolasta parempi tai huonompi. Minä olen ollut valtuustoryhmän jäsen 47 vuotta.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ernst on 22.01.2014, 17:18:11
Ei pahalla, mutta Ihamäen juna meni jo, mutta dementia on vuorostaan tulossa. Miten muuten on fiksu ihminen noin ajattelussaan voinut taantua?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: koli on 22.01.2014, 17:22:57
Quote- Rasismista, se on yllättävää? Meillä vaaliohjelmassa oli selvästi yksi pykälä, että pakolaisiin suhtaudutaan myönteisesti ja kotoutumiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota. En tiedä millä tavalla olen meidän puheenjohtajamme mielestä rikkonut kokoomuslaista henkeä, Ihamäki hämmästelee.

No nyt se tuli taas selväksi, että kokoomuslaiseen henkeen kuuluu myönteinen suhtautuminen pakoloisbisnekseen. Luuleeko joku edelleen, että Kokoomus olisi valmis kiristämään maahanmuuttopolitiikkaa, jos Perussuomalaiset olisivat hallituksessa? Uskon, että ennemmin John Lennon nousee haudastaan kuin että Kokoomus alkaisi tekemään maahanmuuttokriittistä politiikkaa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: mikkoR on 22.01.2014, 17:24:19
Yhdellä rykäyksellä kiintiöpakolaisten määrä nollasta sataan - "Ei tarvitse enää itkeä väkilukuongelmaa"
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/20/yhdella-rykayksella-kiintiopakolaisten-maara-nollasta-sataan---ei-tarvitse-enaa-itkea-vakilukuongelmaa

Heinola on turvautumassa poikkeuksellisiin otteisiin saadakseen väkimääränsä 20 000 asukkaan paremmalle puolelle ja säilyttääkseen siten omat sote-palvelunsa. Siltakaupunki on ottamassa tänä vuonna sata kiintiöpakolaista.

- Se ajetaan nyt läpi, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok.)  kertoo.

Ihamäen mukaan Heinolassa on harkittu jo pidemmän aikaa kiintiöpakolaisten vastaanottamista, mutta viranhaltijat ovat haranneet asiassa vastaan. Luottamushenkilöt aikovat nyt näyttää kaapin paikan, sillä tilanne on kriittinen. Väkimäärä on painunut 20 000 asukkaan alapuolelle.

Kaveri loiventaa jälkikäteen lausuntoja, tuon ensimmäisen mukaan asia on pitkään harkittu ja nyt se olikin vain sellainen "heitto"??
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Histon on 22.01.2014, 17:56:57
Liitteenä tänään Savon Sanomissa ilmestynyt juttu. Uusia bonuksia maksetaan sellaisille kunnille, jotka eivät ole vastaanottaneet pakolaisia aiemmin, tai jotka ottavat huomattavan paljon enemmän kuin aikaisempina vuosina. Jotkut kunnat ovat nähneet tässä nyt mahdollisuuden nostaa kunnan asukasmäärä uusien SOTE-alueiden vaatimalle tasolle, ja siten turvata palvelut.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: guest3656 on 22.01.2014, 18:22:26
Kuulustaa irvokkaalta. Samaan aikaan kun Suomi on vapaassa pudotuksessa ja matkalla kohti täystuhoa, Kataisen hallitus kääntää puukkoa haavassa ja pakottaa työttömyyden runtelemat kunnat asuttamaan henkensä pitimiksi hallituksen maailmalta haalimia tuhomaahanmuuttajia. Seurauksena on väistämätön henkinen, sosiaalinen ja taloudellinen rappio kokoomuksen tavotteiden mukaisesti.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Suomi2050 on 22.01.2014, 20:57:53
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014012217960272_uu.shtml

QuoteMaahanmuuttovirastosta tiukat terveiset "hyviä" pakolaisia haluavalle kuntapomolle

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja pitää tervetulleena sitä, että kunnat ottavat kiintiöpakolaisia vastaan.

(...)

Turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo huomauttaa, että Suomi on aikaisempina vuosina ottanut myös terveydellisiä ongelmia omaavia pakolaisia. Turvapaikka myönnetään tietyin kriteerein.

- Toki kunnalla saa toiveita olla. Tiettyjä kansalaisuuksia kuitenkin otetaan tietyiltä alueilta, hankala siinä on tarkkoja toiveita huomioida, Repo sanoo.

Hän korostaa, että esimerkiksi ikä ei ole kriteeri turvapaikan valinnassa. Huomioitavat kriteerit ovat suojelun tarve, uudelleensijoituksen tarve ja kotoutumisen edellytykset. Lisäksi katsotaan, ettei henkilö vaaranna yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

- Sieltä tulee monimuotoista väkeä. Lähtökohta on se, että kun päätökset on tehty, pakolaiset sijoitetaan mahdollisimman nopeasti.

Hän suosittelee, että Heinolan kaltainen kunta, joka ei ole aiemmin ottanut pakolaisia eikä tiedä aiheesta, hakee tietoa muilta kunnilta, Ely-keskuksilta ja maahanmuuttovirastosta.

- Pakolaisia on monenlaisia. Eri-ikäisiä ja eri koulutuksen omaavia. Nämä eivät ole kriteerejä, joilla teemme ratkaisun.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Aukusti Jylhä on 22.01.2014, 21:18:51
QuoteHän (maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo) korostaa, että esimerkiksi ikä ei ole kriteeri turvapaikan valinnassa. Huomioitavat kriteerit ovat suojelun tarve, uudelleensijoituksen tarve ja kotoutumisen edellytykset. Lisäksi katsotaan, ettei henkilö vaaranna yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Mitenköhän ovat aikoneet tämän seikan varmistaa? Ihanko ovat kyselleet pakolaisilta itseltään, että ovatko he turvallisuusuhka?  :facepalm:

Tulee vaan väistämättä mieleen se juttu, missä turvis oli väärillä henkilötiedoilla hakenut turvapaikkaa, ja saanut sen. Ja sitten tulee myös mieleen muutamat Kari Suomalaisen pilapiirrokset.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: chacha2 on 22.01.2014, 21:37:12
QuoteMinisteriössä iloitaan Ihamäen pakolaisehdotuksesta: Kyllä se sata annetaan
Kotimaa 13:00.

Työ- ja elinkeinoministeriössä iloitaan Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen (kok.) ehdotuksesta sadan Syyrian-pakolaisen vastaanottamisesta kaupunkiin. Neuvotteleva virkamies Sonja Hämäläinen ministeriöstä pitää ehdotusta realistisena.

– Jos Heinola ottaa sata pakolaista, kyllä se sata kaupungille annetaan, Hämäläinen sanoo.

Hämäläinen kertoo, että työministeri Lauri Ihalainen (sd.) on kannustanut kuntia ottamaan pakolaisia ja tämä työ on tuottamassa tulosta.

– On hienoa, jos Heinolalla on halua lähteä vastaanottamaan pakolaisia.

Hämäläinen ei sen sijaan ota kantaa Ihamäen motiiveihin asukasluvun kasvattamisesta. Vastaanottokunnan syyt ottaa pakolaisia ovat aina moninaisia. Muuttotappiokunnat haluavat lisää asukkaita ja kunnat haluavat säilyttää kyläkouluja.

Hämäläinen korostaa, etteivät kunnat voi vaikuttaa siihen, millä perusteella pakolaiset valitaan. Lähtökohtana on aina suojelun tarve eikä esimerkiksi nopea työllistyminen. Hän jatkaa, että pakolaisilla on äärimmäisen kova motivaatio saada töitä ja päästä aktiivisiksi kansalaisiksi, kun he ovat saaneet elämässään uuden mahdollisuuden.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/22/ministeriossa-iloitaan-ihamaen-pakolaisehdotuksesta-kylla-se-sata-annetaan boldaus oma

Syyt ottaa pakolaisia ovat aina moninaisia tietää neuvotteleva virkamies Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriössä.
Ihan normimeininki Heinolassa siis, paitsi että yleensä kuntapoliitikot eivät  kerro todelliset syyt miksi harkitsevat ottavansa/ottavat pakolaisia kuntaansa. Mutta.
Ihamäki kertoi avoimesti missä mennään ja tuomio on ollut kova. Hänet jätetään yksin. Mutta.

Ministeriössä ollaan kuitenkin iloisia tästä aloitteesta ja jos muillekin Heinolan päättäjille vain kelpaa niin:
'Kyllä se sata annetaan.'
Miettikäämme sitä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Aukusti Jylhä on 22.01.2014, 21:45:27
Quote from: chacha2 on 22.01.2014, 21:37:12

Aivan samaa retoriikkaa käyttää niin Sonja Hämäläinen, kuin Ihamäkikin. Pakolaiset ovat näille tyypeille asioita joilla voi tehdä juttuja. Ja epäilisin samaa retoriikkaa käytettävän myös ihmiskauppaa pyörittävän järjestäytyneen rikollisuuden maailmassa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: KeiKei on 22.01.2014, 21:54:10
Quote from: käpykaarti on 22.01.2014, 21:18:51
Tulee vaan väistämättä mieleen se juttu, missä turvis oli väärillä henkilötiedoilla hakenut turvapaikkaa, ja saanut sen.

Mikä juttu niistä tuhannesta ja yhdestä?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Aukusti Jylhä on 22.01.2014, 21:59:18
Quote from: KeiKei on 22.01.2014, 21:54:10
Quote from: käpykaarti on 22.01.2014, 21:18:51
Tulee vaan väistämättä mieleen se juttu, missä turvis oli väärillä henkilötiedoilla hakenut turvapaikkaa, ja saanut sen.

Mikä juttu niistä tuhannesta ja yhdestä?

;D No niinpä! Mutta niin siellä virastoissa vaan jaksetaan uskoa näihin selvityksiin ja tutkimuksiin. Mutuilua tuo on tyyliin "Musta tuntuu, että tämä kaveri kyllä puhuu ihan totta. Mitä mieltä sä oot, Kaisa-Lilja?".
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 22.01.2014, 22:35:09
100 kiintiöpakolaista työllistää jo aika monta julkisen sektorin keinotekoisiakin ammattialoja ja muutenkin pöhöttynyt julkishallinto saa jatkopalikoita vaikka juurikin julkishallintoa olisi amputoitava karkeilla sahoilla. Heinola tarvitsisi sitten paitsi pakolaisohjaajia ja muita hyysääjiä n+1kpl niin myös lisää tulkkeja, opettajia, sairaanhoitajia, poliiseja, kiinteistönhoitajia, yms. ties jo mitä satoja muita erikoishenkilöitä ylläpitämään ja kotouttamaan uutta täysin vierasta yhteisöä missä on yleisesti tiedostettu että elämä Suomessa on ilmaista ja työtä ei ole saatavilla edes pottunokille.

Helpotusta ei toisi sekään jos vaikka kaikki 100 olisivatkin korkeakoulutettuja koska EU:n ulkopuolelta alikehittyneistä maista tulevien koulutusta ei vieläkään tunnusteta samalle viivalle ja vaikka joidenkin koulutus olisikin hyvin lähellä vastaavaa EU-Suomen tunnustamaa olisi kuitenkin heidätkin uudelleenkoulutettava ja tiedot ja taidot päivitettävä vastaamaan paikallisia. Sittenkään heitä ei voisi asettaa suoraan suomalaisten työpaikkoja hakevien edelle missään nimessä. Esimerkiksi suomalainen pelastusopiston käynyt palomies olisi pätevämpi kuin vastaava syyrialainen. Suomalainen ensihoitaja neljän vuoden koulutuksellaan olisi pätevämpi kuin vastaava pakolainen. Jne. Tämä johtuu siitä että tunnetaan suomalainen työkulttuuri, työtavat, määräysten ja käskyjen pilkuntarkka noudattaminen sekä myös sanktiot jos tyrii työnsä tahallisesti. Vähäisimpänä kriteerinä ei ole nykyaikaisen tietotekniikan osaaminen työssään.

Ja vieläkään ei ole saatu laskettua maahanmuuton kokonaiskustannuksia. Siitä huolimatta nuo vähäjärkiset heittävät tällaisia läppiä vakavissaan.

Tajutkaa jo imbesillit poliitikot että ulkomaanvelkaa meillä on vauvasta vaariin jokaikisellä niin paljon etteivät edes syntymättömät lasten lapsetkaan kykene maksamaan. n. 5,3 miljoonaa asukasta joista noin 1,5 miljoonaa käy kokopäivätöissä  joista suurin osa alkaa olla julkisen sektorin puolella. Luottoluokitus tulee laskemaan jos ei tämän vuoden aikana niin ensi vuoden alusta.

www.velkakello.fi
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: FadeAway on 23.01.2014, 06:02:51
QuotePäälinjaus vuosien 2012-2015 talouden suunnittelussa on:

1) Toiminnassa on päästävä säästöihin ja samalla on lisättävä muuta tulorahoitusta riippumatta mahdollisuuksista verojen korotuksiin. Tavoitteena on pitää vuosikate korvausinvestoinnit kattavalla tasolla eli keskimäärin 6 M€:ssa.

Työpaikkojen menetykset, työvoiman väestöosuuden supistuminen ja korkea työttömyys pienentävät kunnallisveron kertymiä työttömyysturvaetuuksien vähentyessä asteittain. Myös kaupungin yhteisöverotulot ovat selvästi supistuneet. Kunnallisveroprosentin alennus ja yhteisöveron ryhmäjako-osuuden supistuminen pienentävät vuoden 2012 verotuloennustetta noin 5% ( 3,5 M€).

Kiristyvässä taloustilanteessa voidaan jossain määrin hyödyntää kaupungin omaisuuden myyntiä. Kaupunginhallituksen toimintalinjana on, että vuoden 2012 talousarvion mukainen tulos on voitollinen ja kaupungin taloutta vahvistava.

Strategisen suunnitelman keskeinen tavoite on käyttötalouden tasapainon ylläpitäminen taloussuunnitelmassa. Tuloslaskelmatasolla on päästävä siihen, että vuosikate kattaa pitkällä aikavälillä nettoinvestoinnit.

Toteutettavien investointien tulee olla perusteltuja ja sellaisia, että ne eivät kasvata käyttömenoja eivätkä aiheuta paineita verojen korottamiseen.

Toiminnan tulee olla päämäärähakuista ja kustannustietoista suunnittelusta täytäntöönpanoon saakka. Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa määritellään toiminnan laajuus, kehittämistavoitteet ja taloudelliset resurssit, joilla toiminta ja sen tavoitteet toteutetaan.
http://www.heinola.fi/NR/rdonlyres/F..._2012_2015.pdf

Heinolan talous on jo kuralla ja työttömyys pilvissä.
En usko, että pakolaisbisnes tilannetta pelastaa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: mikkoR on 23.01.2014, 06:55:13
Heinola sai melko muhkean osuuden energiayhtiön myynnistä aikoinaan, onkohan ne rahat jo hassattu?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Goman on 23.01.2014, 07:31:11
Quote from: siviilitarkkailija on 22.01.2014, 08:46:45
Nämä pikkukuntien pakolaisrahastushankkeet pitäisi oikeasti kieltää lailla.

Nämä kuntien pakolaisrahastushankkeet pitäisi oikeasti kieltää lailla. Kaikkien kuntien.

Kun kysymyksessä on selvästi vain verorahojen kierrätys taskusta toiseen, veronmaksajilta valtiolle, valtiolta kunnille, kunnilta mamuille. Lopputuloksena on sekä valtion että kuntien, veronmaksajista puhumattakaan, velkaantuminen entisestäänkin.

Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Teemu Niva on 23.01.2014, 14:09:21
Quote from: Matias Turkkila on 21.01.2014, 15:00:18
Quote from: uuninpankko on 21.01.2014, 14:24:05
Missä ovat lehtitalot nyt? Missä ovat perussuomalaiset nyt?

Ei mussuteta, just tehdään aiheesta juttua.
STM:n sivuilta (http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/-/_julkaisu/1871361) löytyy soteuudistusta valmistelleen työryhmän loppuraportti (http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=9642429&name=DLFE-28190.pdf). Loppuraportin sivuilla 116 - 117 sanotaan näin:
Quote
Valtioneuvosto voi kuitenkin velvoittaa kunnan kuulumaan perustason alueeseen jos siihen on sosiaali- ja terveydenhuollon tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi erityisiä syitä. Erityisiä syitä arvioitaessa tulee ottaa huomioon sekä perustason alueen muodostavan yli 20 000 asukkaan kunnan että muiden kuntien olosuhteet ja niiden asukkaiden tarpeet.
Pykälän 4 momentissa on eräiden suurten kuntien lähiympäristössä olevia yli 20 000 asukkaan kuntia koskeva poikkeussäännös.
Sen perusteella kuntarakennelain 4 d §:ssä olevalla kunnalla voi olla oikeus itse vastata perustason palvelujen järjestämisestä asukkailleen, vaikka 2 momentissa olevan pääsäännön perusteella se ei olisi mahdollista.
Poikkeussäännöstä voidaan soveltaa vain jos kunnan asukasluku on 31 päivänä joulukuuta 2013 yli 20 000, kuntarakennelain 15 §:n tarkoittaman erityisen kuntajakoselvityksen perusteella selvitysalueella on jatkossakin
vähintään kaksi yli 20 000 asukkaan kuntaa ja jos perustason alueen muodostava kunta sopii sosiaali- ja terveysalueen vastuukunnan tai kuntayhtymän kanssa hallinnollisista menettelyistä, joilla varmistetaan perustason palvelut järjestävän kunnan asukkaille palvelujen horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio.
Tämä raportti siis luovutettiin 19.12.2013 peruspalveluministeri Susanna Huoviselle.
Minua fiksummat voinee tulkita tuon lihavoidun kohdan.

Edit. kirjoitusvirhe
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Suomi2050 on 26.01.2014, 21:49:32
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288646415300.html

QuotePakolaispuheilla järkyttänyt sai anteeksi Heinolassa: "Tarkkana pitää olla mitä sanoo"

Puheet syyrialaispakolaisten vastaanottamisesta Heinolaan johtivat viikonloppuna anteeksipyyntöihin.

Heinolan valtuuston ykkösmies, puheenjohtaja Timo Ihamäki (kok), joutui pyytämään anteeksi kommenttejaan pakolaisista omiensa edessä. Hän oli sekä kokoomuksen kunnallisjärjestön että valtuustoryhmän kuultavana.

Ihamäki kertoi viime viikolla julkisuuteen näkemyksensä, jonka mukaan Heinolan tulisi ottaa vastaan sata pakolaista Syyriasta. Ihamäki on yksi Heinolan asukaslukutoimikunnan jäsenistä.

Ihan keitä tahansa Ihamäki ei kuitenkaan ottaisi. Hän oli valmis toivottamaan tervetulleeksi "hyvät ja terveet".

Puoluetoverit kuulivat viikonloppuna valtuuston puheenjohtajaa. Kokoomusryhmän vetäjä Ilkka Jaakkola kertoo, että Ihamäki pyysi julkisesti anteeksi huonoja sanavalintojaan viikonvaihteen Itä-Häme-lehdessä.

- Yksimielisesti totesimme, että julkinen anteeksipyyntö oli riittävä ja hän voi jatkaa kaupunginvaltuuston johdossa.

- Tarkkana pitää olla mitä sanoo, Jaakkola painottaa.

Pakolaisten vastaanottamista ei ryhmä käsitellyt, ainoastaan sivusi.

- Se on toimikunnan esitys ja etenee hallitukseen ja valtuustoon saakka, jos on edetäkseen, Jaakkola kertoo sunnuntai-illan kokouksesta.

(...)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Mika on 26.01.2014, 21:59:36
QuoteIhan keitä tahansa Ihamäki ei kuitenkaan ottaisi. Hän oli valmis toivottamaan tervetulleeksi "hyvät ja terveet".

Ihamäki näyttää olevan täydellisen pihalla siitä, mitä Suomessa nykyään saa sanoa, ja mitä ei.  Jos hän olisi perussuomalainen, otsikot kirkuisivat jo kissan kokoisin kirjaimin rotuoppia ja natsismia.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 26.01.2014, 22:03:52
No, nyt on pyydelty anteeksi puheita, mutta itse asian eteneminen jatkuu ennalta mainitussa järjestyksessä. Eli pakolaisasia runnotaan läpi, kuten Ihamäki aiemmin totesi.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Elemosina on 26.01.2014, 22:06:57
Kyllä tämä on kummallista.

Perimmäinen tarkoitus [pakolaisten vastaanottaminen] oli hyvä mutta taas väärin toimittu. Väärin ilmoitettu. Väärin autettu. Väärin sanottu. Törkeästi esineellistetty.
Ihan kuin pakolaisia ei jo oltaisi esineellistetty sillä, että valtio maksaa heidän vastaanottamisestaan. Tai sillä että ns. hyvinvointivaltiot kilpailevat sillä että kuka ottaa eniten pakolaisia vastaan. Kuka on hyvää tekevin.

Mikään ei taida kelvata mokuttajille.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Mika on 26.01.2014, 22:12:02
Quote from: J.M on 26.01.2014, 22:03:52
Eli pakolaisasia runnotaan läpi, kuten Ihamäki aiemmin totesi.

Demokratiassa tuollaisen termin käyttäminen on kyllä äärimmäisen kyseenalaista. Kertoo sen verran Ihamäen ajatusmaailmasta, että voi todeta äijän pitävän hallussaan aivan väärää vakanssia.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ari-Lee on 26.01.2014, 22:26:51
Quote from: Mika on 26.01.2014, 22:12:02
Quote from: J.M on 26.01.2014, 22:03:52
Eli pakolaisasia runnotaan läpi, kuten Ihamäki aiemmin totesi.

Demokratiassa tuollaisen termin käyttäminen on kyllä äärimmäisen kyseenalaista. Kertoo sen verran Ihamäen ajatusmaailmasta, että voi todeta äijän pitävän hallussaan aivan väärää vakanssia.

Nämä runnovat ihamäet ovat suurin kuluerä mitä koskaan voi veronmaksajan osaksi koitua. Nuo ovat sellainen ilmestyskirjallinen vitsaus ja kirous joista on kirjoitettu fantasiaa ja tehty scifiä. Mutta toisin kuin käsikirjoituksissa tämä realismi ei hyvin pääty eikä lopussa hyvä heilu.

Jos olisin heinolalainen irtisanoutuisin ja poismuuttaisin.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nuivake on 26.01.2014, 23:28:04
Ainoa asia jonka Kokoomus tulee runnomaan läpi, on nykyisen yhteiskuntamallin alasajon. Joka rintamalla, koko valtiossa. Mitä sen jälkeen on - riippuu meistä tavallisista suomalaisista.
Tule romahdus, tule jo, tule kuin puhdistava tsunami - johan tätä pelleilyä on nähty ihan riittävästi.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Rekku on 26.01.2014, 23:49:29
Aatelkaas;

Nyt on selvitetty että pakolaisia ei todellakaan saa ottaa paikkaamaan asukasvajetta, vaikka se on todellinen.

Mutta,

Mikäs sen jalompaa kuin haalia pakolaisia paikkaamaan työvoimapulaa, joka kaikilla mittareilla on melko epätodellinen.

btw: Jos olisin pakolainen vastaanottokeskuksessa, niin ei olisi paljon väliä millä verukkeella minut sieltä ulos päästetään.
Varmasti haluaisin mahd. pian opiskelemaan että pääsisin tuottavaan työhön.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Sunt Lacrimae on 27.01.2014, 01:50:28
Quote from: Rekku on 26.01.2014, 23:49:29
Aatelkaas;

Nyt on selvitetty että pakolaisia ei todellakaan saa ottaa paikkaamaan asukasvajetta, vaikka se on todellinen.

Mutta,

Mikäs sen jalompaa kuin haalia pakolaisia paikkaamaan työvoimapulaa, joka kaikilla mittareilla on melko epätodellinen.

btw: Jos olisin pakolainen vastaanottokeskuksessa, niin ei olisi paljon väliä millä verukkeella minut sieltä ulos päästetään.
Varmasti haluaisin mahd. pian opiskelemaan että pääsisin tuottavaan työhön.

Maanlaajuinen työvoimapula ei ole olemassa, mutta se tulee paikata.

Heinolalainen työvoimapula on olemassa, mutta aiotuista paikkaajista ei taas ole hommaan.

Näin Suomessa.  :facepalm:
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: ikuturso on 27.01.2014, 01:51:03
Kokoomuslainen Heinolassa saa sanoa, ettei huoli tuberkuloosipakolaisia - se annetaan hänelle anteeksi.
Perussuomalainen Lieksassa ei saa sanoa, että pakolaisten kokoustilassa voi olla hygieniaongelma - hän saa siitä rikossyytteen ja nipun kunnianloukkaussyytteitä.

Eikö kaikki suomen pakolaiskiintiön noston seurauksena tulevat 300(?) syyrialaispakolaista voisi nyt tehdä kunnianloukkaussyytteen tätä kokoomusheppua vastaan? Heitähän on syytetty tuperkkelinkantajiksi.

Mutta kun säännöt eivät ole samat kaikille. VMP.

-i-
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Melbac on 27.01.2014, 05:32:59
Quote from: Rekku on 26.01.2014, 23:49:29
Aatelkaas;

Nyt on selvitetty että pakolaisia ei todellakaan saa ottaa paikkaamaan asukasvajetta, vaikka se on todellinen.

Mutta,

Mikäs sen jalompaa kuin haalia pakolaisia paikkaamaan työvoimapulaa, joka kaikilla mittareilla on melko epätodellinen.

btw: Jos olisin pakolainen vastaanottokeskuksessa, niin ei olisi paljon väliä millä verukkeella minut sieltä ulos päästetään.
Varmasti haluaisin mahd. pian opiskelemaan että pääsisin tuottavaan työhön.
Oikeasti ne haluavat kämpän pk-seudulta ja sen valtion takaaman elatuksen jonka jälkeen ne sitten alkavat tekemään sitä mitä ne itse haluavat eli ei noilla se opiskelu ja työ ole ensimmäisenä prioriteettina.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Nanfung on 27.01.2014, 09:34:31
QuotePakolaispuheillaan kuohuttanut Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki nauttii edelleen valtuustoryhmänsä luottamusta. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti asiasta eilen yksimielisesti Ihamäen julkisen anteeksipyynnön jälkeen.

http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat/
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Onnikka on 27.01.2014, 09:39:27
Quote from: Nanfung on 27.01.2014, 09:34:31
QuotePakolaispuheillaan kuohuttanut Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki nauttii edelleen valtuustoryhmänsä luottamusta. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti asiasta eilen yksimielisesti Ihamäen julkisen anteeksipyynnön jälkeen.

http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat/
http://yle.fi/uutiset/kunnallispaattajan_pakolaispuheet_kuitattiin_vaarinkasityksena/7053517
Ollos hyvä, suora linkki.
Mutta laitetaan nyt kerralla 10000 kun kerran anteeksi pyyti? Samallahan voi pistää sikäläiset vuokra-asukkaat pihalle ja muutaman tönön rakentaa lisää jotta asuntoja löytyy paremmalle rodulle.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Fincum on 27.01.2014, 11:53:15
Quote from: Nanfung on 27.01.2014, 09:34:31
QuotePakolaispuheillaan kuohuttanut Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Timo Ihamäki nauttii edelleen valtuustoryhmänsä luottamusta. Kokoomuksen valtuustoryhmä päätti asiasta eilen yksimielisesti Ihamäen julkisen anteeksipyynnön jälkeen.

http://yle.fi/uutiset/tuoreimmat/

Hesari nokittaa 27.1.2014 lehdessä Lyhyesti-palstalla:

QuoteHeinolalaispoliitikko sai luvan jatkaa

Rasistissävytteisillä pakolaispuheillaan mediakohun nostattanut...
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Blanc73 on 27.01.2014, 12:15:05
Kokoomus-pappa joutui siis julkisesti pyytämään anteeksi sanomisiaan? :facepalm:  Ei jumalauta, pikkaisen liian pitkälle menee tämä touhu multikultin nmielipuolisessa skenessä.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Uuno Nuivanen on 27.01.2014, 12:26:28
Nooh, onhan yksi kokkarikausti vaihtelua kovin persukaustipainotteisessa suvaitsevaisuusajojahdissa.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Tommi Korhonen on 27.01.2014, 17:19:07
Mut ei tarvinnut irtosanoutua, tahi erottaa väliaikaisesti valtuustoryhmästä?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Saippuakupla on 28.01.2014, 21:27:03
QuoteTäällä olisi somalialaisia tarjolla - Pakolaiskohun herättänyt poliitikko sai puhelun rap-artistilta

Keskustelu Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen pakolaislausunnoista jatkuu. Nyt itähelsinkiläinen rap-mies Musta Barbaari tarjoaa oman näkökulmansa kohuun.

Ihamäen alkuperäisen 100 kiintiöpakolaisen ehdotuksen motivaatio oli saada Heinolan väkimäärä 20 000 asukkaan yli, jotta kaupunki säilyttää omat sote-palvelunsa.

Mustan barbaarin savumerkki -ohjelmassa Radio Helsingissä juontajat kasasivat peruspaketin, johon kuuluu syyrialaisia, somaleita, kongolaisia, etiopialaisia ja tansanialaisia, jotka haluavat mennä paikkakunnalle, jossa heitä halutaan. Projektin nimeksi juontajat antoivat "Värjätään Heinola".

Juontajat soittivat Ihamäelle suorassa lähetyksessä ja esittivät oman ehdotuksensa.

- Somalialaiset, meillä on niitä Helsingissä aika paljon. Teen Mustan Barbaarin pakolaisperuspaketin, että saadaan 20 000 täytettyä vuoden loppuun mennessä täyteen, Musta Barbaari ehdotti.

- Ottaisin mielelläni vastaan, mutta päätökset pitäisi tehdä pian, vastasi Ihamäki ja kyseli tarjokkaiden pakolaisstatuksen perään.

Tarjouksensa bonuksena Musta Barbaari ehdotti, että somalialaiset perustavat Heinolassa oman jääpallojoukkueensa.

Ihamäen tulkinta asiasta nousseesta kohusta oli radiohaastattelussa se, että mediassa ei ymmärretä huumoria. Hyvien ja terveiden pakolaisten haluamiselle oli selvä motiivi:

- Jos minä sanon, että halutaan hyviä ja terveitä, niin eihän se tarkoita kuin että en halua tänne huonoja ja epäterveitä.

Tästä  (http://www.radiohelsinki.fi/ajankohtaista/46829/mustan-barbaarin-savumerkki-28-1-2014/)pääset Radio Helsingin juttuun, jossa voit kuunnella koko lähetyksen ja haastattelun.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/28/taalla-olisi-somalialaisia-tarjolla---pakolaiskohun-herattanyt-poliitikko-sai-puhelun-rap-artistilta
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Riukulehto on 28.01.2014, 22:27:28
QuoteDemarit toivottavat pakolaiset tervetulleiksi Heinolaan

Heinolan sos.dem työväenyhdistyksen yleinen kokous on antanut julkilausuman, jossa se ottaa myönteisen kannan kiintiöpakolaisten vastaanottamiseen Heinolaan. Asia tulee keskusteltavaksi ja päätettäväksi kaupungin elimissä. Aloitteen julkilausuman antamisesta teki johtokunnan jäsen Lauri Kangas, joka on aiemmin toiminut mm. suurlähettiläänä. Työtehtävissään hän on vieraillut pakolaisleireillä ja tuntee olosuhteita, joissa ihmiset leireillä elävät.

Heinolan perusteet mahdollisten pakolaisten vastaanottamiseen pitää löytyä inhimillisen hädän lievittämisen ja ihmiselämän pelastaminen näkökohdista - ei kaupungin itsekkäistä tavoitteista.

Sosiaalidemokraattiseen arvopohjaan kuuluva solidaarisuus on yhteisvastuullisuutta, yhteenkuuluvuutta ja toisen ihmisen kunnioittamista.
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/alueuutiset/vh-heinola/18355-demarit-toivottavat-pakolaiset-tervetulleiksi-heinolaan
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: chacha2 on 28.01.2014, 22:38:06
Quote from: Saippuakupla on 28.01.2014, 21:27:03
QuoteTäällä olisi somalialaisia tarjolla - Pakolaiskohun herättänyt poliitikko sai puhelun rap-artistilta

Keskustelu Heinolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen pakolaislausunnoista jatkuu. Nyt itähelsinkiläinen rap-mies Musta Barbaari tarjoaa oman näkökulmansa kohuun.

Ihamäen alkuperäisen 100 kiintiöpakolaisen ehdotuksen motivaatio oli saada Heinolan väkimäärä 20 000 asukkaan yli, jotta kaupunki säilyttää omat sote-palvelunsa.

Mustan barbaarin savumerkki -ohjelmassa Radio Helsingissä juontajat kasasivat peruspaketin, johon kuuluu syyrialaisia, somaleita, kongolaisia, etiopialaisia ja tansanialaisia, jotka haluavat mennä paikkakunnalle, jossa heitä halutaan. Projektin nimeksi juontajat antoivat "Värjätään Heinola".

Juontajat soittivat Ihamäelle suorassa lähetyksessä ja esittivät oman ehdotuksensa.

- Somalialaiset, meillä on niitä Helsingissä aika paljon. Teen Mustan Barbaarin pakolaisperuspaketin, että saadaan 20 000 täytettyä vuoden loppuun mennessä täyteen, Musta Barbaari ehdotti.

- Ottaisin mielelläni vastaan, mutta päätökset pitäisi tehdä pian, vastasi Ihamäki ja kyseli tarjokkaiden pakolaisstatuksen perään.

Tarjouksensa bonuksena Musta Barbaari ehdotti, että somalialaiset perustavat Heinolassa oman jääpallojoukkueensa.

Ihamäen tulkinta asiasta nousseesta kohusta oli radiohaastattelussa se, että mediassa ei ymmärretä huumoria. Hyvien ja terveiden pakolaisten haluamiselle oli selvä motiivi:

- Jos minä sanon, että halutaan hyviä ja terveitä, niin eihän se tarkoita kuin että en halua tänne huonoja ja epäterveitä.

Tästä (http://www.radiohelsinki.fi/ajankohtaista/46829/mustan-barbaarin-savumerkki-28-1-2014/)pääset Radio Helsingin juttuun, jossa voit kuunnella koko lähetyksen ja haastattelun.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/28/taalla-olisi-somalialaisia-tarjolla---pakolaiskohun-herattanyt-poliitikko-sai-puhelun-rap-artistilta

Kuuntelin tuota onnetonta ohjelmaa ja luin Radio Helsingin juttua asiasta:
QuotePrinssi Jusuf ja Barbaari päättivätkin ojentaa Ihamäelle auttavan kätensä ja soittivat hänelle tiistaina ohjelmansa aikana.

"Somalialaiset, meillä on niitä aika paljon Helsingissä", Musta Barbaari kertoi Ihamäelle. "Teen Mustan Barbaarin pakolaisperuspaketin ja että saadaan 20 000 asukasta vuoden loppuun mennessä täyteen. Mä olen valmis laittamaan somalialaisia, prinssi Jusuf on valmis laittamaan etiopialaisia". Myös angolalaisia, kongolaisia ja sekarotuisia luvattiin lähettää.

Projektille annettiin nimeksi "värjätään Heinola".
oma boldaus

Haastattelusta selvisi että radiojuontajilla (Musta Barbaari + muut) oli faktat pikkasen hukassa ja
että vanha mies ja poliitikko Ihamäki ilmeisesti uskoi että Musta Barbaari tosissaan halusi auttaa Heinolaa pakolaisasiassa.

Teki pahaa kuunnella koko haastattelua, minä kun en vaan pidä kiusaamisesta, enkä kiusaajista yhtään.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Elemosina on 28.01.2014, 22:41:02
Ja Musta Barbaari saa vitsailla pakolaisilla, ja suvismedia nyökyttelee innoissaan.
Mutta auta armias kun joku muu, vääränvärinen, olisi mitään tuon suuntaista sanonutkaan niin...

Ei tasan mene tasa-arvo, ei.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 28.01.2014, 23:46:02
Missannut viimeiset käänteet. Yleisluontoisesti. Onko yksikään poliitikko kritisoinut hallituksen taholta Heinolalle asetettua ihmisrajaa (20 000) ? 
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: qwerty on 28.01.2014, 23:54:58
Suomen passin omaavilla ei vissiin ole enää mitään asiaa Heinolaan?

Ei pakolaisavustusta. Ei kotoutusavustusta. Ei äbäläwäbäläavustusta. Suomalaiset. Menkää pois täältä >:(

Pilakuvan aihe. Passintarkastus Heinolan rajalla...
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Outo olio on 30.01.2014, 12:24:33
Quote from: suvisnuiva on 26.01.2014, 21:49:32
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288646415300.html
QuotePuoluetoverit kuulivat viikonloppuna valtuuston puheenjohtajaa. Kokoomusryhmän vetäjä Ilkka Jaakkola kertoo, että Ihamäki pyysi julkisesti anteeksi huonoja sanavalintojaan viikonvaihteen Itä-Häme-lehdessä.

- Yksimielisesti totesimme, että julkinen anteeksipyyntö oli riittävä ja hän voi jatkaa kaupunginvaltuuston johdossa.

- Tarkkana pitää olla mitä sanoo, Jaakkola painottaa.

Kokoomuspomo esittää älyvapaan ajatuksen, ja ilmoittaa että "se ajetaan nyt läpi". Asiasta nousee kohu, mutta muut puoluekaverit toteavat että ei mitään, väärät sanat mutta oikeat ajatukset. Arvaan että ihmisiä muuttaa pois, tai ainakaan eivät enää äänestä Kokoomusta. En yleensä kiinnitä huomiota ulkonäköseikkoihin, mutta tämähän, sekä mies että meininki, on ihan kuin jostain Sopranosista, vain sikari puuttuu:

(http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article5679836.ece/ALTERNATES/w580/timo_iham%C3%A4ki)
http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article5679836.ece/ALTERNATES/w580/timo_ihamäki (http://img.yle.fi/uutiset/lahti/article5679836.ece/ALTERNATES/w580/timo_iham%C3%A4ki)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ink Visitor on 30.01.2014, 16:37:54
Pakolaiskysymys Heinolan hallitukseen aikaisintaan 17. helmikuuta

Heinolaa kuohuttanut kysymys kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta tulee esille kaupunginhallituksessa aikaisintaan 17. helmikuuta, jolloin hallitus käsittelee näillä näkymin myös asukaslukutoimikunnan esille nostamia muita mahdollisia toimenpiteitä Heinolan väkiluvun nostamiseksi.

Va. hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malinin mukaan valtuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen (kok.) julkiseen keskusteluun nostamaa pakolaisasiaa ei ole mitenkään valmisteltu kaupungin virkakoneistossa, joten painavia päätöksiä on helmikuussa vielä turha odottaa. Päätettäväksi voi tulla lähinnä se, aloitetaanko asian tarkempi valmistelu.

Pakolaisten vastaanottamisen puolesta on Ihamäen lisäksi ottanut kantaa myös Heinolan sosialidemokraattinen työväenyhdistys.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/01/30/pakolaiskysymys-heinolan-hallitukseen-aikaisintaan-17.-helmikuuta
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Emo on 30.01.2014, 16:53:18
Quote from: Ink Visitor on 30.01.2014, 16:37:54
...

Pakolaisten vastaanottamisen puolesta on Ihamäen lisäksi ottanut kantaa myös Heinolan sosialidemokraattinen työväenyhdistys.

Työväenyhdistykset-hän ne Suomeen haalivat porukkaa, jolle työ ei missään tapauksessa maistu. On se niin loogista että melkein ottaisi päähän ellei olisi jo krooninen päähänotto näissä asioissa päällä muutenkin.

Toivottavasti keksivät Heinolassa muita keinoja asukasluvun kasvattamiseksi. Ei luulisi vaativan täysin yliluonnollisia ponnistuksia keksiä miten väkeä saadaan kuntaan lisää.
Eiköhän Heinolassakin ole tyhjillään seisovia vuokra-asuntoja? Jos ei, niin tontteja halvalla myyntiin ja jokaisesta uudesta heinolalaisesta vauvasta kymppitonni ja muuttajille rahaa lapsista myös niin loppuvuodesta ehtii vielä syntyä jokunen uusi asukas tälläkin tavoin kun ihminen kantaa sen noin 9 kk.

Minuakin saavat kunnanisät tarvittaessa konsultoida, olen ajatusten Kemijoki.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Horn Hill on 08.02.2014, 16:04:56

Quote2014-02-08 ESS: Suomen Vastarintaliike iski torilla: "Pidetään Heinola valkoisena"

Heinolan torin lumituiskussa liehuivat lauantaina vihreät nuoliliput, joiden vierellä nuoret miehet jakoivat pakolaisvastaisia, avoimen rasistisia lehtisiä otsikolla "Pidetään Heinola valkoisena".

Kyseessä oli Suomen Vastarintaliike -nimisen ryhmän mielenilmaus, joka vastusti kiintiöpakolaisten ottamista Heinolaan.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/08/suomen-vastarintaliike-iski-torilla-pidetaan-heinola-valkoisena (http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/08/suomen-vastarintaliike-iski-torilla-pidetaan-heinola-valkoisena)
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: J.M on 08.02.2014, 16:16:56
Ai että oikein ISKI?
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Uuno Nuivanen on 08.02.2014, 16:42:34
Quote from: J.M on 08.02.2014, 16:16:56
Ai että oikein ISKI?

Ehkä parempi ilmaisu olisi NOTKUI.
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: kekkeruusi on 10.02.2014, 00:17:19
Montakohan nassea oli paikalla? Kuvassa näkyi hurjat kaksi. Järkyttävä isku! :D
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Onnikka on 10.02.2014, 00:29:26
Quote from: Emo on 30.01.2014, 16:53:18
Quote from: Ink Visitor on 30.01.2014, 16:37:54
...

Pakolaisten vastaanottamisen puolesta on Ihamäen lisäksi ottanut kantaa myös Heinolan sosialidemokraattinen työväenyhdistys.

Työväenyhdistykset-hän ne Suomeen haalivat porukkaa, jolle työ ei missään tapauksessa maistu. On se niin loogista että melkein ottaisi päähän ellei olisi jo krooninen päähänotto näissä asioissa päällä muutenkin.

Toivottavasti keksivät Heinolassa muita keinoja asukasluvun kasvattamiseksi. Ei luulisi vaativan täysin yliluonnollisia ponnistuksia keksiä miten väkeä saadaan kuntaan lisää.
Eiköhän Heinolassakin ole tyhjillään seisovia vuokra-asuntoja? Jos ei, niin tontteja halvalla myyntiin ja jokaisesta uudesta heinolalaisesta vauvasta kymppitonni ja muuttajille rahaa lapsista myös niin loppuvuodesta ehtii vielä syntyä jokunen uusi asukas tälläkin tavoin kun ihminen kantaa sen noin 9 kk.

Minuakin saavat kunnanisät tarvittaessa konsultoida, olen ajatusten Kemijoki.
Töitähän nyt ei luultavasti sielläkään ole, joten työväenyhdistys tietty suojaa työväkeä sillä että hakee väkeä joka ei vie työpaikkoja.  :D

Mutta kun kerran väkeä haluavat niin ihan helppo ratkaisu on olemassa.
Maansisäinen pakolaisuus mahdolliseksi niin johan löytyy väkeä. Aletaan syrjimään rasistisesti suomalaisia antamalla heille ainoastaan samat tuet yms. kuin muualtakin tulleille. Heinolaan maansisäisen pakolaisuuden keskus.
Title: 2014-02-14 ESS: Pakolaispuheiden seurauksena Heinola kiinnostaa maailmalla
Post by: Saippuakupla on 14.02.2014, 16:57:55
QuotePakolaispuheista nousseella kohulla yllättävä seuraus: Heinola alkoi kiinnostaa maailmalla

Alkuvuoden pakolaiskeskustelu ei näytä mustanneen Heinolan mainetta maailmalla, päinvastoin. Uutisen levittyä sosiaalisessa mediassa kaupunki on saanut parikymmentä sähköpostikirjettä ulkomaiden kansalaisilta, jotka ovat halukkaita muuttamaan Heinolaan.

Väliaikaisen kaupunginjohtajan Pirjo Hepo-ojan mukaan postia on tullut jopa Brasiliasta asti, mutta pääasiassa Itä-Euroopasta. Kaupunki on vastannut kaikkiin kirjeisiin kohteliaasti mutta lyhyesti, ettei Heinola ole tehnyt mitään päätöksiä pakolaisten vastaanottamisesta.

Kirjeiden lähettäjät eivät ilmeisesti edes ole pakolaisia, vaan pikemminkin innokkaita omaehtoisia maahanmuuttajia.

Ilmiöstä kertoi perjantaina ensimmäisenä Yle Lahti.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/14/pakolaispuheista-nousseella-kohulla-yllattava-seuraus-heinola-alkoi-kiinnostaa-maailmalla
Title: Vs: 2014-02-14 ESS: Pakolaispuheiden seurauksena Heinola kiinnostaa maailmalla
Post by: Tosiasiallinen Nuiva on 14.02.2014, 17:02:00
Quote from: Saippuakupla on 14.02.2014, 16:57:55
QuotePakolaispuheista nousseella kohulla yllättävä seuraus: Heinola alkoi kiinnostaa maailmalla

Alkuvuoden pakolaiskeskustelu ei näytä mustanneen Heinolan mainetta maailmalla, päinvastoin. Uutisen levittyä sosiaalisessa mediassa kaupunki on saanut parikymmentä sähköpostikirjettä ulkomaiden kansalaisilta, jotka ovat halukkaita muuttamaan Heinolaan.

Väliaikaisen kaupunginjohtajan Pirjo Hepo-ojan mukaan postia on tullut jopa Brasiliasta asti, mutta pääasiassa Itä-Euroopasta. Kaupunki on vastannut kaikkiin kirjeisiin kohteliaasti mutta lyhyesti, ettei Heinola ole tehnyt mitään päätöksiä pakolaisten vastaanottamisesta.

Kirjeiden lähettäjät eivät ilmeisesti edes ole pakolaisia, vaan pikemminkin innokkaita omaehtoisia maahanmuuttajia.

Ilmiöstä kertoi perjantaina ensimmäisenä Yle Lahti.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/14/pakolaispuheista-nousseella-kohulla-yllattava-seuraus-heinola-alkoi-kiinnostaa-maailmalla

Ulkomaalaiset ilmoittautuivat sankoin joukoin terveiksi mamuiksi, suomalaiset suvakit puolestaan pöyristyivät moisesta vaatimuksesta. ???
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Ink Visitor on 01.09.2014, 14:34:10
Pakolaiskeskustelu alkaa taas Heinolassa

Heinolan kaupunki nostaa kiintiöpakolaisten vastaanottamisen jälleen vakavaan pohdintaan.

Viime talvena kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen (kok.) aloitteesta roihahtanut pakolaiskeskustelu käynnistyy uudelleen maanantai-iltana valtuustolle annettavalla tietoiskulla, jonka jälkeen päättäjien pitäisi olla aiempaa valmiimpia pohtimaan kysymystä rauhallisesti asiapohjalta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Hildén (sd.) odottaa keskustelun antavan hallitukselle eväät päättää, lähteekö se viemään asiaa eteenpäin. Jos Heinola haluaa osille valtion ylimääräisistä porkkanarahoista, on sen tehtävä päätös pakolaisten vastaanottamisesta ennen vuodenvaihdetta.

Heinola ei ole tähän mennessä huolinut pakolaisia, mutta läheiselle Pertunmaalle heitä on jälleen tulossa parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/09/01/pakolaiskeskustelu-alkaa-taas-heinolassa
Title: Vs: 2014-01-20 ESS: Kokoomus haluaa 100 kiintiöpakolaista Heinolaan!
Post by: Roope on 01.09.2014, 15:17:17
Quote from: Ink Visitor on 01.09.2014, 14:34:10
Viime talvena kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen (kok.) aloitteesta roihahtanut pakolaiskeskustelu käynnistyy uudelleen maanantai-iltana valtuustolle annettavalla tietoiskulla, jonka jälkeen päättäjien pitäisi olla aiempaa valmiimpia pohtimaan kysymystä rauhallisesti asiapohjalta.

Kiinnostaisi tietää, kuka tällaisen tietoiskun järjestää ja mistä näkökulmasta (ELY-keskus, SPR, Pakolaisneuvonta tjms.). Heinolan nettisivuilla ei ole asiasta mitään mainintaa.