QuotePerheet saavat ottaa ja joutuvat ottamaan enemmän vastuuta vanhuksista, sanoo ylijohtaja Marina Erhola Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Hän arvioi Talouselämän haastattelussa, että vanhuksia hoivaavat nykyistä useammin myös hoiva-avustajat lähihoitajien ja sairaanhoitajien ohella.
Hoivaajia tarvitaan lisää, sillä vanhusten on tarkoitus asua kotona kunnes heidän kuntonsa vaatii laitoshoitoa. Perinteinen laitoshoito on makuuttanut vanhuksia vuodeostoilla, vaikka osa vanhuksista kykenisi kuntoutumaan vielä kotihoitoon tai palvelutaloon.
Hallitus vähentää rahaa vanhusten laitoshoidosta. Terveyskeskukset ovat kriisissä. Ajautuuko myös vanhustenhoito sekasortoon, ylijohtaja Marina Erhola?
"Vaarana on, että kuntien erot kasvavat liian suuriksi. Palveluissa ja niiden saatavuudessa on jo kirjavuutta. Ilman systemaattisesti johdettuja suuria muutoksia tulee vaikeuksia."
"Meidän huolemme ovat erityisesti pienituloiset vanhukset. Osa vanhuksista on jo nyt maksukykynsä äärirajoilla."
Kuinka paljon vanhusten hoiva maksaa yhteiskunnalle?
"Kustannukset ovat noin 3,8 miljardia euroa vuodessa. Tästä 2,8 miljardia kuluu ympärivuorokautiseen hoivaan eli huonokuntoisimpien vanhusten hoitoon, muu menee koti- ja omaishoitoon."
"Summa on noin 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Jos vanhusten hoiva jatkuu nykyisellä laitosvaltaisella menolla, kustannukset nousevat noin kolmeen prosenttiin bkt:sta vuoteen 2050 mennessä. Silloin hyvin paljon voimavaroista menisi raskaan hoivan puolelle, mikä on mahdotonta ja epäinhimillistä."
Ketkä vanhuksia tulevaisuudessa hoitavat?
"Lähihoitajat, sairaanhoitajat ja hoiva-avustajat. Kelpoisuusvaatimusten muutokset ovat ammattijärjestöille kuuma kysymys, mutta hoiva-avustajien käyttö erilaisissa tehtävissä on realismia."
"Myös perheet, sukulaiset ja muut lähimmäiset ottavat lisää vastuuta vanhuksista. Muuten tästä ei selvitä."
Lue lisää Marina Erholan näkemyksistä vanhustenhoidon tulevaisuudesta perjantaina ilmestyneestä Talouselämästä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/thln+ylijohtaja+perheille+lisaa+vastuuta+vanhuksista/a2221490 (http://www.talouselama.fi/uutiset/thln+ylijohtaja+perheille+lisaa+vastuuta+vanhuksista/a2221490)
Tuohon ei varmaankaan ole laskettu eläkkeitä?
Ja kaikki ihmisethän asuvat koko elämänsä ajan lyhyen matkan päässä vanhemmistaan tai muista iäkkäistä sukulaisistaan.
Sen vielä ymmärtää, jos perheen odotetaan osallistuvan kustannuksiin (mitä varten niitä veroja taas maksetaankaan?), mutta kaikilla ei tähänkään ole mahdollisuutta.
Quote from: Parsifal on 16.12.2013, 18:07:31
Ja kaikki ihmisethän asuvat koko elämänsä ajan lyhyen matkan päässä vanhemmistaan tai muista iäkkäistä sukulaisistaan.
Miten olisi perheen yhdistäminen valden piikkiin? Jos muutat vaikka Somaliaan niin mummo toimitetaan perässä.