Miniluv ja co. voi sitten siirtää tämän minne tykkää, mutta otsikon ajatus on se, että viimeinkin keskusteltaisiin ihan oikeasti siitä kuka ja ketkä näitä suomen tuhoajia oikein ovat.
So let's start, who do YOU know? Ketkä ovat niitä joiden tekemisten johdosta Suomeen on tuotu ja tuodaan yhä enemmän henkilöitä joilla ei todennäköisimmin ikinä tule olemaan mitään hyvää/positiivista vaikutusta Suomen tulevaisuuden suhteen. Kerro, ketkä tämän sikailun ovat saaneet ja saavat aikaan, nimillä.
Lyhyt, tai pidempikin selvitys siitä miksi juuri tämä/nämä ja mitä sitten on tapahtunut on toki enemmän kuin suotavaa.
Kiitos.
Ainakin suurimman osan Homman porukasta uskon olevan tietoinen siitä milloin ja mistä tämä kaikki alkoi. Niin ja myös kenen/keiden toimesta.
johanna suurpää kai oli pakolaisavun lakimiehenä ja joudutti somalien pääsyä suomeen silloin -90 luvulla
Oma käsitykseni ja muistini asiasta, 20 vuoden takaa, sekä viime vuosina:
Vihreät: Heidi Hautala. Umayya Abu Hanna.
RKP: voimallisimmin Astrid Thors, Jan-Erik Enestam.
Demarit: pääasiassa Tarja Halonen.
Vasemmistoliitto: viime vuosina varsinkin Paavo Arhinmäki.
Kokoomus:....? Koko puolue, enemmän, tai vähemmän, en keksi nyt nimetä ketään erityisesti.
Keskusta: Samoin kuin Kokoomus.
Siis pääasiassahan nämä puolueet kokonaisuudessaan ovat enemmän tai vähemmän sohlanneet asiassa, mutta nuo mainitut nimet muistan erityisesti. Monia muitakin yksittäisiä poliitikkoja löytyy Suomen tasavallan, kansan ja kulttuurimme tuhon taustalta.
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 18:57:29
Tunnustan: olin edesauttamassa männävuosina, kunnes kohtaamisteoria iski tajuntaani sellaisella todellisuusvoimalla, että oli pakko avata simmut. Sain jopa muutamien vuosien ajan elantoni pätkätöiden muodossa mamuteollisesta kompleksista.
Nyt olen korjannut tapani ja yritän välttää verojen maksamista ja levittää mamutodellista tietoutta ympäristööni korvatakseni edes pienessä määrin, mikälli se vain on mahdollista, aiheuttamani ekonomis-moraaliset vahingot. Tunnen syyllisyyttä, siis ihan oikeasti.
Mamuteollisuuden aikaansaaman 'teollisuuden' työntekijänä, vai ymmärsinkö jotakin väärin? Nimimerkkisi ei paljastane jos vaikka kertoisitkin mikä oli se virka/työ josta palkkasi nostit?
Vastustin mamuilua vuodesta 1990.
Quote from: AjatusRikollinen on 04.12.2013, 19:06:06
Vastustin mamuilua vuodesta 1990.
Niin minäkin. Ensitöikseni muutin pois Vuosaaresta. Alueen taso putosi vuodessa 1000 %.
QuoteOma käsitykseni ja muistini asiasta, 20 vuoden takaa, sekä viime vuosina:
Vihreät: Heidi Hautala. Umayya Abu Hanna.
Parikymmentä vuotta sitten (1992) Umayya valmistui Taideteollisesta. Ja sen jälkeen on irronnut enemmänkin mannekiinin virkoja kuin päättävien elimien paikkoja.
Jos saan pyytää .. nimet sinällään lienevät monen tietoisuudessa, mutta se millä tavoin kukin henkilö noiden nimien takana on avittanut ja aikaansaanut sen tilanteen jossa nyt olemme? Faktoja, linkkejä, todellista tietoa siitä mitä on tapahtunut, kiitos.
Tarkoitus on siis kaivaa 'syylliset esiin' (ihan oikeasti).
Sanovatko mm. nimet Brax tai Hassi teille mitään?
Eikös sitten aloiteta reilusti vuodesta 1917. Kenen oli vastuu että venäjältä tunki turvapaikanhakijoita rajan yli kymmeniä? tuhansia vuosittain?
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 19:12:31
Quote from: JaanaT on 04.12.2013, 19:05:12
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 18:57:29
Tunnustan: olin edesauttamassa männävuosina, kunnes kohtaamisteoria iski tajuntaani sellaisella todellisuusvoimalla, että oli pakko avata simmut. Sain jopa muutamien vuosien ajan elantoni pätkätöiden muodossa mamuteollisesta kompleksista.
Nyt olen korjannut tapani ja yritän välttää verojen maksamista ja levittää mamutodellista tietoutta ympäristööni korvatakseni edes pienessä määrin, mikälli se vain on mahdollista, aiheuttamani ekonomis-moraaliset vahingot. Tunnen syyllisyyttä, siis ihan oikeasti.
Mamuteollisuuden aikaansaaman 'teollisuuden' työntekijänä, vai ymmärsinkö jotakin väärin? Nimimerkkisi ei paljastane jos vaikka kertoisitkin mikä oli se virka/työ josta palkkasi nostit?
Kääntäjä, perehdyttäjä-ohjaaja, opetustoimi - siinä tärkeimmät osa-alueet. Kaikki siis pääasiassa mamujen hyysäämistä ja "kotouttamista ja sopeuttamista" sekä "auttamista omaksumaan suomalaisen yhteiskunnan käytännöt".
Pyydän syvästi ja synkästi anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nyt korjaamme vahinkoja.
Ok, saat toki anteeksi ainakin minun puolestani, mutta mielenkiintoista olisi kuulla, kuka/ketkä sinut noihin tehtäviin pyysivät/hakivat tai miten tahansa vaikuttivat, sillä jostakin sieltä uskon löytyvän tämän koko peen alullepanijat?
Quote from: no future on 04.12.2013, 19:16:47
Eikös sitten aloiteta reilusti vuodesta 1917. Kenen oli vastuu että venäjältä tunki turvapaikanhakijoita rajan yli kymmeniä? tuhansia vuosittain?
camoon :facepalm:
Quote from: no future on 04.12.2013, 19:16:47
Eikös sitten aloiteta reilusti vuodesta 1917. Kenen oli vastuu että venäjältä tunki turvapaikanhakijoita rajan yli kymmeniä? tuhansia vuosittain?
Tuolloiset emigrantit olivat pääasiassa kommunismia pakenevia varakkaita venäläisiä, samaten joihinkin vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia.
Ei heitä varmaankaan tuhansia tullut. Mahd. joitakin kymmeniä, tai satoja. Melko vähäinen joukko käsittääkseni.
Quote from: Miniluv on 04.12.2013, 19:11:41
QuoteOma käsitykseni ja muistini asiasta, 20 vuoden takaa, sekä viime vuosina:
Vihreät: Heidi Hautala. Umayya Abu Hanna.
Parikymmentä vuotta sitten (1992) Umayya valmistui Taideteollisesta. Ja sen jälkeen on irronnut enemmänkin mannekiinin virkoja kuin päättävien elimien paikkoja.
Jotenkin minulla on mielikuva, ainakin jossain vaiheessa, vihreästä Abu Hannasta paasaamassa puolueensa kanssa "pakolaisten" puolesta.
Muistanko väärin?
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 19:12:31
Pyydän syvästi ja synkästi anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nyt korjaamme vahinkoja.
Ei sinun panoksesi yksittäisenä nappulana ollut oleellinen, voit lohduttautua sillä ettei yhtään kultsimunaa otettu vain siksi että sinä olit palkkalistoilla vaan olisivat ne tänne tulleet jokatapauksessa.
Sitäpaitsi loppu hyvin, kun nyt tosiaan voit omissa piireissäsi levittää uskottavaa tietoutta kun omaat omakohtaista näkemystä mokuteollisuudestakin.
No minulla tulee mieleen valtamedian toimittajat: Miska Rantanen, Saska Saarikoski, Marianne Lyden, yrjö Kokkonen etc
Quote from: Miniluv on 04.12.2013, 19:11:41
QuoteOma käsitykseni ja muistini asiasta, 20 vuoden takaa, sekä viime vuosina:
Vihreät: Heidi Hautala. Umayya Abu Hanna.
Parikymmentä vuotta sitten (1992) Umayya valmistui Taideteollisesta. Ja sen jälkeen on irronnut enemmänkin mannekiinin virkoja kuin päättävien elimien paikkoja.
Ehkä ihan hyvääkin tietoa, mutta ainakaan minulle ei kerro vielä yhtään mitään. Miten Taideteollinen on ollut tässä mukana, jos on? Mitä mannekiineja ja kuka/ketkä niitä virkoja ovat jakaneet?
Ihan oikeasti, kaivetaan nyt kerrankin esiin joka ainoa tämän paskan alkuunpanija ja jos vain mahdollista, koko ketju aina tähän päivään asti, ketään säästämättä.
Itselläni on jossakin (laitan tänne kunhan löydän), tai ainakin oli todella paljon hyvin henkilökohtaista tietoutta kaikista mm. 90-luvun alun tekijöistä, tietoa joka on sittemmin tyystin hävinnyt jopa netin wayback tiedostoista.
Quote from: Emo on 04.12.2013, 19:24:15
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 19:12:31
Pyydän syvästi ja synkästi anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nyt korjaamme vahinkoja.
Ei sinun panoksesi yksittäisenä nappulana ollut oleellinen, voit lohduttautua sillä ettei yhtään kultsimunaa otettu vain siksi että sinä olit palkkalistoilla vaan olisivat ne tänne tulleet jokatapauksessa.
Sitäpaitsi loppu hyvin, kun nyt tosiaan voit omissa piireissäsi levittää uskottavaa tietoutta kun omaat omakohtaista näkemystä mokuteollisuudestakin.
Aivan emo ja tuohon haluaisin lisätä vielä sen, että tuskin kukaan meistä olisi parikymmentä vuotta sitten, eikä edes 2000 luvun alussa voinut kuvitella minkälaiseksi täysin järjettömäksi touhuksi tämä vielä muuttuu.
Quote from: AjatusRikollinen on 04.12.2013, 19:06:06
Vastustin mamuilua vuodesta 1990.
Mä vastustin jo 1980-luvun puolivälissä. Ruotsiin muuttanut kaveri kirjoitti sieltä elävää raporttia jo pitkälle kehittyneestä etnohelvetistä. Oltiin molemmat, että huh ei ikinä samaa Suomeen ja onneksi täällä on fiksummat päättäjät. Sitten rantautuivatkin jo somalit...
Käsittääkseni Johanna Suurpäällä oli suuri rooli siinä, että somalien maahantunkeutuminen sallittiin. Siitähän tämä koko "ihanuus" alkoi.
Siis suomalaisen ( vai ruotsalaisen?) Mamuteollisuuden Ykkönen on ehdottomasti ollut ent.
maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors, Ruotsalainen Kansanpuolue:
(http://bringitup.files.wordpress.com/2010/08/thors.jpg)
Mutta hyvänä kakkosena tulee kyllä ent. sitä ja tätä, myös
Rouva Tasavallan Presidentti Tarja Halonen, Demari:
(https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRjmcGGPcGsPuwsYHAgyb_PT54J9qoJq6iNJlAN3aFguIcjhXSBmA)
Näitä rouvia meidän on aivan erityisesti kiittäminen tämänpäivän lähi-idästä Suomessa.
Tämäntyyppinen selvitys voisi olla periaatteessa mahdollinen gradutyönä. Otsikko voisi olla esim. "Maahanmuuttoideologian läpimurto Suomessa; Kimmo Sasi Leena Suurpään perinnön jatkajana".
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 19:12:31
Quote from: JaanaT on 04.12.2013, 19:05:12
Quote from: Puhdas sielu on 04.12.2013, 18:57:29
Tunnustan: olin edesauttamassa männävuosina, kunnes kohtaamisteoria iski tajuntaani sellaisella todellisuusvoimalla, että oli pakko avata simmut. Sain jopa muutamien vuosien ajan elantoni pätkätöiden muodossa mamuteollisesta kompleksista.
Nyt olen korjannut tapani ja yritän välttää verojen maksamista ja levittää mamutodellista tietoutta ympäristööni korvatakseni edes pienessä määrin, mikälli se vain on mahdollista, aiheuttamani ekonomis-moraaliset vahingot. Tunnen syyllisyyttä, siis ihan oikeasti.
Mamuteollisuuden aikaansaaman 'teollisuuden' työntekijänä, vai ymmärsinkö jotakin väärin? Nimimerkkisi ei paljastane jos vaikka kertoisitkin mikä oli se virka/työ josta palkkasi nostit?
Kääntäjä, perehdyttäjä-ohjaaja, opetustoimi - siinä tärkeimmät osa-alueet. Kaikki siis pääasiassa mamujen hyysäämistä ja "kotouttamista ja sopeuttamista" sekä "auttamista omaksumaan suomalaisen yhteiskunnan käytännöt".
Pyydän syvästi ja synkästi anteeksi. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nyt korjaamme vahinkoja.
Ei se mitään. Tottelit vain käskyjä :)
Quote from: JaanaT on 04.12.2013, 19:27:30
Quote from: Miniluv on 04.12.2013, 19:11:41
QuoteOma käsitykseni ja muistini asiasta, 20 vuoden takaa, sekä viime vuosina:
Vihreät: Heidi Hautala. Umayya Abu Hanna.
Parikymmentä vuotta sitten (1992) Umayya valmistui Taideteollisesta. Ja sen jälkeen on irronnut enemmänkin mannekiinin virkoja kuin päättävien elimien paikkoja.
Ehkä ihan hyvääkin tietoa, mutta ainakaan minulle ei kerro vielä yhtään mitään. Miten Taideteollinen on ollut tässä mukana, jos on? Mitä mannekiineja ja kuka/ketkä niitä virkoja ovat jakaneet?
Pointtini Marijalle oli, että vastavalmistunut opiskelija U nyt ainakaan ei ole ollut mistään päättämässä. Mannekiinilla tarkoitin mamumannekiinin roolia.
Quote from: Aallokko on 04.12.2013, 19:34:19
Quote from: AjatusRikollinen on 04.12.2013, 19:06:06
Vastustin mamuilua vuodesta 1990.
Mä vastustin jo 1980-luvun puolivälissä. Ruotsiin muuttanut kaveri kirjoitti sieltä elävää raporttia jo pitkälle kehittyneestä etnohelvetistä. Oltiin molemmat, että huh ei ikinä samaa Suomeen ja onneksi täällä on fiksummat päättäjät. Sitten rantautuivatkin jo somalit...
Käsittääkseni Johanna Suurpäällä oli suuri rooli siinä, että somalien maahantunkeutuminen sallittiin. Siitähän tämä koko "ihanuus" alkoi.
Kyllä, Suurpäällä oli aivan aitiopaikka ensimmäisten somalien maahanrahtauksessa. Hän toimi ikään kuin sisäänheittäjänä satamassa. Tarinan mukaan hän oli se joka kehoitti somalit repimään kaikki paperinsa ja uskon kyllä täysin tuohon tarinaan.
Juu, itse varsinaisia päättäjiä on vaikea muistaa, pikemminkin ne äänekkäimmät puolesta-huutajat.
Tässä U A-H kyllä loisti.
Mutta Vihreät ja RKP olivat kyllä alusta asti juuri ne äänekkäimmät puolueet nimenomaan somalien tilapäisesti "turvapaikkaan" ottamisen puolesta, nk. pakolaisina. Suomalaiset kysyivät, että eiväthän somalipakolaiset varmasti jää maahan ja varsinkin RKP oikein vihaisena vakuutti, että tietenkään eivät! Kysymys on vain muutamasta vuodesta.
Suomalaiset kysyivät, mutta entä heidän Suomessa syntyvät lapsensa? RKP vakuutti, että ongelmia ei tule. Vihreät veisasivat humanismin virttä. Vihreiden Hannele "Hanu" Luukkaisen kohdalta itselläni on muistikuva, että hän olisi ollut tuota fanaattista ja vihaista RKP-Vihreät toimintaa vastaan, eli ei ollut herkkäuskoinen somalien suhteen, muistanko oikein / väärin? Lähtikö hän peräti puolueesta (Vihreät) juuri tämän kiistan tähden? Vahva mielikuvani on Satu Hassin panoksesta somalipakolaisten - ei maahanmuuttajien! - puolesta, ettei ollut peräti U. Abu Hannan läheisimpiä kavereita?
Nämä ovat nyt sitten henk.koht. muistikuviani tuon ajan tapahtumista.
Hitler lienee kaikkein suurin yksittäinen syyllinen mokutukseen ja mamuiluun melkein joka maassa. Mokuttajat saisivat olla kiitollisia, sillä ilman 30- ja 40-lukujen kauhuja tuskin kukaan pystyisi kannattamaan oman väestönsä korvaamista rikastuksella.
Quote from: nurkkakuntalainen on 04.12.2013, 20:50:17
Hitler lienee kaikkein suurin yksittäinen syyllinen mokutukseen ja mamuiluun melkein joka maassa. Mokuttajat saisivat olla kiitollisia, sillä ilman 30- ja 40-lukujen kauhuja tuskin kukaan pystyisi kannattamaan oman väestönsä korvaamista rikastuksella.
Niin Hitlerin vika koska hävisi sodat, Hitlerin perinnöllä on anyways vaikutusta korkeintaan Saksan politiikkaan ,kaikki muu on lähinnä tekosyitä.
Länsieuroopan mokutus juontaa juurensa pitkälti tyypillisestä länsimaalaisesta rappiokulttuurista mikä Hollywoodin johdolla markkinoi eteenpäin tätä "liberaalia biletys,suvaitsevaisuus" kulttuuria.
Antti Seppälä oli eräs iljettävimmistä tyypeistä joita mamutuksessa on toiminut.
http://aamulehdenblogit.ning.com/m/blogpost?id=2119722%3ABlogPost%3A191293 (http://aamulehdenblogit.ning.com/m/blogpost?id=2119722%3ABlogPost%3A191293)
Tässäpä yksi nimi. Kapitalisti tilasi halpatyövoimaa ja Manu järjesti. Maahanmuuton Villi Länsi oli valmis.
Koitin miettiä tuon motiiveja tässä ja "liputus" puheissa, eeuu-kiimassa..
Marionetti mikä marionetti, silloisilla presidentin melko mahtavilla valtaoikeuksilla siunattu.
QuotePresidentti Mauno Koivisto antoi keväällä 1990 julkisuudessa lausunnon, jossa hän totesi, että inkerinsuomalaisia voidaan pitää paluumuuttajina. Lausunnon perusteella tehtiin virkamiespäätöksiä, joiden pohjalta varsinainen paluumuutto käynnistyi. Inkerinsuomalaisten paluumuuttoon suhtauduttiin kuten paluumuuttoon yleensä, ja siksi muutto tapahtui tuolloisia maahanmuuttosäännöksiä väljästi tulkitsemalla. Inkerinsuomalaisten maahanmuutto huomioitiin ulkomaalaislakia muutettaessa vuonna 1993. Suomalainen syntyperä (otettiin maahanmuuton erityiseksi kriteeriksi ulkomaalaislakiin vuonna 1996.[12] Myöhemmin paluumuutossa otettiin käyttöön jonotusjärjestelmä, missä alettiin edellyttää sitä, että asianomaisilla olisi suomen kielen taitoa. Nykyään paluumuuttajan tulee suorittaa inkerinsuomalaisten paluumuuttajien kielitesti (IPAKI). Taloudellisen tilanteen Venäjällä ja Virossa parannuttua jopa puolet muuttojonossa olevista inkeriläisistä on jättäytynyt jonon ulkopuolelle.[14]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Inkeril%C3%A4iset
Risto Laakkonen (sd) on ensimmäisiä ja yksi pahimmista mamuilun ilosanomaa julistaneista.
On aikoinaan (80-luvulla) ollut opiskelemassa asiaa Svedustanissa ja toi oppimansa tuliaisina Suomeen.
Demareissa alkumamuilijoita on runsain mitoin.
QuoteEnsimmäinen tähän maahan tullut suomalainen oli ulkomaalainen
Kotimaa 9.10.2013, klo 20:24. Päivitetty 23.10.2013, klo 11:41
Risto Laakkonen muistuttaa, että kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi.
Suurin uhka sivistykselle on historiattomuus, painotti kanslianeuvos Risto Laakkonen, joka puhui Lahden kansanopiston 120-vuotisjuhlaseminaarissa keskiviikkona.
Hän on tehnyt pitkän uran työministeriössä ja diplomaattina ulkomailla, pisimpään Ruotsissa.
Laakkonen nauratti yleisöä toteamalla, että ensimmäinen suomalainen, joka tuli tähän maahan, oli ulkomaalainen.
- Suomessa ei ole asunut mikään ylivertainen heimo, joka olisi pärjännyt omillaan. Suomen kehitykseen ovat vahvasti vaikuttaneet monet maat ja maahanmuuttajat.
Esimerkiksi skotlantilainen James Finlayson perusti Tampereelle 1820-luvulla tekstiiliteollisuuskoneita valmistavan yrityksen, johon tuli paljon skotteja töihin.
- Tampereella oli yhdessä vaiheessa neljän prosentin skottivähemmistö eli suhteessa saman verran kuin ulkomaalaisia on nykyään Suomen väkiluvusta.
Norjalainen Hans Gutzeit perusti muutaman höyrysahan Kotkan ympäristöön.
Sveitsistä muutti Karl Fazer ja Venäjältä Nikolai Sinebrychoff. Suomen rautatie- ja satamaverkosto rakennuksineen on pääosin venäläisten insinöörien suunnittelemaa.
- Menneisyyden hallinta on tärkeää, koska se on väylä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, Laakkonen sanoi.
Laakkosen mukaan koulutus on avainasemassa monikulttuurisuuden ja yhteisöllisyyden kasvattajana, kaikissa ikävaiheissa.
- Kotoutuminen on kaksisuuntainen prosessi. Maahanmuuttajat eivät voi kotoutua tänne, jos suomalaiset eivät samalla kotoudu monimuotoisempaan Suomeen.
Lähde: ESS
Nina Räty
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/10/09/ensimmainen-tahan-maahan-tullut-suomalainen-oli-ulkomaalainen1
QuoteIhmisyydestä ei jäädä eläkkeelle
Työ jatkuu kansalaisjärjestöissä ja kolumneissa
Johanna Liukkonen
Risto Laakkonen siivoaa työhuonettaan lähteäkseen eläkkeelle. On kulunut pitkä aika siitä, kun karjaalainen teini kiinnostui ihmisoikeusasioista negrospirituaaleja kuunnellessaan ja soittaessaan.
– Ryhdyin murrosiässä miettimään, miksi toiset tuomitaan pienestä varkaudesta, mutta toiset saavat ottaa omakseen koko maan. Kolonialismin ajatus selvisi, selittää työministeriön politiikkaosaston maahanmuuttotiimin neuvotteleva virkamies Risto Laakkonen.
Niillä jäljillä, ihmisyyden puolesta Laakkonen on työskennellyt koko ikänsä. Hän pääsi tärkeisiin tehtäviin jo nuorena, 21-vuotiaana metallimiehenä hän oli sekä pääluottamusmies että kunnanvaltuutettu. Kaksikielisellä paikkakunnalla kaksikielisyys takasi sekä suomen- että ruotsinkielisten tuen.
– Luottamusmiehen työ pakottaa asettumaan toisen asemaan – silloin kasvaa myös kyky myötäelämiseen.
Laakkonen toimi jo niihin aikoihin aktiivisesti kansalaisjärjestöissä. Niissä opitut vuorovaikutustaidot ovat hänestä erittäin merkittäviä.
Ammattiyhdistys- ja ihmisoikeusaktiiville luonnollinen askel oli siirtyä Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n palvelukseen. 1960–70-luvuilla muuttoliike Ruotsiin oli valtava, ja hallitus päätti perustaa Tukholmaan työattasean paikan, joka varattiin SAK:lle, lähtihän suuri osa suomalaisista Ruotsiin juuri teollisuuden palvelukseen. Laakkonen, joka oli toiminut nuorisosihteerinä ja vastannut ruotsinkielisestä toiminnasta, siirtyi Tukholman suurlähetystöön ensin attaseaksi ja sitten lähetystöneuvokseksi.
Ruotsi oli tuolloin samassa siirtolaisuusvaiheessa kuin Suomi nyt, määrittelee Laakkonen. Hänen mielestään Suomi on toistamassa joitain Ruotsin virheistä, esimerkiksi sen, että toimeentulotuen saajat asutetaan yhteen paikkaan sen sijaan, että asuinalueilla olisi monenlaista väkeä.
Laakkosen kokemus pohjoismaisista kulttuureista ja käytännöistä on kokonaisvaltainen. Ruotsista hän siirtyi Norjaan Pohjoismaiden ministerineuvoston palvelukseen, työ-, sosiaali- ja ympäristö- ja tasa-arvoasiain osaston osastopäälliköksi.
1980-luvun alkupuolella yhteistyö oli erittäin tiivistä ja maat kouluttivat esimerkiksi kuurosokeiden kouluttajia yhdessä. Myös yhteinen elinsiirtopankki perustettiin tuolloin.
Pohjoismainen yhteistyö on ollut Laakkoselle luontevaa ja tiivistä senkin jälkeen, kun hän tuli lähes 20 vuotta sitten työministeriöön vuonna 1985 neuvottelevaksi virkamieheksi. Hän on vastannut maahanmuutto-osastolla muun muassa pohjoismaisesta yhteistyöstä.
Uhasta työvoimaksi
Työhuoneessa raksuttaa vanhanaikainen seinäkello. Kumma kyllä se ei tuo kiireen tunnetta, vaan pikemminkin kiireettömyyden. Laakkonen kertoo, että kotonakin on kello joka huoneessa.
– Se on mukava taustaääni lukiessa.
Laakkonen pitää kulttuuria ja oman kielen ylläpitämistä tärkeänä. Hän on keväisessä raportissaan eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle painottanut muun muassa valmiuksia vieraskielisten koululuokkien perustamiseen ja tukiopetukseen niillä paikkakunnilla, joihin muuttaa ulkomailta työvoimaa.
– Jos ihminen ei osaa äidinkieltään, hän ei opi suomeakaan ja tulee puolikielisiä.
Mutta kaikkia tulijoiden kulttuurin piirteitä ei tarvitse suvaita.
– Pitää noudattaa ja kunnioittaa oikeusvaltion ihmisoikeuskäsityksiä.
Suomi on vähitellen muuttunut maastamuuttomaasta myös maahanmuuttomaaksi. Ensimmäistä kertaa tänne virtaa nyt myös työvoimaa, viime vuosiin asti maahanmuutto on ollut lähinnä humanitaarista, ulkosuomalaisten paluumuuttoa tai kahden kulttuurin perheen mukana tapahtunutta ulkomaalaisten maahanmuuttoa.
– Maahanmuuttopolitiikan käsittely oli pitkään uhkakuvapainotteista. Pelättiin etenkin, mitä tehdään, jos Neuvostoliitosta tulee turvapaikan hakijoita.
Pohjoismaiden neuvostossa Suomi piti geopoliittisista syistä pitkään kiinni siitä, ettei pakolaisasioista keskustella.
– Gorbatshovin tulo muutti asiaa ratkaisevasti. Silloin esimerkiksi Neuvostoliiton suomalaisten paluumuuttoasia nousi esiin, Laakkonen kertoo.
Kaikesta tästä on vasta kovin vähän aikaa. Vähitellen on muotoutumassa kokonaisuus, jossa maahanmuuttoasiat ovat luvan, valvonnan ja kontrollin lisäksi myös kotoutumista ja kulttuuria. Uudessa hallitusohjelmassa nämä asiat ovat paljon esillä.
[...]
Koko soperrus:
http://www.mol.fi/mol/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_monitori/05_vanhat/MONITORI2004_3/MON2004_3_2.jsp
Täältä foorumiltakin löytyy nimihaulla melko paljon tietoa ko. vesselistä.
Quote from: no future on 04.12.2013, 19:16:47
Eikös sitten aloiteta reilusti vuodesta 1917. Kenen oli vastuu että venäjältä tunki turvapaikanhakijoita rajan yli kymmeniä? tuhansia vuosittain?
Minä ainakin pakenin Suomesta Venäjälle. Karanteenista. Uimalla rajajoen yli. Alastomien naisten kanssa.
(Olin avustajana Raja 1918-leffassa.)-i-
Quote from: Golimar on 04.12.2013, 21:28:15
Antti Seppälä oli eräs iljettävimmistä tyypeistä joita mamutuksessa on toiminut.
http://aamulehdenblogit.ning.com/m/blogpost?id=2119722%3ABlogPost%3A191293 (http://aamulehdenblogit.ning.com/m/blogpost?id=2119722%3ABlogPost%3A191293)
Muistan tuon, jo maallista tuomiovaltaa karkuun päässeen, pellen erityisesti tästä:
QuoteUlkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä pyysi karkotuspäätöksen purkamista ja teki asiasta valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
http://kulma.net/ossi/lveg/von-fi/arkisto/sarmela_iriadamant.html
Ja Erkki "Susi" Pulliainen, pöljä, joka oli erittäin sekaantunut tuohon hässäkkään, edusti jo silloin ansiokkaasti puolueensa linjauksia. Kaikki muut on vieraslajeja, paitsi söpöt ulkkarit.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vihre%C3%A4_liitto ,
Professorismiehiä, http://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Pulliainen
Niin, RKP nimetään kokonaisuudessaan, ketään erittelemättä, ketään pois jättämättä.
http://tinypic.com/view.php?pic=dxxpnb&s=5#.Up-XF-IyIUg
Jos syyllisiä pitää kaivaa esiin, myös perussuomalaisten omat myyrät ovat olleet tehokkaasti esittelemässä tuloksia "tavallisen kansan" mielipiteistä ja aikaansaannoksista ja saattaneet äänestäjät tekemään päätöksiä Suomen historian suurimman vaalinousun jälkilöylyissä. Tälläkin viikolla jo kolme kaustia.
Tämä kaikki sataa monikulttuurisen Suomen haaviin.
Tässä voidaan kai sanoa olleen Suomen ensimmäinen tosinuiva:
Kari (https://www.google.com/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1152&bih=748&q=kari+suomalainen&oq=kari+suomalainen&gs_l=img.12..0l7j0i24l3.1732.1732.0.3557.1.1.0.0.0.0.312.312.3-1.1.0....0...1ac.1.32.img..0.1.312.CHNRLox06_k)
Ja varmaankin samalla ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä hyysäreitten pihalle potkimia. Huippu sälli.
Martin Saarikangas (kok) esiintyi usein tv:ssä ja halusi 10 000 maahanmuuttajaa telakkateollisuuteen.
Eikös Matti Vanhanen kutsunut lakia rikkoneet isoäidit oikein omaan virkahuoneeseensa ?
Ja ääni Laakkoselle.
Syytän niitä, joilla on vaikutusvaltaa sekä yleisellä että ruohonjuuritasolla:
Elinkeinoelämän keskusliiton hallitus ja työvaliokunta:
Vuorineuvos Ilpo Kokkila, SRV Yhtiöt Oyj
Toimitusjohtaja Esa Kiiskinen, Saija ja Esa Kiiskinen Oy
Toimitusjohtaja Matti Alahuhta, KONE Oyj
Pääjohtaja Kari Jordan, Metsä Group
Pääjohtaja Kuisma Niemelä, SOK
Konsernijohtaja Kari Stadigh, Sampo Oyj
Hallituksen puheenjohtaja Jari Paasikivi, Uponor Oyj
Hallituksen puheenjohtaja Tuomo Rönkkö, Maintpartner Oy
Toimitusjohtaja Mikael Aro, VR-Yhtymä Oy
Toimitusjohtaja Juha Gröhn, Atria Oyj
Pääjohtaja Matti Halmesmäki, Kesko Oyj
Toimitusjohtaja Lauri Kivekäs, Rudus Oy
Toimitusjohtaja Matti Lievonen, Neste Oil Oyj
Toimitusjohtaja Mikko Merivirta, Cafetering Oy
Hallituksen puheenjohtaja Pauli Nurminen, Hellmanin Konepaja Oy
Toimitusjohtaja Matti Rintanen, Pori Energia Oy
Hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Nokia Oyj ja F-Secure Oyj
Toimitusjohtaja Pekka Soini, Sanoma News Oy
Toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen, Opteam Yhtiöt Oy
Toimitusjohtaja Kari Virta, ISS Palvelut Oy
EK:n johto:
Toimitusjohtaja Jyri Häkämies
Kai Mykkänen, johtaja
Jussi Mustonen, johtaja
Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, johtaja
Leena Mörttinen, johtaja
Lasse Laatunen, johtaja
Hannu Rautiainen, johtaja
Pentti Mäkinen, PK-johtaja
Leena Jaakkola, viestintäjohtaja
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä
Alueellisten kauppakamarien toimitusjohtajat:
Mika Peltonen
Pertti Kinnunen
Markku Kakriainen
Heikki J. Perälä
Kirsi Aaltio
Uljas Valkeinen
Silja Huhtiniemi
Jouko Lehtoranta
Timo Rautajoki
Torleif Söderlund
Jaakko Okkonen
Juha Häkkinen
Anne Vänskä
Jaakko Hirvonsalo
Anne Wikström
Juhani Saarikoski
Antti Eskelinen
Jari Lähteenmäki
Daniel Dahlén
Huipulta: Holkeri, Koivistokin on vastuussa koska oli presiendentti.
Ahtisaari, Lipponen Pa, koko SDP,...
Mauno Koiviston väitetään uhanneen Venäjältä rautateitse tulevan matkustajaliikenteen katkaisulla ellei somalien rahtaaminen maahan lopu, mutta surkeasti liian myöhään. Jos olisi saanut suunsa auki heti ensimmäisen mafian toimesta lastatun somalijunan jälkeen, olisi Suomi paljon parempi paikka kuin nyt.
Olen itse persoonakohtaisesti nähnyt miten tätä ainesta purkautui junasta Hesan asemalaiturille sadoittain. Näen vieläkin painajaisunia tuosta näystä.
Risto Laakkonen näkyy jo mainitun. Hänelle voisi vieläkin antaa kunnianimityksen: VALTAKUNNAN HÖHLÄ.
Jostain syysta Jyrki -boy Kataista ei näytä mainitun. Jyrki on ottanut pellen roolin hallituksensa ohjailussa, ei vähiten suhtautumisessa Suomen rikastamiseen ("islamfobia").
Quote from: JaanaT on 05.12.2013, 08:00:18
Tässä voidaan kai sanoa olleen Suomen ensimmäinen tosinuiva:
Kari (https://www.google.com/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1152&bih=748&q=kari+suomalainen&oq=kari+suomalainen&gs_l=img.12..0l7j0i24l3.1732.1732.0.3557.1.1.0.0.0.0.312.312.3-1.1.0....0...1ac.1.32.img..0.1.312.CHNRLox06_k)
Ja varmaankin samalla ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä hyysäreitten pihalle potkimia. Huippu sälli.
(http://3.bp.blogspot.com/-BT1YnNoE5K8/TxLAnlLRW_I/AAAAAAAADQs/MMGHJ0u3ld8/s400/%25C3%25B6%25C3%25B6%25C3%25B6%25C3%25A4b50.jpg) :P
Mokusekoilu on suoraa jatkumoa YYA-ajan neuvostomielisten ihmissaastojen petturuudelle. Asialla aivan samat henkilöt ja heidän henkiset perillisensä. Samat hyypiöt, jotka ihannoivat Neuvostoliittoa ja saivat leipänsä siihen liittyvästä kähminnästä, ajavat nyt islamin asiaa.
Quote from: Parsifal on 05.12.2013, 23:21:00

Juuri tämän takia en koskaan haksahtanut vihreyteen. Näin jo teininä että kyseessä on sama sakki ja kommareita en ole arvostanut koskaan.
Quote from: hakare on 05.12.2013, 16:56:44
Jostain syysta Jyrki -boy Kataista ei näytä mainitun. Jyrki on ottanut pellen roolin hallituksensa ohjailussa, ei vähiten suhtautumisessa Suomen rikastamiseen ("islamfobia").
Johtuneeko siitä, että aika moni pitää Kataista yksinkertaisena ja syyntakeettomana. Monikin tietää näitä tapauksia, jotka ovat sinällään kilttejä ja harmittomia, mutta saattavat saada aikaan vahinkoa, kun hakevat hyväksyntää tai muut pojat häntä vähän yllyttävät typeryyksiin. Jyrkihän antoi toistakymmentä miljardia Etelä-Eurooppaan, kun isot pojat pari kertaa taputtivat häntä olalle hyväksyvästi. Luuli raukka heidän ottavan hänet mukaan leikkeihin, jos hän antaa rahansa. Sama on varmaan mokutuksessakin, että Jyrki on kuullut vierestä, että mokutus on siistiä ja sitten alkanut itsekin mokuttamaan. Samalla tavalla, kun pienemmät pojat alkavat pitämään jostain bändistä, koska ovat kuulleet, että isommatkin tykkäävät siitä.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 05.12.2013, 23:26:03
Quote from: Parsifal on 05.12.2013, 23:21:00
Mokusekoilu on suoraa jatkumoa YYA-ajan neuvostomielisten ihmissaastojen petturuudelle. Asialla aivan samat henkilöt ja heidän henkiset perillisensä. Samat hyypiöt, jotka ihannoivat Neuvostoliittoa ja saivat leipänsä siihen liittyvästä kähminnästä, ajavat nyt islamin asiaa.
Juuri tämän takia en koskaan haksahtanut vihreyteen. Näin jo teininä että kyseessä on sama sakki ja kommareita en ole arvostanut koskaan.
Voisi sanoa, että jokainen joka oli riittävän tyhmä/petollinen/moraaliton haksahtaakseen neuvostosekoiluun on niin läpikotaisin turmeltunut, että on yleensä väärässä
kaikessa muussakin. Ainakin näin on käytännössä ollut tähän saakka.
Vaikka joku olisikin jälkeenpäin tajunnut, miten häntä kusetettiin Neuvostoliiton ja sosialismin suhteen, hän ei kuitenkaan yleensä omaa edellytyksiä tajutakseen, kuinka häntä tänä päivänä kusetetaan islamin, maahanmuuton ja monikultturismin suhteen ja on jälleen kerran harhapoluilla. Näitä maailmanparannusaatteesta toiseen poukkoilevia tyhjäpäitä mahtuu kolmetoista tusinaan, eikä kukaan niistä tajua olevansa väärässä
joka kerta.
Jaaha. Notta oikeen nimilistoja. Ilmiantohommaan pitääsi ruveta...
Hakalan pojat poliisiasemalla, Pohjanmaa-elokuvassa: (suosittelen vilkaisemaan, yleisesti, jos ei ole ennestään tuttu kuvaus)
http://www.youtube.com/watch?v=TeyrBheKHJA