Jätin tänään Varsinais-Suomen maakuntavaltuustossa koko valtuustoryhmän allekirjoittaman aloitteen maakuntaohjelman muuttamisesta. Lopussa kuva maakuntajohtajan (kok.) innostuneesta ilmeestä. Vihreä valtuutettu Hannu Rautanen toimi maakuntaliiton arvovallalle kyseenalaisesti ja kiitti aloitteesta kutsumalla allekirjoittanutta "selväksi rasistiksi".
Valtuustoaloite 2.12.2013
Maakuntaohjelman muutos pakolaiskysymyksissä
Varsinais-Suomen liiton tehtävänä on tukea alueen toimijoita yhteisesti sovittujen päämäärien saavuttamisessa. Kunnallisen itsehallinnon perusteella alueen kunnilla on silti palveluiden järjestymisvastuu ja päätösvalta. Maakuntaohjelmassa 2011 - 2014 maakuntaliitto on kuitenkin asettanut sellaisia velvoitteita ja kustannuksia lisääviä ylimääräisiä tehtäviä Varsinais-Suomen kunnille tai seutukunnille, jotka eivät ole lakisääteisiä.
Vuoden 2014 loppuun voimassa olevan maakuntaohjelman sivulla 51 todetaan seuraavaa:
"Tulevaisuudessa kaikkien kuntien tulee osallistua pakolaisten vastaanottoon ja heidän asuttamiseensa siten, että tarjolla olisi erilaisia eri elämäntilanteisiin sopivia asuntoja"
Maakuntaliitolla ei ole toimivaltaa velvoittaa kuntia ilman suostumusta osallistumaan lakisääteisten tehtävien ulkopuolella tehtävään ja veronmaksajien kustannuksella suoritettavaan toimintaan. Maakuntaohjelmassa mainitaan, että työttömyydestä kärsivät erityisesti pakolaistaustaiset siirtolaiset. Heidän voimakas lisääminen ympäri seutukuntia ei ole kansantaloudellisesti kestävää.
Maakuntaohjelmassa harmitellaan lisäksi, että siirtolaisten työllistymisen edellytyksenä on ollut suomen kielen osaaminen ja korostetaan, että monissa ammateissa vähempikin kielenosaaminen riittäisi. Tämä on ristiriidassa maakuntaohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa, jossa edellytetään hyvää kielitaitoa, työllistymistä ja kotouttamista. Kielitaidon merkitystä maahanmuuttajien kotouttamisessa ei pidä väheksyä.
Maakuntaohjelmassa on myös viitteitä positiiviseen diskriminaatioon:
"Myös korkeakoulujen tulee kehittää opiskelijavalintojen perusteita siten, että kielelliset ja kulttuuriset tekijät eivät muodostu siirtolaistaustaisten koulutukseen pääsyn esteeksi."
Korkeakoulut järjestävät jo koulutusta useilla eri kielillä, joihin kaikilla yhteiskuntaluokasta, kielellisistä ja kulttuurisista tekijöistä riippumatta on mahdollisuus hakea. Siirtolaisten ei pitäisi olla paremmassa asemassa kuin suomenkielisen korkeakouluopiskelijan, jonka on valmistuakseen opeteltava oman äidinkielen lisäksi myös ruotsin kieltä. Muutos kielitaitovaatimuksiin pitäisi tehdä yhteiskunnallisella tasolla, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi.
Maakuntaohjelman merkillisin asia on tavoitteissa:
"Varsinais-Suomessa on aidosti monikulttuurinen arvomaailma"
Suomen Afganijärjestön tutkimuksen mukaan monikulttuurisuutta voidaan pitää ideologiana, eikä monikulttuurisessa yhteiskunnassa eläminen ole yksinkertaista. Harvardin yliopiston professori Robert Putnam on tutkimuksissaan tuonut esiin lukuisia monikulttuurisuuden negatiivisia vaikutuksia yhteisöille, kuten naisen aseman heikkenemisen.
Maakuntaohjelman SWOT -analyysissa "liikkuvuuden lisääntyminen ja monikulttuuristuminen" nähdään ainoastaan mahdollisuutena ja nykyisen väestön polarisoituminen ja radikalisoituminen uhkana. Maakuntaohjelmassa pitäisi osata erottaa monikulttuurisuus muista käsitteistä, kuten moniarvoisuus ja monimuotoisuus. Ideologiaa, kuten monikulttuurisuutta pitäisi arvioida vain haittojen ja hyötyjen perusteella, eikä Varsinais-Suomen liiton pitäisi edistää jonkin ideologian toteuttamista.
Räikeä epäkohta mainitaan myös toimenpiteissä:
"Parannetaan kaikkien siirtolaisten kotoutumismahdollisuuksia turvaamalla kaikille, riippumatta maahantulon syistä, mahdollisuus päästä kotouttamiskoulutukseen"
Maakuntaliitto ei voi hyväksyä laitonta maahantuloa, joten edellä mainittu kohta pitäisi muuttaa. Kotouttamisen resurssit pitää sijoittaa yksinomaan laillisille siirtolaisille eli oleskeluluvan saaneille, joten maahantulon syytä ei voida jättää huomioimatta. Laittomat siirtolaiset voidaan lain mukaan karkottaa.
Edellä olevan perusteella me maakuntavaltuutetut esitämme, että kuntien velvoittaminen pakolaisten vastaanottamiseen, positiivinen diskriminaatio ja monikulttuurisuus poistetaan seuraavasta maakuntaohjelmasta ja kotouttamista koskevissa toimenpiteissä huomioidaan laiton maahantulo.
Turussa 2.12.2013
Perussuomalaisten maakuntavaltuustoryhmä
Vilhelm Junnila, pj
(http://vilhelmjunnila.fi/kuona/mv.jpg)
Kiinnostavaa kuulla että maakuntavaltuustotkin ovat mokutuksen työkaluja. Esityksesi olivat järkeviä ja kannatettavia,näitä lisää.
QuoteVihreä valtuutettu Hannu Rautanen toimi maakuntaliiton arvovallalle kyseenalaisesti ja kiitti aloitteesta kutsumalla allekirjoittanutta "selväksi rasistiksi".
No hyvä että edes joku siella on selvinpäin. :P
Asiallisia huomioita ja ehdotuksia. Kannattaisin, jos olisin valtuutettu.
Erityisesti pidin tästä kohdasta:
Quote from: Vilhelm Junnila on 02.12.2013, 18:25:02
Maakuntaohjelmassa pitäisi osata erottaa monikulttuurisuus muista käsitteistä, kuten moniarvoisuus ja monimuotoisuus. Ideologiaa, kuten monikulttuurisuutta pitäisi arvioida vain haittojen ja hyötyjen perusteella, eikä Varsinais-Suomen liiton pitäisi edistää jonkin ideologian toteuttamista.
Tämä asia on tänään maakuntahallituksen käsittelyssä ja ennakkotietoni mukaan sille esitään hylkäystä.
Kovin yllättävää :facepalm:
QuoteMAAKUNTASTRATEGIAN VISIOSSA HYVINVOINTIA LUODAAN AVOIMUUDELLA JA KUMPPANUUDELLA
Maakuntavaltuusto hyväksyi Varsinais-Suomen maakuntastrategian, jossa yhdistyvät maakunnan kehittämistä ohjaavat maakuntasuunnitelma ja -ohjelma.
...
Perussuomalaisten Vilhelm Junnila ehdotti sanan "monikulttuurisuus" poistamista strategian arvoista, ehdotus kaatui äänestyksessä äänin 62 - 10.
...
Varsinais-Suomen liitto (http://www.varsinais-suomi.fi/fi/tietopankki/maakuntavaltuuston-tiedotteet/732-maakuntavaltuusto-16-6-2014)
Quote from: Iloveallpeople on 17.06.2014, 13:34:03
QuoteMAAKUNTASTRATEGIAN VISIOSSA HYVINVOINTIA LUODAAN AVOIMUUDELLA JA KUMPPANUUDELLA
Maakuntavaltuusto hyväksyi Varsinais-Suomen maakuntastrategian, jossa yhdistyvät maakunnan kehittämistä ohjaavat maakuntasuunnitelma ja -ohjelma.
...
Perussuomalaisten Vilhelm Junnila ehdotti sanan "monikulttuurisuus" poistamista strategian arvoista, ehdotus kaatui äänestyksessä äänin 62 - 10.
...
Varsinais-Suomen liitto (http://www.varsinais-suomi.fi/fi/tietopankki/maakuntavaltuuston-tiedotteet/732-maakuntavaltuusto-16-6-2014)
Tilanne on paljon aurinkoisempi kuin tuo äänestys antaa ymmärtää. Kirjoitan tästä todennäköisesti torstain puolella kattavammin.
Käytännössä kaikki valtuustoaloitteessa ehdotetut toimenpiteet on tehty uudessa maakuntastrategiassa. Ainoastaan tuo yksi sana oli jäänyt kummittelemaan ja ajattelin, että senkin voisi niistää pois. Teknisesti aloite toki tyrmättiin, mutta uuden ohjelman sisältö on pääasia.