QuotePalaako polio Eurooppaan?
Poliotapaus todettiin Euroopassa viimeksi vuonna 1998, ja maanosa julistettiin poliosta vapaaksi vuonna 2002. Käytännössä useimmat eurooppalaiset lääkärit eivät ole koskaan kohdanneet poliopotilasta eivätkä välttämättä muista ottaa huomioon polion mahdollisuutta erotusdiagnostiikassa.
...
Tänä vuonna on kuitenkin herännyt laaja huoli siitä, onnistuuko polion hävittäminen maailmasta koskaan, sillä rahapulan lisäksi vastassa on uusi uhka, taleban-järjestö. Järjestö julisti rokotukset länsimaiden juoneksi muslimeja vastaan ja asetti rokotuskiellon Pakistaniin kesäkuussa 2012. Siitä alkaen paikalliset terveysyksiköt ja vapaaehtoistyötä tekevät rokottajat ovat joutuneet toistuvasti talebanien hyökkäysten kohteeksi.
...
Euroopan kannalta vaaralliset epidemiat
Somalian epidemian aiheuttajavirus, villi tyypin 1 poliovirus, on peräisin Pakistanista. Tarkkoja tietoja viruksen levinneisyydestä ja lasten rokotekattavuudesta eri osissa Somaliaa ei ole. Vaikka halvausoireiseen tautiin sairastuneita on raportoitu Somaliasta vain 180, viruksen arvellaan olevan laajalti levinnyt väestöön, sillä oireiseen tautiin sairastuu vain joka sadas tai tuhannes tartunnan saaneista.
...
Toinen Euroopan kannalta vaarallinen epidemia on meneillään Syyriassa. Syyria on ollut poliosta vapaa vuodesta 1999. Nyt sisällissodan runtelemassa maassa on paljastunut 13 poliohalvausta, useimmat alle 2-vuotiailla lapsilla. Aiheuttajaviruksen alkuperä ei ole vielä selvillä, mutta todennäköisesti se on peräisin Israelista, jossa Pakistanista peräisin oleva villi poliovirus 1 on kiertänyt laajasti väestössä helmikuusta 2013 alkaen. Hyvän rokotuskattavuuden ansiosta Israelista ei ole toistaiseksi raportoitu poliohalvauksia.
...
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on varmistanut rokotteiden saatavuuden ja laatinut tehostetun ohjeistuksen pitkän aikavälin seurantaa varten ja erityisesti maahan riskialueilta saapuvien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden rokottamista ajatellen. Tehosterokotteita suositellaan riskialueille matkustaville, jos edellisestä rokotuksesta (tehosteesta) on kulunut yli 5 vuotta.
...
Suomeen on saapunut tänä vuonna 105 syyrialaista turvapaikanhakijaa ja 22 kiintiöpakolaista. Lisäksi Suomi on suunnitellut 500 syyrialaisen kiintiöpakolaisen vastaanottoa vuonna 2014. THL on antanut ohjeistuksen siitä, kuinka Suomeen saapuvien Syyriasta lähtöisin olevien pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden poliorokotuksista on huolehdittava ja miten toimitaan epäiltäessä poliota tai altistumista poliovirustartunnalle.
...
Suurimmassa vaarassa ovat 0–4-vuotiaat lapset, joilla rokotusohjelman hyvästä kattavuudesta huolimatta suoja saattaa olla vain osittainen. Poliorokotuskattavuuksien lisäksi THL seuraa määräajoin rokotteen aikaansaamien poliovirusta neutraloivien eli suojaavien vasta-aineiden tasoa väestössä. Tuoreimmat tulokset on saatu vuonna 2010 HUSLAB-diagnostiikasta kerätyistä seeruminäytteistä. Niiden mukaan 5–30-vuotiaista suomalaisista 96 %:lla on suojaavia vasta-aineita kaikkia kolmea polioviruksen tyyppiä vastaan.
...
Potilaan lääkärilehti (http://www.potilaanlaakarilehti.fi/tiedeartikkelit/palaako-polio-eurooppaan/)
^ Propagandaa puhtaimmillaan. Haetaan ilmeisesti oikeutusta pommittaa afgaaneja. Tällä kertaa keppihevosena rokotuksista kieltäytyminen.
Polio palaa Suomeen, koska SPR haluaa niin.
eli noilta riskialueilta ei pitäisi ottaa väkeä tänne. se kai olisi semmoinen järkevä toimenpide. mutta kun ei...
QuotePoliotartuntoja kolminkertaisesti vuodentakaiseen nähden
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa polion laajasta paluusta, jos taudin leviämistä ei saada nopeasti hillittyä. Poliovirus on siirtynyt maasta toiseen nopeasti, alkuvuoden aikana tautitapauksia on raportoitu jo 74. Viime vuonna samaan aikaan tapauksia oli 24.
...
Euroopassa todettiin poliotapaus viimeksi vuonna 1998, ja maanosa julistettiin poliosta vapaaksi vuonna 2002. Lääkärilehdessä 47/2013 aiheesta kirjoittaneet dosentti Merja Roivainen ja ylilääkäri Hanna Nohynek toteavat, että matkailijoiden, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden mukana polio voi levitä myös Eurooppaan.
...
Suomessa 96 prosentilla 5-30-vuotiaista on suojaavia vasta-aineita kaikkia kolmea polioviruksen tyyppiä vastaan. Vanhemmissa ikäryhmissä vasta-ainetasot hieman vaihtelevat, mutta 94 % väestöstä on suojattu kaikkia polioviruksen tyyppejä vastaan. On kuitenkin huomattava, että 0−4-vuotiailla lapsilla suoja saattaa olla vain osittainen.
THL on laatinut tehostetun ohjeistuksen riskialueilta saapuvien ihmisten rokottamisesta.
Potilaan lääkärilehti (http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/poliotartuntoja-kolminkertaisesti-vuodentakaiseen-nahden/)