Kysyn ajan henkeen liittyen, että milloin alkaa suomessa säännönmukaiset kivitykset ambulansseja, paloautoja ja poliisia kohtaan suomessa? Minun veikkaukseni on, että kolmen vuoden sisällä em. instanssit rekisteröivät sisäisiin raportointi järjestelmiinsä paikkoja missä hälytykseen lähdettäessä on otettava huomioon kivittämisen uhka. Se tullaan kieltämään em. tahojen toimesta vielä kolme vuotta lisää ja lausunto on aina "Ei mitään siihen viitattavia ilmiöitä havaittu". Eli, kuuden vuoden päästä se on virallista tietoa. Siihen asti asian annetaan kehittyä. Syy ei ole em. tahojen, vaan päättäjiemme ja maahanmuuttajien, joita he ovat tänne tuoneet.
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Muslimit tulevat osoittamaan täyden olemuksensa myös tässä asiassa puolen vuoden sisään.
Ja RKP ja Vasemmistoliitto yrittävät olla kuin eivät olisikaan.
Vaikka he (RKP, Vassarit) ovat viime aikoina olleet varsin hiljaa, kyllä he siellä politiikan taustalla edelleen vaikuttavat. Heidän ei kuitenkaan enää tarvitse näkyvästi toimia isänmaatamme vastaan. Heidän ystävänsä (ulkomaiden muslimit ja muu roskajoukko) tekevät jo kaikkea sitä, mitä varten heidät maahamme on rahdattu ja heille juudaksentuet runsain käsin maksettu.
"joka teistä on "oikeauskoinen", heittäköön ensimmäisen kiven."
"joka teistä on "oikeamielinen", kieltäköön koko asian."
Onko jo näkynyt viitteitä toiminnasta?
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Aika väsynyttä läppää. Koska yhteiskunnassamme on ollut kouluammuskeluja, alkoholismia ja perhesurmia, tuontikansalaisten harjoittama ambulanssien kivitys on vain mitätön pikku lisä, niinkö?
Topicin kysymykseen vastaus: Luulen, että jossain yksittäisillä asuinalueilla alkaa tämän suuntainen toiminta lähivuosina.

Suurinpiirtein noin lehdistömme tulee asiaan suhtautumaan. Oletko ikinä pohtinut ryhtyväsi toimittajaksi?
Quote from: Suvaitsija on 17.11.2013, 14:01:34

Oletko varma, ettei ole, Hyysäristä, tai YLE:stä?
Quote from: J.M on 17.11.2013, 11:49:41
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Aika väsynyttä läppää. Koska yhteiskunnassamme on ollut kouluammuskeluja, alkoholismia ja perhesurmia, tuontikansalaisten harjoittama ambulanssien kivitys on vain mitätön pikku lisä, niinkö?
Topicin kysymykseen vastaus: Luulen, että jossain yksittäisillä asuinalueilla alkaa tämän suuntainen toiminta lähivuosina.
Eikun puolen vuoden sisään. Sillä muslimeja ei enää saada ulos kauniista Suomestamme.
Heidän ei enää tarvitse teeskennellä uhria.
Tämän ovat A. Thors, sekä P. Arhinmäki taanneet.
Muslimit nauravat ja kiittävät.
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Ilmeisesti mielestäsi ambulanssien systemaattinen kivittäminen olisi vanhojen riesojen päälle sen verran marginaalinen juttu, ettei siitä kannata keskustella.
Minusta ambulanssien ja paloautojen kivitys, kunniamurhat ja tyttölasten silpominen ovat erityisen puuttumisen arvoisia siksi, että ne ovat luonteeltaan yhteisöllisiä, eivät yksittäisen, yleensä mielenterveydeltään järkkyneen ihmisen tekosia. Vaikka moraalisen tuomion yhteydessä annetteaisiinkin reilu etnisyysvähennys, on mielestäni yhteistyössä tehty rikos tuomittava rankemmin kuin yksin tehty. Jos tyhmyyden tiivistyminen joukossa otetaan oikeudessa lieventäväksi asianhaaraksi, ollaan pahasti metsässä.
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Ajatelitko olevasi jotenkin hauska tai argumentoida älyllisen viiltävän purevasti? Et onnistunut kummassakaan.
Quote from: Suvaitsija on 17.11.2013, 14:01:34
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Suurinpiirtein noin lehdistömme tulee asiaan suhtautumaan. Oletko ikinä pohtinut ryhtyväsi toimittajaksi?
Taitaa olla jo. Surullinen ilmestys.
Quote from: Suvaitsija on 17.11.2013, 14:01:34
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Suurinpiirtein noin lehdistömme tulee asiaan suhtautumaan. Oletko ikinä pohtinut ryhtyväsi toimittajaksi?
Jos Shkupollin ampumiset olivat luonnollinen jatkumo suomalaisessa väkivaltakulttuurissa niin ambulanssien kivitykset ovat luonnollinen jatkumo suomalaisessa saappaanheittokulttuurissa.
Ei tämä niin vaikeaa ole.
Avaajan kanssa samoilla linjoilla, eli kolmisen vuotta vielä menee. Maksimissaan kahdeksan vuotta vielä, niin Varissuolle ei ole valkoisella miehellä enää mitään asiaa.
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Aika harkitsematon heitto. Tuosta saa sellaisen mielikuvan, että koska kouluammuskelut ja perhesurmat, niin hätiin "pillit päällä" rientävien ambulanssien kivittäminen on lähinnä pieni pikantti yksityiskohta noissa tragedioissa.
Ja sitäpaitsi, ammuskelevat-han mamutkin vaikkapa ostoskeskuksissa, niinkuin tuossa yllä mainitussa turvapaikanhakija S.:n tapauksessa.
Quote from: saint on 17.11.2013, 15:22:56
Quote from: Mietintämyssy on 16.11.2013, 12:33:22
Toivottavasti koskaan ei ala kouluammuskelu, alkoholismi ja perhesurmat. Mutta kun ambulanssien kivittäminen alkaa, yhteiskuntamme romahtaa.
Aika harkitsematon heitto. Tuosta saa sellaisen mielikuvan, että koska kouluammuskelut ja perhesurmat, niin hätiin "pillit päällä" rientävien ambulanssien kivittäminen on lähinnä pieni pikantti yksityiskohta noissa tragedioissa.
Ei, kyllä ambulanssien säännönmukainen kivitys on se maailmanlopun käynnistävä tapahtuma. Näinhän se menee muissakin maissa, siellä mamujengit kulkevat kaduilla kivet taskuissa ja odottavat päivät pitkät, milloin se ambulanssi taas tulee jotta pääsee kivittämään. Kukaan ei enää uskalla opiskella ambulanssikuskiksi tai sairaanhoitajaksi kun heti tulee kivisade päin näköä. Näin kerrottiin yhdellä vaiettua totuutta kertovalla nettisivulla.
Riippuu ihan siitä, milloin saadaan ensimmäinen oikeasti syrjäytynyt lähiö, jossa iso osa asukkaista on nuoria ja enemmistö työttömänä.
Quote from: Rusinapulla on 17.11.2013, 10:24:30
Onko jo näkynyt viitteitä toiminnasta?
Joko "Ambulanssien ja poliisin kivittäjien keskusliitto Ry" on perustettu? Suomalaiset (myös uus-) ovat kuulemma kovin aktiivista järjestöväkeä? :roll: Ainakin tietyillä uussuomalaisryhmillä on yhteiskunnan tukemia Ry:siä pilvin pimein.
Quote from: Mietintämyssy on 17.11.2013, 15:59:24
[...]
... Kukaan ei enää uskalla opiskella ambulanssikuskiksi tai sairaanhoitajaksi kun heti tulee kivisade päin näköä...
He...eeii! Tuohan tarkoittaa vain sitä, että ambulanssikuskien tai sairaanhoitajien palkat vaarallisen työn lisineen tulevat nousemaan pilviin ja tunku vastaaviin koulutuksiin on taattu!
Ja sitten se glamour, joka noihin ammatteihin tulevaisuudessa tullaan liittämään...niistä tulee epäilemättä ennen pitkää joka pojan ja tytön unelma-ammatteja.
Sairaankuljettajat tulevat saamaan mokutyövälineet; kypärät, suojaliivit, turvakengät (taitavat olla jo), suojakilvet, suihkeet ja täyden koulutuksen voimankäyttöön.
Suihkeet voivat koostua esim. sikapartikkeleista. :o
Quote from: Mietintämyssy on 17.11.2013, 15:59:24
Ei, kyllä ambulanssien säännönmukainen kivitys on se maailmanlopun käynnistävä tapahtuma. Näinhän se menee muissakin maissa, siellä mamujengit kulkevat kaduilla kivet taskuissa ja odottavat päivät pitkät, milloin se ambulanssi taas tulee jotta pääsee kivittämään. Kukaan ei enää uskalla opiskella ambulanssikuskiksi tai sairaanhoitajaksi kun heti tulee kivisade päin näköä. Näin kerrottiin yhdellä vaiettua totuutta kertovalla nettisivulla.
Ymmärrän sarkasmisi niin, ettei maailmanloppua pienempiin asioihin passaa puuttua. Etenkin jos ne ovat seurausta segregoitumisesta.
Viranomaisten kimppuun käyviä mamujoukkioita ilmaantuu kunhan lähiön asukkaista yli 50% on muslimeita, afrikkalaisia tai mustalaisia. Suomessa tähän tilanteeseen ei välttämättä jouduta koskaan sillä meillä valtaosa maahanmuuttajista on venäläisiä ja virolaisia eikä barbaareja ja Suomi on vielä 40 vuotta Ruotsia jäljessä mamutuksessa ja luultavasti piakkoin järki palaa maahanmuuttopolitiikkaan.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
Quote from: saint on 17.11.2013, 16:48:44
Quote from: Mietintämyssy on 17.11.2013, 15:59:24
[...]
... Kukaan ei enää uskalla opiskella ambulanssikuskiksi tai sairaanhoitajaksi kun heti tulee kivisade päin näköä...
He...eeii! Tuohan tarkoittaa vain sitä, että ambulanssikuskien tai sairaanhoitajien palkat vaarallisen työn lisineen tulevat nousemaan pilviin ja tunku vastaaviin koulutuksiin on taattu!
Ja sitten se glamour, joka noihin ammatteihin tulevaisuudessa tullaan liittämään...niistä tulee epäilemättä ennen pitkää joka pojan ja tytön unelma-ammatteja.
Aikoinaan eräässä rikastuneesa Keski-Euroopan kaupungissa asuessani (30% silloin mamuja), ihmettelin osan paikallisten poliisiautojen kuhmuista pintaa ja ikkunoiden ja valojen päälle viritettyjä teräsritilöitä. No kohta varmaan noitakin voisi mennä kaupaksi Suomessa? Pitäisiköhän jo aloittaa neuvottelut maahantuonnin aloittamisesta ko. viranoamaiskivityssuojavarusteille?
Quote from: Golimar on 17.11.2013, 17:18:07
luultavasti piakkoin järki palaa maahanmuuttopolitiikkaan.
Onko ennusmerkkejä näkyvillä?
Koulu- tai perhesurma voi tapahtua missä vain, milloin vain. Alkoholismia esiintyy niin ikään ympäri Suomen.
Sen sijaan ambulanssien kivittäminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Jos sitä alkaa Malmön tapaan esiintyä, kyse on tietystä alueesta, jolla asuvat pääsääntöisesti tietyn taustan omaavat henkilöt. Nyt mietintämyssy päähän ja arvuuttelemaan, ketkä voisivat olla kyseessä? James Finlayson? Karl Fazer?
Onko tämä Homman historian nopeimmin metaksi mennyt ketju? Pitää laittaa ihan pohdintalippis päähän :facepalm:
Mellakat ja kivitykset ja autojen ja sun muun polttaminenhan alkaa siitä kun ensimmäinen mukavanoloinen rauhanuskoinen keppostelija suorittaa viranomaisavusteisen itsemurhan.
Quote from: Rusinapulla on 17.11.2013, 10:24:30
Onko jo näkynyt viitteitä toiminnasta?
Tietääkseni ainakin poliisimaija on kivitetty kun oli mennyt tarkastamaan pilasoittoa.
Tapahtumapaikkana oli saman muistikuvan mukaan Kalasataman alue ja asiasta taisi olla
täällä hommassakin juttua ?
Herttoniemessähän poltettiin autokorjaamon pihalle 2-3 poliisiautoa pari vuotta sitten.
takkunetin linkki+kuva:
http://takku.net/article.php/20111216183952853
:flowerhat:
Quote from: P on 17.11.2013, 17:22:30
Aikoinaan eräässä rikastuneesa Keski-Euroopan kaupungissa asuessani (30% silloin mamuja), ihmettelin osan paikallisten poliisiautojen kuhmuista pintaa ja ikkunoiden ja valojen päälle viritettyjä teräsritilöitä. No kohta varmaan noitakin voisi mennä kaupaksi Suomessa? Pitäisiköhän jo aloittaa neuvottelut maahantuonnin aloittamisesta ko. viranoamaiskivityssuojavarusteille?
Älä kuitenkaan tee jariaarnioita. Siis seukkaa mamulähiöjengien kanssa samaan aikaan kun myyt sisäministeriölle kiveniskemäsuojavarusteita....
Se on jo nyt kiinni siitä, miten tyytyväisinä haittamaahanmuuttajat pysyvät. Jos heitä ei häiritä ja elätys pyörii moitteetta, voivat pysyä joukkona ihan aloillaan. Mutta ulkomailta tiedämme, että riehunta voi syttyä nopeasti jostain älyttömästä syystä. Jos poliisia pakenevat rikastajat jossain Itäkeskuksessa onnistuisivat käräyttämään itsensä muuntajassa (kuten kävi Ranskssa), voisivat mekkalat ihan hyvin alkaa jo nyt ja niiden myötä ambulanssien kivitykset. "Rauhanaikaisiin" kivityksiin voi mennä vielä jopa kymmenen vuotta.
Quote from: Aallokko on 17.11.2013, 23:18:15
Se on jo nyt kiinni siitä, miten tyytyväisinä haittamaahanmuuttajat pysyvät. Jos heitä ei häiritä ja elätys pyörii moitteetta, voivat pysyä joukkona ihan aloillaan. Mutta ulkomailta tiedämme, että riehunta voi syttyä nopeasti jostain älyttömästä syystä. Jos poliisia pakenevat rikastajat jossain Itäkeskuksessa, onnistuisivat käräyttämään itsensä muuntajassa (kuten kävi Ranskssa), voisivat mekkalat ihan hyvin alkaa jo nyt ja niiden myötä ambulanssien kivitykset. "Rauhanaikaisiin" kivityksiin voi mennä vielä jopa kymmenen vuotta.
Musulmaaneilla ei tosin ole rauhanaikaa, vaikka jihadissa voi olla taktisisa taukoja. Surullinen uskontokyhäelmä tuo islam, PHYI.
Quote from: Aallokko on 17.11.2013, 23:18:15
Se on jo nyt kiinni siitä, miten tyytyväisinä haittamaahanmuuttajat pysyvät. Jos heitä ei häiritä ja elätys pyörii moitteetta, voivat pysyä joukkona ihan aloillaan. Mutta ulkomailta tiedämme, että riehunta voi syttyä nopeasti jostain älyttömästä syystä. Jos poliisia pakenevat rikastajat jossain Itäkeskuksessa onnistuisivat käräyttämään itsensä muuntajassa (kuten kävi Ranskssa), voisivat mekkalat ihan hyvin alkaa jo nyt ja niiden myötä ambulanssien kivitykset. "Rauhanaikaisiin" kivityksiin voi mennä vielä jopa kymmenen vuotta.
Oma näppituntuma mamuilmapiiristä on, että piakkoin kokeillaan jollain tapaa yhteiskuntajärjestyksen kestävyyttä.
Mamujen määrä ja röyhkeys on lisääntynyt, pienimuotoisia mielenosoituksia on lähes viikoittain ja moskeijat vetävät porukkaa
ääriään myöten, sieltä se kumpuaa.
Quote from: Titus on 17.11.2013, 23:23:37

Voisivathan mamut koeponnistaa yhteiskuntajärjestystä vaikkapa hankkimalla oikeat huippupaperit eri ammattiin valmistavista koulutuksista, etenemällä työelämässä huippupaikoille, kuriinsaattamalla yhteisönsä jäsenet ja esimerkiksi tekemällä aidosti ja oikeasti meidän "ennakkoluulomme" tarpeettomiksi.