QuoteKansallinen vastarinta aktivoitui Porissa
Valkoista ylivaltaa ja kansallissosialismia ajava Kansallinen vastarinta on ulottanut lonkeronsa Poriin. Vastarintaliike on perustanut oman aktivistiryhmänsä Porissa ja ryhmänjohtajana esittäytyy liikkeen nettisivuilla 25-vuotias Johannes Murto Porista. Murrosta on laaja haastattelu järjestön nettisivuilla.
Uusnatsistinen järjestö on sama, joka riehui väkivaltaisesti vaalitilaisuudessa Oulussa ja jonka jäseniin poliisi joutui käyttämään pippurisumutinta ja etälamautinta. Kuluvan vuoden helmikuussa 2013 järjestön aktiivi pidätettiin epäiltynä osallisuudesta törkeään pahoinpitelyyn. Tammikuussa 2013 järjestöä lähellä olevien tahojen epäiltiin riehuneen Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa.
Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja.
Satakunnan Kansa (http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194852849416/artikkeli/kansallinen+vastarinta+aktivoitui+porissa.html)
Kansainvälisyys on saavuttanut Porinkin. Muissakin maissa on näitä samoja ryhmittymiä. Ne ovat osa luonnollista kehitystä monikulttuurisessa ja "kansainvälisessä" Euroopassa.
Kutsutaanko johtajaa nyt "Läpimurroksi"?
Suomessa ei olisi yhtään uusnazi järjestöä, maahanmuuttokriittistä ryhmittymää eikä EU-vastaista foorumia ilman holtitonta maahanmuuttoa, itsenäisyydestä luopumista ja hallituksen petturuuta.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
"Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja."
Nyt karhukopla paikalle.
Quote from: John Doe on 15.11.2013, 16:57:04

Et taida ottaa tätä uhkaa vakavasti !
Tajuatko lainkaan että kyse on tarrojen liimailusta, tässä kohden ei pelkkä karhukopla riitä vaan on turvauduttava myös armeijan apuun, se tarrojen liimailu on nyt kertakaikkiaan loputtava !
Quote from: Golimar on 15.11.2013, 16:32:34

Quotehttp://www.youtube.com/watch?v=CMBhwkJfIks
Holtitonta maahanmuuttoa vastaan jo vuodesta 1983?
Quote from: Golimar on 15.11.2013, 16:32:34
Suomessa ei olisi yhtään uusnazi järjestöä, maahanmuuttokriittistä ryhmittymää eikä EU-vastaista foorumia ilman holtitonta maahanmuuttoa, itsenäisyydestä luopumista ja hallituksen petturuuta.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
Valtaosa Suomen kansasta näyttäisi äänestystulosten perusteella olevan sitä mieltä, että maahanmuutto ei ole holtitonta ja hallitus ei petturihallitus. Miten se voisikaan, kun se edustaa äänestäjien laajan enemmistön tahtotilaa?
Kamala mainoskampanja jatkuu. Mikä EI aktivoituisi kun lehdissä on jatkuva pr-tykitys.
Media = vallanpitäjät HALUAVAT ja TARVITSEVAT natseja.
Quote from: CaptainNuiva on 15.11.2013, 17:01:50
Quote from: John Doe on 15.11.2013, 16:57:04
"Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja."
Nyt karhukopla paikalle.
Et taida ottaa tätä uhkaa vakavasti !
Tajuatko lainkaan että kyse on tarrojen liimailusta, tässä kohden ei pelkkä karhukopla riitä vaan on turvauduttava myös armeijan apuun, se tarrojen liimailu on nyt kertakaikkiaan loputtava !
Jos tarrojen liimailu ei lakkaa, voi tapahtua mitä tahansa.
Quote from: Lasse on 15.11.2013, 18:24:45

Eiköhän paikalliset kettutytöt niitä raaputtele pois sitä mukaa kun niitä ilmestyy, äärioikeiston ja äärivasemmiston "
sotaahan" tuo on, Li Andersson kirjoittanee vielä uuden kirjan näistä dramaattisista tapahtumista.
Quote from: kriittinen_ajattelija on 15.11.2013, 18:28:28
Li Andersson kirjoittanee vielä uuden kirjan näistä dramaattisista tapahtumista.
Ei vaan Li voisi itse alkaa raaputtelemaan niitä natsitarroja pois. Näin hän voisi ylpeeänä kertoa jälkikäteen tehneensä jotain hyödyllistä. Uskon että niin Hommalla kuin muuallakin käytännössä kaikki olisivat samaa mieltä ja antaisivat Lille täydet pisteet. Että ei muuta kuin Li raaputtelemaan.
Tietääkseni tarranliimaajat eivät ole koskaan käyttäneet natsihakaristia tai muita natsitunnuksia, joten heidän leimaamisensa uusnatseiksi on vihapuhetta ja kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Kansallissosialismi on sitä paitsi lähempänä työväenliikettä kuin demarien ja vassarien nykyiset johtajat.
Pohjois-Savossa tämä olisi rikos, tai ainakin läheltä liippaisi, melkein.
Liimailevat tarroja?! Huh, äärioikeiston uhka on todellinen! Joko on saatu selville, mistä yrityksestä ostavat tarransa? Tuolle yritykselle pitää välittömästi lähettää nootti, että tarrojen toimittamisen äärioikeistolaisille on loputtava tai muuten yrityksen liiketoiminta lopetetaan valtiovallan toimesta. Fasismille ei saa antaa tilaa!
Quote from: Professori on 15.11.2013, 18:39:04
Quote from: kriittinen_ajattelija on 15.11.2013, 18:28:28
Li Andersson kirjoittanee vielä uuden kirjan näistä dramaattisista tapahtumista.
Ei vaan Li voisi itse alkaa raaputtelemaan niitä natsitarroja pois. Näin hän voisi ylpeeänä kertoa jälkikäteen tehneensä jotain hyödyllistä. Uskon että niin Hommalla kuin muuallakin käytännössä kaikki olisivat samaa mieltä ja antaisivat Lille täydet pisteet. Että ei muuta kuin Li raaputtelemaan.
Katsotaan Vasemmistonuorten postiosoite netistä ja lähetetään tarranraaputusvälineet sekä kannustusviesti Liille. :) Koivuhalko voisi toimia turvamiehenä tässä operaatiossa, koska natsit eivät varmasti katso hyvällä, jos heidän kallisarvoiset tarransa raaputetaan pois!
Quote from: Ari-Lee on 15.11.2013, 16:25:16
Kansainvälisyys on saavuttanut Porinkin. Muissakin maissa on näitä samoja ryhmittymiä. Ne ovat osa luonnollista kehitystä monikulttuurisessa ja "kansainvälisessä" Euroopassa.
Kutsutaanko johtajaa nyt "Läpimurroksi"?
Tuo on kyllä aivan totta. Kun kerran ollaan kansainvälisiä niin kyllä ne kansainväliset ilmiöt rantautuvat Suomeenkin olivatpaha ne toivottuja tai ei toivottuja.
;D
http://www.patriootti.com/porilaislehti-varoittaa-vastarintaliikkeen-lonkeroista/
no future
Jos valtaosa suomalaisista olisi tajunnut vuonna 1983 mitä tulee tapahtumaan emme olisi tässä.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
Toivon vastarinnan sälleille ideologisista eroista huolimatta kaikkea hyvää.
Luonnollisesti uskon ja toivon, että Suomen tuhoaminen pystytään vielä pysäyttämään parlamentaarisin keinoin, mutta jos kaikki kerta kaikkiaan luhistuu,
niin onpahan maassa ainakin yksi kansallismielinen voima joka toimii tarvittaessa suomalaisuuden viimeisenä lukkona.
Vaikka hommassa avoimesti halveksitaan liimaajia niin se tuottaa näköjään tulosta
Quote from: nimierkki on 15.11.2013, 17:49:42
Quote from: Golimar on 15.11.2013, 16:32:34
Suomessa ei olisi yhtään uusnazi järjestöä, maahanmuuttokriittistä ryhmittymää eikä EU-vastaista foorumia ilman holtitonta maahanmuuttoa, itsenäisyydestä luopumista ja hallituksen petturuuta.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
Valtaosa Suomen kansasta näyttäisi äänestystulosten perusteella olevan sitä mieltä, että maahanmuutto ei ole holtitonta ja hallitus ei petturihallitus. Miten se voisikaan, kun se edustaa äänestäjien laajan enemmistön tahtotilaa?
Se että miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Ska on hyvää. Otetaan äänestäjäryhmät käsittelyyn niin huomattava osa(jopa puolet äänestäjiä äänestään tunteella, ei järjellä) Vanhuksilta kuullut että äänestin sitä mukavan näköistä poikaa. Sitten puhdas valehtelu, eli ollaan omissa nimissä sitä ja tätä vastaan ja tuon ja tuon puolesta mutta hallituksessa tehdään täysin päinvastaista politiikkaa. Se että loogiseen ajatteluun kykenevät ovat kaikkialla vähemmistö ei taida olla mikään peruste uskoa että pari miljoonaa kertoo kuinka pska on hyvää.
Toisessa tapauksessa tahtoisin kuulla afrikan/lähi-idän/itäeuroopan maahanmuuton edut suomelle ja suomalaisille jotka ylittävät selvästi haitat? Lisäksi Eun edut suomen kansan ja kansalaisen kohdalla jotka ylittävät edes taloudelliset haitat?
Quote from: Iloveallpeople on 15.11.2013, 16:19:16
QuoteKansallinen vastarinta aktivoitui Porissa
Valkoista ylivaltaa ja kansallissosialismia ajava Kansallinen vastarinta on ulottanut lonkeronsa Poriin. Vastarintaliike on perustanut oman aktivistiryhmänsä Porissa ja ryhmänjohtajana esittäytyy liikkeen nettisivuilla 25-vuotias Johannes Murto Porista. Murrosta on laaja haastattelu järjestön nettisivuilla.
Uusnatsistinen järjestö on sama, joka riehui väkivaltaisesti vaalitilaisuudessa Oulussa ja jonka jäseniin poliisi joutui käyttämään pippurisumutinta ja etälamautinta. Kuluvan vuoden helmikuussa 2013 järjestön aktiivi pidätettiin epäiltynä osallisuudesta törkeään pahoinpitelyyn. Tammikuussa 2013 järjestöä lähellä olevien tahojen epäiltiin riehuneen Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuudessa.
Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja.
Satakunnan Kansa (http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194852849416/artikkeli/kansallinen+vastarinta+aktivoitui+porissa.html)
Väistämätön syy ja seuraus, sillä jokainen vähänkin järjissään oleva ihminen puolustaa omaa kotiaan, kaupunkiaan, kyläänsä ja isänmaataan.
Toisaalla on niitä, jotka jopa jo vuosikymmeniä ovat hissukseen kaupanneet Suomenmaata vihollisille, pala, palalta. Suomen nimittäminen tällaisten "isänmaaksi" olisi isänmaanpilkkaa.
Kyllä historiaa ymmärtävät tiesivät jo valmiiksi mitä tuleman pitää, kun alkoivat 20 vuotta sitten haalia tänne "maahanmuuttajia". Eivät ne poliitikot ja puolueet tyhmiä olleet ja ole.
Selvä tarkoitushakuisuus: laittakaa työtävieruksuvia, toisenuskoisia ja väkivaltaisia, raa'at sotilaskoulutukset omissa maissaan saaneita mamuja muutoin rauhalliseen maahan, niin kohta kuohuu kuin kusiaispesässä.
Tästähän tulee seuraamaan sisällissota.
Absurdistanissa valtakunnan pahimpia rikollisia ovat sen omat, aatteensa mukaisia tarroja liimailevat, nuoret.
Siinäpä jymäkkää ja uhkaavaa matskua Dän Koivuklapin ja Brunilan seuraavaan kommari-bestselleriin. Tuskin maltan odottaa.
Quote from: Mika R. on 15.11.2013, 18:57:56
Pohjois-Savossa tämä olisi rikos, tai ainakin läheltä liippaisi, melkein.
Melkein rikos josta poliisi tai joku muu hyvä ihminen voi antaa tuomion!!!111
Mielestäni nuo tarrat olisi nostettava tapetille.
Quote from: John Doe on 15.11.2013, 16:57:04
"Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja."
Nyt karhukopla paikalle.
"Taisteluraporttia" odotellessa.
Quote from: Huscarl on 15.11.2013, 19:38:08
Toivon vastarinnan sälleille ideologisista eroista huolimatta kaikkea hyvää.
Luonnollisesti uskon ja toivon, että Suomen tuhoaminen pystytään vielä pysäyttämään parlamentaarisin keinoin, mutta jos kaikki kerta kaikkiaan luhistuu,
niin onpahan maassa ainakin yksi kansallismielinen voima joka toimii tarvittaessa suomalaisuuden viimeisenä lukkona.
Ja ei tasan toimi. Poppoolla tuskin on käryä mistään suomalaisuudesta, kunhan nassikat nyt ovat romantisoineet sen mitä ovat valikoidusti kansakuntamme historiasta lukeneet. Dogmaattinen ideologia saumaakin kokonaisuuden mukavasti. Jos ei olisi neekeriä lyötäväksi, nämä samat kaverit pahoinpitelisivät "**tun pitkätukkia" kuten niin monesti on huomattu. Todellisia kansankynttilöitä, juupa juu.
Tarrojen liimailusta on lyhyt askel kansojen taluttamiseen liimatehtaisiin.
Suuri demokraattinen liittovaltio voisi lakkauttaa persut tällä perusteella - sillä persujahan kaikki natsit ovat tai vähintään persujen kannattajia.
Quote from: Lasse on 15.11.2013, 18:24:45
Quote from: CaptainNuiva on 15.11.2013, 17:01:50
Quote from: John Doe on 15.11.2013, 16:57:04
"Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja."
Nyt karhukopla paikalle.
Et taida ottaa tätä uhkaa vakavasti !
Tajuatko lainkaan että kyse on tarrojen liimailusta, tässä kohden ei pelkkä karhukopla riitä vaan on turvauduttava myös armeijan apuun, se tarrojen liimailu on nyt kertakaikkiaan loputtava !
Jos tarrojen liimailu ei lakkaa, voi tapahtua mitä tahansa.
Päinvastoin. Kun tarrojen liimailu loppuu, niin voi tapahtua mitä vaan.
Taisteluraportti, reps :D
En oikein itsekään ymmärrä vastarintaliikettä. Jokin aika sitten pidin heitä jonkin sorttina nuivana järjestönä, vaikka hiukan haittasi silmääni se homo- ja juutalaisvastainen aines sivuilla. Kuitenkin sivuilla oli paljon hyvääkin, kuten kuntoiluvinkkejä ja tervettä nuivailua.
Viime kuukausina tilanne on mennyt vain pahempaan päin. Sivuilla suunnilleen suunnitellaan aseellista tukea kultaiselle aamunkoitolle, ollaan huolissaan valkoisesta rotupuhtaudesta ja julkaistaan natsien ylväitä elämänkertoja. Ja jos joku kansallissosialisti ammutaan ulkomailla, heti on kyse juutalaisten, homojen ja mustien toteuttamasta salamurhasta.
Eihän tuolla enää kehtaa käydä edes kriittisellä mielellä lukemassa noita artikkeleita...
Onkohan nyt ihan varma ettei tarrat ole kiiltokuvia? Niitähän kakarat ennen liimasi.
Quote from: Huolestunut Kansalainen on 15.11.2013, 21:43:42
Quote from: John Doe on 15.11.2013, 16:57:04
"Porissa uusnatsit liimailevat aatteensa mukaisia tarroja."
Nyt karhukopla paikalle.
"Taisteluraporttia" odotellessa.
Ainakin tämän viimeisimmän "taisteluraportin" sanoma oli loppujen lopuksi se että monikultuurisuus on yksinomaan hyvä asia :roll: ainakin mikäli tuolta mieheltä tuossa lopussa kysytään...
http://www.youtube.com/watch?v=_blDZ6W5qBE
"Liity sinäkin maamme suurimpaan julisteiden ja tarrojen liimaus porukkaan ja tule liimaamaan julisteita ja tarroja meidän kanssa ja värväämään lisää porukkaa joka liimaa julisteita ja tarroja ja jotka tuovat lisää porukkaa liimaamaan julisteita ja tarroja ja näin tarkoitus liikeenä toteutuu olla maan suurin julisteiden ja tarrojen liimaus organisaatio."
Hommatkaa se saksalainen mummo kynsilakkoineen poistamaan väärät tarrat. Eikö se veronmaksajien rahoilla jotain taideteosta tullut tänne säheltämään. Anarkianmäkihän se oli yhtenä puuhamiehenä.
Quote from: törö on 15.11.2013, 18:43:37
Tietääkseni tarranliimaajat eivät ole koskaan käyttäneet natsihakaristia tai muita natsitunnuksia, joten heidän leimaamisensa uusnatseiksi on vihapuhetta ja kiihotusta kansanryhmää vastaan.
Kansallissosialismi on sitä paitsi lähempänä työväenliikettä kuin demarien ja vassarien nykyiset johtajat.
Ei nyt viitsittäisi leikkiä tyhmää. Kansallinen Vastarinta on
avoimesti kansallissosialistinen järjestö.
QuoteSuomen Vastarintaliike (SVL), jonka johtajana toimii Juuso Tahvanainen, on osa Pohjoismaista Vastarintaliikettä (PVL), joka toimii Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan alueella. PVL:n johtaja on Klas Lund. Vastarintaliike tunnustaa kansallissosialistisen maailmankatsomuksen.
http://www.patriootti.com/vastarintaliike/
Toivon todella, ettei yksikään tämän foorumin käyttäjä osoita sellaista älyvapautta, että näkee tässäkin teksissä jotain tulkinnanvaraista. Valitettavasti en erityisemmin yllättyisi. Välillä vaikuttaa siltä, että vaikka itse Adolf nousisi kuolleesta ja marssisi keskellä Helsinkiä tekemässä
Sieg Heil -tervehdyksiä, osa täällä väittäisi täysin vilpittömästi sitä tamperelaiseksi moroksi tai provokaatioksi...
Mitä itse järjestöön tulee, niin en mitenkään kykene ymmärtämään tätä julkisuutta. Ketä tämä järjestö kiinnostaa toimittajien ja takkulaisten lisäksi?
Hieno kannanotto jutun kommenttiosiossa:
Quote(Tuntematon)14.11.2013 15:37
Lupaan sydämmestäni repiä jokaisen mainoksen jonka näen =)
Minäkin revin aina kaikki mainostarrat sydäm
mestäni :)
QuoteEi nyt viitsittäisi leikkiä tyhmää. Kansallinen Vastarinta on avoimesti kansallissosialistinen järjestö.
QuoteNaisvaltainen Sosiaalinen Demokraattinen Arvopuolue eli NSDAP!
Mainiota blokinobelista lainataakseni :D
http://yrjoperskeles.blogspot.fi/ (http://yrjoperskeles.blogspot.fi/)
Quote from: Ari-Lee on 15.11.2013, 16:25:16
Kansainvälisyys on saavuttanut Porinkin. Muissakin maissa on näitä samoja ryhmittymiä. Ne ovat osa luonnollista kehitystä monikulttuurisessa ja "kansainvälisessä" Euroopassa.
Kutsutaanko johtajaa nyt "Läpimurroksi"?
Mutta eihän tuo ole aitoa kansainvälisyyttä, vaikka onkin ulkomailta lähtöisin, vaan sisäänpäinkääntynyttä, impivaaralaista takapajuisuutta, joka johtaa Suomen eroon EU:sta ja sulkee rajamme aidoilta kansainvälisiltä osaajilta, jotka tulevat mm. Afrikasta ja Lähi-Idästä ja joiden ydinosaamista ovat ryöstely, raiskaaminen ja verovaroilla loisiminen.
Tapettisuunnittelija sisuuntui aktivoituessaan kansallisen vastarintamiehen liimatessa tarrojaan vimmalla. Tilasi porilaisen munalla.
Kysymys lähinnä kuuluu että miksi joku haluaa liittyä ryhmään joka on kansallissosialistinen ja toimijat saaneet pahoinpitelytuomioita, vaikka sitten itse tyytyisikin tarrojen liimailuun? Selittäkääpäs viisaammat, minä en käsitä mikä noissa jutuissa viehättää ihan kerhoiksi asti. En ymmärrä myöskään toista äärilaitaa, joskin puhutaan nyt tästä Vastarintaliikkeestä.
Quote from: Ilkka Partanen on 17.11.2013, 02:55:21

Mitäpä me täällä sinun epäymmärryksestä mitään sen enempää ymmärtämään. Siinähän vaikerrat ja tilität. Me liimaamme tarroja. Voi sinä pahoin.
Quote from: FatFrank on 15.11.2013, 19:43:55
Vaikka hommassa avoimesti halveksitaan liimaajia niin se tuottaa näköjään tulosta
Ja varmaan molemmin puolin.
Edit: Ei sitä pölvästiosastoa oikeasti tarvittaisi. Aina vain vaikeammaksi tekee asian eteenpäin viemisen. Nytkin jo melkein toivotonta. :(
Quote from: Polth Filiisi on 17.11.2013, 03:21:36
Quote from: Ilkka Partanen on 17.11.2013, 02:55:21
Kysymys lähinnä kuuluu että miksi joku haluaa liittyä ryhmään joka on kansallissosialistinen ja toimijat saaneet pahoinpitelytuomioita, vaikka sitten itse tyytyisikin tarrojen liimailuun? Selittäkääpäs viisaammat, minä en käsitä mikä noissa jutuissa viehättää ihan kerhoiksi asti. En ymmärrä myöskään toista äärilaitaa, joskin puhutaan nyt tästä Vastarintaliikkeestä.
Mitäpä me täällä sinun epäymmärryksestä mitään sen enempää ymmärtämään. Siinähän vaikerrat ja tilität. Me liimaamme tarroja. Voi sinä pahoin.
Aika herkästä nähdään "vaikerrusta ja tilitystä". Tarrojen liimailullahan ne muutkin on asemansa saavuttaneet, PS liimaili tarroja koko kauden 2007-2011 minkä pakasta lähti ja kato missä ne on nyt!!1! :roll:
Quote from: Uuno Nuivanen on 17.11.2013, 03:04:03
Olen minä yrittänyt, mutta kun kaikki partaskritiikki poistetaan, vaikka ennen olimme alan johtavia toimijoita. :facepalm:
Yrität aina vängätä jotain puolueestani, mutta se ei vastaa kysymykseen että miksi joku kuvittelee että perustamalla jonkun natsikerhon hän saa
puolelleen niitä ihmisiä jotka voisivat tiukemman politiikan kannalla ollakin.
Quote from: Polth Filiisi on 17.11.2013, 03:21:36
Quote from: Ilkka Partanen on 17.11.2013, 02:55:21
Kysymys lähinnä kuuluu että miksi joku haluaa liittyä ryhmään joka on kansallissosialistinen ja toimijat saaneet pahoinpitelytuomioita, vaikka sitten itse tyytyisikin tarrojen liimailuun? Selittäkääpäs viisaammat, minä en käsitä mikä noissa jutuissa viehättää ihan kerhoiksi asti. En ymmärrä myöskään toista äärilaitaa, joskin puhutaan nyt tästä Vastarintaliikkeestä.
Mitäpä me täällä sinun epäymmärryksestä mitään sen enempää ymmärtämään. Siinähän vaikerrat ja tilität. Me liimaamme tarroja. Voi sinä pahoin.
Eikös tehokkaampaa markkinointia olisi jos alkaisitte toimimaan kun puh-myynti yritykset, soittaisitte ihmisten puhelimiin ja kertoisitte tästä uljaasta kansallissosialisesta aatteestanne ja ehkä samalla yrittäisi myydä Hitlerin "taisteluni" kirjaa heille.
Tai ehkä Jehovan todistajien metodi olisi vielä parempi, menisitte ovelta ovelle "käännyttämään ihmisiä"
Tuo tarran liimaus metodi kun ei ole kovin tehokas, kun vasemmisto raaputtaa ne pois sitä mukaan kun niitä tulee. :'(
Quote from: Ilkka Partanen on 17.11.2013, 03:25:41
PS liimaili tarroja koko kauden 2007-2011 minkä pakasta lähti ja kato missä ne on nyt!!
Oppositiossa. Liimailu intohimona. Kuten sinulla.
Kommunistit ovat aina liimailleet tarrojaan ja julisteitaan joka paikkaan.
On se nyt kertakaikkiaan laitonta, jos vaihteeksi isänmaalliset suomalaiset tekevät samoin!
:facepalm:
Quote from: Marija on 17.11.2013, 12:41:48

Harvoin kyllä törmää radikaaliin sionistiin, joka tituleeraa rähiseviä uusnatseja "isänmaallisiksi suomalaisiksi". :D
Minun puolestani tarranliimailu on ok, kunhan hankitte etukäteen luvan jokaisen pinnan omistajalta sille tarranliimaamiselle. Mielellään kirjallisena.
Jollette hanki, olette minun silmissäni ilkivallantekijöitä, samaa kastia seinäntöhrijöiden ja yhteistä/toisten omaisuutta turmelevien anarkomarkojen kanssa.
Quote from: Oami on 18.11.2013, 01:06:01

Komppaan Oamia.
Muistakaa jos otatte kuvan tarrasta niin ette laita sitä kuvaa facebookkiin.
Voi käydä samalla lailla kun lestaadiois tarrassa.
Quote from: coscarnorth on 17.11.2013, 15:29:52
Quote from: Marija on 17.11.2013, 12:41:48
Kommunistit ovat aina liimailleet tarrojaan ja julisteitaan joka paikkaan.
On se nyt kertakaikkiaan laitonta, jos vaihteeksi isänmaalliset suomalaiset tekevät samoin!
:facepalm:
Harvoin kyllä törmää radikaaliin sionistiin, joka tituleeraa rähiseviä uusnatseja "isänmaallisiksi suomalaisiksi". :D
Erotan asiat asioista:
Quote from: Golimar on 15.11.2013, 16:32:34
Suomessa ei olisi yhtään uusnazi järjestöä, maahanmuuttokriittistä ryhmittymää eikä EU-vastaista foorumia ilman holtitonta maahanmuuttoa, itsenäisyydestä luopumista ja hallituksen petturuuta.
Siis nythän en "puolustanut" kyseisiä poikasia heidän natsi-aatteensa vuoksi, vaan ainoastaan heidän reaktioitaan maassamme tapahtuvaan, isänmaamme Suomen vastaiseen toimintaan.
Syy ja seuraus.
Quote from: Marija on 18.11.2013, 20:29:18

Jos tuo olisi totta, niin yhtä hyvin voitaisiin sanoa:
"Suomessa ei olisi yhtäkään anarkistijärjestöä, maahanmuuttoa edistävää ohjelmaa, eikä EU-myönteistä poliitikkoa ilman kireää maahanmuuttopolitiikkaa, nationalismia ja hallituksen rehellisyyttä"
Tosin eihän se mene noin ja kyllä sen moni kuulapääkin tietää, sikäli kun ehtinyt miettimään. Lisäksi Marija, samalla kun oikeutat heidän reaktionsa, tulet antaneeksi teot ainakin osittain anteeksi. Jos joku riehuu siksi että kokee enemmistön tekemien päätösten olevan vääriä, niin siinä tulee samalla ilmaisseeksi että kannattaa diktatuuria. Ei se nimittäin ole mitään demokratian arvostusta että päätökset kelpaa vain silloin kun on samaa mieltä. Toki monella käytännössä se menee juuri niin, joskin heidän tulisi olla rehellisiä ja sanoa että haluavat diktatuurin.
Suomen tunnetuin roturäppäri Paleface sanoitti Tapio Rautavaaran kappaleeseen uudet sanat.
Palefacen Rautavaaralta varastamassa kappaleessa Karrin keksimät sanat menevät näin :
"Putkaan tarran liimaajat ja talon valtaajat"
Quote from: kirjasto on 18.11.2013, 20:58:16
Suomen tunnetuin roturäppäri Paleface sanoitti Tapio Rautavaaran kappaleeseen uudet sanat.
Palefacen Rautavaaralta varastamassa kappaleessa Karrin keksimät sanat menevät näin :
"Putkaan tarran liimaajat ja talon valtaajat"
Enemmän tais Paleface tästä varastaa: http://www.youtube.com/watch?v=foLiNOYcocg (http://www.youtube.com/watch?v=foLiNOYcocg)
Sävel toki on trad.
Itse en ole nähnyt vastarintaliikkeen tarroja Porissa. Mies on kuulemma yhden nähnyt.
Sen sijaan yliopistokeskuksen vieressä olevaan liikennemerkkiin on spreijattu punaisilla, kissankokoisilla kirjaimilla ANTIFA. Mutta arvatkaapa, onko Satakunnan kansa kirjoittanut Antifan ilkitöistä ja aktivoitumisesta Porissa.
Toivotan onnea tälle järkiliikkeelle. Itse valmistaudun tyrkkäämään rynkynpistimen ........ mahaan.
Quote from: coscarnorth on 16.11.2013, 16:31:06Toivon todella, ettei yksikään tämän foorumin käyttäjä osoita sellaista älyvapautta, että näkee tässäkin teksissä jotain tulkinnanvaraista. Valitettavasti en erityisemmin yllättyisi. Välillä vaikuttaa siltä, että vaikka itse Adolf nousisi kuolleesta ja marssisi keskellä Helsinkiä tekemässä Sieg Heil -tervehdyksiä, osa täällä väittäisi täysin vilpittömästi sitä tamperelaiseksi moroksi tai provokaatioksi...
Älyvapaudesta en tiedä, mutta ihmisillä on usein kova hinku syödä kakkunsa ja pitää sen. Meinaan, jos on sitä mieltä, että kaikki isänmaalliset mokutuksen vastustajat ovat hyvän puolella pahaa vastaan, hyväksyköön sen, että joukkoon kuuluu rasisteja ja nasseja, ja puolustakoon sitä kiertelemättä. Jos taas on sitä mieltä, että rasismi on huono juttu ja uusnatsismi sama kolmanteen potenssiin, eläköön sen kanssa, että joihinkin juttuihin pitää tehdä pesäero. Molempien mielipiteiden yhteen liimaaminen johtaa vain melkoiseen ajatustason akrobatiaan, kun pitää aina selitellä, miksi X ei ole rasismia eikä Y kansallissosialismia. Sellainen ei ole älyllisesti rehellistä, eikä todellakaan vakuuta skenen ulkopuolisia.
QuoteMitä itse järjestöön tulee, niin en mitenkään kykene ymmärtämään tätä julkisuutta. Ketä tämä järjestö kiinnostaa toimittajien ja takkulaisten lisäksi?
Niin-pä. Kyseessä on järjestö, joka julkaisee sivullaan rehvakkaasti nimettyjä Taisteluraportteja
tarrojen liimailusta. Miten tuollaisen voi ottaa vakavasti?
edit: -typo
Quote from: MissSuomi on 19.11.2013, 13:13:12
Itse en ole nähnyt vastarintaliikkeen tarroja Porissa. Mies on kuulemma yhden nähnyt.
Sen sijaan yliopistokeskuksen vieressä olevaan liikennemerkkiin on spreijattu punaisilla, kissankokoisilla kirjaimilla ANTIFA. Mutta arvatkaapa, onko Satakunnan kansa kirjoittanut Antifan ilkitöistä ja aktivoitumisesta Porissa.
Porin yliopistokeskus
Pohjoisranta 11 A.
Satakunnan Kansa
Pohjoisranta 11 E.
Quote from: John Doe on 19.11.2013, 14:08:26
Quote from: MissSuomi on 19.11.2013, 13:13:12
Itse en ole nähnyt vastarintaliikkeen tarroja Porissa. Mies on kuulemma yhden nähnyt.
Sen sijaan yliopistokeskuksen vieressä olevaan liikennemerkkiin on spreijattu punaisilla, kissankokoisilla kirjaimilla ANTIFA. Mutta arvatkaapa, onko Satakunnan kansa kirjoittanut Antifan ilkitöistä ja aktivoitumisesta Porissa.
Porin yliopistokeskus Pohjoisranta 11 A.
Satakunnan Kansa Pohjoisranta 11 E.
Eli todennäköisesti joku Satakunnan Kansan toimittaja on kiihottunut niin paljon kirjoittaessaan viikottaista mokukolumniaan, että on ollut pakko käydä vähän spreijaamassa kahvitauolla.
Otsikon "Kansallinen vastarinta aktivoitui Porissa" herättää minussa pari kysmystä.
- vastustetaan hallintofundamenttia tai
- vastustetaan mamua taikka eu:ta, euroa.
Kannatan, että vastustetaan mamua, eu:ta, euroa.
Quote from: Oami on 18.11.2013, 01:06:01
Minun puolestani tarranliimailu on ok, kunhan hankitte etukäteen luvan jokaisen pinnan omistajalta sille tarranliimaamiselle. Mielellään kirjallisena.
Jollette hanki, olette minun silmissäni ilkivallantekijöitä, samaa kastia seinäntöhrijöiden ja yhteistä/toisten omaisuutta turmelevien anarkomarkojen kanssa.
Pikkuporvarillinen arkailu on juurittava kansallisesta liikkeestä kaikin keinoin! Ainoastaan veri liikuttaa Historian suurta pyörää! Lopulliseen voittoon asti, eläköön kuolema!
:P
Quote from: MissSuomi on 19.11.2013, 13:13:12
Itse en ole nähnyt vastarintaliikkeen tarroja Porissa. Mies on kuulemma yhden nähnyt.
Sen sijaan yliopistokeskuksen vieressä olevaan liikennemerkkiin on spreijattu punaisilla, kissankokoisilla kirjaimilla ANTIFA. Mutta arvatkaapa, onko Satakunnan kansa kirjoittanut Antifan ilkitöistä ja aktivoitumisesta Porissa.
Arvaan: EI? :o
QuoteRasismin vastustajat järjestäytyivät
Poriin perustettiin keskiviikkoiltana avoin antirasistinen toimintaryhmä, jonka tavoitteena on jakaa asukkaille tietoa eri kulttuureista ja samalla edistää suvaitsevaisuutta vierasmaalaisia kohtaan.
Toimintaryhmän taustalla on Nuori Pori 2100 -yhdistys, ja sen koollekutsujana oli porilainen aktivisti ja kaupunginvaltuutettu Aki Nummelin (vas.).
Eilisessä perustavassa kokouksessa oli väkeä koolla parisenkymmentä – suurin osa oli Youth in Action -organisaation Poriin lähettämiä vapaaehtoistyöntekijöitä eri puolilta Eurooppaa.
Satakunnan Kansa (http://www.satakunnankansa.fi/Lehdess%25C3%25A4+t%25C3%25A4n%25C3%25A4%25C3%25A4n/1194856176193/artikkeli/rasismin+vastustajat+jarjestaytyivat.html)
Quote from: Iloveallpeople on 28.11.2013, 15:49:52

Pelottavalta ja väkivaltaiselta järjestöltä tuo vaikuttaa ainakin mitä johtajiin tulee... ;D
http://www.patriootti.com/porin-antirasistijohtaja-rahoittanut-terroristijarjestoa-ja-hakannut-vaimonsa/
Tuskin on parempaa keinoa saada porilaisia vittuuntumaan mamuista - niistäkin harvoista mitä paikkakunnalta löytyy - kuin päästää Aki Nummelin kohkaamaan rasismista ja suvaitsevaisuudesta. Joku "task force" vaan kasaan parin tarranliimaajan takia...
Quote from: Golimar on 15.11.2013, 16:32:34
Suomessa ei olisi yhtään uusnazi järjestöä, maahanmuuttokriittistä ryhmittymää eikä EU-vastaista foorumia ilman holtitonta maahanmuuttoa, itsenäisyydestä luopumista ja hallituksen petturuuta.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
Olet asian ytimessä.
Perheessäni olen ainoa valkolainen ja olen peloissani Suomen holtittomasta maahanmuutto politiikasta (=pako
loispolitiikasta) ja peloissani siitä kuin tämä Suomen politiikan holtittomuus kumuloituu jatkossa läheisiäni kohtaan.
Paasikivi taisi olla oikeassa, on tämä tyhmä kansa.