Kodin Kuvalehdessä on juttu maahanmuuttajista. En löytänyt sitä netistä, joten referoin lyhyesti tähän.
"Kun yö saapuu, monen maahanmuuttajan työpäivä alkaa. Ilman heitä emme pärjäisi: pääkaupunkiseudulla joka toinen bussikuski ja toimistosiivooja on ulkomaalaistaustainen, lehdenjakajistakin joka kolmas.
Työ jää usein huomaamatta, sillä se tapahtuu suljettujen toimistotalojen käytävillä, hoitolaitoksissa tai grillikojussa, joka loistaa puiston nurkassa."
"Riistavuoren työvuorolistassa on toinenkin somalialainen nimi. Vanhustenhoitoon palkataan yhä enemmän maahanmuuttajia, sillä kantasuomalaisia eivät kiireinen työ ja pieni palkka houkuta."
"Kioski on irakilaisten omistama. Tänä yönä vuorossa ovat Romial Ali Kadir ja Apo Rostam. He ovat hyvällä tuulella. Arpiposkinen Romial säteilee kassalla.
- Me olemme aina auki. Kaksikymmentäneljä tuntia.
Kauanko hän on tänään ollut töissä?
Romial siristää silmiään miettivästi.
- En muista!
Kyse on onneksi vain kielimuurista. Romial muutti Suomeen vasta kymmenen kuukautta sitten, [...]"
En jaksa enempää kirjoitella. Jutussa mainitaan myös monta kertaa juopot suomalaiset erityisesti humaltuneet keski-ikäiset miehet. Lopuksi on vielä tietolaatikko.
"- 2000-luvulla Suomesta on tullut maahanmuuttomaa, sisäministeri Päivi Räsänen sanoo.
Räsänen muistuttaa, että OECD-tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomelle enemmän rahaa kuin nostavat tukina."
Mielipiteitä. Tilatkaa Kodin Kuvanlehti, jos teille ei vielä tule. Ihan paskaa Sanoma laatua.
Quote from: sivullinen. on 01.11.2013, 18:17:46
"Riistavuoren työvuorolistassa on toinenkin somalialainen nimi. Vanhustenhoitoon palkataan yhä enemmän maahanmuuttajia, sillä kantasuomalaisia eivät kiireinen työ ja pieni palkka houkuta."
No jaa. Vasta kuulin Tampereelta miten vuosikausia määräaikaisilla sopimuksilla pidettyjä hoitsuja oli potkittu pois, ja otettu tilalle espanjalaisia. Suoraan vakinaisiksi. Houkuta mai ääs.
Paska puhetta, jos työstä maksettaisiin sen vaativuuden/epämukavuuden mukainen korvaus sen hoitaisi kantasuomalainen.
Nyt ei makseta ja sen hoitaa Sinebrychoff tai Fazer.
Pärjättäisiin siis ilman, mutta se maksaisi hieman enemmän.
Quote from: haermae on 02.11.2013, 00:09:03
No jaa. Vasta kuulin Tampereelta miten vuosikausia määräaikaisilla sopimuksilla pidettyjä hoitsuja oli potkittu pois, ja otettu tilalle espanjalaisia. Suoraan vakinaisiksi. Houkuta mai ääs.
Moisesta ei muistaakseni ole uutisoitu vaikka sairaanhoitajien ammattiliitto seuraa hyvin tarkkaan tilannetta?
Quote from: ihminen on 02.11.2013, 00:15:18
Pärjättäisiin siis ilman, mutta se maksaisi hieman enemmän.
Pärjättäisiin ihan samalla hinnalla, jos haluttaisiin. Työttömiä on riittävästi. Työttömyysturvan tasoa pitäisi ehkä hiukan rukata.
Quote from: sivullinen. on 01.11.2013, 18:17:46
"- 2000-luvulla Suomesta on tullut maahanmuuttomaa, sisäministeri Päivi Räsänen sanoo.
Räsänen muistuttaa, että OECD-tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomelle enemmän rahaa kuin nostavat tukina."
Se on kumma, miten nämä urbaanit legendat jäävät elämään. Vähän kuin Benvenisten tutkimus veden muistista, joka pian ilmestymisensä jälkeen osoitettiin roskaksi, mutta on edelleen kovaa kamaa homeopatia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Homeopatia)-mainonnassa.
Tosiasia on, ettei tuosta OECD-tutkimuksesta voinut todellisuudessa tehdä yhtään mitään johtopäätöksiä maahanmuuton tuomista rahavirroista, vaikka julkisuudessa niin väitettiinkin. Näin siksi, että tutkimuksen sisältö oli erittäin puutteellinen sisältäen vain pienen osan maahanmuuton hinnasta, eikä edes kaikkia hyötyjä. Kirjoittelin siitä aikanaan itsekin (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2013/06/maahanmuuttajat-tuovat-valtiolle.html) ja osoitin noita puutteita.
Quote from: Professori on 02.11.2013, 07:47:50

Kaikki matalapalkkainen työperäinen maahanmuutto on suomelle haitallista koska kyseiset maahanmuuuttajat ovat nettosaajia eli he saavat yhteiskunnalta enemmän terveyspalveluja ja asumistukea kuin maksavat veroja ja lisäksi he syrjäyttävät suomalaisia nuoria elämäntapa-sossupummeiksi jotka maksavat yhteiskunnalle elinaikanaan miljoona euroa.
Se että tota OECD:n tarkoitushakuista maahanmuuttopropagandaa ei ole teilattu taloustoimittajien toimesta antaa aika surkean kuvan suomen taloustoimittajien ammattitaidosta.
Se että Räsänen toistelee OECD:n propagandaa ei ole mikään ihme kun tietää että Räsäsen matematiikantaidottomuuden johdolla sisäministeriössä laskettiin että yhden syyrialaispakolaisen ottaminen maksaa suomelle vain 5000 euroa ekana vuonna ja 3110 euroa sen jälkeisinä vuosina per syyrialainen vaikka pelkästään kyseisille syyrialaisille maksettava kotoutumistuki on ilman lapsikorotuksiakin 698 euroa kuussa eli 8376 euroa vuodessa ja tähän päälle asumistuki, toimeentulotuki, terveydenhoito, tulkit, kotoutus, suomenkielenopetus, lasten koulu ja päiväkoti jne.
Norjan hallituksen laskelmien mukaanhan yksi syyrialainen kiintiöpakolainen maksaa yli 600% enemmän kuin mitä Räsäsen pilipali-laskelmien mukaan.
Quote from: sivullinen. on 01.11.2013, 18:17:46
"Kioski on irakilaisten omistama. Tänä yönä vuorossa ovat Romial Ali Kadir ja Apo Rostam. He ovat hyvällä tuulella. Arpiposkinen Romial säteilee kassalla.
- Me olemme aina auki. Kaksikymmentäneljä tuntia.
Kauanko hän on tänään ollut töissä?
Romial siristää silmiään miettivästi.
- En muista!
Kyse on onneksi vain kielimuurista. Romial muutti Suomeen vasta kymmenen kuukautta sitten, [...]"
Onko Romial tullut turvapaikanhakijana, perheenyhdistämisen kautta vai
onko kioskin irakilainen omistaja tuonut irakilaisia irakista kioskityöntekijöiksi ihan tarveharkinnan kautta eli tarveharkinnan virkamies on hyväksynyt että suomessa on pulaa kioskityöntekijöistä jos kioskin irakilaiset omistajat ovat niin väittäneet?
Sama kaavahan pyörii kebabpitserioissa eli valitetaan että kebabin kääräisijöitä ja pitsanpaistajia ei vain löydä suomesta joten tarveharkinnasta vastuussa olevat virkamiehet antavat ulkomaalaisille kebabpitserioiden pyörittäjille lupia tuoda työntekijöitä turkista ja irakista jne.Tarveharkinnasta vastuussa olevat virkamiehet ovat kokoomuksen painostuksessa tehneet tarveharkinnasta täysin naurettavaa pelleilyä.
Osa pitzerioista on nykyään maahanmuuttobisnestä eikä pitsan myyntiä ja lisäksi nämä tuodut todellakin pidetään töissä pidemmän aikaa kuin suomen lainsäädäntö sallisi ja palkkaa maksetaan vain osasta tunteja eli siten "en muista" on kätevä vastaus.
Ruotsissa on tullut ilmi tapauksia joissa työlupia on käytetty ihmiskauppaan, en olisi hämmästynyt jos Suomessakin on keploteltu työluvilla.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
QuoteKun yö saapuu, monen maahanmuuttajan työpäivä alkaa. Ilman heitä emme pärjäisi
Jaksoin lukea tähän asti, sitten agenda ainakin viimeistään paljastui. Kuinka kauan ne vielä jaksaa? Retorinen kysymys.
Quote from: Professori on 02.11.2013, 07:41:03
Quote from: ihminen on 02.11.2013, 00:15:18
Pärjättäisiin siis ilman, mutta se maksaisi hieman enemmän.
Pärjättäisiin ihan samalla hinnalla, jos haluttaisiin. Työttömiä on riittävästi. Työttömyysturvan tasoa pitäisi ehkä hiukan rukata.
Olen ennenkin ihmetellyt mistä näitä sosiaalimasokisteja sikiää, vai onko ehkä niin ettei arvon professori ole vielä päässyt nauttimaan peruspäivärahan ihanuudesta.
Miten olisi jos tulpattaisiin mamu raja, ja säästyneillä varoilla poistettaisiin ko "matalapalkka alat" selkeällä tulotason nostolla jolla kykenisi myös eämään.
Tämähän tosin taitaa olla kommunistien propagandaa, jolla vaan pyritään pönkittämään proletaarin huonoa käytöstä, eivätkä enää tule professoreille köyryselkäiseksi orjatyövoimaksi, fy helveta.
Eikös Suomessa ole laki 8-tuntisista työpäivistä, sekä muista työntekijän oikeuksista?
Nyt ei olla Irakissa.
Taitaa olla peräti laitonta suostuakaan lainvastaisiin työsuhteisiin. Ketään ei saa hyväksikäyttää, eikä orjaksi saa suostua.
Laki on kaikille sama. Suomessa. Koskee myös mamuja. Suomeen ei tuoda maailman laittomia tapoja.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 12:16:37
Olen ennenkin ihmetellyt mistä näitä sosiaalimasokisteja sikiää, vai onko ehkä niin ettei arvon professori ole vielä päässyt nauttimaan peruspäivärahan ihanuudesta.
Ei, en ole. Enkä toivoisi että kenekään muunkaan olisi tarvinnut.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 12:16:37
Miten olisi jos tulpattaisiin mamu raja, ja säästyneillä varoilla poistettaisiin ko "matalapalkka alat" selkeällä tulotason nostolla jolla kykenisi myös eämään.
Kuulostaa ihan hyvältä.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 12:16:37
Tämähän tosin taitaa olla kommunistien propagandaa, jolla vaan pyritään pönkittämään proletaarin huonoa käytöstä, eivätkä enää tule professoreille köyryselkäiseksi orjatyövoimaksi, fy helveta.
Kommunistien propagandana taitaa moni pitää tätäkin (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2013/07/kansalaispalkka.html) näkemystäni. Eli ei voi olla itse tarkoitus, että joku voi elää hyvin sosiaalituilla, vaan yhteiskunnasta pitäisi poistaa esteet työllistymiselle. Toki työstä saadulla palkalla pitää pystyä elämään kunnolla; siihen auttaisi matala kansalaispalkka.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 12:16:37
Miten olisi jos tulpattaisiin mamu raja, ja säästyneillä varoilla poistettaisiin ko "matalapalkka alat" selkeällä tulotason nostolla jolla kykenisi myös eämään.
Siivoojat, vartijat, matkailu, ravintola-ala ja myyntityö. Nämä ovat yksityistä liiketoimintaa pääosin ja matalapalkka-alojen kärki. Miten ja kenelle säästyneet varat jaettaisiin, jotta tulotaso nousee?
Quote from: Peril on 02.11.2013, 13:08:53

niin valtio, kunnat kuin myös yksityisen sektorin työnantajien tulee noudattaa valtakunnallisia sopimuksia, joilla em tulotason nousu voidaan toteuttaa, tiedän nykyisten poliitikkojen tuhonneen ko. valvontaorganisaation joten pakko luottaa persujen nousuun?.
Veropolitiikka on se jako koneisto. Tiedän ettei nykykoaliitio sitä tee joten jälleen pakko luottaa persujen nousuun, siellä on kumminkin edes yksi työmies.
Kansalaispalkka ehkä, en ole perehtynyt ajatukseen riittävästi voidakseni ottaa siihen julkisesti kantaa.
Quote from: Deloch on 02.11.2013, 11:58:02
QuoteKun yö saapuu, monen maahanmuuttajan työpäivä alkaa. Ilman heitä emme pärjäisi
Jaksoin lukea tähän asti, sitten agenda ainakin viimeistään paljastui. Kuinka kauan ne vielä jaksaa? Retorinen kysymys.
Mamutustahan on harrastettu vasta parikymmentä vuotta, ja apinan raivolla vasta kymmenisen.
Miten ihmeessä ennen pärjättiin?Kysyy epätietoinen Impivaarasta. ???
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 13:41:24
niin valtio, kunnat kuin myös yksityisen sektorin työnantajien tulee noudattaa valtakunnallisia sopimuksia, joilla em tulotason nousu voidaan toteuttaa, tiedän nykyisten poliitikkojen tuhonneen ko. valvontaorganisaation joten pakko luottaa persujen nousuun?.
Veropolitiikka on se jako koneisto. Tiedän ettei nykykoaliitio sitä tee joten jälleen pakko luottaa persujen nousuun, siellä on kumminkin edes yksi työmies.
Ei sopimuksilla ole vielä mitään tekemistä sen säästyneen rahan kanssa. Miten se säästynyt raha kanavoidaan valtakunnallisiin sopimuksiin? Annetaanko se tukena yrityksille vai suoraan matalapalkka-alojen työntekijöille? Miten asia hoidetaan verotuksellisesti, lasketaan matalapalkka-alojen yritysveroja, sivukuluja tai työntekijöiden tuloveroja? Takaavatko nämä ratkaisut, että työvoimaa on saatavilla palkkojen nousun johdosta? Nouseeko vaikkapa siivoustyön arvostus merkittävästi?
Quote from: Uuno Nuivanen on 02.11.2013, 14:07:47
Miten ihmeessä ennen pärjättiin?
Kysyy epätietoinen Impivaarasta. ???
Suuret ikäluokat eivät ole enää tuotantokoneistossa lisäarvon tuottajina vaan palveluiden tarvitsijoina.
Kun stadissa menee parturiin, niin tukan leikkaa venäläinen tai virolainen neito. Kun tilaat rakennusfirman töihin, niin puolet porukasta puhuu suomea virolaisella aksentilla. Sama juttu muuttofirmoissa. Kun tilaat siivoojan, siivoja puhuu arabiaa tai jotain afrikkalaista tai itä-eurooppalaista.
Quote from: Saippuakupla on 02.11.2013, 00:36:33
Quote from: haermae on 02.11.2013, 00:09:03
No jaa. Vasta kuulin Tampereelta miten vuosikausia määräaikaisilla sopimuksilla pidettyjä hoitsuja oli potkittu pois, ja otettu tilalle espanjalaisia. Suoraan vakinaisiksi. Houkuta mai ääs.
Moisesta ei muistaakseni ole uutisoitu vaikka sairaanhoitajien ammattiliitto seuraa hyvin tarkkaan tilannetta?
Tuo kuvio menee niin (?) että työvoiman välitysfirma palkkaa espanjalaiset vakituiseksi, ja sairaala sitten ulkoistaa työn maksamalla välittäjälle. Espanjalaiset saavat "vakituisen" työpaikan eli ovat välitysfirman listoilla, palkka tietenkin TESsin mukainen.
Profit tulee siitä, että välitysfirma saa jotain himmeitä tukia näiden espanjalaisten (ja filippiinojen jne.) työllistämiseksi, ja sairaalan ei tarvitse maksaa kuin tehdystä työstä.
Mitään laitonta tuossa ei tietenkään tapahdu, joten ammattiliitto on voimaton. Oksettavan moraalitontahan tuollainen on kyllä! Verovaroin tuetaan sellaista yritystoimintaa, jolla vedetään matto alta suomalaisilta ammatti-ihmisiltä, jotka joutuvat verovaroin tuetulle työttömyyskorvaukselle.
Quote from: Saippuakupla on 02.11.2013, 00:36:33
Quote from: haermae on 02.11.2013, 00:09:03
No jaa. Vasta kuulin Tampereelta miten vuosikausia määräaikaisilla sopimuksilla pidettyjä hoitsuja oli potkittu pois, ja otettu tilalle espanjalaisia. Suoraan vakinaisiksi. Houkuta mai ääs.
Moisesta ei muistaakseni ole uutisoitu vaikka sairaanhoitajien ammattiliitto seuraa hyvin tarkkaan tilannetta?
Käytinpä turhan reipasta sanavalintaa. Tarkennettakoon, että ei varsinaisesti "potkittu pois", vaan määräaikaisuuden loppuessa sopimuksia ei uusittu. Ei kai tuolle liitto mitään voi?
Varsinkaan jos hoitsut vain ovat hiljaa puristaneet nyrkkiä taskussa ja hakeutuneet muualle töihin.
Edelleen, tuo on tapahtunut jo joskus ennen kesää.
Kuulopuhettahan tämä, mutta ensikäden lähteestä, enkä näe syytä miksi olisi valehdellut.
Edit: JokaGo:n piirtämä kuvio yllä osunee oikeaan.
Quote from: Marija on 02.11.2013, 12:22:30
Eikös Suomessa ole laki 8-tuntisista työpäivistä, sekä muista työntekijän oikeuksista?
Oiskohan nämä niitä "irakilaisia omistajia" itse? Siinä tapauksessa edes eläinsuojelulaki ei rajoita työtunteja. Ainoastaan rekkayrittäjä ei saa kestoltaan tarkkaan määrättyjen ajovuorojensa välisellä lepoajalla tehdä edes firman "paperitöitä" toimistossa :o
Quote from: Peril on 02.11.2013, 14:52:38
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 13:41:24
niin valtio, kunnat kuin myös yksityisen sektorin työnantajien tulee noudattaa valtakunnallisia sopimuksia, joilla em tulotason nousu voidaan toteuttaa, tiedän nykyisten poliitikkojen tuhonneen ko. valvontaorganisaation joten pakko luottaa persujen nousuun?.
Veropolitiikka on se jako koneisto. Tiedän ettei nykykoaliitio sitä tee joten jälleen pakko luottaa persujen nousuun, siellä on kumminkin edes yksi työmies.
Ei sopimuksilla ole vielä mitään tekemistä sen säästyneen rahan kanssa. Miten se säästynyt raha kanavoidaan valtakunnallisiin sopimuksiin? Annetaanko se tukena yrityksille vai suoraan matalapalkka-alojen työntekijöille? Miten asia hoidetaan verotuksellisesti, lasketaan matalapalkka-alojen yritysveroja, sivukuluja tai työntekijöiden tuloveroja? Takaavatko nämä ratkaisut, että työvoimaa on saatavilla palkkojen nousun johdosta? Nouseeko vaikkapa siivoustyön arvostus merkittävästi?
Kyllä on, etenkin keskitettyjä tehtäessä.
Ei, ei.
Kyllä, kyllä, kyllä.
Kyllä, aikaamyöten kyllä.
Näistä hoitureista Tampereella.
Nykyään ennen niin terve mies on pakosta joutunut vierailemaan tays: ssa usein myös osastoilla.
Olen siellä uteliaasti seurannut pärstäkertoimiltaan ulkomaaneläviä, tyttösiä(no silmän iloa), jotka pareina pelkästään kävelevät tunnista toiseen pitkin käytäviä ja pulisevat keskenään.
Tästä herää kaksi kysymystä, a mistä niillä riittää juttua päivästä toiseen, b mistä niille maksetaan ja kenen pussista?.
Nämä tuskin on niitä potkittuja, vaan eroon halutaan niistä valkonaamoista jotka painaa puolijuoksua osastolta toiselle ja tekevät kaikki työt.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 12:16:37
Quote from: Professori on 02.11.2013, 07:41:03
Quote from: ihminen on 02.11.2013, 00:15:18
Pärjättäisiin siis ilman, mutta se maksaisi hieman enemmän.
Pärjättäisiin ihan samalla hinnalla, jos haluttaisiin. Työttömiä on riittävästi. Työttömyysturvan tasoa pitäisi ehkä hiukan rukata.
Olen ennenkin ihmetellyt mistä näitä sosiaalimasokisteja sikiää, vai onko ehkä niin ettei arvon professori ole vielä päässyt nauttimaan peruspäivärahan ihanuudesta.
Miten olisi jos tulpattaisiin mamu raja, ja säästyneillä varoilla poistettaisiin ko "matalapalkka alat" selkeällä tulotason nostolla jolla kykenisi myös eämään.
Tämähän tosin taitaa olla kommunistien propagandaa, jolla vaan pyritään pönkittämään proletaarin huonoa käytöstä, eivätkä enää tule professoreille köyryselkäiseksi orjatyövoimaksi, fy helveta.
Jos työperäinen maahanmuutto matalapalkkaisille aloille estettäisiin niin matalapalkkaisten alojen palkkaus nousisi koska fakta on että kyllä siivous ja muut matalapalkkaiset työt pitäisi kuitenkin tehdä eli työnantajat joutuisivat maksamaan enemmän kuin minimin ja järjestelemään työvuorot järkevämmiksi ilman tietoista voittojen maksimoimiseen tähtäävää työvuorojen silppuamista.
Tällä hetkellä työperäisellä maahanmuutolla tietoisesti alennetaan palkkoja ja huononnetaan työoloja.
Tämän huononnuksen seurauksena matalapalkkaista työperäistä maahanmuuttoa tukevalla politiikalla SDP ja kokoomus ja kristilliset ja vasemmisto ja vihreät ja RKP tietoisesti SYRJÄYTTÄVÄT tuhansia suomalaisia nuoria yhteiskunnasta.Ainoat jotka hyötyvät matalapalkkaisesta työperäisestä maahanmuutosta ovat riistoyrittäjät sekä eurooppaan keinolla millä hyvänsä haluavat maahanmuutttajat.
^ juuri noin. Vain maahanmuuttokielteinen puolue voi väittää olevansa työväen asialla.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 16:03:50
Näistä hoitureista Tampereella.
Nykyään ennen niin terve mies on pakosta joutunut vierailemaan tays: ssa usein myös osastoilla.
Olen siellä uteliaasti seurannut pärstäkertoimiltaan ulkomaaneläviä, tyttösiä(no silmän iloa), jotka pareina pelkästään kävelevät tunnista toiseen pitkin käytäviä ja pulisevat keskenään.
Tästä herää kaksi kysymystä, a mistä niillä riittää juttua päivästä toiseen, b mistä niille maksetaan ja kenen pussista?.
Nämä tuskin on niitä potkittuja, vaan eroon halutaan niistä valkonaamoista jotka painaa puolijuoksua osastolta toiselle ja tekevät kaikki työt.
EU-tuilla maksetaan todennäköisesti.
EU tukee maahanmuuttajien työllistymistä ja työpaikkojen monikulttuuristumista eli EU maksaa työnantajille rahaa siitä että potkivat suomalaisen pihalle ja työlllistävät tilalle maahanmuuttajan.Suomalaisen pois-potkiminen tapahtuu jättämällä uusi pätkäsopimus tekemättä pätkää pätkän perään kiikussa vuosikausia sinnitelleelle suomalaiselle ja sitten maahanmuuttajalle kirjoitetaan monesti vakituinen sopimus.
Pomoilla on paine ottaa maahanmuuttajat duuniin koska niistä saa rahaa ja niin kuuluu vain tehdä jos pomo haluaa edetä urallaan ja saada kivoja mainintoja mediassa.
Työn tasolla ei ole mitään väliä koska sisäministeriökin voi aivan rauhassa julkaista täyttä valehtelua olevia laskelmia syyrialaisten kiintiöpakolaistenkin kustannusten osalta joten alemmat portaat ottavat mallia ylemmistä eli tekevät raportteja kuinka projektit onnistuivat vaikka vakituisten suomalaisten työ lisääntyy ja suorittava porras uupuu entisestään ja sairaslomat lisääntyvät.
Keskitason johdolla ei ole tulosvastuuta heidän alaistensa työn laadusta vaan tulosvastuu on byrokratian pyörittämisestä ideologisesti haluttuun suuntaan.
Yleensä näiden "maahanmuuttaja töihin" projektien rahoittaja toimii Euroopan Sosiaalirahasto eli Euroopan Sosiaalirahasto (ESR) laittaa osan rahoista ja sitten kunta ja valtio osan.
Toinen rahoittaja on Euroopan Aluekehitysrahasto(EAKR).Kaikki raha on peräisin suomen EU-maksuosuudesta eli suomi maksaa satoja miljoonia euroja vuosittain enemmän kuin EU:lta saa ja siltikin suuri osa mitä suomi EU:lta saa menee pelleily-projekteihin joihin pitää EU rahan lisäksi useimmiten laittaa myös valtion ja kuntien rahaa eli kyseessä on järjetön rahantuhlaus jota pyöritetään mammutti-byrokratian kautta ja EU-rahan tuhlaamiseksi pitää tuhlata myös kuntien ja valtion rahaa ja ainoat hyötyjät ovat näistä projekteista elantonsa saavat projekti-koordinaattorit ja muu hömppäväki.
Tässä dokumentissa on mainiosti listattuna monta hullutus projektia mitä maahanmuuttajien työllistämiseksi on tehty:
http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/4f4388fe6aad815a18dab28a0bc1d29c/1383402245/application/pdf/491241/Maahanmuuttajaprojektit.pdf
Täältä löytyy osa vuosien 2007-2013 projekteista joihin yhteiskunnan rahaa on haaskattu ja lisäksi haaskatut rahamäärät:
https://www.eura2007.fi/rrtiepa/haku.php?lang=fi&keywords=maahanmuuttaja&doSearch=Hae
Täältä löytyy Helsingin kaupungin ESR-hankkeet 2007-2013:
http://www.hel.fi/hki/heke/fi/Maahanmuutto/Hankkeet/ESR
QuoteRäsänen muistuttaa, että OECD-tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat tuovat Suomelle enemmän rahaa kuin nostavat tukina.
Tuohan on tulkittavissa niin että mamut nostavat tukina lähestulkoon yhtä paljon kuin maksavat veroja. Eli yli 10* sen mitä keskimäärin.
Quote from: JoKaGO on 02.11.2013, 15:19:15
Quote from: Marija on 02.11.2013, 12:22:30
Eikös Suomessa ole laki 8-tuntisista työpäivistä, sekä muista työntekijän oikeuksista?
Oiskohan nämä niitä "irakilaisia omistajia" itse? Siinä tapauksessa edes eläinsuojelulaki ei rajoita työtunteja. Ainoastaan rekkayrittäjä ei saa kestoltaan tarkkaan määrättyjen ajovuorojensa välisellä lepoajalla tehdä edes firman "paperitöitä" toimistossa :o
En usko että ovat omistajia.
Maahanmuuttajien pyörittämissä yrityksissä usein vähät välitetään mistään säädöksistä vaan töitä tehdään paljon ja
erityisesti jos työntekijä on päässyt suomeen työperäisenä maahanmuuttajana koska yrityksen omistaja on hänet suomeen hommannnut tarveharkinnalle itkemällä kuinka suomesta ei löydy, ei siis kertakaikkiaan löydy pitsanpaistajia tai kioskimyyjiä vaan heidät pitää tuoda turkista/irakista niin silloin töitä tehdään todellla paljon ja palkkaa maksetaan 8 tunnista vaikka tehdään 12-14 tuntia jne.5 euron pitsoja voi hyvin myydä jos työntekijöiksi hommataan löysää tarveharkintaa hyväksikäyttäen ihmisiä jotka ovat valmiita tekemään ilmaiseksi töitä tuntikausia joka päivä koska ovat niin kiitollisia siitä että ovat euroopassa ja saavat ennenpitkää vakituisen oleskeluluvan ja sen myötä oikeuden ikuiseen ilmaiseen elämään veronmaksajien laskuun.
Maahanmuuttajien pyörittämien yritysten toimintaan eivät viranomaiset puutu koska viranomaiset eivät a)halua tulla syytetyksi rasisteiksi yrittäjän tai monikulttuurifanaatikkojen toimesta b) haluavat päästä helpommalle eli kuittaavat vain palkkansa ja tekevät tarkastuksia suomalaisten omistamiin yrityksiin joissa ei tarvitse neuvotella kiihtyneiden sukulaismiesten kanssa ahdistavassa ilmapiirissä.
Niinpä "mielipide" meillä ei enää ole vaihtoehtona kuin toivoa persujen ryhtyvän päätöksentekoon ja toteuttavan ajamiaan tavoitteita.
Rkp:n fundalistisen tavoitteen ja suomalais vastaisuuden ymmärrän mutta mikä on vihreiden motiivina?, vasemmiston käyttäytyminen on täyttä utopiaa, näin sanon ex sdnl ja skdl:n aktiivina.
Vai keksitkö vaihtoehtoja?.
Quote from: mielipide on 02.11.2013, 17:21:42
5 euron pitsoja voi hyvin myydä jos [...]
Veroja ei tuosta summasta taideta hirveästi maksella.
Huvittavaa on miten jutussa, joka käsittelee yötyöntekoa, on otettu mukaan myös "pimeää työtä" eli kuutamokeikkaa tekeviä. Sillä en usko 10 kuukautta sitten maahan tulleen huonosti suomea puhuvan pystyvän perustamaan kioskia. Muut jutussa olevat taas ovat enemmän päivätyötä tekeviä: Busseista suurin osa ajaa päivisin, toimistoja siivotaan pääosin päivällä - joskus illalla, vanhustenhoito on pääosin päivätyötä, ja vain lehdenjako on yötyötä.
Ja vaikka ymmärrän, ettei nykyään ole mahdollista hankkia työstä elinkustannuksiin riittävää palkkaa, jos maksaa myös verot, on silti moraalitonta ihailla verojen maksamatta jättämistä. Se kun on laitonta - ja kuten on tuhanteen kertaan jo todettu, tekee laillisesti eli verot maksaen saman työn suorittamisen mahdottomaksi.
KORJAUS! Miksi esitellään vain viittä tarinaa maahanmuuttajista? Miksi ei kerrota yhdeksääkymmentä viittä tarinaa maahanmuuttajista yössä? Miksi ei kerrota maahanmuuttaja naisista, jotka saman yön aikana hakeutuvat ensi- ja turvakoteihin? Miksi ei kerrota veronmaksajista, joiden omaiset eivät saa hyvinvointiyhteiskunnan tukea, kun ohituskaistalta saadaan "apeiden verhojen" sijaan lautasantennit. Miksi ei kerrota totuutta? Totuutta joka on rumempi kuin sen aihettuvat ihmiset. Rumuudella tarkoitan hyväksyjien asennetta ja edunsaajien röyhkeyttä.
Hallitus ja kansanedustajat laittavat meidät polvilleen kaikkien edessä. Tämä epäedullinen yhteiskuntaergonomia rasittaa liiaksi veronmaksajien selkää. Jonain, toivottavasti lähitulevaisuudessa, päivänä veronmaksajat suoristavat selkänsä ja ottavat itselleen sen mikä heille kuuluu. Oman maansa ja heille kuuluvat etunsa. Sitä odotellessa.
Tänä iltana YLEn Suomi toisteli uutisissaan, kuinka intialaiset IT-firmat, joille Nokia, Elisa ja UPM on ulkoistanut hommiaan, päästävät suomalaisinssejä vapaaksi ja tilalle lahjakkuuksia Intiasta. Sitä ennen suomalaisten on perehdytettävä nämä omiin, entisiin hommiinsa.
http://yle.fi/uutiset/ammattiliitto_arvostelee_intialaisia_it-yrityksia_salailusta/6914110
Siis: tämä maa ei tule toimeen ilman intialaisia IT-osaajia.
Aika ihmeellistä YLEltä, että se kyseisen puuhastelun tuo julki. No, kunhan bloginpitäjät pääsevät vauhtiin, musta muuttuu valkoiseksi.
Quote from: haermae on 02.11.2013, 00:09:03
Quote from: sivullinen. on 01.11.2013, 18:17:46
"Riistavuoren työvuorolistassa on toinenkin somalialainen nimi. Vanhustenhoitoon palkataan yhä enemmän maahanmuuttajia, sillä kantasuomalaisia eivät kiireinen työ ja pieni palkka houkuta."
No jaa. Vasta kuulin Tampereelta miten vuosikausia määräaikaisilla sopimuksilla pidettyjä hoitsuja oli potkittu pois, ja otettu tilalle espanjalaisia. Suoraan vakinaisiksi. Houkuta mai ääs.
Varmasti näin on tapahtunut. Super ja Tehy juonessa mukana ja ovat hiljaa tästä lain rikkomisesta.
Quote from: Arvoton on 02.11.2013, 20:26:00
Tänä iltana YLEn Suomi toisteli uutisissaan, kuinka intialaiset IT-firmat, joille Nokia, Elisa ja UPM on ulkoistanut hommiaan, päästävät suomalaisinssejä vapaaksi ja tilalle lahjakkuuksia Intiasta. Sitä ennen suomalaisten on perehdytettävä nämä omiin, entisiin hommiinsa.
http://yle.fi/uutiset/ammattiliitto_arvostelee_intialaisia_it-yrityksia_salailusta/6914110
Siis: tämä maa ei tule toimeen ilman intialaisia IT-osaajia.
Aika ihmeellistä YLEltä, että se kyseisen puuhastelun tuo julki. No, kunhan bloginpitäjät pääsevät vauhtiin, musta muuttuu valkoiseksi.
Tämä on käytännössä suomen hallituksen ja virkamiesten taholta korkeasti koulutettujen suomalaisten työttömyyden edistämistä.
Tämäntyylinen työvoiman intialaistaminen pitäisi pysäyttää hallituksen toimesta toteamalla että kyseisille intialaisille ei ole tarvetta koska suomessa on tarpeeksi vapaata työvoimaa ICT alalla.
Tarveharkintaa tekevät virkamiehet pitäisi laittaa kuriin koska tarveharkinta on tällä hetkellä olematonta.
Olen lapsuudessa veistellyt niitä suksia ja pyykkituvassa keitellyt kärjet ja sitten vaan liiterin seinään kärkiä taivuttaan, sain pihan ja varmaan korttelin ensimmäiset osto karhut -55 tai -56.
Historia on asia jota on kiva muistella, ei niinkään elää.
Historiasta pitäisi myös oppia, nyt on vaan niin että se meidän elämä historia on kokonaisuudessaan sodan jälkeistä poikkeus aikaa, jolle ei löydy vastineita tästä ajasta, tarkoitan ettei niillä opeilla ole lähitulevaisuutemme "normaali ajassa" oikein mitään käyttöä, joten professorin vanhempain kehitys tarina ei toistu normaali ajassa samoin edellytyksin, eikä siitä voi ottaa mallia tulevaan, tämä koskee kaikkea oman yhteiskuntamme kehitystä.
Sen sijaan professorin siteeraus karl marxilta, kommunistisesta yhteiskunnasta varmaankin joskus tekniikan avulla toteutuu, sitä ennen täytyy vaan pitää puolensa tulonjako kekkereissä.
Quote from: Professori
Ihanne olisi tietenkin, että robotit tekevät ikävät työt ja ihmiset senkun maata lohottavat tai kehittävät itseään - mitä ikinä nämä termit sitten tarkoittavatkaan. Toivottavasti jälkeläisemme saavat joskus nauttia sellaisesta!
Toivottavasti ei! Evoluutio ei kehittänyt ihmistä lepäämään laakereillaan miettien "mitähän sit keksis?", vaan liikkumaan, toimimaan, käyttämään raajojaan, kehittämään kädentaitojaan jne. Älypäillä on ikävä taipumus kuvitella oma lajiepätyypillisyytensä - ilon ja merkityksellisyydentunteen saaminen abstraktioista - koskemaan valtaosaa ihmisiä. Toiminnan puute löytyy myös lukemattomien eri sairauksien taustalta, eikä tämä rajoitu vain "fyysisiin" sairauksiin.
Quote from: Griffinvaari on 02.11.2013, 15:47:50
Kyllä on, etenkin keskitettyjä tehtäessä.
Ei, ei.
Kyllä, kyllä, kyllä.
Kyllä, aikaamyöten kyllä.
Mutta jos ajatus on käyttää maahanmuutosta säästyvät rahat työntekijöiden palkkoihin, niin miten ja kenen raha ohjataan sinne? Kuka laittaa rahat tiskiin, valtio vai kunnat? En heti keksi miten työnantajana voisin kohdistaa maahanmuutosta säästyvät rahat palkankorotuksiin. Enpä edes tiedä mikä se yrityskohtainen summa voisi olla. Sen tiedän, että palkan noustessa nousevat myös sivukulut. On nostettava hintoja.
Tietty, hienoa se on jos jostain löytyy niin sinisilmäistä porukkaa, että alkavat ilmaista rahaa lapioimaan yrityksille ja uskovat tämän johtavan työllisyyden paranemiseen. Eihän noita tukityöllistämis yms. systeemejä vielä ole ollenkaan tarpeeksi.
Quote from: sivullinen. on 01.11.2013, 18:17:46
"Kun yö saapuu, monen maahanmuuttajan työpäivä alkaa".
Odotin rasistisessa mielessäni hieman toisenlaista jatkoa, mutta tämähän ei ollutkaan Alibin juttu tämä.
Työt alkavat tosiaan monellakin sektorilla yön hämärissä; on kuparialan yrittäjää rakennustyömailla materiaalin saatavuutta kartoittamassa, gynegologiopiskelijaa joka rasismin uhrina joutuu omatoimisesti etsimään harjoittelumateriaalia erinäisistä pusikoista, on pimeää pulloa 24H kioskista pilkun jälkeen myyvää elintarvikealan yrittäjää, on jos jonkinmoista
yrittäjää.Quote from: sivullinen. on 01.11.2013, 18:17:46
"Työ jää usein huomaamatta, sillä se tapahtuu suljettujen toimistotalojen käytävillä, hoitolaitoksissa tai grillikojussa, joka loistaa puiston nurkassa".
Tämähän on tietenkin osa työteliään mamy-yrittäjän tarkoitusta.
Työ ei kuitenkaan jää huomaamatta esim. siltä rakennusmestarilta, joka aamulla työpaikalle tullessaan kiroaa, että missä vitussa se kuparikerä on, joka eilen tänne tuotiin?
Quote from: Professori on 02.11.2013, 07:47:50
Tosiasia on, ettei tuosta OECD-tutkimuksesta voinut todellisuudessa tehdä yhtään mitään johtopäätöksiä maahanmuuton tuomista rahavirroista, vaikka julkisuudessa niin väitettiinkin. Näin siksi, että tutkimuksen sisältö oli erittäin puutteellinen sisältäen vain pienen osan maahanmuuton hinnasta, eikä edes kaikkia hyötyjä. Kirjoittelin siitä aikanaan itsekin (http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2013/06/maahanmuuttajat-tuovat-valtiolle.html) ja osoitin noita puutteita.
Muun muassa turvapaikanhakijoiden vastaanoton kustannuksia ei laskettu raportissa maahanmuuton menoiksi, koska "turvapaikanhakijat eivät ole vielä maahanmuuttajia". Ja paljon paljon muuta. Kyseinen raportti ei silti ole niin kelvoton kuin voisi luulla, vaikka sen tuloksia esitellään meillä tahallisen harhaanjohtavasti.
Quote from: mielipide on 02.11.2013, 16:13:56
Jos työperäinen maahanmuutto matalapalkkaisille aloille estettäisiin niin matalapalkkaisten alojen palkkaus nousisi koska fakta on että kyllä siivous ja muut matalapalkkaiset työt pitäisi kuitenkin tehdä eli työnantajat joutuisivat maksamaan enemmän kuin minimin ja järjestelemään työvuorot järkevämmiksi ilman tietoista voittojen maksimoimiseen tähtäävää työvuorojen silppuamista.
Ei välttämättä. Asia voidaan hoitaa myös osallistuvalla sosiaaliturvalla tai työllisyyskoulutuksella ja määräaikaisilla sopimuksilla ja ekstrauksella kuten ravintola-alalla tehdään.