Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen vaatii parlamentaarikkoja puuttumaan vihapuheeseen. Poliitikon sanahelinää. Anne-Mari päässee kuitenkin lehtien sivuille.
QuoteKansanedustaja Anne-Mari Virolainen (kok.) muistuttaa parlamentaarikkojen velvollisuudesta puuttua vihapuheeseen. Virolainen osallistui Euroopan neuvoston edustajana Prahassa 25.–29.10. pidettyyn kansainväliseen konferenssiin "Wipe out hate! United in solidarity". Konferenssin aiheina olivat vähemmistökysymykset, populismin nousu ja talouskriisien vaikutukset yhteiskunnassa.
Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen siirtolaiskomitean puheenjohtajana puhunut Virolainen ilmaisi pitävänsä sananvapautta tärkeänä arvona mutta korosti puheessaan myös kaikkien ihmisten kunnioittamisen merkitystä.
- Parlamentaarikoilla on velvollisuus aistia yhteiskunnan ilmapiiriä, torjua vihapuhetta ja tehdä kaikkensa suvaitsevaisuuden lisäämiseksi. Epäkohtiin puuttuminen vaatii rohkeutta, mutta päätöksentekijöillä täytyy olla sitä erityisesti vähemmistökysymyksissä, Virolainen painotti.
Anne-Mari Virolaisen mukaan Euroopassa on onnistuttu puuttumaan rasismiin ja suvaitsemattomuuteen lainsäädännön avulla. Nykyisin useimmilla mailla on rasismin vastaisia lakeja, suureksi osaksi EU-lainsäädännön ja Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastaisen komitean ansiosta. Poliittisen tahdon ja rahoituksen puuttuminen ovat kuitenkin estäneet näiden lakien tavoitteiden toteutumisen käytännössä.
Monissa Euroopan maissa täytyy herätä huomaamaan niissä esiintyvä rakenteellinen syrjintä.
Virolaisen mielestä parlamentaarikkojen tulisi myös tarttua vihapuheiden pohjimmaisiin syihin.
Maahanmuuttopolitiikassa pitää huomioida niin maahanmuuttajat kuin vastaanottavat yhteisöt. Poliittisten toimijoiden lisäksi median täytyy kantaa vastuunsa maahanmuuttokeskusteluissa ja taistelussa muukalaisvihamielistä retoriikkaa ja ideologiaa vastaan.
Virolaisesta tärkeää on myös löytää uusia keinoja siihen, miten kohdata maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita ja pakolaisia, jotka pyrkivät maahan sääntöjen vastaisesti.
Tätä varten tarvitaan kattava toimintasuunnitelma, johon osallistuvat lähtö-, kauttakulku- ja määränpäämaat. Sääntöjen vastainen maahanmuutto ei ole laantuakseen, ja paperittomien maahanmuuttajien tilanteeseen Euroopassa tarvitaan ratkaisuja, Anne-Mari Virolainen muistutti konferenssin osanottajia.
Lisätiedot: Kansanedustaja Anne-Mari Virolainen 050 512 1941
http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/37.htx?id=6111 (http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/pubman/templates/37.htx?id=6111)
Ensin pitää määritellä vihapuhe. Eihän voi olla että kokoomuslainen Virolainen on kieltämässä jotain mitä ei itsekään tiedä koska ei osaa määritellä, eihän? Toivottavasti Anne-Mari Virolainen ei tarkoita sananvapauden rajoittamista?
Demokratiassa tulisi hyväksyä viha siinä missä muutkin tunteet – vihaisillakin ihmisillä on äänioikeus. Ennen kuin poliitikot avoimesti hylkäävät demokratian ihanteet, en lakkaa pitämästä heidän ristiretkeään vihaa vastaan muuna kuin tekopyhyytenä.
Kokoomuksessa on selvästi korkea katto ja leveät seinät. Nuo ajatukset olisivat voineet aivan yhtä hyvin tulla vasemmistoliittolaiselta, sikäli mikäli kun Virolainen ei tarkoittanut laantumattoman laittoman maahantunkeutumisen tilanteen ratkaisulla lihaksia ja luoteja.
Voi hemmetin kuustoista, etten paremmin sano. Siis pelkkää stiiknafuuliaa ja Kokkareiden kansanedustajalta vieläpä. Kansa ei saa puhua sen enempää vihaisesti kuin muutenkaan, jos kukkahatut eivät sitä salli. Eikös toi ruotsin malli ole yhtään kolauttanut arvon kansanedustajaa.
Jos ei ole, niin eräänlaisena sivuhuomiona olisi ehkä syytä hakeutua muihin hommiin, koska teidän arvomaailmassanne suomalainen tavis ei ole yhtään mitään. Paitsi maksamaan kaiken kukkahattuilun. Me, arvon kansanedustaja maksetaan teidän tästä maailmsta poikkeavat ajatuksenne.
Tuski äänestäjänne sentään on antanut avointa valtakirjaa pistää suomi nurin, mutta ehkä teidän käsityskykynne on sitten parempi kuin meillä taviksilla. Muuten ME olemme äänestäjiä, muistakaa se.
QuoteAnne-Mari Virolaisen mukaan Euroopassa on onnistuttu puuttumaan rasismiin ja suvaitsemattomuuteen lainsäädännön avulla.
Paskat. Ei laki estä eurooppalaisia olemasta rasistisia. Me suvaitsemme, koska haluamme suvaita. Ei se laki estä muhammediakaan raiskaamasta lapsivaimojaan, vaikka sen vastainen laki pistettäisiinkin voimaan jossain aavikolla. Siinä vaiheessa kun yhteiskunta on romuna ja rikollista maahanmuuttajaa tulvii sisään, ei mikään laki estä ihmisiä olemasta rasisteja (tai "rasisteja"), kuten Kreikassa on nähty. Ja miten ihmeessä joku laki voi vaikuttaa ihmisten suvaitsevaisuuteen? Määräämällä sakkorangaistuksia suvaitsemattomuudesta?
QuotePrahassa 25.–29.10. pidetty kansainvälinen konferenssi "Wipe out hate! United in solidarity".
:roll:
Uuninluukut kolisevat taas...
Quote from: Shemeikka on 28.10.2013, 19:18:07Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen vaatii parlamentaarikkoja puuttumaan vihapuheeseen.
Vihapuhekysymykseen on saatava lopullinen ratkaisu!
Suvaitsevaisuus ? Mitä se on ?
Mitä kaikkia asioita kansalaisen pitää suvaita, että hänet voidaan luokitella suvaitsevaiseksi. Onko näistä asioista virallista luetteloa ?
Eikö se ole parempi, kun hiertävistä asioista puhutaan ääneen ja yritetään saada niihin muutos demokraattisesti.
Jos kyseinen keskustelu on vihapuhetta ja se yritetään pakolla vaientaa, niin edessä on sitten jotain oikeasti vihaista ja se ei ole, pahoin pelkään, puhetta.
Kannattaa pistää hommat talossa kuntoon hyvään sään aikaan. Se tiedetään miten käy, kun yritetään kakin ollessa jo housussa tilannetta paikkailla.
Vaan eipähän tämä etuoikeutettu rälssi sitä paskaduunia joudu tekemään, kun tänne laitetaan laki ja järjestys voimaan kovimman kautta, kun tässä-ja-nyt-antaa-mennä- johtajuus on nyt vaan niin fantsua. Me joudumme sen ryskätyön tekemään. Ja se ei ole mieluisa homma. Mieluummin hoitaisi asiat nyt nätisti.
Quote from: possu on 28.10.2013, 22:31:58
Quote from: Shemeikka on 28.10.2013, 19:18:07Kokoomuksen kansanedustaja Anne-Mari Virolainen vaatii parlamentaarikkoja puuttumaan vihapuheeseen.
Vihapuhekysymykseen on saatava lopullinen ratkaisu!
Kyllä! Emme voi hyväksyä vihapuhetta!
Kaikki vihapuhujat ovat uunitettava!
Viha macht frei...vihauuniin kaikki joiden verenpaine on yli 80/115
"Wipe out hate! United in solidarity" -konferenssin logo (http://en.wikipedia.org/wiki/UNITED_for_Intercultural_Action):
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/5/5b/UNITED_logo.tiff/lossy-page1-220px-UNITED_logo.tiff.jpg)
EU-komissio mainostaa konferenssia sivuillaan (http://ec.europa.eu/ewsi/en/events/details.cfm?ID_ITEMS=38303) näin:
QuoteThe network UNITED for Intercultural Action organizes the international conference UNITED against racism in reaction to the growing success of populist and extremist right-wing movement in Europe.
EU-komission linkistä pääsee konferenssin kotisivuille ja kutsuun (http://unitedagainstracism.org/pages/Pragueinv.htm):
QuoteUNITED-Conference Invitation
Wipe Out Hate
UNITED in Solidarity
25-30 October 2013, in Prague (CZ)
Call for Nominations
Currently, Europe is facing the growing success of populist and extremist right-wing movements. Using people's prejudices, concerns and fears in time of crisis, right-wing populists and extreme-right groups are succeeding in most European countries with exclusionist slogans and simple "solutions".
The report, "Intolerance, Prejudice and Discrimination", (Friederich Ebert Stiftung), documents widespread prejudiced opinions in Europe, mistrust in current political system and hostile discriminatory intentions toward migrants and minority groups. Half of European survey respondents believe that there are too many immigrants in their country, which correlates with strong willingness to support immigration restrictions and exclusion of migrants.
(...)
Conference prepared by (*):
* Prague Spring II Network against right-wing extremism and populism
* DUHA - U (CZ)
* OPU - Organisation for Aid to Refugees CZ)
* No Border Project - Social Action Centre (UA)
* Vereinigung Verfolgten des Naziregimes (D)
* Movimiento Contra la Intolerancia (E)
* Foundation of Subjective Values (H)
* UNITED for Intercultural Action
This event is made possible with the financial support of
* European Youth Foundation of the Council of Europe
* Provincie Noord-Brabant
* Open Society Foundations (http://en.wikipedia.org/wiki/Open_Society_Foundations) [George Soros]
* Youth in Action Programme of the European Commission
(*) This conference is part of the project "Europe bottom-up: Capacity Building in Anti-discrimination Youth Work", a partnership between UNITED and National Institute for Social Integration, Association for Social Change, Minority Rights Group Europe, Finnish Youth Cooperation Allianssi, Network for Democracy and Courage, Duha UNITED, Foundation of Subjective Values; financed by Youth in Action Programme of the European Union, Action 4.6 – Youth support systems
EU-komissio on liittoutunut antifan, vapaan liikkuvuuden (no borders) ja äärivasemmiston kanssa ja rahoittaa niitä yhteistyössä George Soroksen kanssa. Nämä komission "ruskeapaidat" toimivat tappelupukarijoukkona, joka terrorisoi yksityishenkilöitä, puolueita: 2013-08-24 Saksa: Äärivasemmisto hyökkäsi eurokriittisten vaalitilaisuuteen (http://hommaforum.org/index.php/topic,86671.msg1407054.html#msg1407054) ja kokonaisia kaupunkeja: 2013-10-15 Saksa: Vasemmisto uhkaa Hampuria väkivallalla pakolaisten takia (http://hommaforum.org/index.php/topic,88751.0.html).
Tää on skandaali Katainen! Pogromiako suunnittelette äärivasemmiston kanssa? Kohteena yli puolet Euroopan kansalaisista? Meneekö kokoomuksella tosiaan niin heikosti, että pitää koukata jopa taistolaisten ohi vasemmalta?
EDIT täsmennetty tekstiä
^Tämähän vain todistaa mihin päättyy despoottisen EU-hallinnon valtakausi: sisällissota.
se, joka vaatii vihapuheen tai minkä tahansa muun puheen suitsimista ei ikinä tunnusta puuttuvansa sananvapauteen. Virolaisestakin sananvapaus on mukamas tärkeä, mutta kunnioittaa pitää. Sananvapaus on siis hänestä toisella sijalla. Minusta Virolainen ei ansaitse kunnioitustani enkä minä ansaitse rangaistusta, kun ilmaoitan ei-kunnioittavani vaikkapa islamin hullutukseen hairahtaneita. Tuli näet käytettyä sananvapautta.
Näköjään on alkanut tehot katoamaan rasismisyytöksiltä, termiä kun on tiedostavien toimesta estoitta käytetty milloin missäkin ja nyt kyläläiset eivät enää paimenpoikien huuteluihin usko suden tulemisesta...Niinpä rasismi/rasisti-termi on toimitettu tiedostavien tuunauspajalle jossa rasismiin on istutettu turbo, merkiltään "Vihapuhe 2.0" sekä uusi Wunderbaum.
Näyttää ikävästi siltä, että A-M Virolaisen totaalisen selkeä sananvapauspuheenvuoro on synnyttämässä vihaa. Selkeintä olisikin kieltää viha tunnereaktioiden kirjosta. Illman ja kumppanit sitten määrittelisivät epäselvissä tapauksissa, perustuuko tunnereaktio yksittäistapauksissa vihaan vai johonkin sallittuun tunteeseen.
Quote- Parlamentaarikoilla on velvollisuus aistia yhteiskunnan ilmapiiriä, torjua vihapuhetta ja tehdä kaikkensa suvaitsevaisuuden lisäämiseksi.
Ei, parlamentaarikon tulisi kuunnella kansaa ja vetää sen puheissa ilmenevästä vihasta poliittiset johtopäätökset. Kun kansa on saanut vuosikausia väkisin jankatusta suvaitsevaisuuslöpinästä tarpeekseen, tulee poliitikon toimia kansalaisten äänitorvena parlamentissa ja pysäyttää illegitiimi kehitys. Sitä varten heidät on valittu parlamenttiin.
Epädemokraattisin mahdollinen parlamentarismi on sellainen, jossa parlamentaarikot asettuvat pienen vähemmistön puolelle, omia kansalaisiaan vastaan ja vaientavat ne kansalaiset, jotka eivät ole tästä mielissään. Tällainen tilanne vallitsee nykyisin ympäri Eurooppaa. Ja ilmiölle on odotettavissa ainoastaan äärimmäisen surullinen, oman lukunsa historiassa ansaitseva loppu.
Viha on ihan hyvä tunne, siinä missä jokin toinenkin. Kaikki tunteet ovat samanarvoisia, ei niitä voi eriarvoistaa. On olemassa pyhää, oikeutettua vihaa. Jos ihminen on siihen kykenemätön, häneltä todennäköisesti puuttuu moraali. En luottaisi henkilöön, jossa mikään ilmiö ei herätä vihaa ja suuttumusta, vaan joka hyväksyy kaiken, tai on välinpitämätön kaiken suhteen.
Quote from: Ari-Lee on 28.10.2013, 19:23:57
Ensin pitää määritellä vihapuhe. Eihän voi olla että kokoomuslainen Virolainen on kieltämässä jotain mitä ei itsekään tiedä koska ei osaa määritellä, eihän? Toivottavasti Anne-Mari Virolainen ei tarkoita sananvapauden rajoittamista?
Ei ei. Kyllä lähtökohtaisesti jotain täytyy kieltää. Näin keskiverto kokoomuslainenkin näemmä ajattelee. Kieltojen ja säännösten kautta sitä hyvää (=oikeaa) yhteiskuntaa luodaan. Ei vapauksien, vaan rajoitusten kautta.
No, vähän sarkasmivaroitusta...
Miksi tuollainen on Kokoomuspuolueessa, miksi ihmeessä?
Pohjimmiltaan tuossakaan ei ole kysymys muusta kuin ilmeisen korruptoituneen karriääripoliitikon totunnaisesta tavasta puolustaa sisäistämiään epädemokraattisia toimintamalleja kieltämällä julkinen arvostelu. Demokratian näiden ihmisten maailmassa on korvannut puoluepyrkyryys ja sananvapauden sensuuri.
Mutta demokratialla on vielä mahdollisuus - ajatelkaa siis ketä ja mitä äänestätte.
SDP viimeksi tuollaista oli vailla, silloin vaan nimellä "neuvostovastainen" vihapuhe ja lakia vaativat.
Ei "vihapuhe" ole se ongelma, se on vain sekundäärinen "ongelma", joka johtuu vihakäyttäytymisestä.
Miksei tuohon vihakäyttäytymiseen puututa? Sen sijaan vihakäyttäytyjiä tuotetaan tänne jatkuvasti lisää aiheuttamaan "vihapuhetta", joka on vain luonnollinen tunnereaktio vihakäyttäytymiseen.
A-M Virolainen on siis tutustunut tilanteisiin Ruotsin ja Ranskan lähiöissä. Mistäs muualta sitä Euroopassa merkittävissä määrin vihapuhetta löytäisi?
Vihapuhe on vain leimasana, joka tarkoittaa mitä tahansa sen käyttäjä haluaakin sen tarkoittavan.
Virolainen on kenties huomannut, että hallituksen liturgia ei enää uppoa, ja paniikkireaktiona pitää sitten kriittisille äänille keksiä jokin uusi sana. Ei Virolainen mitenkään ainoa tässä touhussa ole, en minä sillä.
Quote from: Tsuudi on 28.10.2013, 22:46:44
Eikö se ole parempi, kun hiertävistä asioista puhutaan ääneen ja yritetään saada niihin muutos demokraattisesti.
Ei ole. Jygä hikoilee jo konsensustoimittajienkin haastatteluissa ja oikean journalistin kuulusteltavana se saisi varmaan sydänkohtauksen.
Quote from: Oami on 29.10.2013, 07:23:37
Vihapuhe on vain leimasana, joka tarkoittaa mitä tahansa sen käyttäjä haluaakin sen tarkoittavan.
Siksi sitä on niin näppärää huutaa aina tasaisin väliajoin.
Vanhemmat palstalaiset muistavat 90-luvun laman, jolloin Viinanen perusteli hallituksen ratkaisuja "meillä ei KERTAKAIKKIAAN ole muuta vaihtoehtoa", vaikka vaihtoehtoja sateli. Tuolla "kertakaikkiaan"-sanalla vaiennettiin media tuolloin.
Noissa hienoissa projekteissa on se heikkous, että ne tapaavat pitää oikeistopopulismia tyystin irrationaalisena, ihmisten typeryyteen ja pahuuteen perustuvana sokkoreaktiona. Ehkä se myönnetään, että kyllä ne osaavat käyttää hyväkseen joukkoa tekosyitä oman vihansa ja ilkeytensä oikeuttaakseen. Viisaus lähtee kuitenkin tosiasioiden tunnustamisesta, eli siitä, että EU ja maahanmuutto eivät ole järjellisen kritiikin yläpuolella olevia asioita.
Vähän niin kuin kommunismi aikoinaan. Sitä sopi vastustaa, mutta ei todellakaan kannattanut lähteä liikkeelle siitä kuvitelmasta, etteikö työväenluokan asema olisi ollut huono, ja etteikö heillä olisi ollut oikeus ajaa asiaansa jollain tavalla. Tietyt piirit tuntuvat unelmoivan tsaarinaikaisen Venäjän linjasta, jossa luokkavihan kiihottamiselle ei annettu vähääkään tilaa ja sillä selvä! Käytännössä tosin rahkeet eivät siihen riitä, eivät ainakaan vielä. Hyvä niin. Nähtiinhän se Venäjälläkin, mihin painekattilan tukkiminen voi johtaa.
Kansalaisten tulisi puuttua kansanedustajien pöljiin lausuntoihin. Kolmesta tyhmästä kommentista ulos eduskunnasta — joko vapaaehtoisesti tai sitten itkien ja "vapaaehtoisesti".
Quote from: thorbjörn on 28.10.2013, 22:35:00
Suvaitsevaisuus ? Mitä se on ?
Mitä kaikkia asioita kansalaisen pitää suvaita, että hänet voidaan luokitella suvaitsevaiseksi. Onko näistä asioista virallista luetteloa ?
Tässä ote Wikipedian sivulta:
Suvaitsevaisuus (myös: suvaitsevuus) on UNESCO:n määritelmän [1] mukaan
»meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille. »
( UNESCOn yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista)Herää kysymys, että saammeko me suomalaiset elää rauhassa sellaisina kuin olemme?
Quote from: Onkko on 29.10.2013, 04:41:16
SDP viimeksi tuollaista oli vailla, silloin vaan nimellä "neuvostovastainen" vihapuhe ja lakia vaativat.
En menisi sanomaan noin jyrkästi, siis että pelkästään sdp olisi ollut tuossa takana, kyllähän neuvostovastaisuutta käyttivät lyömäaseena melkeinpä kaikki puolueet laidasta laitaan.
Vanhemmat foorumilaiset ehkä muistavatkin vielä kiihkeimmän neuvostovastaisuuden jahtaamisen 60- ja 70-luvuilla. Neuvostovastaiseksi leimaaminen oli silloin erittäin tehokas keino, syytetty joutui puolustautumaan ja selittelemään, monikaan ei uskaltanut kyseenalaistaa itse termiä ja sen iskuvoimaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Neuvostovastaisuus
1948 säädettiin jopa hyvin omaperäinen lakikin, jolla kriminalisoitiin nimeltä mainitsemattoman mutta kaikkien tietämän valtion arvostelu:
Quote"Itsesensuurilla oli myös juridinen perusteensa: vuonna 1948 rikoslakiin lisättiin kappale, jonka mukaan Suomen ja vieraan valtion, käytännössä lähinnä Neuvostoliiton, suhteita vahingoittavasta materiaalista voitiin tuomita enimmillään kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Rikokseksi määriteltiin vieraan valtion julkinen ja tahallinen halventaminen "painotuotteella, kirjoituksella, kuvallisella esityksellä tahi muulla ilmaisuvälineellä".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomettuminen
Kyseinen laki muistuttaa pelottavasti lakia kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, erittäin käyttökelpoinen ja monitulkintainen laki, jonka voi ottaa käyttöön aina tarvittaessa.
Nykyinen vihapuheen ja rasismin jahtaaminen alkaa aika monin tavoin muistuttaa neuvostovastaisuuden etsimistä. Aivan samoin silloinkin poliitikot, toimittajat ym. vakuuttivat puhdasoppisuuttaan, vannoivat Paasikiven-Kekkosen linjan nimeen ja vaativat tiukempia toimia niitä kohtaan, joiden voi edes epäillä vaarantavan suhteet ystävälliseen naapurimaahan.
Eivät nämä ajatukseni sinällään kovin omaperäisiä ole, on tätä moni muukin jo pohdiskellut:
http://hemmokoskiniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133594-neuvostovastaisuus-vai-rasismi
http://strixsenex.blogspot.fi/2013/01/rasismi-taman-paivan-neuvostovastaisuus.html
http://vaaramielipide.wordpress.com/tag/neuvostovastaisuus/
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/36729-tasta-suomalaiskuvasta-nousi-jattikohu-1958
Neuvostovastaisuuden etsiminen ja termin käyttö lyömäaseena loppui oikeastaan vasta kun Neuvostoliitto romahti. Milloin sitten rasismin ja vihapuheen vastaava käyttö loppuu? En oikein osaa kuvitella mitään konkreettista, yksittäistä Neuvostoliiton hajoamiseen verrattavaa tapahtumaa, joka muuttaisi tässä suhteessa maailmaa. Todennäisesti vihapuhetta ja rasismia etsitään entistä tiuhempaan, huolestuneita kannanottoja kirjoitellaan erilaisiin blogeihin, vannotaan puhdasoppisuuden nimiin ja vainotaan toisinajattelijoita.
Aikoinaan neuvostovastainen Geirg C Ernrooth leimattiin, kuten edustamansa puolueet... ylätysyllätys äärioikeistolaisiksi.
Joricee lähti RKP:stä ja liittyi PKP:hen joka muuttui myöhemmin POPiksi... perustuslailliset itseasiassa ovat Perussuomalaisten mamukriittisen siiven hegenheimolaisia pikemminkin kuin SMP. Onkos täällä vanhoja perustuslaillisia?
GCC Ehrnrooth uskalsi arvostella Neuvostoliittoa ja Kekkostakin ja siksi leimattiinkin, lopulta Neukkulan levitessä käsiin osoittautui, että Georg oli ollut koko ajan oikeassa. Muistakaa tämä opetus historiasta mamukriittiset. Don't give up! Ikinä.
Sinänsä siis vallitsevan politiikan vastustamisen kutsuminen äärioikeistolaiseksi ei ole mikään uusi idea...
Quote
Keynote speech
by Anne-Mari Virolainen (Finland, EPP/CD)
Chairperson of the Committee on Migration, Refugees and Population
Parliamentary Assembly of the Council of Europe
"Parliamentarians and their role in promoting tolerance and wiping out hate"
At the UNITED Conference "Wipe out Hate – UNITED in Solidarity"
26th
October 2013, near Prague (Czech Republic)
*****
PARTICIPANTS, LADIES AND GENTLEMEN
It is firstly my honour on behalf of the Committee on Migration of the Parliamentary Assembly of the
Council of Europe to take part in the opening of this conference.
It is secondly my pleasure to be involved in the Conference with such a strong network of organisations
and individuals working to wipe out hate and discrimination across Europe.
As most of you will be aware, the Parliamentary Assembly of the Council of Europe represents
Parliamentarians from 47 European countries, going beyond the boundaries of the European Union as
far as Russia, Georgia, Armenia and Azerbaijan.
As a parliamentarian I have a double mandate, both as a national Parliamentarian in Finland and also as
a member of the Parliamentary Assembly of the Council of Europe.
The Council of Europe has often been called "the conscience of Europe" of "Europe's human rights
watch-dog". These are titles for which it is proud.
However, a conscience without action is worth little, and therefore it is the work of Parliamentarians to
bring about change, in much the same way as you, civil activists, can bring about change.
Your conference over the next four days is not just about important themes :
- the perception of migrants in society
- the rise in populism
- or the impact of the economic crisis
It is also about change in these areas, and how to bring them about.
Parliamentarians have a role in promoting tolerance and wiping out hate, but how are they to bring this
about?
In this opening I would like to highlight 5 imperatives for parliamentarians, as a contribution to the
Conference.
The first is that Parliamentarians have a duty to lead and not just follow the people.
- This can require bravery and may be essential when dealing with issues of migrants in
particular during this period of economic crisis.
- The case of Leonarda, the young Roma girl who was expelled from France after being taken off
a school bus, can be used as an example of this.
o The public would in general be in favour of the expulsion of irregular migrants
o But, politicians need to stand up when necessary – in this case because of the way in
which the expulsion took place (the girl taken off a school bus) and because the 15 year
old girl was sent back to Kosovo, a place she had never been brought up in
The second is that Parliamentarians are involved in bringing about changes in legislation and
practice
Europe has made great gains in legislation against racism and intolerance. Before the year 2000 only 6
EU countries had dedicated anti-racism laws, whereas now most countries have them, in a large part
because of EU legislation and activities of Council of Europe monitoring bodies such as ECRI
(European Committee Against Racism and Intolerance).
However, lack of political will and lack of funding, have not allowed practice to follow the gains made
in laws.
A quantum leap is required in many countries.
We have seen this happen in some countries. In the United Kingdom, for example, the killing and
subsequent investigation following the death of Stephen Lawrence brought about a radical change in
thinking in the United Kingdom. It led to recognition of institutional racism in the United Kingdom.
More countries in Europe need to recognise that they also need to face up to "institutional racism".
The third imperative for parliamentarians is to tackle the root causes of hate. Integration policies
should involve both migrants and their host communities.
Comments by leading politicians back in 2010 that "multiculturalism had failed" have not helped the
debate, but they have shown even more clearly the need to invest more heavily in integration.
The Secretary General of the Council of Europe has reacted to these statements by preparing a report
on "Living together – combining diversity and freedom in 21st Century Europe". This was prepared by
a group of Eminent Persons.
It not only identifies the threats to Europe of a fear of diversity but also the responses necessary. So, in
a broad way, this report mirrors what this Conference is seeking to do, and I strongly urge you to use
this report in your work.
My fourth message is that parliamentarians have a particular duty during election campaigns.
The Assembly has noted in its Resolution 1889 (2010) on the portrayal of migrants and refugees during
election campaigns that "some candidates and political parties habitually present migrants and refugees
as a threat to and a burden on society, which increases negative reactions among the public to
immigration and immigrants."
This not only increases manifestations of xenophobia, but also facilitates the rise of xenophobic
populist parties - such as Golden Dawn in Greece.
Most of us will participate as voters or candidates in the EU elections in May and June 2014. Turnover
in EU elections has always been quite low and this will probably continue as the economic crisis has
increased the unpopularity of the EU. This is an opportunity for EU sceptic parties to gain seats. But we
must be careful not to be confused by their messages. Some of these parties also have xenophobic
agendas, and by giving them the power we might hamper our work against hate speech.
I therefore call on political leaders to assume their responsibilities during debates on migration issues
and to combat xenophobic rhetoric and ideology.
Media also have a responsibility in this and in particular to use factually correct material with fair
formulations.
In fact, the Council of Europe has initiated the No Hate Speech Movement as a tool against fear and
discrimination online. Parliamentarians must be media and internet literate especially as the Internet
offers unlimited space for self-expression and creating links between people who want to engage in the
Anti-discrimination movements. I am happy that Mr Laszlo Foldi will be presenting to you tomorrow
afternoon the objectives and realms of this necessary project.
My fifth and final message is that we have to find new solutions for dealing with the issue of
irregular migrants, asylum seekers and refugees.
The boat disaster off the Island of Lampedusa a month ago in which over 300 persons lost their lives,
was a wake-up call to politicians across Europe that the fortress policies of Europe are not working and
are not humane.
Unfortunately this is not an isolate case. Let me also mention
- The failure of the Dublin agreements (on returns)
- Recent decisions of the European Court of Human Rights in relation to Italian "push backs" or
returns to Greece
- The Parliamentary Assembly's report on "Lives Lost in the Mediterranean", an incident in
which 63 persons were left to die in a boat floating between Italy and Libya.
Major changes are necessary, going well beyond what the European Union has been able to put
together in the so-called Common European Asylum System.
It is clear though that a comprehensive plan of action is required involving countries of origin, transit
and destination. Irregular migration will not cease, and solutions will be needed for those without
papers in Europe. Certainly many will need to be returned in a humane way (preferring voluntary
returns) but, there will be many who cannot be returned, and countries will have to consider ways of
regularising their situation. Our Assembly takes a clear position on this in Resolution 1568 (2007) on
regularisation programmes for irregular migrants.
PARTICIPANTS, LADIES AND GENTLEMEN,
I have tried to provide you with a number of elements for discussion.
Within the Parliamentary Assembly your work is important not only for my Committee on Migration
but also for other Committees dealing directly with Equality and Non-Discrimination, Human Rights
and Legal Affairs.
I hope to make individual contact with some of you while I am still here today, and I wish you a fruitful
conference over the next four days.
Thank you.
Keynote speech by Anne-Mari Virolainen (http://website-pace.net/documents/19863/168397/20131026-MIG+Chairkeynote+speechConference_Prague.pdf/a7e6ee2a-91eb-4894-81b2-b59b4872527a)
Kuin Thors, Biaudet ja Kiljunen yhdistettynä. Että tällaisia poliitikkoja Kokoomuksessa.
Quote
The first is that Parliamentarians have a duty to lead and not just follow the people.
Ei, ei, ei todellakaan näin.
Kansanedustaja on kansan palvelija. Kansan tehtävä on johtaa kansanedustajia, ei todellakaan päinvastoin.
Mikähän tällä Virolaisella nyt on. Ensin vaatii puuttumaan vihapuheeseen, sitten inhimillisyyttä karkotuksiin ja tänään saarnaa siirtolaisten puolesta. Yleensä tällaisen aktiviteetin takana on afrikkalainen poikaystävä itsellä tai lähipiirissä.
Kolmen lapsen äiti joka on syntynyt 1965 jokaa asuu liedossa ja valittu vain n10 000 äänellä eduskuntaan?.. :)
Quote from: Melbac on 18.12.2013, 17:00:26
Kolmen lapsen äiti joka on syntynyt 1965 jokaa asuu liedossa ja valittu vain n10 000 äänellä eduskuntaan?.. :)
Traagista kyllä, mutta tietosi ovat vanhentuneita.
Quote from: Tosiasiallinen Nuiva on 18.12.2013, 17:04:45
Quote from: Melbac on 18.12.2013, 17:00:26
Kolmen lapsen äiti joka on syntynyt 1965 jokaa asuu liedossa ja valittu vain n10 000 äänellä eduskuntaan?.. :)
Traagista kyllä, mutta tietosi ovat vanhentuneita.
Päivitystä?
Quote from: Oami on 18.12.2013, 16:36:54
Quote
The first is that Parliamentarians have a duty to lead and not just follow the people.
Ei, ei, ei todellakaan näin.
Kansanedustaja on kansan palvelija. Kansan tehtävä on johtaa kansanedustajia, ei todellakaan päinvastoin.
Pikemminkin olisi puututtava suvaitsevaisuuspuheeseen. Suvaitsevaisuuspuhe on saanut euroopan siihen tilaan missä se nyt on. Jos suvaitsevaisuuspuhe jatkuu ja kiihtyy, niin "kulttuurien" välinen sota euroopassa on enemmän kuin varmaa.
Rajat on rakkaus! Suvaitsevaisuuspuhe on rajojen rikkomista ja väkivallan lietsomista.
A-M Virolainen puhuu ksenofobiasta ja Jyrki Katainen islamofobiasta. Molemmat ovat äärivasemmiston lanseeraamia vihakäsitteitä, joiden tarkoitus on kiihottaa muita kansanryhmiä vastaan. Äärimmäisin vihan muoto ja ilmentymä on rakennella kokonaisia kansanryhmiä koskevia tautiluokituksia.
Mistä lähtien kokoomus on alkanut ajaa äärivasemmiston ideologiaa omaksumalla sen lanseeraaman todellisuudelle vieraan jargonin? Mitä ajattelitte saavuttavanne tällä? Syytteen kiihotuksesta kansanryhmään vastaan? Ja paljon julkisuutta?
A-M Virolainen on nähnyt TIEN ja TOTUUDEN. Lead us, oh mighty FUHRER, we will follow!!!! Tausend Jahrige Reich!!!
Edustajat ovat unohtaneet kuka antoi heille mandaatin puhua ja mistä heidän palkkansa tulee. Edustajat ovat merja-ailuksia kaikki sillä erotuksella että heillä ei ole Merja Ailuksen asiantuntemusta eivätkä he eroa edes vaatimuksesta. Eivätkä nuo loiseläjät osaa edes hävetä.
Huoh, taas yhden kerran. Lainsäädännön kuuluisi heijastaa yhteiskunnan arvoja, ei ohjata niitä. Sitä nämä yhteiskunnan ilmapiirin aistivalvojat eivät ymmärrä. Ei minkäänlaista nöyryyttä. Kansanpalvelija FTW.
QuoteWe have seen this happen in some countries. In the United Kingdom, for example, the killing and
subsequent investigation following the death of Stephen Lawrence brought about a radical change in
thinking in the United Kingdom. It led to recognition of institutional racism in the United Kingdom.
No nyt kun saatiin kaivettua rasistisen murhan uhri 20 vuoden takaa niin listaa voitaneen jatkaa vähän tuoreemmilla tapauksilla, vai mitä? Kai Virolainen on näistä kuullut, vaikka ovatkin saaneet vähemmän palstatilaa kuin Stephen Lawrence. Ja todellakin tarkoitan että ovat
yhteensä saaneet vähemmän palstatilaa kuin tuo yksi tapaus 20 vuoden takaa.
Gavin Hopley
Ross Parker
Richard Everitt
Christopher Yates
Kriss Donald