Nämä luvut viittaavat siihen, että nopeusvalvontakameroita tulee Suomeen vielä roimasti lisää
EU:n raportista selviää, että Suomi ei ole vielä läheskään maanosan huippua, kun puhutaan nopeusvalvontakameroiden määrästä suhteessa asukaslukuun.
Eniten kameroita on asukasmäärään nähden tällä hetkellä Belgiassa, Itävallassa ja Ruotsissa. Vähiten asukassuhteuttettua kameravalvontaa harrastetaan Bulgarissa, Portugalissa ja Espanjassa. Suomi sijoittuu ääripäiden välille.
Yksittäisissä kameroissa mitattuna huippua edustaa 63 miljoonan asukkaan Iso-Britannia, jossa on vuoden 2012 EU-tilaston perusteella peräti 5500 nopeusvalvontakameraa. Peräpäätä pitävän 11 miljoonan asukkaan Portugalissa nopeuskameroita on vaivaiset 30 kappaletta.
Belgia: yksi kamera 5900 asukasta kohden
Portugali: yksi kamera 366000 asukasta kohden
Suomessa nopeusvalvontakameroita on yhteensä vajaa tuhat. Niistä vain murto-osa on kerrallaan toiminnassa. Yleisimmin suomalainen nopeuskamera sijaitsee 80 km/h alueella.
Näin poliisi käsittelee kameran räpsähdykset Suomessa
Automaattisessa nopeusvalvonnassa ilmitulleiden liikennerikosten esitutkinnassa sovelletaan samoja säädöksiä kuin tieliikenteessä muutenkin. Ennen varsinaista esitutkintaa poliisi lähettää ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle tai haltijalle kirjeen, jossa tiedustellaan valvontalaitteiden kuvaaman ajoneuvon kuljettajaa. Kirjeessä kerrotaan, että tapahtuma on valokuvattu.
Kun ajoneuvon omistaja tai haltija vastaa kirjeeseen ja ilmoittaa tiedot ajoneuvoa kuljettaneesta henkilöstä, poliisi lähettää tutkintapyynnön kuljettajan kotipaikan poliisilaitokselle.
Automaattivalvonnalla ja siihen liittyvällä esitutkinnalla kertyvistä tiedoista pidetään automaattivalvontarekisteriä.
Enintään 20 km:n ylinopeuksista määrättävä rikesakko voidaan lähettää kuljettajaa selvittämättä auton rekisteriin merkitylle omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle tavallisella kirjeellä. Rikesakon saanut voi vastustaa rikesakkoa ilmoittamalla asiasta tekopaikan poliisille 30 päivän kuluessa siitä kun hänen on katsottava saaneen asiasta tiedon.
Rikesakon saanut voi myös maksaa rikesakon, vaikka ei ole itse syyllistynytkään rikkomukseen. Tällöin rikkomus kuitenkin merkitään ajokorttirekisteriin asianomaisen henkilön rikkomukseksi ja otetaan huomioon harkittaessa ajokieltoon määräämistä toistuvien liikennerikkomusten johdosta.
Poliisi voi myös kuljettajaa selvittämättä antaa rikesakon sijasta vähäisestä ylinopeusrikkomuksesta postitse lähetettävän kirjallisen huomautuksen auton omistajalle, haltijalle tai tilapäiselle käyttäjälle. Huomautus ei aiheuta muita seuraamuksia eikä siitä tehdä vastaavaa merkintää rekisteriin.
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288614374282.html
Automaattista valvontaa ja kyttäystä tulisi vähentää... mutta nykykehityksen päässä on jäljittimet eli sirut joka ihmisessä.
PS:n tulisi rohkeasti lähteä vastustamaan tätä kyttäysyhteiskunnan rakentamista ja valvonnan lisäämistä.
Vapaus ennen kaikkea!
"Suomessa nopeusvalvontakameroita on yhteensä vajaa tuhat. Niistä vain murto-osa on kerrallaan toiminnassa."
Meneekös taas tolpat ja kamerat sekaisin? Joka tolpassahan ei ole kameraa.
Ihan hyvä että automaattinen valvonta lisääntyy. Saisi kaupunkeihinkin tulla kameroita lisää. Toki perinteistä valvontaakin saisi lisätä. Sen verran paljon liikennesäännöistä välinpitämätöntä porukkaa teillä näkyy.
Irtorekkaritkin tekevät tuloaan.
Pihaa taannoin haravoidessani kärräsin lehtiä metsään ja löysin pusikosta rekisterikilven. Oli ollut teipillä ja rautalangalla jossain puskurissa kiinni, kiinnikkeiden jämät kun siinä vielä roikkuivat näkösällä.
Hyvä ollakin vaihtorekkarit, kun ajaa peltipoliisiin, ja jos tekee sen vielä burkha päällä niin aina parempi intimiteettisuoja. < - Tämä on monikulttuuria, ei ummehtunutta Impivaaraa.
Quote from: Apostrofi on 28.10.2013, 11:21:23
Ihan hyvä että automaattinen valvonta lisääntyy. Saisi kaupunkeihinkin tulla kameroita lisää. Toki perinteistä valvontaakin saisi lisätä. Sen verran paljon liikennesäännöistä välinpitämätöntä porukkaa teillä näkyy.
Ei lisää automaattivalvontaa, vaan juuri poliisin aktiivista toimintaa teillä ja taajamissa. Kamera ei ota kiinni yhtään humalaista tai piripäätä, ei huomioi vaarallisia ohituksia tai muutenkaan valvo yleistä käyttäytymistä tien päällä. Kamera katsoo yhteen kohtaan tietä, mittaa nopeuden ja ottaa tarvittaessa kuvan. Riippumatta liikenteen määrästä, ajankohdasta tms.
Liikkuvan poliisin lakkauttamisesitys on aivan idioottipäätös. Sisäministeriön Audin takapenkiltä on nähtävästi vaikea seurata liikenteen muutoksia. Sama tietysti koskee liikenneministeriäkin, sen verran huuhaa-ulostuloja on sieltäkin huudeltu. En uskalla sanoa mitään akoista ratissa ja liikennepolitiikan päättäjinä, ehkä näissä on kyse vain yksilötason vajavuuksista.
Quote from: Archaeopteryx on 28.10.2013, 11:49:08
En uskalla sanoa mitään akoista ratissa ja liikennepolitiikan päättäjinä, ehkä näissä on kyse vain yksilötason vajavuuksista.
Joo ei kannata sanoa. Minä esimerkiksi olen erinomaisen sujuva kuski. Mahdollisesti harvinaisuus, mutta teen silti olemassaolollani kaikki tietyntyyppiset sukupuolisesti värittyneet yleistykset mahdottomiksi.
Mutta itsekin ajaisin mieluiten poliisin tutkaan ja pysähtyisin sinivalojen välkkeeseen, enkä havahtuisi sokaisevaan kameran räpsähdykseen.
Turvaväliä voisivat parantaa kaikin tavoin. Vaikka auton laitteilla (Volvo) tai jopa maantiekameroilla.
Maanteitä voisi parantaa halvalla siten vangit pantaisiin tietöihin vankiloista tienaamaan elättämisensä. Tehtäisiin turvakeskiaitoja ja ohituskaistoja 100 km/h alueelle (110 km/h rajootus sinne?) ja rahansäästösyistä taajamiin ei tehtäisi kalliita liittymiä vaan tasoristeyksiä ja pahoihin paikkoihin liikennemylpyrät. Siellä sitten olisi pakko olla rajoituksia. Niissä ylinopeudet ovat erityisen vaarallisia.
Sinne, jossa lapsetkin ovat vaarassa voisi panna joka ikiseen kamera niin tajuttaisiin, että taajamarajoituksia noudatetaan! 100-110 alueella voisi sitten olla pikkaisen suvaitsevaisempaa ja tilannenopeutta korostavaa valvontaa.
Teknisiä toleransseja +-10km/h pitää olla ja "nollatoleranssi" hörhöily jätettäkööt samoille kukkahattutädeille kuin muukin kukkishörhöily....
:flowerhat: :flowerhat:
Kamerat on ihan ok kunhan niitä ei ruveta laittamaan ansapaikkoihin. Nykyäänkin noita pöllöttää monessa paikassa 20 metriä nopeusrajoituskyltin takana. Suomen maanteillä ajaminen on niin tuhottoman tylsää, että millään ei huomaa jokaiseen alennetun nopeuden risteykseen jarruttaa (ja koska kamera on heti kyltin jälkeen jalan nostaminen kaasulta ei riitä).
Quote from: Apostrofi on 28.10.2013, 11:21:23Ihan hyvä että automaattinen valvonta lisääntyy. Saisi kaupunkeihinkin tulla kameroita lisää. Toki perinteistä valvontaakin saisi lisätä. Sen verran paljon liikennesäännöistä välinpitämätöntä porukkaa teillä näkyy.
Ja tästä lisääntyneestä "valvonnasta" ollaankin jo maailmalla saatu kokemuksia. Kun automaattista valvontaa lisätään, niin liikenneonnettomuuksien määrä lisääntyy, koska ajoneuvon kuljettaja kyttää kameraa ja nopeuttaan, ettei vaan mene kilometrillä yli rajoituksen, eikä tietä ja sen tapahtumia.
Minun mielestäni on tärkeämpää
olla lisäämättä onnettomuuksia, kuin lisätä automaattista valvontaa.
Quote from: Archaeopteryx on 28.10.2013, 11:49:08
Ei lisää automaattivalvontaa, vaan juuri poliisin aktiivista toimintaa teillä ja taajamissa. Kamera ei ota kiinni yhtään humalaista tai piripäätä, ei huomioi vaarallisia ohituksia tai muutenkaan valvo yleistä käyttäytymistä tien päällä. Kamera katsoo yhteen kohtaan tietä, mittaa nopeuden ja ottaa tarvittaessa kuvan. Riippumatta liikenteen määrästä, ajankohdasta tms.
Liikkuvan poliisin lakkauttamisesitys on aivan idioottipäätös. Sisäministeriön Audin takapenkiltä on nähtävästi vaikea seurata liikenteen muutoksia. Sama tietysti koskee liikenneministeriäkin, sen verran huuhaa-ulostuloja on sieltäkin huudeltu. En uskalla sanoa mitään akoista ratissa ja liikennepolitiikan päättäjinä, ehkä näissä on kyse vain yksilötason vajavuuksista.
Periaatteessa samaa mieltä, mutta realistina arvelen, että poliiseja ei kouluteta/palkata tarpeellista määrää, koska kustannukset. Näin, vaikka meillä olisi mikä hallitus. Kameratolppa on halpa keino laskea keskinopeuksia, eli voidaan puuttua edes jotenkin tähän ralliin. Itseäni nämä eivät haittaa mitenkään, toki poliisin parempi läsnäolo liikenteessä olisi toivottavampaa.
"Kameratolppa on halpa keino laskea keskinopeuksia"
Joo, siinä tolpan kohdalla laskee kyllä tehokkaasti.
Quote from: hiaou on 28.10.2013, 21:01:47"Kameratolppa on halpa keino laskea keskinopeuksia"
Joo, siinä tolpan kohdalla laskee kyllä tehokkaasti.
Nimen omaan. Tampere-Kangasala välillä on yksi tälläinen ns. ansatolppa, missä 80 rajoitus vaihtuu 70 rajoitukseen. Tasan tämän tolpan kohdalla autoilijat hiljentävät sinne 75 tienoille, minkä jälkeen taas kiihdyttävät 85-95 nopeuteen. Täysin turha tolppa, sillä ei ole minkäänlaista virkaa siinä ja turvallisuuden lisäämisen sijasta se aiheuttaa vain jonoa ja jarrutustilanteita kohdalleen.
Mutta hei, meillähän on satelliittipaikantimet pian joka autossa, aika helposti sen vääntää kyttäämään myös ajonopeuksia.
Ja jos sille tielle lähdetään niin pian löydämme postilaatikoista kirjeitä "linja-autokaistalla ajo, yli 2min tyhjäkäynti, päämäärätön ajelu, töistä myöhästyminen, vieraissa käyminen, luvaton kaupungin rajan ylitys. kortti pois ja auto ja sakkoa ja veroja"
Mutta joo, automaattisen valvonnan lisääminen on hyvä, jos sovitaan ettei kukaan käytä tekniikkaa ikinä väärin jooko.
Quote from: hiaou on 28.10.2013, 21:01:47
"Kameratolppa on halpa keino laskea keskinopeuksia"
Joo, siinä tolpan kohdalla laskee kyllä tehokkaasti.
Juu tietenkin. Jos meinaat, että vain noillakohdin, niin asiasta on tutkimuksia, nopeudet laskee koko tieosuudella.
Quote from: sakarit on 28.10.2013, 23:17:20Juu tietenkin. Jos meinaat, että vain noillakohdin, niin asiasta on tutkimuksia, nopeudet laskee koko tieosuudella.
Lähde?
Quote from: Apostrofi on 28.10.2013, 11:21:23
Ihan hyvä että automaattinen valvonta lisääntyy. Saisi kaupunkeihinkin tulla kameroita lisää. Toki perinteistä valvontaakin saisi lisätä. Sen verran paljon liikennesäännöistä välinpitämätöntä porukkaa teillä näkyy.
Erityisesti suojateitten valvontaa olisi hyvä olla. Toista autoa päin ajava ei välttämättä ketään onnistu hengiltä saamaan kaupunkinopeuksilla, mutta suojattomia pieniähän eli rautakoritta vailla olevia enempikin vaikuttavat tähtäävän oikein voimantunnossaan kun valvontaa ei ole sen enempää kuin rangaistuksiakaan.
Quote from: Veli Karimies on 29.10.2013, 07:07:37
Quote from: sakarit on 28.10.2013, 23:17:20Juu tietenkin. Jos meinaat, että vain noillakohdin, niin asiasta on tutkimuksia, nopeudet laskee koko tieosuudella.
Lähde?
Eikös siinä mainittu, että tieosuuden keskinopeus alenee. Jos tolppien kohdalla hidastetaan ja muuten ajetaan samaa vauhtia kuin ennenkin, niin tieosuuden keskinopeus laskee.
Mitä tekee kamerat jossain suoralla metsävälillä, esimerkkinä vaikka Hyvinkää - Mäntsälä?
Kamerat liikennevaloihin niin, että punaisia päin ajaneet filmataan valvontakameroilla ja päivänpäätteeksi sakkolaput postiin.
Olen joskus ottanut itsestäni kuvan tuolla mäntsälä - hyvinkää välillä, en edes ajatellut että siinä yhdessä voisi olla 60km/h alue kun oli hyväkuntoinen suora tie ja ympärillä vain metsää. Olen väläyttänyt kameraa myös salossa, aurassa, helsingissä, kokemäellä, tammisaaressa ja mitä näitä nyt on.
Quote from: Veli Karimies on 29.10.2013, 07:07:37
Quote from: sakarit on 28.10.2013, 23:17:20Juu tietenkin. Jos meinaat, että vain noillakohdin, niin asiasta on tutkimuksia, nopeudet laskee koko tieosuudella.
Lähde?
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CCwQFjAA&url=http%3A%2F%2Falk.tiehallinto.fi%2Fjulkaisut%2Fpdf%2F3200903-vautomkamvalvvaik.pdf&ei=lyxwUq-aLc3o4QTywIGICw&usg=AFQjCNF1VK-kA3MQL-7ZvawW8Gm1FeFdCg&bvm=bv.55123115,d.bGE
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&ved=0CC4QFjAA&url=http%3A%2F%2Falk.tiehallinto.fi%2Fjulkaisut%2Fpdf%2F4000460-v_aut_nopvalvonnan_turvallvaik.pdf&ei=HS1wUvvrKMqY4wT2l4DgDg&usg=AFQjCNFbVyjoaYoCAs0l0DQyHrntsTufbQ&bvm=bv.55123115,d.bGE
Quote from: Katulamppu on 29.10.2013, 07:30:00
Erityisesti suojateitten valvontaa olisi hyvä olla. Toista autoa päin ajava ei välttämättä ketään onnistu hengiltä saamaan kaupunkinopeuksilla, mutta suojattomia pieniähän eli rautakoritta vailla olevia enempikin vaikuttavat tähtäävän oikein voimantunnossaan kun valvontaa ei ole sen enempää kuin rangaistuksiakaan.
Ne suojattomat pienet pitää opettaa ymmärtämään fysiikan lakeja, joko selittämällä tai "hakkaamalla".
Kyse on ihmishengistä. Keskuudessamme on aina niitä, joille liikennesäännöt ovat vain ohjeita. Piri ja viina vievät.