Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: K.K. on 17.10.2013, 15:21:47

Title: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: K.K. on 17.10.2013, 15:21:47
"Soini ei huomaa Halla-ahon työpaikkakiusaavan, demonisoivan ja nöyryyttävän"

SDP:n Eurooppa-asiantuntija Kimmo Kiljunen ei ihmettele eduskuntapuolueista noussutta kritiikkiä, jossa ihmeteltiin perussuomalaisten päätöstä esittää Jussi Halla-ahoa Euroopan neuvoston varajäseneksi.

- Halla-aho on saanut lainvoimaisen tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syystä kysytään, kuinka uskottavaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka on, Kiljunen sanoo.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini närkästyi lausunnosta, jossa muiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat kritisoivat nimitystä, ja kutsui sitä Halla-ahon työpaikkakiusaamiseksi.

Kiljusen mukaan tiedotteen takana on kuitenkin aito huoli. Euroopan neuvosto perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatteita.

- Se on tässä työssä merkittävin eurooppalainen valtioiden välinen järjestö. Se seuraa systemaattisesti ihmisoikeuksien toteutumista maanosassamme. Halla-ahon tuomio tuli blogikirjoituksesta, joka on avoimen herjaava ja somaleja kansanryhmänä häpäisevä ja panetteleva. Outoa, että Soini ei huomaa ryhmätoverinsa "työpaikkakiusaavan, demonisoivan ja nöyryyttävän" yhtä kansanosaa, Kiljunen muistuttaa.

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/15727-soini-ei-huomaa-halla-ahon-tyopaikkakiusaavan-demonisoivan-ja-noyryyttavan (http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/15727-soini-ei-huomaa-halla-ahon-tyopaikkakiusaavan-demonisoivan-ja-noyryyttavan)
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: AuggieWren on 17.10.2013, 15:26:34
Miten idiootti täytyy Kiljusen olla, että tuollaisessa yhteydessä käyttää termiä työpaikkakiusaus? Olihan se jossain määrin typerää Soiniltakin taannoin, mutta Kiljunen vetää tässä suorastaan eeppiset pohjat.

Kiljusen poliittisia ulosanteja katsellessa ei voi kuin yhtyä Halla-ahon käsitykseen tyypillisestä pohjoismaisesta sosiaalidemokraatista.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Toadie on 17.10.2013, 15:31:37
Hoosianna hoosiannaa, aasi Halla-aholla ratsastaa.

Ei ansaitse huomiota mutta vuoden typerin lausunto noteerattu.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Faidros. on 17.10.2013, 15:32:11
Kannattaisiko Kiljusen ensin lukea teksti ja vasta sen jälkeen arvostella. Jos vaikka ensin alkuun lukisi edes otsikon JH-a:n tekstistä.

Edit. Jos joku toimittaja kysyisi Kiljuselta mitä siinä tekstissä oikeasti luki, hän ei tietäisi hevonpaskaa. Avustajan kirjoittama avoin paskanheitto!
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: K.K. on 17.10.2013, 15:34:48
Kiljusella ja kumppaneilla on kyllä niin perverssi ja kieroutunut käsitys maailmasta ja sen menosta, että uskon ja todella toivon, että ennen kuin he ehtivät tuhota Suomen lopullisesti, ovat viimeisetkin äänestäjät ymmärtäneet riisua heidät kaikesta poliittisesta vallasta.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Lyyli on 17.10.2013, 15:36:02
Jahas, eurovaalit 2014 ovat tulossa. Saa nähdä, miten hurjaksi peli vielä kovenee.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Tragedian synty on 17.10.2013, 15:40:04
Miten somaleita voi työpaikkakiusata? Eikö siihen vähän niinkuin sisälly se, että on työpaikka? ???
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: herranen on 17.10.2013, 15:40:19
Quote from: AuggieWren on 17.10.2013, 15:26:34
Miten idiootti täytyy Kiljusen olla, että tuollaisessa yhteydessä käyttää termiä työpaikkakiusaus?

No onhan se kiusallista kun koko ajan kysellään, että miksi ei mamulle työ maistu.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Faidros. on 17.10.2013, 15:41:17
Kaikki tietää kuka on eurovaalien ääniharava ja kaikki haluavat nousta uutisotsikoihin JH-a:n avulla. Aika säälittävää, mutta toisaalata nostaa myös Jussin kannatusta.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Uuno Nuivanen on 17.10.2013, 15:46:05
Quote from: Tragedian synty on 17.10.2013, 15:40:04
Miten somaleita voi työpaikkakiusata? Eikö siihen vähän niinkuin sisälly se, että on työpaikka? ???

Jos ei Kelan täti anna ilman lappusia tai sosiaalitoimiston tantta kieltää kolmannen harkinnanvaraisen samassa kuussa?  ???
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: ämpee on 17.10.2013, 15:46:57
On ihan positiivista, että Kiljunen saa olla äänessä !!
Positiivista meidän kaikkien toisten kannalta.

Vielä kun Päve sanoisi jotain viisasta, niin viikon voisi katsoa täyttyneen.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Turjalainen on 17.10.2013, 15:48:55
Kiljusen laajempi käsitys työpaikkakiusaamisesta lensi nyt kyllä yli järjen rajojen  ;D
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: rölli2 on 17.10.2013, 15:54:09
Heppu joka on samoilla linjoilla vapaan liikkuvuuden kanssa ja sitä mieltä, että kaikki euroopan mustalaiset saa lentää tänne lintujen selässä, ei jaksa edes hämmästyttää aivopieruillaan
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: muoviruusu on 17.10.2013, 15:55:20
Viime vaaleissa äänestäjät eivät halunneet kiljusta jatkoon. Työpaikkakiusaamista sekin tavallaan.

Ei ihme, että Kiljusta kutittaa, varsinkin kun se ihanainen Kontulainen oli eilen loppuillasta televisiossa puhumassa seksiasioista. Nukkumattomat yöt tuottaa tuommoista purkautumista.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: kummastelija on 17.10.2013, 15:56:27
Vai että sodan jälkeen. Joo.

Kiljunen voisi sosialistina viettää pienen muistelohetken sodanjälkeiselle sosialismin toteutukselle itä-euroopassa. Sitten laittaa yhteen vaakakuppiin luihuhartiaisen tohtorin, ja toiseen sosialistiseen kuppiin DDR:n Honeckereineen ja staseineen, romanian Ceaucescun dynastian, albanian Hoxhan, puolan Jaruzelskin armeijoineen ja kaiken kukkuraksi neuvostoliiton Hrutzevin ja Breznevin KGB:llä ja naapureitaan suojelevalla puna-armeijalla ryyditettynä.

Sitten voitaisiin tarkkailla kumpi vaakakuppi painuu alemmas demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion rikkomisen osalta.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Rafael K. on 17.10.2013, 15:57:01
Quote from: Turjalainen on 17.10.2013, 15:48:55
Kiljusen laajempi käsitys työpaikkakiusaamisesta lensi nyt kyllä yli järjen rajojen  ;D

Ovathan Halla-aho ja suurin osa Suomen somaleista saman työnantajan leivissä eli Suomen valtion. On se minusta työpaikkakiusaamista, jos sanoo toisista että eivät ansaitse palkkaansa.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Oami on 17.10.2013, 15:57:37
Quote from: K.K. on 17.10.2013, 15:21:47
- Halla-aho on saanut lainvoimaisen tuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syystä kysytään, kuinka uskottavaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka on, Kiljunen sanoo.

Olen samaa mieltä, mutta ehkä eri syystä kuin Kiljunen.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Luotsi on 17.10.2013, 16:20:29
Eihän Kiljusella ole tietoa millaista se meno eduskunnassa tätä nykyä on, kun äänestäjät kiusallaan hänet sieltä pudottivat - samoissa vaaleissa joissa JH-a:n sinne nostivat  ;)
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: kerava on 17.10.2013, 16:31:47
Kinnusen juna meni jo eli hänen muinaiset kannattajansa demareissa ovat vaihtaneet persuihin, koska ovat täydellisesti kyllastyneet näihin "ihmisoikeuksiin", jotka käytännössä tarkoittavat Suomessakin vain perusdemarin lompakon tyhjentämistä erilaisille ilmaisen elämän hakijoille.


Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: matkamasentaja on 17.10.2013, 16:36:56
Jos Kiljusen mielestä JH-a työpaikkakiusaa, nöyryyttää ja demonisoi somaleja, kysyn: Montako somalia meillä on kansanedustajina?.
Ei helevetti, kyllä voi demari olla tyhmä!. Olisi edes lukenut kuka kiusaa ja ketä.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: CaptainNuiva on 17.10.2013, 16:40:38
Näkisimpä sen päivän kun suomalainen poliitiikka pääsee näistä Kiljujista ja tapaisistaan eroon...Tällekkin on jo korruptiotovereidensa puolesta järjestetty kansan kustannuksella suojatyöpaikka kuin varmaan lähes koko suvulleen mutta vielä jaksaa itkeä mitä oudoimmista asioista,on kuin lapsi kassalla jolle äitee ei osta karkkia  :facepalm:
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: P on 17.10.2013, 16:52:32
Quote from: AuggieWren on 17.10.2013, 15:26:34
Miten idiootti täytyy Kiljusen olla, että tuollaisessa yhteydessä käyttää termiä työpaikkakiusaus? Olihan se jossain määrin typerää Soiniltakin taannoin, mutta Kiljunen vetää tässä suorastaan eeppiset pohjat.

Erään kaupungin yhden toimialan johtava virkamies puhui ihan puhdasta itseään ja esitti vaatimuksia eräässä asiassa, jotka eivät perustuneet lakiin. Väitti vaatimustensa perustuvan kaupungin omiin sovellusohjeisiin. Sai jokusen viikon jarrutettua asiankäsittelyä, kun ei antanut niitä "ohjeita" nähtäviuksi. Nehän ovat julkinen asiakirja. Kun hiillostin häntä lähes päivittäin sähköpostille virkatehtävänsä hoitamisen laiminlyömisestä - sain lopulta sähköpostia, jossa esimiesasemassa oleva virkamies kertoi kääntyneensä työsuojelun puoleen ja pitävänsä asiaa "työpaikkakiusaamisena". Siis kun virkamies ei noudata itse lakia ja asianosainen siitä huomauttaa - kyse on valopään mielestä "työpaikkakiusaamista" :)

Lopulta sain kiinni kyseisen virkamiehen esimiehen kaupunginjohdosta. Hänen kanssaan keskustellessa ei ollut mitään epäselvää - laki oli selvä. Ei ollut mitään ohjeita olemassa, johon tämä virkamies oli vedonnut..  :facepalm:

Typeryys ja tyhmyys on rajaton luonnonvara. Se vaivaa jopa politiikan ihmelapsia?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Soromnoo on 17.10.2013, 16:53:38
Tuollaisesta lainauksesta saa raflaavan otsikon mikä jää ihmisten mieliin, harkittu teko.

Kiljunen edustaa juuri sitä mitä Jh-a sanoi pohjoismaisista demareista.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Lahti-Saloranta on 17.10.2013, 16:56:33
Quote from: matkamasentaja on 17.10.2013, 16:36:56
Jos Kiljusen mielestä JH-a työpaikkakiusaa, nöyryyttää ja demonisoi somaleja, kysyn: Montako somalia meillä on kansanedustajina?.
Paha kysymys mutta veikkaisin että sama määrä kuin Kimmo Kiljusia. Kai se Jussi siellä eduskunnassa kiusaa Kiljustakin. Harrastaapa vielä metsästystä ja ammuskelee alas ylilentäviä lintuja.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: l'uomo normale on 17.10.2013, 17:11:57
Quote
SDP:n Eurooppa-asiantuntija Kimmo Kiljunen ei ihmettele eduskuntapuolueista noussutta kritiikkiä, jossa ihmeteltiin perussuomalaisten päätöstä esittää Jussi Halla-ahoa Euroopan neuvoston varajäseneksi.

Eikö hänelle ollut tarkoitus räätälöidä ulkoministeriöstä jokin virka?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Melbac on 17.10.2013, 17:14:01
Joops,mutta eikös se tuomio tullut kuitenkin mielipiteestä ja jutusta joka alkoi jotenkin tyyliin "täky illmanille" joka nyt sattui olemaan syytäjä sillä hetkellä... :D
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Parsifal on 17.10.2013, 17:17:25
Quote from: Rafael K. on 17.10.2013, 15:57:01
Quote from: Turjalainen on 17.10.2013, 15:48:55
Kiljusen laajempi käsitys työpaikkakiusaamisesta lensi nyt kyllä yli järjen rajojen  ;D

Ovathan Halla-aho ja suurin osa Suomen somaleista saman työnantajan leivissä eli Suomen valtion. On se minusta työpaikkakiusaamista, jos sanoo toisista että eivät ansaitse palkkaansa.

Pitäisikö työtoverin epäpätevyyttä sitten vain sietää loputtomiin huomauttamatta siitä millään tavalla? Totta kai idioottikin pahoittaa mielensä, jos häntä kutsutaan idiootiksi. Monet idiootit olettavat kuitenkin ylenpalttisen poliittisen korrektiuden ehkäisevän heidän epäpätevyytensä suoran kritisoinnin. Ja silloin aihetta kritiikkiin vasta onkin.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: saint on 17.10.2013, 17:17:49
Nyt turahti lintumies-Kiljusella hätäkakka housuun.
No, mutta ymmärtäähän tuon, että kun vääriä mielipiteitä laukova älykkö uhkaa nousta vaikutusvaltaisiin asemiin, niin kyllä se varmaan vetää vatsan löysäksi.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: matkamasentaja on 17.10.2013, 17:21:24
Quote from: CaptainNuiva on 17.10.2013, 16:40:38
Näkisimpä sen päivän kun suomalainen poliitiikka pääsee näistä Kiljujista ja tapaisistaan eroon...Tällekkin on jo korruptiotovereidensa puolesta järjestetty kansan kustannuksella suojatyöpaikka kuin varmaan lähes koko suvulleen mutta vielä jaksaa itkeä mitä oudoimmista asioista,on kuin lapsi kassalla jolle äitee ei osta karkkia  :facepalm:


Suvusta en tiedä varmaksi kertoa, mutta koko perhe kyllä on ulkoministeriössä puuhastelemassa.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Ville Hämäläinen on 17.10.2013, 17:29:41
Quote from: K.K. on 17.10.2013, 15:21:47
"Soini ei huomaa Halla-ahon työpaikkakiusaavan, demonisoivan ja nöyryyttävän"

Syystä kysytään, kuinka uskottavaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka on, Kiljunen sanoo.

Kuka kysyy? vai kyseleekö demarit toisiltaan tätä aamusta iltaan?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Möhömaha on 17.10.2013, 17:29:58
Tämä taisi olla se Kiljunen joka meni lemmenlomalle "seksitutkija" Kontulan kanssa, ja siinä kiimassa omat ja valden rahat menivät ehkä vähän sekaisin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011445820_uu.shtml
(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011445820_uu.shtml)
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: muoviruusu on 17.10.2013, 17:42:12
Quote from: Möhömaha on 17.10.2013, 17:29:58
Tämä taisi olla se Kiljunen joka meni lemmenlomalle "seksitutkija" Kontulan kanssa, ja siinä kiimassa omat ja valden rahat menivät ehkä vähän sekaisin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011445820_uu.shtml
(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011445820_uu.shtml)

Älä kiusaa.

Oliko se niin että Kimmo häädettiin kotiin vaalitarkkailijan hommista, vai oliko niin että häntä ei päästetty koko maahan tarkkailemaan vaaleja liian typerien lahjusten antamisen vuoksi? Muistaakseni kyseessä oli Valko-Venäjän vaalit ja Kimmo koitti lahjoa viranomaisia näyttämällä joitakin internetistä printattuja todistuksia, että hän on lahjoittanut vuohia kehitysmaahan. Ei mennyt läpi. Ei tosin tullut syytettä lahjuksen antamisestakaan.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kalevi Aronen on 17.10.2013, 18:31:54
Kimmo Kiljusen aivopieru ei mene läpi edes Demarien jäsenistöstä. Olen sen usein tainnut mainita, mutta mainitsen taaskin, että kaikki tuntemani Demarit ovat nuivia, joten kukkahatut löytyvät sieltä johtoportaasta. Kimmon pitänee käyttää kukalla varustettua hattua, esimerkkinä Pekka Puupään Homburg.

Lienee kyse vaalikamppailusta kun pitää ampua oikealle ja vasemmalle, mutta kaiketi äänestäjät kaipaavat jotakin konkreettisempaa. Esimerkiksi EU:n Suomalaiselle työväelle aiheuttamien ongelmien korjaamista ja pohjoismaisen hyvinvoinnin turvaamista. En tiedä onko Kimmo ehdokkaana EU-vaalissa, enkä suoranaisesti edes välitä.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Ernst on 17.10.2013, 18:45:28
Quote from: Möhömaha on 17.10.2013, 17:29:58
Tämä taisi olla se Kiljunen joka meni lemmenlomalle "seksitutkija" Kontulan kanssa, ja siinä kiimassa omat ja valden rahat menivät ehkä vähän sekaisin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011445820_uu.shtml
(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010041011445820_uu.shtml)

-Mitä Kimmo Kiljunen sanoi matkakumppanilleen Aasiassa?
-Anna, Kontula.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: possu on 17.10.2013, 18:46:38
Quote from: Faidros. on 17.10.2013, 15:32:11Kannattaisiko Kiljusen ensin lukea teksti ja vasta sen jälkeen arvostella.
Kannattaisi ja kannattaisi... mutta ymmärtäisikö Kiljunen lukemaansa (http://web.archive.org/web/20080606045712/http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html) jos kävisi niin hauskasti että lukisi?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: sivullinen. on 17.10.2013, 19:52:58
Demari trollaa - hompanssi ruokkii.

Uutisarvoahan tuollaisella jutulla ei ole.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Arvoton on 17.10.2013, 20:00:18
Kimmoa se ei kiinnosta ikinä kantisten ja vaikkapa toisten maahanmuuttajien oikeudet. Ei ainakaan heikoimpien heistä.

Joko ne sadat somalijärjestöt ovat Kimmon puolella vaaleissa?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kulttuurirealisti on 17.10.2013, 20:08:46
Quote from: Möhömaha on 17.10.2013, 17:29:58
Tämä taisi olla se Kiljunen joka meni lemmenlomalle "seksitutkija" Kontulan kanssa, ja siinä kiimassa omat ja valden rahat menivät ehkä vähän sekaisin.
Dosentti Kiljunen halusi varmaankin tieteen ystävänä tutustua Kontulan uraauurtaviin tutkimuksiin.  :roll:
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Maastamuuttaja on 17.10.2013, 20:09:22
Kiljusesta on vauhdilla tulossa ooppera-hahmo. Siinä taidemuodossa tragedia ja komedia voivat joustavasti limittyä kuvaamaan todellisuutta.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Taikakaulin on 17.10.2013, 20:15:39
Quote from: Lyyli on 17.10.2013, 15:36:02
Jahas, eurovaalit 2014 ovat tulossa. Saa nähdä, miten hurjaksi peli vielä kovenee.

Tuskin maltan odottaa. Kuka ehtiikään vetää vuoden pohjanoteerauksen Halla-ahon mustamaalausyrityksessä. Veikkaan Liisa Jaakonsaarta, joka tuskin haluaisi katsella Halla-ahoa samassa työpaikassa. Tosin toivon että Liisa joutuu kilometritehtaalle kun Hallis astuu uudelle työpisteellensä.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: matkamasentaja on 17.10.2013, 20:21:05
Quote from: Kulttuurirealisti on 17.10.2013, 20:08:46
Quote from: Möhömaha on 17.10.2013, 17:29:58
Tämä taisi olla se Kiljunen joka meni lemmenlomalle "seksitutkija" Kontulan kanssa, ja siinä kiimassa omat ja valden rahat menivät ehkä vähän sekaisin.
Dosentti Kiljunen halusi varmaankin tieteen ystävänä tutustua Kontulan uraauurtaviin tutkimuksiin.  :roll:


Lieneekö tuo enää ura, pikemminkin kanjoni. :roll:
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Ano Nyymi on 17.10.2013, 20:49:36
Tuo lausunto on kyllä säälittävyyden huippu. Jos kiljunen ei parempaan pysty niin kyllä on herralla eväät vähissä.

Mutta ehkä hänellä on takataskussaan vaikkapa väite siitä että Halla-ahon nimitys voimistaa ilmastonmuutosta  ;D
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Paasikivi on 17.10.2013, 21:29:40
 
Vaalit 2011

Halla-aho 15 074 ääntä - sisään eduskuntaan
Kiljunen 3 281 ääntä - ulos eduskunnasta

Eiköhän se kenkä tuosta purista paljolti.

Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: JoKaGO on 18.10.2013, 00:02:04
Lensin kerran samalla koneella Pietariin Kimmon kanssa, taisi olla viime vuoden joulukuussa. Kimmolla oli jokin esikunta mukanaan. Kimmo kiinnitti portilla katseensa Leijona-riipukseeni, muut eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota.

Kimmo Kiljunen on (tyhjää)
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Leso on 18.10.2013, 01:10:23
Quote from: Kimmo Kiljunen muistuttaaHalla-ahon tuomio tuli blogikirjoituksesta, joka on avoimen herjaava ja somaleja kansanryhmänä häpäisevä ja panetteleva.

Täh? Luulin, että Halla-aho sai tuomion uskon-, ei ylikansanpilkasta.  ???
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: dothefake on 18.10.2013, 01:24:59
Voiko uskoa pilkata? Varmaan voi, mutta onko se rangaistavaa?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Eugen235 on 18.10.2013, 01:32:54

Kimmo Kiljunen on Kamputsea-analyyseineen, murtovarkausuutisointeineen, isotissi-kontuloineen, demari-taustoineen ja kaikenkarvaisine näennäishumanismeineen harvinaisen epäpätevä mihinkään lausuntaan.

Jos ihminen on demari, vantaalainen ja lapset kiukuttelevat, niin voi saatana mikä kohtalo.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kalevi Aronen on 18.10.2013, 17:33:52
Quote from: Eugen235 on 18.10.2013, 01:32:54

Kimmo Kiljunen on Kamputsea-analyyseineen, murtovarkausuutisointeineen, isotissi-kontuloineen, demari-taustoineen ja kaikenkarvaisine näennäishumanismeineen harvinaisen epäpätevä mihinkään lausuntaan.

Jos ihminen on demari, vantaalainen ja lapset kiukuttelevat, niin voi saatana mikä kohtalo.
Entäs ku mä olen Vihtiläinen, Demari ja lapsenlapset kiukuttelevat. Kuinka ollakaan pidän siitä, kas se on elämää se.

Kiljusen aivopierut on noteerattu demarien jäsenissä ja huonoksi todettu. Kas kun nuivia riittää vähän joka puolueeseen kun kokonaismäärä on sentäs se, että 90% kansasta on nuivia. Kas kun nuivuus ei ole persujen yksinoikeus.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kalevi Aronen on 18.10.2013, 17:37:13
Quote from: Leso on 18.10.2013, 01:10:23
Quote from: Kimmo Kiljunen muistuttaaHalla-ahon tuomio tuli blogikirjoituksesta, joka on avoimen herjaava ja somaleja kansanryhmänä häpäisevä ja panetteleva.

Täh? Luulin, että Halla-aho sai tuomion uskon-, ei ylikansanpilkasta.  ???
Olet oikeass toveri Leso, niinkuin aina. Ootko ollunna lomill kun sua ei oo pitkään aikaan näkyny?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Leso on 18.10.2013, 18:02:44
Juu, toveri Hehcux, kiitos kysymästä.
Viettelin pari viikkoa Banaanisaarilla Piña Coladoja ja Cosmopolitaneja siemaillen, koska alko ramadänisemaan ja muutenkin piti saada pää selväksi Piña Coladoja ja Cosmopolitaneja siemaillen.
Nyt olen täydellisen rentoutunut. Toki pehmensin laskua arkeen muutamalla tuhdilla geeteellä.

:)

Miten niin ootee? Mitä olisi Kimmo Kiljunen tehnyt?
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kalevi Aronen on 18.10.2013, 21:35:40
Itse asiassa äänestäjät ei ole tykänny siitä Kiljusesta ja ovat osoittaneet sen vaaleissa. Juu ymmärsin mrs. Leso, että Banana Macht Frei. Muutamat Demaripoliitikot arvioivat väärin kansalaisten nuivuuden asteen. Poliitikon kaiketi pitäisi olla rehellinen itselleen ja äänestäjille, eikä toitottaa sitä stiiknafuuliaa jota kuvittelee menevän äänestäjiin kuin häkä.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kalevi Aronen on 18.10.2013, 21:39:43
Quote from: Kulttuurirealisti on 17.10.2013, 20:08:46
Quote from: Möhömaha on 17.10.2013, 17:29:58
Tämä taisi olla se Kiljunen joka meni lemmenlomalle "seksitutkija" Kontulan kanssa, ja siinä kiimassa omat ja valden rahat menivät ehkä vähän sekaisin.
Dosentti Kiljunen halusi varmaankin tieteen ystävänä tutustua Kontulan uraauurtaviin tutkimuksiin.  :roll:
Ymmärrän, vaikka eiks se oo niin, että jos loppuu fyffe, tarttee lainata? Mutta jos toi Kontula olis atomitutkija, niin se sanois melko usein, että "uraani halkaistaan".
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kim Evil-666 on 18.10.2013, 21:56:19
Kimmon kiljunta on verrattavissa himalajan yli lentävään hanhi-parveen .Karmiva on meteli , mutta mitään tolkkua ei tuon ikuisen puupään jutuissa ole koskaan ollut , eikä tule koskaan olemaankaan . Voi vatanen , mikä kiljupää :facepalm:
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Viljami on 26.10.2013, 11:26:29
No nyt se Kiljusen hölmö meni julkaisemaan aivopierunsa Puheenvuoroon. Pitäisiköhän mennä huomauttelemaan parista asiasta arvon ex-kansanedustajaa. Vaan onpa kaverilla harhainen maailmankuva  :facepalm: :facepalm: :facepalm:

edit. typo
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: foobar on 26.10.2013, 11:55:52
Kiljuselle ja Lipposille pitäisi antaa mahdollisimman paljon media-aikaa ja -tilaa. Näitä pönöttäviä dementikkoja parempia antimainoksia Demareilla ei olekaan.
Title: Vs: 2013-10-17 DEM/Kiljunen:"Halla-aho työpaikkakiusaa,demonisoi ja nöyryyttää"
Post by: Kalevi Aronen on 26.10.2013, 20:17:26
Näinhän se on, mutta toisaalta puolueella, jolla on katto korkealla ja seinät leveällä, niin kaikenlaisia jäseniä mahtuu joukkoon. Joten SDP ja PS ovat ainakin tässä suhteessa samalla viivalla. Paitsi että Demarit eivät ainakaan viimeaikoina ole erottanut puolueen jäseniä tai kansanedustajia.