Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Iloveallpeople on 29.09.2013, 13:17:46

Title: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Iloveallpeople on 29.09.2013, 13:17:46
QuoteAinakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta

Suomessa työskentelee noin 600 kevennetystä verotuksesta nauttivaa ulkomaista avainhenkilöä. Näiden kovapalkkaisten johtajien ja erityisasiantuntijoiden yhteenlaskettu palkkasumma oli viime vuonna noin 79,8 miljoonaa euroa.

Ulkomaisten avainhenkilöiden verotusta koskevan erityisen lainsäädännön piiriin hyväksytyt henkilöt maksavat ansiotuloistaan progressiivisen veron sijaan 35 prosentin lähdeveron. Viime vuonna he maksoivat Suomessa saamistaan tuloista veroja yhteensä noin 28 miljoonaa euroa.

Progressiivisen verotuksen piirissä heidän yhteenlasketut veronsa olisivat olleet 8–12 miljoonaa euroa suuremmat.

Verohallinnon arvio Suomessa työskentelevien ulkomaisten avainhenkilöiden lukumäärästä pohjautuu työnantajien antamiin tulojen vuosi-ilmoituksiin. Viime vuonna vuosi-ilmoituksia annettiin 653 kappaletta.

"Meillä ei ole olemassa listaa näistä henkilöistä, joten heidän tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Joissakin tapauksissa yhdestä ja samasta henkilöstä voi olla useampi vuosi-ilmoitus, joten niidenkään perusteella tarkkaa määrää ei voi sanoa, mutta arviolta heitä oli viime vuonna ainakin 600", sanoo ylitarkastaja Mariia Suominen Verohallinnosta.

Lue lisää tämän päivän Kalevasta.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ainakin-600-ulkomaalaista-nauttii-veroedusta/643329/)

Näitä mamujenhyysäyskäytäntöjä löytyy aina, kun vähän pöyhii. Valitettavasti hallitus ei suostu tutkimaan kaikkia maahanmuuton kustannuksia. Tässäkin mamuista noin 10 miljoonan kustannukset.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Darvi on 29.09.2013, 13:34:04
QuoteProgressiivisen verotuksen piirissä heidän yhteenlasketut veronsa olisivat olleet 8–12 miljoonaa euroa suuremmat.

Tämä huvittavan yleinen harhaluulo sosialistien parissa. He olettavat, että verotus ei vaikuttaisi siihen, mitä ihminen tekee. Palkka ei heidän maailmankuvassaan vaikuta siihen, että minkä työn ihminen valitsee. Progressiivisella verotuksella harvempi noistakaan olisi tullut Suomeen ja verokanta olisi pienempi. Sillä miten paljon ihmiseltä ryöstää on merkitystä sen ihmisen käytökseen.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Iloveallpeople on 29.09.2013, 13:40:32
Quote from: Darvi on 29.09.2013, 13:34:04
QuoteProgressiivisen verotuksen piirissä heidän yhteenlasketut veronsa olisivat olleet 8–12 miljoonaa euroa suuremmat.

Tämä huvittavan yleinen harhaluulo sosialistien parissa. He olettavat, että verotus ei vaikuttaisi siihen, mitä ihminen tekee. Palkka ei heidän maailmankuvassaan vaikuta siihen, että minkä työn ihminen valitsee. Progressiivisella verotuksella harvempi noistakaan olisi tullut Suomeen ja verokanta olisi pienempi. Sillä miten paljon ihmiseltä ryöstää on merkitystä sen ihmisen käytökseen.

Mutta onko positiivinen syrjintä sitten se oikea ratkaisu ongelmaan?
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: JoKaGO on 29.09.2013, 13:51:11
Quote"Meillä ei ole olemassa listaa näistä henkilöistä, joten heidän tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Joissakin tapauksissa yhdestä ja samasta henkilöstä voi olla useampi vuosi-ilmoitus, joten niidenkään perusteella tarkkaa määrää ei voi sanoa, mutta arviolta heitä oli viime vuonna ainakin 600", sanoo ylitarkastaja Mariia Suominen Verohallinnosta.

Paskapuhetta, takuulla on kaikki tieto verottajalla!

Lasketaanpa. 28 Me / 653 = 43 000 euroa. Jos nuo ovat Suomessa viisikin vuotta, suurimman osan verokertymä on isompi kuin enemmistön tännekirjoittavan elinikänään maksamat valtionverot. Jos tänne saadaan isopalkkaisia ihmisiä porkkanalla "saat pitää kaksi kolmannesta palkastasi itse" niin pitäisi ahneuden riittää! Olisi kiva tietää näiden mediaaniplkka, koska keskiarvo noin 120 000 euroa vuodessa tuntuu vähän vähäiseltä. Elop veti miljoonan + bonukset, mikä osaltaan nostaa pottia kovastikin, mutta kuinka paljon? Uskoisin lapsellisuuttani, että lähes samassa palkkaluokassa olisi useitakin "verokiertäjiä".
Huomatkaa, että tämän lisäksi nämä "syöttiläät" ostavat Suomesta kulutustavaraa, joista menee alv. En lähtisi kokeilemaan, mikä olisi se lähdeveroprosentti, jolla lauta kippaa ja tämäkin valtionkassaan tuleva rahoitus loppuisi.

Jos kuitenkin osoittautuisi, että mellä olisi hommissa 20 miljoonamiestä ja 600 intialaista kymmenen euron insinööriä, niin siinä tapauksessa tässä on jotain mätää. Tai siis paljonkin mätää!

Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Maisteri Vihannes on 29.09.2013, 14:34:21
Jos avainhenkilöiden veroetu poistetaan ja ulkomaalaiset jättävät sen takia tulematta, kuinka suuri osa paikoista jää täyttämättä tai siirtyy ulkomaille, kuinka suureen osaan palkataan suomalainen?

Periaatteessa kyllä vastustan syrjintää kaikissa tuloluokissa, vaikka syrjintää kuinka nimitettäisiin positiiviseksi.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Goman on 29.09.2013, 15:19:54
Tuo ulkomaalaisten veroetu on huutava esimerkki Suomen houkuttelevuudesta mitä tulee kansainvälisiin huippuosaajiin. Tai edes osaajiin.

Usein väitetään Suomen olevan korkean elintason ja suuren asumistyytyväisyden maa.
Mutta miksiköhän ulkomaiset huippuosaajat, tai edes osaajat, eivät halua tulla tänne 'maidon ja hunajan' maahan töihin, muuten kuin huomattavalla verotushelpotuksella?
Eipä taidakaan olla tämä huippukorkean verotuksen ja 'korkean' elintason maa niin kilpailukykyinen työnantaja kuin täällä yleisesti luullaan.
Jos ulkomailta pestattaisiin tarpeellisia kykyjä meitä tavallisia suomalaisia koskevilla verotuksella, niin taitaisipa jäädä ilman osaajia suomalainen yhteiskunta.

Veroetu on siis ihan ok. Kansainvälisessä liike-elämässä kun on pelattavalla kansainvälisillä säännöillä. Eli kysyntä ja tarjonta ratkaisee. Jos suomalaiset yrittävät pärjätä sanomalla tarpeellisille tulijoille että meilläpä on ihan omat säännöt, niin silloin kyllä ammutaan omaan jalkaan.

Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: JoKaGO on 29.09.2013, 20:55:11
Quote from: Maisteri Vihannes on 29.09.2013, 14:34:21
Jos avainhenkilöiden veroetu poistetaan ja ulkomaalaiset jättävät sen takia tulematta, kuinka suuri osa paikoista jää täyttämättä tai siirtyy ulkomaille, kuinka suureen osaan palkataan suomalainen?

Periaatteessa kyllä vastustan syrjintää kaikissa tuloluokissa, vaikka syrjintää kuinka nimitettäisiin positiiviseksi.

Hyvin kirjoitettu!

Pitää muistaa, että eiköhän joku veroparatiisiratkaisu olisi mahdollinen, mikäli lähdevero olisi kovempi. Miksiköhän ne muuten eivät nytkin kierrätä palkkaansa Guernseyn kautta?  8)
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Martin on 29.09.2013, 22:27:33
Pohjimmiltaanhan tässä on ongelmana riistoverotus joka ei houkuta ulkomaisia osaajia. Jos sitä perusongelmaa korjattaisiin niin voitaisiin vähentää myös kotimaista aivovuotoa ulkomaille.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: sivullinen. on 29.09.2013, 22:46:47
En kutsuisi Elopia mamuksi. Oli maassa kaksi vuotta töissä - josta suuren osan kiersi maailmaa.

Tämä puhdasta suuryritysten tukemista; "tukemista", josta suuryritykset maksavat korvauksen lainlaatijoille.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Micke90 on 30.09.2013, 01:46:49
Mielelläni suon ulkomaalaisille huippuasiantuntijoille veroedun alhaisemman verotuksen myötä. Kaleva voisi sen sijaan mielestäni olla kiinnostuneempi niistä verovaroilla rahoitetuista edusta, joista tässä maassa nauttivat kymmenet tuhannet ulkomaalaiset. Menetykset valtiolle niiden osalta ovat vuosittain useita satoja miljoonia euroja.

Itse todellakin olisin valmis verottamaan ulkomaalaisia hieman kevyemmin, jos heiltä samaan aikaan poistetaan ns. asumisperusteinen sosiaaliturva (toimeentulotuki, työmarkkinatuki, asumistuki, lapsilisät, erilaiset vähimmäisetuudet, julkinen terveydenhoito, julkinen päivähoito jne.) ja annetaan vain työhön perustuva sosiaaliturva (työeläke, ansiosidonnaiset etuudet, työterveyshuolto jne.).

Sopiva verotuksen taso olisi mielestäni silloin, jos 10 000 € vuodessa ylittävältä osalta menisi 25 % tasavero. Ulkomaalaiselta voisi tällöin mennä 20 % tasavero tulorajan ylittävältä osalta.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: ekto on 30.09.2013, 08:35:48
Quotemaksoivat Suomessa saamistaan tuloista veroja yhteensä noin 28 miljoonaa euroa
Tähän päälle pitää vielä laskea paljonko ovat maksaneet muita veroja. Suomessa kokonaisveroaste on 44%. Siinä kun ostellaan kämpät, autot ja kulutetaan energiaa monissa muodoissa, tai hankitaan tavaroita, veroja maksetaan kummasti. Ihan näin lonkalta voisi väittää, että ainakin 10 miljoonaa on jäänyt vielä tuon 28 lisäksi suomeen.

Jos kesimääräinen tulo vuonna 2011 oli 26.555 euroa, on siitä maksettu keskimäärin 11k€ veroja. Äkkiseltään laskisin, että tämä 600 avainhenkilön sakki maksaa noin 3.400 keskivertokansalaisen verran tuloja, kuitenkaan tuottamatta 3.400 henkilön verran kuluja yhteiskunnalle.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: vilach on 30.09.2013, 09:25:18
Quote from: ekto on 30.09.2013, 08:35:48Tähän päälle pitää vielä laskea paljonko ovat maksaneet muita veroja. Suomessa kokonaisveroaste on 44%.
Enemmän, se virallinen luku on valheellinen, siihen ei kuulu tietääkseni kansaneläke ja eläkeläisten asumistuki.

Quote
Jos kesimääräinen tulo vuonna 2011 oli 26.555 euroa, on siitä maksettu keskimäärin 11k€ veroja.
Keskipalkalla kokonaisbruttotulo on noin 60.000 vuodessa ja siitä maksetaan veroa 60%, eli 36.000.
Lähde:
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/04/29/suomalaisen-tyon-hinnan-loppusuora/
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Arvoton on 30.09.2013, 09:54:45
Ihan jees, että Suomessa koulutetaan suomalaisia töihin ulkomaille. Siis miksi suomalaisena tänne jäisi suurten verojen kuristamaksi, kun ulkomaalaisten täällä maksavat vain eestiläisen veron. Tiedän, että johtajiksi suomalaiset eivät ulkomaille pääse, mutta luulen joitakin spesialisteja sinne pääse.

Vähän tökkii tästäkin seikasta ilmenevä työelämän polarisoituminen. Lisäksi Suomessa herkästi jumaloidaan oppinutta gurua, joka todellisuudessa on vain palliensa raapija. No, korvaukseksi tästä vaaditaan sitten sosialismin poistoa ja veroja valtion maksettaviksi.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Sami Aario on 30.09.2013, 10:49:52
Kuinkakohan kauan suomalaisen tulee asua ulkomailla jotta tästä tulee takaisin muuttaessaan ulkomainen avainhenkilö?
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Oami on 01.10.2013, 05:27:17
Jos ongelma on se, että Suomen verotuskäytäntö ei ole yleismaailmallisesti kilpailukykyinen, niin minäpä keksin sille ratkaisun johon ei liity syrjintä.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: valkobandiitti on 01.10.2013, 08:10:53
Ainoassa oikeass demokratiassakin eli Sveitsissä on veroetu, tosin oman maan kansalaisille. Sveitsin kansalaisen veroprosentti alkaa ykkösellä mutta maassa töissä olevan ulkomaalaisen kakkosella.
Jotenkin Sveitsin systeemi tuntuu oikeudenmukaisemmalta.
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: Iloveallpeople on 07.10.2013, 23:25:49
QuoteKolumni: Ulkomaalaiset aivot

Suomalaisten omanarvontuntoa pitäisi kaikin keinoin nostaa. Itseensä uskomalla pääsee elämässä eteenpäin. Näinhän meille kerrotaan. Silti olemme nyt saaneet kuulla, että Suomeen on houkuteltava huippuosaajia muista maista lupaamalla heille muhkeita etuuksia. Siinä missä muut maksavat tuloistaan progressiivisen asteikon mukaista veroa, ulkomailta värvätyt avainhenkilöt kuuluvat kiinteän, kolmenkymmenenviiden prosentin verotuksen piiriin.
...

Sitäkin kannattaisi jossakin työryhmässä pohtia, minkälaisia signaaleja ulkomailta tuotettujen avainaivojen saama erityiskohtelu muhkeine palkkioineen kansakunnalle lähettää. Tilanteessa, missä tarvittaisiin lujaa uskoa kotimaahan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Kristiina Gerkman-Kemppainen
Kirjoittaja on kemiläinen vapaa toimittaja.

Pohjolan Sanomat (http://www.pohjolansanomat.fi/Kolumnit/1194844173934/artikkeli/ulkomaalaiset+aivot.html)
Title: Vs: 2013-09-29 Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta
Post by: CaptainNuiva on 08.10.2013, 00:31:00
Tässä maassa on kohtapuoleen vain yksi orjaluokka joka maksaakin sitten viimoisen päälle, nimittäin kantikset.
Mamu joka tulee tänne duuniin saa veroedun ja mamu joka ei halua tehdä duunia saa hänkin veroedun, nimittäin kantisten maksamat verot.
Kuka näitä keksii ja kenen toimeksiannosta?