Maahanmuuttajien joukkotappelu torilla – ivasivat toistensa suomen kielen taitoa
Turun kauppatorilla käytiin raaka joukkotappelu keskellä iltapäivää keskiviikkona. Mahdollisesti jopa useampi kymmenen nuorta potki ja löi toisiaan. Apuna käytettiin myös puukkoa.
Turun poliisi vahvistaa, että kaksi maahanmuuttajien ryhmää ottivat yhteen torilla neljältä iltapäivällä. Poliisin arvion mukaan nujakkaan osallistui noin kymmenen ihmistä. Yksi heistä sai teräasevammoja. Poliisi otti kiinni kolme 1990-luvulla syntynyttä nuorukaista.
Turun Sanomien haastatteleman silminnäkijän mukaan haavoittuneita oli todellisuudessa kaksi. Toinen sai syvän haavan niskaan ja toinen käsivarteensa. Jälkimmäinen heistä ehti poistua paikalta ennen poliisien saapumista.
Silminnäkijä kertoo, että pahimmillaan tappeluun osallistui yli kaksikymmentä nuorta. Hän arvioi, että nuorimmat olivat yläkouluikäisiä ja vanhimmat nuoria aikuisia. Silminnäkijä tunnisti osan nujakoitsijoista kurdeiksi. Mukana oli myös kantaväestön nuoria. Kansallisuuksien välisestä vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ollut kyse.
Silminnäkijä kertoo, ettei tiedä mistä kahden ryhmän välinen riita alkoi. Solvauksia heiteltiin puolin ja toisin. Osapuolet muun muassa pilkkasivat toistensa suomen kielen taitoa. Huutelu kärjistyi käsirysyksi, kun nuori nainen säntäsi nuoren miehen kimppuun. Paikalla olleen mukaan tilanne eskaloitui nopeasti joukkotappeluksi. Hänen mukaansa osa pääpukareista poistui paikalta ennen poliisien saapumista. Vielä poliisin rauhoitettua tilanteen paikalle jääneet tappelijat vannoivat kostoa vastapuolelle.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/539274/Maahanmuuttajien+joukkotappelu+torilla++ivasivat+toistensa+suomen+kielen+taitoa (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/539274/Maahanmuuttajien+joukkotappelu+torilla++ivasivat+toistensa+suomen+kielen+taitoa)
Monikulttuurista värinää ja kaupunkitilan haltuunottoa parhaimmillaan.
Venäläiset ja rautaputkikulttuuri vastakkain?
Quote from: K.K. on 25.09.2013, 19:49:55Solvauksia heiteltiin puolin ja toisin. Osapuolet muun muassa pilkkasivat toistensa suomen kielen taitoa.
Tätä se teettää, kun suomalaiskansallisen rasistisesti vaaditaan maahanmuuttajilta suomen kielen taitoa. Parat ovat ehdollistuneet niin pahasti noille vaatimuksille, että alkavat jo toimia kaduilla itsekin kielipoliiseina. :(
Quote from: K.K. on 25.09.2013, 19:49:55
Osapuolet muun muassa pilkkasivat toistensa suomen kielen taitoa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/539274/Maahanmuuttajien+joukkotappelu+torilla++ivasivat+toistensa+suomen+kielen+taitoa (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/539274/Maahanmuuttajien+joukkotappelu+torilla++ivasivat+toistensa+suomen+kielen+taitoa)
Pilkattiinko, koska kielitaito on hyvä vai siksi, koska se on huono?
"...kaksi maahanmuuttajien ryhmää ottivat yhteen torilla neljältä iltapäivällä..."
"Kansallisuuksien välisestä vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ollut kyse."
No niinpä niin! Siis kaksi maahanmuuttajaryhmää ottaa yhteen, mutta kysessä ei ole kansallisuuksien vastakkainasettelu. Ilmeisesti toisen osapuolen pitää aina olla suomalainen, että voidaan puhua kansallisuuksien välisestä vastakkainasettelusta. Eiväthän ketkään muut ole toisia vihaavia rasisteja kuin suomalaiset, eihän?
"Vielä poliisin rauhoitettua tilanteen paikalle jääneet tappelijat vannoivat kostoa vastapuolelle."
Näytää vahvasti siltä, että tulemme saamaan lisää tätä ah niin ihanaa värinää jatkossakin. Ja nyt jännitetään myös leviävätkö nämä väkivaltaisuudet muuallekin ympäri Suomea.
Eipä ole enää elo Suomessakaan harmaan väritöntä!
Eli toinen ryhmä oli kurdit.
Oliko toinen ryhmä turkkilaiset/irakilaiset/somalit vai venäläiset?
Miksi ihmeessä kyselyt tuollaista kun TS jo kertoi:
"Kansallisuuksien välisestä vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ollut kyse."
Eli vastakkain olivat todennäköisesti lyhyitä polvihousuja käyttävät Bermuda-shorts-porukka. Lukeehan se nyt päivän selvästi tuossa Turkkulais Sanomien jutussa.
Nokittelivat varmaan siitä, että kuka osaa lausua parhaiten sanan ELINTASOPAKOLAINEN.
Onko niiden savolaisten ja lappalaisten nyt pakko riehua Turkkusessa? :flowerhat:
P.S. är-yssät eivät enää taida olla omiensa parissa viihtyvien jengien harrastajia, joten kyseessä lienee varsinaistenTM maahanmuuttajataustaisryhmien välinen kärhämä?
Linnanmäki revisited?
Quote from: sense on 25.09.2013, 20:19:56
"...kaksi maahanmuuttajien ryhmää ottivat yhteen torilla neljältä iltapäivällä..."
"Kansallisuuksien välisestä vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ollut kyse."
No niinpä niin! Siis kaksi maahanmuuttajaryhmää ottaa yhteen, mutta kysessä ei ole kansallisuuksien vastakkainasettelu. Ilmeisesti toisen osapuolen pitää aina olla suomalainen, että voidaan puhua kansallisuuksien välisestä vastakkainasettelusta. Eiväthän ketkään muut ole toisia vihaavia rasisteja kuin suomalaiset, eihän?
Kai se tarkoittaa sitä, että molemmissa ryhmissä on ollut sekalaista sakkia. Aika monissa paikoissahan jengiytyminen tapahtuu jonkun muun syyn kuin etnisyyden takia. Sama lähiö, sama koulu tms. Suomalaisiakin liikkuu ainakin Turussa noissa porukoissa.
QuoteApuna käytettiin myös puukkoa.
QuoteToinen sai syvän haavan niskaan ja toinen käsivarteensa. Jälkimmäinen heistä ehti poistua paikalta ennen poliisien saapumista.
Jos niskaan puukotetaan niin eiköhän se ole jo tapon/murhan yritys. Syytteitä odotellessa, lieneekö peräti törkeä pahoinpitely?
Opetelkaa uimaan. Pikkukähinä, joka johtui siitä ettei näille nuorukaisille ollut annettu kaikkea sitä mitä he tarvitsevat. Jos jatkamme samalla linjalla, voivat tällaiset tapahtumat toistua.
No ei ihme että torilla pörräsi niin monta maijaa päivällä kun piipahdin siellä.
Nyt onkin hyvä tilaisuus tulla taas hieman suvaitsevaisemmaksi ja sivistyneemmäksi ihmiseksi opettelemalla uusi termi, eli 'vaakatason rasismi' (http://www.div17.org/TAAR/horizontalaggression.htm). Kyse on siis siitä, että itse sorretut väestönryhmät menevät mukaan valkoisten miesten harjoittamaan sortoon, tiedostamatta sitä yleensä itsekään, pikku rassukat. Tämä saattaa ilmetä monilla eri tavoilla. Uhrit voivat itse uskoa yleisiin myytteihin, joita VHM käyttää heitä sortaakseen, kuten juuri tämä "Suomessa kaikkien pitäisi osata puhua suomea", ja syyllistävät niitä, jotka eivät tähän kykene. He saattavat myös uskoa valkoisten rasistisiin stereotyyppeihin toisista ryhmistä; vaikkapa nyt arabi pitää afrikkalaista laiskana ja afro arabia fanaatikkona, ja käyttäytyvät tämän pohjalta aggressiivisesti toisiaan kohtaan. Kyseessä on eräänlainen 'hajoita ja hallitse' -strategia, jonka ansiosta valkoisille jää sen jatkuvan sortamisen lisäksi myös vähän aikaa syödä makkaraa ja kirjoittaa Hommaan, kun uhritkin osallistuvat yhteiskunnan rotuviritteisten ja syrjivien valtarakenteiden ylläpitoon. Ajattele nyt jos sinäkin olisit joutunut matkustamaan Turkuun hoitamaan tuon tilanteen sen sijasta, että ne tekivät sen itse.
Kas Turkusen nuorisolla on ollut painikarkelot.
Ja ihan perinteistä Kauhavalaista hippaakin.
Hyvinhän nämä Camelus Dromedariusella sompaavien rahtareiden jälkeläiset on siis oppineet maan tavoille.
Alan epäillä että sittenkin kotouttaminen saattaa joidenkin yksilöiden kohdalla jopa toimia ;D
Ikävää kun nuoret oppivat huonoille tavoille Suomessa. Kollektiivihävetkäämme.
Maassa maan tavalla ja silleen. Onneksi ei tullut vaikeita vammoja.
Quote from: mielipide on 25.09.2013, 20:26:24
Eli toinen ryhmä oli kurdit.
Oliko toinen ryhmä turkkilaiset/irakilaiset/somalit vai venäläiset?
tai raunistulalaistaustaiset. (olipa vaikia sana)
Quotekaksi maahanmuuttajien ryhmää ottivat yhteen torilla neljältä iltapäivällä
Työmatkalla tapahtunutta nokittelua... :flowerhat:
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 22:54:07
Maassa maan tavalla ja silleen. Onneksi ei tullut vaikeita vammoja.
Kyllä. Juuri näin,useiden ihmisten joukkotappelut julkisilla paikoilla arki-iltapäivisin kera puukkojen ovat etenkin "ehtasuomalaisten" heiniä. :roll:
Quote from: Pulveri on 25.09.2013, 23:15:18

Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Quote from: Iloveallpeople on 25.09.2013, 20:14:56
Quote from: K.K. on 25.09.2013, 19:49:55
Osapuolet muun muassa pilkkasivat toistensa suomen kielen taitoa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/539274/Maahanmuuttajien+joukkotappelu+torilla++ivasivat+toistensa+suomen+kielen+taitoa (http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/539274/Maahanmuuttajien+joukkotappelu+torilla++ivasivat+toistensa+suomen+kielen+taitoa)
Pilkattiinko, koska kielitaito on hyvä vai siksi, koska se on huono?
Luultavasti venäläiset maahanmuuttajat pilkkasivat ruotsalaisten maahanmuuttajien hyvää suomen kielen taitoa. Ruotsalaisillahan on tässä tietysti ylivoimainen lähtötilanne koska ruotsi on portti muihin kieliin. ;)
Nyt on Turkuun saatava moku-nuokkareita, maailmakylässä tapahtumia ja syytettävä TPS:n pelaamista musta-valko-raita pelipaidoissa. Pelipaitojen raitojen tulee olla sateenkaaren värisiä. :flowerhat:
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Arveletko että maahanmuuttajat ovat siis saaneet vaikutteita noista isäsi nuoruuspäivien seikkailuista? Ehkä pitäisi päivittää kotoutusoppaat?
Quote from: Rekku on 25.09.2013, 23:07:16
Quote from: mielipide on 25.09.2013, 20:26:24
Eli toinen ryhmä oli kurdit.
Oliko toinen ryhmä turkkilaiset/irakilaiset/somalit vai venäläiset?
tai raunistulalaistaustaiset. (olipa vaikia sana)
Tuskin sentään raunistulalaistaustaiset. On sen verran eliittialuetta nykyään. Tai jos tarkoitit kolmannen polven raunistulalaistaustaisia, joiden vanhemmat on karkotettu Raunistulasta lähiöihin siinä vaiheessa kun grynderit tajusivat Raunistulan arvon. Niillähän voi toki ollla jengiytymistä aiheuttavaa katkeruutta ja syrjäytymistä.
Quote from: Noottikriisi on 25.09.2013, 23:25:14
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Arveletko että maahanmuuttajat ovat siis saaneet vaikutteita noista isäsi nuoruuspäivien seikkailuista? Ehkä pitäisi päivittää kotoutusoppaat?
Tuskin, mutta nuoret miehet ovat mitä ovat riippumatta siitä mistä maasta ovat kotoisin.
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:37:12

Jouduit kuitenkin hakemaan esimerkkisi isäsi 75 vuoden takaisista muistoista. :roll:
Ei hivele, vakuutan ei hivele sielua ja jos ei uskota valehtelen lisää.
Quote from: Noottikriisi on 25.09.2013, 23:40:23

Nykynuoriso tekee samaa sivistyneesti tietokoneen/konsolin ääressä ja kehuu paneskelleensa toisten äitejä ja siskoja.

Puukkojunkkarit ovat vielä vanhempaa perua. Seuraavassa Syyrian sisällissota- keskustelussa odotettavissa viittauksia valkoisiin ja punaisiin Katarina.R:n taholta.
Quote from: Noora Montonen on 25.09.2013, 23:44:03
Quote from: Noottikriisi on 25.09.2013, 23:40:23
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:37:12
Quote from: Noottikriisi on 25.09.2013, 23:25:14
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Arveletko että maahanmuuttajat ovat siis saaneet vaikutteita noista isäsi nuoruuspäivien seikkailuista? Ehkä pitäisi päivittää kotoutusoppaat?
Tuskin, mutta nuoret miehet ovat mitä ovat riippumatta siitä mistä maasta ovat kotoisin.
Jouduit kuitenkin hakemaan esimerkkisi isäsi 75 vuoden takaisista muistoista. :roll:
Nykynuoriso tekee samaa sivistyneesti tietokoneen/konsolin ääressä ja kehuu paneskelleensa toisten äitejä ja siskoja.
Pitää muuten paikkansa. Mulla on ollut viime aikoina vain kantiksia oppilaina ja niitten jutut on kyllä kovia sekä panemisen että tappelemisen suhteen, mutta teot tapahtuvat lähinnä virtuaalimaailmassa.

Noooh... Isäni s.1919 kävi setäni s. 1921 k. 1939 kanssa kylällä äidiltään salaa lauantaisin, ja tuo jo edesmennyt setäni oli sellainen seppä, että aina sai mustan silmän, vastapuolen vammat olikin sitten kaliberia luunmurtumia. Siis 2-4 miestä. Eli Karjalassa tapeltiin nyrkein, missäs se sinun sukusi tappeli astaloin?
Katariinan heimo ja pohjalaaset ovat raukkoja ressukoita, jotka eivät uskalla tapella ilman aseita tai astaloita. Karjalassa tuollaisiapäin ei olisi edes kustu.
Paska juttu, kun rauhaa rakastavat pakolaisemme ottavat oppia pohjalaaasista ja Katariinan heimosta, heiluvat asein ja astaloin :facepalm:
Quote from: Sietäjä on 25.09.2013, 23:46:54
Quote from: Noora Montonen on 25.09.2013, 23:44:03
Quote from: Noottikriisi on 25.09.2013, 23:40:23
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:37:12
Quote from: Noottikriisi on 25.09.2013, 23:25:14
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Arveletko että maahanmuuttajat ovat siis saaneet vaikutteita noista isäsi nuoruuspäivien seikkailuista? Ehkä pitäisi päivittää kotoutusoppaat?
Tuskin, mutta nuoret miehet ovat mitä ovat riippumatta siitä mistä maasta ovat kotoisin.
Jouduit kuitenkin hakemaan esimerkkisi isäsi 75 vuoden takaisista muistoista. :roll:
Nykynuoriso tekee samaa sivistyneesti tietokoneen/konsolin ääressä ja kehuu paneskelleensa toisten äitejä ja siskoja.
Pitää muuten paikkansa. Mulla on ollut viime aikoina vain kantiksia oppilaina ja niitten jutut on kyllä kovia sekä panemisen että tappelemisen suhteen, mutta teot tapahtuvat lähinnä virtuaalimaailmassa.
Tämähän alkaa sitten olla jo paketissa -> lisää resursseja maahanmuuttajien tietotekniikkakoulutukseen. :D
Asenteet ja aggressiivisuus kovenevat taloudellisesti huonoina aikoina ja nuoriso on syrjäytynyttä. Tarvitaan lisää panostuksia, tukea ja lisää 5 tonnin monikulttuuri- ja kotoutuskoordinaattoreita kirjoituspöytien taakse. Tarvitaan myös lisää monikulttuuri- ja nuorisotutkijoita. Jos tämänkaltaiset tapaukset lisääntyvät, YLElle on palkattava lisää toimittajia kertomaan asioiden todellinen laita.
Nythän tilanne uuri tässä keississä on, että hyvin epämääräisten twitter-viestien mukaan kahakassa olisi ollut muka maahanmuuttajia. Peter Nyman MTV3:sta toteaa myös tähän, että todellisuudessa torilla tappelevia maahanmuuttajia on häviävän pieni prosentti kaikista maahanmuuttajista.
Quote from: Arvoton on 25.09.2013, 23:59:17
Peter Nyman MTV3:sta toteaa myös tähän, että todellisuudessa torilla tappelevia maahanmuuttajia on häviävän pieni prosentti kaikista maahanmuuttajista.
Lisäksi on syytä muistaa että torilla tappelevia maahanmuuttajia on häviävän pieni prosentti kaikista torilla kävijöistä, joista valtaosa on kuitenkin kantasuomalaisia.
Tää uutinen meni täysin ohitse. Minkä takia? Sen takia, ettei HS uutisoinut tapausta sanallakaan. Johtui kai siitä, että tässä tapauksessa rähinöivät maahanmuuttajataustaiset henkilöt pelkästään, eivät suomalaiset. Jos kyse olisi ollut suomalaisten ja mamujen joukkotappelusta, niin kyseinen "rasismiuutinen" olisi keikkunut jo HS:n etusivulla.
Turun torilla toki jengit puukotelleet ennenkin. Tuohon aikaan siellä oli paha huumeskene. http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=1996
Kyllähän yritän opetella uimaan, minkä kerkeän, mutta kun kuvittelin, että toreja ei tarvitse vältellä päiväsaikaan. Niin se sitten on köyhä suomalainen puukkotappelukulttuuri viimein rikastunut.
Ettei vain tämä tapaus lisäisi Suomessa "fasismin" kannatusta?
Miksei "nuorisolle" ole järjestetty tarpeeksi kielikylpyjä? :flowerhat:
^
Milloinkahan suomen kieli julistetaan valtamediassa Suomen rasisteimmaksi kieleksi ja tätä tapausta käytetään esimerkkinä siitä?
Kaikkein järkyttävintä tässä tietysti on se että kukaan ei puhu arvatenkaan sanaakaan Ruotsia ja nämäkin keppostelevat pojat syrjäytyvät jossain vaiheessa. Ruotsin kieltä taitamattomat huonompien perheiden lapset syrjäytyy, sen totesi Paavo Lipponenkin eilen terveessä.
Voi tietty olla että toinen puoli oli Närpiön kautta Suomen Turkuun tulleita toisen polven maahanmuuttajia ja puhuivat sujuvaa Ruotsia ja siksi keppostelivat vain niille onnettomille jotka eivät olleet Närpiössä tai jossain vastaavassa paikassa opetelleet Ruotsia, eivätkä sen takia hallitse suomen kieltä?
Ja näin ollen nämä ruotsinkielen taitoiset vain koittivat hyväntahtoisesti keppostelemalla estää heitä syrjäytymästä, ohjata poikamaisesti kujeillen junttikieleen sortuneita kielitaidottomia uraputkeen ja siten voimme oikeastaan hyväntahtoisesti höhötellä tällekin uutiselle.
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Quote from: Pulveri on 25.09.2013, 23:15:18
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 22:54:07
Maassa maan tavalla ja silleen. Onneksi ei tullut vaikeita vammoja.
Kyllä. Juuri näin,useiden ihmisten joukkotappelut julkisilla paikoilla arki-iltapäivisin kera puukkojen ovat etenkin "ehtasuomalaisten" heiniä. :roll:
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Isäsi ja muut pohjalaiset puukkojen kansss tappelevat monikultturistit jäljittelivät vain rannikon ruotsinkielisiä ja heidän tapojaa.
Sillä puukkojunkkarius on levinnyt rannikon ruotsinkielisiltä alueilta muualle Suomen kielisten keskuuteen. Ei siten ole yllätys että jatkat sukusi monikultturellista linjaa.
Minullakin on puolet suvusta Etelä-pohjanmaalta mutta eivät he tälläsiä puukoilla ja puntareilla tappelemisen tuontikulttuuria omaksuneet ruotsinkielisisltä. Sen takia olen minäkin varmaan tälläinen impivaaralainen.
Ylikangas kertoo Häjyt dokkarissa kuinka ruotsinkieliset levittivät puukkojunkkariutta suomenkielisille alueille
http://www.dailymotion.com/video/x11a194_suomen-historian-myytit-hajyt-su-26-5-2013-klo-17-15-yle-teema_shortfilms&start=1659
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
Ensinnäkin pari huomiota puukkojunkkareita. Pukkojunkkarit kantoivat puukkoa mutta niin tekivät aikanaan kaikki muutkin. Puukkojunkkarit toki puukottivat ja aiheuttivat pisto ja viiltohaavoja ja joskus ruumihia. Mutta varsinainen tappoaseensa koko kyseisenä aikana ei ollut mikään puukko vaan useimmin metrihalko.
Puukkojunkkarit marssivat maatiloihin sisään, vaativat viinaa, minkä saatuaan osa alkoi riehumaan. Puukkomies kädessään 25 cm teräase on aina vaarallinen mutta koivuhalon/puntarin/kirveen edessä voi puukonmitta sittenkin jäädä liian lyhyeksi. Etenkin jos heiluja on humalassa ja astalolla lyöjä ei ole. Eikä kyseisessä tilanteessa ole mitään sääntöjä tai reilua peliä. On toki paljon hienompaa kertoa puukkojunkkariudesta kuin myöntää että isoisoisoiso ..jne sai kännipäissään tuttavansa lyömästä koivuhalosta kaaliinsa ja kuoli myöhemmin päänsisäiseen verenvuotoon.
Ovatten oppineet "puukkojunkkariuden" salat ihan ittekseen. Tuloksena sekavaa paskaista rähinöintiä jota muistellaan koko loppuelämä, tappelun saadessa suorastaan runollisen ja miehuullisen muiston kertojiensa kuvauksissa. Kyllä on hienoo ja monikulttuurista.
Ennen monikultturellit puukkojunkkarit jotka jäljittelivät ruotsinkielisiä menivät kutsumatta tappelemaan ja räyhäämään häihin ja muihin juhlin joihin heitä ei olisi haluttu.
Nykyään ovat monikulttuurin edustajat käyneet jopa varastamassa hautajaisista vainajan.
Miksi aina pitää ihailla tälläistä törkeilyä ja siivotonta menoa? Eikä sitä voisi joskus välillä tuomitakin näin rumasti käyttäytymistä?
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 23:18:54
Quote from: Pulveri on 25.09.2013, 23:15:18
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 22:54:07
Maassa maan tavalla ja silleen. Onneksi ei tullut vaikeita vammoja.
Kyllä. Juuri näin,useiden ihmisten joukkotappelut julkisilla paikoilla arki-iltapäivisin kera puukkojen ovat etenkin "ehtasuomalaisten" heiniä. :roll:
Isäni (joka siis syntynyt 1925) kertoi kuinka menivät aikoinaan naapurikylillä, työhaalarit päällä ja "aseena" (ei puukkoja, hän ei asunut pohjanmaalla) lähinnä puumailoja ja vastaavia ja sitten tapeltiin. Tästä siis luokkaa 75 vuotta, ei ole mikään muuttunut. Mutta ilmeisesti tästä otettu enemmän mallia noista puukkojunkkareista (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puukkojunkkarit).
No tuohon aikaan ne kommarit todellakin riehuivat vallankumouksensa kanssa. Laittomasti silloinkin.
Se että historia on tulvillaan punikkilaittomuuksia, ei anna lupaa jatkaa samaa mamuklusterin seurassa.
Ihailtavaa sitoutumista integroitumiseen länsimaiseen yhteiskuntaan, kun työvoimareserviTM pitää lihakset lämpimänä joutoajallaan, valmistautuen työ- ja opiskeluelämän raskaisiin haasteisiin.
Quote from: Katarina.R on 25.09.2013, 22:54:07
Maassa maan tavalla ja silleen. Onneksi ei tullut vaikeita vammoja.
Samaa mieltä. Maassa maan tavalla on hyvä periaate ja lähtökohta!