Professori Kunnas puhui mielenkiintoisia, melko neutraalisti, tänään aamu-tv:ssä. "Julkilausumattomat totuudet muuttuvat myrkyllisiksi."
http://areena.yle.fi/tv/2040099
Tässäpä oli viisas mies puhumassa. Näkemyksensä vastaa aika tarkalleen omia käsityksiäni tästä paljonpuhutusta "fasismista", jonka puhekielessä nykyisin tarkoittaa suunnilleen kaikkea muuta, mitä vasemmistoliitto ei aja.
Pitääpä hankkia ja lukea tuo Kunnaksen kirja.
Ihan sinne asti ei päästy, että kehitysmaiden maahan siirtämisen pakkosuvaitseminen samaan aikaan kun kantikset ja maassa jo asuvat siirtolaiset ovat yhteiskunnan roskaa, on fasismin yksi muoto.
Loppua kohti substanssi hieman selkeni, jossa ison kansanosan kuunteleminen ("keskustelu") olisi tarpeellista. Ihan perimmäinen seikka olisi se, että keskustelun pyyteetön salliminen ja leimakirveiden jättäminen varastoon on ihan jees, mutta valtaapitävien TEOT samalla kun "keskustellaan" olisi saatava päivänvaloon. Siis maan kehitysmaalaistaminenhan jatkuu surutta, vaikka keskustelu olisi kuinka reilua.
Meillä himassa on ihanaa, kun ongelmista keskustellaan. En silti muuta omaa käyttäytymistäni, vaan haluan pettää edelleen muijaani/äijääni, kun en ole himassa.
Uutuuskirja: "Perussuomalaisissa fasistisia piirteitä" - näin vastaa Soini
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut emeritusprofessori Tarmo Kunnas.
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut professori emeritus Tarmo Kunnas.
- Itseriittoinen nationalismi sekä toisten kansojen, uskontojen ja kulttuurien absoluuttinen halveksuminen näkyy, Kunnas kertoo.
Kunnaalta ilmestyy tänään keskiviikkona fasismia käsittelevä kirja Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana.
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. Kunnas korostaa, ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.
- On ymmärrettävä, että puolueohjelma ja viralliset tavoitteet poikkeavat siitä, mitä kentällä ajatellaan. Näin oli myös IKL:ssä. Kannattajakenttä ei ole koskaan yhtenäinen suhteessa puolueiden virallisiin kantoihin.
Maanantaina kokoomus teilasi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajan Petteri Orpon suulla Halla-ahon ja toisen perussuomalaisen kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan kannanottoja Syyrian kriisiin. Miehet olivat esittäneet, ettei Suomi ottaisi syyrialaisia pakolaisia Suomeen.
- Yleisellä tasolla fasismin perinne näkyy nykypolitiikassa itseriittoisena nationalismina ja jopa rasismin ja eriarvoisuuden pitämisenä mukana politiikan sisällöissä, Kunnas kertoo.
Kunnaksella riittää kuitenkin myös ymmärrystä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ajaville tahoille, vaikkei aihe kuulukaan hänen akateemisen osaamisensa piiriin.
- On aivan varmaa, että tulevaisuuden Euroopassa täytyy ratkaista siirtolaisongelmat ja asiasta on voitava keskustella avoimesti. Kuten sananvapaudella on rajansa, niin on myös sananvapauden rajoittamisellakin.
Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta. Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen irtisanoutui puolueensa nuorisojärjestön kannasta, jonka mukaan kansanryhmää vastaan kiihottaminen tulisi sallia.
Kunnas näkee eron tiettyjen perussuomalaisten ja kokoomusnuorten välillä.
- Perussuomalaiset ovat populistinen ja harrastelijamainen ryhmä, siellä varmasti voi tapahtua ylilyöntejä runsaasti enemmän kuin kokoomuksen nuortenliitossa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille muistuu mieleen Kunnaksen väitteistä SMP:n aika.
- Hänen näkemyksensä tuntuu olevan kuin SMP:n kohdalla oli neuvostoaikana. Perussuomalaisiin eivät ole sen paremmin fasistit kuin kommunistitkaan tervetulleita, Soini sanoo.
Soini korostaa, että puolueessa ei ole laajamittaista fasistisiipeä.
- Puolueella oli eduskuntavaaleissa 560 000 äänestäjää, heitä kaikkia ei voi leimata muutamien yksittäistapauksien johdosta.
"Liikkeistä suuri vaara yksityishenkilöille"
Tarmo Kunnas muistuttaa, että fasismia voi esiintyä kaikissa poliittisissa suuntauksissa. Perinteisesti fasismilla viitataan Benito Mussolinin Italiassa johtamaan autoritääriseen äärinationalistiseen liikkeeseen. Myös Adolf Hitlerin johtamaa Saksaa ja Francisco Francon Espanjaa pidetään yleisesti fasistisina yhteiskuntina.
- Stalinismi oli punaista fasismia. Myös koventuneessa markkinataloudessa on fasistisuutta: enää markkinat eivät ole yhteiskuntaa rakentava voima, vaan pikemminkin tuhoava, Kunnas näkee.
Avoimen fasistisia ryhmiä on kaikkialla Euroopassa. Erityisesti Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Italiassa ja Kreikassa fasistiset liikkeet ovat herättäneet kauhua.
- Tällä hetkellä avoimesti fasistiset liikkeet ovat pieniä ja maan alla. Kaikkien tietojen mukaan ne eivät muodosta yhteiskunnallista uhkaa. Yksityishenkilöille niistä ryhmittymistä voi tosin olla suurtakin vaaraa, Kunnas toteaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602797377.html
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12

[...]
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. Kunnas korostaa, ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.
Ristiriitaa?
Quote from: Arvoton on 25.09.2013, 11:03:37Meillä himassa on ihanaa, kun ongelmista keskustellaan. En silti muuta omaa käyttäytymistäni, vaan haluan pettää edelleen muijaani/äijääni, kun en ole himassa.
Puhutaan asioista puhumisesta ja keskustelun hyvyydestä niin saadaan illuusio kuin jotain aiottaisiin tehdäkin ehkä joskus.
Ristiriitoja pukkaa lisää.
QuoteHänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. ...
- Yleisellä tasolla fasismin perinne näkyy nykypolitiikassa itseriittoisena nationalismina ja jopa rasismin ja eriarvoisuuden pitämisenä mukana politiikan sisällöissä, Kunnas kertoo.
Mikäköhän taho viime eduskuntavaalien jälkimainingeissa muuten avoimesti ja kiihkeästi halveksui demokratiaa? Siis kauhisteli vaalien lopputulosta.
Miksi emme siirtyisi takaisin parempaan ja tyyllikkäämpään kirjoitusasuun: "fascisti"?
QuoteSoini korostaa, että puolueessa ei ole laajamittaista fasistisiipeä.
Oliskohan toimittajan :flowerhat: ihqu oma tulkinta?
Ihan vain sellainen pienimittainen tai korkeintaan keskikokoinen
fasistisiipi meiltä tietysti löytyy :roll:
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
Uutuuskirja: "Perussuomalaisissa fasistisia piirteitä" - näin vastaa Soini
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut emeritusprofessori Tarmo Kunnas.
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut professori emeritus Tarmo Kunnas.
- Itseriittoinen nationalismi sekä toisten kansojen, uskontojen ja kulttuurien absoluuttinen halveksuminen näkyy, Kunnas kertoo.
Kunnaalta ilmestyy tänään keskiviikkona fasismia käsittelevä kirja Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana.
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. Kunnas korostaa, ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.
- On ymmärrettävä, että puolueohjelma ja viralliset tavoitteet poikkeavat siitä, mitä kentällä ajatellaan. Näin oli myös IKL:ssä. Kannattajakenttä ei ole koskaan yhtenäinen suhteessa puolueiden virallisiin kantoihin.
Maanantaina kokoomus teilasi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajan Petteri Orpon suulla Halla-ahon ja toisen perussuomalaisen kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan kannanottoja Syyrian kriisiin. Miehet olivat esittäneet, ettei Suomi ottaisi syyrialaisia pakolaisia Suomeen.
- Yleisellä tasolla fasismin perinne näkyy nykypolitiikassa itseriittoisena nationalismina ja jopa rasismin ja eriarvoisuuden pitämisenä mukana politiikan sisällöissä, Kunnas kertoo.
Kunnaksella riittää kuitenkin myös ymmärrystä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ajaville tahoille, vaikkei aihe kuulukaan hänen akateemisen osaamisensa piiriin.
- On aivan varmaa, että tulevaisuuden Euroopassa täytyy ratkaista siirtolaisongelmat ja asiasta on voitava keskustella avoimesti. Kuten sananvapaudella on rajansa, niin on myös sananvapauden rajoittamisellakin.
Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta. Pääministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen irtisanoutui puolueensa nuorisojärjestön kannasta, jonka mukaan kansanryhmää vastaan kiihottaminen tulisi sallia.
Kunnas näkee eron tiettyjen perussuomalaisten ja kokoomusnuorten välillä.
- Perussuomalaiset ovat populistinen ja harrastelijamainen ryhmä, siellä varmasti voi tapahtua ylilyöntejä runsaasti enemmän kuin kokoomuksen nuortenliitossa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinille muistuu mieleen Kunnaksen väitteistä SMP:n aika.
- Hänen näkemyksensä tuntuu olevan kuin SMP:n kohdalla oli neuvostoaikana. Perussuomalaisiin eivät ole sen paremmin fasistit kuin kommunistitkaan tervetulleita, Soini sanoo.
Soini korostaa, että puolueessa ei ole laajamittaista fasistisiipeä.
- Puolueella oli eduskuntavaaleissa 560 000 äänestäjää, heitä kaikkia ei voi leimata muutamien yksittäistapauksien johdosta.
"Liikkeistä suuri vaara yksityishenkilöille"
Tarmo Kunnas muistuttaa, että fasismia voi esiintyä kaikissa poliittisissa suuntauksissa. Perinteisesti fasismilla viitataan Benito Mussolinin Italiassa johtamaan autoritääriseen äärinationalistiseen liikkeeseen. Myös Adolf Hitlerin johtamaa Saksaa ja Francisco Francon Espanjaa pidetään yleisesti fasistisina yhteiskuntina.
- Stalinismi oli punaista fasismia. Myös koventuneessa markkinataloudessa on fasistisuutta: enää markkinat eivät ole yhteiskuntaa rakentava voima, vaan pikemminkin tuhoava, Kunnas näkee.
Avoimen fasistisia ryhmiä on kaikkialla Euroopassa. Erityisesti Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Italiassa ja Kreikassa fasistiset liikkeet ovat herättäneet kauhua.
- Tällä hetkellä avoimesti fasistiset liikkeet ovat pieniä ja maan alla. Kaikkien tietojen mukaan ne eivät muodosta yhteiskunnallista uhkaa. Yksityishenkilöille niistä ryhmittymistä voi tosin olla suurtakin vaaraa, Kunnas toteaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288602797377.html
Ja toimitajana oli kyseisessä jutussa "Kyösti Hagert"
Quote from: Nationalisti on 25.09.2013, 13:27:05
Miksi emme siirtyisi takaisin parempaan ja tyyllikkäämpään kirjoitusasuun: "fascisti"?
Muokattu sana on parempi leimauskäytössä. Fascisti rajoittaisi mielleyhtymiä ikävästi alkuperäiseen "tyypillisesti italialaiseen ilmiöön".
Eikös Kyösti Hagert ole aikaisemminkin kirjoitellut mitä sattuu?
Quote from: mielipide on 25.09.2013, 14:01:01
Eikös Kyösti Hagert ole aikaisemminkin kirjoitellut mitä sattuu?
Tässä on Kyöstin twitter vastaus Hirvisaarelle "@jameshirvisaari ei missään tapauksessa, oliko tuossa kyse sitten siitä? Toimittaja välittää totuutta ja analysoi sitä kehystämällä sitä."
Minusta siinä kiteytyy hänen[Kyöstin] mailmankuvansa..
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta.
Niin...professorin olisi nyt hyvä jatkaa tutkimustaan siitä, minkä aatteen jäljille tämä määritelmä johtaa.
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
- Itseriittoinen nationalismi sekä toisten kansojen, uskontojen ja kulttuurien absoluuttinen halveksuminen näkyy, Kunnas kertoo.
Entäs kun vaikkapa afrikkalaista ei voinut karkottaa tuomittavaksi, vaan piti tuomita täällä? Halveksuntaa kyllä löytyy myös muualta.
Toisekseen, kehitysapukeskustelussa ymmärtääkseni ainakin on ollut asenteena, jos ei ääneen lausuttuna, että "kehitysmaalaiset kyllä pystyvät ottamaan vastuun omista asioistaan, jos vain annamme heille siihen tilaisuuden, ja lopetamme laiskistavan ja korruptoivan avun pumppaamisen". Vastapuoli taas on sitä mieltä että mulatit ja neekerit kuolevat jos rahahanat suljetaan. Että kuka tässä oikein halveksii, ja ketä?
Kyllä,kyllä 1940 luvun kaikuja tulee heti jos edes vihjaisee "oman kansan edun ajamisesta" , kaikki kyldyyrit ja ihmisrodut on tasa-arvoisia ja siksi 2 miljardin kehitysmaalaisen muuton suomeen vastustaminen on raSSISMIA. Kaikki muu paitsi vihervasurien näkemys on fasismia ja suoraan saatanasta.
Kiitos Kunnas tästä informaatiosta, nyt voinet mennä takaisin suojatyöpaikkaasi minkä veronmaksajat kustantaa?
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta.
Sanoo professori joka halveksuu vapaissa vaaleissa demokraattisesti valittuja kansanedustajia.
Löytyyköhän Kunnaksen kirjasta mainintaa, että Suomen Kansallissosialistinen puolue sulautui SDP:hen 30-luvulla?
Ihan vaan veikkaan ettei löydy, koska se tieto saattaisi tyssätä hyvin alkaneen eläkeuran...
Millä tavalla Halla-aho tai muut Perussuomalaiset halveksivat demokratiaa?
Quote from: SimoMäkelä on 25.09.2013, 18:03:33
Millä tavalla Halla-aho tai muut Perussuomalaiset halveksivat demokratiaa?
Siinähän se luki. Nationalismi, ja "eriarvoistaminen (ulkomaisia) kohtaan". Suomalaisen yhteiskunnan puolustaminen Suomessa ja se ettei tätä yhteiskunnallista hyvää tarjota kaikille halukkaille maailman kansalaisille on fasismia. Kannattais professorin tavata joutoajallaan perustuslaista mitä varten maa ja kansakunta nimeltä Suomi on olemassa. Siellä ei lue että Suomi on koko maailmalle hyveitään tarjoava porttola - vaikka niin moni kiimassaan toivoo.
Quote from: Faidros. on 25.09.2013, 17:57:36
Löytyyköhän Kunnaksen kirjasta mainintaa, että Suomen Kansallissosialistinen puolue sulautui SDP:hen 30-luvulla?
Ihan vaan veikkaan ettei löydy, koska se tieto saattaisi tyssätä hyvin alkaneen eläkeuran...
Kansallissosialistien historia Suomessa olisi itse asiassa mainio aihe kirjalle, sillä puolueita ja järjestöjä perustettiin kysyntään nähden aivan liian paljon ja ne hajosivat ja sulautuivat usein, kunnes ne kiellettiin jatkosodan jälkeen. Sen jälkeen sama touhu jatkui epävirallisesti siihen saakka, että Siitoin kavereineen sai liikaa julkisuutta, koska natseja ei tarvinnut enää yrittää lakaistamaton alle Neuvostoliiton pelossa ja kansallissosialismilta meni maine pilalle.
Nykyisin samaa perinnettä edustaa Vapauspuolue, jonka johtajatkaan eivät tiedä mitä sille kuuluu ensi viikolla.
Kommarien historia on muuten samanlainen, paitsi että SKP onnistui menestymään niin kauan kuin Neuvostoliitto rahoitti sitä avokätisesti.
Jos 30-luvulla olisi ollut televisio joka huushollissa niin natsit ja kommarit olisivat menettäneet uskottavuutensa jo silloin, koska kaikki olisivat saaneet tietää, että niiden johtajat olivat pelkkiä kylähulluja ja useimmat vielä juoppojakin.
Quote from: kummastelija on 25.09.2013, 17:46:52
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta.
Sanoo professori joka halveksuu vapaissa vaaleissa demokraattisesti valittuja kansanedustajia.
Voiko olla demokratiaa ilman riittävän laajaa sananvapautta, siis sellaista jossa mielipiteiden ja tiedon välittäminen ei ole kriminalisoitua? (http://halla-aho.com/scripta/kaksi_lakialoitetta_sananvapauden_edistamiseksi.html)
Häpeäyliopiston p@s#aprofessori tärisee. Mies on käyttänyt koko elämänsä jonkun kirjallisuuden ja suomalaiskirjallisuuden näyteikkunahommissa pitkin eliittiyliopistoja. Järkyttävää. Kuin Panu Rajala jolla on impotenssi. Ainoa mikä saa jäkistymään on fasismi...
Suomalaisen kirjallisuuden proffa repostelemassa suomalaisten edunvalvontaa fasimina. Kaikesta päätellen proffa ei ole oppinut tutkimusaiheestaan paskaakaan. Mikä auttaa ulostuloissa suomalaismediaan.
Kirja-arvostelu:
QuoteMikael Brunila: Fasismi, Euroopan pelastus
[...]
Kunnas varoo huolellisesti moralisoimasta. Fasismi oli kuin "suuri tavaratalo, josta jokainen saattoi poimia tavaroita oman makunsa ja mielensä mukaan". Fasismi on käsittämätöntä sille, joka ei ymmärrä sitä asiayhteyksissään. Joka maalla oli oma fasisminsa, ja liike saattoi sisältää niin elitistisiä aristokraatteja kuin sosialistisia nationalistejakin.
[...]
Aiemmin syksyllä Kunnas herätti huomiota Perussuomalaisten keskuudessa sanomalla, että kansanedustaja ja bloggaaja Jussi Halla-aho edustaa fasistisia arvoja.
Halla-aho on tietysti vain yksi monista suomalaisista intellektuelleista, jotka ovat viime vuosina harjoittanut aikalaiskritiikkiä, jossa on suuria yhtäläisyyksiä sen kanssa, mitä Kunnas esittää kirjassaan. Kaikuja sotienvälisestä kulttuuripessimismistä kuullaan myös monilta suomalaisilta konservatiivikommentaattoreilta, kuten Timo Vihavainen. Syksystä 2012 asti on suomalaisella fasistisella älymystöllä ollut oma intellektuelli etujoukkonsa nettiaikakauslehti Sarastuksessa, jota vetävät Suomen Sisun aktiivit ja muutama uusnatsi, joilla on yliopistotutkinto.
[...]
Aivan kuten Suomen Sisun ja Sarastuksen aktivistit yrittivät monet fasistisista kirjoittajista sotienvälisenä aikana luoda yhteiskunnallista ilmastoa "konservatiivivallankumoukselle" tavalla tai toisella. Fasistisen älymystön vastuu reaalifasismin eri muodoista jää Kunnaksen kirjassa hajanaiseksi. (käännös)
Hbl: Fascismen, Europas räddning 5.1.2014
Quote from: Tarmo Kunnas, Fasismin lumous s. 641-642
Keskustelua fasismista ja "vaarallisista" aatteista on liiaksi hallinnut ideologinen determinismi. Fasistinen aateperintö on suhteellinen. Fasismin itsensä piirissä oli useammanlaisia aatteita ja ideologisia sisältöjä, huolimatta intellektuellien pyrkimyksestä synteettiseen näkemykseen eurooppalaisen sivilisaation nykytilasta. Ideoiden ja aatteiden lähtökohta on kieli, joka ei ole yhteismitallinen "kuvaamiensa" ilmiöiden kanssa. Kieli on aina epämääräinen ja riittämätön ilmaisemaan poliittisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden olemusta. Jo tämä asettaa kysymyksen vaarallisista aatteista uuteen valoon. Aatteista ei johda kiskoja suoraan poliittiseen toimintaan. Sanojen kantamia ihanteita voidaan tulkita monella tavalla: rakentavasti, inhimillisesti, jähmeästi, vähemmän viisaasti ja vaarallisesti. Monia aatteita on käytetty politiikassa myös väärin, vaikka ne ovat toisaalta välttämättömiä merimerkkejä yhteisöllisen elämän merellä.
[...]
Tässä esille tullut poliittisten aatteiden suhteiden analyysi ja koko politiikan käsite vievät pohjan ideologiskriittisiltä arvioilta ja legendoilta. Kaikki aatteet voivat olla vaarallisia vaarallisten ihmisten käsissä. Ei ole edes "esifasistisia" oppeja, jotka veisivät vääjäämättä turmioon ja tuhoon. Kaikkea voidaan soveltaa rakentavasti tai tuhoisasti.
Ymmärsinkö oikein? Hbl on ottanut väkivältastallari Mikael Brunilan arvostelemaan tätä tekelettä?
Voi saatana tätä fasismin ja rasismin määrää,tässä alkaa jo olla kurkkua myöten täynnä noita sanoja mitkä ei ainakaan minulle merkitse mitään, niinkuin tässä maassa ei olisi muuta tekemistä kuin päivitellä jonninjoutavaa paskaa.
Luin ketjun otsikon ja toivoin Maurin piirtäneen uuden reippaan Koiramäen. Taisin erehtyä.
QuoteFasismin lumous 26.2.2014 klo 18 Aalto-sali, Jyväskylä
Professori Tarmo Kunnas alustaa ja keskusteluttaa uuden kirjansa aihepiiristä.
Professori, filosofinen kirjailija Tarmo Kunnas alustaa ja johdattelee uuden kirjansa pohjalta keskustelua ajankohtaisesta aiheesta. Hän on osoittanut, että fasismin ideologiset sisällöt ovat vahvoja myös nykymaailman aatevarannossa. – Kunnas on toiminut professorina seuraavien kaupunkien yliopistoissa: Helsinki, Jyväskylä, Pariisi ja Göttingen. Hän oli Suomen Ranskan-instituutin ensimmäinen johtaja. Kunnaksen keskeisiä tutkimuskohteita ovat Ranskan ja Saksan kirjallisuus, filosofia ja aatehistoria.
Kaikille avoin, ilmainen yleisötilaisuus on Jyväskylän Talvi -kulttuuripäivien tapahtuma. Tervetuloa kuuntelemaan legendaarista kirjallisuuden professoria ja keskustelemaan!
http://fasisminlumous.blogspot.fi/ (http://fasisminlumous.blogspot.fi/)
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
Uutuuskirja: "Perussuomalaisissa fasistisia piirteitä" - näin vastaa Soini
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut professori emeritus Tarmo Kunnas.
- Itseriittoinen nationalismi sekä toisten kansojen, uskontojen ja kulttuurien absoluuttinen halveksuminen näkyy, Kunnas kertoo.
Kunnaalta ilmestyy tänään keskiviikkona fasismia käsittelevä kirja Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana.
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. Kunnas korostaa, ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.
Quote from: Roope on 06.01.2014, 16:22:00
Kirja-arvostelu:
QuoteMikael Brunila: Fasismi, Euroopan pelastus
...
Hbl: Fascismen, Europas räddning 5.1.2014
Katoavaista mainen kunnia. Tarmo Kunnas luennoi CasaPoundille ja onkin äärivasemmiston (https://twitter.com/mikaelbrunila/status/697472435004772357) silmissä itse fasisti.
QuoteMikael Brunila @mikaelbrunila
mediassakin asiantuntijana esiintynyt professori Tarmo Kunnas luennoi italialaiselle fasistijärjestö CasaPoundille http://radiobandieranera.org/?p=2251
QuoteTatu Ahponen @Stefferi 21 t21 tuntia sitten
@mikaelbrunila Kiinnostavaa, Fasismin lumo ei minusta kyllä kirjana vaikuttanut profasistiselta...?
QuoteMikael Brunila @mikaelbrunila 20 t20 tuntia sitten
@Stefferi ai, musta Kunnas kyllä vaikutti aika lumoutuneelta mutta en epäillyt, että sympatiat riittäisivät näin pitkälle
Quote from: Roope on 25.09.2013, 12:55:27
Quote from: Ink Visitor on 25.09.2013, 12:52:12
Uutuuskirja: "Perussuomalaisissa fasistisia piirteitä" - näin vastaa Soini
Kansanedustaja Jussi Halla-ahon (ps) edustama kovien arvojen perussuomalaisuus on aateperimältään fasistinen, arvioi fasismia tutkinut emeritusprofessori Tarmo Kunnas.
[...]
Hänen mielestään keskeistä fasistisessa politiikassa on demokratian halveksunta. Kunnas korostaa, ettei pysty arvioimaan Halla-ahon tai muiden perussuomalaisten sitoutumista demokratiaan.
Ristiriitaa?
Perussuomalaiset on noussut suosioon ainoastaan demokratian kautta, joten varmasti sitä kannattavat (tai ehkä Soini ei kannata). Suomessa ovat tietyt äärivasemmistolaiset tahot ja osittain kyllä pääpuolueidenkin edustajat halunneet rajoittaa sanan- ja mielipiteen vapautta sekä demokratiaa (mm. tietyissä piireissä heränneet suunnitelmat listavaaleista).
Jos katsoo mitä artikkeleita ja teoksia Tarmo Kunnas on elämänsä varrella julkaissut niin ei pitäisi tulla yllätyksenä, että hän mahdollisesti sympatiseeraa itse jollain tasolla fasismia. Fasismin lumous -teoksen koko tunnelma oli omalla tavallaan haikea, fasismin piti olla ratkaisu Euroopan henkiseen konkurssiin mutta lopulta sekin epäonnistui. Ja ihan yhtä vähän aitoa merkitystä tuntuu Kunnas löytävän niistä ideologioista, jotka kukistivat fasismin.
EDIT: En myöskään koskaan ajatellut Kunnaksen kommentteja Perussuomalaisten fasistisuudesta negatiivisiksi. Minusta Kunnas vain puhtaasti näki samaa aateperintöä Perussuomalaisissa, ei hän väittänyt sen olevan välttämättä paha asia.
Hyvin yleistä jaarittelua. Lopussa pari kommenttia siitä, että ei pitäisi käyttää lyömäaseena.
Vastakkain ovat kaksi vasemmistolaiseen aatemaailmaan nojautuvaa ajattelua eli äärikommunistinen stalinismi ja äärinationalistinen fasismi. Eikä kummankaan tehtävä ole oikein muussa kuin leimata väärämieliset ja hävittää keskustelu ikävistä asioista pois.
Quote from: Roope on 11.02.2016, 21:15:30
Katoavaista mainen kunnia. Tarmo Kunnas luennoi CasaPoundille ja onkin äärivasemmiston (https://twitter.com/mikaelbrunila/status/697472435004772357) silmissä itse fasisti.
Nazihunter Brunila on vähän jäissä, Kunnas kävi markkinoimassa kirjansa italian käännöstä kohdeyleisölle jo vuosi sitten. ;)
Pisteet nousi kyllä tuolloin meikäläisen silmissä. Ja ihan hyvä kirjakin on.
(http://cerclenonconforme.hautetfort.com/media/02/00/3939486028.jpg)
Kun ymmärtää perusYLEläisen/peruslasitalolaisen "logiikan", asiat ovatkin jo paljon helpommin hahmoteltavissa:
et kannata EU-federalismia = olet kansallismielinen = olet nationalisti = olet äärinazionalisti = olet fascisti!
Kunnashan muuten on sitä mieltä, että suomalaisen fasismin laajuutta on liioiteltu. Eli Suomen kansainvälisestikin arvostetuin fasismin tutkija on päinvastaista mieltä näiden roseliusten ja silvennoisten kanssa.
Eikö tuo Casa Pound ole kuitenkin kaikin puolin asiallisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin Brunilan ja kumppaneiden "fanittamat" vasemmistolaiset viritykset kuten Antifa ja vastaavat?
Vasemmistossa ottaakin lievästi päähän se, että poliittista väkivaltaa lietsotaan ja ihaillaan, mutta jos joku antaa edes vähän takaisin ryhdytään itkemään väkivallasta ja huutamaan valtiota apuun.
Quote from: IDA on 12.02.2016, 10:08:39
Eikö tuo Casa Pound ole kuitenkin kaikin puolin asiallisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin Brunilan ja kumppaneiden "fanittamat" vasemmistolaiset viritykset kuten Antifa ja vastaavat?
Vasemmistossa ottaakin lievästi päähän se, että poliittista väkivaltaa lietsotaan ja ihaillaan, mutta jos joku antaa edes vähän takaisin ryhdytään itkemään väkivallasta ja huutamaan valtiota apuun.
CasaPound on aivan mahtava ja kyllä, väkivaltaa käytetään vain itsepuolustukseen bolsujen hyökkäillessä. Antifasismihan kuten tiedämme on lähtökohtaisesti itsepuolustusta. ;)
Quote from: JJohannes on 12.02.2016, 00:54:04
En myöskään koskaan ajatellut Kunnaksen kommentteja Perussuomalaisten fasistisuudesta negatiivisiksi. Minusta Kunnas vain puhtaasti näki samaa aateperintöä Perussuomalaisissa, ei hän väittänyt sen olevan välttämättä paha asia.
Eivät ne alunperin olleetkaan, vaan muutamat toimittajat väänsivät ne sellaisiksi luodakseen kohua ja konfliktia. Tämä kelpasi silloin koivulaaksoille ja bruniloille, joiden ainoa argumentti on mikä tahansa aasinsilta äärioikeistoon ja fasismiin. Nyt samaa metodia käytetään Kunnakseen.
QuoteKaikille avoin, ilmainen yleisötilaisuus
Kyllä tämäkin 'tilaisuus' jollekin jotain maksaa, ja se joku kyllä tiedetään. Ei ole ilmaisia lounaita eikä fasisminvastustamistilaisuuksia.
Apropoo, kumpi muuten on isompi pahis, fasisti vai natsi? ???
Quote from: Uuno Nuivanen on 12.02.2016, 13:58:59
QuoteKaikille avoin, ilmainen yleisötilaisuus
Kyllä tämäkin 'tilaisuus' jollekin jotain maksaa, ja se joku kyllä tiedetään. Ei ole ilmaisia lounaita eikä fasisminvastustamistilaisuuksia.
Eihän se ollut mikään fasisminvastustamistilaisuus. :facepalm: