Hallitus esittää, että vähemmistövaltuutetulle annetaan toimivalta valvoa ulkomaalaisten maasta poistamisen täytäntöönpanoa.
Maasta poistamisten täytäntöönpanosta vastaa Suomessa poliisi tai rajatarkastusviranomainen. Viime vuonna Suomesta poistettiin 2 362 henkilöä.
Ulkomaalaisen maasta poistaminen perustuu joko käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevaan päätökseen. Tällä hetkellä mikään ulkopuolinen taho ei Suomessa valvo maasta poistamisen täytäntöönpanoa. Valvonta perustuu poliisin omiin raportteihin ja yleiseen laillisuusvalvontaan.
Hallituksen esityksen tavoitteena on kehittää maasta poistamisen valvontaa, lisätä toiminnan läpinäkyvyyttä ja vahvistaa sekä palautettavien henkilöiden että heidän saattajiensa oikeusturvaa. EU:n lomissio on korostanut valvonnasta vastaavan tahon itsenäistä roolia suhteessa tahoon, joka käytännössä toimeenpanee palautukset.
Esityksessä palautusten valvontaa ehdotetaan vähemmistövaltuutetulle. Valtuutettu voisi arvioida myös muita palauttamistapoja, kuten vapaaehtoista paluuta.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2014.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/V%C3%A4hemmist%C3%B6valtuutettu%20ryhtyy%20valvomaan%20ulkomaalaisten%20palautuksia-8677
Bideen konttori varmistaa, että ensi vuonna maasta ei poisteta ketään.
Touhu menee päivä päivältä hullummaksi. Tulisi ne vaalit nyt äkkiä!
Kun poliisikaksikko lähtee saattamaan hankalaa kaveria vaikka Kongoon niin mukaan lähtee myös joku hysteerinen kukkahattu-muija?
Mitäköhän Biaudet olisi tehnyt siinä tapauksessa jossa karkotettava hieroi omaa paskaansa kahden poliisin naamoihin lentokoneessa ja pääsi palkkioksi siitä takaisin suomeen ja kävelemään vapaaksi ja nostamaan sossuntukia?
Todennäköisesti Biaudetin mukaantulo heikentää jo nyt täysin surkeata karkotuskäytäntöä entisestään eli jatkossa entistä pienempi osa raiskaajista ja muista väkivaltarikollisista saadaan pois suomesta jolloin heille sitten myönnetään euroopan löysimmän kansalaisuuslain nojalla suomen kansalaisuudet palkkioksi raiskauksista ja muista väkivaltarikoksista ja kokoomus ja keskusta taputtavat yhdessä demareiden ja vasemmiston ja vihreiden kanssa innoissaan.
QuoteHallitus esittää, että vähemmistövaltuutetulle annetaan toimivalta valvoa ulkomaalaisten maasta poistamisen täytäntöönpanoa.
Niin että ei riitä että karkoitettavalla on oikeus aloittaa valitusrumba ja saada siihen oikeusavustusta. Nyt sitten vielä tungetaan siihen mukaan vähemmistökukkahattumikälie.
Poliisi ottaa kiinni raiskarin joka saa pikku tuomion. tuomion jälkeen poliisi ehdottaa vähemmistövaltuutetulle että pitäisköhän tää karkottaa. valtuutettu vastaa poliisille, että ei pidä, kun se on kiva poika ja se saadaan pikkurahalla ihan yhteiskuntakelpoiseksi ja sitäpaitsi sen maassa on pahat olot:flowerhat:
Quote from: Fiftari on 19.09.2013, 14:48:57
QuoteHallitus esittää, että vähemmistövaltuutetulle annetaan toimivalta valvoa ulkomaalaisten maasta poistamisen täytäntöönpanoa.
Niin että ei riitä että karkoitettavalla on oikeus aloittaa valitusrumba ja saada siihen oikeusavustusta. Nyt sitten vielä tungetaan siihen mukaan vähemmistökukkahattumikälie.
Koko ajan laajennetaan mokusektoria laajemmaksi. Tälläkin kikkailulla taiottiin vähemmistövaltuutetun toimistolle lisää määrärahoja valden pohjattomasta kukkarosta. Tuo koko prosessi on niin massiivinen, että pistää väkisinkin miettimään paljonkohan yhden kultamunan maasta poistaminen maksaa keskimäärin?
Uusi tehtävä tietää uusia vakansseja ja uusia kuluja veronmaksajille. Mielestäni valvontatarvetta ei ole perusteltu kunnolla.
Tämä nauratti, koska Biaudet tekisi juuri näin, JOS hänellä olisi valtaa päättää asiasta:
Quote from: Uuno Nuivanen on 19.09.2013, 14:06:02
Bideen konttori varmistaa, että ensi vuonna maasta ei poisteta ketään.
Onneksi tilanne on sellainen, että Biaudet ei voi maasta karkotukseen vaikuttaa kun tuomioistuin on sen määrännyt. Tuo on taas jotain näitä EU-pykäliä joissa byrokratiaa voimistetaan ihmisoikeuksien ja milloin minkäkin oikeuksien nimissä. Kivahan se on että puoluekirjalla saadussa suojatyöpaikassa lähinnä peukaloita pyöritellessä kuluviin päiviin tulee melkein oikeita töitäkin, tekemistä nyt ainakin.
Juuri nyt kun tarve on säästää, niin yksi varma keino on järkeistää ja yksinkertaistaa prosesseja. Mutta mitä tekee maamme hallitus ? Päinvastaista !
Kun luin ton otsikon, nanosekunnin ajan ajattelin, että onpa hyvä kun joku taho ottaa asiakseen karkotuksista huolehtimisen :D Sitten palasin tähän synkkään todellisuuteen. Hienoa, että meillä on valtion rahoittamana kaksi kilpailevaa osapuolta. Toinen käsi haluaa karkoittaa, mutta toinen käsi nappaa ranteesta kiinni.
"Maasta poistamisten täytäntöönpanosta vastaa Suomessa poliisi tai rajatarkastusviranomainen"
Ja se RIITTÄÄ! Kunhan toimivat päätöksen mukaisesti.
Vapaaehtoinen paluu á la Biaudet:
"Lähdetkö vapaaehtoisesti?"
"En."
"No, jää sitten."
Ja vapaaehtoista paluuta voidaankin sitten soveltaa kaikkiin. Sehän hei säästää rahaa, kun ketään ei tarvitse palauttaa. Lentoliput on kalliita...
Jos tämän "sopivan, vaan ei pätevän" kukkis-suojatyöpaikka-virkamiehen päätäntävaltaan antaa jotain tällaista, niin ei hyvänen aika... Eiköhän ne oikeusturva-asiat ole käyty läpi jo karkoituspäätöstä tehdessä, ja läpinäkyvyyttä voi lisätä toisillakin tavoilla. Biaudet kyllä keksii joka ikisen karkoitettavan oikeusturvan heikkenevän vaikka millaisilla tavoilla, jos karkoitus yritetään laittaa täytäntöön.
Taas vihreä ideologia "Mihin VIELLÄ voidaan törsätä veronmaksajien rahoja?".
Onko hommalla mitään koottuja suvisten rahan törsäyksiä. tulee tässä heti mieleen hautalan somalia tuki ja camp jihad heti. Voitaisiin yrittää laskea noin mediasta plajonkon sitä rahaa kaadetaan loputtomaan kaivoon?
Läpinäkyvyyttä voisi lisätä vaikkapa sillä että karkotuspäätösten lisäksi julkistettaisiin tiedot siitä kuinka moni on oikeasti onnistuttu karkottamaan ja niiden osalta joita ei ole onnistuttu karkottamaan niin julkaistaisiin syy miksei karkotus ole onnistunut.
Tämähän on ihan luontevaa: oikeasti karkoitettavathan ovat melko mitätön vähemmistö maassa laittomasti oleskelevista :roll:
Quote from: Sitruunamelissa on 19.09.2013, 15:48:15
Vapaaehtoinen paluu á la Biaudet:
"Lähdetkö vapaaehtoisesti?"
"En."
"No, jää sitten."
Ehkä tarkoitit huumorilla, mutta tuolle kuvitteelliselle dialogille on valitettavasti KHO:n vahvistus. Jos käännytettävä ei lähde vapaaehtoisesti, eikä kotimaa halua ottaa pakolla lähetettäviä kansalaisiaan vastaan, hänelle on KHO:n päätöksen mukaan myönnettävä oleskelulupa.
Quote from: Roope on 19.09.2013, 16:27:14
Quote from: Sitruunamelissa on 19.09.2013, 15:48:15
Vapaaehtoinen paluu á la Biaudet:
"Lähdetkö vapaaehtoisesti?"
"En."
"No, jää sitten."
Ehkä tarkoitit huumorilla, mutta tuolle kuvitteelliselle dialogille on valitettavasti KHO:n vahvistus. Jos käännytettävä ei lähde vapaaehtoisesti, eikä kotimaa halua ottaa pakolla lähetettäviä kansalaisiaan vastaan, hänelle on KHO:n päätöksen mukaan myönnettävä oleskelulupa.
En tarkoittanut huumorilla, ikävä kyllä. Uskon tasan tarkkaan, että Biaudet on niin täydellisen ammattitaidoton lapanen, että kaikki ketkä eivät vapaaehtoisesti suostu lähtevänsä (toisin sanoen kukaan ei suostu), voivat vapaasti jäädä ihan millä perusteella tahansa. Ei tarvitse edes mennä korkeimpaan oikeuteen, tai olla tilanne, jossa kotimaa ei ota vastaan.
Quote from: JaanaT on 19.09.2013, 14:16:51
Touhu menee päivä päivältä hullummaksi. Tulisi ne vaalit nyt äkkiä!
Aivan, vaalien jälkeen tulee rukata erittäin monia lakeja uusiksi.
Jotta voitaisiin löytää vähintään muotoseikka, jolla voitaisiin poliisin toimi mitätöidä. Esim, että poliisi ei hymyillyt, kun tuli noutamaan maasta poistettavaa VÄHEMMISTÖN edustajaa.
Onko tästä uutisesta pääteltävissä, että Suomen hallitus ei luota Suomen poliisiin ja rajatarkastuslaitokseen? Bideen pönttökokoelmako on luotettavampi?
Quote from: Roope on 19.09.2013, 16:27:14
Quote from: Sitruunamelissa on 19.09.2013, 15:48:15
Vapaaehtoinen paluu á la Biaudet:
"Lähdetkö vapaaehtoisesti?"
"En."
"No, jää sitten."
Ehkä tarkoitit huumorilla, mutta tuolle kuvitteelliselle dialogille on valitettavasti KHO:n vahvistus. Jos käännytettävä ei lähde vapaaehtoisesti, eikä kotimaa halua ottaa pakolla lähetettäviä kansalaisiaan vastaan, hänelle on KHO:n päätöksen mukaan myönnettävä oleskelulupa.
Noin ovat ikävä kyllä KHO:n demlalaiset tuomarit päättäneet.
Tuo ratkeaa lakimuutoksella sillä KHO vain tulkitsee lakia.
Pitää säätää parempi laki jolla käännnytettävät ja karkotettavat lähtevät.
Lisäksi pitää ottaa käyttöön periaate että
jos maa ei ota karkotettavia/käännytettäviä kansalaisiaan automaattisesti ja ilomielin vastaan niin kyseiselle maalle ei anneta penniäkään kehitysapua.
Hautalahan juurikin kaksinkertaisti somalialle syydettävän rahan määrän vaikka eivät halua käännytettäviä/karkotettavia somaleita ottaa takaisin somaliaan.Toivottavasti seuraava hallitus ei ole niin sekaisin kuin nykyinen.
Quote from: samuliloov on 19.09.2013, 14:20:06
Kun poliisikaksikko lähtee saattamaan hankalaa kaveria vaikka Kongoon niin mukaan lähtee myös joku hysteerinen kukkahattu-muija?
Eli 2 kpl meno-paluulippuja ja 2 kpl menolippuja?
Quote from: Mekaanikko on 19.09.2013, 15:12:35
Kun luin ton otsikon, nanosekunnin ajan ajattelin, että onpa hyvä kun joku taho ottaa asiakseen karkotuksista huolehtimisen :D Sitten palasin tähän synkkään todellisuuteen. Hienoa, että meillä on valtion rahoittamana kaksi kilpailevaa osapuolta. Toinen käsi haluaa karkoittaa, mutta toinen käsi nappaa ranteesta kiinni.
Teoria menee käsittääkseni jotenkin niin, että jos viranomaiset eivät ole jatkuvassa sodassa keskenään (esim. poliisit ja lääkärit laittomien maahanmuuttajien suhteen), yhteiskunnasta uhkaa tulla fasistinen. En ole ihan varma, toimiiko teoria. Nimittäin nykymeiningillä se fasismi alkaa kuullostaa verrattain hyvältä.
HE 134/2013 vp eli "Lex Biaudet"
Ulkomaalaislakia, ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettua lakia sekä vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi, koska EU:n komissio on arvioinut, ettei Suomen lainsäädäntö kaikilta osin ole paluudirektiivin säännösten mukainen. Suomen ja komission välisissä neuvotteluissa on päädytty siihen, että täydentämällä lainsäädäntöä seitsemässä kohdassa päästään komissiota tyydyttävään lopputulokseen, eikä aihetta jatkotoimenpiteisiin ole.
Kyse EI ole EU:n oikeasti havaitsemista epäkohdista vaan asioista, joihin ylioppilas Eva Biaudet haluaa tunkea näppinsä.
EU:n paluudirektiivi ja se, mitä siinä oikeasti sanotaan:
Ehdotettu maasta poistamisen täytäntöönpanon valvonta voisi vaihdella laajuudeltaan kattaen kaikki palauttamisen vaiheet tai kohdistuen vain tiettyyn vaiheeseen kuten esimerkiksi matkaan säilöönottoyksiköstä lentokentälle. Vähemmistövaltuutettu on alustavasti arvioinut, että se ei nykyisillä resursseillaan kykenisi hoitamaan palautusten valvontaa direktiivin edellyttämällä tehokkaalla tavalla, vaan valvonnan järjestäminen edellyttäisi yhden henkilön vuosittaisen työpanoksen.
Maastapoistamisen valvontaa koskeva muutos perustuu paluudirektiivin säännökseen, joka on pantava kansallisesti täytäntöön. Direktiivi tai komission tulkinta sen sisällöstä eivät aseteta valvonnalle määrällisiä tai laadullisia vaatimuksia. Kysymys valvonnan edellyttämistä voimavaroista käsitellään ja ratkaistaan, kun on selvitetty ja suunniteltu toiminnan yksityiskohdat ja niiden aiheuttama tosiasiallinen kuormitus sekä päätetty valvonnan käynnistämisajankohdasta.
http://samapatuo.blogspot.fi/2013/09/he-1342013-vp-eli-lex-biaudet.html (http://samapatuo.blogspot.fi/2013/09/he-1342013-vp-eli-lex-biaudet.html)
Minusta asian voisi hoitaa niin, että vähemmistövaltuutettu saa hoitaa koko käytännön palauttamisen.
Tuomioistuin määrää, kenet palautetaan ja milloin, ja vähemmistövaltuutetun lafka lähtee saatolle. Jos palauttaminen ei onnistu tai palautettava karkaa, silloin vähemmistövaltuutetun lafkalta leikataan budjettia ja saattaja saa varoituksen - kolmannesta potkut.
Valvooko joku ulkopuolinen taho kaikkia poliisin ja rajavartiolaitoksen yksittäisiä toimia?
Ei.
Miksi siis tämä osa työstä sellaisen valvojan tarvitsee?
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex4000.sh?$%7BAPPL%7D=veps8999&$%7BBASE%7D=veps8999&$%7BTHWIDS%7D=0.13/1380542113_92579&$%7BTRIPSHOW%7D=html=vex/vex5000+form=vex5000&$%7BTHWURLSAVE%7D=13/1380542113_92579&$%7Bsavehtml%7D=/thwfakta/vpasia/vex/vex.htm)
Esityksen pääasiallinen sisältö (http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=HE+134/2013&base=erhe&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD)
QuoteEsityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislakia, ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettua lakia sekä vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettua lakia. Muutosehdotusten taustalla on tarve saattaa ulkomaalaislainsäädäntö vastaamaan paremmin Euroopan unionissa hyväksyttyä maahantuloa ja maasta poistamista koskevaa Schengenin rajasäännöstöä sekä matkustusasiakirjapäätökseen ja paluudirektiiviin perustuvaa sääntelyä.
Ulkomaalaislain maahantulon edellytyksiä ja maasta poistamista koskevia säännöksiä ehdotetaan täsmennettäväksi, jotta laista kävisi ilmi, milloin sovelletaan Schengenin rajasäännöstöä ja milloin ulkomaalaislakia. Lakiin lisättäisiin pääsyn epäämisen käsite, joka on Schengenin rajasäännöstössä määritelty menettely ulkorajalla tapahtuvalle maahantulon estämiselle. Pääsyn epäämisen lisääminen ulkomaalaislakiin edellyttää myös eräiden muiden säännösten täsmentämistä.
Ulkomaalaisrekisteristä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ulkomaalaisrekisteriin voitaisiin tallettaa tietoja myös henkilöistä, joiden pääsy jäsenvaltioiden alueelle evätään Schengenin rajasäännöstön perusteella.
Ulkomaalaislain passia koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi, koska Euroopan unionissa on päätetty uusista toimintatavoista vahvistettaessa ulkorajojen ylittämiseen oikeuttavia matkustusasiakirjoja.
Lisäksi ulkomaalaislakiin, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettuun lakiin sekä vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi joitakin paluu- ja palauttamiskysymyksiin liittyviä säännöksiä paluudirektiivin kansallisen täytäntöönpanon varmistamiseksi.
Esitys liittyy valtion vuoden 2014 talousarvioehdotukseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014. Matkustusasiakirjoja koskevat ulkomaalaislain muutokset tulisivat kuitenkin voimaan valtioneuvoston asetuksella myöhemmin säädettävänä ajankohtana.
Tämähän näyttäisi hyvältä näin pintapuolisesti silmäiltynä.
Jotain sekopäisyyttä yritetään nyt ujuttaa läpi koska tuossa ei tarkasti kerrota mitä ollaan muuttamassa ja lisäksi se tehdään talousarvioesityksen yhteydessä.
Aina kun ei kerrota tarkasti mitä ollaan tekemässä niin joku haluaa viedä jotain paskaa laiksi ilman median tai kansalaisten huomiota!
Biaudet vaatii lisää rahaa uuteen tehtävään liittyen.
QuoteLAUSUNTO: Palautusten monitorointiin liittyen työelämä- ja tasa-arvovalionkunnalle
Hallituksen esityksessä HE134/2013, ulkomaalaslakiin ehdotetaan muun muassa lisättäväksi uusi pykälä, jonka mukaan vähemmistövaltuutetun tehtävänä olisi valvoa maasta poistamisen täytäntöönpanoa sen kaikissa vaiheissa.
Lausunnossaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle vähemmistövaltutuettu kiinnittää muun muassa huomiota siihen, ettei lakiesityksessä ole laskettu vähemmistövaltuutetun uuden tehtävän talousvaikutuksia.
Ilman resursseja tehtävää ei voida hoitaa ja jollei tarvittavia resursseja myönnetä, vähemmistövaltuutettu joutuu tiedottamaan komissiolle, että emme pysty valvomaan palautuksia EU-direktiivin edellyttämällä tehokkaalla tavalla.
Lausunto kokonaisuudessaan (http://www.ofm.fi/download/48346_Hallituksen_esitys_laeiksi_ulkomaalaislain_ja_eraiden_siihen_liittyvien_laki.pdf)
http://www.ofm.fi/fi/ajankohtaista/1/0/lausunto_palautusten_monitorointiin_liittyen_tyoelama-_ja_tasa-arvovalionkunnalle
Turha toimisto, joka varmistaa että syrjintä jatkuu Suomessa, vaatii vielä lisää rahaa.
Toimisto, joka kuluttaa käsittämättömän paljon rahaa muutaman tapauksen hoitamiseen.
Ei ole kannattavaa touhua, tuon sulkemalla saisi säästettyä rahaa vaikkapa lastensairaalalle. Tai aidoille asunnottomille. Tai syrjäytyneille nuorille. Tai...
EDIT: lastensairaalaa käyttävät myös Suomessa asuvien maahanmuuttajien lapset. Asunnottomien joukossa sanotaan olevan myös maahanmuuttajia. Syrjäytyneistä nuorista osa on maahanmuuttajia tai maahanmuuttajien lapsia. Tasa-arvoista kohtelua kaikille, ei syrjintää.
Ihan asiallinen lausunto. On selvää että jos tehtäviä lisätään siihen tarvitaan myös resursseja. Viime vuonna siis poistettiin noin 2300 ihmistä.
MIKSI ihmeessä hallitus moista päätti?
Nyt olisi Soinilla taas etusivun ostamisen paikka. Tuo typeryyshän täytyy saada julkiseksi että kansa näkisi mitä tapahtuu ja mitä poliitikot päättävät.
Quote from: Tommi Korhonen on 01.11.2013, 08:55:58
MIKSI ihmeessä hallitus moista päätti?
Nyt olisi Soinilla taas etusivun ostamisen paikka. Tuo typeryyshän täytyy saada julkiseksi että kansa näkisi mitä tapahtuu ja mitä poliitikot päättävät.
Eikö se ollut vasta ehdotus? Jos on niin sen voisi nyt edes yrittää tyrmätä.
Quotetehtävänä olisi valvoa maasta poistamisen täytäntöönpanoa sen kaikissa vaiheissa.
Kaikissa vaiheissa? Siis ihan sinne Mogadishun lentokentälle asti "tarvittaessa". Haistan jälleen järjetöntä rahankäyttöä. Ja kukas ne "väärinkäytökset" olikaan ilmoitellut EU:n suuntaan? Piiri pieni heruttaa omiensa viraston käyttöön rahaa.
Quote from: Katarina.R on 01.11.2013, 08:52:12
Ihan asiallinen lausunto. On selvää että jos tehtäviä lisätään siihen tarvitaan myös resursseja. Viime vuonna siis poistettiin noin 2300 ihmistä.
Eihän siinä ole mitään järkeä että ulkomaalaisia päästetään Suomeen ja sitten poistetaan, parempi olisi olla päästämättä niitä tänne niin ei sitten tarvitse poistaakaan.
Sent from my GT-S5690 using Tapatalk 2
Jos Eva "bidee" Biaudet saa päättää, niin ketään ei poisteta maasta jos eksotiikkakerroin on tarpeeksi korkea. Suomen lähiöitten afrikkalaistaminen ei saa viivästyä yhtään. Aikataulussa on pysyttävä.
Jännää ajatella, että meillä vihdoinkin panostetaan rajavalvontaan. Tosin tässä tapauksessa valvotaan pois päin lähetettäviä. Yleensä rajavalvontaa tehdään siten ettei maahan pääse myöhemmin poistettavia henkilöitä.
Meillä kovasti on toitotettu ettei rajoja pitäisi sulkea, eikä olla tynnyrissä. Nyt vähemmistövaltuutettu on sulkemassa rajoja ulospäin ja tekemässä suomesta tynnyriä, jotta ei karkotettavat voimavarat valu ulos. ELÄKÖÖN JÄRJENKÄYTTÖ!
Touhu menee päivä päivältä hullummaksi. Tulisi ne vaalit nyt äkkiä!
Aivan, vaalien jälkeen tulee rukata erittäin monia lakeja uusiksi.
[/quote]
Joo. SDP:n kannatus on nousemassa. Siitä ei hyvä seuraa.
Quote from: VH on 30.10.2013, 07:31:33
Etelä-Saimaa paperiversio 30.10.2013
QuoteVäärennetyistä rajapapereista ehdollista
Lappeenranta.
Väärennetyn Jemenin passin kanssa Suomeen saapunut somalimies sai tiistaina kuukauden mittaisen ehdollisen vankeustuomion. Koeaika kestää vuoden.
Maaliskuussa Nuijamaan kautta maahan tulleen miehen passissa oli Kreikan oleskelulupatarra ja kaksi väärennettyä Kreikan rajatarkastusleimaa.
Mies elelee tällä hetkellä suomalaisessa vastaanottokeskuksessa.
Tässäpä malliesmerkki järjenkäytöstä.
Maaliskuussa saapui maahan väärennetyin asiakirjoin, lokakuussa kuukauden ehdollinen tuomio, elelee vastaanottokeskuksessa.
Tavoite saavutettu, taikaseinä kustantaa kaiken loppuelämän ajan...
Quote from: samuliloov on 19.09.2013, 14:20:06
Kun poliisikaksikko lähtee saattamaan hankalaa kaveria vaikka Kongoon niin mukaan lähtee myös joku hysteerinen kukkahattu-muija?
Toivottavasti tuo kukkahattu olisi Bidee . Saisi oletettavasti hattuunsa lannoitetta hankalan keenerin taholta . :)
Quote from: VH on 01.11.2013, 09:32:22
Quote from: VH on 30.10.2013, 07:31:33
Etelä-Saimaa paperiversio 30.10.2013
QuoteVäärennetyistä rajapapereista ehdollista
Lappeenranta.
Väärennetyn Jemenin passin kanssa Suomeen saapunut somalimies sai tiistaina kuukauden mittaisen ehdollisen vankeustuomion. Koeaika kestää vuoden.
Maaliskuussa Nuijamaan kautta maahan tulleen miehen passissa oli Kreikan oleskelulupatarra ja kaksi väärennettyä Kreikan rajatarkastusleimaa.
Mies elelee tällä hetkellä suomalaisessa vastaanottokeskuksessa.
Tässäpä malliesmerkki järjenkäytöstä.
Maaliskuussa saapui maahan väärennetyin asiakirjoin, lokakuussa kuukauden ehdollinen tuomio, elelee vastaanottokeskuksessa.
Tavoite saavutettu, taikaseinä kustantaa kaiken loppuelämän ajan...
Kuukausi ehdollista... Huijari makoilee täysihoidossa vastaanottokeskuksessa, ei siis edes lukkojen takana.
Kyllä nyt varmaan Afrikka vapisee tämän ankaran rangaistuksen edessä ja muut siellä lähtökuopissa olevat helppoheikit jättävät yrittämättä maahantunkeutumista :facepalm:
Maahanmuuttajien palauttamiseen ei ole kuin yksi järkevä konsti, sama kuin pullonpalautuksessa,
eri kansallisuuksille annetaan tietty pantti jonka palauttaja saa. Tällä luotaisiin paljon uusia työpaikkoja. Esim. somalin palautus rajan yli, pantti 5000€, kenialainen 4000€, lähi-itä 3900€, aasia 40cnt. Pantti voisi olla myös negatiivinen, esimerkiksi rikkaan venäläisen palautus -10000 tai suomalaisella korvaamattiman työperäisen maahanmuuttajan poisto -500€
Jorma Ollilan työryhmä ehdottanee kohta että maahanmuuttajille asennettaisiin GPS seurantalaite jolla siirtymisen rajan yli voisi todentaa.
Minä pidän varsin outona, että vähemmistövaltuutetulla on toimivaltaa maahanmuuttoasioissa, joihin käännytys kuuluu. Toimivallaan pitäisi alkaa vasta oleskelulupapäätöksestä. Vasta silloin voi henkilön sanoa kuuluvan Suomessa olevaan vähemmistöön.
Quote from: Mursu on 01.11.2013, 10:49:25
Minä pidän varsin outona, että vähemmistövaltuutetulla on toimivaltaa maahanmuuttoasioissa, joihin käännytys kuuluu. Toimivallaan pitäisi alkaa vasta oleskelulupapäätöksestä. Vasta silloin voi henkilön sanoa kuuluvan Suomessa olevaan vähemmistöön.
Suomalaisen ajattelutavan mukaan kaikki maailman ihmiset kuuluvat suomalaiseen vähemmistöön. Suomalaiset ovat maailman pienin enemmistö, jonka tehtävänä on pitää huolta kaikista muista paitsi suomalaisista.
Quote from: Katarina.R on 01.11.2013, 08:52:12
Ihan asiallinen lausunto. On selvää että jos tehtäviä lisätään siihen tarvitaan myös resursseja. Viime vuonna siis poistettiin noin 2300 ihmistä.
Kai olet tietoinen, miten vähän työtehtäviä vähemmistövaltuutetun toimiston henkilöillä nykyään on. Jossain minun viestihistoriassani on laskettu, kuinka hämmästyttävän paljon yhdelle yhteydenotolle on aikaa käytettävissä.
Edit. Vähemmistövaltuutetun vuosikertomuksesta. Yhteydenottoja vuonna 2012 oli 641.
http://www.ofm.fi/download/43529_VV_vuosikertomus_2012_suomi.pdf (http://www.ofm.fi/download/43529_VV_vuosikertomus_2012_suomi.pdf)
Toimistossa on 12 työntekijää.
Yhden yhteydenoton hoitamiseen on yli 6 työpäivää, eli yli 50 tuntia. :o
Kyllä näistä ulkomaalaisita pidetään huolta. Huolenpito alkaa ennen, kun olet jo suomessa. Ja, jos olet omin rahoin päässyt rajalle, niin sitten se huolenpito vasta alkaakin.
Sen jälkeen on elämä ilmaista. Ei tarvii edes kieltä osata, töistä nyt puhumattakaan, niin silti kaikki on ilmaista. Kumminkin, jos siitäkin huolimatta tulee rahavaikeuksia voit huoletta kolkata jonkun kanta asukkaan pariinkin eri kertaan, etkä siitäkään huolimatta joudu tästä ihanuuksien ihmemaasta pois, jos et halua. Olitko yllättynyt? Niin minäkin!
Kohdistuisi tuo huolenpito välillä Suomalaisiinkin. Aloittakaa vaikka Lastensairaalasta!
Tänään on tämä asia käsittelyssä täysistuntosalissa. Aikaisintaan tuossa klo 17 jälkeen.
Quote10) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
Ensimmäinen käsittely
Hallituksen esitys HE 134/2013 vp | Käsittelytiedot
Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 19/2013 vp
(mietintöön sisältyy yksi vastalause, jossa §-muutosehdotuksia ja hylkäysehdotuksia)
Ettei vain olisi poliisien keskuudessa esintynyt rasismia, kun karkotettava menestyksellisesti ulosteitaan heihin hieroi?
Nyt vähemmistövaltuutetulle määräraha wc-paperin ja käsidesin hankintaan, ettei karkotettavan tarvitse poliiseihin pyyhkiä. :'( :flowerhat:
Tästä
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/havm_19_2013_p.shtml (http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/havm_19_2013_p.shtml)
voi tavata perussuomalaisten lakiesitykseen tekemän vastalauseen.
Eilinen keskustelu katsottavissa http://verkkolahetys.eduskunta.fi/webtv.case#c=29644509&v=34030525&p=782700&l=fi&t=0
Asiasta äänestettiin hetki sitten. Vain Perussuomalaiset ja Muutoksen Hirvisaari äänestivät lakia vastaan.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=1.16/1386861256_272420&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?$%7BAPPL%7D=aanestysu&$%7BBASE%7D=aanestysu&$%7BTHWIDS%7D=1.16/1386861256_272420&$%7Boohtml%7D=aax/hex5000&$%7Bhtml%7D=aax/aax5000&$%7Bsnhtml%7D=aax/aaxnosyn&$%7Bsavehtml%7D=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm)
Kauanko Biaudet muuten vielä jatkaa sekoilua vähemmistövaltuutetun virassaan? Ei kai tuo mikään eläkevirka ole tuolle tärähtäneelle höyrypäälle?
Quote from: Blanc73 on 12.12.2013, 20:17:44
Kauanko Biaudet muuten vielä jatkaa sekoilua vähemmistövaltuutetun virassaan? Ei kai tuo mikään eläkevirka ole tuolle tärähtäneelle höyrypäälle?
Yrittää laajentaa tonttinsa yhdenvertaisuusvaltuutetuksi ja ryhtyä mestaroimaan muun muassa työpaikoilla. Jos se ei onnistu tämän hallituksen aikana, niin poistunee takavasemmalle varsinaiseen eläkevirkaansa.
Quote from: Riukulehto on 12.12.2013, 17:21:27
Asiasta äänestettiin hetki sitten. Vain Perussuomalaiset ja Muutoksen Hirvisaari äänestivät lakia vastaan.
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=aanestysu&${BASE}=aanestysu&${THWIDS}=1.16/1386861256_272420&${oohtml}=aax/hex5000&${html}=aax/aax5000&${snhtml}=aax/aaxnosyn&${savehtml}=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm (http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?$%7BAPPL%7D=aanestysu&$%7BBASE%7D=aanestysu&$%7BTHWIDS%7D=1.16/1386861256_272420&$%7Boohtml%7D=aax/hex5000&$%7Bhtml%7D=aax/aax5000&$%7Bsnhtml%7D=aax/aaxnosyn&$%7Bsavehtml%7D=/thwfakta/aanestys/aax/aax.htm)
Luonnollisesti myös Kepu äänestää muun hallituksen mukaisesti.
mitenkään tähän liittymättä: http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/joulupukki_kokoomus_edkr-13058 (http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/joulupukki_kokoomus_edkr-13058)
Miksi Biaudet mitään muuttaisi kun kerran kaikki menee hyvin, eikä kukaan vastusta mikään lailla. Kaikki menee juuri niinkuin hän on suunnitellut?
Sent from my Nexus 7 using Tapatalk
Valtamedian uutisointia odotellessa. :roll:
Eikös tämä ole loistava uutinen. Meillä on vähemmistövalvoja joka valvoo että vähemmistöt varmasti tulee poistettua maasta. Sitten kun homma on valmis, niin hän voi viettää lokoisia päiviä, vailla vähemmistöistä aiheutuvaa murhetta. Ja mielellään sen palkan siinä vaiheessa maksaa...
Vähemmistövaltuutettu ryhtyy valvomaan ulkomaalaisen maasta poistamista. Tähän asti mikään taho ei ole valvonut kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden poistamista maasta.
Poistamisten täytäntöönpanosta vastaa poliisi.
Viime vuonna Suomesta joutui lähtemään 2 362 henkilöä. Maasta joutuu poistumaan joko käännyttämisen tai maasta karkottamisen seurauksena.
Maanantaina voimaan tulleen lakimuutoksen tarkoituksena on mm. kehittää maasta poistamisen valvontaa ja parantaa maasta poistettavien oikeusturvaa.
TS
Ja arvata saattaa mitä tästä seuraa.
Laki tarkoittaa varmasti suomeksi "vähemmistövaltuutettu vaikeuttamaan maasta poistamista". Todennäköisesti maastapoistamiset tulee lain voimaan tultua vähenemään.
Jaaha, ei riitä että maastapoistettava rimpuilee poliisien kainalossa, vähemmistöviranomainen tulee vielä potkimaan nilkkoihin.
Enää ei tarvitse hyysärijuristien yksin taistella asiakkaidensa puolesta
Ennen riitti vain juristin ohje pitää esimerkiksi tolpasta
terminaalissa kiinni tai vaihtoehtoisesti leikkiä sairaskohtauksen saanutta. Veikkaisin,
että jatkossa saamme varmemmin pidettyä murhaajat ja
raiskaajat maassamme.
Häh?
Ulkomaalainen muuttuu Suomessa automaattisesti suojeltavaksi vähemmistöksi ?
Tässähän ei ole taas mitään järkeä, taas kerran kasvatetaan byrokratiaa ja luodaan työtä jota tekevät ristiin rastiin eri toimijat toistensa tonteilla hääräten.
Kohta varmaankin Bidee lausumat ylittävät lakien määräykset ja tuomio-istuinten päätökset....
Profetia:
Pian näemme työpaikkailmon jossa haetaan ylitarkastajia vähemmistövaltuutetun kioskiin duuniin, ykkösvaatimuksena vaatimuksena pottunenistä poikkeava etninen tausta ja kukkahattu.
Sen jälkeen haetaan sihteereitä lisää koska puljun ylitarkastajat lisääntyneet.
Tämä hulluus ei tunnu loppuvan, syöpä senkun leviää :facepalm:
QuoteVähemmistövaltuutettu valvomaan ulkomaalaisten palautuksia
Vähemmistövaltuutetulla on vuoden alusta alkaen toimivalta valvoa ulkomaalaisen maasta poistamista. Muutos liittyy Schengenin rajasäännöstön, paluudirektiivin ja EU:n matkustusasiakirjapäätöksen ja Suomen lainsäädännön yhteensovittamiseen.
Valtioneuvosto esitti lain muutosten vahvistamista tänään ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki 30.12.2013. Muutokset tulevat voimaan 1.1.2014.
EU-asetusten ja Suomen lainsäädännön yhteensovittamisen myötä ulkomaalaislakiin lisättiin myös uusia käsitteitä, kuten pääsyn epääminen. Ulkomaalaisen pääsy voidaan evätä rajanylityksen yhteydessä, jos henkilö ei täytä maahantulon edellytyksiä ja oleskelu kestää alle kolme kuukautta.
Läpinäkyvyyttä maasta poistamisen toimeenpanoon
Nykyisin maasta poistamisten täytäntöönpanosta vastaa Suomessa poliisi. Vuonna 2012 Suomesta poistettiin 2 362 henkilöä. Ulkomaalaisen maasta poistaminen perustuu joko käännyttämistä tai maasta karkottamista koskevaan päätökseen. Tähän asti mikään ulkopuolinen taho ei Suomessa ole valvonut maasta poistamisen täytäntöönpanoa.
Lain muutosten tavoitteena on kehittää maasta poistamisen valvontaa, lisätä toiminnan läpinäkyvyyttä ja vahvistaa sekä palautettavien henkilöiden että heidän saattajiensa oikeusturvaa. Komissio on korostanut laillisuusvalvonnasta vastaavan tahon itsenäistä rooliasuhteessa tahoon, joka käytännössä toimeenpanee palautukset.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden alusta, mutta matkustusasiakirjoja koskevat ulkomaalaislain muutokset tulevat kuitenkin voimaan myöhemmin säädettävänä ajankohtana.
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=405431
Quote
Tasavallan presidentti vahvisti 30.12.2013 seuraavat lait:
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta, laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain 6 ja 9 §:n muuttamisesta, laki säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta ja laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annetun lain 2 §:n muuttamisesta (HE 134/2013 vp). Ulkomaalaislakiin lisätään uusia käsitteitä kuten pääsyn epääminen, vaatimus siirtyä toiseen jäsenvaltioon, pakenemisen vaara ja palauttaminen. Ulkomaalaisen pääsy voidaan evätä rajanylityksen yhteydessä, jos henkilö ei täytä maahantulon edellytyksiä ja oleskelu kestää alle kolme kuukautta. Kolmannen maan kansalaista on vaadittava siirtymään toiseen jäsenvaltioon ennen palautuspäätöksen tekemistä, jos hänellä on sinne voimassaoleva oleskelulupa. Pakenemisen vaaran määritelmää sovelletaan arvioitaessa ulkomaalaisen säilöönottoedellytyksiä ja jätettäessä vapaaehtoisen paluun aika määräämättä. Palauttamisen määritelmällä täsmennetään, että palauttamisella tarkoitetaan sekä palauttamista että vapaaehtoista paluuta ja kohdevaltion määritelmällä säädetään lain tasolla periaatteet, jolla palautuksen kohdevaltio määritellään. Lisäksi vähemmistövaltuutetulle säädetään toimivalta valvoa palautusten täytäntöönpanoa. Lait tulevat voimaan 1.1.2014. Matkustusasiakirjoja koskevat ulkomaalaislain muutokset tulevat kuitenkin voimaan valtioneuvoston asetuksella. (SM ylitarkastaja Mirkka Mykkänen 071 878 8618)
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta, laki ulkomaalaisrekisteristä annetun lain 7 §:n muuttamisesta, laki aravarajoituslain 4 §:n muuttamisesta, laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta, laki kansanterveyslain 14 §:n muuttamisesta, laki erikoissairaanhoitolain 3 §:n muuttamisesta, laki lapsilisälain muuttamisesta ja laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta (HE 139/2013 vp). Ulkomaalaislakia yksinkertaistetaan ja selvennetään. Lakiin lisätään säännös neljän kuukauden enimmäiskäsittelyajasta työntekoperusteista oleskelulupaa koskeville hakemuksille. Yhdistelmäluvan haltijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti jäsenvaltion omien kansalaisten kanssa muun muassa tietyillä sosiaaliturvan aloilla. Lait tulevat voimaan 1.1.2014. (SM ylitarkastaja Mirkka Mykkänen 071 878 8618)
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=404976
Toisaalta tämä laki vähentää väkivaltaa.
Enää ei tarvitse vasaralla hakata poliisin pääkalloa murskaksi tai lentokoneessa
työntää ulostetta poliisin kasvojen ontelot täyteen. Poliisille siis parempi.
Jatkossa kukkahattu puhaltaa yksinkertaisesti pelin poikki ja karkoitettava ehtii vielä Turussa Forteen illaksi.
Aihetta käsittelevät ketjut on nyt yhdistetty.
Nyt olisi logistinen ongelma hoidettu. Vähemmistöturhake ja poistettava valepakolainen ovat samassa paikassa,
Poistetaan molemmat Suomesta samalla koneella....
Miksi sieluni silmin näen kokoajan tilanteen jossa Biaudet huutaa, itkee ja raivoaa poliisille/rajavartijalle, joka yrittää poistaa maasta sosiaaliturvaturistia? Minusta se ei ole edes kaukaa haettu skenaario, koska epäilen tuon naisen mielenterveyttä hyvinkin vahvasti. Suojatyöpaikassaan lilluva destruktiomokuttaja.
Quote from: Blanc73 on 30.12.2013, 16:51:35
Miksi sieluni silmin näen kokoajan tilanteen jossa Biaudet huutaa, itkee ja raivoaa poliisille/rajavartijalle, joka yrittää poistaa maasta sosiaaliturvaturistia?
Tai soittaa torvea? :)
Quote from: Blanc73 on 30.12.2013, 16:51:35
Miksi sieluni silmin näen kokoajan tilanteen jossa Biaudet huutaa, itkee ja raivoaa poliisille/rajavartijalle, joka yrittää poistaa maasta sosiaaliturvaturistia? Minusta se ei ole edes kaukaa haettu skenaario, koska epäilen tuon naisen mielenterveyttä hyvinkin vahvasti. Suojatyöpaikassaan lilluva destruktiomokuttaja.
No, tekeepähän sentään jotain. Thors sen sijaan vetelee sikeitä istunnossa ja näkee unia
mustasta letkusta monikulttuurista. ;D