Kehitysministeri Hautala Brysselin Somalia-konferenssiin - Suomi kaksinkertaistaa tukensa Somalialle
Avunantajamaat ja kansainväliset järjestöt kokoontuvat korkean tason Somalia-konferenssiin Brysseliin maanantaina 16. syyskuuta. Konferenssissa on määrä hyväksyä yhteiset periaatteet eli poliittinen sopimus, joka määrittää Somalialle annettavan avun painopisteitä ja tavoitteita seuraavan kolmen vuoden ajan. Brysseliin matkustavalla kehitysministeri Heidi Hautalalla on viemisinään lupaus Suomen tuen kaksinkertaistamisesta vuodesta 2014 eteenpäin.
Somalian poliittinen kehitys on ollut myönteistä, mutta maan turvallisuustilanne on hyvin hauras. Kokouksen tavoitteena on vahvistaa Somalian hallituksen ja avunantajien yhteistyötä ja parantaa avun perille menoa ja vaikutusta Somalian kehitykselle. Keskustelun aiheita ovat erityisesti Somalian poliittinen kehitys, sosiaalinen ja taloudellinen jälleenrakentaminen sekä oikeusvaltiokehitys ja turvallisuustilanne.
Suomen tuki Somalialle on ollut noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa, koostuen humanitaarisesta avusta, kahdenvälisistä hankkeista ja kansalaisjärjestöille annettavasta tuesta. Nyt Suomi lähes kaksinkertaistaa tukensa Somalialle vuodesta 2014 eteenpäin. Jos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.
Ministeri Hautala vieraili Somaliassa huhtikuussa 2013 yhdessä ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa. Vierailulla saatiin ensikäden tietoja Somalian tilanteesta ja tuettiin maan hallitusta sen työssä Somalian kehittämiseksi.
Konferenssin yhteydessä ministeri Hautala käy kahdenväliset keskustelut Somalian presidentin Hassan Sheikh Mohamudin kanssa.
Lisätietoja: kehitysministerin lehdistöavustaja Milma Kettunen, puh. 040 522 9869
Tiedote (195/2013) julkaistu ulkoministeriön sivuilla 13.9.2013.
http://www.heidihautala.fi/2013/09/kehitysministeri-hautala-brysselin-somalia-konferenssiin-suomi-kaksinkertaistaa-tukensa-somalialle/
Liittyköhän tämä jotenkin perjantai 13. päivään? Olipahan taas loistouutinen. Ens viikolla taas entistä motivoituneempana duuniin hankkimaan verorahoja.
No tuo 18 miljoonaakin on vain noin 18 somalialaista elintasopakolaista Suomessa, eli todella pieniä rahoja niihin rahavirtoihin verrattuna, jotka kuluu turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttäjiin. Toki tuokin määrä vituttaa, kun reumasairaille suomalaisille lapsille ei ollut antaa edes 2 miljoonaa.
On olemassa mustia aukkoja, ja sitten on Somalia. Sillä erotuksella että mustasta aukosta vuotaa sinne joutunutta materiaa ns. Hawkingin säteilynä, kun taas Somalia imee kaiken (rahan) itseensä. Tai no, säteilee sieltä moniosaajia pohjoiseen. ???
Nimet tämän päätöksen takaa, samoin edellisen. Minun Suomeni ei ole luvannut penninsentinkillinkiäkään.
Minun Suomeni ei anna edes tiukoin ehdoin lainaa niin kauan, kun se pyssyjen kanssa heiluminen maistuu paremmalta kuin kuokkiminen.
Käy Hautalan p..naama selittämässä tämä ja jos ei se mene kaaliin, niin voivoit sullekin!
Mokadiskoon syydetään miljoonia. Yle jos uutisoisi tästä pääutisissaan niin virheiden kannatus olisi seuraavissa gallupeissa alle 5 %.
Mistä ne rahat tulevat, taikaseinäähän ei oikeasti ole, ainakaan suomalaisille, jotka tuonKIN joutuvat maksamaan? Kyseessä on siis lisävelka suomalaisille, jotta stalinisti Hautala saa paistatella hyväntekijänä maailman ytimissä. Ei jumalauta noita sikoja!!
Eihän kehitysapubudjettia ole käsittääkseni nostettu, tukia siis vähennetään jostain muusta kohteesta. Somalia on nyt siinä vaiheessa että jälleenrakennus voi alkaa jolloin painotus vähän muuttuu.
Quote from: Lasse Nortunen on 13.09.2013, 17:22:06
Kehitysministeri Hautala Brysselin Somalia-konferenssiin - Suomi kaksinkertaistaa tukensa Somalialle
Brysseliin matkustavalla kehitysministeri Heidi Hautalalla on viemisinään lupaus Suomen tuen kaksinkertaistamisesta vuodesta 2014 eteenpäin.
Jos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.
Luotettavat rahoituskanavat, eli suomalaiset veronmaksajat > Hautalan tili Sveitsissä > loppu musuille jos jotain jää.
Pelkään, että Somalian auttaminen luo uhkakuvan, että somalien Suomeen tulo vähenee.
Quote from: Katarina.R on 13.09.2013, 18:03:39
Eihän kehitysapubudjettia ole käsittääkseni nostettu, tukia siis vähennetään jostain muusta kohteesta. Somalia on nyt siinä vaiheessa että jälleenrakennus voi alkaa jolloin painotus vähän muuttuu.
No ensinnäkin, sinun 'käsittääkseni' Lehrer Lämpel ei vielä kerro muuta kuin sen että sinä et käsitä ja toisaalta, miksi ei rahoja käytetä Suomen hyvinvointivaltion jälleenrakentamiseen, sen joka on nimenomaan romutettu tällaisilla rahansiirroilla muiden kuin suomalaisten hyväksi?
QuoteJos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.
Ongelmahan tosiaan tässä on se, että ei ole tarpeeksi "putkea" rahan pumppaamiseen - ei se, että meillä ei olisi rahaa tunkea Afrikkaan...
:roll:
se yksi ruotsalainen toimittaja kävi jo selvittämässä, että suurin osa annetusta avusta myydään mustassa pörssissä ja rahoilla ostetaan aseita. joku idiootti ministeristason henkilö ei varppina kyllä tiedä sitä asiaa. eihän?
Quote from: Miniluv on 13.09.2013, 18:15:54
QuoteJos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.
Ongelmahan tosiaan tässä on se, että ei ole tarpeeksi "putkea" rahan pumppaamiseen - ei se, että meillä ei olisi rahaa tunkea Afrikkaan...
:roll:
Hautala varmaan joutuu tekemään useammankin matkan pienen vihertävän delegaation kanssa löytääkseen sen putken ja varmistaakseen, että putken päässä on ''oikeat tyypit" kassit auki kun rahnaa alla tulvia. Noista matkoista joutuvat luonnollisesti veloittamaan sopivan osuuden tuosta uudesta rahanlevitysoperaatiosta, vaikka vaan millin tai pari.
Quote from: Nousuhumala on 13.09.2013, 18:24:22
Taustalla ehkä naiivi hyvää tarkoittava idea, mutta mielestäni toivoton projekti silti. Somaleiden tulisi itse saada asiansa voimavaramaassa kuntoon, jotta kehitys olisi paremmalla pohjalla. Parempi opettaa koneinsinööri kalastamaan, kuin antaa suoraan kalaa. Koulutusta voisimme tarjota, mutta sekin on vähän siinä ja siinä, koska islam. Mitään muuta tukea meidän ei pitäisi antaa, paitsi jos sillä saataisiin Suomen somalit palaamaan rakentamaan maataan.
Ehkäpä kuitenkin kondomeja ja ehkäisyneuvontaa.
http://hommaforum.org/index.php/topic,87209.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,87209.0.html)
Quote from: Nousuhumala on 13.09.2013, 18:24:22
... Koulutusta voisimme tarjota, mutta sekin on vähän siinä ja siinä, koska islam.
Suomi lisää tukea (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091317485356_uu.shtml) .. Suomen ensimmäinen rahoituspäätös on 4 miljoonaa euroa vuosille 2013 ja 2014.
"Olen täysin vakuuttunut siitä, että investoinneilla
tyttöjen ja naisten koulutukseen on vahva kerrannaisvaikutus kaikkiin kansainvälisiin kehitystavoitteisiin. Oikeus opetukseen on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus, eikä ainoastaan sitä. Se on yhteiskunnallisten muutosten keskeinen käynnistäjä. Global Partnership for Education kohdistaa tukensa juuri sinne, missä sitä eniten tarvitaan: köyhimpiin maihin ja hauraisiin valtioihin, sekä
tyttöjen koulutukseen, toteaa Hautala."
Mitähän olisivat mieltä esim. Pakistanin muslimit Hautalan puheen boldatuista kohdista?
Hautala on siis pannut haisemaan yhdessä päivässä kahteen projektiin(sa) jo useita miljoonia euroja suomalaisten rahoja muiden kuin suomalaisten hyvinvointiin!! Kuka sille tuollaisia lupia antaa?
Kokonaiskuvio on se, että Suomi käyttää 1,18 mrd e vuodessa kehitysyhteistyöhön ja on itse asiassa jo aika vaikeaa keksiä, mihin tuo käytettäisiin. Rahaa on niin sanotusti niin, ettei paskalle taivu. Jännästi ei myöskään ole pelkoa, että jatkossa olisi yhtään sen vähempään. Päin vastoin huoli on, ettei Suomi saavuta 0,7 % BKT-osuutta 2015 mennessä ja maine menee. Toisaalta BKT supistuu nyt niin kätevästi, että varmaan saavutetaankin.
Joka ainoa sentti kehyrahaa on jotain aivan käsittämätöntä rahan tuhlausta. Kerran juttelin israelilaisen kanssa, joka ei voinut tajuta, ettei Suomi saa kehyrahoista mitään vastineeksi: "Not even labour?!"
Quote from: moniosaaja on 13.09.2013, 17:45:47
Nimet tämän päätöksen takaa, samoin edellisen. Minun Suomeni ei ole luvannut penninsentinkillinkiäkään.
Minun Suomeni ei anna edes tiukoin ehdoin lainaa niin kauan, kun se pyssyjen kanssa heiluminen maistuu paremmalta kuin kuokkiminen.
No tämähän on se edustuksellisen demokratian ongelma, ettei äänestäjällä ole mahdollisuutta vaikuttaa järjettömiin päätöksiin. Eipä silti, jokainen Hautalaa äänestänyt lienee edustajansa kaltainen haahuilija.
Edes ministerillä ei saisi olla mandaattia keskustelun aiheena olevan kaltaiseen rahanluovutukseen.
Onkohan Somaliassa ankara veroprosentti.
Hyväksyn tämän, mikäli somaleita lähetetään vastaavasti takaisin eikä otetaan yhtäkään sisään. Vaikka periaatteessa velkarahaahan tässäkin annetaan pois. Parempi sekin kuin ottaa pysyviä ongelmia maahan.
Voisiko tuen maksaa somaleissa?
Quote from: JaanaT on 13.09.2013, 18:30:49
Quote from: Nousuhumala on 13.09.2013, 18:24:22
... Koulutusta voisimme tarjota, mutta sekin on vähän siinä ja siinä, koska islam.
Suomi lisää tukea (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091317485356_uu.shtml) .. Suomen ensimmäinen rahoituspäätös on 4 miljoonaa euroa vuosille 2013 ja 2014.
"Olen täysin vakuuttunut siitä, että investoinneilla tyttöjen ja naisten koulutukseen on vahva kerrannaisvaikutus kaikkiin kansainvälisiin kehitystavoitteisiin. Oikeus opetukseen on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus, eikä ainoastaan sitä. Se on yhteiskunnallisten muutosten keskeinen käynnistäjä. Global Partnership for Education kohdistaa tukensa juuri sinne, missä sitä eniten tarvitaan: köyhimpiin maihin ja hauraisiin valtioihin, sekä tyttöjen koulutukseen, toteaa Hautala."
Mitähän olisivat mieltä esim. Pakistanin muslimit Hautalan puheen boldatuista kohdista?
Hautala on siis pannut haisemaan yhdessä päivässä kahteen projektiin(sa) jo useita miljoonia euroja suomalaisten rahoja muiden kuin suomalaisten hyvinvointiin!! Kuka sille tuollaisia lupia antaa?
Tyttöjen ja naisten koulutus on hyvää tukea, jos rahat todella menevät siihen tarkoitukseen ja koulutus paranee sillä. Tilastojen mukaan se pienentää väestönkasvua.
Kaikenlaista muista hömppähankkeista (kuten esim. mehiläishoitotuista) voidaan vähentää reilusti.
Mites se alijäämäinen budjetti ja menoleikkaukset?
Quote from: Nuiva kansalainen on 13.09.2013, 23:22:24
Mites se alijäämäinen budjetti ja menoleikkaukset?
Mites se globaali vastuu, sitoutuminen kansainvälisiin sopimuksiin, ihmisoikeudet ja orjalaivojen terva?
Luin juuri Economistista että somalit ovat ylivoimaisesti surkein ja avuttomin kansallisryhmä Britanniassa. Häviää muille 6-0 työllistymisessä jne.
Eli mitä enemmän avustetaan sinne paikan päälle Somaliaan niin sen vähemmin tulee ongelmia kotiin. Somalit eivät pysty Britanniassa suurin piirtein persettään pyyhkiä ilman kantaväestön työstöä.
Quote from: Lasse Nortunen on 13.09.2013, 17:22:06
Suomen tuki Somalialle on ollut noin yhdeksän miljoonaa euroa vuodessa[/b], koostuen humanitaarisesta avusta, kahdenvälisistä hankkeista ja kansalaisjärjestöille annettavasta tuesta. Nyt Suomi lähes kaksinkertaistaa tukensa Somalialle vuodesta 2014 eteenpäin. Jos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.
Tästä tulee mieleen somalien kansallismotto "Maxaa igu jiraa" ja Maailmanpankin viime vuoden raportti rahan käytöstä somaliassa.
Jokaisesta 10 eurosta katosi 7 euroa, ja somalian silloinen presidentti ehdotti, että maksettaisiin tuo puuttuva 7 euroa lisää, niin sitten olisi taas 10 euroa kasassa.
http://www.somaliareport.com/downloads/UN_REPORT_2012.pdf
Quote
As one senior official involved in TFG finances told the Monitoring
Group: "Nothing gets done in this government without someone asking the question
"Maxaa igu jiraa?" ("What's in it for me?")
Quote
Annex 1.1.: Public sector financial mismanagement and corruption
1. On 30 May 2012, the World Bank published an assessment of TFG finances
that found US$131 million in government revenues unaccounted for in 2009-10,
equivalent to 68 per cent of total income for that period. The Monitoring Group's own
investigations suggest that an additional US$40 million of potential revenue may have
gone either uncollected or unaccounted for in 2011. In response to the report, TFG
President Sharif Ahmed was quoted as saying that the missing funds referred to never
reached Somalia and were "perhaps in the pockets of other people." He added that he
would welcome assistance in finding the funds because "the transitional government
is now struggling to pay workers their wages,"1 although the World Bank's report had
clearly indicated that the missing funds - US$72 million in 2009 and US$39 million in
2010 – were sufficient to pay all civil servants, parliamentarians and security forces in
those two years. President Sharif concluded his comments by calling for more aid.
Suomen rahoituksella saadaan ainakin presidenti, pääministerin ja parlamentin puhemiehen kulut maksettua.
Quote
3. Moreover, of the 30 per cent of revenues that the TFG can actually account
for, almost one quarter is channelled through the offices of the three principal leaders:
the President, Prime Minister and Speaker of Parliament. In 2011, these three offices
spent more than US$12.6 million, representing almost 23 per cent of total government
expenditure -- almost as much as was spent on the TFG security forces (US$13.4
million) or the expenditure of all Ministries combined (US$15.4 million).
Quote from: Tomi on 13.09.2013, 21:19:13
Quote from: JaanaT on 13.09.2013, 18:30:49
Quote from: Nousuhumala on 13.09.2013, 18:24:22
... Koulutusta voisimme tarjota, mutta sekin on vähän siinä ja siinä, koska islam.
Suomi lisää tukea (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091317485356_uu.shtml) .. Suomen ensimmäinen rahoituspäätös on 4 miljoonaa euroa vuosille 2013 ja 2014.
"Olen täysin vakuuttunut siitä, että investoinneilla tyttöjen ja naisten koulutukseen on vahva kerrannaisvaikutus kaikkiin kansainvälisiin kehitystavoitteisiin. Oikeus opetukseen on perustavaa laatua oleva ihmisoikeus, eikä ainoastaan sitä. Se on yhteiskunnallisten muutosten keskeinen käynnistäjä. Global Partnership for Education kohdistaa tukensa juuri sinne, missä sitä eniten tarvitaan: köyhimpiin maihin ja hauraisiin valtioihin, sekä tyttöjen koulutukseen, toteaa Hautala."
Mitähän olisivat mieltä esim. Pakistanin muslimit Hautalan puheen boldatuista kohdista?
Hautala on siis pannut haisemaan yhdessä päivässä kahteen projektiin(sa) jo useita miljoonia euroja suomalaisten rahoja muiden kuin suomalaisten hyvinvointiin!! Kuka sille tuollaisia lupia antaa?
Tyttöjen ja naisten koulutus on hyvää tukea, jos rahat todella menevät siihen tarkoitukseen ja koulutus paranee sillä. Tilastojen mukaan se pienentää väestönkasvua.
Kaikenlaista muista hömppähankkeista (kuten esim. mehiläishoitotuista) voidaan vähentää reilusti.
Väärin!
Kaikki mikä kustannetaan muille suomalaisten varoista on huonoa tukea suomalaisille paskavaipoissaan makoileville vanhuksille, niille jotka tämän maan ovat
meille rakentaneet!
Kenelläkään ei ole oikeutta kohdella omia kansalaisia tuolla tavalla!
Quote from: Eugen235 on 13.09.2013, 23:54:41
Luin juuri Economistista että somalit ovat ylivoimaisesti surkein ja avuttomin kansallisryhmä Britanniassa. Häviää muille 6-0 työllistymisessä jne.
Eli mitä enemmän avustetaan sinne paikan päälle Somaliaan niin sen vähemmin tulee ongelmia kotiin. Somalit eivät pysty Britanniassa suurin piirtein persettään pyyhkiä ilman kantaväestön työstöä.
Jälleen kerran. SikaJytky seuraavissa vaaleissa ja paskanheitto loppuu!!
Suomi voisi puolestani vaikka kymmenkertaistaa tukensa Somalialle, kunhan Somalia vain ottaa omansa takaisin avun saamisen ehtona. Ei ole tainnut Hautalalle juolahtaa mieleen - vai eikö moinen sovi Virheiden tavoitteisiin?
Quote from: Micke90 on 14.09.2013, 00:35:37

Eihän se noin ole! Ei meidän pidä anella Somaliaa ottamaan omansa takaisin, vaan meidän pitää lempata ne hevon .....uun, se on meidän oikeutemme itsenäisenä kansakuntana. Emme me ole, emmekä saa olla kenenkään kyykytettävänä.
Hautalan opin tuntemaan parikymmentä vuotta sitten valehtelevana stalinistina ja silloisen Neuvostoliiton ehdottomana ihailijana ja systeemin puolustajana. Ämmä on suoraan sanoen täysi sika (no joko nyt minil...?) Tai oli miten oli, tiedän mistä puhun, enkä puhu paskaa.
Quote from: Miniluv on 13.09.2013, 18:15:54
QuoteJos kansainväliset suunnitelmat luotettavista rahoituskanavista varmistuvat, Suomi voi lisätä apuaan nopeastikin.
Ongelmahan tosiaan tässä on se, että ei ole tarpeeksi "putkea" rahan pumppaamiseen - ei se, että meillä ei olisi rahaa tunkea Afrikkaan...
:roll:
Ehdotan, että rakennetaan Eu-varoilla putki, joka voisi välittää käteistä rahaa Afrikkaan.
Quote from: M on 14.09.2013, 00:45:41

Ongelmia tosiaan on:
QuoteSuomen somalialaiset huolissaan rahalähetysten keskeyttämisestä
http://www.hs.fi/kotimaa/Suomen+somalialaiset+huolissaan+rahal%C3%A4hetysten+keskeytt%C3%A4misest%C3%A4/a1376364669191
Pulinat pois. Todennakoisesti kansainvaliset sopimukset velvoittavat meidat kaksinkertaistamaan tukemme Somalialle vuosittain. Ikuisesti.
Quote from: JaanaT on 14.09.2013, 00:42:35
Eihän se noin ole! Ei meidän pidä anella Somaliaa ottamaan omansa takaisin, vaan meidän pitää lempata ne hevon .....uun, se on meidän oikeutemme itsenäisenä kansakuntana. Emme me ole, emmekä saa olla kenenkään kyykytettävänä.
Hautalan opin tuntemaan parikymmentä vuotta sitten valehtelevana stalinistina ja silloisen Neuvostoliiton ehdottomana ihailijana ja systeemin puolustajana. Ämmä on suoraan sanoen täysi sika (no joko nyt minil...?) Tai oli miten oli, tiedän mistä puhun, enkä puhu paskaa.
..en kehtaa edes sanoa, mitä tän sian mielessä on, kun niin kolisee sieluu..miniluv ymmärtää paljon, eikä kunnon musl..modena välitä, jos Hautalaa vertataan sikaan, luulen.(anteeksi spekulointi, mutta järkeni on oikeassa päässä)..
Vide, siasti uus aloitus;
Hei Jaana T., kirjoitan Sinulle ensimmäistä kertaa ja olet ehkä arvannut, että tunteeni ovat saaneet vallan, jota en uskonut niiden enää saavan, mutta kun kirjoituksesi puhuttelevat enemmän kuin tuhat koraania jne..MUTTA ÄLÄ jmlauta vertaa enää Koskaan Hautalaa sikaan, sillä on tunteet, sielu ja se on inhimillinen olento!( Hautalakin on varmaan olento,epä.)
Kaiken tämän sanon kaikessa ystävydessä ja toivon, ettet luokkaanu brutaalista ensivaikutelmasta, mutta sellaisia me olemme, pörröiset pikku metsäläiset.
Pikku vompatit, koalat, pussisiilit jne.
PS. Sika on muuten oikeesti hyvääkin, mutta jos ei etukäteen mentäs lässyttään siitä..
Anteeksi Jaana, jos viesti jäi ..ilkeäksi? Tarkoitin kuitenkin totta sieluun koskevalla osuudella, mitä sitä pidättelee jos näkee totuuden, sanoi sen miten tahansa, ei se muutu.
Paskan voi parfymoida, mutta jos sen syö, ei ymmärrä hajuvesistä mitään.
Quote from: Agentti on 13.09.2013, 17:30:44
On olemassa mustia aukkoja, ja sitten on Somalia. Sillä erotuksella että mustasta aukosta vuotaa sinne joutunutta materiaa ns. Hawkingin säteilynä, kun taas Somalia imee kaiken (rahan) itseensä. Tai no, säteilee sieltä moniosaajia pohjoiseen. ???
Etäsingulariteetteja, jotka imevät rahaa paljon mustan aukon vaikutuspiiriä kauempana...
Tunsin aikoinani syvällisesti punavihreän ihmisen joka puolestaan tunsi Heidin. Kun kysyin tältä syvällisesti punavihreältä Heidistä, kertoipa hän: "Heidin ongelma on, että hänellä on mielettömän iso perse".
Tämä tarina on tosi ja kertoo tietysti enemmän Vihreistä kuin Heidistä.
Itse olin vuonna 1999 Nuori vihreä vaikuttaja -kurssilla, jota veti Heidi Hautala (EU:n rahoilla). Samalla kurssilla oli mm. Leo Stranius ja Janina (nyk.) Vilen. Hautala on juuri sitä, miltä näyttääkin eli putkinäköinen fanaatikko, äärimmäinen idealisti, salonkikelpoinen ja sympatiaa herättävä, mutta ehdottomasti fanaatikko.
Hautala käyttää aktivistin tapaan jokaisen mahdollisen vaikutustilaisuuden ja -kanavan hyväkseen, pääosin saadakseen vain puhtaasti huomiota (asialleen). Hänelle mikään muu ei ole pyhää. Ihmettelen suuresti sitä, miten hän on edelleen Suomen hallituksen ministeri. Esimerkiksi tästä poliittisesta itsemurhasta on jo 7 vuotta: http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074124591/Hautalan+Venajapuhe+kohautti+juhlaistuntoa
Jotain tuolla Suomen hallituksen kulisseissa on, mikä ei näy ulospäin. Jotain mistä en tiedä. Muuten on vaikea selittää Arhinmäet ja Hautalat. Se voi toki olla vain puhdasta persujen pelkoa ja Kataista saattaa tosiaan kiinnostaa vain yhteisöveron lasku ja uimahyppy viidestä metristä kansainväliseen palkkiovirkaan. Tai sitten jotain muuta. Jotain, joka sallii näiden ihmisten valtioneuvoston jäsenyyden Suomessa.
Suhteessa Hautalaan Paavo Arhinmäki on harmiton populisti. Hautala taasen toimii aktiivisesti Suomen valtion ja Suomen talouden etua vastaan. Taitava ja rohkea kun on, niin saa myös aikaan.
Quote from: Dharma on 14.09.2013, 07:33:14
Hautala taasen toimii aktiivisesti Suomen valtion ja Suomen talouden etua vastaan. Taitava ja rohkea kun on, niin saa myös aikaan.
Koko Vihreä Liike toimii niin. Pössy-Hassi on tuhonnut Suomesta enemmän työpaikkoja, kuin yksikään toinen poliitikko.
Vetää aika sanattomaksi, että jotkut ihmiset äänestävät näitä tuholaisia. Mutta kun hiukan miettii tajuaa, että heillä on oma kohderyhmänsä. Kohderyhmä, jolla ei ole taloudesta ja sen dynamiikasta
minkäänlaista ymmärrystä, kuten ei heidän edustajillaankaan.
Vihreät kantavat siis ihanan vastuullisesti huolta maapallostamme ja tietysti he kannattavat myös kunnon asumis- ja opintotukia. Eli heidän äänestäjänsä ovat lähinnä Kallion vuokramurjuihin muuttaneet maalaistytöt, jotka tunnistaa lävistyksistä, tupakanhajuisesta hengityksestä ja mustaksi värjätystä goottitukasta. He opiskelevät yliopistolla jotain huuhaa-alaa, joista he työllistyvät julkiselle sektorille veronmaksajien eläteiksi johonkin huuhaavirkaan... tai sitten heistä tulee "taiteilijoita".
Myös Helsingin taloudesta Vihreät ovat tehneet harvinaisen selvää jälkeä.
LINKKI I (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/190955-hyvatuloiset-lahtevat-vahavaraiset-tulevat) LINKKI II (http://www.kuntalehti.fi/Ajankohtaista/Kuntauutiset/2011/Sivut/Helsingin-velka-kasvaa.aspx)
Näille kaheleille on tullut jakovaraa vaikka kuinka paljon, kun teollisuus sitä takoi ja valtio myi 18 Miljardin Euron edestä kansallisomaisuuttamme. Nyt ne rahat ovat loppu. Finito. Se ei Hautalaa ja hänen kaltaisiaan huoleta millään tavalla. Heitä ei yksinkertaisesti
kiinnosta.
Mystistä on, miten 10/200 kansanedustajan ja vaaleista toiseen n. 8 %:n kannatuksen terroristipuolue voi istua Suomen hallituksessa. Se tässä on se iso mysteeri. Kuten sanottua, joko jotain kulisseissa, tai sitten Kataiselle oli vaan niin tärkeää saada hallitus kasaan ja päästä itse ponnistamaan maailmalle (plus laskemaan yhteisöveroa 24,5 % -> 20,0 % valtavan alijäämän aikana), että millään muulla ei ollut mitään väliä.
Onhan Somaliakin vastaavasti kaksinkertaistanut tukensa Suomelle:
Aina kymmenen vuoden välein somaleiden populaatio Suomessa kaksinkertaistuu. Näin Somalia tukee Suomea työvoiman, osaamisen, syntyvyyden ja tuikitarpeellisen monikulttuurin tarjonnalla.
http://img341.imageshack.us/img341/1396/lisaakehitysapuaft9.jpg
Eipä minulla muuta.
Quote from: Lasse Nortunen on 13.09.2013, 17:22:06
Liittykööhän tämä jotenkin perjantai 13. päivään? Olipahan taas loistouutinen. Ens viikolla taas entistä motivoituneempana duuniin hankkimaan verorahoja.
Edistyksen airut, vihreät, haluavat että oikeaoppinut rauhanuskonto menestyy ja koti&uskonto&isänmaa rasistinen punaniskaväki vähenisi! Tuollakin rahalla voi vakiinnuttaa Somaliaan hallinnon vääräuskoiset saavat kunnon kyytiä, minkä he tietenkin ansaitsevatkin.
Quote from: Dharma on 14.09.2013, 07:33:14
Jotain tuolla Suomen hallituksen kulisseissa on, mikä ei näy ulospäin. Jotain mistä en tiedä. Muuten on vaikea selittää Arhinmäet ja Hautalat. Se voi toki olla vain puhdasta persujen pelkoa ja Kataista saattaa tosiaan kiinnostaa vain yhteisöveron lasku ja uimahyppy viidestä metristä kansainväliseen palkkiovirkaan. Tai sitten jotain muuta. Jotain, joka sallii näiden ihmisten valtioneuvoston jäsenyyden Suomessa.
Niin, perinteisiä poliitikkoja joko pelottaa vastuu jota he kantavat siinä määrin että ovat paskanjäykistämiä eivätkä täten uskalla/osaa ajatella selkeästi ja aikuisten oikeasti tehdä tarvittavia muutoksia tai sitten he eivät välitä vaan ovat hallituksessa/eduskunnassa "mä oon vaan töissä täällä" asenteella. Veikkaan jälkimmäistä, valitettavasti.
Quote from: Katarina.R on 13.09.2013, 18:03:39
Eihän kehitysapubudjettia ole käsittääkseni nostettu, tukia siis vähennetään jostain muusta kohteesta. Somalia on nyt siinä vaiheessa että jälleenrakennus voi alkaa jolloin painotus vähän muuttuu.
Toivottavasti näin. Mutta parempi jos kehitysapu lakkautetaan kokonaan.
Kaikki kehitysapu kotimaisille kehareille!
Quote from: SimoMäkelä on 14.09.2013, 09:47:55
Quote from: Katarina.R on 13.09.2013, 18:03:39
Eihän kehitysapubudjettia ole käsittääkseni nostettu, tukia siis vähennetään jostain muusta kohteesta. Somalia on nyt siinä vaiheessa että jälleenrakennus voi alkaa jolloin painotus vähän muuttuu.
Toivottavasti näin. Mutta parempi jos kehitysapu lakkautetaan kokonaan.
Parasta sosiaalitukea ja kehitysapua on se, että sen ansiosta tuki muuttuu tarpeettomaksi.
Quote from: Dharma on 14.09.2013, 08:05:01
Mystistä on, miten 10/200 kansanedustajan ja vaaleista toiseen n. 8 %:n kannatuksen terroristipuolue voi istua Suomen hallituksessa. Se tässä on se iso mysteeri. Kuten sanottua, joko jotain kulisseissa, tai sitten Kataiselle oli vaan niin tärkeää saada hallitus kasaan ja päästä itse ponnistamaan maailmalle (plus laskemaan yhteisöveroa 24,5 % -> 20,0 % valtavan alijäämän aikana), että millään muulla ei ollut mitään väliä.
On pakko heittäytyiä nimimerkki Johniksi ja sanoa se fakta, että siksi kun persut eivät halunneet mennä hallitukseen, sinne oli pakko haalia kaikki muut mukaanlukien Vihreät.
Tosin toisin kuin nimimerkki John olen sitä mieltä, että persujen organisaatio (kiitos Soinin!!) oli niin surkea, ettei puolue olisi voinut mitenkään mennä hallitukseen. Eikä ole siinä kunnossa että voisi mennä seuraavaankaan. Vain vähä aika ennen jytkyä puolueen mafioso kummisetä suojelurahojen kerääjä Vistbacka sanoi suoraan kokouksessa toivovansa ettei tule yhdeksää kansanedustajaa enempää, jotta porukka pysyy johtoklikin hallinnassa. Tämä on PS-puolueen tarkoitus miten puoluejohto on sen ajatellut, ja jota äänestäjät eivät jakaneet , ja siksi PS oli siinä kunnossa ettei se hallitukseen voinut mennä ja siksi siellä ovat vasemmistoliitto, RKP ja Vihreät tämänkaltaisin seurauksin.
PS mun mielestä Somaliaan voisi pumpata rahaa enemmänkin ehdoksi siitä ettei tänne taas tule yhtään porukkaa sieltä. On itseasiassa ihan ok ajattelua, suunnata rahaa enemmän epästabiileihin maihin joista voisi syntyä vaikka maahanmuuttoa Eurooppaan, kuin stabiileihin kehitysmaihin jotka alkavat jo pyöriä omillaan.
Quote from: Lasse Nortunen on 13.09.2013, 17:22:06
Kokouksen tavoitteena on vahvistaa Somalian hallituksen ja avunantajien yhteistyötä ja parantaa avun perille menoa ja vaikutusta Somalian kehitykselle.
Mitä? Eikö nyt apu aina menekään perille? Kuinkahan suuri mahtaa olla "hävikki"?
Ei mutta, kuulkaas, on aika lopettaa ihmisten luokittelu varallisuuden perusteella. Jos raha menee somalialaisen taskuun, se on mennyt perille. :flowerhat:
Quote from: Micke90 on 14.09.2013, 00:35:37
Suomi voisi puolestani vaikka kymmenkertaistaa tukensa Somalialle, kunhan Somalia vain ottaa omansa takaisin avun saamisen ehtona. Ei ole tainnut Hautalalle juolahtaa mieleen - vai eikö moinen sovi Virheiden tavoitteisiin?
Jossittelen hieman. Suomi voisi "aateloida" kaikki maassa olevat 15000 somalia ja myöntää heille elinikäisen, henkilökohtaisen elatusrahan edellytyksellä, että he muuttavat Somaliaan ja pysyvät siellä.
Jos elatusraha olisi 1000 euroa kuussa, kustannus olisi vain 180 miljoonaa euroa vuodessa. Joku 8 hengen somaliperhe siis saisi 8000 euroa kuussa. Sillä eläisi hyvin Mogadishussa. Jos elatusraha kaksinkertaistettaisiin, niin vuotuinen meno olisi 360 miljoonaa. Kaksituhatta puhtaana käteen koko loppuelämän ajan olisi varmasti kiinnostava tarjous.
Somalien kotimaahansa muuton seurauksena Suomen ei tarvitsisi enää maksaa somalien Suomessa asumisesta aiheutuvia menoja.
Elatusraha olisi tarkoitettu elinikäiseksi eduksi. Koska tiedon saaminen edunnauttijan kuolemasta ei välttämättä olisi varmaa, voisimme olettaa edunsaajien eliniän oletusarvoksi 130 vuotta, johon ikään saakka raha maksettaisiin edunsaajan tilille automaattisesti.
Quote from: dothefake on 13.09.2013, 19:36:44
Onkohan Somaliassa ankara veroprosentti.
Ei ole , se on Turkissa .
Quote from: hattiwatti on 14.09.2013, 12:04:43
On pakko heittäytyiä nimimerkki Johniksi ja sanoa se fakta, että siksi kun persut eivät halunneet mennä hallitukseen, sinne oli pakko haalia kaikki muut mukaanlukien Vihreät.
Tosin toisin kuin nimimerkki John olen sitä mieltä, että persujen organisaatio (kiitos Soinin!!) oli niin surkea, ettei puolue olisi voinut mitenkään mennä hallitukseen. Eikä ole siinä kunnossa että voisi mennä seuraavaankaan. Vain vähä aika ennen jytkyä puolueen mafioso kummisetä suojelurahojen kerääjä Vistbacka sanoi suoraan kokouksessa toivovansa ettei tule yhdeksää kansanedustajaa enempää, jotta porukka pysyy johtoklikin hallinnassa. Tämä on PS-puolueen tarkoitus miten puoluejohto on sen ajatellut, ja jota äänestäjät eivät jakaneet , ja siksi PS oli siinä kunnossa ettei se hallitukseen voinut mennä ja siksi siellä ovat vasemmistoliitto, RKP ja Vihreät tämänkaltaisin seurauksin.
PS mun mielestä Somaliaan voisi pumpata rahaa enemmänkin ehdoksi siitä ettei tänne taas tule yhtään porukkaa sieltä. On itseasiassa ihan ok ajattelua, suunnata rahaa enemmän epästabiileihin maihin joista voisi syntyä vaikka maahanmuuttoa Eurooppaan, kuin stabiileihin kehitysmaihin jotka alkavat jo pyöriä omillaan.
Eipä hallituksessa tarvita puolueorganisaatiota. Riittää, että puolue nimittää ministeriehdokkaansa ja kansanedustajat jotenkuten tukevat hallituksen esityksiä. Puolue voi vaikka kadota tämän jälkeen.
Somaliasta sen verran, että mitä enemmän Made in Finland -rahaa siellä kiertää, sitä houkuttelevampi muuttokohde Suomi somaleille on. Hyvänä esimerkkinä Nigeria, josta joku koulu erehtyi ottamaan opiskelijoita ja nyt niitä hakee koko ajan tuhansia.
Otetaan Somalia EU-maaksi ja pumpataan sinne tukimiljardeja kuten Esim. Kreikkaan. Suuri hyööty Suomen kansantaloudelle olisi myös se, että EU-maiden kesken on vapaa liikkuvuus ihmisillä ja tavaroillakin. Adoptoidaan Somalia! Kuka kannattaa? 8)
Heidi Hautala: Somalian kehitys ansaitsee tukemme, Suomi kaksinkertaistaa apunsa
Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) mielestä on tärkeää, että Suomi tukee Somalian kehitystä.
Hautala kirjoittaa blogissaan osallistuneensa maanantaina Somalian kehitystä koskevaan korkean tason keskusteluun Brysselissä. Suomi ilmoitti kansainvälisessä konferenssissa kaksinkertaistavan apunsa Somaliaan jo ensi vuonna.
– Erityistä kiinnostusta herätti yhteistyömme Suomen somalien kanssa. Olemme voineet tukea Kansainvälisen maahanmuuttojärjestön IOM:n toteuttamaa kehitysyhteistyötä, jossa terveysalan koulutuksen Suomessa saaneet somalit kouluttavat terveydenhoitohenkilöstöä Somalimaassa ja Puntmaassa, Hautala kirjoittaa.
Hänen mukaansa kansainvälinen yhteisö on tehnyt Brysselissä Somalian hallituksen kanssa sopimuksen, jolla kumpainenkin sitoutuu toimimaan uudella tavalla, pyrkien välttämään perinteisen kehitysavun heikkoudet.
- Avunantajat lupaavat toimia hyvässä yhteistyössä keskenään ja kanavoida apunsa Somalian omien kehitystavoitteiden mukaisesti sen instituutioiden kautta. Tämä on omiaan rakentamaan somalien luottamusta hallituksen kykyyn taata heidän tarpeensa. Somalia puolestaan sitoutuu toimimaan avun perille saattamiseksi läpinäkyvästi ja keskittymään olennaisiin tehtäviin, Hautala sanoo.
Hän korostaa, että hauraiden valtioiden kanssa toimimisessa on enemmän riskejä, ja ne onkin tiedostettava.
- Suurin riski olisi kuitenkin jättää Somalia, Myanmar ja Afganistan oman onnensa nojaan. Siksi Suomenkin kehitysyhteistyö liikahtaa hauraiden valtioiden suuntaan. Harkitusti, Hautala sanoo.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Heidi_Hautala_Somalia-8552
"- Suurin riski olisi kuitenkin jättää Somalia, Myanmar ja Afganistan oman onnensa nojaan"
Eihän me sentään ketään pulaan jätetä. Kun myanmarin presidentti kävi ekaa kertaa euroopassa ja kas kummaa Suomessa niin saihan hän jotain kotiinviemisiksi
"Suomi aloittaa Myanmarin kanssa kahdenvälisen kehitysyhteistyön. Vuosille 2014 - 2016 on varattu 6,4 miljoonaa euroa. Presidentit rohkaisivat myös suomalaisia yrityksiä Myanmarin markkinoille."
http://yle.fi/uutiset/suomi_ja_myanmar_sopivat_kehitysyhteistyosta/6520210
Kehitysministeri Hautala Brysselin Somalia-konferenssiin - Suomi kaksinkertaistaa tukensa Somalialle
Ilman kuittia tietenkin :facepalm: parhaaseen Hautala-tyyliin...
Britit sentään saivat Mo Farahinsa. Ensimmäinen suomalainen somalialaisperäinen stara odottaa tulemistaan. Tarvinnee Somaliasta tilata lisää jengiä.
Mua uutisessa epäilytti ennen kaikkea kohta "tuki kansalaisjärjestöille". Somalialainen mehiläiskulttuuriyhdistys, ym. tuli vaan mieleen.