QuoteSuomi antaa Myanmarille osan velasta anteeksi
Ilkka Ahtokivi
3 tuntia ja 41 minuuttia sitten (päivitetty 3 tuntia ja 25 minuuttia sitten)
Valtioneuvosto päätti torstaina antaa anteeksi osan Myanmarin veloista.
Kehitysministeri Heidi Hautalan (vihr.) mukaan velkahelpotus on tärkeä osa Suomen tukea Myanmarin kehitykselle.
- Maassa on menty monin tavoin hyvään suuntaan, ja toivon tämän tietenkin jatkuvan. Velkahelpotusten lisäksi Suomi suunnittelee parhaillaan myös muun kehitysyhteistyön aloittamista Myanmarin kanssa. Erityistä huomiota kiinnitämme rauhanprosessin sekä hyvän hallinnon ja oikeusvaltiokehityksen edistämiseen, sanoo Hautala.
Velkahelpotuksessa kyse on vuonna 1982 myönnetyn, 25 miljoonan markan eli noin 4,2 miljoonan euron kehitysluoton osittaisesta anteeksiantamisesta.
Tarkoituksena on antaa anteeksi 50 prosenttia vuoden 2012 loppuun mennessä luotolle erääntyneistä koroista ja pääomasta. Se merkitsee noin 2,5 miljoonan euron anteeksiantoa. Loppuvelka järjestellään takaisinmaksettavaksi 15 vuoden maksuajalla.
Myanmar on Aasian toiseksi köyhin maa Afganistanin jälkeen.
http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Suomi%20antaa%20Myanmarille%20osan%20velasta%20anteeksi-8304
Quote from: skrabb on 12.09.2013, 19:00:07

Vuonna 1982 25 miljoonalla markalla olisi saatu paljon hyvää kotimaassa, oli meinaan sen verran suuri summa tuohon aikaan, vaan mitä sillä on saatu aikaan? Vastaus:
QuoteMyanmar on Aasian toiseksi köyhin maa Afganistanin jälkeen.
ei sentään köyhin... :roll:
Tällä ei tienattu, mutta otetaan se korkojen kera takaisin kreikan lainoissa.
No nostaa tuo velkojen anteeksi antaminen sentään kehitysyhteistyöprosenttia lähemmäksi 0,7:ää, jottei vihervasemmiston tarvitse niin paljon itkeä.
Quote from: Iloveallpeople on 12.09.2013, 19:35:19
No nostaa tuo velkojen anteeksi antaminen sentään kehitysyhteistyöprosenttia lähemmäksi 0,7:ää, jottei vihervasemmiston tarvitse niin paljon itkeä.
Ei vaan sillähän kuitataan n 0,25% Suomen tämänvuotisesta kehy-avusta, eli jää vaan 99,75%...