Kimmo Kiljunen on ehdolla Parlamenttienvälisen liiton IPU:n pääsihteeriksi. Eduskunnan IPU-ryhmä tukee ehdokkuutta. Ollessaan kansanedustajana Kiljunen toimi Suomen IPU-ryhmän johtokunnan jäsenenä vaalikaudella 2007–2011.
Vuonna 1889 perustettu IPU (Inter-Parliamentary Union) on maailman vanhin ja laajapohjaisin parlamenttien välinen yhteistyöjärjestö. Järjestön jäseninä on 162 parlamenttia.
Eduskunnan kaikki 200 kansanedustajaa kuuluvat Suomen IPU-ryhmään.
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/14269-kimmo-kiljunen-ehdolle-huipputehtavaan
Toivottavasti hänet valitaan.
Sinänsä mielenkiintoista, että parlamentaarikkojen liiton pääsihteeriksi palkataan epäonnistunut (=vaaleissa rannalle jätetty) entinen parlamentaarikko.
Eiköhän näitä paikkoja ole petailtu ja lupailtu jo hyvissä ajoin, Kimmolle sattui vain pieni työtapaturma :D
Se on myöhäistä nuolaista, kun äänestäjät aikanaan päästäneet Kiljusen Kimmon uran lentoon. Loiskerhosta toiseen ja meininki ei kotimaassa kiljustelusta ole muuksi muuttunut, vaikka Kimmo on lähtenyt.
Mitä eroa SPR:n avustuspetoksia tehtailleella konsultilla ja Bhutanissa avustuspetoksien varjolla esiintyneellä Kimmo Kiljusella? Kimmo on demari, demarilla on "pääset vapaaksi vankilasta"-kortti.
Tällaisilla Kimmo Kiljusilla ei enää ole mitään mahdollisuutta palata poliitikkona, jolloin vanhat suhteet kaikkiin muihin korruptoutuneisiin hyväveli-järjestöihin ovat kultaakin kalliimpia ja samalla ainoa vaihtoehto päästä kaiken kusetuksen jälkeen rahastamaan ikuisesti suomalaista veronmaksajaa.
Sälli joka ei ole ikinä tehnyt mitään hyvää maalleen, sille maalle tai sen kansalaisille joilta aikanaan sai valtuutuksen herrahissiin, ei saa, toistan, EI SAA enää saavuttaa mitään tekemättä mitään!!
Ai että Annan kanssa eri reissulla? Lukekaa ja tajutkaa millainen kusettaja tuo tyyppi on: http://www.moa.gov.bt/moa/news/news_detail.php?id=1103