Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: skrabb on 25.08.2013, 07:45:51

Title: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: skrabb on 25.08.2013, 07:45:51
QuoteJulkaistu: 25.08.2013 01:04
Metsään mentiin laskelmissa
Karjalainen

Autoveron korotus keväällä 2012 ei tuottanut valtion kassaan hallituksen ennustamaa 140 miljoonan euron vuotuista lisätuloa, vaan siitä seurasi verotuloihin kymmenien miljoonien lisälovi. Myös uudistuksen tavoite vähentää liikenteen päästöjä on epäonnistunut, koska uusien autojen kaupan tyrehdyttyä suomalaiset ajavat vanhoilla, suuripäästöisillä autoilla.

Nämä seuraukset olivat viime vuoden alkupuolella ennakoitavissa, ja niistä hallitusta myös varoiteltiin. Se uskoi kuitenkin mieluummin kaavamaisia laskelmia siitä, että mikään ei muuta ihmisten myyntikäyttäytymistä ja veronkiristys tuottaisi automaattisesti lisätuloja.

Samalla tavoin on menty metsään hallituksen laskelmissa lehtitilausten arvonlisäverosta. Sen piti tuottaa valtion kassaan 90 miljoonaa euroa lisää.

Lisätulojen sijaan lehtialalla on menetetty satoja työpaikkoja ja luvassa on lehtikuolemiakin. Tästäkin hallitusta varoitettiin.

Toivottavasti hallitus ottaa tästä opiksi. Veroratkaisuissa ei pidä säntäillä ja poukkoilla, vaan ne pitää valmistella ja pohtia perusteellisesti. Lehtitilausten saattamisessa verolle ei lainkaan pohdittu sitäkään, että sillä heikennetään sivistystä ja lisätään syrjäytymistä.
http://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/34561-metsaan-mentiin-laskelmissa

Quote...heikennetään sivistystä ja lisätään syrjäytymistä.
Ei ole isot luulot Karjalaisella läpyskästään, ei! Samassa harhassa tainnevat elää kaikki Suomessa ilmestyneet "kansanvalistajat".
Pravdan tämän aamun uutisotsikoista voisi päätellä, että kansankasvatusta pukkaa...
Eiköhän kuitenkin eniten riso kustantajia, kun rahavirrat ovat huvenneet!
Title: Vs: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: nollatoleranssi on 25.08.2013, 08:46:43
Aina tuo verojen korotus ei kannata, kuten tuo autoveron muutos osoittaa. Eli tulot katosivat vaikka veroja nostettiin, kun entistä vähemmän autoja meni kaupaksi.

Lehtien merkitys on ollut laskusuhdanteessa jo muutenkin. Lehdillä alkaa olla sama ongelma kuin mikä ongelma on musiikkiteollisuudella eli fyysiset tuotteet eivät enää myy samalla tavalla ja pitäisi keksiä uusia ansaitsemismalleja.

Karjalaisenkin yms. lehtien tarjojien kannattaisi yrittää panostaa tuleviin lukulaitteisiin ja maksullisiin sisältöihin niihin.

Ei kyse ole siitä etteikö ihmisillä olisi varaa tai halua maksaa, mutta jos on kätevämpää lukea uutiset ilmaiseksi niin tuskin monikaan lehdestä silloin maksaa.
Title: Vs: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: Rokka on 25.08.2013, 09:48:15
Onkos nuo mitkään tämän hallituksen laskelmat menneet oikein? Onkohan siellä jätetty nuo laskutoimitukset Kataisen ja Lapintien tehtäväksi? :)
Title: Vs: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: jopelius on 26.08.2013, 12:08:45
Quote from: nollatoleranssi on 25.08.2013, 08:46:43
Aina tuo verojen korotus ei kannata, kuten tuo autoveron muutos osoittaa. Eli tulot katosivat vaikka veroja nostettiin, kun entistä vähemmän autoja meni kaupaksi.

Sekin on varmaa ettei tämä hallitus kykene korjaaman omia virheitään.
Eikä ole heillä edes haluakaan tässä autoverotapauksessa..eipä tietenkään koska siitä koituisi kansalaisille ja liikenneturvallisuudelle hyötyä.

Autojen hinnat halpenisi ja ihmiset saisivat liian turvallisia uusia autoja käyttöönsä.

Ja, miksi ei ole halua?
Ainakin vasemmisto ja vihreät vastustavat periaatteellisesti kaikkia yksityisautoiluun sekä liikenteeseen liittyviä parannuksia/helpotuksia..

Käytännössä valtio (=yhteiskunta, kansalaiset) saisi vuosittain suurimmat lisätulot poistamalla koko autoveron.  Autokauppa hypähtäisi uudistuksesta ja yksistään pelkkä lisääntyvästä kaupasta aiheutuvan ALV:n määrä olisi suurempi kuin tämän hetkisten myyntimäärien johdosta uuden auton hankinnasta valtiolle tuloutuva verotuotto.

Kun tiedämme että meillä on keski-iältään yli kymmenen vuotta vanhemmat autot kuin muualla Euroopassa saisi valtio(=yhteiskunta, kansalaiset) varsin pitkäkestoisesti lisääntyviä ALV tuottoja, autokannan uusiutuessa eurooppalaiselle tasolle seuraavien kymmenen-kahden kymmenen vuoden aikana..

Ruotsissa tämä ymmärrettiin.

Meillä Suomessa (ainakin valtion hallinnossa) tällainen onkin jo mahdoton asia käsitettäväksi..
Title: Vs: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: Fincum on 26.08.2013, 12:41:33
QuoteLisätulojen sijaan lehtialalla on menetetty satoja työpaikkoja ja luvassa on lehtikuolemiakin

Olen varma, että työpaikallani tilaukset lisääntyisivät ja palkkaisimme lisää työntekijöitä, jos vain saisimme saman alhaisen ALV:n kuin lehdilläkin on.
Ja lisäksi voisimme  mm. nostaa lomaetumme samalle tasolle kuin on nyt lehtien toimituksissa ja kirjapainoalalla.

Turha on sanomalehdissä parkua, kun on ensin aikansa saanut lihoa verottajan suojeluksessa ja nyt maailma hiukan läpsäisee hanskakädellä poskelle.
Title: Vs: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: Suomitalon renki on 26.08.2013, 12:52:02
Hyvä muistaa, että Karjalaisen ja Autotalo Laakkosen omistajapohja on sama  ;D

Miljoonat sulavat silmissä  :P
Title: Vs: 2013-08-25 Karjalainen:Metsään mentiin laskelmissa (autovero & lehtitil alv)
Post by: Luotsi on 26.08.2013, 13:04:35
Quote from: nollatoleranssi on 25.08.2013, 08:46:43
Karjalaisenkin yms. lehtien tarjojien kannattaisi yrittää panostaa tuleviin lukulaitteisiin ja maksullisiin sisältöihin niihin.

Niin mutku sit joutuu maksaa vielä enempi sitä alvii  :flowerhat: