Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Avaritia on 23.08.2013, 21:59:20

Title: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Avaritia on 23.08.2013, 21:59:20
QuoteSuvi Vihavainen
Helsingin Sanomat

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'ta on ahdisteltu viikon sisällä kahdesti tämän kävellessä päiväsaikaan kadulla Helsingin keskustassa.

Toisella kerralla hän oli kävelemässä kadulla työtoverinsa kanssa, kun ohi kävellyt ihminen yritti estää hänen kulkemistaan ja uhkaili häntä kovin sanoin.

Biaudet'n mukaan aggressiivinen käytös kohdistui nimenomaan häneen. Uhkailija yhdisti Biaudet'n rkp:hen, mutta ei puhunut suoraan vähemmistövaltuutetun tehtävästä.

"Hän ei käynyt kuitenkaan käsiksi, vaikka oli lähellä minua. Olen ollut kymmeniä vuosia tällaisissa tehtävissä, ja tällaista on sattunut todella harvoin. Esimerkiksi presidentinvaalikampanjan aikaan oltiin paljon liikenteessä, eikä tällaista tapahtunut kertaakaan."

Toinen tapaus ei ollut Biaudet'n mukaan yhtä uhkaava, mutta siinäkin ihminen käyttäytyi hyvin aggressiivisesti.

"Tulee jollain lailla huoli tästä ilmapiiristä ja miettii, että kertooko se ihmisten lisääntyneestä pahoinvoinnista", hän pohtii.

Biaudet on saanut myös aiempaa enemmän vihapostia kirjeitse ja sähköpostilla.

Kesän alussa hänelle ei kuitenkaan tullut tappouhkausviestejä, joita lähetettiin anonyymin tor-verkon kautta useille suomenruotsalaisille toimittajille ja poliitikoille. Poliisi alkoi tutkia uhkauksia.

Biaudet ei tehnyt poliisille ilmoitusta kokemastaan ahdistelusta.

"Nämä ovat vakavia asioita, eikä voi olla hyväksyttävää, että joutuu pelkäämään, että ihmiset kohtelevat toisiaan näin. On tärkeä pohtia, miten vihapuheeseen tai aggressiiviseen käytökseen otetaan etäisyyttä mutta ei ainakaan näytetä, että tällainen olisi sallittua."

HS:n kyseinen uutissivu oli kymmenisen minuuttia alhaalla, vaikka linkki etusivulta juttuun olikin jo laitettu. Teknisiä ongelmia varmaankin.
Title: Vs: 2013-8-23: HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: foobar on 23.08.2013, 22:03:55
Quote from: Avaritia on 23.08.2013, 21:59:20
HS:n kyseinen uutissivu oli kymmenisen minuuttia alhaalla, vaikka linkki etusivulta juttuun olikin jo laitettu. Teknisiä ongelmia varmaankin.

Otsikossa oli Biaudet taivutettu (jos muistan oikein) jollain tapaa väärin. Onneksi otsikko korvattiin toisella, jossa se on väärin toisella tapaa. Miten voi luottaa lehteen, jonka toimittajat eivät osaa edes kirjoittaa?

Äskeinen otsikko oli siis "Eva Biaudet'ta joutui uhkailun kohteeksi kadulla".

EDIT: Kolmas kerta toden sanoo. Nyt otsikko on "Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi".
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Iloveallpeople on 23.08.2013, 22:05:07
Se on ihmeellistä, että näistä ei ikinä ilmoiteta poliisille vaan aina käännytään median puoleen.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Eino P. Keravalta on 23.08.2013, 22:08:54
Quote"Tulee jollain lailla huoli tästä ilmapiiristä ja miettii, että kertooko se ihmisten lisääntyneestä pahoinvoinnista"

Ehkäpä.

Mutta onneksi ihmisten pahoinvointi vähenee yhteiskunnan pakkomonikulttuuristamisella, mikä sinänsä on myönteinen ja tarpeellinen asia.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Lahti-Saloranta on 23.08.2013, 22:09:43
Olisikohan noiden uhkailujen takana sama henkilö joka soitti taannoin auton torvea nähdessään skiniltä näyttävän henkilön kulkevan suojatiellä?
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: foobar on 23.08.2013, 22:12:52
Quote from: Iloveallpeople on 23.08.2013, 22:05:07
Se on ihmeellistä, että näistä ei ikinä ilmoiteta poliisille vaan aina käännytään median puoleen.

Julkinen uhrimentaliteetti on tärkeä. Ilman sitä joku voisi väittää validisti älyttömyyksiä vastaan. Uhrimentaliteetin sädekehä yhdistettynä umpi-RKP:laiseen korruptiovirkaan estää kritiikin toimivuuden ja leimaa kriitikot vähintään potentiaalisiksi pahoinpitelijöiksi.

Biaudet varmasti tietää, että poliisille kertominen sitoisi hänen käsiään epämääräisten puolitotuuksien mediaan heittelyssä. Siksi hän ei sitä tee. Eikä siksikään, että uhkailut ovat ilmeisesti liikkuneet mielipide-erojen tasolla. Jos paljastuisi, että Biaudet haluaa estää mielipide-erot poliisitoimin, joku muukin voisi kyseenalaistaa hänen toimintansa pohjan.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Mehud on 23.08.2013, 22:15:29
Mikä onnenpotku nämä "uhkailut" ovatkaan Bideelle ja mokuideologialle. Joku törttö kävelee päin ja Bidee tarkoitushakuisesti tulkitsee sen henkilöönsä kohdistuneena uhkauksena. "Tarpeen tullen koko suomi vihaa minua, jos katson sen edistävän agendaani"- tokaisi Bidee innosta puhkuen vastaanottavaiselle median edustajalle.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: ihminen on 23.08.2013, 22:16:34
Quote...

Biaudet ei tehnyt poliisille ilmoitusta kokemastaan ahdistelusta.

...

Ei ilmoitusta, ei ollut vakavaa. Toimittajalle piti kuitenkin soittaa, olikohan Eva huomion kipeä?

Vähän kuin Paavo joka halusi huomiota ja laittoi puoluetoverinsa kuvaamaan omaa lipun heiluttelua ja sitten yhdessä lähetettiin kuvat medialle tarinan kera.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nuiv-or on 23.08.2013, 22:17:39
QuoteToisella kerralla hän oli kävelemässä kadulla työtoverinsa kanssa, kun ohi kävellyt ihminen yritti estää hänen kulkemistaan ja uhkaili häntä kovin sanoin.

Toinen tapaus ei ollut Biaudet'n mukaan yhtä uhkaava, mutta siinäkin ihminen käyttäytyi hyvin aggressiivisesti.

Niitä sanotaan romanikerjäläisiksi. Eikun tööttää ja aja päälle.

http://biaudet.typepad.com/
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: AstaTTT on 23.08.2013, 22:26:46
^ Luin nuo bideen kirjoitukset. Niiden perusteella suomenruotsalaisten suomen kielen opetus tulisi vähintään nelinkertaistaa peruskoulussa, koska suomen kieli on portti muihin kieliin, kuten englantiin.  :-*
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: niemi2 on 23.08.2013, 22:27:58
Mielenterveysongelmaiset, jotka tarvitsevat apua on säästösyistä heitetty kadulle vailla hoitoa. Se ei voi olla näkymättä ja kuulumatta päättäjille vaikka oman työn tuloksia ei haluaisikaan katsella.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Roope on 23.08.2013, 22:45:53
Quote from: Avaritia on 23.08.2013, 21:59:20
QuoteSuvi Vihavainen
Helsingin Sanomat

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'ta on ahdisteltu viikon sisällä kahdesti tämän kävellessä päiväsaikaan kadulla Helsingin keskustassa.

Toisella kerralla hän oli kävelemässä kadulla työtoverinsa kanssa, kun ohi kävellyt ihminen yritti estää hänen kulkemistaan ja uhkaili häntä kovin sanoin.

Jos oikein ymmärsin, tämä oli taas esimerkki Twitter-journalismista.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Ajattelija2008 on 23.08.2013, 22:46:46
Quote from: Lahti-Saloranta on 23.08.2013, 22:09:43
Olisikohan noiden uhkailujen takana sama henkilö joka soitti taannoin auton torvea nähdessään skiniltä näyttävän henkilön kulkevan suojatiellä?

Tosiaankin Eva Biaudet aikoinaan kertoi itse syyllistyneensä aggressiiviseen ahdisteluun kadulla, kun mielestään näki skinheadin näköisiä ihmisiä ylittämässä katua. Olisi hyvä, jos Biaudet ja muut vastaavat ahdistelijat saataisiin kunnon psykiatrisen hoidon piiriin.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Ant. on 23.08.2013, 22:51:52
Seuraavaksi saamme lukea tästä Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa. Kirjoituksen ydinsisältö tulee olemaan tämä: Suomenruotsalaiset ja maahanmuuton puolustajat eivät saa enää kävellä kadulla rauhassa ja syy on perussuomalaisten. Perussuomalaisia on syytä vastustaa.

Toisin päin tämä ei toimi. Kaikki tietävät, että jos perussuomalaiselle poliitikolle olisi haistateltu kadulla, Helsingin Sanomat eivät olisi tehneet asiasta kritiikitöntä kauhistelu-uutista ja todennäköistä pääkirjoitusjuttua. Jos aiheesta olisi jonkinlainen juttu nyt edes kirjoitettu, olisi joka toinen sana ollut "väittää" ja joka toinen "mukaan".

Poliitikoille on haistateltu varmaan iät ja ajat. Helsingin Sanomilla ja sen kannattamilla puolueilla on kuitenkin selvä kampanja menossa. Nämä raportoivat kaiken ikäväksi kokemansa Helsingin Sanomille ja HS uutisoi sen kritiikittä. Todisteita ei anneta tai vaadita. Tämä symbioosi mahdollistaa myös sen, ettei kaikkien kokemusten tarvitse olla ihan totta. Sekä puolueet että puoluelehti hyötyvät näistä uhkauksista eikä kyseenalaistaminen ole kummankaan etu.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: JT on 23.08.2013, 22:57:03
Quote from: Lahti-Saloranta on 23.08.2013, 22:09:43
Olisikohan noiden uhkailujen takana sama henkilö joka soitti taannoin auton torvea nähdessään skiniltä näyttävän henkilön kulkevan suojatiellä?

Tai joku Bideetin virkaan hakenut pätevä hakija
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Uuno Nuivanen on 23.08.2013, 22:57:15
Harmi kun Pekka Saurus ei osunut paikalle, like a boss.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Michael in memoriam on 23.08.2013, 23:07:25
Se on ikävää kun sillä tavalla uhkaillaan. Mitenkäs, tohtori Halla-ahoahan on tunnetusti uhkailtu tappamisella ja ties millä, mitenkäs viranomaistahot tähän reagoivatkaan? Mediasta nyt puhumattakaan. Toiset ylioppilaat vaan ovat ihan himpun verran tasa-arvoisempia kuin toiset...
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nuiv-or on 23.08.2013, 23:12:58
Quote from: Michael in memoriam on 23.08.2013, 23:07:25
Se on ikävää kun sillä tavalla uhkaillaan.

Ei Evaa kukaan ole uhkaillut. Joko hän valehtelee tietoisesti tai uhkailut tulevat hänen päästään. Kyseessä on feikkiuutinen.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Ilkka Partanen on 23.08.2013, 23:17:07
Tilanne ei ollut "yhtä" uhkaava, mutta henkilö oli huomattavan aggressiivinen? Tuohonhan törmää vaaliteltalla ja milloin missäkin ihan vaalityöntekijäkin. Toki valtakunnallisesti tunnettu poliitikko on hieman alttiimpi kohde tällaiselle ja kyllähän heitä kohtaan tuollaista tapahtuu vaalikentillä jatkuvasti. Puolueesta riippumatta. Onhan se ikävää, mutta siitä on aika vaikea vetää mitään signaaliteorioita. Tappouhkaukset, nimettöminä tai nimellä ovat sitten jo ihan eri kaliiberin asia.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: ihminen on 23.08.2013, 23:19:30
Quote..Ilta-Sanomien myöhään perjantai-iltana tavoittama Biaudet ei halunnut kommentoida asiaa.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288592560559.html

No miten vakavia nämä "tapahtumat" sitten olivat?

Aggressiiviset uhkailijat piinanneet Eva Biaudet'ta kadulla  :facepalm:
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Saippuakupla on 23.08.2013, 23:35:39
Nyt aloituksessa olevan uutisen linkki toimii:
HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi (http://www.hs.fi/politiikka/Eva+Biaudet+joutui+uhkailun+kohteeksi/a1377233977670)

IS syötti uutisen eteenpäin:
IS: HS: Aggressiiviset uhkailijat piinanneet Eva Biaudet'ta kadulla (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288592560559.html)
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: KJ on 23.08.2013, 23:47:20
Nyt on kyse Eva Biaudet'sta, eli jos ei varsinaisesta sekopäästä, niin ainakin jonkun mielestä juuri sellaisesta. Tässä Evan sekoilu liikennevaloissa, tehkää omat päätelmät:

QuoteRaivo yllätti Eva Biaudet'n.

Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.

Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko skinejä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä - ajelluista päistä, raskaista maihinnousukengistä ja hihamerkkien koristamista pilottitakeista - uhkui vihaa.

Evan mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli joutunut opettamaan, että skinejä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä huudeltuja haukkumasanoja ihonvärinsä vuoksi.

Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.

Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Eugen235 on 23.08.2013, 23:49:11
Eva Biaudet on aggressiivinen rasisti joka on manipuloinut valtiota ja kanavoinut resurssit heteroseksuaaleja suomenkielisiä miehiä vastaan. Eva on hyvin vaarallinen ihminen.   
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Adolf Stege on 24.08.2013, 00:23:44
Eikös Soinillakin ollu turvamiehet mukana, ainakin jonkun aikaa, kun sai tappouhkauksia. Mediakin siitä peräti kirjoitti. Tosin Soini alkaa olla jonkinmoinen tekijä politiikassa, ettei ihan olankohautuksilla mediakaan voi noita tappouhkauksia sivuttaa.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Ernst on 24.08.2013, 00:31:14
Quote from: ihminen on 23.08.2013, 22:16:34
Quote...

Biaudet ei tehnyt poliisille ilmoitusta kokemastaan ahdistelusta.

...

Ei ilmoitusta, ei ollut vakavaa. Toimittajalle piti kuitenkin soittaa, olikohan Eva huomion kipeä?

Pitää muistaa, että hän on henkisesti  ikuinen ylioppilastyttö noin persoonallisuuden kehityksen kannalta. Opinnot eivät valmistuneet ajallaan, ja nyt on prinsessalla ikävää, kun kaikki ei enää niin  tykkääkään. Surullinen ilmestys.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: saippuakauppias on 24.08.2013, 00:48:15
Quote
"Tulee jollain lailla huoli tästä ilmapiiristä ja miettii, että kertooko se ihmisten lisääntyneestä pahoinvoinnista"

Kyllä, juuri siitä se kertoo Eeva tyttönen. Sinun ja kaltaistesi kirjoituksia kun erehtyy lukemaan, niin tulee niin pahoinvoivaksi, että oksennus ei ole kaukana.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: elven archer on 24.08.2013, 00:55:57
Evan sopivasti ajoitettu satuhetki sikseen, mikä luo eniten närää suomenruotsalaisten ja suomenkielisten välille? Pakkoruotsi. Luovutaan siitä, niin Evakin saa tööttäillä auton ratissa liikkua entistä huolettomammin, jos se nyt kerran siitä on kiinni ja siitähän sen esitetään olevan kiinni, koska pakkoruotsittajilla on hätä kädessä ja assosiointikampanja hyvässä vauhdissa: älä tue vapaata kielivalintaa, koska se luo ahdistavan uhkailijoiden ilmapiirin. Ei ole tietenkään sattumaa, että viime viikkoina yhä useampi ruotsinkielinen on keksinyt kokenut tulleensa uhkailluksi ja vieläpä älynnyt soittaa toimittajalle.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Boon Choo on 24.08.2013, 01:47:27
Koen olevani heikkojen puolella ja väkivallaton ihminen. Jotkut sanovat sympaattiseksi. En koe mitään empatiaa EB kohtaan. Kenen pitäisi katsoa peiliin? Varmaankin kaikkien..
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nuiv-or on 24.08.2013, 01:52:26
Quote from: Boon Choo on 24.08.2013, 01:47:27
Varmaankin kaikkien..

Kai meidän pitäisi oppia jollain lailla elämään toistemme kanssa.

(http://hommaforum.org/index.php?action=dlattach;topic=86633.0;attach=27421;image)
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Dim Archer on 24.08.2013, 04:45:39
Eva Biaudet liikkui päivällä ja pelästyi. Totuutta. Eva liiku illalla ja kavahdu. Yöllä ei liikuta koskaan.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: SimoMäkelä on 24.08.2013, 08:22:14
Uutisesta ei käy myöskään ilmi, liittyykö uhkailu hänen nykyiseen toimeensa. Ilmeisesti ei liity vaan pikemminkin ehkä joku  hörhö, joka tunnisti julkisuuden henkilön. Biaudet itsekin pohdiskelee yleistä pahoinvointia syyksi...että ei tästä ehkä saada persuja syyllistävää kaustia. Ei silti pidä vähätellä Bideenkertomusta. Varmasti se on totta.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Border guard on 24.08.2013, 10:25:54
Avataan rajat, annetaan kansalaisuus kaikille tänne tulleille ja varhennetaan pakkoruotsi alkamaan jo esikoulussa. Siinä RKP:n lääkkeet suomalaisten pahoinvointiin. Näiden muutosten jälkeen Biaudet saisi varmasti kävellä kaduilla rauhassa. Uhkailu on väärin, mutta en yhtään ihmettele, että kaikki eivät osaa hillitä itseään nähdessään Biaudetin.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Faidros. on 24.08.2013, 10:39:46
Ehkä kyseinen uhkailija oli sama henkilö, jolle Eva soitti torvea, kun hän ylitti suojatietä?

Ehkä jotain tällaista? ;) :Vitun ämmä, mä meinasin paskoa housuihin, kun kävelin rauhassa suojatiellä ja torvi eikun soi!
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: CaptainNuiva on 24.08.2013, 11:39:35
Minuakin on joskus uhkailtu ja minäkin olen kokenut kadulla agressiivista lähestymistä, haluaisikohan Ilta-sanomat tehdä jutut näistäkin jos heille soittaisin?
Tosin sama koskee niin monia suomalasia että tasapuolisuuden nimissä heidänkin kokemuksensa pitäsi julkaista joten ensimmäinen puhelinluettelon paksuinen erikoisnumero Ilta-sanomista pitäisi nimetä esim. "Uhkailut VOL.1"

Ai vain Bideen kokemuksilla on merkitystä ja uutis-arvoa?
Voisiko joku toimittaja kertoa miksi agressiivisen käytöksen kohtaaminen Bideen osalta on uutisen aihe mutta ei satojen tuhansien muiden?
Onko kenties Bideen satunnaisesti kohtaama agressiivisuus yhteiskunnalle jotenkin erikoisen vahingollisempaa kuin tavallisen tallaajan kohtaama?

Viikon sisällä Bidee on kohdannut kaksi agrea joista ei ole ilmoittanut poliisille mutta lehdistölle mitä kiireimmin, onko lehdistö korvaamassa poliisitoimea?
Onko olemassa luonnonlaki jonka pitäisi estää juuri Bideetä mutta ei muita, kohtaamasta kahta agressiivista henkilöä viikon sisällä Helsingissä?

Niin paljon kysymyksiä ja niin vähän vastauksia...
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: starsailor on 24.08.2013, 11:51:20
Turha spekuloida asialla, koska rikosilmoitusta ei ole tehty, niin tapahtunut vain Bideen päässä. Tämä henkilö on osoittanut kykenevänsä valehtelemaan ideologiansa puolesta, joten miksei tekisi tässä asiassa poikkeussta.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Jane Doe on 24.08.2013, 11:56:03
Pahoittelen jo etukäteen halpamaista heittoani, mutta kun luin sanat "aggressiivinen" ja "Biaudet", mieleeni tuli tämä (http://hommaforum.org/index.php/topic,47487.msg644309.html#msg644309)
QuoteKampanjointi on sujunut hyvin, lukuun ottamatta muutamaa kurjaa sattumusta. Alkuviikosta Jokela kohtasi Kolmen sepän patsaalla rkp:n eduskuntavaaliehdokkaaseen Tom Biaudetin.

"Hän ärsyyntyi ilmeisesti siitä, että vastustan pakkoruotsia."

Raivostunut Biaudet karjui Jokelalle täyttä kurkkua. Hän syytti Jokelaa rasistiksi ja fasistiksi. Jokela kertoo lamaantuneensa tilanteessa täysin.

"On ollut yllättävää, että kaikki negatiivinen palaute on tullut toisten puolueiden iäkkäiltä ehdokkailta. Nuorten kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa."
Ehkäpä syyllinen löytyy perhepiiristä  :roll: ;)
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: JoKaGO on 24.08.2013, 11:56:57
Vuodenvaihteessa oli Abubabun rasismikausti, ja nyt kehitellään selvästikin agressiivisen uhkailun kaustia.

Tämä Evan case on vasta esileikkiä, parin viikon kuluttua on menossa jo hurja akti, ja orgasmi saadaan ehkä kuukauden kuluttua. Eli nyt lehdet, kohta a-studiot ja 45-minuuttiset ja lopulta a-talk ja a2:n uhkailuilta. Tuttu kaava.

Ja syynä tähän on, paitsi persujen rasismi, muuan kansalaisaloite.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Toadie on 24.08.2013, 12:18:13
Koska Bidee on nainen, ruotsinkielinen, rkpläinen, poliitikko ja nostettu tälle yhdistelmälle soveltuvaan virkaan mokukunnan kaapin päälle, KAIKKI mitä hänelle tapahtuu on rasismia ja vihaa. Haaroittuneet hiukset, deodorantin pettäminen, inkontinenssi, renkaan puhkeaminen, sade syntymäpäivänä, kuolema. Rasismia kaikki tyynni. Kaikki medialle avautumisen arvoista.

Kaikki mitä Bidee sanoo medialle tai hänestä sanotaan mediassa on osa hänen valhekampanjaansa Suomea ja suomalaisia vastaan. Ihminen jonka päälle en kusisi vaikka takkinsa olisi tulessa.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: niemi2 on 24.08.2013, 12:24:24
Eikös Biaudetin toimiston pöydän kautta mennyt vihapuhetta ECRI:lle, jossa nettikirjoittelijat murhasivat muslimeja suomessa, näin ainakin muslimiyhteisön näkemyksen mukaan.

Poliisi ja muut tahot eivät ole kuulleet tälläisesta, ja tuollainen vain lisää epäreilua keskustelun henkeä ja Biaudetin porukka kiihottaa vastakkainasetteluun.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: akez on 24.08.2013, 12:36:17
Quote from: Avaritia on 23.08.2013, 21:59:20
QuoteBiaudet on saanut myös aiempaa enemmän vihapostia kirjeitse ja sähköpostilla.

Vihapostia??? ... Tuota kutsutaan negatiiviseksi palautteeksi. Negatiivinen palaute on arvokasta yrityksille ja organisaatioille, koska sen perusteella ne havaitsevat puutteita toiminnassaan ja palveluissaan. Tämän perusteella ne voivat parantaa palvelujaan ja tuotteitaan.

Nyt valtion viraston johtaja (epäpätevänä muut ohittanut) valittaa julkisesti saamansa negatiivisen palautteen olevan "vihapostia". Mistään vakavasta ei ole kyse, koska ilmoitusta poliisille ei ole tehty. Sen sijaan, että alkaisi parantaa virastonsa toimintaa ja palveluja, tai miettisi mikä omassa toiminnassa aiheuttaa sitä negatiivista palautetta, hän menee valittamaan lehdille saavansa negatiivista palautetta, törmänneensä pari kertaa kadulla ... mahdollisesti hyysäämiinsä ryösteleviin balkanturisteihin ja kertoo, ettei ole saanut kesäkuun alussa tappouhkauksia. (Seuraava medialööppi: Biaudet ei voittanut elokuussa loton pääpottia.)

Nimittelemällä saamaansa negatiivista palautetta "vihapostiksi" rkp-viraston pää asettaa itsensä viran ja toimenhoidossa kaiken arvostelun yläpuolelle. Noin tehtiin 30-luvulla. Myös silloin valehdeltiin, vääristeltiin ja kiellettiin arvostelu. RKP:llä on synkkä rasismi- ja natsitausta. Sieltäkö kaikki tuo kumpuaa?
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nollatoleranssi on 24.08.2013, 12:40:10
Quote from: Iloveallpeople on 23.08.2013, 22:05:07
Se on ihmeellistä, että näistä ei ikinä ilmoiteta poliisille vaan aina käännytään median puoleen.

Samaa asiaa olen myös itsekin ihmetellyt.

Tuli mieleen Matti Nykäs-vertaus eli aina kun Matille tapahtuu jotakin ja tarvittaisi "salakuvaajaa" niin ensimmäinen soitto luottotoimittajalle Seiskaan ja kohta on Seiskassa uutinen: "Matille sattui ja tapahtui - Seiska oli paikalla!".

Tässä tapauksessa vain HS on aina paikalla.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Eugen235 on 24.08.2013, 12:43:29
Jos Suomi olisi oikeudenmukainen paikka ja mielentila, ei Evaa olisi valittu poikkeusmenettelyllä korkeaan ja vaikutusvaltaiseen virkaan vain siksi että hän on ruotsinkielinen ja hyysäysfanaatikko.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nollatoleranssi on 24.08.2013, 12:44:50
Quote from: niemi2 on 24.08.2013, 12:24:24
Eikös Biaudetin toimiston pöydän kautta mennyt vihapuhetta ECRI:lle, jossa nettikirjoittelijat murhasivat muslimeja suomessa, näin ainakin muslimiyhteisön näkemyksen mukaan.

Jostakinhan niiden tietojen on ollut pakko olla peräisin. Tuo ECRI:n raporttikin vaatisi jonkinlaisen selvittämisen. Toinen vaihtoehto on todeta, ettei niillä tiedoilla ole mitään uskottavuus ja luotettavuusarvoa.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: JoKaGO on 24.08.2013, 12:45:40
Quote from: nollatoleranssi on 24.08.2013, 12:40:10
Tässä tapauksessa vain HS on aina paikalla.

Olisikin ollut Seiska, niin meillä olisi jo uhkaaja raudoissa. Siis jos edes olisi ollut mitään paikkaa missä yhtään mitään olisi tapahtunut Evalle ...
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nollatoleranssi on 24.08.2013, 12:46:48
Quote from: Eugen235 on 24.08.2013, 12:43:29
Jos Suomi olisi oikeudenmukainen paikka ja mielentila, ei Evaa olisi valittu poikkeusmenettelyllä korkeaan ja vaikutusvaltaiseen virkaan vain siksi että hän on ruotsinkielinen ja hyysäysfanaatikko.

Vaikka tuollaiset poliittiset virkanimitykset ärsyttävät, niin ne tuntuvat olevan jonkinlainen maan tapa. Samalla perusteellahan sitä valitaan johtajia valtionyhtiöihin jne. Luottohenkilöt tai poliitikassa "mokanneet" saavat pestin.

Vähemmistövaltuutetun pesti olisi ollut liian arvokas annettavaksi todellisille vähemmistöille.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Nuivake on 24.08.2013, 12:56:34
Eva kohtaa kadulla kulkiessaan toisen ihmisen. Tämä kohtaa Evan liian läheltä hänen mukavuusaluettaan ja ehkä olkapää tönäisee ja samalla kulkija sanoo jotain epäselvästi. Evalla sumenee silmissä ja käsi hakee ohjauspyörää ja tööttiä. Eva on jalkaisin, ilman suojaavaa auton teräskuorta. Eva kokee tulleensa uhatuksi. Hänestä tuntuu, että häntä uhattiin. Tunne uhkailusta on hänestä selkeä, koska oma tunne on totta, omat tunteet eivät valehtele. Häntä tönittiin ja uhkailtiin kadulla. Eva on kauhistunut ja peloissaan, häntä on uhkailtu.  ???
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Eugen235 on 24.08.2013, 13:08:39
Quote from: nollatoleranssi on 24.08.2013, 12:46:48
Quote from: Eugen235 on 24.08.2013, 12:43:29
Jos Suomi olisi oikeudenmukainen paikka ja mielentila, ei Evaa olisi valittu poikkeusmenettelyllä korkeaan ja vaikutusvaltaiseen virkaan vain siksi että hän on ruotsinkielinen ja hyysäysfanaatikko.

Vaikka tuollaiset poliittiset virkanimitykset ärsyttävät, niin ne tuntuvat olevan jonkinlainen maan tapa. Samalla perusteellahan sitä valitaan johtajia valtionyhtiöihin jne. Luottohenkilöt tai poliitikassa "mokanneet" saavat pestin.

Vähemmistövaltuutetun pesti olisi ollut liian arvokas annettavaksi todellisille vähemmistöille.

maan tapa ei ole, että ylioppilas valitaan tällaiseen virkaan. Jotta voidaan sivuuttaa pätevyysvaatimukset, tarvitaan bättre folkia edustava ehdokas.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: siviilitarkkailija on 24.08.2013, 13:11:15
Eva Bidaudet on yksi monista Tarsa Halosen sosialistiajan ja tuhlauksen sekä pahanteon välineistä joita onnistui asettamaan virkakuntamme tuhoamiseksi pitkän valtakautensa aikana.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: nuiv-or on 24.08.2013, 14:59:21
Quote from: nollatoleranssi on 24.08.2013, 12:44:50Tuo ECRI:n raporttikin vaatisi jonkinlaisen selvittämisen.

Tuossa selvitys: http://www.muutos2011.fi/vb/entry.php?608-Seis-rasistisille-murhille  tai  http://jlokka.blogspot.fi/2013/07/seis-rasistisille-murhille.html

Ja http://www.muutos2011.fi/vb/entry.php?606-ECRI-Rasistiset-ryhm%E4t-tehneet-Suomessa-useita-murhia
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Roope on 25.08.2013, 17:16:27
Kansanedustaja Kumpula-Natri on katsonut tarpeelliseksi lähettää medioille tiedotteen huolestumisistaan. Jotkut tiedotusvälineet ovat katsoneet tarpeelliseksi tehdä siitä uutisen.

Svenska Yle: Kumpula-Natri fördömer hot mot Biaudet (http://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/25/kumpula-natri-fordomer-hot-mot-biaudet)

QuoteKansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on huolissaan vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet'in kohdistuneista uhkailuista.

– Suomessa, jonka turvallisuudesta, demokratiasta ja mielipiteenvapaudesta olemme ylpeitä, ei tällainen ole kerta kaikkiaan hyväksyttävää, Kumpula-Natri toteaa.

Kumpula-Natri toivoo mielipidevaikuttajien yksiselitteisesti tuomitsevan fyysiset uhkailut. Suomen pitäisi suunnata suvaitsevan rinnakkaiselon suuntaan pelon sijaan.

– Toivon mielipidevaikuttajiemme yksiselitteisesti tuomitsevan fyysiset uhkailut, Kumpula-Natri vetoaa.
Pohjalainen: Kumpula-Natri: Jo riittää uhkailut! (http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/kumpula-natri-jo-riittaa-uhkailut-1.1450483)

Quote- Lisäksi ajankohtaisella keskustelulla ruotsinkielen asemasta on vaara lisätä vastakkainasetteluja, ellemme kykene asiakeskusteluun itse asiasta. Kansalaisaloitehan on laillinen ja perusteltu kannanotto koulujen kieltenopetuksen järjestämisestä, mutta valitettavasti katukeskusteluissa siihen liitetään huolestuttavasti myös kireitä äänensävyjä vähemmistöihin yleisesti.
Verkkouutiset: Miapetra Kumpula-Natri: Jo riittää uhkailut! (http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Miapetra%20Kumpula-Natri%3A%20Jo%20riitt%C3%A4%C3%A4%20uhkailut-7290)
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Ville Hämäläinen on 25.08.2013, 17:29:52
Quote from: Roope on 25.08.2013, 17:16:27

Suomen uusia vientivaltteja on huolestuminen, loukkaantuminen ja irtisanoutuminen. Näillä nykyhallitus luo hyvinvointia kansakuntaamme! Esitän kansalaisena syvän huolestumisen suomen politiikan tasosta.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: CaptainNuiva on 25.08.2013, 20:15:56
Hienoa että vihdoin kansanedustajakin heräa ongelmaan ja lupaa toimia !
Laatinee aloitteen eduskunnalle siitä että mielenterveyspotilaille on tarottava todellinen hoito eikä avohoitoa kadulla.
Tähän nyt kansanedustajan lupaamaan hoidoltahan on viety vuosi toisensa jälkeen resursseja ja
varat nyt luvattuun hoitoon voitaisiin ottaa vaikkapa...hmmm..hmmm...Monikultturisuuden momenteilta.
Jaa että ei voi ottaa monikultturisuuden monista innovoivista projekteista varoja ja ei voi tarjotakkaan hoitoa?
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: akez on 25.08.2013, 20:34:17
Quote from: Roope on 25.08.2013, 17:16:27
Quote- Lisäksi ajankohtaisella keskustelulla ruotsinkielen asemasta on vaara lisätä vastakkainasetteluja, ellemme kykene asiakeskusteluun itse asiasta. Kansalaisaloitehan on laillinen ja perusteltu kannanotto koulujen kieltenopetuksen järjestämisestä, mutta valitettavasti katukeskusteluissa siihen liitetään huolestuttavasti myös kireitä äänensävyjä vähemmistöihin yleisesti.
Verkkouutiset: Miapetra Kumpula-Natri: Jo riittää uhkailut! (http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Miapetra%20Kumpula-Natri%3A%20Jo%20riitt%C3%A4%C3%A4%20uhkailut-7290)

Ei taida maailmasta löytyä yhtään muuta maata, jossa enemmistön on pakko opetella muutaman prosentin vähemmistön kieltä. Pelkästään tämä on riittävä perustelu asiakeskusteluun, jota tosiasiassa ei juurikaan käydä. Vedotaan vain tunnepohjaiseen mutuun, kuten Kumpula-Natri itse:

"... katukeskusteluissa siihen liitetään huolestuttavasti myös kireitä äänensävyjä vähemmistöihin yleisesti"

Mistä Miapetra tietää mitä Suomen kaduilla puhutaan, niitä kun riittää Utsjoelle asti? Ja jos vaikka puhuttaisiin, niin hiljaako pitäisi olla, vai miapetralta kysyä, mistä saa puhua ja miten. Voi noita demaribroilereita.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Merimakkara on 25.08.2013, 20:51:35
Blaa blaa. Vai oikein uhkailtu Eevaa. Tarinataloutta.Takaa leivän pöytään taas vuosiksi.  Sama homma kuin lasiliike maksaisi naskaleille, että kivittäävät kylällä muutaman ruudun säpäleiksi. Elämme tarinataloudessa nykyään. Like a Boss.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Alapo on 25.08.2013, 20:53:25
Quote from: akez on 25.08.2013, 20:34:17

Mistä Miapetra tietää mitä Suomen kaduilla puhutaan, niitä kun riittää Utsjoelle asti? Ja jos vaikka puhuttaisiin, niin hiljaako pitäisi olla, vai miapetralta kysyä, mistä saa puhua ja miten. Voi noita demaribroilereita.

No ei mistään tiedä, kuvittelee vaan. Ainakin oman työpaikan RKP:tä äänestäjät ovat aika maahanmuuttokriittisiä ja niitä vituttaa sosiaaliturvan väärinkäyttö. Olis varmaan bideelläkin naama punasena, kun kuulis mitä "kadunmiehet" omastakin puolueesta puhuvat.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: IMMane on 25.08.2013, 20:58:12
Quote from: akez on 25.08.2013, 20:34:17
Ei taida maailmasta löytyä yhtään muuta maata, jossa enemmistön on pakko opetella muutaman prosentin vähemmistön kieltä. Pelkästään tämä on riittävä perustelu asiakeskusteluun, jota tosiasiassa ei juurikaan käydä. Vedotaan vain tunnepohjaiseen mutuun, kuten Kumpula-Natri itse:

"... katukeskusteluissa siihen liitetään huolestuttavasti myös kireitä äänensävyjä vähemmistöihin yleisesti"

Mistä Miapetra tietää mitä Suomen kaduilla puhutaan, niitä kun riittää Utsjoelle asti? Ja jos vaikka puhuttaisiin, niin hiljaako pitäisi olla, vai miapetralta kysyä, mistä saa puhua ja miten. Voi noita demaribroilereita.

Biuadeelta pitää kysyä miten vähemmistön edustajalle tulee puhua tai mistä aiheista kadulla tulee puhua koska hän on vähemmistövaltuutettu. Eri tavalla/eri aiheista vähemmistön edustajalle tulee puhua joka tapauksessa kuin tavalliselle tallaajalle. Tästä pitäisi saada laki aikaan joka velvottaisi vähintään peruskoulut opettamaan miten vähemmistöön kuuluvalle tulee kadulla puhua ja että mistä aiheista tulee kadulla puhua kenellekkin ja mistä aiheista ei. Sekin olisi toisaalta parempi niin ainakin tietäisi mitä ei saa sanoa että ei tarvi sitten valittaa koko aikaa kuten nyt eräät tekevät.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: akez on 25.08.2013, 20:59:15
Quote from: Alapo on 25.08.2013, 20:53:25
Quote from: akez on 25.08.2013, 20:34:17

Mistä Miapetra tietää mitä Suomen kaduilla puhutaan, niitä kun riittää Utsjoelle asti? Ja jos vaikka puhuttaisiin, niin hiljaako pitäisi olla, vai miapetralta kysyä, mistä saa puhua ja miten. Voi noita demaribroilereita.

No ei mistään tiedä, kuvittelee vaan. Ainakin oman työpaikan RKP:tä äänestäjät ovat aika maahanmuuttokriittisiä ja niitä vituttaa sosiaaliturvan väärinkäyttö. Olis varmaan bideelläkin naama punasena, kun kuulis mitä "kadunmiehet" omastakin puolueesta puhuvat.

Saman olen itsekin huomannut. Monet suomenruotsalaiset on varsin nuivalla kannalla.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Blanc73 on 25.08.2013, 21:24:33
Rakas Eva B, yhteiskunta ei voi pahoin, vaan sinä ja mielipiteesi saavat ihmiset voimaan pahoin.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Alapo on 25.08.2013, 21:27:16
Quote from: akez on 25.08.2013, 20:59:15
Quote from: Alapo on 25.08.2013, 20:53:25
Quote from: akez on 25.08.2013, 20:34:17

Mistä Miapetra tietää mitä Suomen kaduilla puhutaan, niitä kun riittää Utsjoelle asti? Ja jos vaikka puhuttaisiin, niin hiljaako pitäisi olla, vai miapetralta kysyä, mistä saa puhua ja miten. Voi noita demaribroilereita.

No ei mistään tiedä, kuvittelee vaan. Ainakin oman työpaikan RKP:tä äänestäjät ovat aika maahanmuuttokriittisiä ja niitä vituttaa sosiaaliturvan väärinkäyttö. Olis varmaan bideelläkin naama punasena, kun kuulis mitä "kadunmiehet" omastakin puolueesta puhuvat.

Saman olen itsekin huomannut. Monet suomenruotsalaiset on varsin nuivalla kannalla.

Niinpä, mutta miksi kansanedustajat ja ministerit ovat maailmaa syleileviä hörhöjä?
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: ekto on 25.08.2013, 22:05:15
QuoteRaivo yllätti Eva Biaudet'n.Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko tunnetusti epämukavia ihmisiä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä uhkui vihaa.Evan mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli joutunut opettamaan, että epämukavia ihmisiä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä huudeltuja haukkumasanoja piirteidensä vuoksi.Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.

Ei kuulosta Eva kovin suvaitsevaiselta.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Tommi Korhonen on 26.08.2013, 20:46:19
Quote from: Nuivake on 24.08.2013, 12:56:34
Eva kohtaa kadulla kulkiessaan toisen ihmisen. Tämä kohtaa Evan liian läheltä hänen mukavuusaluettaan ja ehkä olkapää tönäisee ja samalla kulkija sanoo jotain epäselvästi.
Minä taas veikkaan että kyseinen kansalainen oli tyytymätön RKP:n harrastamaan suomalaisten ahdisteluun ja kansalaisten halveksuntaan. Kyseinen kansalainen ilmaisi asian ei-niin nätisti mutta kuitenkaan vittumaiseen ämmään käsiksi käymättä, vaikka ehkä tiukkaa teki.

Nyt siis kansalaisen negatiivinen palaute koettiin ja ilmaistiin lehdistölle ahdisteluna ja taas on pakkoruotsi.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: Ano Nyymi on 26.08.2013, 22:05:41
Luulen että tuo feikki-svedu keksii omasta päästään nuo uhkailut. Säälipisteitä ja suiden tukkimista erimielisiltä, se siinä on takana.
Title: Vs: 2013-08-23 HS: Eva Biaudet joutui uhkailun kohteeksi
Post by: elven archer on 26.08.2013, 22:31:23
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/kuluttaja-ja-vapaa-aika/14028-tiedottaja-ruotsi-feissaajiin-kayty-kasiksi

Kun nyt kansanedustajat haluavat liittää näitä katujen tapahtumia kielikysymykseen, niin varmaan arvon edustajat innolla haluavat kommentoida myös näitä muita tapauksia.