Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö epäilee kahden noin 30-vuotiaan somalialaisen miehen syyllistyneen väärennykseen ja väärennysaineiston hallussapitoon Nuijamaan rajanylityspaikalla maaliskuun lopussa.
Somalialaiskaksikko esitti Nuijamaan rajanylityspaikan rajatarkastajille Schengen-alueelle oikeuttaviksi asiakirjoiksi Jemenin passit, joissa oli Kreikan oleskeluluvat. Lisäksi passeissa oli Kreikan rajatarkastusleimoja.
Maahantulotarkastuksen yhteydessä selvisi, että Kreikan oleskeluluvat ovat etsintäkuulutettuja. Myös passeissa olevia leimoja epäiltiin vääriksi.
Miehet otettiin kiinni esitutkintaa varten, jolloin he hakivat turvapaikkaa Suomesta.
Esitutkinnassa toinen miehistä kertoi, että hän on somalialainen ja passissa olevat henkilötiedot ovat hänen. Mies kertoi hankkineensa passin rahalla Jemenistä.
Toinen miehistä myönsi, etteivät Jemenin passissa oleva valokuva ja henkilötiedot ole hänen. Mies oli hankkinut passin noin kolme vuotta sitten.
Miehet kertoivat, että laittoman matkan järjestäjät olivat järjestäneet passeihin Kreikan oleskeluluvat ja leimat sekä viisumin Venäjälle. Kauppaan oli kuulunut myös lentoliput Venäjälle sekä muut kulut matkan aikana. Miesten epäillään maksaneen matkastaan noin 2 500 yhdysvaltaindollaria per henkilö.
Esitutkinnan perusteella voidaan epäillä miesten pyrkineen laittomasti Venäjältä Suomeen samoilla asiakirjoilla viikkoa aikaisemmin siinä kuitenkaan onnistumatta.
Esitutkinta on päätetty ja asia on siirretty syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon Lappeenrantaan.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/516979/Somalialaiset+miehet+saapuivat+Suomeen+vaarennetyin+paperein
iltasanomien versio : http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288586246530.html
Somalialaiskaksikko esitti Nuijamaan rajanylityspaikan rajatarkastajille Schengen-alueelle oikeuttaviksi asiakirjoiksi Jemenin passit, joissa oli Kreikan oleskeluluvat. Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö epäilee kahden noin 30-vuotiaan somalialaisen miehen syyllistyneen väärennykseen ja väärennysaineiston hallussapitoon.
Epäilty rikos tapahtui Nuijamaan rajanylityspaikalla maaliskuun lopussa. Esitutkinnan perusteella voidaan epäillä miesten pyrkineen laittomasti Venäjältä Suomeen samoilla asiakirjoilla viikkoa aikaisemmin siinä kuitenkaan onnistumatta. Esitutkinta on päätetty ja asia on siirretty syyteharkintaan syyttäjälle.
Anteeksi nyt kauheasti, mutta mikä hemmetin esitutkinta tässä oikein tarvittiin. Jos maahan yritetään väärennetyillä papereilla, niin ei vaan päästetä niitä rajan yli. Niin kuin ilmeisesti viikkoa aiemmin oli tehty. Ihan yksinkertaista. Vai olivatko nämä samat kullanmuruset nyt tällä toisella yrittämällä keksineet hakea turvapaikkaa.
QuoteMiehet otettiin kiinni esitutkintaa varten, jolloin he hakivat turvapaikkaa Suomesta.
Henkilöitä ei välittömästi palautettu venäjälle vaan rajavartiolaitos virheellisesti otti henkilöt kiinni minkä seurauksena syntyi tilaisuus hakea turvapaikkaa ja aloittaa järjettömän kallis ja typerä prosessi suomalaisille veronmaksajille.
Quote from: Ainokainen on 31.07.2013, 10:04:24

Kumma jos eivät passikauppiaat (tai "suomalaiset" kaverit) tuota olleet onnistuneet ohjeistamaan. Olisivatko viime kerralla jääneet kiini Venäjän puolella rajaa?
Quote from: siviilitarkkailija on 31.07.2013, 10:08:15
QuoteMiehet otettiin kiinni esitutkintaa varten, jolloin he hakivat turvapaikkaa Suomesta.
Henkilöitä ei välittömästi palautettu venäjälle vaan rajavartiolaitos virheellisesti otti henkilöt kiinni minkä seurauksena syntyi tilaisuus hakea turvapaikkaa ja aloittaa järjettömän kallis ja typerä prosessi suomalaisille veronmaksajille.
Jos ilmoittavat hakevansa turvapaikkaa rajalla, niin rajavartija ei voi muuta kuin seurata lainmukaista proseduuria.
Eikö kukaan muu kiinnittänyt huomiota varsin rasistiseen otsikkoon? Ihan selkeästi siinä viitataan siihen, että kaikki somalialaiset miehet ovat saapuneet Suomeen väärennetyin paperein! Rassismi!!! :flowerhat:
Jos laki estää järkevän toiminnan rajalla, niin sitten pitää muttaa lakia. Eikö miellä sitä varten ole 200 kansanedustajaa huolehtimassa suomalaisten kaikenpuoliseta hyvinvoinnista. vai onko multa jäänyt huomaamatta joku kohta, jossa kansanedustajien tehtäväkuvaa on muutettu huolehtimaan kaikenmaailman "traumatisoitujen pakolaisten" hyvinvoinnista. Kuinka paljon Suomeen on aikomus ottaa tämänkaltaisia "maailmanmatkaajaia", ennen kuin asiaan alkaa tulla parannusta, sata tuhatta, kaksi sataa tuhatta, puoli miljoonaa ???. Muistelen vanhaa yhteiskuntaoppia, josssa kerrottiin että Suomessa voidaan kolmesa päivässä tehdä juuri sellainen laki kun tarvitaan, onkohan vielä käytäntö voimassa ?. Ongelmat eivät ilmeisesti ole vielä riittävän suuria. jotta päättäjiä kiinnostaisi, taitaa mielenkiinto olla sateenkaarihallituksen koossa pitämisessä ja oman valllan säilyttämisessä....
Samaa ihmettelen minäkin, että mikä ihmeen vimma ne oli pidättää tänne? Valokuvat ja sormenjäljet talteen ja takaisin Venäjänmaalle. Setvikööt itsensä takaisin Somaliaan.
Arvatenkin taikasana "asylum" mainitaan jossain kohtaa ja sitten noista ei päästä enää ikinä eroon.
Miksei noille voi sanoa että ei pääsyä maahan, ohjataan venäläisen kollegan luo ja sanotaan että nää tuli teidän puolelta ja väärennetyin passein?
Quote from: Ink Visitor on 31.07.2013, 08:59:42Miesten epäillään maksaneen matkastaan noin 2 500 yhdysvaltaindollaria per henkilö.
Paljonkos se nyt olikaan Somalian BKT per henkilö, taisi olla 1000 dollaria, tai vähän yli.
Köyhien maiden rikkaat Suomeen elämään Suomen köyhien rahoilla. :flowerhat:
Onkos tuo turvapaikan hakeminen kuinka yleinen fallback vastaavissa tilanteissa?
Miksei lakiin lisätä tekstiä, että rikokseen syyllistyminen evää oikeuden turvapaikkaan ja käsittely nopeutettuna.
Quote from: RP on 31.07.2013, 10:08:44
Olisivatko viime kerralla jääneet kiini Venäjän puolella rajaa?
Epäilen.
Jos Venäjällä tavoitetaan somali varustettuna väärennetyillä asiakirjoilla, niin ko. somppu ei viikon päästä ole Suomen rajalla samojen väärennettyjen papereiden kanssa hakemassa loppuikäistä elätystä.
Quote from: Ainokainen on 31.07.2013, 10:04:24
Anteeksi nyt kauheasti, mutta mikä hemmetin esitutkinta tässä oikein tarvittiin. Jos maahan yritetään väärennetyillä papereilla, niin ei vaan päästetä niitä rajan yli. Niin kuin ilmeisesti viikkoa aiemmin oli tehty. Ihan yksinkertaista. Vai olivatko nämä samat kullanmuruset nyt tällä toisella yrittämällä keksineet hakea turvapaikkaa.
Näinhän se on käynyt. Turvapaikanhakuoikeus pitäisi poistaa pikimmiten. Nyt rajavalvonnalla ei ole mitään merkitystä jos asiakirjat eivät ole kunnossa niin asylum-sana avaa ovet.
Kumma kun Venäjän puolella ei huomattu dokumenttiväärennöstä. No hieman meitä fiksumpina antoivat sosiaalielättien poistua omasta maastaan. Tsuhnat hoitavat davai!
Kiinnostaisi vain tietää mistä vainottu ja köyhä somalialainen repii rahat väärennettyihin asiakirjoihin ja varsin pitkään matkaan Afrikan sarvesta näille raukoille rajoille, kun työssäkäyvänä ihmisenä pitää lomamatkakin suunnitella ja budjetoida hyvin.
Kai S-vähemmistön aktiivikäytössä oleva Western Unionin yms. money transfer rahoittaa tätä elämysmatkailua Suomeen, voisiko sanoa jopa meidän verorahoilla? Vai meneekö liian foliohattuiseksi vihapuheeksi?
Pieni lainmuutos olisi paikallaan: jos esittää väärennetyt dokumentit ennenkuin hakee turvapaikkaa = ei oikeutta hakea turvapaikkaa
vaan välitön käännytys maahan josta oli tulossa ja maan viranomaisille tieto väärennetyistä dokumenteista.
Quote from: Titus on 31.07.2013, 11:25:36
Pieni lainmuutos olisi paikallaan: jos esittää väärennetyt dokumentit ennenkuin hakee turvapaikkaa = ei oikeutta hakea turvapaikkaa
vaan välitön käännytys maahan josta oli tulossa ja maan viranomaisille tieto väärennetyistä dokumenteista.
Tuosta seuraisi megaluokan paskahalvaus moku/mamutus-porukan parissa. Nytkin ovat aivan innosta kiimassa järkkäämässä palveluita paperittomille ja piilottelevat heitä.
Minä en pääse mihinkään maahan väärin paperein. Suomeen pääsee kuka tahansa väärin paperein, tai ilman papereita! :facepalm:
Quote from: VH on 31.07.2013, 11:09:11
Quote from: RP on 31.07.2013, 10:08:44
Olisivatko viime kerralla jääneet kiini Venäjän puolella rajaa?
Epäilen.
Jos Venäjällä tavoitetaan somali varustettuna väärennetyillä asiakirjoilla, niin ko. somppu ei viikon päästä ole Suomen rajalla samojen väärennettyjen papereiden kanssa hakemassa loppuikäistä elätystä.
Niin, skenaarioissa on ongelmansa kummassakin tapauksessa. Sinänsä Venäjälle varmaan sopii, että siirtyy Suomen ongelmaksi. Edes Venäliset vankilat eivät kai ole Stalinin aikojen jälkeen varsinaisesti tuottaneet materiaalista hyvää muulle yhteislkunnalle(?)
Quote from: Faidros. on 31.07.2013, 11:34:28
Minä en pääse mihinkään maahan väärin paperein. Suomeen pääsee kuka tahansa väärin paperein, tai ilman papereita! :facepalm:
Me olemmekin alempaa rotua; siksi päättäjämme ovat katsoneet, ettei meille kuulu niin laaja ihmisoikeuksien kirjo kuin mustille tai arabeille.
Ei ole olemassa väärennettyjä papereita on vain ihmisoikeuksia, kaikille kuuluu ilmainen elämä!
Quote from: Faidros. on 31.07.2013, 11:34:28
Minä en pääse mihinkään maahan väärin paperein. Suomeen pääsee kuka tahansa väärin paperein, tai ilman papereita! :facepalm:
A-S-Y-L-U-M! Khatin hiventäkään ei tule teidän pureman ennen kuin A-S-Y-L-U-M in osaate tavata!
Sosiaalijärjestelmällämme on vetovoimaa, kun rikkaat somalit pyrkivät kaikin keinoin maahamme. 2500 USD on pieni summa, kun saman tienaa parissa kuukaudessa makaamalla syyrialaisella sohvalla khattia pureksien. Tätä menoa sen ex-SDP- pellen suunnitelmat tuhansista uusista eläteistä toteutuu helposti. Asylum on taikasana, jolla rikkauksien portit avautuvat.
Quote from: Faidros. on 31.07.2013, 11:34:28
Minä en pääse mihinkään maahan väärin paperein. Suomeen pääsee kuka tahansa väärin paperein, tai ilman papereita! :facepalm:
Tännehän tullaan vaikka plussakortilla. Sopivat taikasanat vaan ja bonuspallot ropisee, 700€ kuussa käteen ja täysi ylöspito. Saa siinä suomalainen omaa plussakorttiaan vinguttaa k-marketin kassalla.
Quote from: Arto Tuhkamuna on 31.07.2013, 11:02:18
Onkos tuo turvapaikan hakeminen kuinka yleinen fallback vastaavissa tilanteissa?
Kyllösen sanoin miksi 107% miksei tasan sata. Eiköhän tuo ole vakio, koska somalien tapauksessa se miltei varmuudella johtaa pysyvään oleskelulupaan. Somaliaan ei palauteta. Suomi ja Suomen tarjomat edut kuuluvat kaikille, suomalaisten verojen maksu alle promillelle maailman väestöstä, pitkällä tähtäyksellä aika kestävä plani etten sanoisi.
Mutta positiivista tässä asiassa on, että valtamediat sentään uutisoivat tapahtuneesta. Siis ylipäätään noteeraavat asian.
Ainakin YLE, IL, IS ja MTV3.
Tosin en hyysäristä löydä tätä uutista, vaan sehän ei ole mikään yllätys.
ei suomeen tarvita lisää somaleja. arvostelevat vaan suomalaisten viinan juontia ja esiintyvät viihdeohjelmissa, hohhoijaa, vaikka sillä viinaverollakin kustannetaan osaltaan notkujien elinolot
Quoteei suomeen tarvita lisää somaleja
Ei tarvita, ei.
Mutta onko niitä aiempiakaan tarvittu? Ei siltä vaikuta: koko somalipopulaatiosta vain poikkeuksellisen pieni määrä tekee työtä ja näistäkin vain rippunen tuottavalla yksityisellä sektorilla.
Mutta somaleja tarvitaan Somaliassa. Siellä on maa rakennettavana, ihana lupausten maa somalikansalle. Siellä on työtä ja puuhaa kaikille.
Quote from: Svart Lucia on 31.07.2013, 12:44:54
Mutta positiivista tässä asiassa on, että valtamediat sentään uutisoivat tapahtuneesta. Siis ylipäätään noteeraavat asian.
Ainakin YLE, IL, IS ja MTV3.
Tosin en hyysäristä löydä tätä uutista, vaan sehän ei ole mikään yllätys.
Onko tuuli kääntymässä vai onko vain satunnaisia valonpilkahduksia?
Ylläolevan lisäksi maanantain (29.7) A-studiossa käsiteltiin Helsingin taskuvarkauksia ja samalla jopa kyseenalaistettiin rangaistuskäytäntöä.
Ja ympäristöministeri Niinistöltä (vas) tivattiin koko ilmastonmuutoksen olemassaoloa ja jopa kyseenalaistettiin saastuttavan tuotannon ulkoistamista ulkomaille samalla kun tapetaan yrityksiä Suomessa luonnonsuojelun nimissä.
Pitkästä aikaa ihan asiaa YLE:ltä. Tuli oikein hyvä mieli.
Olisikohan laillista toimia näin:
Sovittaisiin jonkin Länsi-Afrikan maan kanssa esimerkiksi Ghanan että en alueelle perustettaisiin koontileiri siksi aikaa kun olot Somaliassa rauhoittuu. Suomi maksaisi koontileirin kaikki kulut. Somaleita voitaisiin ruokaa vastaan käyttää työvoimana esimerkiksi kaakaoplantaaseilla. Tällaisia koontileireja voitaisiin käyttää aina kun maahan tulee sosiaaliturvapaikanhakijoita.
Quote from: Jani Rantala on 31.07.2013, 13:00:00

Kyllä Ghanalaisille raha varmaan kelpaa mutta tuskin elättelevät toivoa työvoimasta pelloille :D. Ja voi sitä rasismin, ihmisoikeusitkun ja äbäläwäbälän määrää jos joku edes ehdottaisi minkäänlaista leiriä.
Quote from: rooster on 31.07.2013, 13:10:30

Nälkä on hyvä motivoja työnteolle, ja kyllä maailmaan melua mahtuu.