Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Toni R Jyväskylästä on 30.07.2013, 21:17:39

Title: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Toni R Jyväskylästä on 30.07.2013, 21:17:39
Egyptin viimeaikaiset levottomuudet ja epävakaa poliittinen tilanne on saanut yhä useamman Egyptissä asuvan suomalaisen pohtimaan muuttoa takaisin Suomeen. Pelko on hiipinyt Aleksandriassa asuvien suomalaisten arkeen.

Välimeren satamakaupungissa Aleksandriassa kaksi vuotta egyptiläisen puolisonsa kanssa asunut Johanna Venäläinen on kokenut Egyptissä monia levottomia vaiheita tammikuun 2011 vallankumouksen jälkeen.

– Nyt on ensimmäistä kertaa alkanut pelottaa, Venäläinen sanoo.

Egyptin tulevaisuus ja turvallisuustilanne askarruttavat niin paljon, että Venäläinen on ryhtynyt miettimään, kuinka pitkään Egyptissä vielä voi asua.

Venäläinen seurasi kotinsa parvekkeelta viime perjantaina tuhansien Mursia kannattavien ihmisten marssia.

– Kotimme kohdalla oli onneksi vain ohikulkuväylä eikä väkivaltaa, mutta meteli oli hurja etenkin kun armeijan helikopterit pörräsivät melkein 12 tunnin ajan hyvin matalalla tutkimassa tilannetta, Venäläinen kertoo.

Uutiset ahdistavat
Venäläinen pyrkii tarkoituksellisesti välttämään uutisten seuraamista.

– On todella ahdistavaa, kun ihmisiä kuolee. Väkivaltaa voi yrittää sulkea pois mielestä, kun ei katso uutisia eikä kysele tapahtumista.

Venäläisen perheessä puhutaan paljon politiikasta, mutta Venäläinen ei osallistu keskusteluun.

– Mieheni kanssa olen puhunut asiasta vain vähän. Tiedän hänen olevan sitä mieltä, että tapa, jolla armeija otti vallan Mursilta, oli väärä.

Viimeisimmät tapahtumat ovat rajoittaneet Venäläisen arkea ja liikkumista.

– Mieheni ei enää päästä minua yksin ulos edes torille. Liikun ulkona vain yhdessä perheemme kanssa.

Myrskyn silmässä
Aleksandriassa työkomennuksensa vuoksi asuva suomalaisnainen joutui viikonloppuna keskelle kaupunkisotaa. Nainen ei halua kertoa nimeään, koska ei halua lisätä perheensä huolta.

– Asuntoni parvekkeen alapuolelle muodostui Mursia tukevien ja häntä vastustavien mielenosoittajien rintamalinja. Aseina ihmisillä oli ainakin veitsiä, kiviä ja keppejä.

Nainen tarkkaili tilannetta aluksi parvekkeeltaan, mutta poliisin ampuessa kyynelkaasupatruunoita mielenosoittajien keskelle hän vetäytyi sisälle asuntoon sekä sulki tiiviisti ikkunat ja ikkunaluukut.

– Kyynelkaasua tuli sisälle asti ja kuulin tuntien ajan sarjoittaisia laukauksia, joista osa oli ilotulitusraketteja, mutta osa ampuma-aseita, nainen kertoo.

Hän kuvailee tapahtumapaikan olleen kuin sotatanner, jolta loukkaantuneita raahattiin suojaan kauemmaksi.

– Egyptiläinen naapurini, joka oli Kairon Tahrir-aukiolla kansannousun alkaessa vuonna 2011 sanoo, ettei ole ikinä nähnyt eikä kokenut mitään näin hurjaa Egyptissä.

Viikonlopun jälkeen tilanne on toistaiseksi ollut rauhallinen, mutta pelko väkivallasta rajoittaa liikkumista ja estää toisinaan työpaikalle menon.

– Kukaan ei osaa ennustaa, miten tämä kehittyy. Seuraan tilannetta ja lähden Suomeen, jos tapahtumat alkavat vaikeuttaa liikaa elämääni täällä.

Verilöyly moskeijan luona
Aleksandrian mielenosoitukset kärjistyivät aikaisin viime lauantaiaamuna Al Qaid Ibrahim -moskeijan luona, jossa Mursin kannattajat ja vastustajat sekä turvallisuusjoukot ottivat yhteen. Tiedot tapahtumista ovat ristiriitaisia. Muslimiveljeskunnan mukaan mielenosoittajat ja turvallisuusjoukot hyökkäsivät heitä vastaan kivin ja ampuma-asein. Egyptin sisäministeriön mukaan turvallisuusjoukot yrittivät hillitä keskenään tappelevia mielenosoittajia.

Tiedot moskeijarähinän kuolonuhreista ovat ristiriitaisia. Egyptin terveysministeriön mukaan kuolleita on kahdeksan, sisäministeriön mukaan kymmenen ja Muslimiveljeskunnan mukaan yli kolmekymmentä.

Uutinen? (http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2013/07/1786400/suomalaisnaiset-egyptissa-nyt-pelottaa-ensimmaisen-kerran)
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Simo Hankaniemi on 30.07.2013, 21:25:17
Ei kai rasistiseen Suomeen nyt ainakaan voi palata. Kannattaa jatkaa vaan siellä Egyptissä. Kyllä se siitä.
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Ano Nyymi on 30.07.2013, 21:39:39
Quote from: Simo Hankaniemi on 30.07.2013, 21:25:17
Ei kai rasistiseen Suomeen nyt ainakaan voi palata. Kannattaa jatkaa vaan siellä Egyptissä. Kyllä se siitä.

Joo, täällä kun ollaan niiiiin suvaitsemattomia, toisin kuin siellä epygtissä.
Islamistien mellakointi islamilaisessa maassa kannattaa ottaa rikkautena ja voimavarana  :flowerhat:
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Ernst on 30.07.2013, 21:55:55
Quote from: Ano Nyymi on 30.07.2013, 21:39:39
Quote from: Simo Hankaniemi on 30.07.2013, 21:25:17
Ei kai rasistiseen Suomeen nyt ainakaan voi palata. Kannattaa jatkaa vaan siellä Egyptissä. Kyllä se siitä.

Joo, täällä kun ollaan niiiiin suvaitsemattomia, toisin kuin siellä epygtissä.
Islamistien mellakointi islamilaisessa maassa kannattaa ottaa rikkautena ja voimavarana  :flowerhat:


Eikä ole ainakaan niin tylsää ja tunteetonta kuin täällä Suomessa väitetään olevan.
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Ano Nyymi on 30.07.2013, 22:00:00
Quote from: M on 30.07.2013, 21:55:55
Quote from: Ano Nyymi on 30.07.2013, 21:39:39
Quote from: Simo Hankaniemi on 30.07.2013, 21:25:17
Ei kai rasistiseen Suomeen nyt ainakaan voi palata. Kannattaa jatkaa vaan siellä Egyptissä. Kyllä se siitä.

Joo, täällä kun ollaan niiiiin suvaitsemattomia, toisin kuin siellä epygtissä.
Islamistien mellakointi islamilaisessa maassa kannattaa ottaa rikkautena ja voimavarana  :flowerhat:


Eikä ole ainakaan niin tylsää ja tunteetonta kuin täällä Suomessa väitetään olevan.

Niinpä.

Voi kunpa mekin saisimme katsella torniojoen itäpuolelta joen länsipuolella tapahtuvaa islamistien suurta mellakkaa.
Kuinka voimavaraistavaa ja värisevää monikulttuuria se olisikaan!  :flowerhat:
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: kummastelija on 30.07.2013, 22:14:44
Joko se YLE uutisoi Egyptin mellakoissa olevan mukana myös suomalaisia? Joko Soini on joutunut antamaan asiasta lausunnon ja häntä on kehoitettu tuomitsemaan suomalaisten mellakointi?
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: MW on 30.07.2013, 22:27:08
Quote from: kummastelija on 30.07.2013, 22:14:44
Joko se YLE uutisoi Egyptin mellakoissa olevan mukana myös suomalaisia? Joko Soini on joutunut antamaan asiasta lausunnon ja häntä on kehoitettu tuomitsemaan suomalaisten mellakointi?

Siellähän ne ovat jo rasistisesti mulkoilleet parvekkeiltaan rauhallisia mielenilmauksia, sekä ennakkoluuloisesti sulkeneet ikkunansa ja luukkunsa monikulttuurisilta tuulahduksilta.

Miksi nämä naiset eivät kutsuneet ihmisiä kadulta kotiinsa kahville?
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Maailmanmies on 30.07.2013, 22:44:35
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 30.07.2013, 21:17:39
Egyptin viimeaikaiset levottomuudet ja epävakaa poliittinen tilanne on saanut yhä useamman Egyptissä asuvan suomalaisen pohtimaan muuttoa takaisin Suomeen. Pelko on hiipinyt Aleksandriassa asuvien suomalaisten arkeen.

Välimeren satamakaupungissa Aleksandriassa kaksi vuotta egyptiläisen puolisonsa kanssa asunut Johanna Venäläinen on kokenut Egyptissä monia levottomia vaiheita tammikuun 2011 vallankumouksen jälkeen.

Jos se egyptiläinen mies tuli otettua niin pysyisi siellä. Myötä- ja vastoinkäymisissä, niinhän sitä sanotaan.
Title: Vs: 2013-07-30 MTV3: Suomalaisnaiset Egyptissä: Nyt pelottaa ensimmäisen kerran
Post by: Outo olio on 31.07.2013, 11:03:50
Quote from: Ano Nyymi on 30.07.2013, 21:39:39
Islamistien mellakointi islamilaisessa maassa kannattaa ottaa rikkautena ja voimavarana  :flowerhat:

Kaikenlainen mellakointi on voimavara, kysy vaikka anarkomarkoilta.