Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: RP on 20.07.2013, 10:47:20

Title: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: RP on 20.07.2013, 10:47:20
QuoteMansikkatilojen omistajat ovat törmänneet kiusalliseen ongelmaan: itsepoimintapelloilla pistellään marjoja maksamatta suoraan suuhun. Marjatilallisten mukaan ongelma on yleinen etenkin ulkomailta tulevien poimijoiden kohdalla.

– Eivät kaikki tietysti näin tee, mutta on se yleistä. Kieltämättä monien ulkomaalaisten kanssa meillä on tällainen iso ongelma, että he tulevat syömään koko perheen tai suvun voimin, sanoo Kartanon Marjan toimitusjohtaja Yrjö Rossi.

Rossin mukaan suomalaiset tietävät itsepoimintatilojen säännöt hyvin. Pellosta saa kyllä maistaa, mutta ideana on se, että kerätyistä marjoista maksetaan niiden painon mukaan.

Ulkomaalaisten kohdalla on Rossin mukaan monesti on jouduttu puuttumaan siihen, että he syövät keräämiään mansikoita paitsi pellosta suoraan, myös kassajonossa vielä ennen marjojen punnitsemista.

– Eihän kaupassakaan syödä ennen kuin on punnittu ne valitut karamellit, tai mitkä hyvänsä. Se on rikollista, ja se on suoraan pois meidän pussista, Rossi huomauttaa.

Rossi arvioi, että sama ongelma on ollut ainakin Etelä-Suomen alueen muilla tiloilla jo pitkään.

– Ne jotka eivät uskalla sitä sanoa, valehtelevat.

Kiellosta saa rasistin leiman

Ulkomaalaiset marjansyöjät ovat vuosien varrelta tuttu ilmiö myös Koivistoisen Mansikkapaikalla Vantaalla.

Vantaalla ongelmaa on yritetty kitkeä kielloin ja opastein. Kassalla on lisäksi kokeiltu sitä, että alle kahta euroa maksavia marjaeriä ei myytäisi.

MTV3.fi:n lukijan havainnon perusteella kaikki poimijat eivät ota pellolle mukaan edes astiaa, ja osalla astia on esimerkiksi vain pieni pakasterasia.

– Meillä on aina opas pellolla itsepoimijoita paimentamassa. Sillä koitetaan vähän saada kuria, mutta ei niitä voida alkaa kieltää, koska siitä saa rasistin leiman. Ei siitä voi älämölöä nostaa, se on vain hiljaa hyväksyttävä, valittelee Koivistoisen Mansikkapaikan myymälänhoitaja Jouko Salo.

Rasistiksi leimautumisen nostaa esille myös Kartanon Marjan Yrjö Rossi.

– Se on todella kiusallista, koska eihän tässä kenenkään kanssa haluta rähistä, hän sanoo.

Mansikkatilat ovatkin melko avuttomia ongelman edessä. Poimijoita ei voi kieltää tulemasta, mutta ei poliisiakaan viitsi aina sotkea mukaan, vaikka kyseessä olisikin periaatteessa varkaus.

– Mutta ehkä tässä jotakin viranomaisapua tarvittaisiin, Rossi huokaa.
kommentoi
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/07/1782766/mansikkatiloilla-ongelma-itsepoimintapelloilla-syodaan-maksamatta
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Iloveallpeople on 20.07.2013, 10:53:48
Kyllä Suomi on sitten rasistinen maa; eivät saisi ulkomaalaiset syödä edes marjoja pelloilta. Onneksi asiaan ei uskalleta puuttua. Onneksi uutisen kommenteissa on järkeviä ratkaisuja, kuten hävikin periminen suomalaisilta ostajilta.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: P on 20.07.2013, 10:58:19
"Viranomaisapua". Ei mitään todellisuudentajua. Jos viranomainen tuohon sotketaan, saavat paskaa kouraan x-kertaisesti, kun valtion tai kunnan palkkanilkki tulee tuohon sotkemaan. Luultavasti homma huipentuu Iilmanin Miksun nostamaan syytteeseen sotarikoksesta (siis siihen verrattavasta kiihottamisesta).

Tämä maa on kipeä paska. Odotellaan romahdusta. Ehkä sen jälkeen jämistä voi saada aikaan jotain? :facepalm:
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: masahiro on 20.07.2013, 11:00:55
tohon on ratkaisu. "kerääjä" punnitaan ennen pellolle menoa ja sieltä palatessa.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Iloveallpeople on 20.07.2013, 11:03:19
Quote from: masahiro on 20.07.2013, 11:00:55
tohon on ratkaisu. "kerääjä" punnitaan ennen pellolle menoa ja sieltä palatessa.

Voi sitä ulkomaalaistaustaisen paskan määrää mansikkapelloilla.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: nuiv-or on 20.07.2013, 13:55:37
Mansikat kiellettävä. Mansikoista tehdään mansikkaneekerinpusuja.

Mansikat ovat natsilipun värisiä. Sattumaako?
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 20.07.2013, 14:02:44
Mikä ihme siinä rasistiksi leimaamisessa pelottaa? Kuvitteleeko joku Suomalainen että jos menisi ulkomaille porsastelemaan niin joku pelkäisi rasistileimaa.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Fincum on 20.07.2013, 18:02:01
Ensin sanottiin, että mamut vie Marjat - ne viekin marjat.

Mikä siinä suvaitsevaisuudessa nyt on niin helvetin vaikeaa?
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Luotsi on 20.07.2013, 18:39:15
Quote– Meillä on aina opas pellolla itsepoimijoita paimentamassa. Sillä koitetaan vähän saada kuria, mutta ei niitä voida alkaa kieltää, koska siitä saa rasistin leiman.

Voi voi. Se on vain sitten suvaittava. Mieleen tosin nousee sekin mahdollisuus että suvaitsemattomat viljelijät saisivat suoranaisen kilpailuedun. Se olisi niiin väärin!
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: sattuma on 20.07.2013, 18:44:23
Mari Kiviniemen pitäisi ripittää KeskustaRASISTI Yrjö Rossia!

Yrjö Rossi on pitkän linjan espoolainen Keskustapuoleen kaupunginvaltuutettu, veli Markku Rossi(Kesk) on istunut monta kautta eduskunnassa!

– Eivät kaikki tietysti näin tee, mutta on se yleistä. Kieltämättä monien ulkomaalaisten kanssa meillä on tällainen iso ongelma, että he tulevat syömään koko perheen tai suvun voimin, sanoo Kartanon Marjan toimitusjohtaja Yrjö Rossi.

Rossin mukaan suomalaiset tietävät itsepoimintatilojen säännöt hyvin. Pellosta saa kyllä maistaa, mutta ideana on se, että kerätyistä marjoista maksetaan niiden painon mukaan.

Ulkomaalaisten kohdalla on Rossin mukaan monesti on jouduttu puuttumaan siihen, että he syövät keräämiään mansikoita paitsi pellosta suoraan, myös kassajonossa vielä ennen marjojen punnitsemista.

– Eihän kaupassakaan syödä ennen kuin on punnittu ne valitut karamellit, tai mitkä hyvänsä. Se on rikollista, ja se on suoraan pois meidän pussista, Rossi huomauttaa.

Rossi arvioi, että sama ongelma on ollut ainakin Etelä-Suomen alueen muilla tiloilla jo pitkään.

– Ne jotka eivät uskalla sitä sanoa, valehtelevat.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Oami on 20.07.2013, 20:28:49
Eikös tän pitänyt mennä niin päin että ulkomaalaiset nimenomaan tulevat poimimaan marjoja, kun ei se työ suomalaisille kelpaa.

Taas väärinpäin...
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Sami Aario on 20.07.2013, 20:53:04
Eikö mansikkatilaa voisi rinnastaa ravintolaksi, joka saa valita asiakkaansa?  :roll:

EDIT: Tulee mieleen tämä tapaus Pirkkalasta (http://moro.aamulehti.fi/2013/07/18/pullan-myyntikielto-oli-viimeinen-pisara-ollilan-maalaiskauppa-pistaa-lapun-luukulle-pirkkalassa/):
QuoteLähituotteita myynyt, suosittu Ollilan maalaiskauppa Pirkkalassa laittaa lapun luukulle.

Yrittäjä Anja Ollilan mukaan viimeinen pisara oli terveysviranomaisten määräys siirtää itse tehtyjen pullien myynti kaupan ulkopuolelle.

–?Emme voi lisätä henkilökuntaa monelle myyntipisteelle, Anja Ollila sanoo.

ja vastaava tapaus Turusta (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071317248378_uu.shtml):
QuoteTurun kaupungin terveystarkastajan tekemistä lukuisista huomautuksista huolimatta China Center -kauppa ei siisti tilojaan.

- Otin jokaisesta kohdasta kuvan todisteeksi, terveystarkastaja Jari Tulonen toteaa tekemänsä Oiva-valvontaraportin vakuudeksi.

Tarkastuskäynnin yhteydessä otettuja kuvia Turun ympäristöterveydenhuollosta ei kuitenkaan haluttu antaa julkisuuteen.

- Olen 157 kertaa huomauttanut ongelmista viimeisen 10 vuoden aikana. Yritys on saanut uhkasakon, mutta sitä ei ole jostain syystä laitettu perintään, Tulonen tuskailee.

Ympäristöterveydenhuolto on antanut China Marketille määräaikoja, joiden puitteissa ongelmakohdat pitäisi korjata. Määräaikoja ei ole noudatettu.

Tuo China Center on äärimmäinen esimerkki, mutta ehkä suomalaiset yrittäjät voisivat hieman useammin vaan olla välittämättä jos joku ulkopuolinen tulee päsmäröimään?
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Vulcaano on 20.07.2013, 21:45:36
Quote from: Junes Lokka on 20.07.2013, 13:55:37
Mansikat kiellettävä. Mansikoista tehdään mansikkaneekerinpusuja.

Aivan loistavan makuisia NAM, etkö ole maistanut?
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Outo olio on 20.07.2013, 21:55:56
Parvi heinäsirkkoja ulkomaalaisia tulee pellolle ja syö tyhjäksi ja siirtyy eteenpäin.

Kylläpäs taas kirjoitin ikävästi.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 20.07.2013, 23:32:59
Minkäköhän maalaisia nämä loiset ovat?
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Adolf Stege on 20.07.2013, 23:45:33
Ihmeellisiä paskahousuja! Ei uskalleta kieltää sen perusteella, että saa rasistin leiman? Ihme touhua. Saakoon minkä leiman vaan, mutta eihän varkautta saa, eikä pidä hyväksyä tässäkään.

Täällä näköjään saa ulkomaalainen tehdä mitä tahansa. Ihan mitä tahansa, eikä kukaan kohta uskalla tehdä mitään vääryyksien korjaamiseksi, ettei vaan olisi rasisti. Että väsyttää tämmöset. Taas.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Emo on 21.07.2013, 00:23:36
Sukulaiseni mansikkatilalla itsepoimijat saivat syödä poiminnan yhteydessä sen minkä jaksoivat. Ei siitä erikseen veloitettu. Sitä en tiedä, oliko litrahinnassa sitten tuo jo huomioitu, että ihmiset syövät. Mutta poimijoita riitti, eikä siellä suvut ja kylänmiehet olleet porukalla syömässä koskaan yhden poimiessa. Pellolle menivät vain he ketkä poimivatkin, johan siellä on mansikat muusina ja taimet katki jos siellä kauhean iso väenpaljous tungeksii.

On tämä monikulttuuri yksi Saatanan taidonnäyte; mansikanpoimintakin on nykyään monikulttuurissa helevetiniso uutisenarvoinen ongelma! Vielä kymmenen vuotta sitten tämäkin tässä maassa osattiin, ei enää.

Muistakaa ihmiset jatkossakin äänestää vastuullisia puolueita, Vastuun Kantajia!  ;D
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Micke90 on 21.07.2013, 00:34:10
Jos huomauttaa marjoja varastaville ulkomaalaisille säännöistä, se on rasismia? Kyllä tämä Suomi on sitten loistava maa!  :facepalm:

Itse en kyllä "rasistin" leimasta välittäisi pätkääkään, vaan olisin mielelläni "rasisti" tuollaisissa asioissa. Minun pelloiltani lentäisivät varkaat pihalle kuin leppäkeihäät - oli kotimaa, uskonto tai ihonväri mikä hyvänsä.  >:(
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Emo on 21.07.2013, 00:44:27
^ Sama täällä. En uskalla edes ajatella sitä kaiken sumentavaa raivoa joka minut täyttäisi, kun näkisin joukon ihmisiä lampsivan mansikkapellolleni syömään ilmaiseksi marjojani.
En tiedä mitä silloin tapahtuisi, mutta sen tiedän että satavarmasti jotain tapahtuisi, ja mikäli mieleeni edes juolahtaisi ajatus, että "tästähän voi vielä saada rasismisyytteenkin", niin se olisi kuin kanisterillinen bensaa nuotioon!

Taidan alkaa mansikanviljelijäksi! Ilmiselvästi tuolla alalla nykyään aggressionsa saisi päivän aikana purettua työpaikalla työhönsä, voisi rentoutuneena päivän päätteeksi lähteä töistä kotiin eikä olisi tarvetta enää kotona illalla kenellekään karjua.  :)
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Iloveallpeople on 21.07.2013, 00:57:33
Quote from: Emo on 21.07.2013, 00:44:27
^ Sama täällä. En uskalla edes ajatella sitä kaiken sumentavaa raivoa joka minut täyttäisi, kun näkisin joukon ihmisiä lampsivan mansikkapellolleni syömään ilmaiseksi marjojani.
En tiedä mitä silloin tapahtuisi, mutta sen tiedän että satavarmasti jotain tapahtuisi, ja mikäli mieleeni edes juolahtaisi ajatus, että "tästähän voi vielä saada rasismisyytteenkin", niin se olisi kuin kanisterillinen bensaa nuotioon!

Taidan alkaa mansikanviljelijäksi! Ilmiselvästi tuolla alalla nykyään aggressionsa saisi päivän aikana purettua työpaikalla työhönsä, voisi rentoutuneena päivän päätteeksi lähteä töistä kotiin eikä olisi tarvetta enää kotona illalla kenellekään karjua.  :)

Emme tiedä taustoja. Viljelijä on jo saattanut yrittää aikaisemmin puhumalla puuttua ulkomaalaistaustaisten mansikansyöntiin, mutta on saanut siitä tuomion, jota on kovennettu rasismiin vedoten. Tuomion lusittuaan hän ei ole enää halunnut uudestaan linnaan ja kokee nyt olevansa voimaton ulkomaalaistaustaisten edessä, jotka syövät hänen mansikkansa.

Helppo on sanoa, että yrittäisi puhumalla kieltää ulkomaalaistaustaisia syömästä mansikoitaan, mutta kuinka moni on valmis mansikoiden takia menemään vankilaan.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Afrikan kirjeenvaihtaja on 21.07.2013, 01:02:48
Joku saisi kyllä selvittää, miltä suunnalta nuo ahnaat mansikansyöjät ovat lähtöisin.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Emo on 21.07.2013, 01:29:17
Quote from: Iloveallpeople on 21.07.2013, 00:57:33


Helppo on sanoa, että yrittäisi puhumalla kieltää ulkomaalaistaustaisia syömästä mansikoitaan, mutta kuinka moni on valmis mansikoiden takia menemään vankilaan.

Mansikanpaimenkoira, sellaisenkin voi hankkia itselleen ja kouluttaa.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Hämeenlinnan Oraakkeli on 21.07.2013, 01:33:40
Quote from: Emo on 21.07.2013, 01:29:17
Quote from: Iloveallpeople on 21.07.2013, 00:57:33


Helppo on sanoa, että yrittäisi puhumalla kieltää ulkomaalaistaustaisia syömästä mansikoitaan, mutta kuinka moni on valmis mansikoiden takia menemään vankilaan.

Mansikanpaimenkoira, sellaisenkin voi hankkia itselleen ja kouluttaa.

Blondi niminen mansikkakoira pellolle kaveriksi
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Emo on 21.07.2013, 02:03:57
Quote from: Jani Rantala on 21.07.2013, 01:33:40
Quote from: Emo on 21.07.2013, 01:29:17
Quote from: Iloveallpeople on 21.07.2013, 00:57:33


Helppo on sanoa, että yrittäisi puhumalla kieltää ulkomaalaistaustaisia syömästä mansikoitaan, mutta kuinka moni on valmis mansikoiden takia menemään vankilaan.

Mansikanpaimenkoira, sellaisenkin voi hankkia itselleen ja kouluttaa.

Blondi niminen mansikkakoira pellolle kaveriksi

Nimi ei ole olennainen asia, mutta koira antaa mahdollisuuksia moneen. Osan se karkoittaa saastaisuudellaan jo pelkällä olemassaolollaan, loppujen into mättää naamaan marjoja vähenee kun koira käy näytösluontoisesti nostamassa koipea pariin puskaan. Näin nyt äkkiä päästäni tempaisin pari sopivaa pikku kikkaa, varmaan noita keksii läjäpäin lisää kun alkaa oikein miettimään.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: sivullinen. on 21.07.2013, 02:26:23
Työajalla ei saa lukea iltalehteä tai Hommaa. Se on varastamista. Tupakan polttaminen työnantajan ajalla se vasta suurrikos onkin. Varkaat pitäisi ampua.

Jotain rajaa taas näihin kommenteihin. Työntekijälläkin pitää olla jotain oikeuksia. Orjuutta ei Suomessa pidä missään nimessä sallia. Jos jostain aletaan varastelua kitkemään, niin tehdään se virastoista. Niistä työntekijät omaksi tarpeekseen vievät jos jonkinmoista konetta kotiinsa. Julkisella sektorilla se onnistuu oikein hyvin pomojen katsoessa vieressä. Kun yhteisestä kassasta varastetaan, ei ketään haittaa. Pomot ottavat enemmän ja suorittava porras osansa. Veroina kerätään rahat.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Suvaitsija on 21.07.2013, 03:24:08
Quote– Meillä on aina opas pellolla itsepoimijoita paimentamassa. Sillä koitetaan vähän saada kuria, mutta ei niitä voida alkaa kieltää, koska siitä saa rasistin leiman. Ei siitä voi älämölöä nostaa, se on vain hiljaa hyväksyttävä, valittelee Koivistoisen Mansikkapaikan myymälänhoitaja Jouko Salo.

Rasistiksi leimautumisen nostaa esille myös Kartanon Marjan Yrjö Rossi.

– Se on todella kiusallista, koska eihän tässä kenenkään kanssa haluta rähistä, hän sanoo.

Mansikkatilat ovatkin melko avuttomia ongelman edessä. Poimijoita ei voi kieltää tulemasta, mutta ei poliisiakaan viitsi aina sotkea mukaan, vaikka kyseessä olisikin periaatteessa varkaus.

– Mutta ehkä tässä jotakin viranomaisapua tarvittaisiin, Rossi huokaa.
kommentoi

Normaalijärjellä varustellulla ihmisellä ei ole moista tarvetta sietää itseensä kohdistuvaa rikollisuutta. Suvaitsevaisella kaikki on vaikeampaa. Omapahan on ongelmansa.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Faidros. on 21.07.2013, 05:02:39
Minkähän leiman saa, jos ampuu ensimmäisen marjavarkaan ja ripustaa sen koivesta puunoksaan roikkumaan, varoitukseksi muille?
Siis harakan, mitä te oikein mietitte siellä! >:(
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: jmk on 21.07.2013, 05:09:58
Muistaakseni Kimmo Kiljunen vertasi taannoin maahanmuuttajia eläimiin (lentäväthän linnutkin rajojen yli).

Minulle tulee mieleen, mitä linnut tekevät marjapellolla - mutta se pitänee jättää sanomatta, koska vertailu eläimiin ja viharikos.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Kraken on 21.07.2013, 14:18:45
Rasismisyyytökset ovat ihan selvä riski tällaisissa jutuissa. Tilanne on hankala mansikanviljelijöille, mutta tarjoan teille helpon ratkaisun, toivottavasti luette Hommaa:

Ottakaa portilla jokaiseslta henkilöltä, myös lapsilta, sisäänpääsymaksu, ja sallikaa heidän syödä pellolta niin paljon kun sielu sietää. Sisäänpääsymaksuksi riittänee 1-2 mansikkakilon hinta, harva jaksaa kerralla syödä sitä enempää. Ulos mentäessä punnitaan ja laskutetaan lisäksi poimitut mansikat normaaliin tapaan.

Tämä karsii pois kaikki ilmaissyöjät ja rehelliset poimijat poimivat samalla suurempia määriä koska kilohinta laskee sillä tavoin.

Kannataa käyttää tätä markkinointikeinoina, jolla houkutellaan rehellisiä poimijoita. Jääväthän mansikkavarkaat tulematta, joka helpottaa poimimista muille: vähemmän ruuhkia ja mustalaisia mansikkapelloilla, enemmän poimittavaa.

Monikultturisuus vaati innovaatioita ja tässä on ilmainen vinkki. Voitte välttää rasismisyytökset samalla kun kartutatte kassaanne.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Malla on 21.07.2013, 14:31:01
Quote from: sivullinen. on 21.07.2013, 02:26:23
Jotain rajaa taas näihin kommenteihin. Työntekijälläkin pitää olla jotain oikeuksia. Orjuutta ei Suomessa pidä missään nimessä sallia.

Tuota, nyt taisi olla kyse itsepoiminnasta, ei työnteosta. Poimija on siis asiakas, joka maksaa viljelijälle. Jos haluaa viljellyt marjat valmiiksi poimittuina, sekin varmasti onnistuu, mutta itse poimiminen tullee hiukan halvemmaksi (ja saa valita mieluiset marjat).
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: jmk on 21.07.2013, 15:54:18
Quote from: Kraken on 21.07.2013, 14:18:45
Kannataa käyttää tätä markkinointikeinoina, jolla houkutellaan rehellisiä poimijoita. Jääväthän mansikkavarkaat tulematta ...

Ehdotettu hinnoittelu kohdistuu tosiasiallisesti mansikkavarkaisiin hintaa korottavasti.
Kansanryhmässä X/Y/Z on tosiasiallisesti keskimääräistä enemmän mansikkavarkaita (vaikka tätä ei saa ääneen lausuakaan).
Ergo, hinnoittelu tosiasiallisesti syrjii kansanryhmää X/Y/Z ja on siten rangaistavaa vihanazzeilua.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Kari Kinnunen on 21.07.2013, 17:25:24
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 21.07.2013, 01:02:48
Joku saisi kyllä selvittää, miltä suunnalta nuo ahnaat mansikansyöjät ovat lähtöisin.

Niin, tämä on kyllä ongelmallinen arvoitus. Mistähän noi BG-pakuilla maata kiertävät vähäosaiset mahtaisivatkaan olla lähtöisin.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Professori on 22.07.2013, 15:56:11
Quote from: Iloveallpeople on 20.07.2013, 11:03:19
Quote from: masahiro on 20.07.2013, 11:00:55
tohon on ratkaisu. "kerääjä" punnitaan ennen pellolle menoa ja sieltä palatessa.

Voi sitä ulkomaalaistaustaisen paskan määrää mansikkapelloilla.

Se toimii kuitenkin lannoitteena seuraavalla kasvukaudella.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Bellerofon on 22.07.2013, 17:20:34
Aloitusmaksu/sisäänpääsymaksu. Kilohinta voi vastaavasti olla vähän pienempi.  Ei sinne pellolle tarvitse ylimääräisiä marjantallojia tai -syöjiä ilman korvausta päästää. Jokamiehen oikeus ei koske mansikkapeltoja. Jos sisäänpääsymaksu on 5-10 €, niin eiköhän ylimääräiset napostelijat häviä.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: vainukoira on 22.07.2013, 18:05:28
Kun tuo roskaväki asiantuntijat tonkivat paskaisilla sormillaan pusikoita, pottunokka saa mansikoistaan kaupan päälle vielä hepatiitin, tai koko sarjan. Sama koskee tietysti mustikoita ja puolukoita.

Pellolle ja maahan saapumisen edellytykseksi pottunokka, joilloin koukkunokat jää ulos. :flowerhat:

Koukkunokka ei ole etnisyys, vaan geneettinen erityispiirre, kuten pienet munat, iso härmäläinen kulli ja vittumainen luonne, jonka perusteella saa syrjiä. ;D
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Titus on 22.07.2013, 18:15:59
Minimiveloitus viidestä litrasta/poimija poimit niin paljon eli et.

Laiskimmat (köh köh) etsivät muuta suuhunsa pantavaa...


:flowerhat:

Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: vainukoira on 22.07.2013, 21:23:22
^
No joo. Bellorofon ehdotti myös. 10€ sisäänmaksu per lärvi toimii varmasti. Vo olla enemmänkin. Ja sitten vielä lopuksi velotus kerätyn määrän mukaan.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Iloveallpeople on 26.07.2015, 16:35:43
Sama ongelma jatkuu, mutta nyt on jutusta ulkomaalaistaustaisuus poistettu:

QuoteRöyhkeää toimintaa mansikkapelloilla – tähän loppui ilmainen syöpöttely

Mansikoiden itsepoimintatiloilla ikävä ilmiö on aiheuttanut sen, että jotkut tilalliset ovat joutuneet asettamaan vähimmäispoimintamäärän.

Tähän on ryhdytty esimerkiksi Espoossa sijaitsevalla Kartanon Marjan tilalla, jossa on poimittava vähintään kaksi kiloa päästäkseen itsepoimintaan.

– Vähimmäispoimintamäärä on asetettu ohjeeksi, koska tänne on tullut erittäin isoja ryhmiä, jotka tulevat vain syömään. Pahimmillaan tänne on tullut 40 ihmisen ryhmä pelolle ja lähtiessään punninnut vain vähän marjoja, kertoo tilan omistaja Yrjö Rossi .
...

Rossin mukaan ongelma ei koske vain Kartanon Marjan tilaa, vaan ilmiö koskee kaikkia tiloja. Rossi arvelee, että itsepoimintaan asetettu vähimmäismäärä yleistyy.

Koivistoisen Mansikkapaikan myymäläpäällikkö Jouko Salo sanoo, että ilmiö on havaittu myös heidän tilallaan.

– Kyllä ilmiö on havaittu, mutta se on aika pieni kansanosa, joka tulee pelkästään syömään mansikkapellolle.
...


Länsiväylä (http://www.lansivayla.fi/artikkeli/304028-royhkeaa-toimintaa-mansikkapelloilla-tahan-loppui-ilmainen-syopottely)
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Saturoitunut on 26.07.2015, 16:48:59
Vaan minkä kansan pieni osanen on kyseessä?
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Muuttohaukka on 26.07.2015, 16:49:21
Quote from: Emo on 21.07.2013, 02:03:57

Nimi ei ole olennainen asia, mutta koira antaa mahdollisuuksia moneen. Osan se karkoittaa saastaisuudellaan jo pelkällä olemassaolollaan, loppujen into mättää naamaan marjoja vähenee kun koira käy näytösluontoisesti nostamassa koipea pariin puskaan. Näin nyt äkkiä päästäni tempaisin pari sopivaa pikku kikkaa, varmaan noita keksii läjäpäin lisää kun alkaa oikein miettimään.

Tämä on hyvä idea! Muutama malinois sinne pellon laidalle ja muutama terrieri kipittelemään sinne väliin. Ei tulisi heinäsirkat apajille. Lyön vaikka vetoa.
Aina voi vain hymyillä vinosti ja sanoa, että ihan kilttejä ne ovat ja kohauttaa olkapäitä

Mutta on sekin yksi uusi juttu tuo pellon tyhjentäminen. Itse käyn itsepoimintatilalla ja saan luomukasvatettuja marjoja. Saa syödäkin, mutta yleensä poimin sen 6-7 kg/ kesä.

Nämä loispoimijat eivät ole yltäneet näille kokeuksille vielä.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: Muuttohaukka on 26.07.2015, 16:53:17
Quote from: Faidros. on 21.07.2013, 05:02:39
Minkähän leiman saa, jos ampuu ensimmäisen marjavarkaan ja ripustaa sen koivesta puunoksaan roikkumaan, varoitukseksi muille?
Siis harakan, mitä te oikein mietitte siellä! >:(

Räkättejä minä vain mietin.  Mutta, että 40 rääsyläistä syömässä.
Title: Vs: 2013-07-20 MTV3: Mansikkatilojen itsepoimintapelloilla syödään maksamatta
Post by: raffe on 04.08.2015, 14:18:30
Eli jos menisin itse mamujen keskelle syömään ilmaiseksi toisten mansikat, niin minut tultaisiin todenäköisesti poistamaan paikalta niinkuin kuuluisikin. Mutta nekrupekat senkun jäisivät maiskuttamaan turvat täynnä marjoja ihonväri suojakilpenään.