QuoteTukes kielsi kuluttajamyynnin - ilokaasua myydään jatkossa Virosta
Toimitusjohtaja Jonas Kyllönen osasi varautua päätökseen.
Iloiset Keittiöpojat Oy sai tänään tiedon, että turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukes kieltää yritykseltä ilokaasun myynnin kuluttajille. Yrityksille se saa myydä ilokaasua jatkossakin.
? Kyllähän me pari päivää aiemmin jo tuota arveltiinkin. Ei meillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä Viroon. Tämä on kuitenkin meidän ainoa yritystoiminta, ja totta kai aiotaan jatkaa sitä. Ikävää vain, että piti lähteä Suomesta pois, Kyllönen kommentoi IS:lle.
Myöhemmin Kyllönen halusi oikaista, että Viron-yritystoiminta siirtyykin toiselle omistajalle. Näin suomalaisomistajat jatkaisivatkin vain ilokaasupatruunoiden yritysmyyntiä Suomessa.
? Tässä taisi tapahtua väärinkäsitys.
Kyllösen mukaan Viroon siirtyminen ei juuri vaikuta heidän yritystoimintaansa. Verot menevät vain ulkomaille. Yrityksen kermaa.fi -nettisivuilla lukee jo uusi Tallinnan-osoite.
? Meillä on ollut firma valmis jo jonkin aikaa, Kyllönen kertoo.
Käytännössä myynti tapahtuu Virosta käsin ja yritys on rekisteröity Viroon.
Varastojen sijaintia tai muitakaan tarkempia liiketoimintaan liittyviä yksityiskohtia Kyllönen ei suostu kertomaan. Kyllönen ei toistaiseksi ole myöskään itse muuttamassa Suomenlahden eteläpuolelle.
"Vain Tukesin tulkintaa"
Kyllösen mukaan Tukes on vain tulkinnut, että yritys myy ilokaasua päihdekäyttöön. Yrittäjän mukaan Iloiset Keittiöpojat on keittiötarvikeliike, joka ei myy ilokaasupatruunoita viihdekäyttöön.
? Ilokaasupatruunoita myydään kaikkialla Euroopassa kaupan hyllyillä, eikä tätä ole kielletty missään. Onhan tämä aika pöyristyttävää, että lähdetään tällä lailla miekkailemaan.
Helsingin Sanomien NYT-liitteen jutussa kevättalvella Kyllönen ja hänen yhtiökumppaninsa Valtteri Serimaa imivät ilokaasua keuhkoihinsa.
? Olemme olleet nuoria yrittäjiä ja saaneet kaikenlaisia pr-neuvoja. Sen (lehtijutussa esiintymisen) olisi voinut jättää tekemättä, mutta turha sitä on spekuloida, Kyllönen kommentoi.
Tukes ei suostunut kommentoimaan yrityksen saamaa myyntikieltoa. He tiedottavat asiasta vasta huomenna.
Taas hallitus hoiti homman ja veromarkkoja lähti kävelemään etelänaapuriin. Hallitus tekee parhaansa tuhotakseen yrittäjyyden Suomesta. Mutta hei, mitä väliä, pankista saa lainaa!
Valkoihoisten rajatarkastuksia voidaan aina lisätä, jotta kukaan turisti ei voi tuoda tätä kaasua Virosta!
Quote from: Supernuiva on 11.07.2013, 19:39:30
Valkoihoisten rajatarkastuksia voidaan aina lisätä, jotta kukaan turisti ei voi tuoda tätä kaasua Virosta!
Ja postimyyntiin lisää tarkastajia tutkimaan jokainen paketti!
Kaikki ilo on kiellettävä. Suomessa ei saa kenelläkään olla hauskaa, koska kaikilla ei kuitenkaan ole hauskaa, joten osan hauskuus olisi epätasa-arvoa.
Kiellon syynä oli ilokaasun aiheuttama tukehtumisvaara. Nauruun kuoleminen on haudan vakava asia. Vittu mitä Tukesia. Ihan aikuisten oikeasti. Jos kaasun kauppaajat olisivat käyneet kestitsemässä Tukesin poikia muutaman kerran, ja luvanneet sopivan siivun tuotoista, ei tukehtumisvaaraa olisi kukaan keksinyt koskaan. Lääkeyhtiöt palkkaavat näitä "yhteiskuntasuhteiden hoitajia", jonka jälkeen saavat myydä koe-eriä rokotteista, ja saavat vielä sopimukseen merkinnän, etteivät ole vastuussa edes kuolemantapauksista. On siinä meillä todellista vapaakauppaa. Suuryritykset lahjovat virkamiehet sallimaan heille kaiken ja vaativat vielä ajamaan pienyrittäjät pois kilpailua luomasta.
Synnyttäneille annetaan synnytyksen jälkihoitona ilokaasua, kauheeta, nehän tukehtuu. :flowerhat: Vedestäkin voi saada vesimyrkytyksen, jos sitä riittävän paljon latkii, mutta vedellä ei ole päihdyttäviä vaikutuksia, joten sitä ei kielletä. Päihteet ovat saatanasta, alkoholin myynti pitäisi rajoittaa kahteen tuntiin päivässä ja tupakointikin kieltää, niin oltaisiin oikealla linjalla. Jo pelkkä nimi ILOKAASU saa varmasti jokaisen rötösherran näkemään punaista. Ei kansa saa olla iloinen, sen pitää paiskia töitä hautaan asti maksaen naurettavan suuria veroja ja lukea hesarinsa joka aamu tunnollisesti.
Kai myös alkoholijuomien myyminen kielletään niitä päihdekäyttöön myyviltä yrityksiltä, koska siihenkin liittyy hengenvaara?
En nyt tiedä kuinka suuri vahinko on yhden kaasumaisessa muodossa olevan päänsekoittajan kuluttajamyynnin kieltäminen. Kansantaloudelle kielto tuskin on ainakaan kohtalokasta, vaikka muutaman liukkaan jobbarin bisneksiä saattaakin haitata. Käyttöhän ei sinänsä ole mitään uutta - hihityshipat olivat tunnettuja tietyissä piireissä jo 1920-luvulla.
Jos tuota kumminkin jäi kaipaamaan, niin saahan apteekista kai edelleen toista nopeavaikutteista perinnesekoitinta - dietyylieetteriä, "tippoja". Käyttöohjeita en ryhdy antamaan. Ja tietyt vaaransa on senkin käytöllä.
OH MY GOD, I'VE INVENTED THE FEEDBACK LOOP!
Kysynksmä tällä: "naerugaasi"?
Quote from: koli on 11.07.2013, 19:19:30
"Vain Tukesin tulkintaa"
Kyllösen mukaan Tukes on vain tulkinnut, että yritys myy ilokaasua päihdekäyttöön. Yrittäjän mukaan Iloiset Keittiöpojat on keittiötarvikeliike, joka ei myy ilokaasupatruunoita viihdekäyttöön.
QuoteIlokaasun viihdekäyttö on ollut viime aikoina Suomessa huimassa kasvussa. Paremmin kivunlievitykseen tarkoitettuna lääkeaineena tunnetun kaasun suosio on noussut etenkin nuorten keskuudessa.
Muutaman kuukauden aikana ilokaasukapseleita myyvä Kermaa.fi on saanut jo tuhansia asiakkaita ja myynti kasvaa yrityksen tiedotteen mukaan koko ajan. "Käsityksemme mukaan jo kymmenen tuhatta suomalaista on kokeillut ilokaasua viihdekäytössä. Se on monelle suomalaisnuorelle tuttu päihde esimerkiksi Keski-Euroopan festareilta ja vaikkapa Ibizan lomareissuilta", kertoo toimitusjohtaja Jonas Kyllönen.
Ilokaasua impataan kerman vispaamiseen tarkoitettujen sifonien avulla, mistä seuraa lyhytkestoinen, päihtymisen kaltainen olotila. Yhdestä ilokaasukapselista saatava euforian tunne kestää noin minuutin verran.
"Vaikuttaa siltä, että ilokaasusta on kehittymässä tänä vuonna todellinen haastaja alkoholille. Se on baari-iltaan verrattuna huomattavasti halvempi nautintoaine, eikä ilokaasu jää elimistöön niin kuin alkoholi. Muutama minuutti raikkaassa ilmassa ja käyttäjä on taas täydessä ajokunnossa", sanoo Kyllönen.
Lähde: Kermaa.fi
http://dome.fi/viihde/ajankohtaista/vapise-alkoholi-suomalaisen-ilokaasukauppiaan-mukaan-aineen-viihdekaytto-kasvaa-suomessa
Quote from: koli on 12.07.2013, 01:21:22
Synnyttäneille annetaan synnytyksen jälkihoitona ilokaasua, kauheeta, nehän tukehtuu.
Lääketieteellisessä käytössä annetaan hapen ja ilokaasun sekoitusta. Ikolaast on vaarallista puhtaana, josta se ei katkaise hengitysrefleksiä
Quote from: Mursu on 12.07.2013, 11:39:47
Quote from: koli on 12.07.2013, 01:21:22
Synnyttäneille annetaan synnytyksen jälkihoitona ilokaasua, kauheeta, nehän tukehtuu.
Lääketieteellisessä käytössä annetaan hapen ja ilokaasun sekoitusta. Ikolaast on vaarallista puhtaana, josta se ei katkaise hengitysrefleksiä
Synnytyksen yhteydessä annetaan myös mm. opiaatteja, joten ylläolevalla perusteella käytännössä kaiken pitäisi olla vapaata.
Mielenkiintoista miten niin yksinkertaisen tuotteen kuin dityppioksidi myynnin voi kieltää. Noh, onhan se hirrrmuinen kasvihuonekaasu. :P
Suomella on aikamoiset talkoot menossa firmojen ja tehtaiden sulkemisessa. Hyvää työtä, Tukes. Pian voidaan aloittaa puhdas suunnitelmatalous.
Quote
Tukesin tekemä päätös perustuu kemikaalilakiin. Lain mukaan kemikaalia ei saa luovuttaa vähittäismyynnistä, jos on ilmeistä, että sen käytöstä voi aiheutua erityistä vaaraa terveydelle.
http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kemikaalituotevalvonta/Tukes-kieltaa-Iloiset-Keittiopojat-Oyn-ilokaasun-vahittaismyynnin-/
Quote
Kemikaalilaki
11 § (12.6.2009/408) Vaarallinen kemikaali
Tässä laissa tarkoitetaan terveydelle vaarallisella kemikaalilla kemikaalia, joka elimistöön joutuessaan voi aiheuttaa kemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi jo vähäisenä määränä haittaa ihmisen terveydelle.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890744
Ilokaasu voi Tukesin tulkitsemana aiheuttaa
kemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi jo vähäisenä määränä haittaa ihmisen terveydelle. Tukehtuminen ei käsittääkseni johdu kemiallisista ominaisuuksista. Esimerkiksi oksennukseen tukehtunut henkilö ei kuole oksennuksessa oleviin vatsahappoihin, vaan hapen puutteeseen - ei-kemiallisiin ominaisuuksiin. Joko Tukes ei tiedä mitä tukehtuminen tarkoittaa tai sitten kilpailevien päihdeyritysten voitelurahaa saaneena ei halua tietää. Jälkimmäistä epäilisin. Korruptio kukoistaa. Sinänsä en ole mitään mieltä ilokaasun nautintokäytöstä - mutta korruptiota kautta ostettu kielto kilpailijoiden toimesta ei minun oikeuskäsitykseeni mahdu.
Tukesin toiminta on muutenkin erittäin kyseenalaista. Räjähdekonttien valvonta jäi tekemättä, mutta mitättömyyksiin kiinnitetään huomiota. Niinhän se lahjonta toimii. Periaateessa korruptiota ei ole; periaatteessa virastot eivät ikinä jätä rikollista toimintaa rankaisematta ja toimivat tasapuolisesti. Voitelurahalla saa vain siirrettyä oman asian tarkasteluunottamisen vuosisatojen taakse. Tämäkin tukehtusmisvaaramahdollisuus ei olisi koskaan tullut esiin, jos voitelusta olisi pidetty huolta. Räjähdekonttien valvonnassa niin tehtiin.
Quote from: koli on 12.07.2013, 01:21:22
Synnyttäneille annetaan synnytyksen jälkihoitona ilokaasua, kauheeta, nehän tukehtuu. :flowerhat:
Oikeasti sitä ilokaasua kuitenkin käytetään ennen varsinaista synnytystä ja synnytyksen aikana. Ei sitä jälkihoitona (synnytyksen jälkeen) käytetä.
Quote from: sivullinen. on 12.07.2013, 14:56:23
Quote
Tukesin tekemä päätös perustuu kemikaalilakiin. Lain mukaan kemikaalia ei saa luovuttaa vähittäismyynnistä, jos on ilmeistä, että sen käytöstä voi aiheutua erityistä vaaraa terveydelle.
http://www.tukes.fi/fi/Ajankohtaista/Tiedotteet/Kemikaalituotevalvonta/Tukes-kieltaa-Iloiset-Keittiopojat-Oyn-ilokaasun-vahittaismyynnin-/
Quote
Kemikaalilaki
11 § (12.6.2009/408) Vaarallinen kemikaali
Tässä laissa tarkoitetaan terveydelle vaarallisella kemikaalilla kemikaalia, joka elimistöön joutuessaan voi aiheuttaa kemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi jo vähäisenä määränä haittaa ihmisen terveydelle.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890744
Ilokaasu voi Tukesin tulkitsemana aiheuttaa kemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi jo vähäisenä määränä haittaa ihmisen terveydelle.
Tuo kemikaalilain 40 pykälä on selannut saman sisältöisenä eri lukujen välillä (siis onko se alaotsikon "Terveydelle ja ympäristölle vaarallisen kemikaalin luovuttaminen" vai ei). Välillä se ei ollut, nyt on, kohta taas ei. Eduskunta ei ole tainnut kiinnittää huomiota siihen, että sijoituksella voisi olla merkitystä. Nykyisinkin on voimassa:
Quote41 § (18.7.2008/491)
Asetuksenantovaltuus
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tarkemmin:
1) vaarallisen tai muutoin terveydelle haittaa aiheuttavan kemikaalin vähittäismyyntiä ja muuta luovuttamista koskevista pakkaamiselle, säilyttämiselle, merkinnöille tai ikärajoille asetettavista edellytyksistä;
Quote4?§
Kemikaalin luovuttamisesta kieltäytyminen
Kemikaalia ei saa luovuttaa, jos on syytä epäillä, että sitä aiotaan hankkia ilmeisesti päihtymistarkoitukseen, tai muutoin käyttää väärin siten, että käytöstä voi aiheutua erityistä vaaraa terveydelle.
http://plus.edilex.fi/tukes/fi/lainsaadanto/20110573
Sinne meni taas yksi yritys Viroon. Taisi Suomen päihdemonopoli pelästyä uutta kilpailijaa.