QuoteLiikunta auttaa kotoutumaan
Ylä-Savon maahanmuuttajien liikuntahanke on jo hyvässä vauhdissa, ja hanketta vetää 12 vuotta sitten Suomeen Afganistanista muuttanut Jassin Rezai.
Hän vei maanantaina kahdeksan kiintiöpakolaisnuorta keilaamaan, ja hyvin näyttivät keilat saavan kyytiä.
...
Aikoinaan Suomeen muuttanut Rezai havaitsi jo alkuvaiheessa, että suomen kielen osaaminen avaa maassa monet portit. Hänen mielestään myös kouluttautuminen on äärimmäisen tärkeää.
- On myös oltava itse aktiivinen, sillä sitä Suomessa arvostetaan. Lisäksi myös suomalaista huumorintajua on hyvä osata ymmärtää, sanoo Rezai.
...
Rezai kertoo, että hankkeen aikana tutustutaan paitsi moniin urheilulajeihin niin myös yläsavolaisiin liiikuntapaikkoihin.
- Kyllä heidän on hyvä tietää, että missä voi pelata jalkapalloa tai keilata. Aikaa myöten myös seurojen vastuuhenkilöt tulevat tutuiksi, ja näin ollen myös urheiluseuratoimintaan on helpompi lähteä mukaan, Rezai selvittää.
...
Ensi viikonloppuna kaikki Ylä-Savoon tulleet kiintiöpakolaiset kokoontuvat Sukevalla järjestettävälle kesäleirille.
- Suomi on tuhansien järvien maa, joten maahanmuuttajille tullaan hankkeen aikana järjestämään myös uintiopetusta. Se taito on hyvä niin poikien kuin tyttöjenkin oppia, painottaa Rezai.
Liikunnasta Hyvinvointia - Ylä-Savon maahanmuuttajien liikuntahankkeessa ovat Iisalmen kaupungin lisäksi mukana Lapinlahti ja Sonkajärvi. Hanke sai ely-keskukselta avustusta 24 800 euroa.
Iisalmen Sanomat (http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/urheilu/liikunta-auttaa-kotoutumaan/781974)
"Jalkapallo on paras kotouttamisväline"
QuoteMaaliskuussa Iisalmeen Iranista muuttanut afganistanilainen Habibullah Golzari osaa jo hieman suomen kieltä ja hän on myös lähtenyt jo rohkeasti mukaan urheiluseuratoimintaan.
Habibullah kertoo tulkin välityksellä pelaavansa jalkapalloa Pallo-Kerho 37:ssä
Tulkkiko sen pallon perässä juoksee? ;D
Pääasia että jalkapalloa. Aina vaan jalkapalloa.
Quote from: Blanc73 on 11.06.2013, 13:58:08
"Jalkapallo on paras kotouttamisväline"
Kun olisikin.
http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/art-1288521158745.html (Wanha juttu, se jossa marokkolaisten skidien impulssikontrolli petti ja he pahoinpitelivät kantaväestöön kuuluvan eurooppalaisen tuomarin kuoliaaksi.)
Kumma juttu, muualla maailmalla liikunta on jopa ilmaista. Tuossa oli uutisvideo, jossa köyhät somalilapset pelaavat iloisena jalkapalloa.
Kohta tarvitaan 100.000 euroa yhdistykseen, jonka avulla maahanmuuttajat juovat vettä ja kotoutuvat tällä tavoin paremmin suomalaiseen yhteiskuntaan.
Pari poimintaa alkuperäisestä jutusta:
QuoteHän vei maanantaina kahdeksan kiintiöpakolaisnuorta keilaamaan, ja hyvin näyttivät keilat saavan kyytiä.
(Alkuperäisen jutun kuvassa näkyy neljä keilaavaa pakolaispoikaa, ei tietenkään ensimmäistäkään tyttöä)
QuoteViikko sitten keilaamassa kävivät maahanmuuttajatytöt, joita oli mukana viitisentoista.
Tässäkin tapauksessa kotouttaminen kusee kintuille jo ensimetreillä. Miksi ihmeessä maahanmuuttaja tyttöjä ja poikia ei viedä keilaamaan samaan aikaan?
Kysyinpä piruuttani numerotiedustelusta kaverin puhelinnumeron tarkoituksenani soittaa ja kysyä asiasta. Ei vastannut kaveri puheluihini.
Tässä vielä puhelinnumerot mikäli joku toinen haluaa koittaa tavoittaa herraa asian tiimoilta:
(Kotoutus?)koordinaattori Jassin Rezai
+358407192632
+358451512921
Quote from: Blanc73 on 11.06.2013, 13:58:08
"Jalkapallo on paras kotouttamisväline"
Niinhän tuo näyttää olevan. Oheisessa kirjoituksessa pari pientä esimerkkiä monikulttuurisesta jalkapallosta.
http://pekanporinat.blogspot.fi/2012/12/fc-komar-perhepotretissa-normal-0-21.html (http://pekanporinat.blogspot.fi/2012/12/fc-komar-perhepotretissa-normal-0-21.html)
Keilat eivät kaatuisi ilman mamuja.
Muuten ihan kiva, mutta 24 800 € avustusta siihen, että maahanmuuttajia tutustutetaan liikuntapaikkoihin? Paljonko on projektin kokonaiskustannus? Sitä aina välillä miettii, mihin ihmeeseen kaikki verorahat menevät. Ehkä tällainen puuhastelu tai yleisemmin mentaliteetti, oli kyse sitten maahanmuuttajista tai kantasuomalaisista, selittää paljon? Touhu tuntuu älyttömältä, kun ajattelee sitäkin, miten itse lapsena tuli tutustuttua eri lajeihin ja liikuntapaikkoihin.