QuoteAlaikäisiä pakolaislapsia ei käännytetä takaisin ensimmäiseen maahan
EU-tuomioistuimen torstaina antaman tuomion perusteella on selvää, että yksintulleita pakolaislapsia ei käännytetä takaisin maahan, johon he ensiksi saapuivat, vaan heidän asiansa on tutkittava siinä maassa, mistä he ovat turvapaikkaa hakeneet.
Ruotsin Migraatioviraston virkaatekevä oikeuspäällikkö Fredrik Beijer sanoo, että Ruotsi pysäytti EU-tuomioistuimen tuomiota odotellessa jo pari päivää sitten maahan yksintulleiden alaikäisten käännytykset muihin maihin.
Beijer sanoo myös, että uusia sääntöjä ryhdytään noudattamaan välittömästi.
Sisuradio (http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=5557351)
Päätös vaikuttanee samalla tavalla Suomeenkin?
Eli kaikki alle 50 vuotiaat parrakkaat.
Alaikäiseksi itseään väittävän turvapaikkashoppailijan hakemus on käsiteltävä siinä EU-maassa, johon hän viimeksi hakeutuu, ellei hänellä ole perhettä jossain toisessa EU-maassa. Turvapaikkahakemuksen voi uuden tulkinnan mukaan jättää vaikka kaikkiin maihin. Näin Dublin-sopimuksesta lohkaistiin taas pala pois.
Quote from: Iloveallpeople on 06.06.2013, 19:31:26
Päätös vaikuttanee samalla tavalla Suomeenkin?
Kyllä, mutta suurin kärsijä lienee Ruotsi.
Onko EU-tuomioistuimen päätöksellä prejudikaattinen asema?
Quoteyksintulleita pakolaislapsia
Quoteyksintulleiden alaikäisten
:'( :'( :'(
Parrakkaita ja sangen uurteisia, elämää nähneitä lapsukaisia ei saa kohdella kaltoin. Afrikkalainen kypsyy nopeammin kuin pottunokka.