Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: mmm on 25.05.2013, 13:32:10

Title: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: mmm on 25.05.2013, 13:32:10
QuoteTuristit olivat kävelleet Kauppatorin suunnasta perjantaina kello 13.15 aikaan, kun heidät pysäytti tummahko mies Katajanokanlaituri 5:n kohdalla.

Mies kysyi turisteilta neuvoa espanjan kielellä.

Pian keskustelu keskeytettiin, kun paikalle saapui kaksi muuta miestä. Nämä miehet kertoivat turisteille olevansa poliiseja. He kertoivat nähneensä kamerasta, että turistit olivat yrittäneet ostaa huumeita heitä neuvomaan tulleelta mieheltä.

Poliisiksi tekeytyneet miehet olivat myös esitelleet tilanteessa jonkin sortin virkamerkkiä.

Pahaa aavistamattomat turistit luovuttivat käskytettäessä passinsa ja kaikki mukana olleet tavaransa miesten nähtäväksi. Varkaat ottivat turistien rahat haltuunsa ja valitsivat itselleen rahatukusta sadan- ja viidenkymmenen euron setelit.

Poliisin mukaan miehet veivät turisteilta ainakin 2000 euroa ja vielä toiset 2000 dollaria. Tapahtuman jälkeen miehet olivat poistuneet paikalta pienellä tummalla henkilöautolla, joka oli ollut pysäköitynä Katajanokanlaituri 5:n pysäköintipaikalla.

Poliisin mukaan kaikki kolme miestä ovat noin 40-vuotiaita ja ihonväriltään tummahkoja. Brasilialaisturistien mukaan he olivat mahdollisesti arabeja. Kaikilla miehillä oli yllään tummat vaatteet/ pusakat. Kaksi miehistä oli pituudeltaan 180-185 cm pitkiä. Toinen pitkistä miehistä oli ruumiinrakenteeltaan roteva ja lihaksikas. sijaan kolmas mies oli rikoskumppaneitaan huomattavasti lyhyempi.Poliisi tutkii asiaa varkautena ja virkavallan anastuksena. Tapahtuman nähneitä tai miehistä jotain tietäviä pyydetään ottamaan

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013052517066190_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013052517066190_uu.shtml)
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Saturoitunut on 25.05.2013, 13:48:11
Voisivat teroittaa turisteille, että jos Suomessa puheille tulevalla ihmisellä ei ole perunan muotoista nenää, kannattaa varmistaa, että lompakko pysyy omassa taskussa. Tulisi myös muistuttaa, että rasistinen Suomi ei anna mamuille töitä, joten he todennäköisesti eivät ole poliiseja, vaikka niin väittävätkin.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: L. Brander on 25.05.2013, 13:50:17
Paatero, Fobba ja se lyhyt on Riikonen.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Micke90 on 25.05.2013, 13:52:48
Jos on noin hölmö, että luulee poliiseiksi esittäytyneitä ulkomaalaisia miehiä Suomen poliisiksi, niin sietääkin joutua putsatuksi!  ;D
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: dothefake on 25.05.2013, 13:59:07
Kuinka niin, voivathan he olla monikulttuuripoliiseja.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Micke90 on 25.05.2013, 13:59:57
Quote from: dothefake on 25.05.2013, 13:59:07
Kuinka niin, voivathan he olla monikulttuuripoliiseja.

LOL.  ;D
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Malla on 25.05.2013, 14:08:08
Quote from: Micke90 on 25.05.2013, 13:52:48
Jos on noin hölmö, että luulee poliiseiksi esittäytyneitä ulkomaalaisia miehiä Suomen poliisiksi, niin sietääkin joutua putsatuksi!  ;D

Jos on ulkomaalainen turisti, mistä hattivatista voi tietää, että ulkomaalainen, poliisina esiintyvä mies ei ole suomalainen poliisi?
Ei siedä joutua putsatuksi.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Ernst on 25.05.2013, 14:09:03
Ristus notta noista afromusuarabeista on hyötyä matkailuelinkeinollekin. Tekisi mieli jatkaa, mutta en haluan bannia ennen juhannusta  >:(
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Ernst on 25.05.2013, 14:11:25
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:08:08
Quote from: Micke90 on 25.05.2013, 13:52:48
Jos on noin hölmö, että luulee poliiseiksi esittäytyneitä ulkomaalaisia miehiä Suomen poliisiksi, niin sietääkin joutua putsatuksi!  ;D

Jos on ulkomaalainen turisti, mistä hattivatista voi tietää, että ulkomaalainen, poliisina esiintyvä mies ei ole suomalainen poliisi?
Ei siedä joutua putsatuksi.

Olisi Helsingillekin erinomaisen tärkeää, että yksikään turisti ei joutuisi siellä putsatuksi.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Micke90 on 25.05.2013, 14:12:29
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:08:08
Jos on ulkomaalainen turisti, mistä hattivatista voi tietää, että ulkomaalainen, poliisina esiintyvä mies ei ole suomalainen poliisi?
Ei siedä joutua putsatuksi.

Olisiko vaikka siitä, mitä kieltä puhuvat keskenään ja millä tulevat paikalle.  ;D
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Malla on 25.05.2013, 14:18:59
Quote from: Micke90 on 25.05.2013, 14:12:29
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:08:08
Jos on ulkomaalainen turisti, mistä hattivatista voi tietää, että ulkomaalainen, poliisina esiintyvä mies ei ole suomalainen poliisi?
Ei siedä joutua putsatuksi.

Olisiko vaikka siitä, mitä kieltä puhuvat keskenään ja millä tulevat paikalle.  ;D

Mistä esim. japanilainen turisti erottaa, puhuvatko valepoliisit keskenään suomea tai jotain muuta kieltä?
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: jmm on 25.05.2013, 14:25:40
Mitenköhän se valepoliisien apuri osasi espanjaa? Olivatkohan nämä todellisuudessa Espanjassa kannuksensa hankkineita Romanian romaneja eikä arabeja...
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Micke90 on 25.05.2013, 14:31:56
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:18:59
Mistä esim. japanilainen turisti erottaa, puhuvatko valepoliisit keskenään suomea tai jotain muuta kieltä?

Noo, olisiko ihonväri mitään? Shh! Sehän on rasismia!  >:(
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Malla on 25.05.2013, 14:44:36
Quote from: Micke90 on 25.05.2013, 14:31:56
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:18:59
Mistä esim. japanilainen turisti erottaa, puhuvatko valepoliisit keskenään suomea tai jotain muuta kieltä?

Noo, olisiko ihonväri mitään? Shh! Sehän on rasismia!  >:(

No, eipä olisi ihonväri mitään. Mistä turisti voisi tietää, että Suomessa ei ole kovin monia (?) tummaihoisia poliiseja, kun jossakin maassa niitä on?
(Olen itse mennyt valepoliisien lankaan - muinoin Suomessa. Kyse oli tosin polttarijekusta, mutta kaverit vetivät hyvin roolinsa. Virkamerkitkin näyttivät aidoilta, koska en ollut sellaisia ennen nähnyt.)
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Micke90 on 25.05.2013, 14:49:17
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:44:36
No, eipä olisi ihonväri mitään. Mistä turisti voisi tietää, että Suomessa ei ole kovin monia (?) tummaihoisia poliiseja, kun jossakin maassa niitä on?
(Olen itse mennyt valepoliisien lankaan - muinoin Suomessa. Kyse oli tosin polttarijekusta, mutta kaverit vetivät hyvin roolinsa. Virkamerkitkin näyttivät aidoilta, koska en ollut sellaisia ennen nähnyt.)

No, olihan Helsingissäkin joku poliisiksi pukeutunut romppu, joka ei puhunut sanaakaan suomea, onnistunut kusettamaan jopa suomalaisia, niin että kai se on uskottava. Jotkut ovat hyväuskoisia hölmöjä ja antavat kusettaa itseään. Eikä tässä ollut mitään henkilökohtaista.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Malla on 25.05.2013, 14:54:30
Quote from: Micke90 on 25.05.2013, 14:49:17
Jotkut ovat hyväuskoisia hölmöjä ja antavat kusettaa itseään. Eikä tässä ollut mitään henkilökohtaista.

En ottanut henk.kohtaisesti. Mietin vain, ihan oikeasti, miten vieraaseen maahan menevä erottaa valepoliisit oikeista? (Nyt puhuttiin turistien huijaamisesta.) Erottaisitko sinä esim. kiinalaisen valepoliisin esim. korealaisesta oikeasta poliisista? Entä jos olisit yksin ja "poliisi" olisi aggressiivinen? Miten estäisit itsesi kusettamisen?
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Supernuiva on 25.05.2013, 15:08:10
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:54:30

En ottanut henk.kohtaisesti. Mietin vain, ihan oikeasti, miten vieraaseen maahan menevä erottaa valepoliisit oikeista? (Nyt puhuttiin turistien huijaamisesta.) Erottaisitko sinä esim. kiinalaisen valepoliisin esim. korealaisesta oikeasta poliisista? Entä jos olisit yksin ja "poliisi" olisi aggressiivinen? Miten estäisit itsesi kusettamisen?

Hyvä kysymys. Osaako joku antaa hyviä ohjeita ja neuvoja?
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Jouko on 25.05.2013, 15:16:45
Jos on noin typerä niin ansaitseekin tulla höynäytetyksi. :P
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: ElenaDaylights on 25.05.2013, 16:11:04
Värisuora alkaa muodostua. Ensiksi punaviherosasto hihkuu ja näykkii siitä kuinka suomalaisetkin osallistuvat Tukholman mellakoihin ja maahanmuutosta sanotaan että Suomi on kylmä, kaukainen ja vetovoimaton maahantulijoille. Sitten ruoskitaan lehdistössä itsetuntojulistuksin" Mitä ne ajattelevat meistä" -ruoskinnalla jne. Lopuksi selviääkin että pottunokan rooli onkin vain statistina oleminen. Kaukaiseen maahan eksynyt siirtolainen juksaakin brasseja ja tukholman polttaja on voittanut passinsa arvonnasta. Mutta eipä sillä väliä, koska pottunokkaisuus on silti junttia.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: John Doe on 25.05.2013, 17:11:40
Kävihän Suomessa se aito romanialainenkin aito poliisi kääntymässä.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: Baraxxus on 26.05.2013, 07:12:48
Ehkä ne oli uusia dialogipoliiseja, mitä on naapurimaassa käytetty menestyk..buahahahahahaha!

Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.05.2013, 07:41:09
Nyt hävettää  :'( Jos soumila olisi antanut näille kelpo nuorukaisille oikeat poliisivormut ja poliisijohtajan palkan niin ei olisi tarvinnut tekeytyä poliiseiksi! Katainen voisi vaikka pyytää eteeksi tms. itse irtisanoudun tapauksesta kokonaan.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: VeePee on 26.05.2013, 08:23:07
Tällainen kun lisääntyy niin se alkaa näkyä turistivirroissa. Helsingin yksi matkailuvaltti on turvallisuus ja jos/kun turvallisuus annetaan pois niin saattaa moni turisti hakeutua muualle. Mutta se(kin) lienee pieni hinta monikulttuurista.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Mika on 26.05.2013, 09:02:44
Quote from: Supernuiva on 25.05.2013, 15:08:10
Quote from: Malla on 25.05.2013, 14:54:30

En ottanut henk.kohtaisesti. Mietin vain, ihan oikeasti, miten vieraaseen maahan menevä erottaa valepoliisit oikeista? (Nyt puhuttiin turistien huijaamisesta.) Erottaisitko sinä esim. kiinalaisen valepoliisin esim. korealaisesta oikeasta poliisista? Entä jos olisit yksin ja "poliisi" olisi aggressiivinen? Miten estäisit itsesi kusettamisen?

Hyvä kysymys. Osaako joku antaa hyviä ohjeita ja neuvoja?

Voi taivahan talikynttilät.  Kyllähän normaalijärkisellä ihmisellä pitäisi hälytyskellojen soida, jos länsimaassa pari arabia tulee kadulla vaatimaan henkilökohtaista omaisuutta väittäen, että olet huumediileri.

Vaikka kuinka väläyttäisivät kirjastokorttia ja väittäisivät olevansa siviiliasussa olevia poliiseja...
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.05.2013, 09:15:42
Quote from: VeePee on 26.05.2013, 08:23:07
Tällainen kun lisääntyy niin se alkaa näkyä turistivirroissa. Helsingin yksi matkailuvaltti on turvallisuus ja jos/kun turvallisuus annetaan pois niin saattaa moni turisti hakeutua muualle. Mutta se(kin) lienee pieni hinta monikulttuurista.

Sanoisinpa jopa että se ainoa valtti. Kun hesasta tehdään samanlainen, tai täysin munattoman ja epäpätevän poliisin ja vielä sitäkin selkään puukottavan poliittisen järjestelmään ansiosta pahempi, kusetuspaikka kuin eurooppalaisista perinteisistä turistikohteista Rooma, Pariisi etc. niin kuka on niin saatanan tyhmä että tulee tänne?

Mitä täällä on? Itäeurooppalainen palvelukäsitys, Viipurin tasoinen merkkitavaratarjonta, Sveitsin hinnat, sosiaaliämmäin ja kommunistien tekemiä ihme rajoituksia ja kieltoja, kylmä ja sataa. Samanlainen rappeutuva paskala tämä on kuin muukin Eurooppa, erona vain että täällä on esim. aasialaisturisteja kiinnostavaa historiaa hyvin vähän nähtävänä.

Itse panostaisin luontomatkailuun. Joitakin ihmisiä kiinnostaa suhteellisen puhdas mutta turvallinen luonto. Eikä siellä ole valepoliiseja, patsaita, hassuhattuisia mölyapinoita, perseileviä "nuoria" jne jne.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: Outo olio on 26.05.2013, 14:30:54
Ymmärtääkseni virkavallan anastus ei ole ihan pikkujuttu, tai ainakaan sen ei pitäisi olla. Siinä pyritään, noin niin kuin periaatteessa, omimaan ja syrjäyttämään virallinen väkivaltajärjestelmä, hetkellisesti, mutta kuitenkin. Ulkomaan kansalaisen ollessa tekijänä näkisin että kyse on vielä vakavammasta asiasta. Ja kun tekijöinä on ulkomaalainen ei-valtiollinen organisaatio, niin rinnastaisin lähinnä ulkomailta johdettuihin terroristeihin tai separatisteihin.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: CaptainNuiva on 26.05.2013, 15:14:31
Quote from: Outo olio on 26.05.2013, 14:30:54
Ymmärtääkseni virkavallan anastus ei ole ihan pikkujuttu, tai ainakaan sen ei pitäisi olla. Siinä pyritään, noin niin kuin periaatteessa, omimaan ja syrjäyttämään virallinen väkivaltajärjestelmä, hetkellisesti, mutta kuitenkin. Ulkomaan kansalaisen ollessa tekijänä näkisin että kyse on vielä vakavammasta asiasta. Ja kun tekijöinä on ulkomaalainen ei-valtiollinen organisaatio, niin rinnastaisin lähinnä ulkomailta johdettuihin terroristeihin tai separatisteihin.

Ei ole ei jos sen tekee pottunokkainen huijari, silloin kuokitaan koko valtakunta ylösalaisin jotta krminaali löydetään...Mutta jos sen virkavallan anastuksen tekee etninen niin silloin kyse on kulttuuriin kuuluvasta keppostelusta ja höynäytetty saa syyttää vain itseään, ketään ei kiinnosta ja poliisia kaiketi vähiten.

Nyt kun nämä keppostelijat ovat onnistuneet saamaan ihan kohtalaisen saaliin niin paluu hunajapurkille valepoliiseina on odotettavissa.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: timouti on 26.05.2013, 15:34:06
Quote from: Jaska Pankkaaja on 26.05.2013, 09:15:42
Quote from: VeePee on 26.05.2013, 08:23:07
Tällainen kun lisääntyy niin se alkaa näkyä turistivirroissa...

Mitä täällä on? Itäeurooppalainen palvelukäsitys, Viipurin tasoinen merkkitavaratarjonta, Sveitsin hinnat, sosiaaliämmäin ja kommunistien tekemiä ihme rajoituksia ja kieltoja, kylmä ja sataa. Samanlainen rappeutuva paskala tämä on kuin muukin Eurooppa, erona vain että täällä on esim. aasialaisturisteja kiinnostavaa historiaa hyvin vähän nähtävänä.

Helsinki on helppo jättää väliin. Pietariin menevät laivat höyryävät vaan ohi, ja Eurooppaa kiertelevät turistit eivät tee Tukholmasta tai Tallinnasta käsin päiväreissua Helsinkiin.

Kannattaa nyt vielä erikseen mainita, että Guggeinheimin museo ei ole mikään pelastus. Turistit eivät välttele Helsinkiä siksi, että ei ole Guggenheimia. Turistit välttelevät Helsinkiä, koska eivät halua tulla ryöstetyiksi ja nähdä ja kuulla samoja romaneja, joita Euroopan suuret kaupungit ovat täynnä. Leppoisa, siisti, rauhallinen kaupunki olisi mukava matkakohde, mutta sitä ei suomalaisilla nyt ole tarjota, kun pitää tarjota värikästä monikulttuurikaupunkikuvaa ja leikkiä metropolia.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Malla on 26.05.2013, 15:44:11
Quote from: Jouko on 25.05.2013, 15:16:45
Jos on noin typerä niin ansaitseekin tulla höynäytetyksi. :P
Mielenkiintoista ansaintalogiikkaa.
Jos on vanha ja liikkuu hitaasti, ansaitsee tulla höynäytetyksi (ryöstetyksi)?
Jos on lapsi, ansaítsee tulla piestyksi?
Jos on nainen, ansaitsee tulla raiskatuksi?
Jos on mies, ansaitsee tulla haukutuksi?
Jos on älyllisesti rajallinen (ei esim. erota valepoliisia oikeasta), ansaitsee tulla ryövätyksi?
(jne.)

Miten tämä erinomainen oikeus on ansaittu?

Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Jaska Pankkaaja on 26.05.2013, 16:13:31
Quote from: Malla on 26.05.2013, 15:44:11

Juuri näin. Miten joku exoottisemman maan turisti voisi ymmärtää kuka on oikea poliisi jne? Tuollaisesta teosta tulisi saada selvästi kovennettu tuomio ja suomalainen tietenkin saisikin.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: Micke90 on 26.05.2013, 16:15:52
Quote from: Malla on 26.05.2013, 15:44:11
Mielenkiintoista ansaintalogiikkaa.
Jos on vanha ja liikkuu hitaasti, ansaitsee tulla höynäytetyksi (ryöstetyksi)?
Jos on lapsi, ansaítsee tulla piestyksi?
Jos on nainen, ansaitsee tulla raiskatuksi?
Jos on mies, ansaitsee tulla haukutuksi?
Jos on älyllisesti rajallinen (ei esim. erota valepoliisia oikeasta), ansaitsee tulla ryövätyksi?
(jne.)

Juuri näin. Veit leivän suustani!  :P
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: nuiv-or on 26.05.2013, 17:19:28
Quote from: VeePee on 26.05.2013, 08:23:07
Tällainen kun lisääntyy niin se alkaa näkyä turistivirroissa. Helsingin yksi matkailuvaltti on turvallisuus ja jos/kun turvallisuus annetaan pois niin saattaa moni turisti hakeutua muualle. Mutta se(kin) lienee pieni hinta monikulttuurista.

Helsinki iha turvallinen mesta, ei piä tyrkyttää itteään valekytille.

Quote from: jmm on 25.05.2013, 14:25:40
Mitenköhän se valepoliisien apuri osasi espanjaa? Olivatkohan nämä todellisuudessa Espanjassa kannuksensa hankkineita Romanian romaneja eikä arabeja...

Veikkaan Husbyn suomalaismiestä.
Title: Vs: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat IL: 2013-05-25
Post by: VeePee on 26.05.2013, 19:33:38
Quote from: Micke90 on 25.05.2013, 13:52:48
Jos on noin hölmö, että luulee poliiseiksi esittäytyneitä ulkomaalaisia miehiä Suomen poliisiksi, niin sietääkin joutua putsatuksi!  ;D

Hmm. Itse olen niin hölmö, että suurella todennäköisyydellä ulkomailla ollessani valepoliisit putsaisivat minut suhteellisen sulavasti. Niin se käy useimpien ihmisten kohdalla. Vain nuoruuden kokemattomuuden antaman itsevarmuuden huumassa voi ajatella, että minä en ainakaan moiseen källiin ikinä lankeaisi.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: repa on 26.05.2013, 20:32:55
Ensimmäiseksi varmaan kannattaa ottaa kuva poliiseista kännykkäkameralla. Eipä oikeat poliisit siitä välitä. Jos aletaan pyytämään passia ja rahaa, niin kannattaa huutaa apua Englanniksi tai Suomeksi (jos sitä osaa), että minut ryöstetään, jos paikalla on muitakin ihmisiä ja tehdä asiasta iso haloo. Niin valepoliisiit poistuvat varmasti nopeasti paikalta  :) Ainahan 112 voi soittaa  ;)
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: MEgafooni on 26.05.2013, 21:01:24
Tässä uutisessa on isoimpia pointteja se että noi turistit palaa kotimaahan ja he voivat olla niin ns järkyttyneitä ja vihasia koko reissulle että he eivät osaa jaotella ryöstöä ulkomaalasen tekemäksi vaan voivat ottaa jotenkin ns henkilökohtasesti asiaa, riippuen trauman tasosta, ja he voi kertoa kaikille kavereille että eivät tule tänne suomeen matkaamaan koska: "siellä kusipäämaassa saa rikollisetkin rellestää poliisien asussa ja poliisit ei edes saa heitä kiinni!".

Siinä mielessä raivostuttava uutinen että joku saa---nan ulkoa tullut tai mistä lie (romaniasta?) rikollinen voi pilata maamme mainetta ulkomaille asti. Tommoset pitäis pistää lankulle kävelemään mereen.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: Toni R Jyväskylästä on 26.05.2013, 21:15:01
Kyllähän monikulttuurisuuden alttarille voi uhrata Suomen maineen ja tulot turismistakin, onhan kuitenkin sanottu että monikulttuurisuus on suunnaton rikkaus itsessään.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: nuiv-or on 26.05.2013, 21:16:57
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 26.05.2013, 21:15:01
Kyllähän monikulttuurisuuden alttarille voi uhrata Suomen maineen ja tulot turismistakin, onhan kuitenkin sanottu että monikulttuurisuus on suunnaton rikkaus itsessään.

Näinhän ne Kreikankin turistitulot katosivat, kun maassa notkuu kaiken maailman epämääräisyyksiä. Ilmeisesti vältämme Kreikan virheet toistamalla ne.
Title: Vs: 2013-05-25 Hki: Poliiseiksi tekeytyneet veivät turistien lomarahat
Post by: MEgafooni on 26.05.2013, 21:17:04
Minäköhän päivänä käy niin että jos tommonen valepoliisi saadaan verekseltään kiinni niin se oikeasti kipataan tonne jonnekki mereen ennenku poliisit tulee paikalle hakemaan sen.