Quote29.4.2013
LAUSUNTO: Ulkomaalaisten asema ja mahdollisuudet avata pankkitili Suomessa
Vähemmistövaltuutetulle on viime vuosina tullut lukuisia yhteydenottoja pankkitilin avaamisen vaikeudesta. Yhteydenottajien mukaan pankit eivät tarjoa peruspankkipalveluita ulkomaalaisille, joilla ei ole lähtömaansa passia tai jos muukalaispassissa on merkintä varmentamattomasta henkilöllisyydestä. Ongelmat ovat moninaisia, myös esimerkiksi EU kansalaiset, jotka voivat matkustaa Suomeen ilman passia kohtaavat vaikeuksia pankkiasioinnissa. EU-henkilökortti ei aina kelpaa, vaan voidaan vaatia suomalaisten viranomaisten myöntämää henkilökorttia tai kansallista passia. Maahanmuuttajien kanssa kunnissa työskentelevät kertovat ohjeistavansa asiakkaitaan kiertämään ja kysymään eri konttoreista ja jos hyvin käy lopulta löytyy konttori joka suostuu avaamaan tilin.
Tilanne on viime vuosina selkeästi kiristynyt ja on pelkona, että nämä viimeisetkin pankit kieltäytyvät avaamasta tilejä. Pankkien käytännöt vaihtelevat ja asiakkaan on vaikea ennakoida millaista henkilöasiakirjaa kulloinkin vaaditaan.
Vähemmistövaltuutettu oli kuultavana eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnassa aiheesta.
Lausunto valiokunnalle:
Ulkomaalaisten asema ja mahdollisuudet avata pankkitili Suomessa (pdf) (http://www.vahemmistovaltuutettu.fi/download/43222_Ulkomaalaisten_asema_ja_mahdollisuudet_avata_pankkitili_SuomessaFinal.pdf)
http://www.vahemmistovaltuutettu.fi/fi/ajankohtaista/1/0/lausunto_ulkomaalaisten_asema_ja_mahdollisuudet_avata_pankkitili_suomessa
QuoteYhteydenottajien mukaan pankit eivät tarjoa peruspankkipalveluita ulkomaalaisille, joilla ei ole lähtömaansa passia tai jos muukalaispassissa on merkintä varmentamattomasta henkilöllisyydestä.
Jännä juttu. Vai pitäisikö tilin saada avata pelkästään sillä että kertoo nimensä ja sillä hyvä?
njooh. Onneksi väärällä nimellä olevat pankkitilit eivät avaa minkäänlaisia väärinkäytöksen mahdollisuuksia.
Eiköhän ratkaisuksi keksitä, että Valde perustaa uuden pankin, "Finnish Asylum Bank" (FAB), joka hoitaa turkkareiden tiliasioita niin kauan kuin heillä ei ole pankkilakien mukaista tunnustettua henkilöllisyyttä.
Toinen vaihtoehto olisi, että tunnistamattoman taustan omaavilla turkkareilla ei olisi oikeutta pankkisalaisuuteen, vaan heidän tilitietonsa olisivat reaaliaikaisesti viranomaisten valvottavissa. Tämä saattaisi olla hyödyksi myös seurattaessa mahdollisia sosiaalitukien väärinkäytöksiä.
Quote from: Siili on 29.04.2013, 13:34:03
Eiköhän ratkaisuksi keksitä, että Valde perustaa uuden pankin, "Finnish Asylum Bank" (FAB), joka hoitaa turkkareiden tiliasioita niin kauan kuin heillä ei ole pankkilakien mukaista tunnustettua henkilöllisyyttä.
Toinen vaihtoehto olisi, että tunnistamattoman taustan omaavilla turkkareilla ei olisi oikeutta pankkisalaisuuteen, vaan heidän tilitietonsa olisivat reaaliaikaisesti viranomaisten valvottavissa. Tämä saattaisi olla hyödyksi myös seurattaessa mahdollisia sosiaalitukien väärinkäytöksiä.
Ehkä niiden nukkuvien tilien kymmenen miljoonaa siirretään sitten sinne alkupääomaksi :D
Mitenkähän lie jos sosiaalitoimisto/kela/työkkäri laitettaisiin saman katon alle ja näille oma pankki jossa oltava tili jos meinaat tukia saada. Näihin tileihin sitten tarkastusoikeus kaikilla tarpeellisilla viranomaisilla, poliisi, verottaja, oleskeluluvista tms päättävät jne. Tulisikohan liian halvaksi ja helpoksi?
Quote from: Fiftari on 29.04.2013, 13:27:13
Jännä juttu. Vai pitäisikö tilin saada avata pelkästään sillä että kertoo nimensä ja sillä hyvä?
Rahanpesun ja veronkierron estämiseksi laadittujen säännösten ei sitten nähtävästi pitäisi koskea muita kuin suomalaisia......
Toki EU henkilökortin torjuminen kuulostaa hiukan oudolta.
Quote from: Oho on 29.04.2013, 14:38:45
Toki EU henkilökortin torjuminen kuulostaa hiukan oudolta.
Kai siihenkin joku syy oli/on.
Luin lausunnon ja siinä ei tosiasiassa käsitellä ongelmaa muiden kuin passinsa hukanneiden turvapaikanhakijoiden näkökulmasta.
Oikeasti hyödyllinen näkökulma Suomessa oleskevien ulkomaalaisten olisi tehdä selvitys tilin ulkomaalaisen eri pankeista saamasta palvelusta silloin kun on olemassa ja luotettava henkiltodistus ja oleskelulupa Suomessa tai jossakin muussa EU-maassa. Esim. pankeilla on vaihtelevat käytännöt muiden kuin EU-maiden henkilötodistusten hyväksymisessä, mikä ei ole hyvä asia sen vuoksi, että esim. itä-eurooppalaisen rikollisen on helpompi käyttää toista pankkia ja vastaavasti Suomessa opiskelevan aasialaisen voi olla vaikea avata tiliä toiseen pankkiin.
Lisäksi olisi hyödyllisempää kertoa, onko esim. verkkopankkipalvelua saatavissa muulla kielellä kuin suomeksi tai ruotsiksi, kun lausunnossa keskitytään kauhistelemaan esim. valitettavaa yksittäistapausta kun ranskalaisen hemmotellun kakaran ranskalaisen henkilötodistuksen hyväksymättömyyttä, joka johti itkupotkuraivareihin.
Täytyypä pyytää jotain Jamalia hakemaan minullekin jollain hassulla nimellä pankkitili ja nostokortti. Ei tarvitse sitten tuota verottajaa niin peljätä.
Onko kunniakansalaisen mahdollista saada sossutuet käteisellä vai joutuuko tulemaan toimeen pelkillä maksusitoomuksilla? Tämä on järkyttävää rasismia alzheimeria sairastavia ihmisiä kohtaan jotka unohtavat passinsa ja mistä tulevat.
Quote from: ekto on 29.04.2013, 15:18:22
Täytyypä pyytää jotain Jamalia hakemaan minullekin jollain hassulla nimellä pankkitili ja nostokortti. Ei tarvitse sitten tuota verottajaa niin peljätä.
Juu tuollainen tili olisi kätevä moneen tarkoitukseen...
vakavasti: Biaudet on täysin sopimaton mihinkään vastuulliseen tehtävään, täysin!
Ma luulen, että suomalaisella henkilöllä niitä vaikeuksia vasta olisikin avata pankkitiliä, mikäli olisi minkäänlaisia ongelmia todistaa omaa henkilöllisyyttään.
Eihän tämä ole pelkästään maahanmuuttajien ongelma. Suomalaisetkaan eivät saa avattua pankkitiliä ilman henkilöllisyytensä varmentamista.
Quote from: normi on 29.04.2013, 15:30:19
Quote from: ekto on 29.04.2013, 15:18:22
Täytyypä pyytää jotain Jamalia hakemaan minullekin jollain hassulla nimellä pankkitili ja nostokortti. Ei tarvitse sitten tuota verottajaa niin peljätä.
Juu tuollainen tili olisi kätevä moneen tarkoitukseen...
vakavasti: Biaudet on täysin sopimaton mihinkään vastuulliseen tehtävään, täysin!
Sama tuli myös mieleen. :)
Mielestäni nykyinen pankkitilin avaamiskäytäntö on hyvä. En näe mitään syytä, miksi Suomen tulisi sallia pankkitilin avaaminen ulkomaalaiselle, jonka henkilöllisyyttä ei ole pystytty varmistamaan. En myöskään keksi yhtään järkevää syytä sallia henkilökortin myöntämistä ulkomaalaisille, joiden henkilöllisyys on epäselvä. Myöskään oleskelulupia ei mielestäni tulisi myöntää ulkomaalaisille, joilla ei ole esittää voimassaolevaa kotimaan (kansainväliset säädökset täyttävää) passia tai EU-kansalaisen henkilökorttia. Mikään kansainvälinen sopimus ei velvoita myöntämään oleskelulupia ilman varmistettua henkilöllisyyttä oleville ulkomaalaisille - ei edes "pakolaisille". Selvitetty henkilöllisyys on aivan keskeisessä osassa arvioitaessa kansainvälisen suojelun tarvetta.
Vähemmistövaltuutettu, perkele, syökset Suomen tuhoon noilla käsittämättömillä avauksillasi! >:(
Taisi olla sittenkin huono neuvo mamuille hävittää henkkarinsa ennen maahantuloa. Ainakin niille rehellisille. :P
Quote from: Jouko on 29.04.2013, 16:29:02
Taisi olla sittenkin huono neuvo mamuille hävittää henkkarinsa ennen maahantuloa. Ainakin niille rehellisille. :P
Aivan. Ja koskan suurin osa turvapaikkakiertolaisista hävittää henkkarinsa, niin mistä v*tusta suvakit ovat saaneet päähänsä, että näillä elintasomatkaajilla ei olisi mahdollisuutta sellaisia hankkia? Mitä, häh!? >:(
Uusi pankkitili ja nimi = ihan puhdas aloitus elämälle länsimaissa, kaukana menneisyyden rikoksista ja teoista. Ehkä jo ensitalvena kotimaahan lomailemaan?
Quote from: starsailor on 29.04.2013, 16:38:10
Uusi pankkitili ja nimi = ihan puhdas aloitus elämälle länsimaissa, kaukana menneisyyden rikoksista ja teoista. Ehkä jo ensitalvena kotimaahan lomailemaan?
Ja kotimaasta oikeauskoinen vaimo sikiämään ja nostamaan tukia, on monikulttuurisuus vain niin ehanaa.
Oikeastihan meitä vituttaa vain se, että länkkärillä ei ole mitään mahdollisuuksia tuollaiseen, siis vieläpä näin laillisesti. Mikään valtio EU:n ulkopuolella ei ole niin typerä, että myöntäisi mitään tälläisiä tilejä tai asiakirjoja henkilölle jolla ei ole todistaa henkilöllisyyttään.
Ratkaisu tähän: estetään oleskelulupien antaminen ilman luotettavaa henkilöllisyystodistusta oleville. Samalla ratkeaa moni muukin ongelma, kuten kestämättömän korkealla tasolla oleva humanitaarinen maahanmuutto, suurelta osin humanitaarisen maahanmuuton väärinkäyttö elintasosiirtolaisuuteen sekä huomattava osa ulkomaalaisrikollisuudesta.
Quote from: Veli Karimies on 29.04.2013, 16:50:01
Oikeastihan meitä vituttaa vain se, että länkkärillä ei ole mitään mahdollisuuksia tuollaiseen, siis vieläpä näin laillisesti. Mikään valtio EU:n ulkopuolella ei ole niin typerä, että myöntäisi mitään tälläisiä tilejä tai asiakirjoja henkilölle jolla ei ole todistaa henkilöllisyyttään.
Itse asiassa epäilen että mikään toinen maa EU:ssä ei ole näin typerä että myöntäisi tilejä ja asiakirjoja henkilölle, joka ei pysty todistamaan henkilöllisyyttä. Tai ehkä Ruotsi. Mutta siinä ne varmaan on EU:ssakin.
Nokkela vähemmistövaltuutettu tietysti lainaa omistaan. Luottamus ulkomaalaisiinhan on rikkumaton.
On verinen vääryys, että en voi lemmikkikissani nimellä avata jokaisessa pankissa luotollista pankkitiliä :'(
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 29.04.2013, 15:25:59
Onko kunniakansalaisen mahdollista saada sossutuet käteisellä vai joutuuko tulemaan toimeen pelkillä maksusitoomuksilla?
http://octavius1.wordpress.com/2009/06/26/rankka-duuni/
QuotePohjolan Sanomat 26.6.2009:
Tänään Kemin vastaanottokeskuksen toimistossa käy kuhina. On "money-day", eli asiakkaat saavat toimeentuloshekkinsä.
Pirkko Rytköselle rahanjakopäivä tietää kipeää rannetta.
(http://octavius1.files.wordpress.com/2009/06/pirkko-rytkonen.jpg?w=470)
"Eilenkin allekirjoitin parisataa shekkiä, hän nauraa."
Allekirjoittakaa nyt perkele se aloite turvapaikanhakijoiden tuista, niin loppuu tuokin maksumääräysten kirjoittelu elintasopaikanhakijoille! >:(
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/42
Tällä hetkellä vain vaivaiset 2638 suomalaista vaatii tukien poistamista elintasopaikanhakijoilta!
Mikäs näitä ulkomaalaisia on estänyt hankkimasta passia kotimaassaan? Luulis nyt että jos on ulkomaille lähtenyt niin passi on hyvä ola olemassa vaikka sitä ei joka maassa vaaditakaan koska Schengen jne mutta vara ei venettä kaada.
Quote from: Fiftari on 29.04.2013, 14:43:05
Quote from: Oho on 29.04.2013, 14:38:45
Toki EU henkilökortin torjuminen kuulostaa hiukan oudolta.
Kai siihenkin joku syy oli/on.
Virallinen Eu-standardinen henkkari voi olla vaikka laminoitu pahvipala.
Avasivathan Suomessakin ihmiset tilejä Aku Ankan yms nimeen, mutta se kiellettin jo 70-80-luvun taitteessa. Itävallassa olivat kaikki pankkitilit salanimillä, eikä kansa siellä halunnut luopua kansallisesta erityispiirteestään. Joten itävaltalaiset saivat säilyttää salanimin varustetut pankkitilit EU-hun liittyesssään.
Quote from: Siis niinku ihan hirveetä
[...] Pankkien käytännöt vaihtelevat ja asiakkaan on vaikea ennakoida millaista henkilöasiakirjaa kulloinkin vaaditaan. [...]
Olen sattumoisin törmännyt samaan kauhistukseen hakiessani erääseen maahan oleskelulupaa (-lupia). Se on kuulkaa itqun ja potqun paikka. Hampaat menee narskutellessa.
Otan ihan sikana osaa.
Quote from: Veli Karimies on 29.04.2013, 15:36:36
Ma luulen, että suomalaisella henkilöllä niitä vaikeuksia vasta olisikin avata pankkitiliä, mikäli olisi minkäänlaisia ongelmia todistaa omaa henkilöllisyyttään.
Näin on. Ja varsinkin, kun Sveitsi meinaa antaa ilmi. Enpä luota enää Liechtensteiniinkaan.
Äkkiseltään voisi kysyä, miksi henkilö ylipäänsä on päässyt Suomeen ilman sitä passia.
Quote from: Oinomaos on 30.04.2013, 20:08:53Oliko/onko pelkkää urbaanilegendaa se, että IATA:an kuuluvilla lentoyhtiöillä olisi jonkinlainen vastuu niistä matkustajista, joiden matkustaja-asiakirjat eivät ole 100% kunnossa? Joskus muistan tästä lukeneeni, nyt en viitsisi ruveta tätä kuuklailemaan.
Kyllä ne ainakin Aasiassa oli tarkkoja checkinnissä että on paluuliputkin (paluu eri reittiä) kun maahan ei ole muuten menemistä ja lentoyhtiö ilmeisestikin vastaa jos päästävät. Siellähän on pääsääntöisesti tämä rajojen valvonta vähän paremmalla tolalla..
Quote from: Oami on 30.04.2013, 19:58:10
Äkkiseltään voisi kysyä, miksi henkilö ylipäänsä on päässyt Suomeen ilman sitä passia.
Sehän menee tunnetusti vessanpönttöön viimeisellä legillä, ja sitten sanoo "asyyli aukene!".
Olen useassa maassa joutunut pankkitiliä aukaisemaan työkomennuksen takia, ja helppoa se ei ole ollut missään. Japanissa ehkä helpoin, mutta sielläkin tarvittiin passi. Missään se ei ole onnistunut ilman henkilöpapereita. Esimerkiksi Englannissa tavittiin 3 asiakirjaa todistamaan henkilöllisyys. Passi ja esim. samaan osoitteeseen sähkölasku ja kaasulasku sinun nimellä. Miksi sen pitäisi olla yhtään helpompaa muillekaan ja muuallakaan.
Quote from: Oinomaos on 30.04.2013, 20:08:53
Oliko/onko pelkkää urbaanilegendaa se, että IATA:an kuuluvilla lentoyhtiöillä olisi jonkinlainen vastuu niistä matkustajista, joiden matkustaja-asiakirjat eivät ole 100% kunnossa? Joskus muistan tästä lukeneeni, nyt en viitsisi ruveta tätä kuuklailemaan.
Se on jokaisen valtion oma asia vaatia tätä lentoyhtiöltä, oli IATA:ssa tai ei, tai olla vaatimatta.
Esimerkiksi USA:ssa homma on juurikin näin. Paluulentoa voi lisäksi joutua odottamaan huoneessa, jossa on apeat verhot, ja siitä huoneesta saa sitten ystävälliset saattajat aina koneeseen asti kun lähdön aika on.
QuoteKSML: Sadat ulkomaalaiset ilman pankkitiliä
Sadat ulkomaalaiset elävät Suomessa vuosittain ilman pankkitiliä ja verkkopankkitunnuksia, kirjoittaa Keskisuomalainen. Asiaa arvioi lehdelle vähemmistövaltuutetun toimiston ylitarkastaja Päivi Keskitalo.
...
KP24 (http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1481/375027/KSML-Sadat-ulkomaalaiset-ilman-pankkitili%C3%A4)