Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: Martel on 08.06.2009, 00:45:54

Title: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Martel on 08.06.2009, 00:45:54
Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki

Timo Soinin (perus) varamieheksi europarlamenttiin nouseva tutkija Sampo Terho (perus) otti myöhään sunnuntai-iltana vastaan onnitteluita tulevasta europarlamenttipaikasta "ikään kuin etukäteen".

"Sikäli kun Timo noudattaa suunnitelmiaan, nousen sinne sitten aikanaan."

Soini on ilmoittanut asettuvansa ehdolle Suomen eduskuntaan jälleen seuraavissa vaaleissa. Tuolloin Terho nousisi varasijalta europarlamenttiin.

Terho myöntää, että "merkittävillä tukijoilla" oli merkitystä äänten keräämisessä.

"Kampanjan alussa tuli merkittävä tuki, kun Jussi Halla-aho ilmoittautui tukijakseni, samoin Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Tala."

Terhon kampanja tehtiin kustannustehokkaasti lähes täysin netissä.

"Suuri osa tässä oli aktiivisella nettikampanjoinnilla", Terho toteaa.

Terho sanoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon hänen ehdokkuutensa ympärillä on puhuttu maahanmuuttokriittisyydestä.

"Eiväthän nämä ole mitkään maahanmuuttovaalit. Kotimaan politiikassa se on tärkeä teema tietenkin."

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/1135246581090

Näköjään tämä uutinen mainittu jo vaalivalvojaisketjussa, mutta onpa nyt täälläkin.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: pelle12 on 08.06.2009, 06:31:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Myöhään illalla tuli Yleltä tuo pätkä. Lämmittihän se mieltä, että rehti ja suorselkäinen Terho antoi kunnian niille, joille kunnia kuuluu. Itselleni nämä vaalit olivat sikäli merkittävät, että kerrankin onnistuin äänestämään ehdokasta, joka meni läpi (kunhan nyt Soini pitää vaalilupauksestaan kiinni ja todella jää pois Brysselistä). Kertonee vastarannankiiskiolemuksestani. En laske itseäni enää 'nuoriin miehiin', olenhan jo ihan vakaasti keski-ikäinen.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Iiro Iso-Ilomäki on 08.06.2009, 07:05:30
Jos ja kun Soini pitää lupauksestaan kiinni niin hieno homma. Tosin se että Terho sai näinkin paljon ääniä kasaan kertoo siitä että hän on hyvällä vauhdilla nousemassa ehdokaslistojen kärkeen. Hienoa Sampo!
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Veli Karimies on 08.06.2009, 07:11:37
Quote from: Vikatikki on 08.06.2009, 01:09:53
[foliohattu] Sampo mainitsi varmasti taas Hommafoorumin, mutta Hyysäri on sensuroinut maininnan artikkelistaan! [/foliohattu]

Juu mainitsi homma foorumin.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: PMH on 08.06.2009, 07:32:16
Quote from: pelle12 on 08.06.2009, 06:31:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Myöhään illalla tuli Yleltä tuo pätkä. Lämmittihän se mieltä, että rehti ja suorselkäinen Terho antoi kunnian niille, joille kunnia kuuluu. Itselleni nämä vaalit olivat sikäli merkittävät, että kerrankin onnistuin äänestämään ehdokasta, joka meni läpi (kunhan nyt Soini pitää vaalilupauksestaan kiinni ja todella jää pois Brysselistä). Kertonee vastarannankiiskiolemuksestani. En laske itseäni enää 'nuoriin miehiin', olenhan jo ihan vakaasti keski-ikäinen.

Monelle on vain vaikea ymmärtää että "kriittinen"-henkilö voi olla keski-ikäinen, hyvin koulutettu ja hyvätuloinen, ts. potentiaalinen kokoomuksen äänestäjä.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 07:51:03
QuoteSoinin voitto on hänelle suuri riski, todetaan puolestaan Ilkan pääkirjoituksessa. Kun Soini on Brysselissä, halla-aholaiset pääsevät nostamaan päätään kotimaassa ja hauvelipuheistaan tunnettu Pentti Oinonen on joukkojen johtaja eduskunnassa. Tietääköhän Soini varmasti, millaisen puolueen puheenjohtajana hän lähtee eduskuntavaaleihin 2011?

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/06/aamun_lehdet_786625.html

8)

Edit: Ja Soini sanoi juuri Aamu-TV:ssä Sampon menevän hänen tilalleen kahden kuluttua.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Koskela Suomesta on 08.06.2009, 08:04:43
Quote from: PMH on 08.06.2009, 07:32:16
Quote from: pelle12 on 08.06.2009, 06:31:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Myöhään illalla tuli Yleltä tuo pätkä. Lämmittihän se mieltä, että rehti ja suorselkäinen Terho antoi kunnian niille, joille kunnia kuuluu. Itselleni nämä vaalit olivat sikäli merkittävät, että kerrankin onnistuin äänestämään ehdokasta, joka meni läpi (kunhan nyt Soini pitää vaalilupauksestaan kiinni ja todella jää pois Brysselistä). Kertonee vastarannankiiskiolemuksestani. En laske itseäni enää 'nuoriin miehiin', olenhan jo ihan vakaasti keski-ikäinen.

Monelle on vain vaikea ymmärtää että "kriittinen"-henkilö voi olla keski-ikäinen, hyvin koulutettu ja hyvätuloinen, ts. potentiaalinen kokoomuksen äänestäjä.
Se on sitten näiden "monien" henkilökohtainen ongelma, ei muiden.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: pelle12 on 08.06.2009, 08:35:28
Quote from: I_Heit_ on 08.06.2009, 07:05:30
Jos ja kun Soini pitää lupauksestaan kiinni niin hieno homma. Tosin se että Terho sai näinkin paljon ääniä kasaan kertoo siitä että hän on hyvällä vauhdilla nousemassa ehdokaslistojen kärkeen. Hienoa Sampo!
Eikä harmita yhtään, että Veltsu jäi rannalle ruikuttamaan. Alkuillasta 'vaaliasiantuntija' mainitsi Soinin varamiehen ainoastaan siinä vaiheessa kun Veltto oli muutamalla äänellä Terhoa edellä. Taisi ns. asiantuntijalle olla Sampo tuntematon suuruus.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 08:40:22
Sampo juuri Radio Rockin haastattelussa.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Motor City Contexti on 08.06.2009, 08:58:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Halliksesta vaan ei Soinin juhlissa uskaltanut mainita. Vaikka Halliksen testamentti oli merkittävin tuki ja olen varma, että Soini ei ole antanut asiasta minkäänlaista ultimaattumia vaan kyseessä olin itsesensuuri. Sama itsesensuuri esti Hallista osallistumasta vaalinvalvojaisiin Zetorissa.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: JPU on 08.06.2009, 09:00:38
Quote from: Heywood on 08.06.2009, 08:58:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Halliksesta vaan ei Soinin juhlissa uskaltanut mainita. Vaikka Halliksen testamentti oli merkittävin tuki ja olen varma, että Soini ei ole antanut asiasta minkäänlaista ultimaattumia vaan kyseessä olin itsesensuuri. Sama itsesensuuri esti Hallista osallistumasta vaalinvalvojaisiin Zetorissa.
Se on varmaan sitä samaa itsesensuuria mitä nähtiin Persujen puoluekokouksessa tuossa taannoin.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Tuomas2 on 08.06.2009, 10:18:37
Quote from: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 07:51:03
QuoteSoinin voitto on hänelle suuri riski, todetaan puolestaan Ilkan pääkirjoituksessa. Kun Soini on Brysselissä, halla-aholaiset pääsevät nostamaan päätään kotimaassa ja hauvelipuheistaan tunnettu Pentti Oinonen on joukkojen johtaja eduskunnassa. Tietääköhän Soini varmasti, millaisen puolueen puheenjohtajana hän lähtee eduskuntavaaleihin 2011?

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/06/aamun_lehdet_786625.html

8)

Edit: Ja Soini sanoi juuri Aamu-TV:ssä Sampon menevän hänen tilalleen kahden kuluttua.

Ei olisi ensimmäinen kerta kun Soini muuttaa mieltään. Jos 2011 ei tule ministerin salkkua niin Soini jatkaa Brysselissä. Onkohan Terho 2011 ehdolla eduskuntavaaleissa ?
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Lemmy on 08.06.2009, 10:25:02
Quote from: Tuomas2Jos 2011 ei tule ministerin salkkua niin Soini jatkaa Brysselissä.

Ai et tekis väyryset vai?
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 10:43:19
Minua esti osallistumasta vaalivalvojaisiin mm. se, että lapset ovat sairaana. Pipoa vähän löysemmälle.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: oinas on 08.06.2009, 11:15:35
Quote from: pelle12 on 08.06.2009, 06:31:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Myöhään illalla tuli Yleltä tuo pätkä. Lämmittihän se mieltä, että rehti ja suorselkäinen Terho antoi kunnian niille, joille kunnia kuuluu. Itselleni nämä vaalit olivat sikäli merkittävät, että kerrankin onnistuin äänestämään ehdokasta, joka meni läpi (kunhan nyt Soini pitää vaalilupauksestaan kiinni ja todella jää pois Brysselistä). Kertonee vastarannankiiskiolemuksestani. En laske itseäni enää 'nuoriin miehiin', olenhan jo ihan vakaasti keski-ikäinen.

Entäpä kun tämä Terhon äänestäjä on jo yli kuuskymppinen naisimmeinen? Esittelin omille lapsillenikin Terhon sivuja ja esitin toiveen, että äänestäisivät häntä. Minulla on todella hyvä mieli, että Terhosta tuli Soinin varamies.  :)
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: pate ensimmäinen on 08.06.2009, 11:20:25
Hienoa kuulla että olen vielä nuori, vaikka olenkin 46 vuotias. Toki näytän 25 vuotiaalta ja se ehkä hämäsi Terhoa, vaikkei minua ole nähnytkään. ;D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: PaulR on 08.06.2009, 11:21:42
Äitikin soitti eilen iltapäivästä, että sataysiysikö se oli. On se täti!
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: P on 08.06.2009, 11:30:03
HS:n aihetta koskevassa keskusteluketjussa:

"
"eivätkö äänestäjät ole itsenäisiä vai voidaanko heidän äänensä siirtää kenelle huvittaa? Onko PerS joku pohjois-Korea tai NL kakkonen, kun äänien suuntaamisenkin päättää puolue? Siinä on suomalaisilla vapautta sitten kyllikseen. Taitavat nämä testamenttaajat suhtautua kansaan aika halveksuen, kun jakavat keskenään kansan ääniä. Mutta nämäkin äänestäjät saavat sitten sellaisia päättäiä, joita äänillään ovat ansainneet."

Äänensä testamentiksi antavat ovat tälläisiä peräkammarinpoikia, jotka eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, ja joita Johtajan tai Mestarin alitajuiset viestit ohjailevat. Itsekin havaitsin eilen poikkeuksellisesti poistuneeni peräkammaristani ja marssineeni unenomaisessa transsitilassa vaalipaikalle. Siellä seurasin unisen ulkopuolisen oloisena kuinka oikea käteni ilmeisen itsenäisen oloisena ilman omaa vaikutustani kirjoitti lapulle 199.

Pelottavaa.
"
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Iiro Iso-Ilomäki on 08.06.2009, 12:18:44
Niin, mehän olemme vain aivottomia zombeja Mestarin maanalaisessa kellari-armeijassa, jota hän käskyttää suuntaan ja toiseen.

Hellanlettas. :P
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: EL SID on 08.06.2009, 12:22:55
mestarin suositus oli suurin syy terhon valintaan, mutta osattomaksi tuskin jää itse terhonkaan touhut.

vaimo ei olisi suostunut äänestämään mestaria, mutta terho sai hänenkin äänen. Naisväkeen tehoaa enemmän tuollainen kiltimpi nuivuus kuin suorasukainen hyökkäys.

Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Iiro Iso-Ilomäki on 08.06.2009, 12:42:58
no joo, kuulin tuossa taannoin että onhan se terho naisten mielestä aika kultapoju :P Oikea unelmavävy, joka vie meijän naiset  ;D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Miniluv on 08.06.2009, 13:24:40
Quote from: P on 08.06.2009, 11:30:03
HS:n aihetta koskevassa keskusteluketjussa:

"
"eivätkö äänestäjät ole itsenäisiä vai voidaanko heidän äänensä siirtää kenelle huvittaa? Onko PerS joku pohjois-Korea tai NL kakkonen, kun äänien suuntaamisenkin päättää puolue? Siinä on suomalaisilla vapautta sitten kyllikseen. Taitavat nämä testamenttaajat suhtautua kansaan aika halveksuen, kun jakavat keskenään kansan ääniä. Mutta nämäkin äänestäjät saavat sitten sellaisia päättäiä, joita äänillään ovat ansainneet."

Äänensä testamentiksi antavat ovat tälläisiä peräkammarinpoikia, jotka eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, ja joita Johtajan tai Mestarin alitajuiset viestit ohjailevat. Itsekin havaitsin eilen poikkeuksellisesti poistuneeni peräkammaristani ja marssineeni unenomaisessa transsitilassa vaalipaikalle. Siellä seurasin unisen ulkopuolisen oloisena kuinka oikea käteni ilmeisen itsenäisen oloisena ilman omaa vaikutustani kirjoitti lapulle 199.

Pelottavaa.
"

Pelkään, että tuo on liian vaikeatajuista parodiaa HS:n keskusteluun.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: P on 08.06.2009, 13:45:29
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 13:24:40

JP.Roos ja hänen opetuslapsensa ottavat tuon tutkimusmateriaaliinsa äärioikeiston noususta esimerkkinä tyypillisestä ääriharavan äänestäjästä..
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: voiviulu on 08.06.2009, 13:51:03
Quote from: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 08:40:22
Sampo juuri Radio Rockin haastattelussa.

http://www.youtube.com/watch?v=UqEgnMO7ezw&feature=channel_page
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: EL SID on 08.06.2009, 14:08:04
Quote from: voiviulu on 08.06.2009, 13:51:03
Quote from: Sivusta seuraaja on 08.06.2009, 08:40:22
Sampo juuri Radio Rockin haastattelussa.

http://www.youtube.com/watch?v=UqEgnMO7ezw&feature=channel_page

suuri johtaja ;)

olisiko Timolla huumorintajua antaa julkisesti tituleerata itseään suureksi johtajaksi?
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: citizen on 08.06.2009, 14:32:34
Terho unohti kiittää Sepiä http://www.youtube.com/watch?v=-tOkvvxMHyY  :roll:
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: SSampsa on 08.06.2009, 14:53:18
Quote from: citizen on 08.06.2009, 14:32:34
Terho unohti kiittää Sepiä http://www.youtube.com/watch?v=-tOkvvxMHyY  :roll:

Muuten hyvä, mutta Sepin tuplakaksari meni väärinpäin... Se olikin Terho, joka meni kuivana kakkoseen :D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Sami Aario on 08.06.2009, 16:09:51
Quote from: I_Heit_ on 08.06.2009, 12:42:58
no joo, kuulin tuossa taannoin että onhan se terho naisten mielestä aika kultapoju :P Oikea unelmavävy, joka vie meijän naiset  ;D

Apua.

Nyt... nekin vie meijän naiset!!11!!

Mielenterveyteni romahti lopullisesti.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: pate ensimmäinen on 08.06.2009, 17:28:25
Jos olen tulkinnut oikein vallassa olevia tahoja, meillä ei ole naisia. Olemmehan kiljun kanssa läträäviä peräkammarin poikia, homman naisetkin.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Whatsername on 08.06.2009, 17:33:23
Quote from: I_Heit_ on 08.06.2009, 12:42:58
no joo, kuulin tuossa taannoin että onhan se terho naisten mielestä aika kultapoju :P Oikea unelmavävy, joka vie meijän naiset  ;D

Onhan se aika sopis  ;D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Kazakstan on 08.06.2009, 17:52:00
Päivän Hesarissa oli myös Vasurien vaalinvalvojaisista huolestunut ja katkera Paavo Arhinmäen sitaatti, jossa tämä vaati Soinia ottamaan vastuun siitä, keitä hän vetää vanavedessään parlamenttiin. En muista tarkkaa sanamuotoa.

Minusta on hieman koomista, että joku kykenee näkemään Sampo Terhon tuollaisena antikristuksena. :D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Jorma Merikoski on 08.06.2009, 18:33:03
Quote from: oinas on 08.06.2009, 11:15:35
Entäpä kun tämä Terhon äänestäjä on jo yli kuuskymppinen naisimmeinen? Esittelin omille lapsillenikin Terhon sivuja ja esitin toiveen, että äänestäisivät häntä. Minulla on todella hyvä mieli, että Terhosta tuli Soinin varamies.  :)

Tähän "kuuskyt ja risat" -porukkaan ilmoittaudun mielelläni. Terhon ja Virtasen välinen kamppailu oli jännittävä. Jos Soini pitää sanansa eli jos Terhon varapaikka muuttuu aikanaan varsinaiseksi paikaksi, niin Halla-aho ja Homma ansaitsevat jo silloin tulla mainituiksi maamme poliittisessa historiassa. Varsinainen näytön paikka on kuitenkin ensi eduskuntavaalit. Siihen tarvitaan hyvää pelisilmää ja raakaa työtä.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: IDA on 08.06.2009, 18:39:34
Quote from: Negie on 08.06.2009, 18:33:03
Tähän "kuuskyt ja risat" -porukkaan ilmoittaudun mielelläni. Terhon ja Virtasen välinen kamppailu oli jännittävä. Jos Soini pitää sanansa eli jos Terhon varapaikka muuttuu aikanaan varsinaiseksi paikaksi, niin Halla-aho ja Homma ansaitsevat jo silloin tulla mainituiksi maamme poliittisessa historiassa. Varsinainen näytön paikka on kuitenkin ensi eduskuntavaalit. Siihen tarvitaan hyvää pelisilmää ja raakaa työtä.

Kannattaa huomata, että eduskuntavaaleihin on jo nuivia ehdokkaita, jotka saivat kunnallisvaaleissa hyvän määrän ääniä ja ovat toimineet valtuustoissa jo melko pitkään ennen eduskuntavaaleja. Ja jo edellisissä eduskuntavaaleissa oli huomattavaa eteenpäinmenoa havaittavissa kautta koko maan.

Jos asiat menevät hyvin, tai edes omalla painollaan, niin eduskuntavaaleista on ilman muuta odotettavissa positiivinen tulos.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: requiem on 08.06.2009, 18:40:28
Quote from: Kazakstan on 08.06.2009, 17:52:00
Päivän Hesarissa oli myös Vasurien vaalinvalvojaisista huolestunut ja katkera Paavo Arhinmäen sitaatti, jossa tämä vaati Soinia ottamaan vastuun siitä, keitä hän vetää vanavedessään parlamenttiin. En muista tarkkaa sanamuotoa.

Minusta on hieman koomista, että joku kykenee näkemään Sampo Terhon tuollaisena antikristuksena. :D

Hah. Eihän Sammon nimi tai persoona edes ole mitenkään uhkaavanoloinen. En edes haluaisi kuvitella millainen äbläwäblä olisi noussut jos varaehdokas olisi varustettu jollakin antivasemmistolaista poliittista historiaa omaavalla sukunimellä  :D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Ano Nyymi on 08.06.2009, 20:33:02
Quote from: Jussi Halla-aho on 08.06.2009, 10:43:19
Minua esti osallistumasta vaalivalvojaisiin mm. se, että lapset ovat sairaana. Pipoa vähän löysemmälle.

Aavistelen mokuttajien salaliittoa asiassa!! ;)
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Ammadeus on 08.06.2009, 21:33:20
Quote from: pelle12 on 08.06.2009, 06:31:41
Quote from: Miniluv on 08.06.2009, 01:10:20
Ylen vaalivalvojaisissa näkyi pätkä, jossa Terho kiitti Homma-forumia ja nettiaktivisteja. Samoin nuorten, koulutettujen miesten ääniä.

Myöhään illalla tuli Yleltä tuo pätkä. Lämmittihän se mieltä, että rehti ja suorselkäinen Terho antoi kunnian niille, joille kunnia kuuluu. Itselleni nämä vaalit olivat sikäli merkittävät, että kerrankin onnistuin äänestämään ehdokasta, joka meni läpi (kunhan nyt Soini pitää vaalilupauksestaan kiinni ja todella jää pois Brysselistä). Kertonee vastarannankiiskiolemuksestani. En laske itseäni enää 'nuoriin miehiin', olenhan jo ihan vakaasti keski-ikäinen.

Näinpä,tälläinen vanha,kouluttamaton äänesti pöndeä...ja vielä myöntää sen.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: ElinaElina on 08.06.2009, 21:59:23
Veltto tilitti Aamulehdessä: Soini vei protestiäänet ja vastassani oli vielä Halla-aho-osasto.
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: HaH on 09.06.2009, 11:11:00
Quote from: ElinaElina on 08.06.2009, 21:59:23
Veltto tilitti Aamulehdessä: Soini vei protestiäänet ja vastassani oli vielä Halla-aho-osasto.

Rokki-äänetkin menivät kuulemma muualle.  :roll:

Olisikohan siis ollut parempi Velton ihan vain pyrkiä saamaan veltto-ääniä, ei protesti-, hallis- tai rokki-ääniä? ;D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Iiro Iso-Ilomäki on 09.06.2009, 11:28:28
Quote from: Whatsername on 08.06.2009, 17:33:23
Quote from: I_Heit_ on 08.06.2009, 12:42:58
no joo, kuulin tuossa taannoin että onhan se terho naisten mielestä aika kultapoju :P Oikea unelmavävy, joka vie meijän naiset  ;D

Onhan se aika sopis  ;D

Milloin Sampo itse tulee kommentoimaan asiaa? Onko hänellä taka-ajatuksena viedä Hommalaisten naiset (jos niitä jostain käsittämättömästä syystä on) valloittavalla hymyllään ja persoonallaan :D
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Juuso on 09.06.2009, 18:27:27
Jotenkin tuntuu, että Veltto ei ole vielä omaksunut Timo Soinin fraasia: "Kansa on puhunut, joten pulinat pois."
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: hiemannuivis on 09.06.2009, 21:54:04
malttaakohan T. Soini jättää hyvinpalkattua virkaansa kesken ? mistä sitä muualta 12-15 donaa/kk noin helposti saa?
Title: Vs: 2009-06-08 HS: Soinin varamies Terho: Halla-aho oli merkittävä tuki
Post by: Jaska Pankkaaja on 09.06.2009, 22:07:03
Quote from: hiemannuivis on 09.06.2009, 21:54:04
malttaakohan T. Soini jättää hyvinpalkattua virkaansa kesken ? mistä sitä muualta 12-15 donaa/kk noin helposti saa?

Juu tuskin tulee toimeen, kansanedustajan liksalla. Soinia voi ehkä moittia monesta asiasta, mutta perso rahalle hän ei selvästikään ole. Mahdollisuuksia ottaa vastaan melkein mitä hyvänsä: varmaa kansanedustajan paikka -> ministerin paikkaa, tai sitten vaikka postipekan tyyppistä paikkaa on taatusti ollut tarjolla viime vuosina usein. Luultavasti vielä paksua ruskeaa kirjekuortakin tarvittaessa.