QuoteHeroiinikauppa käy vilkkaampana kuin vuosiin Tukholman ydinkeskustassa, kertoo Ruotsin radio. Heroiinin hinta on tullut alas ja uusi sukupolvi väärinkäyttäjiä on kasvamassa.
Ruotsin radio on seurannut huumekauppaa Tukholman Sergelin torilla useamman viikon ajan.
–?Heroiinin välittäjiä on nykyään melkein enemmän kuin käyttäjiä, kertoo radiolle John, joka on yksi heroiinin ostajista.
Ruotsin poliisi on jo muutaman kuukauden yrittänyt iskeä Tukholman heroiiniverkostoon, mutta vain harva myyjä on jäänyt kiinni.
–?Tunnen ihmisiä, joilta olen ostanut aineita jopa kolme vuotta. Yksikään ei ole jäänyt kiinni. Onhan tämä aika sairasta. Siellä he seisovat. Jotkut heistä joka päivä, aamusta iltaan, John kertoo Ruotsin radiolle.
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/460241/Heroiinikauppaa+kaydaan+avoimesti+Tukholman+ydinkeskustassa (http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/460241/Heroiinikauppaa+kaydaan+avoimesti+Tukholman+ydinkeskustassa)
Ja jor Ruåtsalaiset rupeaisi tarjoamaan subuja narkkareille, ja tehostamaan huumekaupan valvontaa niin tämäkin probleema katoaisi nopeasti.
Joo, aina kuin käy Ruotsissa niin näkee esimerkiksi Plattanilla, Tukholmassa, miten kultamunien parhaimmistoa myy huumeita. En aivan ymmärrä miten poliisit eivät saa heitä kiinni kun ne suorastaan seisovat siinä päivänvalossa (tai ehkä vähän varjossa) ja etsivät asiakkaita.
(http://2.bp.blogspot.com/_hdw9nn_0btM/TI4WhUuA95I/AAAAAAAABW0/g_Q5c9GPS0M/s1600/webcam_9_640.jpg)
QuoteRuotsin poliisi on jo muutaman kuukauden yrittänyt iskeä Tukholman heroiiniverkostoon, mutta vain harva myyjä on jäänyt kiinni.
Miten harva myyjä jää kiinni jos kauppaa käydään avoimesti?
QuoteDo, or do not. There is no try
Seurasin joskus ysärin alussa tuota touhua sivusta vajaan tunnin verran. En tietenkään tiedä, mikä oli kauppa-artikkeli, koska en viitsiny antaa itsestäni nuuskijan kuvaa. Sen verran näin, että kauppa kävi jo silloin.
Mickeltä: "Joo, aina kuin käy Ruotsissa niin näkee esimerkiksi Plattanilla, Tukholmassa, miten kultamunien parhaimmistoa myy huumeita. En aivan ymmärrä miten poliisit eivät saa heitä kiinni kun ne suorastaan seisovat siinä päivänvalossa (tai ehkä vähän varjossa) ja etsivät asiakkaita".
Vastaus: niillä on niin kiirettä Palmen murhaajan etsinnöissä, ei vain ehdi eikä ole resursseja.
Quote from: Sietäjä on 08.03.2013, 13:32:04
Seurasin joskus ysärin alussa tuota touhua sivusta vajaan tunnin verran. En tietenkään tiedä, mikä oli kauppa-artikkeli, koska en viitsiny antaa itsestäni nuuskijan kuvaa. Sen verran näin, että kauppa kävi jo silloin.
Juuri näin!
Veljeni sanoi jo 90-luvun alulla, että Sergelin torilta saa ihan mitä vaan ikinä maa päällään kantaa. Ja nimenomaan heroiini oli silloin jo täysin valloillaan siellä...
Mitä tämä kertoo huumesodasta?? 20 vuotta ja volyymit vaan kasvavat....
Quote from: J. Lanta on 09.03.2013, 09:32:08

Mulla oli noihin aikoihin Euroopan suurkaupungit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta melko hyvin hallussa ja merkillepantavaa on se, että Sergels torget ihan päiväsaikaan on mun muistikuvissa paikka, jossa olen ollut eniten varuillani ja ennakoinut ympäristöä. Berliini all night long tai Pariisin ilta eivät vedä vertoja. Maahanmuuttajiahan riittää kaikissa paikoissa, mutta Sergelillä se porukka oli jotenkin niin häikäilemättömän oloista ja ne ympärillä pyörineet nistit niin säälittäviä, että kokonaisvaikutelma oli aika apokalyptinen. Ja ne poliisit, jotka eivät puuttuneet kauppaan.
Quote from: Sietäjä on 09.03.2013, 09:47:22

No perkule älä muuta viserrä! Itse asiassa entinen lyhytaikainen tyttikseni, joka tuli Lidingöstä ( :facepalm: :o), kertoi kanssa aika jänniä sosiaalisia ilmiöitä Tukholmasta, mm. että Sergelin torilla porukka saattoi huvikseen ruiskulla piikittää ohikulkijoita. Onko tuo totta, mene ja tiedä... Kyllä minä Hollannissa pelkään tietyissä paikoissa ja Kööpenhaminassa, mutta Tukholmassa on minusta aina ollut sitä Eurooppalaista/Skandinaavista mentaliteettiä, etenkin pahassa. Ja tiedän 80-luvulta katusota tapauksia arabien ja muiden (muk.luk. suomalaisten) välillä, silloin jo pyssyjen ja puukkojen kanssa....
Toisaalta taas ne alkuperäiset ruotsalaiset on niin helvetin joviaalia porukkaa, että noin yleisesti se ilmapiiri on meikäläisen mieleen hyvin rento ja ystävällinen.
Tänä päivänä kovien huumeiden ostoon paras paikka on Oslo, ei enää A-dam kuten ennen. Saatte arvata ihan itse johtuuko tuollaisen pääkaupunkistatuksen vaihtuminen a) maahanmuuttajista b) afrikkalaisista maahanmuuttajista
Pohjoisen Norjan huumekauppa on yllättäen myös maahanpäästettyjen hallussa, sieltä sitä kamaa valuu p-Ruotsiin ja tänne p-Suomeenkin.
Ehkä etninen profilointi on kielletty huumekauppiaidenkin jahtaamisessa (katso tämä uutinen (http://hommaforum.org/index.php/topic,80339.0/topicseen.html)) tai sitten ongelmaa ei vain nähdä kovin suurena, jos kerran myyjiä on enemmän kuin ostajia.
Mitä muuten Helsingin Kurvissa myydään? Siellähän päivystää aina tietty porukka rikastajia, joiden luulisi jo olevan tuttuja poliisillekin. Onkohan Yle käynyt seuraamassa huumekauppaa?