http://www.hs.fi/kaupunki/Helsinki+harkitsee+terveyspalveluita+paperittomille/a1361934069401
Paperittomat siirtolaiset voivat alkaa saada terveyspalveluita Helsingistä. Tällä haavaa Suomessa ilman henkilöpapereita oleskelevat henkilöt ovat käytännössä terveysjärjestelmien ulkopuolella.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan tiistaina. Lautakunta päätti äänin 7–6 kannattaa ehdotusta siitä, että kunta sallisi paperittomille ainakin kiireellisen maksuttoman hoidon. Asia etenee vielä kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.
Suomessa asuu noin 2 000–3 000 paperitonta siirtolaista.
He voivat olla esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita tai oleskeluluvan umpeutumisen jälkeen maahan jääneitä ihmisiä. Joukkoon kuuluvat myös EU-maista tulleet romanit, joista useimmilla ei ole eurooppalaista sairausvakuutuskorttia.
Paperittomat maksavat kiireellisestä hoidosta todelliset kustannukset, jolloin lasku voi olla tuhansia euroja. Kiireetöntä hoitoa paperittomat eivät voi saada julkisella puolella lainkaan.
Paperittomille avattiin vuonna 2011 klinikka, jota muutamat lääkärit pyörittävät vapaaehtoisvoimin. Global Clinicillä työskentelevän Ville Holmbergin mukaan potilaita on ollut noin 300 vuodessa.
Klinikka on hätäratkaisu, Holmberg korostaa. "Ihmisoikeussopimusten mukaisesti Suomi olisi velvollinen tarjoamaan välttämättömät hoidot kaikille. Suomi ja Helsinki eivät hoida omaa velvollisuuttaan, minkä takia hoitoa joudutaan nyt järjestämään vapaaehtoisvoimin."
Esimerkiksi Ruotsissa on tulossa voimaan lakimuutos, joka antaa paperittomille samat oikeudet terveyspalveluihin kuin turvapaikanhakijoille.
Jep, onhan meillä varaa.
Varaa on.
Mites helsinkiläiset perunanenät muuten, kauanko kestää aikaa varatessa ja milloin sen ajan saa jos saa?
Niinkun muualla maassa käytäntö että tule sitten kysymään kk päästä. Jne.
Joopa, tietäis missä täällä päin on tuollainen paperittomien klinikka... veis erään hlön sinne "paperittomana", kun on kohta vuoden odottanut pääsyä tutkimuksiin. >:(
Quote from: Maatiaisjuntitar on 27.02.2013, 13:51:59
Joopa, tietäis missä täällä päin on tuollainen paperittomien klinikka... veis erään hlön sinne "paperittomana", kun on kohta vuoden odottanut pääsyä tutkimuksiin. >:(
Lankkia naamaan varmuuden vuoksi ettei paljastu. :)
Kait täällä joku tietää missä niitä on, kertokaa hällekin. :)
Tätä alkaa käyttää varmaan 70% romanialaiset. Niille mainostetaan varmaan romaniassa "hoitoa" jos maksat esim 300e. Sillä sut viedään bussilla Suomeen sairaalaan ja takasin.
Profit.
Sen 300e tietenkin lainaat ja olet sitten veloissa mutta ainakin sait hoidon jota ei Romaniassa ehkä muka olisi saanut.
Quote from: Impivaaranilves on 27.02.2013, 13:47:12
Varaa on.
Mites helsinkiläiset perunanenät muuten, kauanko kestää aikaa varatessa ja milloin sen ajan saa jos saa?
Niinkun muualla maassa käytäntö että tule sitten kysymään kk päästä. Jne.
No, jos esim hammaslääkäriin varaa aikaa niin joutuu odottamaan 6kk, se on ns hoitotakuun takaraja. Näin siis jos olet hoitanut hampaita hyvin.
Sen sijaan jos on puliukko jolla 5 hammasta suussa ja "suuhun sattuu" niin odotat ehkä kaks viikkoa.
Tietenkin jos valehtelee niin ei tarvitse odottaa 6kk, mutta rehellinen ei valehtele.
Jonkin ajan kuluttua:
"Kysyntää palveluille on ollut paljon enemmän kuin odotettiin."
QuoteEsimerkiksi Ruotsissa on tulossa voimaan lakimuutos, joka antaa paperittomille samat oikeudet terveyspalveluihin kuin turvapaikanhakijoille.
Pipiä valittaville paperittomille/laittomille oleskelijoille voisimme alkaa jakaa ilmaisia ö-luokan menolippuja ruotsinlaivoille.
Jahas, taas huomaa että seuraaviin kunnallisvaaleihin on tovi aikaa. Ihan täydellistä idiotismia. Jos on maassa luvatta, on luvatta. Ei ketään varmaan verilammikkoon nytkään jätetä makaamaan, mutta kustannusten laskuttamisella (eri asia on toki, maksavatko laskunsa) annetaan ihan pätevä viesti. Pääsy kiireelliseen hoitoon voi oikeasti tarkoittaa ihan mitä tahansa. Pahimmillaan sitä, että synnytyssairaalat alkavat terveysturismin myötä näyttää kehitysmaan vastaavilta ja tietty kaikki mahdollinen klenkka yritetään saada näyttämään akuutilta.
Asia korventaa erityisesti siksi, että itsehän en ole vielä päässyt hammaslääkäriinkään, vaan kaikki legot on tarkistettu ja korjattu yksityisellä. Vähän yli vuosi sitten en taas onnistunut saamaan aikaa lääkärille asiassa, joka koski seurantaa aikaisempaan (ja yksityisellä hoidettuun, kiitos entisen työnantantajan) syövän esiasteeseen. Ei vain ollut aikoja, sori. >:(
Tämä hieno ja jalo päätös, jolla osoitetaan arvostusta kaikille veronmaksajille, on kyllä viimeinen niitti. Alan katsella työpaikkaa jostain ihan muualta ja muutan vaikka hevonv***uun lapiomaan paskaa, kunhan ei tarvitse enää katsella velkoihinsa uppoavan mocumetropolin menoa ja vielä maksaa siitä. Se, että saan vastineeksi ajaa kusisella metrolla kuukausikortin hinnalla ja kotitaloni edessä palaa katuvalo, ei nyt enää riitä. Kele.
edit: Siis mitäänhän ei ole vielä päätetty, onneksi. Näkö sumeni silkasta muumituksesta, kun uutista luki.
QuotePaperittomille avattiin vuonna 2011 klinikka, jota muutamat lääkärit pyörittävät vapaaehtoisvoimin. Global Clinicillä työskentelevän Ville Holmbergin mukaan potilaita on ollut noin 300 vuodessa.
Alle 1kpl/vrk ja vapaaehtoisvoimin. Ongelma on?
QuoteKlinikka on hätäratkaisu, Holmberg korostaa. "Ihmisoikeussopimusten mukaisesti Suomi olisi velvollinen tarjoamaan välttämättömät hoidot kaikille. Suomi ja Helsinki eivät hoida omaa velvollisuuttaan, minkä takia hoitoa joudutaan nyt järjestämään vapaaehtoisvoimin.
Edellä mainittiin kuitenkin hoitoa tarjottavan joten "velvollisuus" on suoritettu. Velvollisuutta halutaan mystisesti venytettäväksi. Miksi? Kukaanhan ei estä vaikka tehohoitoyksikköä perustettavaksi näille surusilmille, mutta rahaako tässä ollaan vailla? Sanokaa edes suoraan jos näin on.
Quote from: ElenaDaylights on 27.02.2013, 14:32:12
QuotePaperittomille avattiin vuonna 2011 klinikka, jota muutamat lääkärit pyörittävät vapaaehtoisvoimin. Global Clinicillä työskentelevän Ville Holmbergin mukaan potilaita on ollut noin 300 vuodessa.
Alle 1kpl/vrk ja vapaaehtoisvoimin. Ongelma on?
Etteivät ilmoita paperittomista poliisille. Poliisi ei vie paperittomia putkaan, eikä paperittomia karkoiteta.
Quote from: ElenaDaylights on 27.02.2013, 14:32:12
QuoteKlinikka on hätäratkaisu, Holmberg korostaa. "Ihmisoikeussopimusten mukaisesti Suomi olisi velvollinen tarjoamaan välttämättömät hoidot kaikille. Suomi ja Helsinki eivät hoida omaa velvollisuuttaan, minkä takia hoitoa joudutaan nyt järjestämään vapaaehtoisvoimin.
Edellä mainittiin kuitenkin hoitoa tarjottavan joten "velvollisuus" on suoritettu. Velvollisuutta halutaan mystisesti venytettäväksi. Miksi? Kukaanhan ei estä vaikka tehohoitoyksikköä perustettavaksi näille surusilmille, mutta rahaako tässä ollaan vailla? Sanokaa edes suoraan jos näin on.
Holmberg valehtelee surutta. Varmasti välttämätöntä hoitoa ollaan velvollisia tarjoamaan kaikille, mutta ei niin, että laittomasti maassaoleville taattaisiin oikeus olla maassa laittomasti hoidon jälkeen. Siitähän tässä on kyse: ei hoidonsaantioikeuden turvaamisesta, vaan sen turvaamisesta, että ko. henkilöt saisivat oleskella maassa laittomasti. Ai että ottaa pannuun, kun tällä tavoin ihmisoikeusasioita vääristellään.
[...]Suomessa asuu noin 2 000–3 000 paperitonta siirtolaista.
He voivat olla esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita tai oleskeluluvan umpeutumisen jälkeen maahan jääneitä ihmisiä. Joukkoon kuuluvat myös EU-maista tulleet romanit, joista useimmilla ei ole eurooppalaista sairausvakuutuskorttia.[...]
Vapaa liikkuvuus! He saavat mennä kotiinsakin missä heillä on paperitkin ja lupa oleskella. EU-maista tulleet romanit ovat turisteja rikollisilla poluilla. Eikö muissa maissa ole lääkäreitä ja terveydenhuoltoa kansalaisilleen? Eikö muista EU-maista karkoteta paperittomia, asiattomia notkujia ja keppostelijoita? WTF is the problem?
Joo, veronmaksajat jättäkää Helsinki - se on aivan kohta menetetty kuitenkin.
Näinhän tää menee, ensin luodaan markkinat, ainahan maassa on sen verran jotain porukkaa, joilla ei ole mikään kunnossa (ei papereita, ei ruokaa, ei kattoa pään päällä). Ja siihen paikkaan nelistävät ritarit rohkeat ja prinssit puhtoiset ja pian kaikilla maailman kurjilla on kattoa pään päällä, syötävää ja juotavaa, lapset saa koulutusta ja aikuisten hiukset hajataan ja hampaat paikataan. Ja ihan vaan vapaaehoitoisvoimin, näytetään kuinka Suomessa muistamme kansainväliset velvoitteemme, ihmisoikeudet ja solidaaisuuden. Aluksi. Kunnes todetaan että ei tämä nyt oikeastaan meille kuulu ja vaaditaan valtiota ja kaupunkia apuun "kun on kansainväliset sopimukset ja solildaaisuus ja kylmä ja talvi ja kesä ja kuuma". Ja näin on luotu taas lisää maksettavaa suomalaisille työssäkävijöille vaikka pitäisi muistaa olla valittamatta, koska eihän se ole kenelätäkään pois, se rahahan tulee valtiolta ja valtiohan lainaa sen ulkomailta ja siitä johtuva konkurssi on vielä monen vuoden päästä joten hyvin ehtii monen romaanikerjäläisen hampaat korjata ja hiukset harjata.
Meininki muistuttaa vähän samaa kuin 60-luvun amerikkaisessa romaanissa (josta tehtiin hyvä elokuvakin) Tykkivene Jangtse-joella, jossa 1920-luvulla Jangtse-joella Kiinasa palvelleessa amerikkaisesa tykkiveneessä kiinlaiset pikku hiljaa valtasi laivan, ne aloitti jätteiden kerääjinä, majoittui pikku hiljaa peräruumaan, alkoi tehdä pikku korjauksia, kuoria perunoita, pääsi apulaisiksi konevaihteihin, pääsi kansitöihin ja pikku hiljaa tilanne meni siihen ettei koko laiva liikahtanut ennen kuin kiinlaisten pomo Rippuluomi-Sing oli antanut luvan. No ei paljasteteta koko juonta, jos joku sattuu kirjan löytämään ja lukemaan... Tätä samaa Jangstse-tyyppistä valtausta voisi epäillä tapahtuvan ehkä muuallakin Suomessa, mutta eipä nyt mainita ettei voi syyttää pahantahtoisuudesta.
Olennaisia kysymyksiä ovat minusta seuraavat:
-Mikä velvollisuus Suomella, tai millä tahansa muulla EU-maalla, on hoitaa ilmaiseksi ihmisiä, joiden kansalaisuus ja samalla henkilöllisyys on täydellisen tuntematon.
-Miksi kansalaisuutensa "hukannut" ihminen on hoidettava, kun vastaavasti esim. avoimesti USA:n kansalainen ei saisi ilmaista hoitoa?
-Hädänalaisten terveyspalveluita tarvitsevien määrä nousee aivan samoin kuin kerjäläisten. Tämä tapahtuu sitä mukaa, kun tieto ilmaisesta ja laadukkaasta hoidosta leviää maailmalle.
-Verorasitus nousee ja hoidon jälkeen nämä ihmiset taitavat jäädä maahan pysyvästi?
Onko yksikään kommunistimaa edes ollut vielä niin edistyksellinen, että sallii kaikkien maailman köyhien ja kurjien tulla saamaan ilmaista hoitoa? Minusta tämä oli ainakin Itä-Euroopan reaalisosialismissa täsmälleen päinvastoin.
Pitkällä aikavälillä tästä seuraa luultavimmin se, että terveyspalvelut samanlaistuvat maiden välillä. Väitän, ettei pohjoismaista hyvinvointivaltiota ole taloudellisesti mahdollista ylläpitää enää muutamien vuosikymmenien kuluttua.
Quote from: Supernuiva on 27.02.2013, 15:17:29
Olennaisia kysymyksiä ovat minusta seuraavat:
-Mikä velvollisuus Suomella, tai millä tahansa muulla EU-maalla, on hoitaa ilmaiseksi ihmisiä, joiden kansalaisuus ja samalla henkilöllisyys on täydellisen tuntematon.
-Miksi kansalaisuutensa "hukannut" ihminen on hoidettava, kun vastaavasti esim. avoimesti USA:n kansalainen ei saisi ilmaista hoitoa?
-Hädänalaisten terveyspalveluita tarvitsevien määrä nousee aivan samoin kuin kerjäläisten. Tämä tapahtuu sitä mukaa, kun tieto ilmaisesta ja laadukkaasta hoidosta leviää maailmalle.
-Verorasitus nousee ja hoidon jälkeen nämä ihmiset taitavat jäädä maahan pysyvästi?
Onko yksikään kommunistimaa edes ollut vielä niin edistyksellinen, että sallii kaikkien maailman köyhien ja kurjien tulla saamaan ilmaista hoitoa? Minusta tämä oli ainakin Itä-Euroopan reaalisosialismissa täsmälleen päinvastoin.
Pitkällä aikavälillä tästä seuraa luultavimmin se, että terveyspalvelut samanlaistuvat maiden välillä. Väitän, ettei pohjoismaista hyvinvointivaltiota ole taloudellisesti mahdollista ylläpitää enää muutamien vuosikymmenien kuluttua.
Ei tässä ole kyse ensisijaisesti hoidosta vaan siitä, että halutaan turvata laittomasti maassaolevien laiton maassaolo.
Entäs, kun näitä lattomasti maassa olevia on satojatuhansia? Silloin on liian myöhäistä. Nyt tälle pitäisi panna stoppi, kun siihen on vielä mahdollisuus.
Ketä kiinnostaa? Ei ainakaan niitä, jotka asialle jotain voisi tehdä. Minua taas kiinnostaisi, mutta mitä voin asialle tehdä? Äänestää? Sillähän ne asiat selviää :facepalm:
Quote from: AuggieWren on 27.02.2013, 15:20:21
Ei tässä ole kyse ensisijaisesti hoidosta vaan siitä, että halutaan turvata laittomasti maassaolevien laiton maassaolo.
Yömajoitusta balkaniitit jo saavat ilmeisesti yhteiskunnan piikkiin Mäkelänkadulla Sininauhaliiton tai vastaavan asuntolassa. Tässä on seuraava askel heidän oleskelunsa vakiinnuttamiseen. Tästä olisi pidettävä melua. >:(
Quote from: Mika R. on 27.02.2013, 15:43:11
Entäs, kun näitä lattomasti maassa olevia on satojatuhansia? Silloin on liian myöhäistä. Nyt tälle pitäisi panna stoppi, kun siihen on vielä mahdollisuus.
Ketä kiinnostaa? Ei ainakaan niitä, jotka asialle jotain voisi tehdä. Minua taas kiinnostaisi, mutta mitä voin asialle tehdä? Äänestää? Sillähän ne asiat selviää :facepalm:
Joku lainoppinut voisi tutkia onko tässä menetelty lainvastaisesti:
QuoteSosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan tiistaina. Lautakunta päätti äänin 7–6 kannattaa ehdotusta siitä, että kunta sallisi paperittomille ainakin kiireellisen maksuttoman hoidon. Asia etenee vielä kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.
Koska ketään ei todellakaan jätetä nykyiselläänkään kuolemaan katuojaan on tuon asian vatvominen resurssien tahallista hukkaamista ja kenties lainvastaistakin. (Skitsofreenista joka tapauksessa).
Entäs jos poliisihallitus pähkäilisi perustettavaksi uutta poliisiosastoa paperittomille rikollisille - ensin vapaaehtoisvoimin ja sitten oikein kokouksia pitäen että kyllä paperittomille rikollisille voidaan ainakin järjestää sanktiottomat pikamajoitukset erikseen järjestettäviin tiloihin puuttumatta siihen todelliseen ongelmaan eli laittomaan oleskeluun.
Onkohan mistään saatavissa tietoa, ketkä ja miten äänestivät asian lautakuntakäsittelyssä?
Quote from: Ari-Lee on 27.02.2013, 15:59:49Entäs jos poliisihallitus pähkäilisi perustettavaksi uutta poliisiosastoa paperittomille rikollisille - ensin vapaaehtoisvoimin ja sitten oikein kokouksia pitäen että kyllä paperittomille rikollisille voidaan ainakin järjestää sanktiottomat pikamajoitukset erikseen järjestettäviin tiloihin puuttumatta siihen todelliseen ongelmaan eli laittomaan oleskeluun.
Näillä aloitteillahan halutaan nimenomaan suojella paperittomien rikollisten rikollista toimintaa.
Asia olisi saatava yleiseen tietoon. Tämä on periaatteellisella tasolla iso päätös.
Lisäksi vastaanäänestäneiden tulisi pitää julkisuudessa melua tehdystä päätöksestä. Äänestäneiden poliitikkojen nimet ja puolueet olisi myös kerrottava julkisuuteen.
Jos PS ei reagoi tähän näkyvällä tavalla, niin silloin tulee viimeistään käsittää, että nuivat ovat PS:lle vain väylä valtaan. Eduskunnan suurimman oppositiopuolueen tulee tehdä esityksiä lainsäädännön muuttamiseksi. Jos nuivuutta ei truefinnssien puolueessa hyväksytä, ei nuivien pidä heitä enää jatkossa äänestää.
Quote from: AuggieWren on 27.02.2013, 16:03:01
Quote from: Ari-Lee on 27.02.2013, 15:59:49Entäs jos poliisihallitus pähkäilisi perustettavaksi uutta poliisiosastoa paperittomille rikollisille - ensin vapaaehtoisvoimin ja sitten oikein kokouksia pitäen että kyllä paperittomille rikollisille voidaan ainakin järjestää sanktiottomat pikamajoitukset erikseen järjestettäviin tiloihin puuttumatta siihen todelliseen ongelmaan eli laittomaan oleskeluun.
Näillä aloitteillahan halutaan nimenomaan suojella paperittomien rikollisten rikollista toimintaa.
Missasit pointin? Olisit lainannut tuota:
Koska ketään ei todellakaan jätetä nykyiselläänkään kuolemaan katuojaan on tuon asian vatvominen resurssien tahallista hukkaamista ja kenties lainvastaistakin.
Jos jokin asia on jo lainkirjaimeen merkitty niin mitä oikeutta on kokoustella ja äänestellä lain ylitse?
Samasta aiheesta toinenkin ketjunen.
http://hommaforum.org/index.php/topic,80123.msg1254907.html#msg1254907
Höpinäni ehdin kohdistaa sinne:
Quote from: Elemosina on 27.02.2013, 14:50:04
Ei kai tämä nyt siis mene niin että paperittomille kuuluu ILMAINEN terveydenhoito veronmaksajien kustannuksella, mutta veronmaksajille ei moista ilmaista hoitoa ole olemassakaan?
Jos näin on niin missä veronmaksajien ihmisoikeudet?
Quote from: Ari-Lee on 27.02.2013, 16:14:53
Quote from: AuggieWren on 27.02.2013, 16:03:01
Quote from: Ari-Lee on 27.02.2013, 15:59:49Entäs jos poliisihallitus pähkäilisi perustettavaksi uutta poliisiosastoa paperittomille rikollisille - ensin vapaaehtoisvoimin ja sitten oikein kokouksia pitäen että kyllä paperittomille rikollisille voidaan ainakin järjestää sanktiottomat pikamajoitukset erikseen järjestettäviin tiloihin puuttumatta siihen todelliseen ongelmaan eli laittomaan oleskeluun.
Näillä aloitteillahan halutaan nimenomaan suojella paperittomien rikollisten rikollista toimintaa.
Missasit pointin? Olisit lainannut tuota:
Koska ketään ei todellakaan jätetä nykyiselläänkään kuolemaan katuojaan on tuon asian vatvominen resurssien tahallista hukkaamista ja kenties lainvastaistakin.
Jos jokin asia on jo lainkirjaimeen merkitty niin mitä oikeutta on kokoustella ja äänestellä lain ylitse?
Josko nykytila on se, että paperittomista hoitoontulijoista ilmoitetaan/tieto menee tavalla tai toisella poliisille? Ja halutaan, että jatkossa näin ei olisi? Tätä epäilin, siksi tuo kommentti. Ehkä kyseessä sitten on vain loisimisoikeuksien lisääminen, ts. maksuton terveydenhuolto paperittomille. En tiedä.
Ulkomaalaisten terveydenhuolto Helsingissä: http://www.hel.fi/hki/heke/fi/maahanmuutto/osaston_ajankohtaista/oikeudesta+julkisen+terveydenhuollon+palveluihin (http://www.hel.fi/hki/heke/fi/maahanmuutto/osaston_ajankohtaista/oikeudesta+julkisen+terveydenhuollon+palveluihin)
Mitä tässä nyt enää ihmetellään, padossa on taas uusi reikä ja jos joku ei kohta heitä siihen kirveenvartta niin ollaan myöhässä. Mutta kuka sen tukkisi ? Jotenkin tuntuu, että tässä maassa on sen sijaan aina vaan enemmän porukoita, jotka ovat ämpärien kanssa odottamasa, että vuoto pahenee ja sitten panevat ämpärin alle. Ja siinä vaiheessa kun pato murtuu, ne on valden vesihanan allla ja vaativat että ämpärin pitää täyttää aina uudestaan ja uudestaan. Kuinka kukaan tämmöisessä tilanteessa mitään parannusta voi odottaa? Olen siinä käsityksessä, ettei Suomessa ole enää sellaista rajavalvontaa, jonka perusteella tiedettäisin, ketä maassa on ja ketä ei (korjatkaa jos olen väärässä). Väkeä tulee ja väkeä menee ja sillä siisti. Sattunnesta syystä en ole ollut tilaisuudessa itse testaamaan, minkälaisia muodollisuuksia rajoilla on kun ei ole ollut tilaisuutta käydä Suomen rajojen ulkopuolella, joten omakohtainen kokemus puuttuu.
Muistelen aikoja taaksepäin, jolloin luokkakaverini Ratakadulta oli töissä lentoaseman rajavalvonnassa ja käytäntö oli, se että paperit piti olla kunnossa ja rahaa riittävästi. Jos ei ollut, niin saman tien takaisin sinne mstä oli tullut. Se oli aikaa Eila Kännnön. Nyt eletään aikaa Schengenin ja taikaseinän. Tervetuloa vaan kaikki kurjat, kuolemansairaat, ahdistetut, kidutetut, sotatoimien taraumatisoimat ja muut mielensä pahoittaneet. Täällä kyllää hoidtaan ja pipit parannetaan. Onhan meillä varaa !
Quote from: multa tulille on 27.02.2013, 16:35:23
Muistelen aikoja taaksepäin, jolloin luokkakaverini Ratakadulta oli töissä lentoaseman rajavalvonnassa ja käytäntö oli, se että paperit piti olla kunnossa ja rahaa riittävästi. Jos ei ollut, niin saman tien takaisin sinne mstä oli tullut. Se oli aikaa Eila Kännnön. Nyt eletään aikaa Schengenin ja taikaseinän. Tervetuloa vaan kaikki kurjat, kuolemansairaat, ahdistetut, kidutetut, sotatoimien taraumatisoimat ja muut mielensä pahoittaneet. Täällä kyllää hoidtaan ja pipit parannetaan. Onhan meillä varaa !
Tälläistä käytäntöä Suomi tarvitsisi nyt enemmän kuin koskaan. Kevyet mullat Eilalle.
Äskeisissä Uudenmaan uutisissa YLE:n haastattelema lääkäri Jukka Pellinen kertoi, että kaikki välttämättömän hoidon tarpeessa olevat hoidetaan. Kysymyksessä onkin nyt kuulemma sanan "välttämätön" tulkinta.
Mielenkiintoista. Ehkäpä lääkäripiireissä on tämän kysymyksen yhteydessä ollut vähintään kahdenlaista ilmaa.
Kansalaisillehan ei näistä asioista hiiskuta ennenkuin direktiivi saadaan ulos painosta.
Siinähän vain säästettäisiin verovaroja ja vapautettaisiin resursseja tärkeämpään, jos lopetetaan kaikki tulijoiden arvionti ja hankala työ- ja oleskelulupien myöntämisbyrokratia. Sanoi vihree vassari-ihminen ja työtä ah, aina niin pelkäämätön pikkunarikan pitäjä, joka haluaa Suomen palkkatason Kongon tasolle. Maailmassa on paljon tekemätöntä työtä ja milläs ne bussit kulkis ja vanhuksilla pysyisivät puhtaat vaipat?
Kaikki rajat auki ja silmät kiinni! Markkinatalous on itseohjautuva ja kaikilla on oikeudet.
Pitääkö tästäkin asiasta tehdä kansalaisaloite ettei paperittomia kulkureita hoideta ellei ole akuutti kuolemanvaara minuuttien päässä?
Se laki mikä sallii hoidon paperillisille EU-kansalaisille missä tahansa toisessa EU-maassa KELA korvauksineen astuukin voimaan 1.1.2014. Sitten nähdään kuinka Helsinki pysyy pystyssä.
Mikä siinä, kylläähän se yksi ratkaisu on että silmät kiinni ja väkeä maahan. Aluksi se varmaan käy ihan hyvin, Suomi on edelleen Euroopan harvimmin asuttuja kolkkia. Sitä minä vaan, että kun se riskastus menee niin pitkälle että alkaa tapahtua törmäyksiä, niin mitäs sitten. Muistelen, että tuolla Ameriikan maassa 1040-luvulla tätä asiaa kehitettiin oikein isolla rahalla ja laajoilla alueilla, ei tosin ihmisillä vaan atomeilla ja neutroneilla. Ja niin vaan kävi, että kun oli riittävästi rikastettu ja pantiin massaa riittävästi yhteen kasaan niin onnistuihan se. Ensin onnistunut koe Alamogordossa, joka oli universumin historiassa siihen asti ainutkertainen aamu. silloin nimittäin aurinko nousi kahdesti ja muutaman ajan kuluttua ihan käytännön harjoitus Hiroshima-nimisessä kaupungissa ja kolmen päivän päästä uusinta Nagasakissa. sitten einää tarvinnutkaan ( ei kyllä kai enää siinä vaiheessa montaa ollut vielä valmiinakaan)
Niin siis sitä minä vaan, ettei sitten käy ihmisillä samaa kuin atomeilla, että sen verran katottaisiin sitä rikastusasetta, ettei nousisi liian korkealle ja alkaisi lämpenemään, meinään täällä.
Näin äänestettiin lautakunnassa:
QuoteVihreät(3), Sdp(2) ja Vas(2) =7 vastaan
Kok(3), Rkp(1), Kes(1) ja PS(1) = 6
http://hommaforum.org/index.php/topic,80123.msg1255110.html#msg1255110
Quote from: B52 on 27.02.2013, 13:45:02
Suomessa asuu noin 2 000–3 000 paperitonta siirtolaista.
He voivat olla esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita tai oleskeluluvan umpeutumisen jälkeen maahan jääneitä ihmisiä. Joukkoon kuuluvat myös EU-maista tulleet romanit, joista useimmilla ei ole eurooppalaista sairausvakuutuskorttia.
Ei riitä 2000-3000.
Turvapaikanhakijoita katoaa joka vuosi 1000 kpl. Jos tätä on jatkunut 20 vuotta, ollaan luvussa 20 000 kpl.
(http://i2.aijaa.com/b/00691/11609136.jpg)
Ja eihän kaikki maahan tulevat hae turvapaikkaa, jos tietävät etteivät sitä saa. Etelä-Euroopasta virtaa valtavasti paperittomia Suomeen, koska Suomi on maailman ainoa maa joka maksaa toimeentulotukea myös täysin paperittomille. Helsingissä on varmuudella 50 000- 100 000 paperitonta.
^Varmuudella? Mistä varmuus?
Quote from: kyllästynyt on 27.02.2013, 19:27:33
Etelä-Euroopasta virtaa valtavasti paperittomia Suomeen, koska Suomi on maailman ainoa maa joka maksaa toimeentulotukea myös täysin paperittomille. Helsingissä on varmuudella 50 000- 100 000 paperitonta.
Onko tämä totta?
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 27.02.2013, 19:46:11
Quote from: kyllästynyt on 27.02.2013, 19:27:33
Etelä-Euroopasta virtaa valtavasti paperittomia Suomeen, koska Suomi on maailman ainoa maa joka maksaa toimeentulotukea myös täysin paperittomille. Helsingissä on varmuudella 50 000- 100 000 paperitonta.
Onko tämä totta?
Noin perstuntumalla eli sillä perusteella, että elän Helsingissä ja käyn keskustassa töissä ja Hgin asukasluku on virallisesti jotain 500-600 tuhatta, voisin väittää, aivan suoraan, että tämä on aivan käsittämättömän paksu vale. Tai ei siis paksu, koska tämä on selkeästi valheeksi todennettavissa. Paljon niitä varmasti on, mutta maksimimäärä laskettaneen stadissakin korkeintaan tuhansissa eli nelinumeroisissa luvuissa. Siitä päätellen, että paperittomien vapaaehtoisklinikalla käy kolmisensataa vuodessa, on kyse muutamasta sadasta, korkeintaan parista tuhannesta henkilöstä Helsingin tasolla. (Mikä siis on itsessään oikeasti aivan helvetin suuri ongelma, koska kyseiset henkilöt ovat poikkeuksetta joko itse rikollisia tai vähintäänkin työskentelevät rikollisuuden piikkiin tai myötävaikuttavat järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan)
Quote from: Puhdas sielu on 27.02.2013, 19:56:48
QuoteIhmisoikeussopimusten mukaisesti Suomi olisi velvollinen tarjoamaan välttämättömät hoidot kaikille. Suomi ja Helsinki eivät hoida omaa velvollisuuttaan,
Mitkä ovat nämä ihmisoikeussopimukset, joihin viitataan? En ole sellaisista kuullutkaan.
Tämä ihmisoikeussopimuksiin vetoaminen on yleinen valhe maahanmuuttokeskustelussa. Suomen perustuslaki ja muu lainsäädäntö velvoittaa tähän, eivät kv. sopimukset. Se, ettei velvollisuutta muka hoidettaisi, on härski, paikkansapitämätön saastainen valhe.
Quote from: Toni R Jyväskylästä on 27.02.2013, 19:46:11
Onko tämä totta?
Ei kaukana totuudesta ainakaan. Asumisperustainen sosiaaliturva on jo aivan älytöntä ja ainutlaatuista maailmassa, mutta kaupunki käsittääkseni ei jätä
ketään auttamatta. Varmaa tietoa sosiaalivirastosta ei saa kukaan. Jokatapauksessa mieletön vetovoimatekijä jos vielä sairaanhoitoa laitetaan kaiken hyvän päälle.
Mitä me tässä tuskaillaan, onko maassa paperittomia (laittomia maassaolioita) 10 000, 50 000 vai 100 000 ? Näin on haluttu pohjoismaalaisen kansanvallan periaatteiden mukaan päättäjien ja jossain määrin pehmeiden (=välinpitämättömien) virkakunnan käytännön ratkaisujen perusteella. Kukaan ei todennäköisesti tiedä ketä maassa on, mikä on heidän taustansa ja mitä he aikovat. Avaa erinomaisia näkymiä tilanteeseen, jossa syystä tai toisesta ihan aidosti pitäisi viranomaisten tietää asia (en nyt lähde yksityiskohtaisemmin kuvittelemaan näitä tilanteita mutta olisi hyvä että jospa joku ajattelisi). Lisäksi olen käsittänyt, että on jotenkin sopimatonta että poliisi tarkistaisi kadulla tallaajien henkilöllisyyksiä tiettyjen etnisten omanisuuksien vuoksi, mikä ei varmaan yhtään helpota mahdollista tulevaa tehtävää. Jossian määrin kaipaan takaisin vanhaa kunnon rajavalvontaa. Näistä lukumääristä vielä tuli mieleeni, etät olen tässä viime aikoina lukunut kirjaa "Vihollisena vangitut", jossa kerrotaan sodan jäkeen "Saksan ja Unkarin kanslaisten" internoinnista (= vangitsemisista), joka oli näitä v 1944 välirauhansopimukseen kirjattuja myrkkypillereitä. "OIkeat" sakemannit ja Unkarilaiset hoisivat itsensa ajoissa Ruotsiin ja Valtiollisen poliisin nuottaan jäi pääasiassa täysin vaarattomia, käytännössä suomalaisia, joilla oli Saksan erittäin tiukan kansalaisuuspolitiikan johdosta myös Saksan kansalaisuus. Joukossa oli väkeä vastasyntyneistä vanhuksiin muutama sata henkilöä. Heidänkin kokoamisessaan oli Valtiollisella poliisilla melkoinen tehtävä. Tuli vaan noin vertailuna mieleeni, että jos nyt nämä paperittomat pitäisi jostain syystä (en yhtään ota kantaa mahdollisiin syihin) pitäisi saada piikkilankojen sisään aseistettujen vartioiden valvontaan( niin kuin em "saksalaisille ja unkarilaisille" tehtiin), niin taitaisi olla ns haasteellien operaatio, Jo piikkilanka voisi loppua kesken, koska tietääkseni sitäkään ei enää valmisteta Suomessa. Ihan vaan näin asioista vähän kiinnostuneena toivoisin, että meillä olisi siinä vaiheessa sellainen sisäministeri, jolla olisi mahdollisuus vetää ihan oikeasti housut jalkaansa....
Jatkan vielä aiheesta kiukuttelua. Mieleeni juolahti seuraavat kysymykset:
-Miksi "paperittomuutta" eli laitonta maassaoleskelua yritetään normalisoida? Kuka voittaa? Pimeän työn teettäjät ja muut orjuuttajat ehkä, mutta miksi helsinkiläiset poliitikotkin?
-Miten Helsingin terveyspalveluille käy, kun nytkin kaavaillaan terveysasemien karsimista? Muistaakseni 20+ terveysasemasta halutaan "tiivistää" toiminnot neljään tai viiteen asemaan. Juhlapuheissa tämä ei vähennä resursseja tai huononna palveluja, käytännössä kyllä tasan tarkkaan voi arvata, miten käy. Tämän katastrofin päälle sitten nämä vapaamatkustajat.
-Miten varmistetaan, ettei esimerkiksi venäläisturistit heittäydy paperittomiksi saadakseen Suomessa ilmaista hoitoa? Toisaalta venäläiset turistit eivät nauti suvakkien erityissuojelua, joten heidän ujuttautuminen systeemiin voisi tuoda takapakkia tälle kuningasidealle.
-Miten voidaan varmistua, ettei "kiireisen" hoidon määritelmä ala venyä ja vanua niin, että että kohta meillä on tonneittain maahantunkeutujia esimerkiksi syöpä-, lonkka- ja miksei varpaankynsienleikkkausjonoissa?
-Miksi taas syljetään veronmaksajien kasvoille ja pyyhitään lakikirjalla hanuria (no pun intended), jotta saadaan erityisesti Itä-Euroopan romaneille kohdistettu erityispalvelu? Miksi ylipäätään hyysätään EU-kansalaisia?
-Mistä lähtien kuokkavieraat on kutsuttu pöytään ensimmäisenä?
Quote from: Sosiaali- terveyslautakunta 26.2. päätöstiedote"Sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä, että paperittomien terveydenhuollon järjestämiseen ryhdyttäisiin välittömästi, viimeistään vuoden 2013 aikana, kaupungin omin toimenpitein Global Clinicin työntekijöitä ja sosiaali- ja terveysministeriötä konsultoiden. Terveyspalvelujen järjestämisen lähtökohtana ovat kansainväliset ihmisoikeudet, joihin Suomikin on sitoutunut."
Jo laajan, epämääräisen ja tunteisiin vetoavan "paperittomat"-termin käyttö paljastaa, missä mennään. On syytä selvittää, millaisilla säännöillä terveyspalveluja tarjotaan esimerkiksi laillisesti maassa oleskeleville "paperittomille", joilla ei ole eurooppalaista sairaanhoitokorttia tai edes henkilöllisyystodistusta. Tämä on kuitenkin aivan eri asia kuin palvelujen tarjoaminen laittomasti maassa oleskeleville "paperittomille". Mikään sopimus ei velvoita Suomea tarjoamaan anonyymipalveluita laittomasti maassa oleskeleville, eikä Suomella ole myöskään mitään moraalista velvoitetta sellaisten järjestämiseen. Tervemenoa omaan maahan tai sitten ilmoittautumaan viranomaisille.
http://www.hs.fi/kaupunki/Paperiton+sairastaa+maan+alla/a1361943820464
Paperiton sairastaa maan alla
Suomessa maanpaossa ollut ulkomaalaisnainen sairastui taannoin vakavaan keuhkokuumeeseen.
Tukala tilanne, sillä naisella ei ollut oleskelulupaa.
Vaihtoehtoja oli kaksi: mennä terveyskeskukseen ja ottaa riski karkotetuksi tulemisesta – tai sitten sairastaa maan alla senkin uhalla, että keuhkokuume voi johtaa kuolemaan.
Nainen valitsi jälkimmäisen.
Hän ei kuollut, vaan sai lopulta apua vapaaehtoisten lääkärien pyörittämältä klinikalta.
Vaatimaton vastaanotto sijaitsee salaisessa huoneistossa Helsingissä. Se on ainoa paikka, josta ilman henkilöpapereita maassa oleskeleva voi tavata lääkäriä ilman viranomaisten tai jättimäisen laskun pelkoa.
Muutoin paperittomat putoavatkin kaikkien terveysjärjestelmien ulkopuolelle.
Helsinki pohtii nyt, pitäisikö asialle tehdä jotain.
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi tiistaina ehdotuksen, jonka mukaan myös paperittomat voisivat saada julkista terveydenhoitoa. Asia etenee seuraavaksi kaupunginhallitukseen ja valtuustoon.
Päätös syntyi täpärästi äänin 7–6. Poliittisesti aihe on arka, sillä keskustelu paperittomien terveydenhoidosta luisuu usein maahanmuuttoon.
"Veikkaisin, että kun näin äänestettiin, varmaan sama keskustelu käydään valtuustossakin", sanoo lautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd).
Hengenvaaraan joutunutta ihmistä ei saa nytkään jättää kolkuttelemaan sairaalan ovia. Näin määrää laki.
Päivystyksissä kuitenkin ihmetellään, kuka paperittomien hoidon maksaa.
Tällä haavaa hoidosta veloitetaan todellisten kustannuksien mukaan. Äkillinen päivystyskäynti voi maksaa parituhatta euroa. Joissain kunnissa tätä on tulkittu niin, että kuvetta pitää kaivaa ennen toimenpidettä. Niinpä hoito on voinut jäädä saamatta.
Hankalia ovat nekin tapaukset, joissa kiireellisyys on tulkintakysymys. Kuuluuko diabeetikko tai ilman tuhkarokkorokotusta kulkeva lapsi äkillistä hoitoa tarvitseviin?
Virallista ohjetta paperittomien hoitoon saa etsiä turhaan.
Lainsäädäntöä hierotaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä. Asiaa on pohdittu eri näkökulmista asiantuntijaryhmissä puolitoista vuotta.
"Pyrimme selvittämään valtakunnallisesti, miten paperittomille saisi mahdollisuuden kiireelliseen hoitoon ja mahdollisesti muuhunkin. Missä määrin ja mitä paperittomilla tarkoitetaan, siihen haetaan selvyyttä", sanoo ylilääkäri Taneli Puumalainen ministeriöstä.
Paperittomia arvioidaan olevan Suomessa tuhansia.
Perinteisesti paperittomalla viitataan ihmiseen, joka syystä tai toisesta elää maassa laittomasti tai turististatuksella.
Hän voi olla kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut tai oleskeluluvan umpeutumisen jälkeen Suomeen jäänyt ihminen.
Joukkoon kuuluvat myös EU-maiden romanit, joilla ei ole eurooppalaista sairausvakuutuskorttia.
Puumalainen huomauttaa, että systeemin aukkoihin putoaa myös Kela-korttia odottavia ihmisiä sekä ulkomaalaisopiskelijoita, joiden vakuutus ei ole tarpeeksi kattava.
Helsingin Global Clinicilla vapaa-ajallaan päivystävä lääkäri Ville Holmbergin mukaan oikeutta terveydenhoitoon ei tulisi sotkea maahanmuuttokysymyksiin.
"Tämä on ihmisoikeuskysymys. Sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluisi, että kaikista sairaista pidetään huolta. On julmaa, ettei näin ole", Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä Holmberg sanoo.
Suomi vertautuu kyseenalaisella tavalla moniin muihin Euroopan maihin. Ihmisoikeuksien näkökulmasta tilanne on suorastaan häpeällinen: hoitoa ei taata edes lapsille.
Esimerkiksi Ruotsissa on tulossa voimaan lainmuutos, joka antaa paperittomille samat oikeudet terveyspalveluihin kuin on turvapaikanhakijoilla.
Viime vuonna Helsingin paperittomien klinikalla kävi noin 300 potilasta. Holmberg laskee, että heidän hoitamisensa olisi maksanut alle satatuhatta euroa.
Paperittomien oikeudessa julkisiin terveyspalveluihin on jotain etäisesti tuttua.
Periaatteessa ties kuinka kauan ja ennenvanhaan (en jaksa nyt mistään tarkistaa vuosia) on ollut niin, että kun ulkomaalainen tarvitsee akuuttia sairaanhoitoa, hän on sen julkisessa terveydenhuollossa saanut, ja lasku periaatteessa lähetettiin siihen maahan, mistä sairastunut oli kotoisin. Ja rahat tulivat laskun mukaan, tai sitten ei. Siis periaatteessa. Käytännössä suuressa osassa kuntia ei oikein kukaan tiennyt miten se tehtiin, tai ei ehditty, tai viitsitty, tai mitä vaan, ja laskuja lähetettiin aika vähän. Tosiasiallisesti annettu hoito meni siis kunnan piikkiin.
Muutama vuosi sitten systeemiä muutettiin niin, että kunnat hakevatkin näistä nyt ns. valtionkorvausta, ja valtiot keskenään hoitavat laskutuksen keskenään. Kunta hakee korvaukset Kelalta eikä jokaisesta ulkomaalaisesta hoidetusta ties mistä maasta milloinkin.
Paperittomien hoitamisessa ei siis sinänsä ole mitään kovin uutta, ennen valtionkorvauksia ulkomaalaiset hoidettiin suureksi osaksi muutenkin kuntalaisten rahoilla. En tiedä miten hyvin juuri Helsinki oli hoitanut laskutukset aiemmin, mutta suurin osa Suomen kunnista oli ennen valtionkorvausta ihan pihalla näistä laskutuskuvioista.
QuoteSuomessa maanpaossa ollut ulkomaalaisnainen sairastui taannoin vakavaan keuhkokuumeeseen
QuoteTukala tilanne, sillä naisella ei ollut oleskelulupaa.
Oikeasti maanpaossa oleva saa taatusti turvapaikan. Toimittajaa on taas juksattu :)
Quote from: B52 on 28.02.2013, 09:47:53
http://www.hs.fi/kaupunki/Paperiton+sairastaa+maan+alla/a1361943820464
Quote from: HS 28.2.2013Suomessa maanpaossa ollut ulkomaalaisnainen sairastui taannoin vakavaan keuhkokuumeeseen.
Tukala tilanne, sillä naisella ei ollut oleskelulupaa.
Vaihtoehtoja oli kaksi: mennä terveyskeskukseen ja ottaa riski karkotetuksi tulemisesta – tai sitten sairastaa maan alla senkin uhalla, että keuhkokuume voi johtaa kuolemaan.
Nainen valitsi jälkimmäisen.
Vai "maanpaossa ollut". Tämä olikin uutta. Näiden nyyhkytarinoiden tarkoitus on herättää sääliä, mutta se ei oikein onnistu. Ulkomaalainen nainen on päättänyt pujahtaa salaa Suomeen ja elää yhteiskunnan ulkopuolella. Se siis olkoon hänen valintansa, kunnes jää kiinni ja käännytetään.
Quote from: HS 28.2.2013Päätös syntyi täpärästi äänin 7–6. Poliittisesti aihe on arka, sillä keskustelu paperittomien terveydenhoidosta luisuu usein maahanmuuttoon.
Totta kai keskustelu luisuu usein maahanmuuttoon, sillä ulkomaalaisille järjestetyissä palveluissa on kyse maahanmuutosta aivan kuten esimerkiksi turvapaikkajärjestelmän käytännöissäkin on. Se, kuinka palvelut järjestetään, vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja millaista maahanmuuttoa Suomeen suuntautuu. Eurooppalaisten turvapaikanhakijaromanien virta loppui kuin seinään, kun heiltä poistettiin ylläpitopalvelut, vaikka silloinkin vaadittiin heidän palvelujensa
laajentamista romanien ihmisoikeuksien nimissä.
QuoteHengenvaaraan joutunutta ihmistä ei saa nytkään jättää kolkuttelemaan sairaalan ovia. Näin määrää laki.
Päivystyksissä kuitenkin ihmetellään, kuka paperittomien hoidon maksaa.
Tällä haavaa hoidosta veloitetaan todellisten kustannuksien mukaan. Äkillinen päivystyskäynti voi maksaa parituhatta euroa. Joissain kunnissa tätä on tulkittu niin, että kuvetta pitää kaivaa ennen toimenpidettä. Niinpä hoito on voinut jäädä saamatta.
Tämä onkin hyvä ja selvittämisen arvoinen kysymys, mutta Helsinki aikoo sivuuttaa kysymyksen käsittelyn hyppäämällä suoraan kaikkien palvelujen tarjoamiseen kaikille sitä pyytäville. Näin ei saa tapahtua.
Quote from: HS 28.2.2013
Perinteisesti paperittomalla viitataan ihmiseen, joka syystä tai toisesta elää maassa laittomasti tai turististatuksella.
Hän voi olla kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut tai oleskeluluvan umpeutumisen jälkeen Suomeen jäänyt ihminen.
Joukkoon kuuluvat myös EU-maiden romanit, joilla ei ole eurooppalaista sairausvakuutuskorttia.
Perinteisesti ei ole puhuttu paperittomista, vaan kyseessä on Vapaan liikkuvuuden aktivistien vasta kolmisen vuotta sitten lanseeraama eufemismi, jolla yritetään viedä huomio pois eri oleskelustatusten moninaisuudesta. Maahanmuuttoviranomaiset puhuvat perinteisesti eri ryhmistä erikseen.
Quote from: HS 28.2.2013Helsingin Global Clinicilla vapaa-ajallaan päivystävä lääkäri Ville Holmbergin mukaan oikeutta terveydenhoitoon ei tulisi sotkea maahanmuuttokysymyksiin.
Mutta kun kyseessä
on maahanmuuttokysymys, sillä tarjotuilla palveluilla on vaikutusta maahanmuuttoon. Asian maahanmuuttopoliittisesta ulottuvuudesta kertoo jo sekin, että toimittaja käyttää termiä "paperittomat".
Quote from: HS 28.2.2013"Tämä on ihmisoikeuskysymys. Sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluisi, että kaikista sairaista pidetään huolta. On julmaa, ettei näin ole", Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä Holmberg sanoo.
Laittomasti maassa oleskelevat saavat tehdä omat valintansa. Jos he kieltäytyvät elämästä suomalaisen yhteiskunnan ehdoilla, ei Suomi ole heille moraalisesti hengenvaarallisten tapausten hoitoa enempää velkaa. EU-maiden kansalaisten maksusitoumuksien järjestely taas on lähinnä byrokratiaa, mutta Ville Holmberg haluaa sekoittaa monet erilliset kysymykset yhdeksi ihmisoikeusmössöksi päästäkseen tavoitteeseensa. Aivan samalla tavalla toimii myös Vapaa liikkuvuus, jonka aktivistien kanssa Holmberg onkin esiintynyt.
Quote from: HS 28.2.2013Suomi vertautuu kyseenalaisella tavalla moniin muihin Euroopan maihin. Ihmisoikeuksien näkökulmasta tilanne on suorastaan häpeällinen: hoitoa ei taata edes lapsille.
Esimerkiksi Ruotsissa on tulossa voimaan lainmuutos, joka antaa paperittomille samat oikeudet terveyspalveluihin kuin on turvapaikanhakijoilla.
Ruotsi on malliesimerkki maasta, joka on menossa maahanmuuttopolitiikassaan kaikin tavoin metsään. Kaikki muut EU-maat ovat menossa toiseen suuntaan. Viime vuonna Espanja lopetti laittomasti maassa oleskelevien anonyymihoidon.
Quote from: ElenaDaylights on 28.02.2013, 10:34:15
Oikeasti maanpaossa oleva saa taatusti turvapaikan. Toimittajaa on taas juksattu :)
Ei saa jos olet suomalainen. Ei vaikka olisit rakastetun johtajan(Vanhanen) nolaamisen jälkeen salaisen poliisin kiduttama tai VAPO:n orjatyöleirille lähetetty.
Bisnestäminen jatkuu.
Hesarin jutussa annettiin ymmärtää että kun potilaita on ollut tähän saakka n.300, rahaa olisi tarvittu kaupungilta "Muutamia satojatuhansia".
Eli keskimäärin tontsa per laiton tulija ja klinikalla ei sentään muuta tehdä kuin äimistellään sairauksia ja jaetaan jotain halvempia lääkkeitä akuuteille tapauksille.
Kallista on...Ja siksipä hyvä bisnes tulevaisuudessa kunhan se maksaja vaan saadaan kehiin ja kassavirta pyörimään.
Korjaus/lisäys:
Tuo hoitaminen hesarin uutisen mukaan olisi maksanut noin satatuhatta, ei muutamia satoja.
Eli reilut 300 € lärviä kohden mikä sekin on klinikan tarjomaan palveluun nähden isohko summa.
Ny Tidissä Marcus Floman tenttaa Rkp:n Gunvor Brettschneiderilta, miksi tämä äänesti lautakunnassa "paperittomien" terveyspalveluita vastaan. Brettschneider vastaa, että kyse on lähinnä romaneista, joiden auttamisen pitäisi tapahtua heidän kotimaissaan ja sosiaali- ja terveysministeriön olisi syytä laatia asiasta yhteiset ohjeet kaikkiin kuntiin. Sitä ihmettelen, että perusteluistaan huolimatta Brettschneider sanoo aikovansa valtuustossa (15. toukokuuta) äänestää aloitteen puolesta, jos kaupunginhallitus sitä puoltaa.
Ny Tid: Sfp velar om papperslösas hälsovård (http://www.nytid.fi/2013/03/sfp-velar-om-papperslosas-halsovard/) 11.3.2013
Ei kai se rahanmeno loppuisi siihen, että paperiton pääsee ilmaiseksi lääkäriin? Jonkunhan pitää maksaa se lääkärin määräämä hoito. Ei paperiton saa apteekista mitään kelakorvausta, vaan joutuu maksamaan lääkkeen hinnan kokonaan itse. Entä jos tarvitaan jotain laboratoriokokeita, kuvantamistutkimuksia, fysioterapiaa, mitä vaan? Kamalan törkeää jos pitäisi itse maksaa jotain.
Voisihan tämä olla matkailuvaltti. Tervetuloa Suomeen edulliselle lomamatkalle. Et tarvitse matkavakuutusta, jos sairastut, hoidamme sinut ilmaiseksi, kunhan piilotat henkilöpaperisi. Tilapäismajoitusta löytyy, jos et ole kovin kranttu seuran suhteen, hotellihuone on tarpeeton. Jos oikein hyvä tuuri käy, saatat saada jopa paluumatkasi ilmaiseksi, ainakin Romaniaan.
Quote25.4.2013 16.00
Terveydenhoito kuuluu paperittomillekin
ku
Pakolaisneuvonta ry:n järjestämässä paperittomien terveyspalveluita koskevassa seminaarissa korostettiin kaikkien oikeutta terveyteen.
Arkkiatri Risto Pelkonen korosti ihmisen perusoikeuksiin kuuluvan saada hoitoa terveyttä uhkaavissa tilanteissa. Oikeus perustuu kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kansalliseen lainsäädäntöön ja hoitoetiikan periaatteisiin.
Hyvään pyrkiminen, vahingon välttäminen ja hoitamisen velvoite eivät riipu lakitekstistä, sillä ne ovat olemassa laeista riippumatta yleisenä moraaliperusteena, korosti Pelkonen.
Pakolaisneuvonnan Paperittomat -hankkeen lakimies Karoliina Heikinheimo korosti oikeuden terveyteen olevan juridisesti velvoittava ihmisoikeus, joka kuuluu myös paperittomille. Heikinheimon mukaan Suomi ei noudata kansainvälisiä velvoitteitaan, koska paperittomille ei ole järjestetty riittäviä terveyspalveluita. Paperittomilla on tällä hetkellä oikeus vain kiireelliseen hoitoon, josta on maksettava todellisten kustannusten mukaan.
Ihmiskauppaa ei tunnisteta
Hankkeen koordinaattori Nada Al Omair kertoi, että Paperittomat -hankkeeseen on vuoden aikana tullut noin sata yhteydenottoa paperittomilta tai heidän läheisiltään. Neuvontapyynnöt ovat koskeneet erityisesti oleskelulupajärjestelmää ja työntekoa. Lisäksi yhteydenottoja on tullut esimerkiksi naisilta, jotka eivät ole päässeet raskaudenseurantaan.
Pro-tukipisteen Helsingin yksikön johtajan Minna Huovisen mukaan terveyspalvelut tulisi järjestää siten, että hoitohenkilökunnalla on valmiudet ja mahdollisuudet tunnistaa ihmiskaupan uhrit.
Pro-tukipiste on matalan kynnyksen palveluiden ansiosta onnistunut tavoittamaan paperittomia jo pitkään. Osa tavoitetuista paperittomista on ollut myös ihmiskaupan uhreja. Terveyspalveluiden piiriin päässeitä ei ole kuitenkaan tunnistettu ihmiskaupan uhreiksi.
Vapaaehtoisklinikka ei ole ratkaisu
Yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Mönttinen työskentelee vapaaehtoisena lääkärinä Global Clinicilllä, joka on kerran viikossa kaksi tuntia auki oleva klinikka. Klinikalla käy 2–13 potilasta illassa. Lääkärit ja hoitajat joutuvat työskentelemään alkeellisissa toimitiloissa ilman tarvittavia työvälineitä. Kroonisten sairauksien hoitamista ei voida aloittaa lainkaan.
Mönttinen kritisoi sitä, että julkista terveydenhuoltoa koskevassa lainsäädännössä ei tunnisteta paperittomien oikeutta saada terveyspalveluita. Vapaaehtoisvoimin ja minimiresurssein tuotetut palvelut eivät ole ratkaisu paperittomien terveydenhuoltoon.
Potilasasiamies Anneli Ahola kertoi Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan vaatineen koko Suomeen sosiaali- ja terveysministeriön johdolla yhtenäisiä ohjeita siitä, miten paperittomien hoito tulisi järjestää.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2986972/terveydenhoito-kuuluu-paperittomillekin
Maksavatkohan nämä paperittomat polikliniikkamaksut sitten? Jos ei, minulta katoaa paperit välittömästi, jos joudun julkisella käymään.
Yskä, paska ja paho olo hoituu vielä pikkurahalla ja ongelma kelluu periaate-tasolla. Mutta mitäs sitten kun paperittomat sairastuvat johonkin vähän kalliimpaan vaivaan (syöpään tms.) tai tarvitsevat vähän hintavampaa operaatiota (vaikkapa lonkkoa vaihtoon). Aivan varmasti nämäkin rahat jostain välistä muilutetaan ja onhan meillä varaa ja jne.
QuotePaperittomien lasten ja odottavien äitien oikeus terveydenhoitoon sekä lasten oikeus opetukseen on turvattava Suomessa
19.11.2012
Järjestöjen kannanotto
Ihmisoikeudet kuuluvat myös paperittomille eli ilman oleskelulupaa maassa oleskeleville ulkomaalaisille. Sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, kuten oikeus terveyteen ja perusopetukseen, ovat jokaiselle kuuluvia perustavanlaatuisia oikeuksia. Vaikka Suomen perustuslaissa turvataan jokaiselle riittävät terveys- ja sosiaalipalvelut, Suomen kansainväliset velvoitteet eivät paperittomien kohdalla toteudu tällä hetkellä edes erityisen haavoittuvassa asemassa olevien kohdalla.
Suomi on kansainvälisesti sitoutunut turvaamaan esimerkiksi lapsille laajan oikeuden terveyteen. Paperittomien siirtolaisten kohdalla tämä oikeus rajoittuu maassamme kiireelliseen hoitoon. Lisäksi kiireellisestä hoidosta peritään julkisessa terveydenhuollossa korkeita maksuja, sillä paperiton ei ole suomalaisen sosiaaliturvan piirissä. Paperittomalla ei ole laissa turvattua oikeutta kiireellistä hoitoa laajempaan julkiseen terveydenhoitoon.
Oikeus terveyteen on osa ihmisarvoista elämää. Jokaiselle yhtäläisesti kuuluvasta oikeudesta terveyteen on sovittu YK:n taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa (TSS-sopimus). Suomi on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut suojelemaan lasta kaikenlaiselta syrjinnältä, joka perustuu hänen vanhempiensa asemaan. Lisäksi lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa Suomea takaamaan kaikille lapsille pääsyn kiireellistä laajempaan terveydenhoitoon.
Sopimuksessa lapsen oikeus terveyteen yhdistetään myös odottavien ja synnyttäneiden äitien terveydenhoitoon. Suomessa synnytykset hoidetaan kiireellisenä hoitona, mutta hoito maksaa paperittomille huomattavasti enemmän kuin Suomessa vakituisesti asuville. Äitiysneuvolapalveluihin ei tällä hetkellä ole laissa turvattua oikeutta, eikä paperittomilla lapsilla ole oikeutta kaikkiin tarvittaviin rokotuksiin.
Euroopan sosiaalisten oikeuksien neuvosto on korostanut erityisesti paperittomien lasten oikeutta terveyteen. Osassa Euroopan maista tämä onkin turvattu. Ruotsissa tulee ensi vuonna voimaan lainmuutos, jonka mukaan paperittomat lapset saavat samantasoista ja -hintaista terveydenhoitoa kuin Ruotsissa vakituisesti asuvat. Paperiton saa myös oikeuden äitiysneuvolapalveluihin. Ruotsin hallitus linjasi hiljattain, että terveyspalveluiden lisäksi paperittomalla lapsella tulee olla oikeus koulunkäyntiin. Näin Ruotsissa tullaan takaamaan myös paperittoman sivistykselliset oikeudet.
20. marraskuuta vietetään lapsen oikeuksien päivää. Järjestöt vetoavat, että Suomi takaa paperittomalle lapselle samat ihmisoikeudet kuin kaikille lapsille. Lapsi on aina ensisijaisesti lapsi ja riippuvainen aikuisten tekemistä päätöksistä. Odottavan äidin terveys on erityisen haavoittuva. Raskaana olevan äidin terveys vaikuttaa myös lapsen terveyteen. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito ja koulutus vähentävät inhimillistä kärsimystä, tukevat kasvua ja hyvinvointia ja ovat lisäksi kustannustehokkaita.
Paperittomien lasten ja raskaana olevien naisten pääsy kiireellistä hoitoa laajempiin terveyspalveluihin tulisi turvata Suomessa valtion toimesta, eikä varattomuus saisi olla hoitoon hakeutumisen esteenä. Paperittoman lapsen yhdenvertainen oikeus myös koulunkäyntiin tulee taata.
Kannanotossa mukana:
Ensi- ja turvakotien liitto ry
Lastensuojelun Keskusliitto ry
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
Pakolaisneuvonta ry
Pelastakaa Lapset ry
Suomen Punainen Risti
Suomen UNICEF
Yhteydenotot ja lisätietoa:
Karoliina Heikinheimo
Lakimies / Pakolaisneuvonta ry
puh. 045-237 7104
www.paperittomat.fi
Suvianna Hakalehto-Wainio
Asiantuntijalakimies / Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry
puh. 050-4083474
http://www.pakolaisneuvonta.fi/?cid=404&lang=suo
Mua kiinnostais lanseerata uus verokortiton termi jota sisäänajettaessa laimennettais verolainsäädäntöön suhtautumista julkisella keskustelulla. Siinä romantisoitais vapaata työtä (harmaata- ja pimeää taloutta) ja kerrottais miten korvaus suorituksista kuuluu työn tehneelle eikä parasiiteille. Voitais tehdä syvähaastatteluita työntekijöistä jotka ovat hankkineet juuri jotain uutta ja tarpeellista työstään saamillaan varoilla. Vaikka lastenvaunut kumipyörillä, lyhentäneet tolkutonta asuntovelkaa ja käyneet koko perheen voimalla Kalajoella lomareissulla rankan työkauden jälkeen. Kuvateksteissä vois vaimo sanoa jotain mukavaa ja yksinkertaista kaksoset sylissään.
Todellisuudessa verokortti siis olisi olemassa, mutta kaikki työ tehtäisiin ilman sitä. Kaikki kriitikot leimattais heti rasisteiksi ja kommunisteiksi. Koko käsitteelle vois tietysti lunastaa oikeutuksen sillä, että veromaksujen hankkimisen tuska ja niiden käytön vastuuttomuus, rakenteellinen korruptio jne on kasvanut jo kohtuuttomaksi ja eikä yhteiskunnan kuluille tunneta enää saavan vastinetta.
Ajatusta saa kehitellä eteenpäin. Jos ehtii tekee kampanjalle kalvosetin ja logot, ne voi tietenkin postata viestinsä liitteeksi.
Quote from: Oinomaos on 26.04.2013, 11:14:25
Quote from: skrabb on 26.04.2013, 08:10:21
Quote25.4.2013 16.00
Terveydenhoito kuuluu paperittomillekin
Pakolaisneuvonnan Paperittomat -hankkeen lakimies Karoliina Heikinheimo korosti oikeuden terveyteen olevan juridisesti velvoittava ihmisoikeus, joka kuuluu myös paperittomille. Heikinheimon mukaan Suomi ei noudata kansainvälisiä velvoitteitaan, koska paperittomille ei ole järjestetty riittäviä terveyspalveluita. Paperittomilla on tällä hetkellä oikeus vain kiireelliseen hoitoon, josta on maksettava todellisten kustannusten mukaan.
Äläpä Karoliina Heikinheimo jauha paskaa. Mitkään kv-sopimukset eivät velvoita Suomea hyysäämään Suomessa laittomasti maassa notkuvia, vai voitko esittää tuon kuluneen klisheen tueksi mitään konkreettista? Väitän, ettet voi.
Vaikka voisitkin, mitä aiot tehdä? Haastaa Suomen oikeuteen, kirjoittaa pari blogikirjoitusta vai hilpaista kaupan kassalla kunnon itkupotkuraivarit?
Kuulepas Karoliina Heikinheimo: ÄLÄ pure sinua ruokkivaa kättä. VHM maksaa sinunkin palkkasi, pidä siis suutasi soukemmalla.
e: mocu (http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=245023), mocu mocu (http://formin.finland.fi/public/Print.aspx?contentid=208099&nodeid=42541&culture=fi-FI&contentlan=1) ja vielä enemmän mocu (http://www.pakolaisneuvonta.fi/?cid=404&lang=suo).
Karoliina Heikinheimo näyttäisi olevan tyyppi joka ei ajattele vaatimuksiensa seurauksia.
Mailmalla riittää hoidettavaa siihen malliin että jos Karoliinan teesit otettaisiin käyttöön niin Suomen terveydenhoito ja koko kansantalous romahdutettaisiin puolessa vuodessa koska "Kansainvälinen sopimus".
Satamissa ja lentokentillä riittäisi tungokseen asti paperittomia ihmisiä jotka haluaisivat hoidattaa syöpänsä,AIDSinsa,tyränsä jne. ja pakko hoitaa koska Karoliinakin on niin luvannut ja ihmisoikeus siihen päälle.
Luoja varjele Suomea Karoliinoilta päättävillä paikoilla....
Mahtaako paperittomien klikoilla vapaaehtoisina työskennellä yhtään kolmannesta maailmasta saapunutta lääkäriä? Vai tuleeko solidaarisuudessa raja vastaan? Noitahan on, johonkin tenttiin jumittuneita ja lääkärinoikeudet ainakin määräajaksi menettäneitä (myös hoono soomi-) henkilöitä. Jos klinikka on salainen, ei kai siellä kukaan ensimmäiseksi kysy tutkintotodistuksia?
Suomessa ei ole paperittomia henkilöitä vaan laittomasti ilman oleskelulupaa olevia henkilöitä. Laiton maahantulo kiihdyttää ihmiskauppaa ja tekee siitä jotenkin hyväksyttävämmän.
Überhumanistit haluavat muuttaa maahanmuuttokeskustelua lanseeraamalla heille suotuisia termejä, jotka tekevät laittomasta laillisemman. Älkää menkö lankaan vaikka valtamedia haluaa johdattaa yleistä mielikuvaa tai keskustelua.
Mitä jos murtovarkauden saalistakin aletaan kohta nimittää muutaman ylisuvaitsevan takia "paperiton omaisuus" mielummin kuin "varastettu omaisuus". Raiskauksenkin voi kohta mieltää "luvaton yhdyntä" tai "yhdyntä ilman yhteispäätöstä". Lehdissä voi lukea "Helsingissä nuorella tytöllä yhdyntä ilman yhteispäätöstä" sen sijaan, että lukee "Nuori tyttö raiskattiin Helsingissä".
Quote from: HS on 27.02.2013, 13:45:02
Paperittomat maksavat kiireellisestä hoidosta todelliset kustannukset, jolloin lasku voi olla tuhansia euroja. Kiireetöntä hoitoa paperittomat eivät voi saada julkisella puolella lainkaan.
No, yrittäkääpä periä ne kustannukset heiltä. ;D Oletteko tosissanne näin hölmöjä? :facepalm:
QuotePakolaisneuvonnan Paperittomat -hankkeen lakimies Karoliina Heikinheimo korosti oikeuden terveyteen olevan juridisesti velvoittava ihmisoikeus, joka kuuluu myös paperittomille. Heikinheimon mukaan Suomi ei noudata kansainvälisiä velvoitteitaan, koska paperittomille ei ole järjestetty riittäviä terveyspalveluita.
Pelkkää paskapuhetta. Missään ei ole sellaista sopimusta, jonka mukaan suomalainen veronmaksaja on
velvollinen tuottamaan terveyspalveluita jollekin kolmannelle osapuolelle. Mistä *elvetistä hän on tuollaista saanut päähänsä, jostain ihmisoikeus
julistusten unelmahötöstä vai? Julistus ei sido juridisesti ketään. Monien kehittyneiden maiden eli vertaisten sopimuskumppaneiden kanssa terveyspalveluiden tuottamisen vastavuoroisuudesta on tietty sovittu, mutta tällä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Jos kahdenvälisiä sopimuksia ei ole, eikä rahaa eikä vakuutusta, niin silloin kolmas osapuoli jää ja hänen pitää jäädä vaille terveydenhuoltoa tai sitten hän matkustaa kotimaahansa sitä saamaan. Syy tähän on yksinkertainen: terveydenhuoltopalveluiden tuottaminen nimittän maksaa resursseja, niinkuin minkä tahansa muunkin palvelun tuottaminen.
QuotePaperittomilla on tällä hetkellä oikeus vain kiireelliseen hoitoon, josta on maksettava todellisten kustannusten mukaan.
Kuten kaikin puolin asianmukaista on.
edit: Mainitsematta edes sitä, että kyseiset rikolliset oleskelevat maassa rikollisesti, jonka perusteella heidät pitää välittömästi (omalla kustannuksellaan) karkoittaa takaisin lähtömaihinsa.
saako paperittoman henkilön ottaa kiinni jokamiehenoikeudella ja toimittaa poliisille?
Laiton maassaolo on rikos
Quote from: Arvoton on 27.04.2013, 15:50:21
Mahtaako paperittomien klikoilla vapaaehtoisina työskennellä yhtään kolmannesta maailmasta saapunutta lääkäriä? Vai tuleeko solidaarisuudessa raja vastaan? Noitahan on, johonkin tenttiin jumittuneita ja lääkärinoikeudet ainakin määräajaksi menettäneitä (myös hoono soomi-) henkilöitä. Jos klinikka on salainen, ei kai siellä kukaan ensimmäiseksi kysy tutkintotodistuksia?
Eihän tuollainen sovi kun ei myöskään sellainen että paperittomien klinikasta bisnestä yrittävät menisivät tarjomaan ilmaisia palveluja vaikka koko ikänsä veroja maksaneille,varattomille vanhuksille...Antaisi muuten ihan eri painotuksen lääkärin sanoille paperittomien terveydestä huolehtiessaan jos kävisi myös vähävaraisille palveluksiaan tarjoamassa.
Sinällään idea kyllä olisi hyvä, paperittomilla palveluja tarjoaisi paperiton lääkäri.
Kovin monelta jää aina tahattomasti taikka tahallisesti noteeraamatta se että paperittomalla olisi kyllä paprut jos itse vain haluasi joten sikäli sopisi oikein hyvin että ihmiselle joka ei halua olla olemassa niin hänelle tarjoaa palveluja lääkäri jota ei ole olemassa.
Vielä kun saisi jotenkin tähän kytkettyä nykyään eri ihmisille poliisin palveluja tarjoavan valepoliisin sekä pankkipalveluja tarjoavat nigerialaiset "pankkiirit" niin johon tuossa alkaa olemaan hiljakseen yhteiskunnan peruspalvelut nipussa paperittomallekkin :P
Quote from: veikko1980 on 27.04.2013, 18:38:56
saako paperittoman henkilön ottaa kiinni jokamiehenoikeudella ja toimittaa poliisille?
Laiton maassaolo on rikos
Ei saa, vain paperittomalla valepoliisilla on tämä oikeus.
JHa ja muutamat muut vastustivat, mutta:
QuoteHelsingin kaupunki
Kaupunginhallitus
Päätöstiedote nro 18
Kokousaika: 6.5.2013 klo 16.00
.
.
8
V Stj / Valtuutettu Hanna-Kaisa Siimeksen aloite paperittomien siirtolaisten terveyspalvelujen turvaamisesta pdf html
Päätös
Kaupunginhallitus päätti äänin 9 - 6 palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että paperittomien terveydenhuollon järjestämiseen ryhdyttäisiin välittömästi, viimeistään vuoden 2013 aikana, kaupungin omin toimenpitein Global Clinicin työntekijöitä ja sosiaali- ja terveysministeriötä konsultoiden.
Käsittely
- Palautusehdotus
Puhakka Sirpa + Kari Emma
Kaupuginhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että paperittomien terveydenhuollon järjestämiseen ryhdyttäisiin välittömästi, viimeistään vuoden 2013 aikana, kaupungin omin toimenpitein Global Clinicin työntekijöitä ja sosiaali- ja terveysministeriötä konsultoiden.
Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Palautusehdotus / Puhakka Sirpa
JAA: 6, EI: 9, Tyhjiä: 0, Poissa: 0
JAA: Hakola Juha, Halla-aho Jussi, Karhuvaara Arja, Männistö Lasse, Rauhamäki Tatu, Rissanen Laura
EI: Bergholm Jorma, Kari Emma, Kousa Tuuli, Kurttila Tuomas, Oskala Hannu, Pajamäki Osku, Perälä Erkki, Puhakka Sirpa, Rantala Marcus
- Palautusehdotus hyväksyttiin äänin 9 - 6.[/b]
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunginhallitus/Suomi/Paatostiedote/2013/Halke_2013-05-06_Khs_18_Pt/index.html boldaukset omat
Quote from: chacha2 on 07.05.2013, 00:01:45
Päätös
- Palautusehdotus
Puhakka Sirpa + Kari Emma
Kaupuginhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi niin, että paperittomien terveydenhuollon järjestämiseen ryhdyttäisiin välittömästi, viimeistään vuoden 2013 aikana, kaupungin omin toimenpitein Global Clinicin työntekijöitä ja sosiaali- ja terveysministeriötä konsultoiden.
Konsultointi mainittu = rahahanat bisnekselle aukeamassa.
En voi ymmärtää että miten vapaaehtoiset autttajat muuttuvatkin tässä yhteydessä työntekijöiksi, työntekijä eli työnteko ja vapaaehtoinen auttaminen kun ovat kaksi eri asiaa...
Quote"Paperittomien terveyspalvelut lisäisivät laitonta maahantuloa"
Paikalliset 19.8.2013 14:11
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston mielestä paperittomille siirtolaisille tulisi ensisijaisesti tarjota vain kiireellinen hoito.
Toissijainen vaihtoehto on, että paperittomille järjestetään myös kiireettömiä terveyspalveluja rajatusti. Tällöin kaupungin tulisi osoittaa palvelujen järjestämiseen erityisrahoitus, ja palveluiden tarjoamisesta vastaisi yksityinen yritys tai järjestö.
Sosiaali- ja terveyslautakunta käsittelee viraston vaihtoehtoja kokouksessaan tiistaina. Asiassa on kyse kaupunginhallitukselle annettavasta ponsilausunnosta.
Helsingin Diakonissalaitos on arvioinut, että yleislääkäritasoisen vastaanoton järjestäminen paperittomille ulkomaalaisille maksaisi vuodessa noin 100 000 euroa. Se käsittäisi myös laboratorio- ja kuvantamispalvelut sekä lasten- ja äitiysneuvolan.
Sosiaali- ja terveysviraston mukaan sen budjetissa ei ole määrärahaa paperittomien terveyspalveluihin, vaan palvelujen rahoitus merkitsisi vastaavaa vähennystä jostain muusta viraston toiminnasta.
Virasto myös varoittaa, että laajojen terveydenhuollon palvelujen tarjoaminen paperittomille oletettavasti lisäisi laitonta maahantuloa ja maassa oleskelua.
–?Tämä aiheuttaisi ennalta arvaamattomia terveydenhuollon kustannuksia sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa.
Paperittomia siirtolaisia ovat laittomasti maassa oleskelevat, kuten esimerkiksi kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet henkilöt. Samankaltaisessa tilanteessa ovat Itä-Euroopan romanit, koska he eivät syrjinnän vuoksi saa eurooppalaista sairaanhoitokorttia kotimaassaan.
...
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/250609-%E2%80%9Dpaperittomien-terveyspalvelut-lisaisivat-laitonta-maahantuloa%E2%80%9D (http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/250609-%E2%80%9Dpaperittomien-terveyspalvelut-lisaisivat-laitonta-maahantuloa%E2%80%9D)
Järjen ääni= rahat on todellakin lopussa.
Boldaukset ja alleviivaukset minun tekemiäni.
En löytänyt aiheesta muuta sopivaa ketjua, mutta eilen uutisissa vihjattiin, että pekkapuskalaitos, eli THL suosittaa Suomen aloittavan paperittomien hoidon kunnallisessa terveydenhuollossa. Tämä kuulemma koskisi noin 3000 henkeä läpi Suomen, eikä tämä asiantuntijoiden mielestä tulisi lisäämään mitään terveysturismia Suomeen.
Kuinka sinisilmäisiä ihmiset voivat olla? Jos täällä nyt jo joidenkin mamujen mielestä asuminen on ilmaista, niin mitä jos vielä terveydenhuolto toivottaa kaikki itä-euroopan paperittomat romanit tervetulleeksi ilmaiskirurgiaan ja ilmaislääkkeille.
Eijeijei...
-i-
Quote from: ikuturso on 09.10.2013, 00:13:33
En löytänyt aiheesta muuta sopivaa ketjua, mutta eilen uutisissa vihjattiin, että pekkapuskalaitos, eli THL suosittaa Suomen aloittavan paperittomien hoidon kunnallisessa terveydenhuollossa. Tämä kuulemma koskisi noin 3000 henkeä läpi Suomen, eikä tämä asiantuntijoiden mielestä tulisi lisäämään mitään terveysturismia Suomeen.
Maikkarin Seitsemän uutisissa (http://www.katsomo.fi/?progId=246894). THL:n tutkimusprofessori Ilmo Keskimäen mukaan "ei ole tehty mitään havaintoja, että tää terveyspalvelujärjestelmä lisäis tätä jotain muuttohalukkuutta". Sijoitan tutkimusprofessorin uskottavuudeltaan samaan porukkaan Diakonissalaitoksen Pekka Tuomolan kanssa, jota myös haastateltiin toimittaja Joonas Lepistön jutussa "Ei lisää muuttohalukkuutta Suomeen".
Kiitos Roope, kun kaivoit nimen esiin.
Näissä jutuissa on aina hyvä, kun löytää nämä kuolemattomat lausunnot ja niiden lausujat.
Tosin kun hyväntekemisestä on kyse, kukaan ei näiltä vaadi päitä vadille näistä lausunnoistaan. Jos joku persu vaatiikin, niin ei pidä välittää koska nazzzi.
-i-
Eikö Venäjällä olevan syyrialaistytön Suomessa oleilevat sukulaiset vedonneet mm. tytön sairauksien(?) olevan syynä, että hänen pitää ehdottomasti päästä Suomeen.
Sama juttuhan oli täällä jo mainittujen venäläis- ja egyptiläismammojen kanssa!
Olen kuullut että Helsingissä annetaan vastiikkeettomasti terveyspalveluita suomalaisille.
Quote from: esamatti on 09.10.2013, 10:26:05
Olen kuullut että Helsingissä annetaan vastiikkeettomasti terveyspalveluita suomalaisille.
Suomalaiset maksavat veroja, jotta suomalaiset Suomessa saavat terveyspalveluita.
Emme maksa veroja siksi, että koko maailman olisi tarkoitus käyttää meitä hyväkseen.
Quote from: esamatti on 09.10.2013, 10:26:05
Olen kuullut että Helsingissä annetaan vastiikkeettomasti terveyspalveluita suomalaisille.
Olen kuullut, että usein jopa tuntien jonotuksen jälkeen.
Mitä tekee jonoille terveyspalveluiden laajentaminen uusille asiakkaille?
Mitä tekee kustannuksille veronmaksajille, jos kapasiteettia lisätään?
Paperittomien klinikka toimii puoliksi talkoilla ja puoliksi lahjoitusvaroin. Siitä vaan. Veronmaksajien rahojen käytöstä ei-veronmaksajien hyväksi pitäisi edes kysyä veronmaksajilta.
-i-
Helsingin Diakonissalaitos se vaan jaksaa kupata lisää ja lisää. Jos haluavat olla hyväntekijöitä, pistäkööt keräyksen pystyyn, niin näkevät moniko haluaa rahoittaa. Kuitenkin tässä on tarkoitus edetä ns. helpoimman kautta, eli kaikki Helsingin veronmaksajat sitten joutuvat rahoituspuuhiin, halusivat tai eivät. Eikä ne kustannukset jää siihen ruohonjuuritason hoitokustannuksiin. Tämän varjolla on ainoastaan tarkoitus tehdä rahaa johtoportaalle, näille hyväsydämisille vapaaehtoisille auttajille ahneille kansalaisten syyllistäjille.
Quote from: esamatti on 09.10.2013, 10:26:05
Olen kuullut että Helsingissä annetaan vastiikkeettomasti terveyspalveluita suomalaisille.
Ei kannata uskoa kaikkea, mitä kuulee. Käy itse terveyskeskuksessa tai sairaalassa, siellä varmasti annetaan informaatiota terveyskeskus- ja sairaalamaksuista. Lisäksi, kuten aikaisemmin jo mainittiin, suomalaiset maksavat veroja, joista aika iso osa kohdennetaan juurikin terveyspalveluihin. Lisäksi, mene vielä yksityiselle, ja kysy saatko vastikkeetonta palvelua. Nauravat sinut ulos sieltä. Tietysti, jos haluat joka asiaa vääristellä, niin ole hyvä vaan. Tuskin monikaan juttujasi uskoo. :D
Quote from: Emo on 09.10.2013, 10:30:00
Quote from: esamatti on 09.10.2013, 10:26:05
Olen kuullut että Helsingissä annetaan vastiikkeettomasti terveyspalveluita suomalaisille.
Suomalaiset maksavat veroja, jotta suomalaiset Suomessa saavat terveyspalveluita.
Emme maksa veroja siksi, että koko maailman olisi tarkoitus käyttää meitä hyväkseen.
Kaikki suomalaiset eivät maksa veroja, valehtelet räikeästi.
Ja minä en kyllä varsinaisesti maksa veroja mistään syystä. Verot otetaan mielipidettäni kysymyttä palkasta ja kulutuksesta.
Toisaalta terveyspalveluita ei kustanneta nykyisin verorahoin. Esimerkiksi Helsinki velkaantuu miljoonia euroa vuosittain, terveyspalvelut on suunniteltu niin, että ne maksetaan lasten verorahoin, myös niiden paperittomien siirtolaisten lapsien.
Quote
Ei kannata uskoa kaikkea, mitä kuulee. Käy itse terveyskeskuksessa tai sairaalassa, siellä varmasti annetaan informaatiota terveyskeskus- ja sairaalamaksuista.
Helsingissä ei ole terveyskeskusmaksuja.
Quote
Olen kuullut, että usein jopa tuntien jonotuksen jälkeen
Neuvostoliitossakin jonotettiin leipää. Kun kansalle jakaa jotain ilmaiseksi, syntyy jonoja.