Hommaforum Testi

HOMMAN KESKUSTELU => Kylänraitti => Topic started by: rähmis on 10.02.2013, 17:35:05

Title: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: rähmis on 10.02.2013, 17:35:05
Oululainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varajäsen Janne Hakkarainen (vihr.) pahoinpideltiin Oulun keskustassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puoli viiden jälkeen.

Hakkarainen oli ollut saattamassa miespuolista ystäväänsä baarista kotiin, kun ennestään tuntematon miesjoukko oli alkanut huudella kaksikon perään ja lähti seuraamaan heitä Isollakadulla yökerho Tivolin edustalta läheiseen Mannerheimin puistoon.
"Tilanne oli kaoottinen, mutta miehiä oli arviolta kolme. He olivat aivan tavallisen näköisiä nuoria miehiä, joita emme tunteneet entuudestaan", Hakkarainen kertoo.

Puistossa miehet saivat Hakkaraisen ja tämän ystävän kiinni, sysäsivät heidät maahan ja ryhtyivät lyömään ja potkimaan heitä. Kumpikin sai mustelmia ja ruhjeita muun muassa päähän ja käsivarsiin.

Tilanne kesti arviolta muutamia minuutteja, kunnes pahoinpitelyn nähneet sivulliset tulivat hätiin ja Hakkarainen ja tämän ystävä pääsivät pakenemaan paikalta.

Hakkarainen soitti välittömästi hätäkeskukseen ja ilmoitti pahoinpitelystä. Tästä säikähtäneenä pahoinpitelijät lähtivät karkuun.

Koska pahoinpitelijät olivat jo poistuneet eivätkä Hakkaraisen ja tämän ystävän saamat vammat olleet vakavia, poliisi ei tullut paikalle, vaan kehotti tekemään asiasta rikosilmoituksen sunnuntaina.

Hakkarainen kävikin sunnuntaina tekemässä pahoinpitelystä rikosilmoituksen poliisille. Tekijöitä ei ole tavoitettu.

Hakkarainen uskoo, että heidät pahoinpideltiin siksi, että hänen miespuolinen ystävänsä oli pukeutunut naisten vaatteisiin.
Hän kertoo lähteneensä saattamaan miestä kotiin baarista juuri siksi, että oli ajatellut miehen naisen vaatteissa olevan houkutus väkivallalle.

"Miesten huuteluista pystyi kyllä hyvin tulkitsemaan, mikä heidän motiivinsa pahoinpitelylle oli", Hakkarainen kertoo.
Hakkarainen on kertonut avoimesti olevansa homoseksuaali.

Hän sanoo joutuneensa ennenkin väkivallan uhriksi Oulun keskustassa.

"Olen viimeksi saanut Oulun keskustassa turpaani homobaarin edustalla vuonna 2010, mutta silloin saamani vammat eivät olleet näin pahoja."

Hän kertoo, että on vedonnut myös ystäväänsä, että tämä tekisi pahoinpitelystä rikosilmoituksen.
"Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus kulkea Oulussa ilman väkivallan uhkaa", hän painottaa.

Kaleva (http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/kaupunginvaltuutettu-pahoinpideltiin-yolla-oulun-keskustassa/621001/)
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Riukulehto on 10.02.2013, 17:49:23
Miten tämä uutinen liittyy maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Alkuasukas on 10.02.2013, 17:51:45
Miesjoukko vai "nuorisoa"?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: foobar on 10.02.2013, 17:54:04
Quote from: Riukulehto on 10.02.2013, 17:49:23
Miten tämä uutinen liittyy maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen?

Menee korkeintaan vuorokausi ennen kuin teko on kytketty Persujen rikoskaanoniin, siihen Jyväskylä-episodin perään.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Saturoitunut on 10.02.2013, 18:00:21
Quote from: rähmis on 10.02.2013, 17:35:05
Puistossa miehet saivat Hakkaraisen ja tämän ystävän kiinni, sysäsivät heidät maahan ja ryhtyivät lyömään ja potkimaan heitä. Kumpikin sai mustelmia ja ruhjeita muun muassa päähän ja käsivarsiin.

Tapon yritys.

QuoteHän kertoo, että on vedonnut myös ystäväänsä, että tämä tekisi pahoinpitelystä rikosilmoituksen.
"Kaikilla ihmisillä pitäisi olla oikeus kulkea Oulussa ilman väkivallan uhkaa", hän painottaa.

Erittäin hyvin sanottu.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Sunt Lacrimae on 10.02.2013, 18:02:17
Kristallipalloni arvaa, että kohta on taas lehdet täynnä patriootteja ja Perussuomalaisia ja vaaditaan Timo Soinia irtisanoutumaan homofobiasta, vaikka toisaalta Oulussakin on nykyään sellaista kansaa joiden kotimaassa homot eivät ole kovin suuressa huudossa. En tosin lähde arvailemaan tekijöiden taustasta näillä tiedoilla.

Se on tosin ilmiselvää, että kyseessä on äärimmäisen idioottimainen teko.

Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Tabula Rasa on 10.02.2013, 18:02:57
Eiköhän irtisanouduta jo valmiiksi kaikista väkivaltaisista hyökkäyksistä?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: kekkeruusi on 10.02.2013, 18:34:09
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 10.02.2013, 18:02:57
Eiköhän irtisanouduta jo valmiiksi kaikista väkivaltaisista hyökkäyksistä?
Ei. Irtisanoudutaan irtisanoutumisista.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: RP on 10.02.2013, 18:36:53
Quote from: Saturoitunut on 10.02.2013, 18:00:21
Tapon yritys.

Tämän maan oikeuskäytännön perusteella? Jollei syyllisillä ole pitkää aikaisempaa rekisteriä ei tuosta ehdollista enempää (edes vihakorotuksella) pitäisi mitenkään tulla, jos tekijät jäävät (kuten toivottavasti jäävät) kiinni.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Gambina on 10.02.2013, 18:47:04
Hakkaraiselle jaksamisia ja toivottavasti tekijät saadaan kiinni.

En jaksa kuitenkaan ripotella tuhkaa päälleni enkä taivastella sitä, kuinka juntti ja väkivaltainen kaupunki Oulu onkaan. Oman, 30-vuotisen, kokemukseni mukaan asia ei pidä paikkaana. Täällä on hyvä asua. Pitänee pysyä facebookista erossa muutama päivä. Kalevan kommenttiosastollakin oli mainittu jo "koventuvat arvot" ja "kansallismielisyyden nousu".
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: kekkeruusi on 10.02.2013, 19:05:58
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on tässä maassa moni saanut pataansa, monissa eri kaupungeissa. Ikävä kyllä.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: JoKaGO on 10.02.2013, 19:41:10
Quote from: Saturoitunut on 10.02.2013, 18:00:21
Quote from: rähmis on 10.02.2013, 17:35:05
Puistossa miehet saivat Hakkaraisen ja tämän ystävän kiinni, sysäsivät heidät maahan ja ryhtyivät lyömään ja potkimaan heitä. Kumpikin sai mustelmia ja ruhjeita muun muassa päähän ja käsivarsiin.

Tapon yritys.

Tuomio riippuu tekijöiden etnisyydestä. Mutta törkeä pahoinpitely ja tapon yrityshän oli kyseessä. Onneksi potkijat saatiin säikähtämään sivullisten toimesta, niin ei käynyt pahemmin. Paska juttu silti.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Veli Karimies on 10.02.2013, 19:43:04
Mitähän helvettiä tekijät on hakeneet tuollaisella käyttäytymisellä? Vai onko kyseessä ollut joku alkukantainen apinareaktio erinäköistä ihmistä kohtaan. Idiootteja joka tapauksessa.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: junakohtaus on 10.02.2013, 19:55:02
Jo on jumalauta väkeä, en muuta sano. Kyllä miehen pitää saada kävellä kapakasta kotiin mekossa jos kerran mieli tekee.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Emo on 10.02.2013, 19:59:44
Quote from: junakohtaus on 10.02.2013, 19:55:02
Jo on jumalauta väkeä, en muuta sano. Kyllä miehen pitää saada kävellä kapakasta kotiin mekossa jos kerran mieli tekee.

Just! Mitä se kellekään kuuluu?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Emo on 10.02.2013, 20:01:15
Quote from: Riukulehto on 10.02.2013, 17:49:23
Miten tämä uutinen liittyy maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen?

Liittyy SUVAITSEVAISUUTEEN, joka on kaiken mokutuksen ja mamutuksen perusta.
Suvaitsevaisuudelle kaikki monikulttuuri rakennetaan. Suvaitsemattomuudelle taas ei rakenneta.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Tabula Rasa on 10.02.2013, 20:01:30
Ehkä jotkut eivät tahtoneet nähdä mekkopukuisia miehiä ja esittivät siitä aiheutuvaa kritiikkiä?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Mursu on 10.02.2013, 20:04:14
Quote from: JoKaGO on 10.02.2013, 19:41:10
Tuomio riippuu tekijöiden etnisyydestä. Mutta törkeä pahoinpitely ja tapon yrityshän oli kyseessä. Onneksi potkijat saatiin säikähtämään sivullisten toimesta, niin ei käynyt pahemmin. Paska juttu silti.

Eri tuosta saa tapon yritystä tekemälläkään.Korkeintaan tuollainen on normaali pahoinpitely. Näin ainakin, jos syy olisi joku muu. Tapon yritys on sitä, jos lyö kaksi kertaa puukolla.


Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Sunt Lacrimae on 10.02.2013, 20:12:33
Quote from: Mursu on 10.02.2013, 20:04:14
Quote from: JoKaGO on 10.02.2013, 19:41:10
Tuomio riippuu tekijöiden etnisyydestä. Mutta törkeä pahoinpitely ja tapon yrityshän oli kyseessä. Onneksi potkijat saatiin säikähtämään sivullisten toimesta, niin ei käynyt pahemmin. Paska juttu silti.

Eri tuosta saa tapon yritystä tekemälläkään.Korkeintaan tuollainen on normaali pahoinpitely. Näin ainakin, jos syy olisi joku muu. Tapon yritys on sitä, jos lyö kaksi kertaa puukolla.

Quote6 § Törkeä pahoinpitely. Jos pahoinpitelyssä

    aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
    rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai
    käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Itsekin olen vähän sitä mieltä, että tavallinen pahoinpitely.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Del Monte -mies on 10.02.2013, 20:16:03
Quote from: Gambina on 10.02.2013, 18:47:04
Kalevan kommenttiosastollakin oli mainittu jo "koventuvat arvot" ja "kansallismielisyyden nousu".

Sallinet oikaisun: *Pehmenevät arvot* ja *demokraattinen laintulkinta* á la Demla, ja tietty Tavjan aikainen nimityspolitiikka..

Meillä kaikilla on oikeus turvalliseen julkiseen tilaan, ja jos sen edellytys on turvallisuutta vaarantavien eristäminen, niin missä mättää?

Jos turvallinen ja häiriötön kaduillaliikkuminen riistetään vihreiltä, homoilta tai maahanmuuttajilta, kavennetaan myös minun oikeuksiani. Sinunkin.

Suomessa on annettu (lieviä tottakai) tuomioita "törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta". Ei lainsäätäjä tätä tarkoittanut. Jos rikoksen uhri kuolee, rikollinen on syyllistynyt tappoon ellei se ole murha. *Tuottamuksellinen* teko on jos rakennusmestari ei valvo turvakaiteen asentamista ja raksan kuudennesta kerroksesta tulee alas ensin tiilikärry ja sitten repsikka. Näin lainsäätäjän mielestä.

Tappelukset eivät kuulu tuottamuksellisuuden kategoriaan, vaikka entisten puna-valpon kuulustelijoiden ym. ihmisluovuttajien perinneyhdistys demla on niin päättänyt.

Toinen demlismi on tuomitsemattajättäminen jos "ei voida todistaa kuka löi (kuolettavan iskun)" kun uhrin kimpussa oli kymmenen ns. nuorison edustajaa tms. huligaania. Lainsäätäjät keksivät tätä varten ns. mellakkapykälän: Jos joukko osallistuu tekoon (pahoinpitelyyn) eikä voida osoittaa yksittäistä tappajaa, teko lankeaa kaikkien osallisten syyksi". jostain syystä tätä pykälää ei käytetä.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Isäntä ja loinen on 10.02.2013, 20:22:17
Tämä oli ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun nettiin kirjoittamani viesti poistettiin. Avartava kokemus.

Tämäkin viesti kaiketi poistetaan. Ehkä siihen kahden kerran jälkeen jo tottuu.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: JPU on 10.02.2013, 20:29:23
Saas kattoo kuinka tästä tullaan vääntämään poliittista härkästä. On kai turha muistuttaa kuinka moni tässä maassa la-su aamuyöstä saa nekkuunsa nakkikiskan jonoissa ja kapakoiden ovilla ihan vaan siksi että naama ei miellytä tai lippalakki on vinossa.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: VH on 10.02.2013, 20:32:04
Quote from: Sunt Lacrimae on 10.02.2013, 20:12:33
Quote from: Mursu on 10.02.2013, 20:04:14
Quote from: JoKaGO on 10.02.2013, 19:41:10
Tuomio riippuu tekijöiden etnisyydestä. Mutta törkeä pahoinpitely ja tapon yrityshän oli kyseessä. Onneksi potkijat saatiin säikähtämään sivullisten toimesta, niin ei käynyt pahemmin. Paska juttu silti.


Eri tuosta saa tapon yritystä tekemälläkään.Korkeintaan tuollainen on normaali pahoinpitely. Näin ainakin, jos syy olisi joku muu. Tapon yritys on sitä, jos lyö kaksi kertaa puukolla.

Quote6 § Törkeä pahoinpitely. Jos pahoinpitelyssä

    aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
    rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla tai
    käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

Itsekin olen vähän sitä mieltä, että tavallinen pahoinpitely.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288350404322.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288350404322.html)
QuoteToinen piti syytteen mukaan uhria takaapäin kiinni käsistä, kun toinen löi häntä liki kaksikiloisella, 45 senttiä pitkällä jakoavaimella päähän, käsivarteen ja vartaloon. Mies sai luunmurtumia kasvoihin ja kyynärvarteen sekä syvän, vertavuotavan haavan korvan pieleen.

Tällainenkin teko on tuomittu pahoinpitelynä, vammat hieman eri luokkaa.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: kekkeruusi on 10.02.2013, 20:57:02
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 10.02.2013, 20:01:30
Ehkä jotkut eivät tahtoneet nähdä mekkopukuisia miehiä ja esittivät siitä aiheutuvaa kritiikkiä?
Eikö kukaan ollut opettanut noille apinoille, että kritiikin voi esittää ihan sanallisestikin. Menee paremmin perille kuin potkimalla.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Tabula Rasa on 10.02.2013, 20:58:26
Quote from: kekkeruusi on 10.02.2013, 20:57:02
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 10.02.2013, 20:01:30
Ehkä jotkut eivät tahtoneet nähdä mekkopukuisia miehiä ja esittivät siitä aiheutuvaa kritiikkiä?
Eikö kukaan ollut opettanut noille apinoille, että kritiikin voi esittää ihan sanallisestikin. Menee paremmin perille kuin potkimalla.

Meneekö?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Nuntius on 10.02.2013, 21:02:39
Homojen inhoaminen ei riitä syyksi heidän hakkaamiseen.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Tabula Rasa on 10.02.2013, 21:03:20
Quote from: Nuntius on 10.02.2013, 21:02:39
Homojen inhoaminen ei riitä syyksi heidän hakkaamiseen.

Riittää syyksi muttei oikeuta.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: jmm on 10.02.2013, 21:05:08
Toivon provosoimattoman ja aiheettoman päälekarkauksen tekijöille ankaraa rangaistusta.

Pitää kuitenkin sanoa että tekijät saattavat olla ihan tavallisia laumakäyttäytyviä känniääliöitä ilman mitään ideologista motiivia.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Tabula Rasa on 10.02.2013, 21:18:04
Provosoimattomastakaan ei ole puolueetonta lausuntoa. Vihreiden edustajien puolueettomuus homoasioissa tunnetaan.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Jaakko P. on 10.02.2013, 21:48:37
Quote from: kekkeruusi on 10.02.2013, 19:05:58
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on tässä maassa moni saanut pataansa, monissa eri kaupungeissa. Ikävä kyllä.
Joka yö joku saa pataansa ulkosalla. Todella suuri enemmistö on miehiä. Uskon että ei-heterosti suuntautuneilla on hieman suurempi suhteellinen tod.näk. saada pataansa. Minut on yritetty pahoinpidellä kahdesti vaikken ole kulkenut naisten vaatteissa tai täytä näkyviä vähemmistöjen kriteerejä.

Olen toistuvasti kommentoinut Suomen paskaa oikeuslaitosta jossa väkivaltaa väheksytään, enkä muuta kantaani suuntaan enkä toiseen sen mukaan onko uhri poikkeuksellinen sukupuolen, suuntautumisen, uskonnon tai etnisen taustan mukaan.

Vähän kuten Persujen julkilausumassa rasismia ja väkivaltaa vastaan, sanon että kaikki väkivalta on tuomittavaa riippumatta siitä oliko kyseessä homofobinen motiivi, muu motiivi vai ei motiivia lainkaan.

Sitten voisi puhua siitä miten tämä tapaus saa valtavasti mediahuomiota kun moni muu pahoinpidelty ei saa yhtään.

http://en.wikipedia.org/wiki/Yuichiro_Nagashima
Vasta tuli FOX:illa Tabu-ohjelma jossa kerrottiin tästä K-1 taistelijasta joka pukeutuu mielellään naiseksi ja on tehnyt sitä kehässäkin. Cosplay ja taistelutaidot lienevätkin hyvä yhdistelmä, kyllä siinä oululaiset homofoobikotkin yllättyisivät kun hamemies vetäiseekin kaverit kenttään yhdellä potkulla :)
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: kekkeruusi on 10.02.2013, 23:43:20
Quote from: Jaakko P. on 10.02.2013, 21:48:37
Quote from: kekkeruusi on 10.02.2013, 19:05:58
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on tässä maassa moni saanut pataansa, monissa eri kaupungeissa. Ikävä kyllä.
Joka yö joku saa pataansa ulkosalla. Todella suuri enemmistö on miehiä. Uskon että ei-heterosti suuntautuneilla on hieman suurempi suhteellinen tod.näk. saada pataansa.
Tiedä niin tuosta. Yleensä ne väkivaltaiset apinat ovat liikkeellä etsimässä jotakuta johon purkaa omaa paskapäisyyttään. Syy löytyy aina ja mitä heikommalla lähtökohdalla uhri on, esim. umpikännissä, yksin ja/tai muista erottuva, sen suurempi todennäköisyys on joutua uhriksi.

Quote from: Jaakko P. on 10.02.2013, 21:48:37
Olen toistuvasti kommentoinut Suomen paskaa oikeuslaitosta jossa väkivaltaa väheksytään, enkä muuta kantaani suuntaan enkä toiseen sen mukaan onko uhri poikkeuksellinen sukupuolen, suuntautumisen, uskonnon tai etnisen taustan mukaan.

Vähän kuten Persujen julkilausumassa rasismia ja väkivaltaa vastaan, sanon että kaikki väkivalta on tuomittavaa riippumatta siitä oliko kyseessä homofobinen motiivi, muu motiivi vai ei motiivia lainkaan.
Jaan saman kannan. Minusta väkivaltarikoksista pitäisi aina antaa istumista, lievistäkin. Parempi päivä kiven sisällä kuin tuomarin sormen heristys ja muutama kuukausi jotain "ehdollista".

Quote from: Jaakko P. on 10.02.2013, 21:48:37
Sitten voisi puhua siitä miten tämä tapaus saa valtavasti mediahuomiota kun moni muu pahoinpidelty ei saa yhtään.
Niin. Valtuutettu ja homoseksuaali. Väärin sen pahoinpitelyn pitäisi olla riippumatta kuka on uhri.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: punikkikeisari on 11.02.2013, 07:07:01
Turpiin vaan kaikille, kyllä Jumala tuntee omansa. Itsekin olen pelastunut Oulussa muinoin asuessani kahdesti öiseltä pahoinpitelyltä kaitselmuksen seurauksena, vaikka ateisti olenkin. Tässäkin Kalevan uutisoimassa tapauksessa Herra lähetti miehimyksille apujoukkoja sivullisten hahmossa ensin vähän kyseisiä miehimyksiä ojennettuaan. Eli toivottavasti henkilöt lopettavat synnissä piehtaroinnin ja ottavat Jeesuksen elämäänsä.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Nuivanlinna on 11.02.2013, 08:22:31
Quote from: kekkeruusi on 10.02.2013, 23:43:20

Tiedä niin tuosta. Yleensä ne väkivaltaiset apinat ovat liikkeellä etsimässä jotakuta johon purkaa omaa paskapäisyyttään. Syy löytyy aina ja mitä heikommalla lähtökohdalla uhri on, esim. umpikännissä, yksin ja/tai muista erottuva, sen suurempi todennäköisyys on joutua uhriksi.


Halla-aho kirjoitti vuonna 2008 aiheesta:
Quotehttp://www.halla-aho.com/scripta/rangaistuksista_vaihteeksi.html
Shposh-ihmiset löytävät aina kaikista muista ihmisistä sellaisia vikoja, jotka oikeuttavat kimppuun käymisen. Jos vastaan ei olisi tullut afrikkalaista, hän olisi puukottanut jotakuta, jolla on liian iso nenä, tai ärsyttävät silmälasit, tai tyhmät vaatteet, tai vääränlainen hiuslaite. Afrikkalaisen tapauksessa se ärsyttävä tekijä oli ihonväri. Rikos ei Hounin mahdollisista rasistisista kommenteista huolimatta ollut luonteeltaan rasistinen, koska Houni ei lähtenyt puukon kanssa kaupungille ojentaakseen afrikkalaisia vaan kostaakseen kaikkein ärsyttävimmän näköiselle satunnaiselle ja syyttömälle vastaantulijalle saamansa vankeustuomion
.

Yksi parhaista Jussin kirjoituksista.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Lemmy on 11.02.2013, 09:44:45
QuoteKoska pahoinpitelijät olivat jo poistuneet eivätkä Hakkaraisen ja tämän ystävän saamat vammat olleet vakavia, poliisi ei tullut paikalle, vaan kehotti tekemään asiasta rikosilmoituksen sunnuntaina.

Tämä kuvaa parhaiten, mikä koko Suomessa on vikana. Poliisi tumputtaa neekeri-sanaa etsiessään netistä ja verottaa peltoautoja, muttei tee duuniaan..
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Simo Hankaniemi on 11.02.2013, 09:55:40
Oulusta ja väkivallasta tulee mieleeni se muutaman vuoden takainen joukkoraiskaus jossakin oululaisessa puistossa. Jokohan tekijät on saatu kiinni ja tuomittu? Ei tarvitse vastata. Tapaus painettiin huomattavan villaisella, ehkä siksi, että tekijät olivat niitä eksoottisia. Ehkä nyt saadaan jo tekijätkin nalkkiin tämän tapauksen kohdalla, jos he olivat etnisiä suomalaisia.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: normi on 11.02.2013, 10:28:30
Quote from: Jaakko P. on 10.02.2013, 21:48:37
Quote from: kekkeruusi on 10.02.2013, 19:05:58
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on tässä maassa moni saanut pataansa, monissa eri kaupungeissa. Ikävä kyllä.
Joka yö joku saa pataansa ulkosalla. Todella suuri enemmistö on miehiä. Uskon että ei-heterosti suuntautuneilla on hieman suurempi suhteellinen tod.näk. saada pataansa. Minut on yritetty pahoinpidellä kahdesti vaikken ole kulkenut naisten vaatteissa tai täytä näkyviä vähemmistöjen kriteerejä.

Olen toistuvasti kommentoinut Suomen paskaa oikeuslaitosta jossa väkivaltaa väheksytään, enkä muuta kantaani suuntaan enkä toiseen sen mukaan onko uhri poikkeuksellinen sukupuolen, suuntautumisen, uskonnon tai etnisen taustan mukaan.

Vähän kuten Persujen julkilausumassa rasismia ja väkivaltaa vastaan, sanon että kaikki väkivalta on tuomittavaa riippumatta siitä oliko kyseessä homofobinen motiivi, muu motiivi vai ei motiivia lainkaan.
Hear, hear...

Vaikka kyseinen tapaus on tietysti ikävä, niin yleensä pahoinpidellyt eivät pääse koskaan kertomaan kokemuksistaan lehtiin. Suomessa saa turpaansa joka viikonloppu ihmisiä eikä niistä nosteta lööppejä:

QuoteNaiset saivat nyrkistä - useita pahoinpitelyitä Lahdessa
Sunnuntai 10.2.2013 klo 12.04
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021016657328_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021016657328_uu.shtml)

Minusta on vähän epäoikeudenmukaista, että poliitikko saa kerätä sympatiapisteitä, kun saa turpaansa eli tavallaan politikoida tuolla ikävällä sattumuksella. Yleensä pahoinpitelyistä on vain pikku maininta, jos nyt ylipäänäsä mediaan päätyvät. Poliitikon kokema väkivalta lienee siis median mielestä tuomittavampaa kuin tavan tallaajan. Tavallinen kansalainen kaiketi saa jotenkin "vähemmän" turpaansa.

Eli tasapuolisuutta, valtuustossa istumisen ei vielä pitäisi tehdä ihmisestä erityistapausta (tai sukupuolinen suuntaus).
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Morsum on 11.02.2013, 11:29:45
Quote from: kekkeruusi on 10.02.2013, 19:05:58
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on tässä maassa moni saanut pataansa, monissa eri kaupungeissa. Ikävä kyllä.

Oulussa homoilla on väkimäärään suhteutettuna hieman paremmat mahdollisuudet saada nyrkistä kuin heteroilla. Suurin osa niistä tapahtumista ei mene edes poliisille, mutta on niitä ihan puhtaita väijytyksiäkin ollut useampi kappale.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Jaakko P. on 11.02.2013, 18:44:14
Quote from: Morsum on 11.02.2013, 11:29:45
Oulussa homoilla on väkimäärään suhteutettuna hieman paremmat mahdollisuudet saada nyrkistä kuin heteroilla. Suurin osa niistä tapahtumista ei mene edes poliisille, mutta on niitä ihan puhtaita väijytyksiäkin ollut useampi kappale.
Tästä päästäänkin seuraavaan hassuun aiheeseen eli järjettömään "fobia"-sanan viljelemiseen. Jos jollain on homofobia niin varmaan viimeinen asia jota se tekisi on väijyttää homoja homobaarin nurkalla aamuyöstä. Yksikin homo pelottaa päivänvalossa, entä sitten joukkio pimeässä Oulun yössä!
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Ernst on 11.02.2013, 19:31:56
Quote from: Marshal_Mannerheim[Fin] on 10.02.2013, 18:02:57
Eiköhän irtisanouduta jo valmiiksi kaikista väkivaltaisista hyökkäyksistä?


Kohta tässä pitää irtsanoutua töistäkin ja heteroparisuhteesta...

Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: ElenaDaylights on 11.02.2013, 19:34:53
Ei yllätä että näin kävi. Tietenkin jutun pihvi olikin siinä että uhrina oli vihreä kaupunginvaltuutettu ja koko tapaus sai sivunkokoisen markkina-arvon monessa julkaisussa. Erilaisuuden vuoksi ihmisiä on pieksetty ja tapettu niin kauan kuin ihmisiä on pallolla ollut eikä se tule suvaitsevaisuusjulistuksilla vähenemään ikinä. Kova rikosoikeudellisen vastuun kasvattaminen tekee parempaa ennaltaehkäisyä kuin moni arvaakaan.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Riukulehto on 11.02.2013, 20:12:11
QuoteHomovihan on loputtava!

11.02. 15:01

Oulun Demarinuoret tuomitsevat kaupunginvaltuutettu Janne Hakkaraisen ja hänen ystävänsä pahoinpitelyn  kuvottavana ja raukkamaisena tekona.

Hakkarainen ja hänen sukupuolivähemmistöihin kuuluva ystävänsä joutuivat lauantai- sunnuntai välisenä yönä tuntemattoman miesjoukon pahoinpitelemiksi aivan Oulun ydinkeskustan tuntumassa.

Ainoana motiivina tälle räikeälle ja mauttomalle hyökkäykselle näyttäisi olevan Hakkaraisen sekä hänen ystävänsä kuuluminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Pahoinpitely ei ollut Hakkaraisen osalta ensimmäinen laatuaan. Hänet on aiemminkin pahoinpidelty kaupungilla, seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan vihan muututtua väkivallan teoiksi.

Kesällä 2012 saimme lukea, kuinka Vasemmistonuorten entinen pj. Dan Koivulaakso sai pippurisumutteet kasvoilleen North Pride 2012 tapahtuman yhteydessä järjestetyssä trans- ja homopakolaisuutta käsittelevässä tilaisuudessa. Tällaiset uutiset unohtuvat suhteellisen nopeasti. Säännölliset tiettyjä ihmisryhmiä vastaan suunnatut lainvastaiset teot pitävät kuitenkin kaupungin huononevaa mainetta yllä.

Onko tämä "pohjoisen valkoinen" kaupunki taantumassa vähitellen väkivallan ja vähemmistövihan ilmiintymäksi? Mikä ajaa tiettyjä ihmisiä purkamaan selvästikin omaa pahaa oloaan toisiin ihmisiin nyrkein ja potkuin?

Tätä voimme jokainen pohtia katsoessamme aamuisin peiliin ja miettiä millä tavoin itse kukin voisi tahollaan tehdä Oulusta paremman paikan asua, opiskella ja elää omina itsenämme. Pinnan alla kuohuvalle ihmisvihalle on tehtävä loppu.

Oli kyseessä sitten humalaisten ihmisten hetkellinen päähänpisto tai selvä homo- ja transfobia, ei toisen ihmisen fyysistä koskemattomuutta saa missään olosuhteissa loukata tällaisella irstaalla tavalla.

Tommi Forsman

puheenjohtaja

Oulun sosialidemokraattinen nuoriso-osasto ry
http://www.oululehti.fi/mielipiteet/homovihan_on_loputtava_6234087.html
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Riukulehto on 11.02.2013, 20:12:53
QuoteSuvaitsevainen Oulu on vielä kaukana todellisuudesta

11.02. 15:47

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on jälleen joutunut pettymään Oulun kaupungissa esiintyvään väkivaltaiseen kulttuuriin. Viimeksi viikonloppuna uutisoitiin kahden kaupunkilaisen pahoinpitelystä Oulun keskustan tuntumassa. Toinen uhreista oli ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja Janne Hakkarainen.

On todella surullista, että ihmiset joutuvat väkivallan uhreiksi Oulussa, etenkin liikkuessaan myöhään illalla tai yöaikaan. Tämä on vakava asia, johon kaupungin tulisi puuttua voimakkaasti.

Väkivalta on järjetöntä. Oululaisten tulisi kunnioittaa toisiaan ja hyväksyä kanssaihmisten erilaisuus.

Yhdenvertaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat erittäin tärkeitä asioita ja suvaitsevaisuuden tulisi olla itsestään selvä arvo.  Oulussa on valitettavasti vielä paljon tehtävää näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

Peräänkuulutamme Oulun kaupungilta sekä poliisilta todellisia toimenpiteitä, joilla ihmisen koskemattomuutta loukkaavat rikokset saadaan loppumaan. Ylioppilaskunta rohkaisee kaikkia väkivallan uhreja ilmoittamaan rikoksista viranomaisille. Ylioppilaskunta haluaa omalta osaltaan olla rakentamassa Oulusta turvallista ja suvaitsevaista kaupunkia kaikille sen asukkaille.

Valle Uimonen

OYY, hallituksen puheenjohtaja

Eero Manninen

OYY:n puheenjohtaja
http://www.oululehti.fi/mielipiteet/suvaitsevainen_oulu_on_viel%C3%A4_kaukana_todellisuudesta_6235124.html
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Ernst on 11.02.2013, 20:19:01
Miten se olikaan, tuomitsivatko nuo samat tahot Oulussa tapahtuneet puska- ja saksiraiskaukset yhtä jyrkästi jos lainkaan?
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Marko Parkkola on 11.02.2013, 20:24:23
QuoteKesällä 2012 saimme lukea, kuinka Vasemmistonuorten entinen pj. Dan Koivulaakso sai pippurisumutteet kasvoilleen North Pride 2012 tapahtuman yhteydessä järjestetyssä trans- ja homopakolaisuutta käsittelevässä tilaisuudessa. Tällaiset uutiset unohtuvat suhteellisen nopeasti. Säännölliset tiettyjä ihmisryhmiä vastaan suunnatut lainvastaiset teot pitävät kuitenkin kaupungin huononevaa mainetta yllä.

Suomessa on nyt kaksi ihmistä, jotka muodostavat yksinään kansanryhmän: Astrid Thors ja Dan Koivulaakso.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: kekkeruusi on 11.02.2013, 20:47:29
Jo pari tuomitsemista on julkaistu, eikä vieläkään ole mainittu perussuomalaisia tai hommafoorumia? Olen järkyttynyt. Kyllä tämä rasismiksi vielä jotenkin saadaan väännettyä ja vaadittua Soinilta irtisanoutumista.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: Ernst on 11.02.2013, 20:55:28
Quote from: kekkeruusi on 11.02.2013, 20:47:29
Jo pari tuomitsemista on julkaistu, eikä vieläkään ole mainittu perussuomalaisia tai hommafoorumia? Olen järkyttynyt. Kyllä tämä rasismiksi vielä jotenkin saadaan väännettyä ja vaadittua Soinilta irtisanoutumista.


Tässä on luettu irtisanomisuutisia jo ihan tarpeeksi, ja nuo vassarit ja ylioppilaanplantut kehtaavat tietysti kohta vaatia lisää.  >:(
Arhinmäkikin, vanha väkivaltamies, joka ei enää edes käy kirjastoissa, ärisi pahapäisesti Jyväkyläkaustin kanssa.
Title: Vs: 2013-02-10 Kaleva: Kaupunginvaltuutettu pahoinpideltiin yöllä Oulun keskustassa
Post by: nuiv-or on 12.02.2013, 02:13:08
Tivoli (ent. Onnela) lauantai-iltana eikä tuntomerkkejä -> haiskahtaa. Ei edes poliisitiedotetta. Kysyinkin sattumuksesta enemmän Hakkaraiselta: https://twitter.com/jannehak/status/301037076311339008

Tyyppi oli tänään Yle Radio Oulussa haastattelussa. Paperi-Kalevassa oli lyhyt juttu.

Taisi olla poliisilla 9 pahoinpitelytehtävää tuona iltana. Esimerkiksi tämä seurue saattoi aiheuttaa hieman pidemmän tehtävän:


Quote from: http://poliisi.fi/poliisi/oulu/home.nsf/pfbd/83ECCEBB0A971C57C2257B0E004EAB15?opendocumentLauantai-iltana 9.2.2012 Oulun keskustassa sijaitsevassa yksityisasunnossa pahoinpideltiin miestä pistämällä puukolla ylävartaloon. Nelihenkinen miesseurue oli istunut iltaa ja toistaiseksi tuntemattomasta syystä yksi seurueen jäsenistä pisti toista miestä veitsellä ylävartaloon. Puukotettu pääsi seuraavana aamuna pois sairaalasta. Asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi on kuullut asianomistajan ja kaksi seurueeseen kuulunutta henkilöä. Epäilty on vielä tavoittamatta, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.

Alue on täynnä kameroita, joten kai se kuva jossain vaiheessa julkaistaan.


Hakkaraiselta hyvä kirjoitus: http://www.jannehakkarainen.fi/piilopuoluetukea-kaupungin-kassasta/

Vasemmistoliiton esittämänä ja keskustan kannattamana kaupunginhallitus päätti, että puolueettomien lehtien lisäksi kaupunginvaltuuston ilmoitukset julkaistaan myös Suomenmaassa ja Kansan Tahdossa.


Sitten OYY:n itkupotkuraivari:
Quote from: http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oyy-suvaitsevainen-oulu-ei-viela-todellisuutta/621140/Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) tuomitsee jyrkästi Oulussa esiintyvät väkivallanteot.
OYY kommentoi asiaa ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Janne Hakkaraisen (vihr.) ja tämän ystävän pahoinpitelyn johdosta.
"On todella surullista, että ihmiset joutuvat väkivallan uhreiksi Oulussa, etenkin liikkuessaan myöhään illalla tai yöaikaan. Tämä on vakava asia, johon kaupungin tulisi puuttua voimakkaasti", ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Valle Uimonen sanoo.

OYY tuomitsee väkivallan järjettömänä, ja vaatii, että oululaisten tulisi kunnioittaa toisiaan ja hyväksyä kanssaihmisten erilaisuus.

"Yhdenvertaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat erittäin tärkeitä asioita ja suvaitsevaisuuden tulisi olla itsestään selvä arvo.  Oulussa on valitettavasti vielä paljon tehtävää näiden tavoitteiden saavuttamiseksi", sanoo ylioppilaskunnan puheenjohtaja Eero Manninen tiedotteessa.

Ylioppilaskunta vaatii Oulun kaupungilta sekä poliisilta todellisia toimenpiteitä, joilla ihmisen koskemattomuutta loukkaavat rikokset saadaan loppumaan.

Itse tuomitsen OYY:n harjoittaman vaalisyrjinnän.

Kommenteista:
QuoteJoka ikinen viikonloppu Oulun yössä pahoinpidellään useampi henkilö. Tämän voitte tarkistaa poliisien tilastoista. Vain erittäin pieni osa uhreista on homoja. Minulla ei ole ollut seksuaalivähemmistöjä vastaan mitään mutta vähitellen alkaa tympimään tämä mielensäpahoittajien sakki. Miksi normaali heteromiehen pahoinpitelystä ei tehdä tällaista kansanliikettä? Miksi homoilla on jotenki suurempi oikeus fysiseen koskemattomuuteen kuin meillä heteroilla? Tällainen uutisointi ja yltiömielensäpahoittaminen vain lisää ennakkoluuloja ja kyräilyä.

QuoteNiin kauan kun Oulussa juoksee porukkaa luotiliivit päällä, ei suvaitsevaisuudesta tai muusta vastaavasta tarvitse puhua. Sitten kun persujen kannatus on 5% luokkaa, niin ehkä sitten on toiveita paremmasta.

fry.jpg



QuoteMinun kimppuuni kävi kerran pari tyyppiä. Haukkuivat persuiksi ja homaovastaseksi.
Olin kuulemma tuojottanut heitä viha silmissäni, vaikka huomasin heidät vasta, kun kävivät takaa päin kimppuun. Aikaa tästä taitaa olla jo kohta vuosi.
En siitä nostanut haloota, mutta en kyllä hyväksy tuota äärivasemmistonkaan touhua.
Eikä ole ekakerta, kun näen homoseksuaalin menettävän malttinsa.
Kerran yksi tuttavani, hyvä ystäväni, lesbo. Käyttäytyi erittäin provosoivasti, jopa yliäijämäisesti.
Kun hän sai muutaman nuoren neidon tuijottamaan itseään, alkoi haukkuminen, ja kun nuoret neitokaiset alkoivat mukaan suukopuun, oli tämä ystäväiseni heti käymässä tyttösten kimppuun haukkuen heitä piilolesboiksi ja homovastaiseksi, natsiksi ynnä muuksi.
Tapahtuman jälkeen kasvatin välimatkani tähän tyttöseen, koska ei ollut ekakerta, kun hänen kanssaan näin kävi.
Siis ei sovi noista uutisoinneista unohtaa sitä, että niissä kerrotaan vain asian yksi puoli, koska asioilla on aina kaksi tekijjää.
On mielenvikaiset hakkaajat, jotka käy kenen kimppuun tahansa, ja toisaalta voi olla myös kyse provosoinneista, ja kaikki ei kerta kaikkiaan voi sietää joidenkin homojen yliöveri käyttäytymistä.
Mutta näitähän milipiteitä ei saa esittää, eikä niitä julkaista, koka tämä äärivasemmisto taitaa olla paaljon voimakkaampi, kuin äärioikeisto.