QuoteMinisteri voi käyttää hyväkseen laajan avustajakaartin asiantuntemusta
Jukka Kekkonen
Ääriliikkeet. Kirjoittajat pohtivat, millainen on äärioikeiston ja -vasemmiston asema Suomessa.
Ministeri Alexander Stubb (kok) kyseli äskeisessä twiitissään (31. 1.), voisiko joku kertoa hänelle, mikä on Euroopan äärioikeiston ja äärivasemmiston ero nykyään? "En oikeasti tiedä. Kertokaa please."
Ministerin kysymys on lievästi sanottuna hämmästyttävä – erityisesti, kun ottaa huomioon esittäjän koulutuksen, aseman ja poliittisen kokemuksen.
Jos ministeri ei tiedä tällaisesta asiasta riittävästi, hänen käytössään on laaja ja pätevä asiantuntijakaarti, jonka tietoja ja asiantuntemusta voi käyttää hyväksi. Jos nämäkään eivät asiaa tunne riittävästi, maan yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa on tarvittavaa osaamista.
Yhtä selvää on myös se, että oikeiston ja vasemmiston ääriryhmien väkivaltaisella toiminnalla on pitkä ja raskas historia Euroopassa. Tematiikka on hyvin räjähdysherkkä juuri näiden kokemusten vuoksi.
Siksi poliitikkojen olisi näistä asioista puhuessaan tunnettava riittävän hyvin historia. Sen lisäksi heillä olisi syytä erityiseen analyyttiseen ja käsitteelliseen tarkkuuteen, kun he puhuvat äärioikeiston ja äärivasemmiston ideologiasta ja toiminnasta.
Sama problematiikka koskee erilaisten ideologisten ryhmien vertailua ja niiden mahdollista rinnastamista toisiinsa.
Poliittisen retoriikan historia osoittaa, kuinka nimenomaan erilaisten ilmiöiden ja liikkeiden rinnastamista – niitä tarkasti määrittelemättä ja selvittämättä niiden toiminnan tosiasiallisia mittasuhteita ja vaikutuksia – on käytetty poliittisena väistöliikkeenä, jolla yritetään vähätellä yhden tai toisen osapuolen toimintaa.
Vastaavasti Suomen tilanteessa olisi todellinen jättimäinen virhe nähdä Jyväskylän tapahtumat äärioikeiston ja äärivasemmiston "tasasuhtaisena" konfliktina. Kyse oli väkivaltaisen ääriliikkeen hyökkäyksestä laillista yhteiskunnallista toimintaa vastaan.
Ja ennen kaikkea pitäisi tajuta, että nykytilanne selittyy vain tämän päivän yhteiskunnallisen ja kulttuurisen todellisuuden kautta.
Nykyisen äärioikeiston (ja äärivasemmiston) tavoitteet ja toiminta kumpuavat tästä ajasta, siitä, miten he mieltävät ajankohdan suuret "vääryydet" ja niiden korjaamiseksi tarvittavat keinot.
Jos mikä tahansa ääriliike uhkaa toiminnallaan demokraattisen oikeusvaltion perusperiaatteita, pitäisi hälytyskellojen soida.
Väkivalta on tutkittava ja tuomittava ilman vastapuoleen kohdistuvia vihjailuja tai viittauksia aikaisempiin tapahtumiin.
Ajatusleikkinä voi esittää, mitä olisi seurannut, jos esimerkiksi Saksan, Ranskan, Britannian, Ruotsin tai Norjan vastaavassa asemassa oleva merkittävä poliittinen toimija olisi julkisesti esittänyt saman kysymyksen. Aiheuttaisiko tällaisen kysymyksen ilmoille heittäminen – erityisesti tilanteessa, jossa äärioikeistolainen ryhmä on samaan aikaan syyllistynyt vakavaan väkivaltaan – kysymyksen siitä, onko ministeri tehtäviensä tasalla?
Ministeri Alexander Stubb (kok) kyseli äskeisessä twiitissään (31. 1.), voisiko joku kertoa hänelle, mikä on Euroopan äärioikeiston ja äärivasemmiston ero nykyään? "En oikeasti tiedä. Kertokaa please."
Ministerin kysymys on lievästi sanottuna hämmästyttävä – erityisesti, kun ottaa huomioon esittäjän koulutuksen, aseman ja poliittisen kokemuksen.
Jos ministeri ei tiedä tällaisesta asiasta riittävästi, hänen käytössään on laaja ja pätevä asiantuntijakaarti, jonka tietoja ja asiantuntemusta voi käyttää hyväksi. Jos nämäkään eivät asiaa tunne riittävästi, maan yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa on tarvittavaa osaamista.
Yhtä selvää on myös se, että oikeiston ja vasemmiston ääriryhmien väkivaltaisella toiminnalla on pitkä ja raskas historia Euroopassa. Tematiikka on hyvin räjähdysherkkä juuri näiden kokemusten vuoksi.
Siksi poliitikkojen olisi näistä asioista puhuessaan tunnettava riittävän hyvin historia. Sen lisäksi heillä olisi syytä erityiseen analyyttiseen ja käsitteelliseen tarkkuuteen, kun he puhuvat äärioikeiston ja äärivasemmiston ideologiasta ja toiminnasta.
Sama problematiikka koskee erilaisten ideologisten ryhmien vertailua ja niiden mahdollista rinnastamista toisiinsa.
Poliittisen retoriikan historia osoittaa, kuinka nimenomaan erilaisten ilmiöiden ja liikkeiden rinnastamista – niitä tarkasti määrittelemättä ja selvittämättä niiden toiminnan tosiasiallisia mittasuhteita ja vaikutuksia – on käytetty poliittisena väistöliikkeenä, jolla yritetään vähätellä yhden tai toisen osapuolen toimintaa.
Vastaavasti Suomen tilanteessa olisi todellinen jättimäinen virhe nähdä Jyväskylän tapahtumat äärioikeiston ja äärivasemmiston "tasasuhtaisena" konfliktina. Kyse oli väkivaltaisen ääriliikkeen hyökkäyksestä laillista yhteiskunnallista toimintaa vastaan.
Ja ennen kaikkea pitäisi tajuta, että nykytilanne selittyy vain tämän päivän yhteiskunnallisen ja kulttuurisen todellisuuden kautta.
Nykyisen äärioikeiston (ja äärivasemmiston) tavoitteet ja toiminta kumpuavat tästä ajasta, siitä, miten he mieltävät ajankohdan suuret "vääryydet" ja niiden korjaamiseksi tarvittavat keinot.
Jos mikä tahansa ääriliike uhkaa toiminnallaan demokraattisen oikeusvaltion perusperiaatteita, pitäisi hälytyskellojen soida.
Väkivalta on tutkittava ja tuomittava ilman vastapuoleen kohdistuvia vihjailuja tai viittauksia aikaisempiin tapahtumiin.
Ajatusleikkinä voi esittää, mitä olisi seurannut, jos esimerkiksi Saksan, Ranskan, Britannian, Ruotsin tai Norjan vastaavassa asemassa oleva merkittävä poliittinen toimija olisi julkisesti esittänyt saman kysymyksen. Aiheuttaisiko tällaisen kysymyksen ilmoille heittäminen – erityisesti tilanteessa, jossa äärioikeistolainen ryhmä on samaan aikaan syyllistynyt vakavaan väkivaltaan – kysymyksen siitä, onko ministeri tehtäviensä tasalla?
Jukka Kekkonen
oikeushistorian ja
roomalaisen oikeuden professori
Helsingin yliopisto
http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Ministeri+voi+k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+hyv%C3%A4kseen+laajan+avustajakaartin+asiantuntemusta/a1360166400455 (http://www.hs.fi/paivanlehti/mielipide/Ministeri+voi+k%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+hyv%C3%A4kseen+laajan+avustajakaartin+asiantuntemusta/a1360166400455)
Arvon proffa ei edes yritä kertoa äärioikeiston ja äärivasemmiston välistä eroa vaan sepustaa jotain epämääräistä diipadaapaa ja mouhoaa väliin "kyllähän se nyt pitäisi tietää" ja "mitä muutkin nyt ajattelevat" -tason argumenteilla, mutta niin vain pääsee leikkimään asiantuntijaa oikein Hesarissa.
Itse en ole huomannut niiden välillä muuta isompaa eroa kuin suhtautumisen maahanmuuttoon ja näin rajatut näkemyserot mahtuisivat vallan mainiosti saman ideologian sisälle, mikäli fraktiot malttaisivat olla tappelematta keskenään. Yksi anarkonatsi haluaisi paljon mamuja ja toinen anarkonatsi ei haluaisi yhtään mamua.
Poliitikkojen olisi syytä tuntea väkivaltaisten ilmiöiden ja liikkeiden historia...
Quote from: Jukka Kekkonen
Siksi poliitikkojen olisi näistä asioista puhuessaan tunnettava riittävän hyvin historia. Sen lisäksi heillä olisi syytä erityiseen analyyttiseen ja käsitteelliseen tarkkuuteen, kun he puhuvat äärioikeiston ja äärivasemmiston ideologiasta ja toiminnasta.
...mutta analyysi pitäisi rajoittaa tähän yksittäiseen tapaukseen ja siihenkin vain tietystä näkökulmasta ilman tarkempaa tietoa:
Quote from: Jukka KekkonenKyse oli väkivaltaisen ääriliikkeen hyökkäyksestä laillista yhteiskunnallista toimintaa vastaan. (..) Väkivalta on tutkittava ja tuomittava ilman vastapuoleen kohdistuvia vihjailuja tai viittauksia aikaisempiin tapahtumiin.
Kyse oli kuitenkin vain twiitistä, ei tiedotteesta tai tutkimuksesta.
Quote from: Jukka KekkonenVastaavasti Suomen tilanteessa olisi todellinen jättimäinen virhe nähdä Jyväskylän tapahtumat äärioikeiston ja äärivasemmiston "tasasuhtaisena" konfliktina. (..) Ja ennen kaikkea pitäisi tajuta, että nykytilanne selittyy vain tämän päivän yhteiskunnallisen ja kulttuurisen todellisuuden kautta.
Konflikti - sillä konfliktihan se on - on toki monin tavoin epäsymmetrinen, mutta olisi virhe olla näkemättä ja vertailematta niitä liikkeitä ja ilmiöitä, joita tämän konfliktin ympärillä esimerkiksi muualla Euroopassa (http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/09/poliisi_pidatti_mellakoitsijoita_lontoossa_ja_dortmundissa_2844159.html) esiintyy. Kaikki osapuolet eivät ole väkivaltaisia, mutta sekä ns. äärioikeistosta että ns. äärivasemmistosta löytyy toisiaan ruokkivia ääriryhmiä ja -aktivisteja, joista osalla on nimet ja kasvot, osalla ei. Rajalinja menee väkivallan omavaltaisessa oikeuttamisessa.
Quote from: Jukka KekkonenNykyisen äärioikeiston (ja äärivasemmiston) tavoitteet ja toiminta kumpuavat tästä ajasta, siitä, miten he mieltävät ajankohdan suuret "vääryydet" ja niiden korjaamiseksi tarvittavat keinot.
Jos mikä tahansa ääriliike uhkaa toiminnallaan demokraattisen oikeusvaltion perusperiaatteita, pitäisi hälytyskellojen soida.
Toivottavasti löydetään demokraattista oikeusvaltiota kunnioittavat keinot SVR:n taltuttamiseksi, mutta vastaavasti ei ole syytä sulkea silmiä demokraattisen oikeusvaltion perusperiaatteiden ylläpitäjiin, poliisiin ja muihin viranomaisiin kohdistuvalta väkivallalta ja sen uhalta (http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/aktivistit_viskoivat_polttopulloja_keravan_poliisiaseman/). On pidättäydyttävä ajattelemasta niin, että oikeusvaltiolle uhaksi koetut olisivat vapaata riistaa ilman lain suojaa, olivat sitten miltä poliittiselta suunnalta tahansa.
Quote from: Jukka KekkonenAjatusleikkinä voi esittää, mitä olisi seurannut, jos esimerkiksi Saksan, Ranskan, Britannian, Ruotsin tai Norjan vastaavassa asemassa oleva merkittävä poliittinen toimija olisi julkisesti esittänyt saman kysymyksen. Aiheuttaisiko tällaisen kysymyksen ilmoille heittäminen – erityisesti tilanteessa, jossa äärioikeistolainen ryhmä on samaan aikaan syyllistynyt vakavaan väkivaltaan – kysymyksen siitä, onko ministeri tehtäviensä tasalla?
Ajatusleikkinä voisi esittää, olisiko Jukka Kekkonen reagoinut samanlaiseen twiittiin, jos anarkistit olisivat yrittäneet samoin seurauksin sisään uusnatsikokoontumiseen. Tuskin sellaisesta olisi viitsitty edes uutisoida.
Moni muukin on esittänyt saman kysymyksen. Katutasolla äärioikeistoa ja äärivasemmistoa ei käytöksen perusteella ainakaan ensi näkemältä voi mitenkään erottaa toisistaan. Jos joku viitsii tuota ihmiskunnan kuonaa analysoida, saattaa havaita lähinnä sen, että äärioikeisto eli kourallinen kiljuskinejä keskittyy juopottelun lisäksi lähinnä neekereille haistatteluun, äärivasemmisto taas juopottelun lisäksi huumehörhöilyyn, yleiseen rähinöintiin ja länsimaisen yhteiskunnan sairaalloiseen vihaamiseen. Molemmissa tapauksissa on kyseessä sama väkivaltaa ihanoiva ihmistyyppi, jolle kelpaa tekosyyksi mikä hyvänsä; äärivasuri vain yrittää selittää itselleen olevansa "antifasisti", "antirasisti" ja mitä muita niitä antiajattelijoiden termejä nyt onkaan. Pääasia, että pääsee purkamaan sairasta vihaansa edes johonkin.
Mutta siinä missä äärioikeistolaisuus jää katutason roskaväen lapselliseksi sekoiluksi, jonka "ideologiaa" kukaan yli 75 pisteen ÄO:n omaava ei ota tosissaan, äärivasemmistolaisuuden Kylmän sodan aikana kasvattamat lonkerot yltävät myös korkeammalle yhteiskunnan hierarkiassa - esim. toimittajiin ja yliopistoihin - pyrkien tietoisesti ja järjestelmällisesti nakertamaan läntisen yhteiskunnan moraalisia ja taloudellisia tukipilareita. Humanistiset tiedekunnat ovat kokeneet kovan moraalisen kolauksen päätyessään poliittisesti motivoituneen roskaväen pesäkkeiksi; siinä missä aidot luonnontieteet ovat järkähtämättömiä ja ideologialle immuuneja (sekä älyllisesti liian haastavia), humanistisissa tieteissä on "tulkinnanvaraa", jota sitten käytetäänkin häikäilemättä hyväksi. Neuvostoliiton lakattua olemasta on enemmän tai vähemmän avoin marxilaisen vallankumouksen julistaminen kätkeytynyt vihreyden ja suvaitsevaisuuden kaapuihin. Täten näkisin äärivasemmiston olevan äärioikeistoa vakavampi ja salakavalampi uhka yhteiskunnalle.