QuoteKeskisuomalainen julkaisi keskiviikkona mielipidesivullaan kirjoituksen, jossa kirjoittaja kertoo jyväskyläläisessä tavaratalossa todistamastaan rasistisesta välikohtauksesta.
Tekstin laatija kertoo tapauksesta tavaratalon vessassa, jossa hänen edellään jonossa ollut keski-ikäinen nainen kieltäytyi menemästä vapautuneeseen koppiin, koska sieltä oli hetkeä aiemmin poistunut tummaihoinen nainen.
"Minähän en neekerien kanssa samassa vessassa asioi", kirjoittaja kertoo jonossa seisoneen naisen todenneen.
Kirjoittaja oli mennyt koppiin ja kuullut, miten naisen tylytys jatkui ulkopuolella.
"Se osoitti, että Abu-Hanna oli enemmän kuin oikeassa", kirjoittaja toteaa viiitaten paljon keskustelua herättäneeseen kirjailija Umayya Abu-Hannan kirjoitukseen, jossa tämä kertoi Suomessa kohtaamastaan rasismista.
Myöhemmin kirjoittaja kertoo miettineensä, mahtoiko nimittelyn ja syrjinnän kohteeksi joutuminen olla tummaihoiselle naiselle tuttua.
"Suomi on rasistinen, maa, sillä täällä asuu rasistisia ihmisiä," kirjoittaja sanoo.
Lue koko kirjoitus alla olevasta linkistä.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/rasistinen-valikohtaus-tavaratalossa-sama-vessa-ei-kelvannut/1290870 (http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/rasistinen-valikohtaus-tavaratalossa-sama-vessa-ei-kelvannut/1290870)
Koko kirjoitus:
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/sama-vessakaan-ei-kelpaa/1290685 (http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/sama-vessakaan-ei-kelpaa/1290685)
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Suomessa on muuten yleisesti ongelmana se, että huonoista käytöstavoista ei huomauteta, kuten tämä yleisönosastokirjoittelijakin jätti tekemättä:
QuoteNyt jälkeenpäin ajateltuna minulla olisi ollut rouvalle sanottavanani enemmän kuin pari valittua sanaa, mutta häpeäkseni minun täytyy tunnustaa hämmentyneeni tilanteessa niin, etten osannut muuta kuin luikkia vähin äänin asialleni.
Ja koska näin on, kaikennäköiset kukkahatut rietastelevat rasismilla, vaikka kyse on enemmänkin typerän juntin huonoista käytöstavoista. Kun kerran yleisönosastoon osaa kirjoittaa ihan hyvän moitekirjoituksen, niin luulisi olevan kykyä ajatella sen verran.
Quote"Suomi on rasistinen, maa, sillä täällä asuu rasistisia ihmisiä," kirjoittaja sanoo.
Somalia/Irak/Kongo on ********** maa koska siellä asuu ********* ihmisiä. Lisää haluamasi vihasanat.
Quote from: AuggieWren on 23.01.2013, 09:31:19

Tuossa nyt oli jo niin urpo meininki, että en itsekään olisi puuttunut tilanteeseen. Siis tuohon koppi-osioon. Törppö mikä törppö, kai sen kaikki tajuaa.
Tuohon "ulkopuolella jatkuneeseen tylytykseen" olisi tietenkin pitänyt puuttua. Tuollainenhan taitaa täyttää jo kunnianloukkauksen tunnusmerkit, jos tummaihoinen nainen on jotain muuta kuin "sosiaalipummi".
Quote from: Nikopol on 23.01.2013, 09:34:25
Quote"Suomi on rasistinen, maa, sillä täällä asuu rasistisia ihmisiä," kirjoittaja sanoo.
Somalia/Irak/Kongo on ********** maa koska siellä asuu ********* ihmisiä. Lisää haluamasi vihasanat.
Juuri näin. Yksittäistapauksia, paitsi suomalaiset.
Näihin rasismikokemuksiin ja-kirjoituksiin alkaa jo kyllästymään. Samaa tuubaa päivästä toiseen kuinka Suomi on rasistien maa. Ei noita kaikkia juttuja edes jaksa ottaa todesta kun muistelee junasta potkittua somalityttöä ja Abuhannan kohtaamisia Halla-ahon kanssa. Oletetaan, että tapaus on todellinen, mutta silti näen sen ihan samanlaisena juttuna kun varttuneempi naishenkilö huutelee mitä muita tahansa rivouksia. Julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä kuulee aina sekopäiden möykkäämistä, joka vaihtelee huoranpenikoista siihen vitun neekeriin. Mutta vain sana neekeri saa sopulit kirjoittamaan lehtiin.
En usko sanaakaan. >:(
Olen ollut jo pikkupojasta asti sitä mieltä, että keski-ikäisiä naisia vastaan pitäisi olla jokin laki ;D
Ei olisi ihme, vaikka pitäisi paikkansa. Keski-ikäiset naisetkin voivat olla sekä rasisteja että huonokäytöksisiä.
Tuttavallani on thaimaalainen vaimo. Puhuttiin kerran rasismista ja syrjinnästä. Sanoin, että thaimaalaisiin ei taida juurikaan kohdistua rasismia, sillä he ovat tunnetusti ahkeria eikä heistä pitäisi olla pahoja ennakkoluuloja. Vastaus oli suora: Kukaan muu ei ole niin töykeä ja huonokäytöksinen kuin suomalaisnainen, mikäli tämä näkee suomalaismiehen ulkomaalaisnaisen seurassa. Sanoipa vielä, että sen vielä ymmärtäisi, jos häneen itseensä kohdistuisi tuo viha. Kuitenkin yleensä syyttävä sormi kohdistuu hänen vaimoonsa.
Ei sillä. En itsekään mielelläni menisi vessaan neekerin jälkeen. Tosin siitä en mitään sanoisi, vaan valitsisin toisen kopin. Äärimmäisessä hädässä en kuitenkaan laskisi housuun jos se olisi toinen vaihtoehto.
Rasistista ja etenkin moukkamaista käytöstähän tuo.
Kirjoittaja ei kerro eikä kirjoituksesta käy ilmi, ymmärsikö tumma nainen, mitä WC:ssä puhuttiin - siis osasiko suomea?
Olettaa kuitenkin, että näin on.
Kahvioon siirtyneen tumman naisen synkkä ilme voi johtua juuri tapahtuneesta välikohtauksesta, mutta voi syy olla muukin.
Juuri luin ylen sivuilta jutun nyhveröistä suomalaisista verrattuna muunmaalaisiin. Me olemme hiljaisia ja ujoja ihmisiä emmekä saa suuta auki julkisilla paikoilla, siis jutun mukaan.
Jompikumpi jutuista on siis potaskaa.
Suomen voi toki leimata raisstiseksi maaksi tällaisen välikohtauksen perusteella jos vaan haluaa.
Mutta siinä tapauksessa pyydän näyttämään maailmasta yhden Suomea vähemmän rasistisen maan. Onnistuuko?
Tapaus saattaa olla myös keksitty, tai ehkä näistä vain ilmoitellaan herkemmin.
Entä jos jonossa olisikin ollut venäläinen, joka olisi vääntänyt kyykkypaskat istuin renkaalla seisten, kuten ilmeisesti joillakin huoltoasemilla on tapana..? Olisiko tällöin asiallista todeta, että minähän en ryssän kanssa samassa vessassa asioi.
Sitäkin jäin miettimään, että jos tuon moukkamaisen rouvan edellä jonossa olisikin ollut vaikkapa sen ameriiikan presidentin vaimo, niin olisiko voinut hänen kanssaan käyttää samaa koppia? Eli missä vaiheessa mustasta tulee sen verran fiini, että passaa pökäleet samaan emalimaljaan pöläyttää?
Keski-ikäinen nainen? Teuvo Hakkarainen varmaan ollut shoppailemassa.
Quote from: Lemmy on 23.01.2013, 10:05:14
Olen ollut jo pikkupojasta asti sitä mieltä, että keski-ikäisiä naisia vastaan pitäisi olla jokin laki ;D
Älkääs nyt! Minä olen semmoisen kanssa naimisissa!
Mitä tämän välikohtauksen perusteella voidaan sanoa rasismin yleisyydestä Suomessa? Ei mitään.
Quote from: Sami Aario on 23.01.2013, 10:39:23
Mitä tämän välikohtauksen perusteella voidaan sanoa rasismin yleisyydestä Suomessa? Ei mitään.
Vaan vallan kova hinku on päästä leimaamaan ja yleistämään ja sanomaan, että suomalaiset ovat rasisteja!
Milloinkohan Jyväskylän poliisi alkaa ottamaan vakavasti tämän uuden ilmiön: tavaratalojen naistenvessoja rutiininomaisesti terrorisoivat siististi pukeutuneiden keski-ikäisten naisten jengit.
P.S. Jos oikein halutaan hommajaaritella asiasta, niin eihän jutusta käynyt ilmi, että ko. keski-ikäinen nainen edes oli suomalainen, vain se, että hän puhui suomea. Yleisönosastokirjoittelija vain rasistisesti oletti, ihonvärin (?) ja puhutun kielen perusteella, että kyseessä oli suomalainen.
Rasismilla pääsee nyt lehteen helposti. Saa kaipaamaansa huomiota.
Tohtisinko kertoa siitä rasistisesta tapauksesta kun näin kahden pyhäkoululaispojan vievän koraanikoululaismuslimitytön metsään ja pakottavan suuseksiin?
Tai sen kun rasistimummo söi muslimipunkkaripojan metrolipun?
Tai sen kun rasistin aivot jäätyivät kun oli tunkenut pakastekanan pipoonsa?
Ällöttäviä ihmisiä, sekä rasistinen keski-ikäinen nainen, että jutun kirjoittaja. Jos näkisin moista käytöstä joskus itse niin varmasti huutaisin moiselle rasistikusipäälle naama punaisena. Ehkä muutaman kunnon sättimisen jälkeen ko. mulkku miettisi pari kertaa mitä suustaan päästää. Lehtien palstoilla jeesustelu ei varmasti saa tuon idiootin käytöstä muuttumaan.
Kohta joku toinen "rasismin vastustaja" kirjoittaa samantyyppisen jutun kyseisen jutun innoittamana.Noiden käytäntö taitaa olla että yksi keksii jutun tai kirjoittaa yleisöosastolle kirjoituksen ja loput voivat sitten kirjoittaa kyseisistä jutuista oman juttunsa.Ton jälkeen joku iltapäivälehti tekee sivullaan gallupin että vastustako rasismia ja noi pistää kaikki kaverinsa painelemaan että vastustaa ja sen jälkeen lehdessä on lööppi "yli puolet kansasta vastustaa rasismia" vaikka osallistujia olisi alle 2000.. :D
Urbaanilegendaksihan monet julkisuudessa esitetyt "todisteet" suomalaisten syvästä, kaiken kattavasta ja pimestä rasismista paljastuvat.
Olisikohan joku neekerimaahanmuuttaja valmis kenttäkokeeseen? Voisi joku oikea sosiologi seurata videokameran kanssa mamun liikkeitä julkisilla paikoilla. Pakkohan sen törkyrasismin olisi digitaali-ihmeeseen tarttua, teräväpiirtoisesti!
Ei ole tutkija Puuronenkaan tätä tehnyt, eikä Anna Kontula. Ovat vain kyselleet, että onhan sitä rasismia joka paikassa, onhan!
Quote from: M on 23.01.2013, 10:57:39

Rasisti!-Anna on Anna Rastas. Kontula on kunnostautunut prostituutiotutkijana.
Quote from: Miniluv on 23.01.2013, 10:23:18
Suomen voi toki leimata raisstiseksi maaksi tällaisen välikohtauksen perusteella jos vaan haluaa.
Mutta siinä tapauksessa pyydän näyttämään maailmasta yhden Suomea vähemmän rasistisen maan. Onnistuuko?
Minä tein juttuvinkin (on varmaan jokin viistoista-kuustoista vuotta siitä) kun kaverin koiran puukottivat. Paikalliset rikastuttajat asialla Kuokkalassa. Jotakin sanoivat koirista ja sioista, jos muistaisin tarkan sitaatin niin kertoisin.
Ei uskaltanut, mikä varmasti viisainta olikin, ilmoittaa viranomaisille asiasta. Ei näkynyt juttua eikä olleet kaverille soittaneet samaisesta lehdestä, numeron ja nimen annoin tottakai sekä itsestäni että hänestä. Muutti sitten melkein samantien hän.
Neekerithän ovat ystävällistä väkeä, ei siinä mitään. Mutta naiset kyllä oikeastikin ovat esimerkiksi Thaimaalaisia haukkuneet varsin ilkeästi, olen paikanpäällä kuullut. Ei sillä että tuota juttua uskoisin josta otsikossa kyse.
Selvennän sen verran että neekerit ei olleet kyseessä aiemmin mainitsemassani.
Voi hyvät hyssykät. Jos kaikista anoppien yrmeistä ilmeistä, koululaisten herjoista ja nakkikioskijonojen uhoista raportoitaisiin samalla innolla, ei mediaan mitään muuta mahtuisikaan. Saman uutiskynnyksen veroisia tapauksia tapahtuu Suomessa vähintään satoja tuhansia joka päivä. Mutta annas olla kun avainsana "neekeri" on mukana, niin johan aukenee pikakaista otsikoihin.
Kokonaan oma kysymyksensä on, miksi suomalaisten viimeistä maalaispitäjää myöten pitäisi sitten yhtäkkiä olla tottuneita kotiraitilla löntystäviin neekereihin ja muihin kaukomaiden kulkureihin? Vaatimus tuntuu kohtuuttomalta - yhtä lailla valkoinen kerää kummastelijoita jossain afrikkalaiskylässä. Niin uteliaisuus kuin pelko vieraan edessä ovat luontaisia ominaisuuksia, jonka takana on itse evoluutio.
Kyseisessä vessaepisodissa suomalaisnaisessa on voinut herätä sinällään viisas vaisto, että kaukomaan ihmeen bakteerikantaa ei ehkä kannata ottaa omaan peffaan, koska se voi olla hyvin erilainen ja jopa sellaisia sairauksia sisältävä, johon suomalaisella ei ole vastustuskykyä.
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 09:31:18
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Joo, kyseessä oleva nainen luultavasti pelkäsi saavansa jonkun trooppisen taudin. Oliko tämä rasismia? Ei, vaan tautien pelkoa. Mustan Afrikan aikuisista 5 %:lla on HIV. Onko rasistista vaatia mustalta HIV-testi, jos rupeaa seksisuhteeseen? Ei, se on erittäin tervettä järkeä.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:12:59

HIV ei tartu vessassa ellei olla jossain DTM:ssä. Tällainen käsitys, että toiseen rotuun kuuluva on likainen tai kantaa jotain sairautta on tyypillistä rasismia. Ei sitä kannata yrittää kieltää. Muutenkin tällainen vessanirsoilu on outoa. Ei sitä tietää kuka siellä on ollut viisi minuuttia aikaisemmin.
Quote from: ankka on 23.01.2013, 11:12:13
Quote from: Tulituki on 23.01.2013, 09:57:00
En usko sanaakaan. >:(
Kyllähän tämmöistä tapahtuu aivan varmasti.
En kyllä itsekkään usko mihkää mikä on lehteen painettu, vaan ihan omiin silmiin ja korviin kyllä. Suukin päästää järjestää rasistisammakoita ja hyvä niin.
Ajat muuttuu. Ennen oli raittiuskilpakirjoitukset, nykyään (anti)rasismikilpakirjoitukset. Hyvikset on hyviä ja jollei sitä muut satu muuten huomaamaan, siitä pitää kirjoittaa aine.
Mitä yhteistä on prostituoidulla ja lämpimällä vessanpöntön rinkulalla?
Molemmat tuntuu hyvältä mutta väkisin miettii kuka oli edellinen käyttäjä.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:12:59
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 09:31:18
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Joo, kyseessä oleva nainen luultavasti pelkäsi saavansa jonkun trooppisen taudin. Oliko tämä rasismia? Ei, vaan tautien pelkoa. Mustan Afrikan aikuisista 5 %:lla on HIV. Onko rasistista vaatia mustalta HIV-testi, jos rupeaa seksisuhteeseen? Ei, se on erittäin tervettä järkeä.
Kyllä se ihan aitoa rasismia olisi, jos totta olisi. Mutta tarttuu sitä muutakin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kihomato
Itsellänikin ollut tollanen vaiva, ei se kivaa ollut kun joutui lääkärille meneen, hoito kyllä auttoi.
Kirjoittajan olisi pitänyt - jos nyt ei uskaltanut haastaa huutelijaa - esimerkiksi viestittää katseella, ettei tämä ole hyväksyttävää. Voi myös mennä samalle pöntönrenkaalle istumaan ja viestittää sillä, että olen tässä tukenasi.
Quote from: Mursu on 23.01.2013, 11:18:26
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:12:59
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 09:31:18
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Joo, kyseessä oleva nainen luultavasti pelkäsi saavansa jonkun trooppisen taudin. Oliko tämä rasismia? Ei, vaan tautien pelkoa. Mustan Afrikan aikuisista 5 %:lla on HIV. Onko rasistista vaatia mustalta HIV-testi, jos rupeaa seksisuhteeseen? Ei, se on erittäin tervettä järkeä.
HIV ei tartu vessassa ellei olla jossain DTM:ssä. Tällainen käsitys, että toiseen rotuun kuuluva on likainen tai kantaa jotain sairautta on tyypillistä rasismia. Ei sitä kannata yrittää kieltää. Muutenkin tällainen vessanirsoilu on outoa. Ei sitä tietää kuka siellä on ollut viisi minuuttia aikaisemmin.
Nyt sinulta tuli syrjivä kommentti. Miksi HIV tarttuisi DTM:n vessassa, mutta ei esimerkiksi McDonald's:in vessassa? Jos joku aidosti pelkää saavansa trooppisen taudin mustalta, niin ei se ole rasismia. En itse asiassa tiedä, onko mahdollista saada vessan kautta trooppisia tauteja.
Quote from: etnis on 23.01.2013, 11:31:43

Tässä oiva idea. Rasisminvastainen kampanja vessapytynrenkailla istumalla. Mutta jos tarinan lehteen kirjoittanut pelkäsi itsekin trooppisia tauteja eikä uskaltanut mennä samalle renkaalle istumaan?
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:42:48

ISTUTTAVA ON - ettei luultaisi rasistiksi.
Kyseessä on epätavallisen huonokäytöksinen idiootti, johon pitäisi suhtautua epätavallisen huonokäytöksisenä idioottina eikä kansan todellisen luonteen paljastaneena arkkityyppinä. Ymmärtääkseni valtaosa suomalaisista ja jopa Hommalaisista käyttää mukisematta samaa miestenhuonetta kuin tummahipiäisemmät lajitoverimme.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:35:59
Quote from: Mursu on 23.01.2013, 11:18:26
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:12:59
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 09:31:18
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Joo, kyseessä oleva nainen luultavasti pelkäsi saavansa jonkun trooppisen taudin. Oliko tämä rasismia? Ei, vaan tautien pelkoa. Mustan Afrikan aikuisista 5 %:lla on HIV. Onko rasistista vaatia mustalta HIV-testi, jos rupeaa seksisuhteeseen? Ei, se on erittäin tervettä järkeä.
HIV ei tartu vessassa ellei olla jossain DTM:ssä. Tällainen käsitys, että toiseen rotuun kuuluva on likainen tai kantaa jotain sairautta on tyypillistä rasismia. Ei sitä kannata yrittää kieltää. Muutenkin tällainen vessanirsoilu on outoa. Ei sitä tietää kuka siellä on ollut viisi minuuttia aikaisemmin.
Nyt sinulta tuli syrjivä kommentti. Miksi HIV tarttuisi DTM:n vessassa, mutta ei esimerkiksi McDonald's:in vessassa? Jos joku aidosti pelkää saavansa trooppisen taudin mustalta, niin ei se ole rasismia. En itse asiassa tiedä, onko mahdollista saada vessan kautta trooppisia tauteja.
:facepalm:
Vai syrjivä kommentti. Pohdippa muutama hetki, mitä Mursun DTM-viittaus tarkoittaa. Luultavasti ei tarkoita istumista DTM:ssä vessanpöntölle, vaan jotain aivan muuta toimintaa DTM:n (tai vastaavan paikan) vessassa.
Käsihygienia, nimenomaan oma sellainen, säästää monelta taudilta. Vessan tapauksessa "vaarallisinta" lienee se vessan oven kahvaan tarttuminen. Käsidesi on sekin hyvä juttu muistaa.
Ajatelkaapa nyt, oli totta tai ei, niin tämmöset kirjoitukset menee sanomalehdissä läpi. Alkaakohan tästä taas uusi Suomalaisten mollaus, kuinka ollaan rasseleita ja muutenkin ruotsalaisia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013012316590736_uu.shtml
Quote from: Kaptah on 23.01.2013, 11:47:31
Ymmärtääkseni valtaosa suomalaisista ja jopa Hommalaisista käyttää mukisematta samaa miestenhuonetta kuin tummahipiäisemmät lajitoverimme.
Samasta filtteristäkin olen uskaltanut imeä. Se on kuitenkin normaalia käytöstä ja normaalia ei pitäisi joutua korostamaan.
Epänormaalia on tuon naisen toiminta ja epänormaalia tulisi korostaa, eikä väittää normaaliksi.
---
Romani näpistää, et saa leimata romaneja varkaiksi vaikka empiirisesti se tuntuisi melko yleiseltä tavalta.
Suomalainen perseilee, pakko leimata suomalaiset vaikka tuollaista tapahtuisi harvoin, tai todistaisit sitä ensimmäistä kertaa.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:42:48
Tässä oiva idea. Rasisminvastainen kampanja vessapytynrenkailla istumalla. Mutta jos tarinan lehteen kirjoittanut pelkäsi itsekin trooppisia tauteja eikä uskaltanut mennä samalle renkaalle istumaan?
Hävitä rasismisi ulostamalla? ;D Syrjinnästä vapaa alue -tarroja pytynkansiin?
Quote from: etnis on 23.01.2013, 11:45:21
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:42:48
Quote from: etnis on 23.01.2013, 11:31:43
Kirjoittajan olisi pitänyt - jos nyt ei uskaltanut haastaa huutelijaa - esimerkiksi viestittää katseella, ettei tämä ole hyväksyttävää. Voi myös mennä samalle pöntönrenkaalle istumaan ja viestittää sillä, että olen tässä tukenasi.
Tässä oiva idea. Rasisminvastainen kampanja vessapytynrenkailla istumalla. Mutta jos tarinan lehteen kirjoittanut pelkäsi itsekin trooppisia tauteja eikä uskaltanut mennä samalle renkaalle istumaan?
ISTUTTAVA ON - ettei luultaisi rasistiksi.
Eli venäläiset ovat
salarasisteja! Hehän seisovat pöntön reunojen päällä. Tämän jälkeen ABC-asemien vessoihin pitää liittää paskomistyylisymbolien lisäksi vielä venäjänkielinen teksti;
Älä ole rasisti! >:( Näin annamme ulkomaalaisille viestin, että kaikki ovat maahamme tervetulleita!
Kampanjan paikka. Slogania pukkaa. Kuka pelkää ruskeaa viivaa? Ei niistä lähde väri, se on vain kakkaa!
Quote from: risto on 23.01.2013, 11:54:05
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:35:59
Quote from: Mursu on 23.01.2013, 11:18:26
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:12:59
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 09:31:18
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Joo, kyseessä oleva nainen luultavasti pelkäsi saavansa jonkun trooppisen taudin. Oliko tämä rasismia? Ei, vaan tautien pelkoa. Mustan Afrikan aikuisista 5 %:lla on HIV. Onko rasistista vaatia mustalta HIV-testi, jos rupeaa seksisuhteeseen? Ei, se on erittäin tervettä järkeä.
HIV ei tartu vessassa ellei olla jossain DTM:ssä. Tällainen käsitys, että toiseen rotuun kuuluva on likainen tai kantaa jotain sairautta on tyypillistä rasismia. Ei sitä kannata yrittää kieltää. Muutenkin tällainen vessanirsoilu on outoa. Ei sitä tietää kuka siellä on ollut viisi minuuttia aikaisemmin.
Nyt sinulta tuli syrjivä kommentti. Miksi HIV tarttuisi DTM:n vessassa, mutta ei esimerkiksi McDonald's:in vessassa? Jos joku aidosti pelkää saavansa trooppisen taudin mustalta, niin ei se ole rasismia. En itse asiassa tiedä, onko mahdollista saada vessan kautta trooppisia tauteja.
:facepalm:
Vai syrjivä kommentti. Pohdippa muutama hetki, mitä Mursun DTM-viittaus tarkoittaa. Luultavasti ei tarkoita istumista DTM:ssä vessanpöntölle, vaan jotain aivan muuta toimintaa DTM:n (tai vastaavan paikan) vessassa.
Käsihygienia, nimenomaan oma sellainen, säästää monelta taudilta. Vessan tapauksessa "vaarallisinta" lienee se vessan oven kahvaan tarttuminen. Käsidesi on sekin hyvä juttu muistaa.
Eikös se toi käsihygienia toimisi myös siellä touringwagenissa?
http://ranneliike.net/
:-*
Quote from: Uuno Nuivanen on 23.01.2013, 10:28:14
Tapaus saattaa olla myös keksitty, tai ehkä näistä vain ilmoitellaan herkemmin.
Itse uskon tilanteen olevan juurikin näin, tai sitten voimakkaasti väritetty tai hieman muistettu tapahtumien kulku väärin. Toki on totta omaan kokemukseeni perustuen (totuus) ,että osa vanhemmista, ylenpään keskiluokkaan kuuluvista leideistä on toisinaan käytökseltään
pöyristyttäviä (oli pakko käyttää ilmaisua). Epäilisin ympäristötekiöillä olevan jotain tekemistä asiassa, kun osa elänyt elämänsä varakkaan miehensä edustusvaimona, tekemättä koskaan mitään työtä tai itse saavuttanut mitään, vaan ollut jopa narsistisen miehensä varjossa, jollon lady onkin uhri ja huono käytös vain purkautumis väylä.
Tarina on niin :flowerhat:-oppaasta, että on epäuskottava.
-pohjustus Abu-Hanna
-hieno leidi, eikä satunainen känniläinen
-kuuluvasti neekeri ilmaistu
-katumainen kielenkäyttö
-pöyristys
-uhri pahoittanut mielensä
-itsensä syylistämisen kautta uhriutuminen
-suomalaisten syylistäminen
Quote"Menisit saatana sinne mistä olet tullutkin. Minä en voi sietää sitä, että minun verorahoillani loisitaan täällä ja eletään kuin mitkäkin elukat."
Lauseen sisältö liian täydellistä
"homma kieltä", joka ei vaan vanhemman ladyn ilmaisutapaan istu, vaikka olisi millainen känkkäränkkä tahansa, varsinkaan rasistisen tunnekuohun vallassa rakennettuna.
Kuten aijemmin jo aihetta käsitelty
QuoteSuomi on rasistinen maa, sillä täällä asuu rasistisia ihmisiä, kuten yllä oleva tapaus todistaa.
Mikä ero
QuoteSuomilia on väkivaltainen maa, sillä siellä asuu raiskaavia ihmisiä, kuten rikostilastot todistaa.
Jos toinen kiihottaa jotakuta, niin miksi toinen ei, vai onko niin, että toisia saa kiihotella
hyvän oikean asian varjolla, ja väärin kiihottaville pekkaa-putkaa-linnaa?
Itse irtisanoudun moisesta käytöksestä ja vannon käsi vaikka millä satukirjalla, etten suorita edes verbaalisia hyökkäyksiä tavaratalojen naistenvessassa asioivia toisenvärisiä naisia/tyttöjä kohtaan :facepalm:
Asioita nähdään niin eri tavoin ja niitä käsitetään myös eri tavoin.
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=113345&c=5
Julkinen kysymys.
Kuinka paljon hyväksytympää on vaikkapa se, että muslimimies ei kättele naisen kanssa, kuin se ettei keski-ikäinen rouvashenkilö halua käyttää vessaa ulkomaalaisen jälkeen?
Yleisesti. Mitä helvettiä se kenellekään kuuluu kuka haluaa käyttää vessaa kenenkin jälkeen. Jokainen meistä tehköön arviomme ihan itse siitä, haluammeko me mennä vessaan kenenkä jälkeen vai emmekö halua.
Quote from: Ressupseeri64 on 23.01.2013, 12:17:35
Asioita nähdään niin eri tavoin ja niitä käsitetään myös eri tavoin.
http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=113345&c=5
Selkeästi on asiat kuvattu linkissä, suosittelen. :-*
Quote from: Veli Karimies on 23.01.2013, 12:19:46Kuinka paljon hyväksytympää on vaikkapa se, että muslimimies ei kättele naisen kanssa, kuin se ettei keski-ikäinen rouvashenkilö halua käyttää vessaa ulkomaalaisen jälkeen?
Tässä tapauksessa rouvashenkilö aloitti rasistisen vuodatuksen. On pakko vastata kulttuurirelativistisesti: kumpikin ele on tuomittava, mutta tuomittavampaa on toiminta, joka ei sovellu kulttuurissa yleiseen käsitykseen hyväksyttävistä käytöstavoista. Toki muslimimiehen tulisi kätellä naisen kanssa silloin, kun muslimimies oleskelee sellaisen kulttuurin piirissä, jossa naisia kohdellaan ihmisinä.
Ja totta helvetissä "vessankäyttörasismi" on sinänsä yksityisasia. Kyseinen rouvashenkilö teki siitä ihan itse, omin toimineen julkista. Ei kukaan häntä pakottanut aloittamaan rasistista vuodatusta.
SETA voisi järjestää RISTIPISSAKAMPANJAN! Erirotuiset ja "samanrotuiset" voisivat lyhentää jonoja yhteisillä pissahetkillä samaan pönttöön.
Saksassa, kuppilassa, Oktoberfestien aikaan, tuli nuori nainen miesten vessaan ja suoraan "pystybaarille". Katsoin ehkä sadasosan liian pitkään, kun hän tokaisi: Naisten puoli täynnä, vaihtoehto olisi kusta housuihin. Hyvin hoitui, specsit hänelle! 8)
Quote from: Veli Karimies on 23.01.2013, 12:19:46
Julkinen kysymys.
Kuinka paljon hyväksytympää on vaikkapa se, että muslimimies ei kättele naisen kanssa, kuin se ettei keski-ikäinen rouvashenkilö halua käyttää vessaa ulkomaalaisen jälkeen?
Yleisesti. Mitä helvettiä se kenellekään kuuluu kuka haluaa käyttää vessaa kenenkin jälkeen. Jokainen meistä tehköön arviomme ihan itse siitä, haluammeko me mennä vessaan kenenkä jälkeen vai emmekö halua.
Tuon naisen mielestä se kuului muille koska hän räksytti siitä. Minäkin olen jättänyt käyttämättä vessaa esimerkiksi sen epäsiisteyden vuoksi. En ole alkanut huutamaan siitä ympäriinsä. Joskus olen siivoojien kuittauslistaan pannut kommentin asiasta. Tuo kättelemättä jättäminen vaikka sinänsä kuvottaa ei kuitenkaan ole rasistista vaan liittyy vain sukupuoleen. Sukupuolia koskevat erot ovat meilläkin jossain määrin hyväksyttyjä - ajattelee vain niitä vessoja.
Vessarasistin rikos oli lausua ääneen mitä ajattelee.
Itse en koskaan mene metrossa tai junassa samaan vaunuun mustalaisten kanssa. Jos on pakko olla samassa tilassa, valitsen mahdollisimman kaukaisen nurkan ko kansanosasta. Huoltamon baarissa, yleisessä vessassa tms pienessä tilassa käännyn kannoillani jos kansallispukuisia on paikalla. Hyvin on yksipuolinen segregaatio toiminut, kohta 30 vuotta, eli siitä asti kun sain tappiini heimon käyttäytymisestä.
Jos joku kysyy miksei sama vessa tai kahvilan nurkka kelpaa, kerron kyllä. Vessarasisti alkoi julistaa, mikä oli tilanteeseen nähden tarpeetonta. Valinnan vapaus maassa silti vielä on.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:42:48
Quote from: etnis on 23.01.2013, 11:31:43
Kirjoittajan olisi pitänyt - jos nyt ei uskaltanut haastaa huutelijaa - esimerkiksi viestittää katseella, ettei tämä ole hyväksyttävää. Voi myös mennä samalle pöntönrenkaalle istumaan ja viestittää sillä, että olen tässä tukenasi.
Tässä oiva idea. Rasisminvastainen kampanja vessapytynrenkailla istumalla. Mutta jos tarinan lehteen kirjoittanut pelkäsi itsekin trooppisia tauteja eikä uskaltanut mennä samalle renkaalle istumaan?
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
/edit
Oikeasti keski-ikäisten naisten pitää jo alkaa varomaan niitä tauteja koska ne toivu niistä samalla tavalla kuin nuorena.
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 12:33:08
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
Ei, kyllä se vessa on ikuisiksi ajoiksi saastunut ja pitää polttaa ja rakentaa uudestaan.
Vakavammin ottaen, oletko idiootti vai trolli?
Quote from: Impivaaranilves on 23.01.2013, 12:05:00
Eikös se toi käsihygienia toimisi myös siellä touringwagenissa?
http://ranneliike.net/
:-*
Olemme uutisalueella, joten jätän kommentoimatta mitä hygieeniaa siellä HIViin liittyen pitäisi harrastaa.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:35:59
Nyt sinulta tuli syrjivä kommentti. Miksi HIV tarttuisi DTM:n vessassa, mutta ei esimerkiksi McDonald's:in vessassa? Jos joku aidosti pelkää saavansa trooppisen taudin mustalta, niin ei se ole rasismia. En itse asiassa tiedä, onko mahdollista saada vessan kautta trooppisia tauteja.
Mutta jos alkaa huutelemaan neekereistä niin se kyllä on.
Räksyttäjänainenhan oli ilmeisesti hiljaa mielipiteineen kunnes joku ihmetteli miksei hän mennyt sinne vessaan koppiin sisälle. Eli hän oli pitänyt mielipiteensä aluksi itsellään. Vasta yllytyksen jälkeen antoi palaa. Olisi ehkä kuitenkin voinut ilmaista mielipiteensä hiukan hienotunteisemmin.
Melkoinen "välikohtaus". En tiedä millaisia assosiaatioita tuo termi noin yleisesti ihmisissä herättää, mutta minun käsitykseni mukaan puhuttaessa "välikohtauksesta", liittyy juttuun joku nopea, dramaattinen käänne - mahdollisesti myös jonkinasteista väkivaltaa esim. käsirysy.
Rasistista heittoa ja typerää käytöstä en karakterisoisi "välikohtaukseksi". Kuvaa tosin tuon termin viljely tällaisessa kontekstissa aikaamme paremmin kuin hyvin. Ihan kuin koko maailma pysähtyisi siihen, että idiootti käyttäytyy idioottimaisesti myös maahanmuuttajan nähden.
Quote from: Kaptah on 23.01.2013, 12:36:22
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 12:33:08
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
Ei, kyllä se vessa on ikuisiksi ajoiksi saastunut ja pitää polttaa ja rakentaa uudestaan.
Vakavammin ottaen, oletko idiootti vai trolli?
Äläs ny. Kaikkien mustien miesten kantamien hyppykupan, kaukopartioebolan sekä posliiniputous-HIV:n tarttumisesta vessanistuimen välityksellä on maailmalta miljardeja tarinoita. ;D
Siis vakavasti ottaen vessassa käynnin yhteydessä voi käytännössä tarttua vain jokin vatsatauti hana>käsi>nenä/suu-logiikalla ja senkin voi välttää pesemällä kädet. Persihon välityksellä taudit eivät tartu. Toki jos ahteri on vereslihalla voivat muutkin pöpöt jossain epätodennäköisessä vessankäyttötilanteessa tarttua, mutta silloin tartunnansaajan kannattaa jo lotota.
Quote from: Ainokainen on 23.01.2013, 12:40:43
Räksyttäjänainenhan oli ilmeisesti hiljaa mielipiteineen kunnes joku ihmetteli miksei hän mennyt sinne vessaan koppiin sisälle. Eli hän oli pitänyt mielipiteensä aluksi itsellään. Vasta yllytyksen jälkeen antoi palaa. Olisi ehkä kuitenkin voinut ilmaista mielipiteensä hiukan hienotunteisemmin.
Ihmeellisiä oletuksia. Minulta ei kukaan ole ihmetellyt mitään koskaan vessassa ja jos ihmettelisi en vastaisi. Ainakaan alkaisi räksyttää neekereistä. En ymmärrä miksi ihmisillä on pakonomainen tarve puolustaa tätä naista. Ei tarvitse puolustaa jokaista, joka käyttäytyy jotenkin maahanmuuttokriittisellä tavalla.
Quote from: Faidros. on 23.01.2013, 12:26:51
SETA voisi järjestää RISTIPISSAKAMPANJAN! Erirotuiset ja "samanrotuiset" voisivat lyhentää jonoja yhteisillä pissahetkillä samaan pönttöön.
Saksassa, kuppilassa, Oktoberfestien aikaan, tuli nuori nainen miesten vessaan ja suoraan "pystybaarille". Katsoin ehkä sadasosan liian pitkään, kun hän tokaisi: Naisten puoli täynnä, vaihtoehto olisi kusta housuihin. Hyvin hoitui, specsit hänelle! 8)
En ole minkään sortin pervo mutta voisitko kuvailla hieman tarkemmin tuota toimitusta? Tuskin ainakaan peltiränniin kusi.
Quote from: samuliloov on 23.01.2013, 12:50:46

Valkoinen ja musta kusee yht'aikaa samaan pyttyyn, ah'tasa-arvoa!
M&M, N&N kusee yht'aikaa samaan pyttyyn ah'onnea!
Edit. Ai sä tarkoitit kai sitä O-fest juttua!? Juu, siellä oli ne miehille tarkoitetut porsliiniiset pisuaarit. Helppo homma naisellekin.
Hallitsematon haittamaahanmuutto vi***taa suomalaisia, ja se ilmenee monin rationaalisin ja irrationaalisin tavoin. Ei siinä sen kummempaa. Kannattaa muistaa asioiden mittasuhteet ja mistä oikeastaan on kysymys. Kuvatun kaltaiset reaktiot, jos epätoivottuja ovatkin, ovat mitättömän pieniä ongelmia verrattuna siihen mitä massiiviseen ylisukupolviseen ongelmaan, mitä haittamaahanmuutto Suomelle ja koko läntiselle Euroopalle merkitsee.
Quote from: Kaptah on 23.01.2013, 12:36:22
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 12:33:08
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
Ei, kyllä se vessa on ikuisiksi ajoiksi saastunut ja pitää polttaa ja rakentaa uudestaan.
Vakavammin ottaen, oletko idiootti vai trolli?
Unohdit Kaptah tuosta sen kolmannen ja todennäköisimmän vaihtoehdon, eli "vai sekä että".
"
En ole rasisti, mutta en voi istua WC-pöntölle, jos siinä on
musta mies istunut ennen minua" :facepalm:
En ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka laittavat ihonvärille tuollaista painoarvoa. Olivat nämä sitten ksenofiilejä tai ksenofobeja ja rasisteja.
Quote from: AuggieWren on 23.01.2013, 11:00:48
Quote from: M on 23.01.2013, 10:57:39
Ei ole tutkija Puuronenkaan tätä tehnyt, eikä Anna Kontula. Ovat vain kyselleet, että onhan sitä rasismia joka paikassa, onhan!
Rasisti!-Anna on Anna Rastas. Kontula on kunnostautunut prostituutiotutkijana.
Sorry, nyt meni rasismi ja huorat sekaisin.
Quote from: Aallokko on 23.01.2013, 13:05:21
Hallitsematon haittamaahanmuutto vi***taa suomalaisia, ja se ilmenee monin rationaalisin ja irrationaalisin tavoin. Ei siinä sen kummempaa. Kannattaa muistaa asioiden mittasuhteet ja mistä oikeastaan on kysymys. Kuvatun kaltaiset reaktiot, jos epätoivottuja ovatkin, ovat mitättömän pieniä ongelmia verrattuna siihen mitä massiiviseen ylisukupolviseen ongelmaan, mitä haittamaahanmuutto Suomelle ja koko läntiselle Euroopalle merkitsee.
Selkeästi on palstasta varsin suuri osa aivopestynä kuten muukin orjakansa.
Uutinen asiassa on se, että miksi täällä on tällainen uutinen ja miksi samaan aikaan muualla on uutinen se kun nimen ja kuvan kanssa esiteltävä huumediileri jäi kiinni syystä tai toisesta - vaikka sitten paikalliset oisikin siellä johtomiehinä.
Quote from: risto on 23.01.2013, 11:54:05
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:35:59
Quote from: Mursu on 23.01.2013, 11:18:26
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 11:12:59
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 09:31:18
Ei toi ole rasismia vaan pelkoa siitä että kyseisellä naisella on ollut joku trooppinen tauti?.Kuitenkin kyseessä ollut joku sairaanhoitaja joka on noiden kanssa ollut tekemisssä ja on tietoinen siitä mitä kaikkia tauteja niillä on.
Joo, kyseessä oleva nainen luultavasti pelkäsi saavansa jonkun trooppisen taudin. Oliko tämä rasismia? Ei, vaan tautien pelkoa. Mustan Afrikan aikuisista 5 %:lla on HIV. Onko rasistista vaatia mustalta HIV-testi, jos rupeaa seksisuhteeseen? Ei, se on erittäin tervettä järkeä.
HIV ei tartu vessassa ellei olla jossain DTM:ssä. Tällainen käsitys, että toiseen rotuun kuuluva on likainen tai kantaa jotain sairautta on tyypillistä rasismia. Ei sitä kannata yrittää kieltää. Muutenkin tällainen vessanirsoilu on outoa. Ei sitä tietää kuka siellä on ollut viisi minuuttia aikaisemmin.
Nyt sinulta tuli syrjivä kommentti. Miksi HIV tarttuisi DTM:n vessassa, mutta ei esimerkiksi McDonald's:in vessassa? Jos joku aidosti pelkää saavansa trooppisen taudin mustalta, niin ei se ole rasismia. En itse asiassa tiedä, onko mahdollista saada vessan kautta trooppisia tauteja.
:facepalm:
Vai syrjivä kommentti. Pohdippa muutama hetki, mitä Mursun DTM-viittaus tarkoittaa. Luultavasti ei tarkoita istumista DTM:ssä vessanpöntölle, vaan jotain aivan muuta toimintaa DTM:n (tai vastaavan paikan) vessassa.
Käsihygienia, nimenomaan oma sellainen, säästää monelta taudilta. Vessan tapauksessa "vaarallisinta" lienee se vessan oven kahvaan tarttuminen. Käsidesi on sekin hyvä juttu muistaa.
Nyt vasta tuli todella syrjivä kommentti. Vihjaatko, että DTM:n vessassa harrastetaan seksiä ilman kondomia?
Quote from: Aallokko on 23.01.2013, 13:05:21
Hallitsematon haittamaahanmuutto vi***taa suomalaisia, ja se ilmenee monin rationaalisin ja irrationaalisin tavoin. Ei siinä sen kummempaa. Kannattaa muistaa asioiden mittasuhteet ja mistä oikeastaan on kysymys. Kuvatun kaltaiset reaktiot, jos epätoivottuja ovatkin, ovat mitättömän pieniä ongelmia verrattuna siihen mitä massiiviseen ylisukupolviseen ongelmaan, mitä haittamaahanmuutto Suomelle ja koko läntiselle Euroopalle merkitsee.
Anteeksi nyt hra/rva Aallokko, mutta mitä tekemistä hallitsemattomalla maahanmuutolla oli nyt tämän asian kanssa tekemistä? Ja onko joku väittänyt, että yhden rouvan idioottimaisuus olisi jotenkin erityisen merkittävä asia?
Kyllä pieniäkin asioita tulee kyetä käsittelemään asioina ilman, että joka väliin aletaan paasaamaan jostain maailman tärkeimmästä asiasta, joka on tärkeämpi kuin kulloinkin käsittelyssä oleva asia. Esimerkiksi eurokriisistä pitäisi varmaankin jauhaa joka välissä, koska onhan se nyt paljon tärkeämpi juttu kuin jokin yksittäinen joukkoraiskaus jostain rasistisesta huutelusta puhumattakaan.
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 13:18:57
Nyt vasta tuli todella syrjivä kommentti. Vihjaatko, että DTM:n vessassa harrastetaan seksiä ilman kondomia?
En voi mitään jos Mursun esittämä vihjaus siitä, että HIV ei ole mikään hyppykuppa jota täytyisi jokaisen tummaihoisen kanssa pelätä ei uppoa kaaliin pienellä ratakiskon pyörityksellä.
Luovutan.
Enkä vihjaa, enkä ole vihjannut. Enkä ole esittänyt syrjiviä kommentteja tässä säikeessä.
Quote from: Faidros. on 23.01.2013, 13:03:24
Quote from: samuliloov on 23.01.2013, 12:50:46
Quote from: Faidros. on 23.01.2013, 12:26:51
SETA voisi järjestää RISTIPISSAKAMPANJAN! Erirotuiset ja "samanrotuiset" voisivat lyhentää jonoja yhteisillä pissahetkillä samaan pönttöön.
Saksassa, kuppilassa, Oktoberfestien aikaan, tuli nuori nainen miesten vessaan ja suoraan "pystybaarille". Katsoin ehkä sadasosan liian pitkään, kun hän tokaisi: Naisten puoli täynnä, vaihtoehto olisi kusta housuihin. Hyvin hoitui, specsit hänelle! 8)
En ole minkään sortin pervo mutta voisitko kuvailla hieman tarkemmin tuota toimitusta? Tuskin ainakaan peltiränniin kusi.
Valkoinen ja musta kusee yht'aikaa samaan pyttyyn, ah'tasa-arvoa!
M&M, N&N kusee yht'aikaa samaan pyttyyn ah'onnea!
Edit. Ai sä tarkoitit kai sitä O-fest juttua!? Juu, siellä oli ne miehille tarkoitetut porsliiniiset pisuaarit. Helppo homma naisellekin.
Joo. Oktoberfestjuttua meinasin.
Itse sain jostain pytynrenkulasta jalkasilsan nivustaipeisiin, kellään tutulla ei ollut ja missään muualla ei niin pakko on ollut tulla ko. paikasta.
Sinällään voi vapaasti valita meneekö vai ei mutta enpä itse olisi alkanut toitottamaan moista, epäilenkin että nainen on mutissut jotain siihen suuntaan että mitähän tauteja tuokin neekeri on vessaan tartuttanut ja joku kuullut melkein oikein asian ja juttu vain paisunut mielessä?
Tuskinpa kukaan ihan täysin normaali alkaa kovaan ääneen moista huutamaan?
EI VESSARASISMILLE
Tällainen tapaus tällä kertaa. Rasismia kyllä, mutta jutun pihvi on kyllä siinä, ettei jutun kirjoittaja tehnyt tilanteessa mitään, vaikka öyhöttäjänä oli vain "keski-ikäinen, varsin hienosti pukeutunut ja huoliteltu rouva". Tilanne ei ollut ilmeisesti mitenkään uhkaava, mutta siitä huolimatta kirjoittaja jäätyi täysin:
Quote.. Nyt jälkeenpäin ajateltuna minulla olisi ollut rouvalle sanottavanani enemmän kuin pari valittua sanaa, mutta häpeäkseni minun täytyy tunnustaa hämmentyneeni tilanteessa niin, etten osannut muuta kuin luikkia vähin äänin asialleni. ..
.. Myöhemmin näin hyökkäyksen uhriksi joutuneen nuoren naisen tavaratalon kahviossa istumassa varsin alakuloisen näköisenä. Mietin, oliko tämä ensimmäinen kerta, kun hän koki rasismia – vai ovatko nimitteleminen ja syrjintä kenties hänelle tuttuja juttuja.
Mieleni olisi tehnyt mennä halaamaan häntä. Olisin halunnut sanoa, että olen myös järkyttynyt rouvan sanoista enkä missään nimessä hyväksy hänen käytöstään, vaikka en saanut sanaa suustani silloin, kun totta vie olisi pitänyt. Mutta eihän jäyhä suomalainen saa aikaiseksi muuta kuin pyöritellä asioita mielessään. ..
Ja kirjoittaa sitten ne tuotoksensa nettiin tai lehtiin. Sietääkin hävetä. Jäyhäkin suomalainen voi ainakin murahtaa tarvittaessa. Pari valittua ärräpäätä tai edes vastenmielinen mulkaisu ei vaadi kovin kummoista toimintaa selkärangalta.
Toivottavasti kirjoittaja osaa toimia seuraavan kerran fiksummin.
Quote from: risto on 23.01.2013, 13:23:19
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 13:18:57
Nyt vasta tuli todella syrjivä kommentti. Vihjaatko, että DTM:n vessassa harrastetaan seksiä ilman kondomia?
En voi mitään jos Mursun esittämä vihjaus siitä, että HIV ei ole mikään hyppykuppa jota täytyisi jokaisen tummaihoisen kanssa pelätä ei uppoa kaaliin pienellä ratakiskon pyörityksellä.
Luovutan.
Enkä vihjaa, enkä ole vihjannut. Enkä ole esittänyt syrjiviä kommentteja tässä säikeessä.
Tuberkuloosi tarttuu helpommin kuin hyppykuppa ja sitä esiintyy varsinkin rikkaammilla kansoilla.
Quote from: Nikopol on 23.01.2013, 10:52:23
Rasismilla pääsee nyt lehteen helposti. Saa kaipaamaansa huomiota.
Tohtisinko kertoa siitä rasistisesta tapauksesta kun näin kahden pyhäkoululaispojan vievän koraanikoululaismuslimitytön metsään ja pakottavan suuseksiin?
Tai sen kun rasistimummo söi muslimipunkkaripojan metrolipun?
Tai sen kun rasistin aivot jäätyivät kun oli tunkenut pakastekanan pipoonsa?
Selvästikin olemme saamassa urbaanilegendojen oheen turbaanilegendoja.
Quote from: rooster on 23.01.2013, 09:48:24
Näihin rasismikokemuksiin ja-kirjoituksiin alkaa jo kyllästymään. Samaa tuubaa päivästä toiseen kuinka Suomi on rasistien maa. Ei noita kaikkia juttuja edes jaksa ottaa todesta kun muistelee junasta potkittua somalityttöä ja Abuhannan kohtaamisia Halla-ahon kanssa. Oletetaan, että tapaus on todellinen, mutta silti näen sen ihan samanlaisena juttuna kun varttuneempi naishenkilö huutelee mitä muita tahansa rivouksia. Julkisissa tiloissa ja kulkuvälineissä kuulee aina sekopäiden möykkäämistä, joka vaihtelee huoranpenikoista siihen vitun neekeriin. Mutta vain sana neekeri saa sopulit kirjoittamaan lehtiin.
Oikeasti pitäisin sitä melkeinpä myönteisenä asiana, jos Suomessa toisiaan olisi tällaista oman etnisyyden puolustamista niin suurissa määrin kuin jotkut antirasistit luulevat, koska uskoisin sellaisen ilmapiirin saavan kultamunatyyppistä porukkaa muuttamaan itsestään pois Suomesta. Mutta todellisuus on kuitenkin, ainakin sen käsityksen mukaan mitä tältä foorumilta on saanut, aivan päinvastainen, eli Suomi on erittäin vihervasemmistolainen mutta ei rasistinen maa.
Tällaiset 'rasistit' ovat oikeastaan sankareita, suomalaisuuden puolustajia. "Kansanryhmää vastaan kiihottaminen"-laki ja muut illmanismit pitäisi poistaa. Lisäksi semmoinen syrjimättömyyden vaatiminen saisi koskea vain virallisia tahoja ja riittävän suuria yrityksiä, joilla on paljon valtaa. Yksityishenkilöltä ei pitäisi vaatia suhtautumaan kaikkiin samalla tavalla, koska sellaisen pakkosuvaitsevuuden vaatiminen olisi totalitaristista ja jopa fascistista.
Anteeksi , jos kysyn tyhmiä.
Miksi tämä artikkeli on julkaistu?
Minkä takia sanomalehti katsoo itse julkaisemansa yleisönosastokirjoituksen uutisoinnin arvoiseksi ?
Quote from: törö on 23.01.2013, 13:45:25Tuberkuloosi tarttuu helpommin kuin hyppykuppa ja sitä esiintyy varsinkin rikkaammilla kansoilla.
Ja tuo oli peruste mihin? Kannattaisi käyttää sitten maskia julkisilla paikoilla, jos niin paljon muun muassa tuberkuloosia pelkää, että pitää väistää pyttyäkin:
- http://www.duodecim.fi/kotisivut/sivut.nayta?p_sivu=62458
Kasvavan venäläisturismin (Matkailun edistämiskeskus (MEK) arvioi aivan loppuvuodesta, että viime vuonna venäläisten yöpymisiä kirjattaisiin lähes 1,5 miljoonaa) vuoksi keski-ikäisen tartuntapelkoisen rouvashenkilön ja muiden kannattaisi olla myös huolissaan idästä tulevasta äkäisemmästä uhasta:
QuoteMDR-TB case-loads: WHO estimates that between 220,000 and 400,000 MDR-TB cases occur among TB cases notified in the world in 2011. About 60% of these cases occur in Brazil, China, India, the Russian Federation and South Africa alone ("BRICS" countries). ..
XDR-TB: approximately 9% of MDR-TB cases also have resistance to two other classes of drugs, or extensively drug-resistant TB (XDR-TB). As of October 2012, 84 countries had reported at least one XDR-TB case.
- http://www.who.int/tb/publications/MDRFactSheet2012.pdf
Quote.. Eteläsuomalaisella miehellä todetun keuhkotuberkuloosin aiheuttajaksi on paljastunut erittäin laajasti lääkkeille vastustuskykyinen XDR (extensively drug-resistant) -tuberkuloosibakteeri. Tämä bakteerikanta on vastustuskykyinen kaikille tuberkuloosin hoidossa käytetyille ns. ensilinjan lääkkeille ja lisäksi kahdelle toisen linjan tuberkuloosilääkkeelle. Potilasta voidaan kuitenkin hoitaa muilla harvemmin tuberkuloosiin käytetyillä lääkkeillä.
Sairastuneella, noin 50-vuotialla suomalaisella miehellä ei ole tuberkuloosille altistavia sairauksia eikä häntä ole aiemmin hoidettu tuberkuloosin vuoksi. Potilaan tuberkuloositartunnalle altistamat henkilöt on kartoitettu ja he ovat seurannassa. Tartunnan lähde ei ole toistaiseksi selvinnyt, mutta bakteerikanta viittaa Baltiasta tai Venäjältä peräisin olevaan tartuntaan. ..
- Lääkkeille erittäin laajasti vastustuskykyistä XDR-tuberkuloosia ensimmäisen kerran Suomessa (http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=29465) (THL, 11.5.2012)
Quote from: rapa-nuiv on 23.01.2013, 14:49:22
Anteeksi , jos kysyn tyhmiä.
Miksi tämä artikkeli on julkaistu?
Minkä takia sanomalehti katsoo itse julkaisemansa yleisönosastokirjoituksen uutisoinnin arvoiseksi ?
Olisiko kenties syy tässä:
Keskisuomalainen palkittiin maahanmuuttajamyönteisyydestä
Sanomalehti Keskisuomalaiselle on myönnetty YK:n rasismin vastaisena päivänä tunnustus maahanmuuttajamyönteisyydestä. Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin antaman palkinnon perusteena on maahanmuuttajamyönteisten juttujen määrän lisääntyminen.SPR:n mukaan lehti on edistänyt suvaitsevaisuutta asiantuntevilla jutuilla ja positiivisilla lehtikuvilla. Valinnassa on huomioitu myös se, että Keskisuomalainen on esitellyt maahanmuuttajia monissa arkisissa yhteyksissä. Lehdessä työskentelee lisäksi maahanmuuttajataustainen toimittaja, joka on osaltaan avartanut lehden näkökulmaa.
http://www.keskisuomalainen.com/web/index.php?id=495
Vuoden Mokuaviisi-arvonimi itse kunnianarvoiselta SPR:ltä :flowerhat:
PS. Tuo kirjoitus itse haiskahtaa provolta tai työnhakuilmoitukselta mokumediaan. Case closed.
Ihminen tuntee luonnostaan vastenmielisyyttä kehon eritteitä kohtaan, koska niiden kautta leviää erilaisia tauteja. Eritteitä varovat ihmiset ovat evoluution kuluessa pysyneet paremmin hengissä kuin huolettomasti ulosteissa kylpevät.
Tästä tuossa vessatarinassa on pohjimmiltaan kysymys. Eli joku pelkää tauteja. Onko pelkoon aihetta, en tiedä, kun en ole perehtynyt trooppisten sairauksien leviämisteihin.
HIV ei parhaan tiedon mukaan tartu vessanpytyn kautta, joten HIV:iä ei tarvitse pelätä. Mutta tokihan voisi olla jokin vielä tuntematon sairaus, joka leviää. Kun seksimatkailijat kävivät mustassa Afrikassa 1980-luvun alussa, he eivät tienneet, että tappava HIV vaanii siellä.
Quote from: rapa-nuiv on 23.01.2013, 14:49:22
Anteeksi , jos kysyn tyhmiä.
Miksi tämä artikkeli on julkaistu?
Minkä takia sanomalehti katsoo itse julkaisemansa yleisönosastokirjoituksen uutisoinnin arvoiseksi ?
Kyse on suolaamisesta (http://en.wikipedia.org/wiki/Salting_(confidence_trick)). Digimediaan pitää suoltaa kuulopuheita, anekdootteja, huhuja ja "tositarinoita" suomalaisen rasismin ilmenemisistä. Mikä tahansa tarina kelpaa, todisteita ei tarvita. Pikkulapsen tupakalla polttaminen, huntutytön junasta paiskaaminen, ventovieraiden neekeröinti - totisinta totta, siitähän on mediassa vaikka kuinka monta mainintaa! Suomi leimataan rasismin mustaksi (sic) aukoksi perstuntumalla. Rasismin ilmapiiriä lietsotaan joka mediassa.
Samaan aikaan nuivat todisteet jotka perustuvat tilastoihin, oikeudenkäyntipöytäkirjoihin ja poliisin tiedotteisiin ovat piehtarointia. Maahanmuuttajien rikollisuutta ja varsinkin raiskauksia liioitellaan. Pelkkä asioista puhuminen on rasismia.
Suvisversumi ja nuiversumi eivät kohtaa rauhanomaisesti. Ensin mainittu ei myönnä edes fysiikan lakeja elleivät ne tue agendaa.
Ei niin typerää tekoa tai asiaa näköjään olekaan etteikö sille löytyisi puolustajia hengessä "tätä se maahanmuutto teettää", "miksi tästä uutisoidaan kun Kreikka syö meidän rahat", "varmasti liioiteltua jos alkuunkaan totta". Välillä ei voi kuin ihmetellä eräiden intoa puolustaa huonoja käytöstapoja tai ihan vaan idioottimaisuuksia (puhumattakaan aivan ilmiselvästä oikeasta rasismista) sillä että puolustettava henkilö on "maahanmuuttokriittinen" tai jotenkin Persuihin linkitettävä. Ja "maahanmuuttokriittisen" kriteeri tässä yhteydessä näyttää olevan se että sanoo "neekeri" ja käyttäytyy kuin kusipää.
Quote from: rapa-nuiv on 23.01.2013, 14:49:22
Anteeksi , jos kysyn tyhmiä.
Miksi tämä artikkeli on julkaistu?
Minkä takia sanomalehti katsoo itse julkaisemansa yleisönosastokirjoituksen uutisoinnin arvoiseksi ?
Hei! Mähän pääsen lehteen ja tulen julkimoksi ja ylen palvotuksi suvispiireissä
Menen siis Itiksen veskijonoon ja odotan sen hetken, että musta mamu tulee ulos ja luovuttaa mulle istuimen. Todistaja vain mukaan.
P.S. Aina hotellihuoneen veskissä on desinfioinnista ilmoittava läpyskä! Turhaanko?
Onhan julkiset vessat joskus iljettäviä ja silloin kyllä inhottaa kun kakan loiskauttama vesipatsas huuhtelee perseen. Entäs kun istuessa kikkeli osuu vessanpöntön reunaan jossain rupubaarissa? Iik! Keksin juuri että desifiointisuihke taskussa voisi olla kätevä, voisi siivota käymälän ennen asioimista...
Uutisessa ei mainittu millainen dunkkis WC:stä pölähti vastaan, silti ääneen ei olisi kannattanut motkottaa. Mutta emmehän tiedä oliko tädin vessahätä jo sitä luokkaa että ei ollut enää täysin syyntakeinen.
Tosiaan tämä kakkakausti voi olla keksitty. Toimittaja on ollut mielipidevaikuttaja.
Tarkkaan ottaenhan koko wc istuin on rasistinen. Istuimen värihän on usein valkea tai ainakin vaaleasävyinen. Kun sellaiseen pyttyyn paskoo tai kusee niin sehän symboloi sitä että tekisi tarpeensa valkoihoisen naamalle.
Quote from: Janix on 23.01.2013, 16:21:18
Uutisessa ei mainittu
Missä uutisessa ?
Uutisessa kerrottiin ainoastaan saman lehden samassa numerossa julkaisemasta
yleisönosastokirjoituksesta .
Keskisuomalaisen yhteystiedoista
http://www.ksml.fi/yhteystiedot/yhteystiedot/969337
ei löydy alkuperäisen kirjoitelman laatinutta Nelimarkkaa. Alkuperäinen juttu on mielipidesivulla julkaistu lukijakirje
Eli tosiasiassa uutinen kuuluu:
"Lehtemme julkaisee tänään kiukkuisen yleisönosastokirjeen."
Keskisuomalainen keskittyy uraa uurtavaan tutkivaan laatujournalismiin :)
Quote from: Ajattelija2008 on 23.01.2013, 15:51:18Tästä tuossa vessatarinassa on pohjimmiltaan kysymys. Eli joku pelkää tauteja. Onko pelkoon aihetta, en tiedä, kun en ole perehtynyt trooppisten sairauksien leviämisteihin.
Ehkä rouvashenkilön mielessä sellaisetkin (paikan huomioon ottaen varsin irrationaaliset) uhkakuvat ovat leijailleet, mutta kirjoittajan kuvailemassa tylytyksessä oli kyllä kyse muustakin.
Jos jokin trooppinen tauti voisi aiheuttaa epidemiariskin WC-tiloissa maahanmuuttajataustaisesti täällä meillä, niin siitä olisi jo kuultu. Toki WC-tiloista voi oikeasti saada tauteja huonolla käsihygienialla. Vähemmän trooppisia. Hepatiitti A lienee yksi ikävimmistä:
QuoteHepatiitti A on viruksen (HAV) aiheuttama maksatulehdus, jonka vanha nimitys on tarttuva keltatauti. HAV kuuluu picornavirusten ryhmään. Hepatiitti A on yleinen ns. huonon hygienian maissa. Euroopassa hepatiitti A:n tartuntavaara on keskisuuri Turkissa, Itä-Euroopan maissa, myös Baltiassa ja Balkanilla. ..
Hepatiitti A -virusta erittyy erittäin runsaasti ulosteeseen jo viikko ennen sairauden oireita (kaksi viikkoa ennen keltaisuuden alkua) ja vielä noin viikon ajan keltaisuuden alusta. Mikäli sairastunut ei noudata hyvää käsihygieniaa virus leviää ulosteeseen kosketuksissa olleiden käsien kautta elintarvikkeisiin tai veteen, joiden välityksellä tartunta leviää edelleen. Virus voi levitä myös kosketustartuntana suoraan henkilöstä toiseen ja WC-tilojen kautta. ..
- http://www.thl.fi/fi_FI/web/infektiotaudit-fi/hepatiitti-a
Että muistakaahan pestä kätenne!
Quote from: Haplotaxida on 23.01.2013, 17:03:56

Eikös jossain täällä ollut lehtijuttu siitä ettei noiden tartuntataudeista julkisesti puhuta?.Jollain mamulla joka oli tullut afrikasta oli kaikkein tarttuvin versio tubista mutta siitä ei varoitettu muita vaan pyydettiin vain sen kavereita käymään sairaalassa tutkimuksissa.
Quote from: rapa-nuiv on 23.01.2013, 14:49:22
Anteeksi , jos kysyn tyhmiä.
Miksi tämä artikkeli on julkaistu?
Minkä takia sanomalehti katsoo itse julkaisemansa yleisönosastokirjoituksen uutisoinnin arvoiseksi ?
Pahkasikaosastoa. Kirjoittelevat toimittajat juttuja myös yleisönosastolle?
Eihän sitä tiedä vaikka tuo rouva olisi havainnut että tummaihoinen sisarensa oli muninut kultamunan sinne pöntön pohjalle eikä tohtinut huuhdella sitä viemäriin.
Onneksi kirjoittaja ei leimannut itseään rasistiksi...eikun. Jos listattaisiin asiat mitkä suomalaisista ja suomalaisten oletetuista tavoista on saanut kuulla suomalaisen median suunnalta viime aikoina niin suomen tulee olla maailman kauhein paikka kenelle tahansa. Onneksi siihen listaan ei kuulu huumorintaju ja terve itsetunto. Niillä pääsee pitkälle vaikka fantasiapaskaa sataa niskaan urakalla.
Harmillinen tapaus, mikäli pitää paikkansa. Tuliko jollekin kuitenkin yllätyksenä, että maailmassa on kusipäitä? Edustaako esimerkiksi bussissa örveltävä ja hävyttömyyksiä lateleva juoppo koko kansakuntaa? Ei taida. Kollektiivinen syyllisyys näemmä nostaa päätään varsinaisesti vasta rasistisissa tapauksissa, kuten alla oleva sitaatti hyvin todistaa.
Quote from: törö on 23.01.2013, 09:14:06
"Suomi on rasistinen, maa, sillä täällä asuu rasistisia ihmisiä," kirjoittaja sanoo.
-Kirjoittaja/freelance yhteiskuntafilosofi, 8 v.
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 17:08:54
Eikös jossain täällä ollut lehtijuttu siitä ettei noiden tartuntataudeista julkisesti puhuta?.Jollain mamulla joka oli tullut afrikasta oli kaikkein tarttuvin versio tubista mutta siitä ei varoitettu muita vaan pyydettiin vain sen kavereita käymään sairaalassa tutkimuksissa.
Googletellen en löytänyt homman sivuilta mitään uutista jostain kaikkein tarttuvimmasta tubin versiosta, jota ei muualta tavattaisi ja joka ei jostain kumman syystä ole levinnyt muualle. Yhdessä viestiketjussa mainittiin avotubi oletettuun salailuun liittyen.
Quoteavotuberkuloosi
osittain epävirallinen nimitys tarttuvassa vaiheessa olevalle tuberkuloosille eli keuhkotuberkuloosille, jossa potilaan ysköksissä on runsaasti (lähinnä yli 10000 kpl/ml) tuberkkelibasilleja.
- http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=ltt00366
Foliohattu alkaa olla siinä vaiheessa melko kireällä, jos kuvittelee THL:n pimittävän tietoa jostain sellaisesta WC-tiloissa vaanivasta eksoottisesta, joka ei hoituisi hyvällä (käsi)hygienialla. Muu uutisointi aiheen ympärillä on sitten toinen juttu.
Journalismia parhaimmillaan tämä keskisyöpäläisen toiminta. Ensin julkaistaan mielipideosastolla kirjoitus, ja sitten tätä itsejulkaistua kirjoitusta käytetään uutisen ainoana lähteenä.
Saman lailla kuin joidenkin mielipidekirjoitusten alussa on ollut maininta: "poikkeuksellisesti julkaisemme kirjoituksen nimimerkillä",
pitäisi keskisuomalaisen jutuissa olla maininta:"ei niinkään poikkeuksellisesti, julkaisemme tämän suomalaisten rasismia koskevan kirjoituksen täysin ilman mitään faktaa"
Lapsena yksi mielikirjojani oli tämä:
(http://www.risingshadow.fi/library_link/images/books/2525.jpg)
Ehkä tulevaisuudessa kerätään 2010-luvun folklorea samaan tyyliin.
"Keski-Suomessa kerrotaan että tavaratalon vessassa nainen kieltäytyi menemästä vessaan neekerin jälkeen. Pian tämän jälkeen sininen haltija vei naisen mustavalkoisella kiesillään. Tämän näki ja merkitsi muistiin talollisen rouva NN."
Itse pitäisin jos mahdollista turvallisen vähintään 50 metrin välimatkan eksotiikkaan.
http://www.google.fi/#hl=fi&tbo=d&sclient=psy-ab&q=afrikkalaiset+infektiotaudit&oq=afrikkalaiset+infektiotaudit&gs_l=serp.3...37523.44308.0.44727.14.14.0.0.0.0.336.1945.8j4j0j2.14.0...0.0...1c.1.7tF29qBPIU0&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.&fp=4cb4ab43348fc22b&biw=1628&bih=876
https://hommaforum.org/index.php?topic=70587.0
Kirjoituksesta puuttui: "...keski-ikäinen nainen, jonka olisi kevyesti voinut tönäistä vessan alle".
Tokihan inho vieraita ihmisiä kohtaan on. Ennen vieraisiin luettiin myös lihavat, köyhät ja ne, joiden vanhemmista toinen oli mielenterveyskuntoutuja. Mutta nythän heitä voi polkea maahan vapaasti, l. ovat lainsuojattomia. Nyt lain suojelemia ovat vain ulkomaalaiset.
Mutta siis itse panisin Suomen mokutuskoneiston kuokkimaan soita ja siivoamaan vähintään 5 vuodeksi ja ikuiseen virkakieltoon. Palkkansa he antaisivat suoraan mamuille, jotka myös asuvat heidän kämpissään. Heidän tilalleen virkapaikoille minä, meikäläiset ja mamut. Se ei auta, että halveksisin tänne jo päästettyjä ihmisiä, kuten tekevät keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset.
Ainiin, toimittajat kuuluvat samaan mokutuskoneistoon. Siis ei kun vaihtamaan vanhuksille puhtaita vaippoja!
Eikö nyt vapaassa maassa saa olla menemättä paskalle, jollei huvita - olivat ne perusteet sitten mitkä tahansa?
Kysyn vain.
En tiedä miksi, mutta jotenkin haiskahtaa keksityltä koko juttu. :roll:
Pitää yrittää nähdä positiiviset puolet. Tämä uutisointi "rasismista" on niin surkuhupaisaa, että viihdearvot ovat kyllä kohdallaan. "Rasismista" on tietysti haastavaa keksiä uusia merkkejä iänikuisten junatöytäisyjen ja ratikkahuuteluiden ollessa loppuun kaluttuja (ja kun ei tuolla maakunnissa ole niitä ratikoitakaan). "Ei mennyt samalla pytylle neekerin perään" osoittaa kyllä tiettyä mielikuvituksellisuutta ja luovuutta, siitä pisteet.
Mutta kaikkiaan pakko pyytää arvon medialta: vaihtakaa jo levyä, jookosta.
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.01.2013, 19:44:47
Eikö nyt vapaassa maassa saa olla menemättä paskalle, jollei huvita - olivat ne perusteet sitten mitkä tahansa?
Jopa lapsi ymmärtää, että
-niitä perusteita on kovin epäkohteliasta toitottaa ääneen
-perusteet ovat idioottimaiset.
En pidä itsekään tätä minään kohtuuttomana tragediana tai osoituksena Suomen läpirasistisuudesta, mutta on typerää leikkiä typerää. Jos taas ei pidä siinä mitään ihmeellistä että toitottaa julkisella paikalla ettei suostu menemään neekerin perässä vessaan ja neekerit vaan loisii meidän rahoilla, lienee syytä pysyä kotona.
Kovasti epäillään juttua keksityksi. Voi olla tai voi olla olematta. Rasistisia idiootteja on kuitenkin olemassa, joten voi tuo olla tottakin. Onhan tässäkin ketjussa jo nähty, ettei tuossa käytöksessä jonkun mielestä ole mitään omituista.
Quote from: Aallokko on 23.01.2013, 19:59:40
"Ei mennyt samalla pytylle neekerin perään" osoittaa kyllä tiettyä mielikuvituksellisuutta ja luovuutta, siitä pisteet.
Mitenkähän luoviin toimenpide-ehdotuksiin tämä johtaa?
Riittääkö, jos säädetään laki, joka velvoittaa sakon uhalla menemään samalle pytylle, vai panostetaanko ennemmin ennaltaehkäisevään koulutukseen esim. peruskouluissa? Koulutetaanko 100 000 ammattiyhdistysaktiivia argumentoimaan samalle pytylle istumisen hyödyllisyydestä?
Quote from: Aallokko on 23.01.2013, 19:59:40
Pitää yrittää nähdä positiiviset puolet. Tämä uutisointi "rasismista" on niin surkuhupaisaa, että viihdearvot ovat kyllä kohdallaan. "Rasismista" on tietysti haastavaa keksiä uusia merkkejä iänikuisten junatöytäisyjen ja ratikkahuuteluiden ollessa loppuun kaluttuja (ja kun ei tuolla maakunnissa ole niitä ratikoitakaan). "Ei mennyt samalla pytylle neekerin perään" osoittaa kyllä tiettyä mielikuvituksellisuutta ja luovuutta, siitä pisteet.
Mutta kaikkiaan pakko pyytää arvon medialta: vaihtakaa jo levyä, jookosta.
On jäänyt vessahuumorin asteelle kirjoittaja, eipä kait siinä muuta. Kaippa noille joku maksaa tuollaisista kirjoituksista ja moraalittomina sitten niitä suoltavat, vaan miten kehtaa kukaan tuollaista ammattia valita?
Ennen kait oli ihan aitoa uskoa sosialismiin kun kilvan neuvostoliittoa ylistivät, mutta tämä uusi suuntaus ei vaikuta aidolle.
Quote from: jmk on 23.01.2013, 20:05:14
Quote from: Aallokko on 23.01.2013, 19:59:40
"Ei mennyt samalla pytylle neekerin perään" osoittaa kyllä tiettyä mielikuvituksellisuutta ja luovuutta, siitä pisteet.
Mitenkähän luoviin toimenpide-ehdotuksiin tämä johtaa?
Riittääkö, jos säädetään laki, joka velvoittaa sakon uhalla menemään samalle pytylle, vai panostetaanko ennemmin ennaltaehkäisevään koulutukseen esim. peruskouluissa? Koulutetaanko 100 000 ammattiyhdistysaktiivia argumentoimaan samalle pytylle istumisen hyödyllisyydestä?
Omat ja paremmat kaupat, vessat, koulut jne.? Johan sitä ruotsalaisillakin on omat koulut ja terveyskeskukset, pitää saada myös muille ryhmille?
Oviin lappu että ei pottuneniä!
Quote"Se osoitti, että Abu-Hanna oli enemmän kuin oikeassa"
Epic suvakki-fail.
Minä puolestani aukaisin kohteliaasti oven naapurin mustalle naiselle viime viikolla kun yhtä aikaa tulimme samaan rappukäytävään. "Se osoitti että Apurahanna oli enemmän kuin väärässä".
Peruskoulujen urheilutunneille pitäisi pikemmiten ympätä ainoan oikean ulostamistavan opettelu. Liian kauan, vailla globaaleja vaikutteita, suomalaiset ovat istuneet "pöntöllä" ratkomassa ristisanatehtäviä. Toimituksen jälkeen on sitten haparoitu paperirullasta anuksen puhdistamiseen riittävä määrä Serlachiuksen perikunnan hyvinvointia jatkavaa tuotetta.
Olemme siirtymässä uuteen aikaan. Lastemme, ollakseen yhteiskuntakypsiä, tulee opetella ulostamistoimet Profeetan määrittelemällä tavalla.
Liikuntakoulutuksen alalla se merkitsee opetuksen painottumista kahdella jalalla tyhjiön päällä seisomiseen. Toiminnon opettelu ei ole suinkaan helppoa. Tahkopään koulussa, joka on toiminut opetusministeriön määrittelemän uuden urheilun edelläkävijänä, muuan lukiolainen suistui pää edellä pisuaariin tasapainon yllättäen pettäessä. Hän säilytti kuitenkin jo vakiintuneen voimistelu -ja urheilunumeronsa kuutosessa, huolimatta koulun maahanmuuttajaosion voimakkaista vastalauseista, kiitos opetusministeri Gustafssonin tarmokkaan sovittelupanoksen.
Eli: sopeutuminen on yhdensuuntainen väylä.
Quote from: IMMane on 23.01.2013, 17:19:05
Onneksi kirjoittaja ei leimannut itseään rasistiksi...eikun. Jos listattaisiin asiat mitkä suomalaisista ja suomalaisten oletetuista tavoista on saanut kuulla suomalaisen median suunnalta viime aikoina niin suomen tulee olla maailman kauhein paikka kenelle tahansa. Onneksi siihen listaan ei kuulu huumorintaju ja terve itsetunto. Niillä pääsee pitkälle vaikka fantasiapaskaa sataa niskaan urakalla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että mitään "suomalaisuutta" ei ole olemassa, Suomessa ei ole mitään yhtenäiskulttuuria ja kaiken lisäksi Suomi on ruotsalainen.
Onko tämä nyt sitten sitä sarkastista veskihuumoria?
Mitä rasismia siinä on jos ihminen suojelee itseään epäsiisteistä ihmisistä mahd. tarttuvilta taudeilta tai satiaisilta?
Oletteko asuneet lähi-idässä ja nähneet ne tavat? Minä olen. Vahvakaan hajuvesi ei korvaa pesuvettä.
Quote from: Taimi on 23.01.2013, 21:42:28
Mitä rasismia siinä on jos ihminen suojelee itseään epäsiisteistä ihmisistä mahd. tarttuvilta taudeilta tai satiaisilta?
Oletteko asuneet lähi-idässä ja nähneet ne tavat? Minä olen. Vahvakaan hajuvesi ei korvaa pesuvettä.
http://life-tastes-good.blogspot.fi/ (http://life-tastes-good.blogspot.fi/)
QuoteReikäkokemuksia
Seuraavassa postauksessa syvennytään tarkemmin ihmisen perustarpeeseen eli ulostamiseen. Jos olet herkällä tuulella tai muuten (paska) ei kiinnosta, niin hyppää suosiolla tämä teksti yli.
Vessassa käyminen on sen verran mielenkiintoinen elämys Intiassa, että ajattelin pyhittää sille ihan oman postauksen. Intiassahan harvoin näkee länsimaalaisia vessoja, lukuunottamatta ehkä parempia hotelleja, guesthouseja tai lentokenttää. Alkuun vessassa asioiminen tuntui hieman epämukavalta, mutta tässä reissun aikana vessatekniikan parantuessa asioiminen on itseasiassa ollut erittäin mukavaa.
Vessa on siis lattiassa oleva reikä, jonka ympärillä on jaloille paikat. Seuraava reikävessa ohjeistus on suoraan Madventuresin "Kansainvälisen seikkailijan oppaan" kirjasta, minkä tekniikan mukaan itsekin on tullut toimittua.
1. Asetu reiän yläpuolelle seisomaan haara-asentoon ja aseta jalat niille kuuluville paikoille.
2. Laske raappahousut kinttuihin.
3. Asetu suolen suoristavaan syväkyykkyyn. Laske kaapelisi rauhallisesti porsliinille - tai pahimmassa tapauksessa - laukaise räjähtävä varpusparvi.
4. Kun olet lopettanut paskantamisen, avaa vesihana ja täytä huljukuppi.
5. Muodosta vasemmasta kämmenestäsi malja. Ota huljukuppi oikeaan käteesi ja kaada kämmenmaljasi täyteen vettä.
6. Vie kämmenmalja berberillesi ja huljuta. Toista toiminto kunnes viimeinenkin scheissenmuru irtoaa.
7. Nouse syväkyykystä ja vedä housut jalkaan. Tutki roppongin määrä ja laatu. Silmämääräinen tutkimus riittää.
8. Huuhtele pönttö kaatamalla kärpän päälle sammiollinen vettä tai uusimmissa malleissa vedä hanasta.
9. Pese kätesi huolellisesti saippualla tai lipeällä. Hinkkaa eritoten ribbentropin myrkyttämää vasenta kättä. Poistu eriöstä joko huojentuneena tai huolestuneena.
(Lähde: Madventures Kansainvälinen seikkailijan opas, Johnny Kniga 2007.)
Alkuun vaikeimmalta tuntui huljuttelu. Tuntui, että miten sillä koskaan pystyy pesemään niin, että kaikki vaatteet eivät ole episodin jälkeen litimärät!!! Mutta huljutteluunkin kuuluu sama sääntö,"kohtuus kaikessa", eli pieniä määriä vettä kerrallaan. Vasemman käden käyttö tuntui myös alkuun hankalalta, mutta nyt sekin tulee jo automaattisesti. Ja kaiken kaikkiaan voin sanoa, että syväkyykky on ehkä parhain tapa toimittaa tarpeitaan. Reisilihaksetkin saavat olla ihan rentoina, ja peräsuoli on todellakin optimissa asennossa. Reikäkokemuksten jälkeen on kyllä alkanut arvostamaan vessapaperia aivan uudella tavalla, mutta sen käyttö voi tuntua kuitenkin melko oudolta sitten Suomessa!!!!
Selvisikö pystyikö tämä keski-ikäinen nainen asioimaan samassa tavaratalossa ?
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 12:33:08
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
Tolla asenteella ei varmaan kannata käydä julkisissa vessoissa ylipäänsä. Sama ohje tietty alkuperäisen kirjoituksen mainitsemalle henkilölle (jos kirjoitus nyt oli tosi). Säästäisi muidenkin jonotusaikaa sillä kun kävisi vaan kotonansa.
Quote from: Rastafari on 23.01.2013, 22:07:32
Reikäkokemuksia
Tästä on toki olemassa myöskin useimpien tuntema kotimainen talvinen versio eli kyykkypaska.
Kyykkyyn, paskalle, lumella pyyhitään ja lunta paskan päälle.
Quote from: Oami on 23.01.2013, 22:25:46
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 12:33:08
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
Tolla asenteella ei varmaan kannata käydä julkisissa vessoissa ylipäänsä. Sama ohje tietty alkuperäisen kirjoituksen mainitsemalle henkilölle (jos kirjoitus nyt oli tosi). Säästäisi muidenkin jonotusaikaa sillä kun kävisi vaan kotonansa.
Ja tosi vainoharhaisille voisi kertoa, että huoltomiehellä on uusi appari joka testaa kämppien vessoja asukkaiden poissa ollessa, että onko kondiksessa kanssa.
Jostain sampiasta tai niiltä kulmin se tais olla...
Mielenkiintoista että yksittäinen mielipidekirjoitus uutisoidaan noinkin näyttävästi. Kuka tarkistaa tapahtumien todenperäisyyden, vaikka se mokuttaja-mediaa tuskin kiinnostaa. Pääasia on että "rasismia, rasismia!" saadaan huutaa pääpunaisena otsikoissa. Jutun kruunaa tietysti ohessa oleva lukijagallup: "Onko Keski-suomessa rasismia?" :roll:
Quote from: Oami on 23.01.2013, 22:25:46
Quote from: Melbac on 23.01.2013, 12:33:08
Menisitkö itse istumaan sille renkaalle istumaan paljain persein jos sua ennen joku musta mies afrikasta olisi käynyt kusella/paskalla siellä?.:D
Tolla asenteella ei varmaan kannata käydä julkisissa vessoissa ylipäänsä. Sama ohje tietty alkuperäisen kirjoituksen mainitsemalle henkilölle (jos kirjoitus nyt oli tosi). Säästäisi muidenkin jonotusaikaa sillä kun kävisi vaan kotonansa.
Niin no, kyseisellä asenteella varustettu henkilö ei pysty edes poistumaan kotoaan. Aina voi olla ovenkahva, kynä tahi sanomalehti, johon "neekeri" on voinut jättää saastaisen tautisen jälkensä tai muuta vastaavaa umpirasistista houretta.
Miksi ottaa riski jos sen voi välttää ?
http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=9030
Quote from: Marko M on 23.01.2013, 22:47:24

Ei se riski ole yksittäisestä neekeristä kiinni. Jos haluat välttää tartuntataudit, on syytä alkaa asumaan kuplassa ja olemaan eristyksissä kaikista ihmisistä kaikkien kuviteltavissa olevien kontaktien suhteen. Voihan sitä muuttaa etelänavalle tms.
Quote from: Blanc73 on 23.01.2013, 22:37:18
Jutun kruunaa tietysti ohessa oleva lukijagallup: "Onko Keski-suomessa rasismia?" :roll:
Ilmeisesti jokiu pystyy olemaan myös sitä mieltä, että Keski-Suomi on täysin rasismista vapaa vyöhyke. Ei ensimmäistäkään rasistiseksi laskettavaa mielipidettä kenelläkään. Hämmästyttävää.
Forgetaboutit 'bout the woman who says "neekeri". Kukkamultakin on nykyään monikulttuurista. (http://yle.fi/uutiset/kymmensenttinen_jokiliero_kurkki_wc-pontossa_-_tuttu_naky/6441490)
Tärinää kukkahattuun, muistakaa kurkistaa pönttöön ennen kuin istutte! ;D
Quote from: AuggieWren on 23.01.2013, 22:53:20
Quote from: Marko M on 23.01.2013, 22:47:24
Miksi ottaa riski jos sen voi välttää ?
http://www.pshp.fi/default.aspx?contentid=9030
Ei se riski ole yksittäisestä neekeristä kiinni. Jos haluat välttää tartuntataudit, on syytä alkaa asumaan kuplassa ja olemaan eristyksissä kaikista ihmisistä kaikkien kuviteltavissa olevien kontaktien suhteen. Voihan sitä muuttaa etelänavalle tms.
Tässä on kysymys todennäköisyydestä eikä rasismista. On aivan selvää että suurempi osuus afrikkalaisista kuin suomalaisista on tarttuvien ja vaarallisten tautien kantajia.
Quote from: MW on 23.01.2013, 23:10:13
Forgetaboutit 'bout the woman who says "neekeri". Kukkamultakin on nykyään monikulttuurista. (http://yle.fi/uutiset/kymmensenttinen_jokiliero_kurkki_wc-pontossa_-_tuttu_naky/6441490)
Tärinää kukkahattuun, muistakaa kurkistaa pönttöön ennen kuin istutte! ;D
Niin joo, mutta jos tarkemmin aihetta tutkii, niin joutuukin
purkista pönttöön ja palataan lähtöpisteeseen eli razizmi, sillä:
Aasialainen jokiliero kotiutui Suomen viemäristöönhttp://yle.fi/uutiset/aasialainen_jokiliero_kotiutui_suomen_viemaristoon/6440021 (http://yle.fi/uutiset/aasialainen_jokiliero_kotiutui_suomen_viemaristoon/6440021)
Quote from: Marko M on 23.01.2013, 23:14:49
Tässä on kysymys todennäköisyydestä eikä rasismista. On aivan selvää että suurempi osuus afrikkalaisista kuin suomalaisista on tarttuvien ja vaarallisten tautien kantajia.
Tällä asenteella Jyväskylä ei tätä nykyä ole oikea paikka asua eikä varsinkaan käydä julkisessa vessassa.
Jos rouva olisi tullut vessaan vaikka viisi minuuttia myöhemmin, hän olisi ehkä mennyt siihen samaan koppiin jossa tämä tumma nainen oli ollut, eikä hän vieläkään tietäisi sitä.
Quote from: Lahti-Saloranta on 23.01.2013, 17:01:56
Tarkkaan ottaenhan koko wc istuin on rasistinen. Istuimen värihän on usein valkea tai ainakin vaaleasävyinen. Kun sellaiseen pyttyyn paskoo tai kusee niin sehän symboloi sitä että tekisi tarpeensa valkoihoisen naamalle.
Armeijassa ollessani kasarmin wc-istuimet olivat mustia. Yksi tuttuni kertoi syventäneensä väriä kenkälankilla.
Sananvapaus=Oikeus ilmaista mielipiteensä julkisesti ilman pelkoa joutua kärsimään mielipiteensä vuoksi. Tämä siis niille, jotka vaativat mielipiteensä ilmaisseen rankaisemista.
Quote from: Oami on 24.01.2013, 00:12:19

Tieto lisää tuskaa!
Quote from: Sikanez on 25.01.2013, 11:39:49
Quote from: Lahti-Saloranta on 23.01.2013, 17:01:56
Tarkkaan ottaenhan koko wc istuin on rasistinen. Istuimen värihän on usein valkea tai ainakin vaaleasävyinen. Kun sellaiseen pyttyyn paskoo tai kusee niin sehän symboloi sitä että tekisi tarpeensa valkoihoisen naamalle.
Armeijassa ollessani kasarmin wc-istuimet olivat mustia. Yksi tuttuni kertoi syventäneensä väriä kenkälankilla.
Aijemmin kasarmien pytyt olivat valkoisia, eikä niillä ollut ovia, koska varkauksia ei juurikaan tapahtunut. Sitten mustat istuinrenkaan ylestyivät ja ovetkin ilmestyivät, ettei ketään loukkaannu mustaan pohjattomaan reikään paskomisen näkemisestä. Varkaustapausten yleistymisestä ei ole esittää linkkejä tai vinkkejä
Quote from: Rastafari on 23.01.2013, 23:16:28
Aasialainen jokiliero kotiutui Suomen viemäristöön
Tämähän on tiedetty jo pitkän aikaa! Mutta miten saataisiin kotoutettua myös Afrikkalaiset ja Lähi-Idän lierot?
Ei pidä yliarvioida suomalaistenkaan viranomaisten mahdollisuuksia
Olen aikoinaan lähi-idässä asioinut tuollaisilla jalanjälkipytyillä.
Mikä ihmeen vesi? Desinfioimisaine? Mulla oli aina oma vessapaperirulla laukussa.
Quote from: Kaptah on 23.01.2013, 20:02:30
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.01.2013, 19:44:47
Eikö nyt vapaassa maassa saa olla menemättä paskalle, jollei huvita - olivat ne perusteet sitten mitkä tahansa?
Jopa lapsi ymmärtää, että
-niitä perusteita on kovin epäkohteliasta toitottaa ääneen
-perusteet ovat idioottimaiset.
En pidä itsekään tätä minään kohtuuttomana tragediana tai osoituksena Suomen läpirasistisuudesta, mutta on typerää leikkiä typerää. Jos taas ei pidä siinä mitään ihmeellistä että toitottaa julkisella paikalla ettei suostu menemään neekerin perässä vessaan ja neekerit vaan loisii meidän rahoilla, lienee syytä pysyä kotona.
En lukenut koko ketjua joten voi olla toistoa. Voisiko olla että rouva tai joku läheisensä oli aiemmin saanut kokea kulttuurillista rikastumista jonkun neekerin kanssa? Tyyliin raiskaus, ryöstö, pahoinpitely, ei-toivottu seksuaalinen lähentely, huorittelu, rasistiksi nimittely tmv.
Tuontyylinen rikastuminen monesti vähentää suvaitsevaisuutta rikastuksen tarjonneen viiteryhmää kohtaan vaikka heillä ei tapahtuneeseen mitään osaa olisikaan.
Epäillä kyllä sopii että koko vessakausti on fiktiota, tai vahvasti liioiteltu. Näistä ilmoitetaan herkemmin.
Quote from: haermae on 25.01.2013, 17:51:58

Vahvasti liioiteltu fiktio, joka on ilmoitettu herkemmin
Quote from: AcastusKolya on 25.01.2013, 12:25:54
Sananvapaus=Oikeus ilmaista mielipiteensä julkisesti ilman pelkoa joutua kärsimään mielipiteensä vuoksi. Tämä siis niille, jotka vaativat mielipiteensä ilmaisseen rankaisemista.
Liittyvätkö nuo vaatimukset mitenkään tähän ketjuun?
Tässä ketjussa kai on lähinnä henkilöstä riippuen:
A) pidetty lehtijutun mainitsemaa naista idioottina
B) puolustettu mainittua naista idioottimaisin perustein
C) ihmetelty, mitä puolusteltavaa naisen touhuissa on ja että kuinka idioottimaisia tempauksia pitäisi tehdä, ettei niille löytyisi yhtään B-kohdan selittelijäpuolustelijoita Hommasta
ja
D) valitettu, että tällaisesta aiheesta keskustellaan, vaikka maailmanloppu 12/2012, ilmastonmuutos, eurokriisi, nälänhädät ja putous 2013 ovat kaikki niin paljon tärkeämpiä aiheita
E) epäilty tapauksen todenperäisyyttä
Sananvapauden käytöstä seuranneet tuomiovaatimukset ovat ainakin itselläni menneet ohi silmien.
Ps. tuo "kärsimään mielipiteensä vuoksi" on hyvin epämääräinen ilmaisu. Itse rajaisin, että sananvapauden käytöstä ei saisi tulla lakituvan ja/tai viranomaismielivallan kautta sanktioita (pl. yllytykset rikoksiin & yksilöön kohdistuvat kunnianloukkaukset yms. henkiset pahoinpitelyt). Jollain tasolla varmaan kuka tahansa joutuu kärsimään tehtyään mitä tahansa hyvin idioottimaista muiden nähden.
Quote from: haermae on 25.01.2013, 17:51:58
En lukenut koko ketjua joten voi olla toistoa. Voisiko olla että rouva tai joku läheisensä oli aiemmin saanut kokea kulttuurillista rikastumista jonkun neekerin kanssa? Tyyliin raiskaus, ryöstö, pahoinpitely, ei-toivottu seksuaalinen lähentely, huorittelu, rasistiksi nimittely tmv.
Joo, luultavasti tämä neekerinainen oli raiskannut tämän rouvan tai jonkun tämän rouvan läheisen vartti tai pari takaperin.
Ja luultavasti näiden raiskausten, ryöstöjen ja pahoinpitelyjen yms. taustalta voidaan 100% samalla tavalla (kuoliaaksi)ymmärtää olevan hirveän rassistiset kohtaamiset kantasuomalaisen kanssa.
Jos tapaus oli totta (mitä se luultavasti oli, hulluja riittää), ei mamman toiminnalle löytynyt mitään puolusteltavaa. Tuo seliseli ja ehkä-taustalla-ikävät-kokemukset -puolustelu on täysin naurettavaa. Ikävät kokemukset tai ei, ei oikeuta toimimaan tuolla tavalla toisten ihmisten kanssa.
Itse epäilen, kuten moni muukin täällä, että rouva on pikkuisen tissutellut -- kuten moni vanhempi ihminen nykyään säännöllisesti -- tai on muuten vaan latvasta lahompi tapaus.
Quote from: Ystävä on 23.01.2013, 10:10:59
Rasistista ja etenkin moukkamaista käytöstähän tuo.
Äärisuvaitsevainen menee varmaan niekerlän jälkeen hyyskään ja nuolee niin lattian kuin vessanpöntönkin. Ihan vaan saadakseen eksoottista värinää kitalakeensa.
Quote from: Ano Nyymi on 25.01.2013, 22:55:39
Quote from: Ystävä on 23.01.2013, 10:10:59
Rasistista ja etenkin moukkamaista käytöstähän tuo.
Äärisuvaitsevainen menee varmaan niekerlän jälkeen hyyskään ja nuolee niin lattian kuin vessanpöntönkin. Ihan vaan saadakseen eksoottista värinää kitalakeensa.
Kyllä varmaan tuollaisiakin fetissejä on. Annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan!