Quote
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Yleisradion aamutelevisiossa kansanedustaja James Hirvisaaren kohun aiheuttanutta blogikirjoitusta.
Soini tuomitsee Hirvisaaren kirjoituksen raiskauksista tiettyjen kulttuurien "geneettisenä tai kulttuurigeneettisenä" ominaispiirteenä.
–En sanoisi itse näin. Tuntuu siltä, että joillekin tämä blogikirjoittelu on geneettinen kansanhuvi, Soini sanaili.
Puolue ei ole asettamassa Hirvisaarelle seurauksia kirjoituksen vuoksi. Asiasta kysyttäessä Soini vastasi, ettei hän ole "kenenkään nettivahti".
–Mutta mä toivoisin – niin Jamekselle kuin muillekin – että he miettisivät sen oman sananvapautensa ohella mitä on tiimipelaaminen ja mitä on esimerkiksi se, että asetaan Kaj Turunen, Pirkko Ruohonen-Lerner tai minut kommentoimaan tällaisia asioita, Soini sanoi.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/56552-timo-soini-ylelle-miettikaa-james-ja-muut
Timppa summasi asiantilan aika hyvin 8)
Pakkoko sitä on maailman asioita kommentoida jotka eivät suoraan liity omaan työhön. Henkilö on kirjoittanut asian. Jos roskalehdistön tonttu tivaa kommenttia, ohjatkaa kirjoittajan luo. Jokainen kirjoittaja vastaa itse sanoistaan.
Ruohopää on mennyt kommentoimaan asioita tavalla jonka seurauksena on sotkeutunut toisten ihmisten puheisiin. Se on tyhmää mutta Ruohosta.
Quote from: siviilitarkkailija on 23.01.2013, 08:48:56

"Möläyksen" kommentointi taitamattomasti voikin olla oikea möläys? Silloin lähdetään pelaaman median peliä, ja vahvistetaan vääristellyn tapahtumakuvan uskottavuutta.
"Kun Simo Toinikin sanoi..."Kuivaharjoittelua:
Kysyjä: "Hra Puolueen Puheenjohtaja, eräs teitin edustaja sanoi..."
Vastaus: "Mielenkiintoista, kertokaa lisää? Mitä hän oikeastaan sanoi?"
Kysyjä: "..."
Vastaus: "Hei minäkin osaan lukea blogeja netistä. Ei se ihan noin mennyt. Onko toimittajalla muuta?"
Kysyjä: "Puolueenne kansanedustaja ... on nähty taas baaritiskin ääressä tuoppi kädessä..."
Vastaus: "Kuule Helsinki on pieni paikka, ja muistan nähneeni toimittajan baarissa toiseenkin kertaan. Jospa .... joi vissyä niinkun tekin ilmeisesti aina teette??"
Kysyjä: "Kansanedustaja ... sai nyt tuomion kansanryhmän kiihottamisesta. Miten kommentoitte?"
Vastaus: "Suomessa tuomiovalta ja lainsäädäntövalta ovat erotetut toisistaan, enkä siis poliitikkona voi mennä sorkkimaan tuomarien reviirille. Me eduskunnassa teemme lainsäädäntötyötä ja käräjillä tuomitaan. Lyhyt valtiopin peruskurssi tekisi toimittajalle hyvää?"
Hyvin sanottu: blogikirjoittelu on geneettinen ominaispiirre. Eli jokainen tekee sitä mitä luonto käskee. Joillakin se on bloggaaminen, joillakin raiskaaminen.
Quote from: Nikopol on 23.01.2013, 09:30:15
Hyvin sanottu: blogikirjoittelu on geneettinen ominaispiirre. Eli jokainen tekee sitä mitä luonto käskee. Joillakin se on bloggaaminen, joillakin raiskaaminen.
Jos blogikirjoittelu on geneettinen erityispiirre, niin eikö silloin blogikirjoittelusta rankaiseminen ole rasistisin perustein tapahtuvaa syrjintää? :flowerhat:
Jos raiskaaminen hyväksytään geneettiseksi ominaispiirteeksi, raiskaamisen tuomitseminen muuttuu rasismiksi.
^ Siksipä tuomittujen joukkoraiskaajien nimien julkistaminen onkin toimittajien mielestä suurempi rikos kuin itse joukkoraiskaus. Nimien julkistaminen on rasismia, joukkoraiskaus kulttuuria.
Quote from: Del Monte -mies on 23.01.2013, 09:23:32
"Möläyksen" kommentointi taitamattomasti voikin olla oikea möläys?
Hyvin sanottu. Muutamaan kertaan minusta persujen johtohahmot ovat teoillaan tai lausahduksillaan potkineet palloa pahanpäiväisesti omaan maaliin. Käsky erottaa Helena Eronen tulee ainakin mieleen.
Tuo Turunen vaikuttaa fiksulta tyypiltä. James voisi sen sijaan relata jo niiden raiskausjuttujensa kanssa.
Maahanmuuttopolitiikkaa voi arvostella muullakin kuin bottom feeder-retoriikalla.
Quote from: James HirvisaariIntiassa 24% miehistä tunnustaa raiskanneensa. Mutta Etelä-Afrikassa 28% miehistä on raiskaajia. Huimia lukuja, mutta ovatkohan todelliset lukemat vieläkin suurempia? Voidaanko noilla prosenteilla jo puhua geneettisestä *) ominaispiirteestä?
Quote from: James HirvisaariPitäisikö noita alkukantaisten viettiensä vallassa olevia raakalaisia jotenkin ymmärtää ja heidän tekonsa hyväksyä? Mielestäni heidät ja heidän rikolliset tekonsa ja rikollinen viidakkokulttuurinsa pitää tuomita ankarasti. Mutta nuo prosenttiluvut ovat valtavia - pitäisi todellakin puhua jo geneettisestä (tai kulttuurigeneettisestä) ominaispiirteestä, koska (joukko)raiskailu näyttää olevan sillä suunnalla maan tapa ja jopa kansanhuvi.
Soini kommentoi, ettei itse sanoisi näin. Miten ne sanat sitten tulisi asettaa?
Mikä noissa lauseissa laukaisee toimittajien selkäydinreaktion ja/tai julkisen pöyristymisen?
Pidän koko tapausta naurettavana herkkänahkaisuutena. Täysin asiallinen kirjoitus edustaja Hirvisaarelta.
Quote from: siviilitarkkailija on 23.01.2013, 08:48:56
Ruohopää on mennyt kommentoimaan asioita tavalla jonka seurauksena on sotkeutunut toisten ihmisten puheisiin. Se on tyhmää mutta Ruohosta.
Ruohonen-Lerner ei nähtävästi ole oppinut medianhallinnasta mitään. Sampo Terhon johtaman talouspolitiikkaryhmän kannanottoon olisi voinut vastata vaikka tähän suuntaan:
"Kyseessä ei ole valmis toimintasuunnitelma vaan työryhmän tekemä kannanotto. On hyvä että kentältä tulee näihin palautetta, sitenhän demokratian kuuluukin toimia. Kantamme muodostuu myös annetun palautteen mukaan."
Sen sijaan R-L tekee taas juuri sen mitä perussuomalaisvastainen toimittaja toivoo, eli tarttuu täkyyn (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/01/1695319/ruohonen-lerner-perussuomalaiset-sanoutuu-jyrkasti-irti-terhon-ehdotuksesta) ja
sanoutuu jyrkästi irti.
Quote from: Sami Aario on 23.01.2013, 10:08:56Sen sijaan R-L tekee taas juuri sen mitä perussuomalaisvastainen toimittaja toivoo, eli tarttuu täkyyn (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/01/1695319/ruohonen-lerner-perussuomalaiset-sanoutuu-jyrkasti-irti-terhon-ehdotuksesta) ja sanoutuu jyrkästi irti.
Ihanteellisessa maailmassa toki näin, mutta tällä hetkellä puolueen sisäinen valtataistelu menee kaiken muun mahdollisen edelle. Terho haluaa luoda selkeää, uutta, kapeampaa kuvaa puolueesta, mutta kun Soini pyrkii edelleen haravoimaan myös vasureiden apajilta, niin tulos näkyy, sitten Pirkon nykyisessä toiminnassa.
"koska (joukko)raiskailu näyttää olevan sillä suunnalla maan tapa ja jopa kansanhuvi."
olisiko tuo sivulause nyt se vihervasuriroskamedian kiinnekohta?
Se, että % osuudet raiskauksista ovat korkeat, ei se mitään, mutta tuo yksi sivulause on se JUTTU. Minusta Jameksella on sananvapaus. Mutta koska Suomi on täynnä idiootteja ja aikamme on sairas niin James voisi puhua kuin lapsille...
Quote from: ElenaDaylights on 23.01.2013, 08:43:42
Timppa summasi asiantilan aika hyvin 8)
No joo. Jameksen kirjoitus oli kärkevä mutta asiallinen. Mieleen tulee vain se, onko noita pakko kirjoittaa säännöllisin väliajoin.
Quote from: Del Monte -mies on 23.01.2013, 09:23:32
Kuivaharjoittelua:
Kysyjä: "Hra Puolueen Puheenjohtaja, eräs teitin edustaja sanoi..."
Vastaus: "Mielenkiintoista, kertokaa lisää? Mitä hän oikeastaan sanoi?"
Kysyjä: "..."
Vastaus: "Hei minäkin osaan lukea blogeja netistä. Ei se ihan noin mennyt. Onko toimittajalla muuta?"
Kysyjä: "Puolueenne kansanedustaja ... on nähty taas baaritiskin ääressä tuoppi kädessä..."
Vastaus: "Kuule Helsinki on pieni paikka, ja muistan nähneeni toimittajan baarissa toiseenkin kertaan. Jospa .... joi vissyä niinkun tekin ilmeisesti aina teette??"
Kysyjä: "Kansanedustaja ... sai nyt tuomion kansanryhmän kiihottamisesta. Miten kommentoitte?"
Vastaus: "Suomessa tuomiovalta ja lainsäädäntövalta ovat erotetut toisistaan, enkä siis poliitikkona voi mennä sorkkimaan tuomarien reviirille. Me eduskunnassa teemme lainsäädäntötyötä ja käräjillä tuomitaan. Lyhyt valtiopin peruskurssi tekisi toimittajalle hyvää?"
Del Monten tuotteet maistuvat hyviltä!
Quote from: Maailmanmies on 23.01.2013, 10:59:23
Quote from: ElenaDaylights on 23.01.2013, 08:43:42
Timppa summasi asiantilan aika hyvin 8)
No joo. Jameksen kirjoitus oli kärkevä mutta asiallinen. Mieleen tulee vain se, onko noita pakko kirjoittaa säännöllisin väliajoin.
Minusta pitäisi kirjoittaa vieläkin useammin. On vielä suuri joukko ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä Ruotsin tai muidenkaan maiden raiskaustilanteesta/mamuongelmista.
Jutellut monen ihmisen kanssa Ruotsin tilanteesta, baareissa yms. Saan kuulla usein miten kertomani ei voi pitää paikkaansa, koska lehdissä tai televisisossa ei ole puhuttu asiasta mitään.
Quote from: Del Monte -mies on 23.01.2013, 09:23:32Kuivaharjoittelua:
Kuivaharjoitteluesimerkit olivat oikein hyviä! Timo Soini ja muut kärkipoliitikot lukekaa, mille Del Monte -mies sanoo "kyllä".
Quote–Mutta mä toivoisin – niin Jamekselle kuin muillekin – että he miettisivät sen oman sananvapautensa ohella mitä on tiimipelaaminen ja mitä on esimerkiksi se, että asetaan Kaj Turunen, Pirkko Ruohonen-Lerner tai minut kommentoimaan tällaisia asioita, Soini sanoi.
Tässä Soinilla on kieltämättä pontti.
Tuosta esiintymisestä: ei tuo Kaj Turunenkaan valitettavasti vaikuttanut mikään erikoinen esiintyjä olevan. Melko harmaa persoona eikä mikään erityisen vakuuttava puhuja. Varmasti nyt PR-L:n kuitenkin esiintyjänä voittaa.
Sivupolkuna totean, että tuossa YLEn aamu-tv:n haastattelussa Soini kyllä kompuroi pahasti, kun keskusteltiin Terhon ehdotuksista ja siitä kenen vika sählinki on. Syylliseksi löytyi hieman yllättäen Putkonen! PS:n johto on nyt aika sekavassa tilassa.
Quote from: Lalli IsoTalo on 23.01.2013, 11:50:17

Minäkin hiukan ihmettelin tuota. Putkonen on nauttinut tähän asti puoluejohdolta 100 prosenttista luottamusta, mikä on sinänsä ihme, sillä en ole vielä tähänkään päivään mennessä täysin ymmärtänyt, millä ansioilla työmies on nykyiseen asemaansa puolueessa noussut. Olemalla Soinin kaveri?
Toinen omituinen homma oli se, että Putkonen ylipäätään oli Terhon työryhmässä tekemässä ko. ohjelmaa. Ohjelma oli kuitenkin PS:n tyypillisiin talouspoliittisiin ulostuloihin nähden hyvinkin oikeistolainen. Miten ihmeessä entinen ay-demari on saatu tuollaista toteuttamaan? Toki ydinvoimaan keskittyvä kohta oli varmasti Putkosen käsialaa. Siitä tuskin on epäilystäkään.
Lähtökohta on se että jokainen vastaa omista sanomisistaan. Eikö niin Soini ja YLE?
Quote from: coscarnorth on 23.01.2013, 12:28:02
Quote from: Lalli IsoTalo on 23.01.2013, 11:50:17
Sivupolkuna totean, että tuossa YLEn aamu-tv:n haastattelussa Soini kyllä kompuroi pahasti, kun keskusteltiin Terhon ehdotuksista ja siitä kenen vika sählinki on. Syylliseksi löytyi hieman yllättäen Putkonen! PS:n johto on nyt aika sekavassa tilassa.
Minäkin hiukan ihmettelin tuota. Putkonen on nauttinut tähän asti puoluejohdolta 100 prosenttista luottamusta, mikä on sinänsä ihme, sillä en ole vielä tähänkään päivään mennessä täysin ymmärtänyt, millä ansioilla työmies on nykyiseen asemaansa puolueessa noussut. Olemalla Soinin kaveri?
Toinen omituinen homma oli se, että Putkonen ylipäätään oli Terhon työryhmässä tekemässä ko. ohjelmaa. Ohjelma oli kuitenkin PS:n tyypillisiin talouspoliittisiin ulostuloihin nähden hyvinkin oikeistolainen. Miten ihmeessä entinen ay-demari on saatu tuollaista toteuttamaan? Toki ydinvoimaan keskittyvä kohta oli varmasti Putkosen käsialaa. Siitä tuskin on epäilystäkään.
On spekuloitu, että Putkonen olisi ollut siellä kaitsemassa Terhoa, Soinin toimeksiannosta. Jos noin oli, Putkonen ei ilmeisesti ollut tehtäviensä tasalla.
Putkonenhan voisi ottaa asiaan kantaa... hänellähän on ihan omakohtaista kokemustakin asiasta.
Quote from: Caladbolg on 23.01.2013, 10:05:30
Quote from: James HirvisaariIntiassa 24% miehistä tunnustaa raiskanneensa. Mutta Etelä-Afrikassa 28% miehistä on raiskaajia. Huimia lukuja, mutta ovatkohan todelliset lukemat vieläkin suurempia? Voidaanko noilla prosenteilla jo puhua geneettisestä *) ominaispiirteestä?
Quote from: James HirvisaariPitäisikö noita alkukantaisten viettiensä vallassa olevia raakalaisia jotenkin ymmärtää ja heidän tekonsa hyväksyä? Mielestäni heidät ja heidän rikolliset tekonsa ja rikollinen viidakkokulttuurinsa pitää tuomita ankarasti. Mutta nuo prosenttiluvut ovat valtavia - pitäisi todellakin puhua jo geneettisestä (tai kulttuurigeneettisestä) ominaispiirteestä, koska (joukko)raiskailu näyttää olevan sillä suunnalla maan tapa ja jopa kansanhuvi.
Soini kommentoi, ettei itse sanoisi näin. Miten ne sanat sitten tulisi asettaa?
Mikä noissa lauseissa laukaisee toimittajien selkäydinreaktion ja/tai julkisen pöyristymisen?
Pidän koko tapausta naurettavana herkkänahkaisuutena. Täysin asiallinen kirjoitus edustaja Hirvisaarelta.
Muistan lukeneeni, että perussuomalaisten aktiivijäsenistä 20% on tuomittu rikoksista ("huimia lukemia, mutta ovatkohan todelliset lukemat vielä suurempia?"). Olisiko tämän perusteella asiallista sanoa, että rikollisuus on perussuomalaisille "genettinen ominaispiirre" tai "kansanhuvia"?
Minusta juuri tuo sanojen asettelu määrittelee näissä tapauksissa kirjoituksen asiallisuuden.
Myönnän jo etukäteen, että tuo esimerkkini oli huono ja kärjistetty, joten älkää takertuko siihen, varsinainen pointti oli tuo edellinen lause.
Soini puhuu joukkuepelistä. Silti hän ripittää omiaan tiedotusvälineiden kautta.
Yksi joukkueen johtajan ominaisuuksista on se, että omia saa arvostella mutta se tehdään kasvotusten eikä esittämällä hauskoja sutkauksia toimittajille.
Quote from: Vasarahammer on 25.01.2013, 07:46:51
Soini puhuu joukkuepelistä. Silti hän ripittää omiaan tiedotusvälineiden kautta.
Yksi joukkueen johtajan ominaisuuksista on se, että omia saa arvostella mutta se tehdään kasvotusten eikä esittämällä hauskoja sutkauksia toimittajille.
Tässä tapauksessa ei kyllä ripittänyt, vaan vastasi aika maltillisesti YLE:n toimittajan kysymykseen. Sille, että sanominen leviää kaikkiin tiedotusvälineisiin erilaisin painotuksin ei voi ilmeisesti mitään.
Quote from: Elcric12 on 24.01.2013, 23:18:39
Muistan lukeneeni, että perussuomalaisten aktiivijäsenistä 20% on tuomittu rikoksista ("huimia lukemia, mutta ovatkohan todelliset lukemat vielä suurempia?"). Olisiko tämän perusteella asiallista sanoa, että rikollisuus on perussuomalaisille "genettinen ominaispiirre" tai "kansanhuvia"?
Minusta juuri tuo sanojen asettelu määrittelee näissä tapauksissa kirjoituksen asiallisuuden.
Myönnän jo etukäteen, että tuo esimerkkini oli huono ja kärjistetty, joten älkää takertuko siihen, varsinainen pointti oli tuo edellinen lause.
Tartun silti. Puolet noista on ylinopeuksia ja neljäsosa parkkisakkoja. Tuolla tavalla ajateltuna muissa puolueissa on kymmeniä prosentteja, ehkäpä yli 50% tuomittuja rikollisia.
Quote from: IDA on 25.01.2013, 07:53:34
Tässä tapauksessa ei kyllä ripittänyt, vaan vastasi aika maltillisesti YLE:n toimittajan kysymykseen. Sille, että sanominen leviää kaikkiin tiedotusvälineisiin erilaisin painotuksin ei voi ilmeisesti mitään.
Kai te peeässät & Soini (sanon Soini erikseen, koska pidän sitä erillisenä instituutiona peeässässä :)) joskus opitte ettei näitä mediapelejä pitäisi pelata. Olette sitten hiljaa tai "mölyätte" media kyllä repii ja vääntää asiat niin, että enemmän on mölyä asian vierestä kuin asiasta, kuten ketjuotsikon tapauksessa ja Terhon talousohjelmassa. Milloin te saatte Soinin päähän taottua ettei edes hän yritä pelata omaa mediapeliään ja saada teitä hiljenemään? Avoin keskustelu on ainoa tie eteenpäin ja välillä roiskuu. Ja minusta ainoa asia, mitä Soinin kannattaa hokea, on, että PS:n ja eduskuntaryhmän kannat eri asioihin selviävät aikanaan. Mölyääkö media ne? Harvemmin asiasta, mutta jos asia sopii tai on väännettävissä PS:n hajoamiseksi niin ämyrit päälle. Media uutisoi kuin jotain BB-taloa, mihin ei pitäisi mennä mukaan panzer- ja hihacaustien tapaan. Minusta tämä Soinin ek-vaalien jälkeen lanseeraama "ei anneta vapareita" -linja ei kestä vaan jokaisen tulisi toimia itselleen luonnollisella tavalla. Kyllä se täällä katmossa näkyy ajanmyötä, mikä on luonnollista ja mikä on roolin vetämistä. Toiseksi ja lopuksi se että Soinikaan ei kykene suvereenisti hallitsemaan mediaa, kuten lainattu lausuja haluaa todistaa, vie aina huomiota pois tärkeämmistä eli asiasta. Tätä on jo käytetty hyväksi mm. viime kesänä Halla-ahon KKO-päätöksen ja EVM-päätöksen ajoituksessa. Ja hihacausti taisi ajoittua sopivasti perustuslakimuutoksen aikaan, jos en väärin muista. Siis miksi Soini erityisesti ja PS perässä haluatte vielä pelata mediapeliä?
Quote from: Salvation on 24.01.2013, 22:54:25
Putkonenhan voisi ottaa asiaan kantaa... hänellähän on ihan omakohtaista kokemustakin asiasta.
On ilmeisesti ottanut kantaa, tosin ei varmaan yksityiskohtaan, oliko hän Soinin esiliina Terhon työryhmässä. US Puheenvuoro blogisti Heikki Porkka (ei ole minulle tuttavuus, mutta olen lukenut kommentteja kuin hän olisi ollut joku aktiivisempikin persu) kirjoitti aiheesta eilen mm. seuraavaa:
http://heikkiporkka1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130833-yleisradio-ja-suomalainen-rehellisyys (http://heikkiporkka1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/130833-yleisradio-ja-suomalainen-rehellisyys)
QuoteYleisradio ja suomalainen rehellisyys
24.1.2013 13:04 Heikki Porkka 43 kommenttia
"Terhon paperi" ja Yle
Tämän päivän lehtien yhtenä uutisotsikkona olisi pitänyt olla: "Yle uutisoi virheellistä tietoa". Suomeksi lause tarkoittaa, että Ylen toimittaja johti harhaan (=valehteli?) tarkoitushakuisesti. Mutta ei korppi korpin silmää noki.
Kyse on ns. " Terhon paperista", jonka julkaisijaksi toimittaja väitti PS-puoluetta, vaikka Sampo Terho oli sanojensa mukaan todennut neljään otteeseen toimittajalle, että kyse ei ole puolueen esityksestä.
http://areena.yle.fi/tv/1774379 A-studio, keskiviikkona 23.1.2013
Sampo Terhon kommentit Ylen toimittajan toiminnasta kohdista 10:00 – 11:15, 16:02 – 16:10 ja 18:30 – 18:45. Viimeisessä kommentissa Terho kertoo todenneensa Ylen toimittajalle neljään kertaan, että raportti ei ole puolueen nimissä tehty vaan hänen henkilökohtainen ehdotuksensa.
Kyse ei ole sana sanaa vastaan – tapauksesta, jossa olisi uskon kysymys, kumpaa osapuolta myötäilee. Tiedostustilaisuudessa oli paljon väkeä, joten Terhon sanoille löytynee riittävästi katetta ja todistajia.
Myös Matti Putkonen lyttää Ylen toimittajan toiminnan työttömyysturva-aiheesta puhuessaan. Tosin hän ei sano suoraan, että juuri toimittaja vääristeli viestiä. Putkonen kommentoi työttömyysturva-asiaa kohdasta 13:44 eteenpäin.
Minusta koko kirjoitus on lukemisen arvoinen eli koko kirjoitus linkistä, var så god. Itse en ole katsonut Porkan viittaamaa ohjelmaa, joten olen Porkan tekstin varassa.
Quote from: repo on 25.01.2013, 10:51:56

Tarkoitin, että Putkonen voisi ottaa kantaa tähän raiskausasiaan, kun on kuulemma omakohtaista kokemusta asiasta.
Quote from: repo on 25.01.2013, 10:51:56
US Puheenvuoro blogisti Heikki Porkka (ei ole minulle tuttavuus, mutta olen lukenut kommentteja kuin hän olisi ollut joku aktiivisempikin persu)
Oli ennen yhteenaikaan täälläkin aktiivinen keskustelija. Hyviä juttuja oli. Lähti luultavasti omasta tahdostaan - tai puolueen tahdosta. En tiedä saiko kehoitusta ylempää miettiä sanomisiaan ja olemisiaan. James ja monet muut taistelivat vielä silloin tutkainta vastaan. Vähenevässä määrin taistelevat yhä.
Persuhabatus alkaa herra P:n käskystä hävitä netistä. Väärin laskevat, jos laskevat sen olevan tie voittoon. Hesarin mielestä Hesari on maailman napa ja ainoa mielipidevaikuttaja koko maassa - ja herra P. uskoo; se on kuitenkin vale.
Quote from: JoKaGO on 25.01.2013, 10:15:17
Quote from: Elcric12 on 24.01.2013, 23:18:39
Muistan lukeneeni, että perussuomalaisten aktiivijäsenistä 20% on tuomittu rikoksista ("huimia lukemia, mutta ovatkohan todelliset lukemat vielä suurempia?"). Olisiko tämän perusteella asiallista sanoa, että rikollisuus on perussuomalaisille "genettinen ominaispiirre" tai "kansanhuvia"?
Minusta juuri tuo sanojen asettelu määrittelee näissä tapauksissa kirjoituksen asiallisuuden.
Myönnän jo etukäteen, että tuo esimerkkini oli huono ja kärjistetty, joten älkää takertuko siihen, varsinainen pointti oli tuo edellinen lause.
Tartun silti. Puolet noista on ylinopeuksia ja neljäsosa parkkisakkoja. Tuolla tavalla ajateltuna muissa puolueissa on kymmeniä prosentteja, ehkäpä yli 50% tuomittuja rikollisia.
http://todellisuus.org/index.php?topic=1828.0
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista