QuoteTyhmät ja laiskat maahanmuuttajat
Suomi houkuttelee vääränlaisia maahanmuuttajia, tyhmiä ja laiskoja. Tällaista kommenttia kuulee aika ajoin.
Puoli vuotta yhden miehen työnhakua läheltä seuranneena voin sanoa, että vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin. Suomalainen työelämä ei varsinaisesti imaise maahanmuuttajia töihin eivätkä järjestelmä tai asenteet aina kannusta työntekoon.
...
Valtaosa suomalaisista on opiskellut englantia peruskoulussa vähintään seitsemän vuotta. Luulisi, että myös sitä voisi käyttää ainakin aluksi tarvittaessa apukielenä.
Hyvää maahanmuuttajan kannalta on se, että kielenopetusta järjestetään, vaikkakaan ei riittävästi. Opiskelua myös tuetaan. Työtön maahanmuuttaja voi saada kotoutumistukena maksettavaa työmarkkinatukea suomen kielen opiskelun ajalta. Summa on 31,36 + 9 euron ylläpitokorvaus arkipäivältä.
Jos maahanmuuttaja on kuitenkin yritteliäs ja haluaa tehdä opiskelun ohella töitä, jokainen töissä tienattu euro leikkaa työmarkkinatukea 50 senttiä. Työkokemus olisi tarpeen, mutta taloudellinen hyöty vaikkapa siivoojan tuntipalkalla niukka.
Kielitaidon lisäksi toinen suomalaisen työelämän pyhä lehmä on koulutus.
Melkein työhön kuin työhön vaaditaan oma, Suomessa suoritettu tutkinto, vaikka siitä voisi suoriutua lyhyemmällä opastuksella ja käytännön järjelläkin.
...
Arja-Riikka Nikkilä
Koko kolumni: Länsiväylä (http://www.lansivayla.fi/artikkeli/208748-tyhmat-ja-laiskat-maahanmuuttajat)
Suomi ei ole koskaan kyvenny työllistä´mään suomalaisiakaan, vaan aina ollaan lähdetty milloin venäjälle, ruotsiin tai amerikkoihin kun suomessa ei ole tarjolla muuta kuin köyhyyttä ja kurjuutta.
Ja nyt joku neropatti saanu päähänsä TUODA työvoimaa. Tsiisus.
Voisi ihan heti lähettää miljoona suomalaista muualle etsimään onneaan. koska sitä ei tule löytymään täältä ennenkuin kaikki vanhat rakenteet on romutettu.
Oli ne syyt ja sepät mitä hyvänsä, niin kysyn: Miksi se maahanmuuttaja tuli tänne?
Mitään erityistä tutkintoa en ole koskaan suorittanut loppuun - ellei nyt normaalia lukiota lasketa. Ei ole estänyt työllistymistä. Pikemminkin minut on kutsuttu töihin jokaiseen työpaikkaani.
Lyhyellä opastuksella minusta ei kuitenkaan hyödyllistä ja siten haluttua työntekijää olisi tullut. Enemmän tai vähemmän jokaisella erikoistuneella alalla menestykseen vaaditaan vuosikymmenen perehtyminen. Sitä on tullut kerättyä niin opiskelemalla kuin tekemälläkin, vaikka se maaginen tutkinto puuttuukin.
Ei niiltä mamuilta vaadita mitään enempää kuin suomalaisiltakaan, samat koulutus- ja kielivaatimukset ne on suomalaisillekin. Se, mitä tuo(kin) kirjoittaja oikeasti haikailee, on erivapauksia mamuille. Että mamuilta ei oikeasti saisi vaatia mitään ja suomalaisten on puhuttava heille englantia suomalaisessa työympäristössä.
Ja se, että pelkästä kielemme opiskelusta näille maksetaan korotettua työttömyysturvaa, ei kirjoittajalle riitä vaan hänestä vielä työssä käyvillekin mamuille pitäisi sitä maksaa.
Kirjoittaja on sekä hyvin asenteellinen että pelaa vähän vajaalla pakalla.
QuoteMelkein työhön kuin työhön vaaditaan oma, Suomessa suoritettu tutkinto, vaikka siitä voisi suoriutua lyhyemmällä opastuksella ja käytännön järjelläkin.
Mokutus-kiimaisen kolumnistin on varmaan vaikea uskoa erästä faktaa, mutta kerronpa sen kuitenkin: Ei suomalainenkaan saa nykyään töitä Suomesta ilman tutkintoa. Ei edes sillä "lyhyellä opastuksella ja käytännön järjellä", joka korvaisi ammattitutkinnon.
QuoteKielitaidon lisäksi toinen suomalaisen työelämän pyhä lehmä on koulutus.
Eli siis jos työnantaja vaatii näitä kahta pyhää lehmää samassa paketissa, niin rasismi?
Se nyt vain on niin, että annetut työtehtävät täytyy ymmärtää ja suorittaa ammattitaidolla, muuten loppuu työt niin maahanmuuttajalta kuin yrittäjältäkin.
Mokutus potutus rasismi! Arja Nikkilä hyppää nyt seuraavaan Somaliaan lähtevään koneeseen ja menee sinne kolumnoimaan koska muuten rassss....Toki saat lentää vaikka Timbuktuun. Pääasia että käytät sitä apukieltä töissäsi siellä. Buh bye tyhjäntoimittaja.
P.S Ei tarte tulla takaisin.
Otsikko herätti kiinnostukseni: josko kerrankin pysyttäisiin rokassa.
Mutta turha o työnsä, siellä herne kaveriaan ehtii....
QuoteJos maahanmuuttaja on kuitenkin yritteliäs ja haluaa tehdä opiskelun ohella töitä, jokainen töissä tienattu euro leikkaa työmarkkinatukea 50 senttiä. Työkokemus olisi tarpeen, mutta taloudellinen hyöty vaikkapa siivoojan tuntipalkalla niukka.
Pottunokka on työnvieroksuja, kun tästä syystä mielensä pahoittaa, mutta mamua sorretaan.
Quote from: dothefake on 28.12.2012, 18:41:09
QuoteJos maahanmuuttaja on kuitenkin yritteliäs ja haluaa tehdä opiskelun ohella töitä, jokainen töissä tienattu euro leikkaa työmarkkinatukea 50 senttiä. Työkokemus olisi tarpeen, mutta taloudellinen hyöty vaikkapa siivoojan tuntipalkalla niukka.
Pottunokka on työnvieroksuja, kun tästä syystä mielensä pahoittaa, mutta mamua sorretaan.
Niin aina, niin aina...
Kirjoituksen pointtina siis on, että mamulle pitää maksaa suomen kielen opiskelusta rahaa, mutta työnantaja on se joka kielen joutuu opiskelemaan? Vaiko se, ettei työnantaja saa vaatia työntekijältään koulutusta ja ammattitaitoa, koska tämä ei sitä jostain syystä kykene saavuttamaan?
Ja nekin, joilla on yliopistokoulutus, unohtavat ne paperinperkeleet kotiin lähtiessään muualle "töihin". En ottaisi minäkään niin latvalahoa omiin töihini, jos sellaisia olisi.
Quote from: dothefake on 28.12.2012, 18:41:09
QuoteJos maahanmuuttaja on kuitenkin yritteliäs ja haluaa tehdä opiskelun ohella töitä, jokainen töissä tienattu euro leikkaa työmarkkinatukea 50 senttiä. Työkokemus olisi tarpeen, mutta taloudellinen hyöty vaikkapa siivoojan tuntipalkalla niukka.
Pottunokka on työnvieroksuja, kun tästä syystä mielensä pahoittaa, mutta mamua sorretaan.
Siivoojan tuntipalkalla saa pankista lainaa, jos on vakavarainen takaaja taustalla.
Ja tietenkin jos on itse mukavasti vakavaraisen lainanottajan oloinen.
QuoteMelkein työhön kuin työhön vaaditaan oma, Suomessa suoritettu tutkinto, vaikka siitä voisi suoriutua lyhyemmällä opastuksella ja käytännön järjelläki
Näyttäkää minulle se käytännön järki, joka on yhtä lailla suomalaisella kuin somalilla ja vielä kiinalaisellakin! Jos vielä kaupanpäällisiksi näytätte useammassa kultuurissa asuneen uskovan universaaliin Järkeen, jota kaikki käyttävät, niin alan olla tyytyväinen kirjoitukseen. Ja jos sivuutetaan kultuurit ja ajatellaan laitteiden suunnittelijoita, niin taitaa olla muistutuksena ": "Idioottivarmoja järjestelmiä on mahdotonta tehdä, koska idiootit ovat kekseliäitä."
QuoteEtelä-Aasiasta kotoisin oleva mies on hakenut syksyn aikana pääkaupunkiseudulta lukuisia paikkoja teollisuustyöntekijästä siivoojaan ja sesonkityötä auton renkaiden vaihtajasta postin joulukorttien lajittelijaan.
Mies ei ole tyhmä, laiska tai nirso. Työkokemusta löytyy kotimaan lisäksi Singaporesta ja Japanista, joissa työkulttuuri on kovempi kuin Suomessa. Suomen kieltä mies opiskelee parhaillaan.
Voi, voi! Kyllä pitää toimittajan taas pyrkiä täydelliseen mediaseksikkyyteen... :facepalm:
Jouduin pienessä yrityksessämme kahlaamaan saapuneita ilmoituksia satamäärin läpi/ ilmoitettu avoin paikka. Työpaikoista nyt vaan sattuu olemaan kiljuva pula (ei siis toisin päin!)
Ihan varmasti tuo "opiskelee parhaillaan" tarkoittaa "en kykene kommunikoimaan kanssasi, mutta yritetään elekielellä". Näitä(kin) on tullut useita vastaan.
Siis: työnantaja voisi periaatteessa olla hyvinkin kiinnostunut, mutta se kielitaito/kommunikaatiotaito...
QuoteToistaiseksi tarjolla on ollut vain Valintamme ei kohdistunut sinuun -vastauksia. Hyvin harvoin työhakemuksiin tosin edes vastataan.
Yhden hakemuksen mies lähetti suomalaisen vaimonsa sähköpostista. Vaimo sai kutsun haastatteluun pika pikaa, mutta kun työhönottajalle valkeni, että hakija on ulkomaalainen, hänestä ei enää kuulunut. Tuskin edes luki hakemusta sähköpostista.
Työtä hakiessaan maahanmuuttaja törmää näkymättömään seinään. Syitä siihen, miksei häntä haluta palkata tai edes haastatella työhön, voi olla useita. Yksi syy on ennakkoluuloissa
Työnantajan työhönottomotiiveista tähän tapaan kirjoittavalla (tyhjän)toimittajalla on kyllä itsellään syy ennakkoluuloissa...:facepalm:
Työnhaku on kovaa puuhaa jokaiselle. Tässä toimittaja seuraa
yksittäistapausta TM ja vetää sen perusteella kaiken kattavan mokupläjäyksen.
Fiksusti laadittu hakemus, missä osataan painottaa oikeita asioita, avaa jo paljon helpommin kutsun edes haastatteluun. Huono/ olematon suomen kielen taito sen tavallisesti torppaa. Toimittaja voisi miettiä itsekseen miksi... (avainsana ei ole: "positiivinen syrjintä")
Väitän, että pelkkä ulkomaalaistausta ei ole syy. Syy löytyy jostain sen takaa. Toimittajakaan ei kykene sitä vaaleanpunaisten linssiensä takaa hahmottamaan.
Huh, huh, olihan analyyttinen kirjoitus! :facepalm: ja :facepalm:
Suoritan analytiikan laajennetun version ilmituonnin: Sijoita mihin tahansa lausekkeeseen kirjainyhdistelmä RKP, niin saat positiivisen tuloksen.
Itse lähden sijoittamaan hammaslankaan, mull on jotain tuossa kulmahampaassa, joku tahra lounaasta, joka himmentää hohdetta..
Quote from: ääridemokraatti on 28.12.2012, 17:50:48
Oli ne syyt ja sepät mitä hyvänsä, niin kysyn: Miksi se maahanmuuttaja tuli tänne?
Ehkä enemmänkin, miksi rajavalvonta ei toiminut?
QuoteKielitaidon lisäksi toinen suomalaisen työelämän pyhä lehmä on koulutus.
Tuo lause on kaikessa käsittämättömyydessään todellinen helmi harhaisen mokutuksen genressä. Miten jotain noin typerää voi edes kirjoittaa?
Quoteeivätkä järjestelmä tai asenteet aina kannusta työntekoon.
Niin. Miksi tehdä työtä, kun saman tai todennäköisesti jopa hulppeamman elintason saa kantavien rakenteiden orgaanisena tukijärjestelmänä?
Pottunokkahan on jo väärin synnytetty, ja siksi niitä yritetään epätoivoisesti, mutta turhaan kouluttaa. Oikein synnytetty mamu sen sijaan omaa mokomat taidot jo syntyessään, ja onpa usealla korkeakoulututkintopaperitkin task.. hetkinen, juurihan ne tässä olivat...
"Miksi se maahanmuuttaja tuli tänne"?
Siksi, että Suomessa eläminen on ilmaista.
Ja siksi, että SPR:n johdon jälkikasvulla on pian se aika edessään, jolloin he tarvitsevat maasturit,
opiskelupaikan Sveitsissä, sekä öljy-yhtiöiden omistajien jälkikasvulle bailujen järjestämisen mahdollisuuden. Ulospääsy Suomesta on kallista, ja Sinun tulee se maksaa...
Työntekotaito on kaikkein pyhin lehmä, siitä on jokaisen päästävä eroon, koska sille, joka ei omaa sitä, tulee paha mieli.
Kolumnin ensimmäinen lausahdus kuullostaa lupaavalta. Liekö tässä joku pr-temppu saada nuivin kiinnostus tähän ?
Jonka jälkeen tämä käsittämättömiä uusia uria avaava Bull-shitin jauhanta täyttää kliimaksin, joka pistää taasen miettimään tätä ainaista tyhmien suvisten/punaviher-hippien toiseuden palvontariittien julkista esittämistä mediassa.
Quote"Työtä hakiessaan maahanmuuttaja törmää näkymättömään seinään. Syitä siihen, miksei häntä haluta palkata tai edes haastatella työhön, voi olla useita. Yksi syy on ennakkoluuloissa."
Näin asian täytyy olla, työnantajalla on ennakkoluuloja mahdollisista erityisvaatimuksista, joita aiheuttavat vaikkapa työtovereiden eväspartikkelit ruokailutilassa, tai toisenlainen aikakäsite, tai joku uskonnollinen velvoite jonka johdosta tuottavuutta pitää tarkastella toisenlaisella tuottavuuskäsityksellä, tai jne...
Tuosta edellisestä ennakkoluulosta johtuen työnantajalla saattaa olla ennakkoluuloja mahdollisista rassisstisyytteistä mikäli vaaditaan kuitenkin noudattamaan työelämän aiempia sääntöjä, joihin kuului mm. työn tuloksellisuus, jne...
Mistä lienee tuollainen piilo-ennakkoluuloisuus pesiytynyt työmarkkinoiden rakenteisiin ?
Tämä "sysi ja seppä"-ajattelu on liberalismin harhaa. Koska kaikki on niinkuin on, olemme kaikki osallisia, paitsi länsimaalaiset, jotka ovat paitsi osallisia myös syyllisiä.
QuoteTyökokemusta löytyy kotimaan lisäksi Singaporesta ja Japanista, joissa työkulttuuri on kovempi kuin Suomessa.
Ja se maahanmuuttopolitiikkakin on kovempi, toisin sanoen maahan ei tupsahdeta nostelemaan tukia tuosta vain. Työpaikan on oltava tiedossa
ennen muuttoa.
QuoteJos maahanmuuttaja on kuitenkin yritteliäs ja haluaa tehdä opiskelun ohella töitä, jokainen töissä tienattu euro leikkaa työmarkkinatukea 50 senttiä. Työkokemus olisi tarpeen, mutta taloudellinen hyöty vaikkapa siivoojan tuntipalkalla niukka.
Leikkaus koskee myös yritteliäitä suomalaisia, mutta ilmeisesti ei pitäisi koskea mamuja.
QuoteKielitaidon lisäksi toinen suomalaisen työelämän pyhä lehmä on koulutus.
Toi toimittaja on itse vain harjaantunut muuten vain hommaansa ilman varsinaista koulutusta?
Tai - tod.näk. tiedotusopin ja vastaavan koulutuksen voi suorittaa pelkästään tunnustamalla oikeaa maailmankatsomusta.
Quote from: Arvoton on 29.12.2012, 00:04:01
Tai - tod.näk. tiedotusopin ja vastaavan koulutuksen voi suorittaa pelkästään tunnustamalla oikeaa maailmankatsomusta.
Luultavasti hän olisi parempi toimittaja ilman tiedostusopin koulutuksia.
Muutoin olen sitä mieltä, että mamujen suuren massan työllistymiseen on vain yksi ratkaisu: täysi vapaus rekrytoida ja irtisanoa työntekijä ilman sääntelyä. Siihen kai se lopulta menee. Ei kaikkia mamujakaan voi työllistää suojatöihin tai julkiselle sektorille.
Quote from: Dilat Laraht on 29.12.2012, 00:10:32
Quote from: Arvoton on 29.12.2012, 00:04:01
Tai - tod.näk. tiedotusopin ja vastaavan koulutuksen voi suorittaa pelkästään tunnustamalla oikeaa maailmankatsomusta.
Luultavasti hän olisi paremoi toimittaja ilman tiedostusopin koulutuksia.
Muutoin olen sitä mieltä, että mamujen suuren massan työllistymiseen on vain yksi ratkaisu: täysi vapaus rekrytoida ja irtisanoa työntekijä ilman sääntelyä. Siihen kai se lopulta menee. Ei kaikkia mamujakaan voi työllistää suojatöihin tai julkiselle sektorille.
Tämä on aika lähellä klassisesti epäkorrektia toteamusta siitä, että avoimet rajat ja antelias hyvinvointivaltio ovat toisensa poissulkevia ideaaleja. Siis ainakin pitkällä aikavälillä.
Olen tälläkin hetkellä osa-aikaisessa työssä, mikä on ties kuinka mones kerta elämässäni. Jokainen työssä tienaamani euro vähentää työttömyyskorvaustani ja on aina tehnyt niin - myös markka-aikana. Silti taloudelliset olosuhteeni paranevat tässäkin tapauksessa. Ihan selkeästi. Mun ei ikinä kannata jäädä kuukausiksi himaan katsomaan päivät pitkät pornoa, vaikka saan työttömyyskorvausta. Joka -tun työllä tienattu euro on mulle kotiin päin. Tiedän monien väittävän korvausten olevan niin ruhtinaallisia, ettei minkään työn vastaanottaminen ole "kannattavaa". :D
En kuitenkaan ole sellainen surerjätkä, joka kovin pitkään voi sekä opiskella, että käymään työssä, jos kummankin haluaa hoitaa kunnialla. Kehitysmaiden miesten ja naisten väitetään olevan sellaisia superihmisiä. En tarkoita opiskelulla kahden tunnin työväen-/kansanopistossa istumista iltaisin.
Länsiväylän toimitus näyttää olevan 100% pottunokkainen. Melko ennakkoluuloista. Onkohan vaatimuksena tiedo(s)tusopin tutkinto Tampereen yliopistosta? Luulisi että mamusta kuin mamusta leivottaisiin lyhyellä opastuksella ja käytännön järjellä kelpo toimittaja. Rima kun ei ole kovin korkealla.
Quote from: dothefake on 28.12.2012, 23:29:43
Työntekotaito on kaikkein pyhin lehmä, siitä on jokaisen päästävä eroon, koska sille, joka ei omaa sitä, tulee paha mieli.
Työnteko ei ole nykyaikaista innovatiivisuutta. Innovatiivisuutta parhaimmillaan on työnteko sen eteen, että työnteon innovoiminen voitaisiin innovoida innovoimisen poistamiseksi.
Innovoin itseni.
Ihannetila lienee se, jossa kaikki yrittävät olla oman elämänsä yrittäjiä.
Quote from: BeerBelly on 29.12.2012, 00:20:43
Länsiväylän toimitus näyttää olevan 100% pottunokkainen. Melko ennakkoluuloista. Onkohan vaatimuksena tiedo(s)tusopin tutkinto Tampereen yliopistosta? Luulisi että mamusta kuin mamusta leivottaisiin lyhyellä opastuksella ja käytännön järjellä kelpo toimittaja. Rima kun ei ole kovin korkealla.
Hyvä pointti. Aikanaan Niklas Herlin piti usarin blogissaan vahvan puolustuspuheen positiivisesta syrjinnästä ja mamujen suosimisesta työhönotossa. Tuli todella hiljaista kun kysyin paljonko Uuden Suomen toimituksessa on töissä maahanmuuttajia ja harrastavatko he rekrytoinnissa positiivista syrjintää maahanmuuttajien määrän lisäämiseksi.
Quote from: Blanc73 on 28.12.2012, 23:18:52
QuoteKielitaidon lisäksi toinen suomalaisen työelämän pyhä lehmä on koulutus.
Tuo lause on kaikessa käsittämättömyydessään todellinen helmi harhaisen mokutuksen genressä. Miten jotain noin typerää voi edes kirjoittaa?
Kirjoittaja tarkoittaa ilmeisesti, että suomalainen talouselämä pitäisi taannuttaa kehitysmaiden tasolle; eli luopua kaikesta koulutusta vaativasta kuten korkeasta teknologiasta. Siinä olisi ainakin se hyvä puoli, että kun talous romahtaisi ei hyvinvointi enää vetäisi sosiaaliturvashoppailijoita Suomeen. EU:n vapaan liikkuvuuden ansiosta jo saapuneetkin siirtyisivät elintasonsa säilyttäneisiin ja mukavamman ilmaston omaaviin EU-maihin.