Hommaforum Testi

HOMMAN UUTISHUONE => Uutiset ja media => Kotimaa => Topic started by: K.K. on 19.12.2012, 09:53:19

Title: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: K.K. on 19.12.2012, 09:53:19
Viharikosten määrä kasvanut - Uhri ja tekijät eivät yleensä tunne toisiaan

Viharikoksia on tehty enemmän kuin edellisvuonna. Rasistisia piirteitä sisältäneitä pahoinpitelyitä kirjattiin viime vuonna enemmän kuin kertaakaan aiemmin rasististen rikosten seurannan aikana.

Syrjintärikosepäilyjen määrä kasvoi vuodesta 2010 yli kolminkertaiseksi.

Muihin luokkiin lukeutuvien rikosten määrät sen sijaan vähenivät.

Asiaa on selvitetty Poliisiammattikorkeakoulussa.

Poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi noin 7 prosenttia. Vuonna 2011 poliisin tieteoon tuli kaikkiaan 918 rikosepäilyä, jotka luokiteltiin Poliisiammattikorkeakoulun tekemässä tutkimuksessa viharikoksiksi. Vuonna 2010 poliisin tietoon tuli 860 tapausta, ja kun taas vuonna 2009 tapauksia oli 1 007.

Suurin osa viharikoksista sisälsi edellisvuosien tapaan rasistisia piirteitä...]

[...Mikä on viharikos?

– Suomen rikoslaki ei tunne rikosnimikkeitä "rasistinen rikos" tai "viharikos". Tutkimuksessa viharikoksiksi luokitellaan pääsääntöisesti kaikki sellaiset rikosepäilyt, joissa poliisi, uhri tai muu asianosainen epäilee vihamotiivia tai joihin on sisältynyt solvauksia uhrin viiteryhmää kohtaan, kertoo tutkija Iina Sahramäki Poliisiammattikorkeakoulusta.

Viharikoksiksi on määritelty henkilöä, ryhmää, omaisuutta, instituutiota tai näiden edustajaa kohtaan tehdyt rikokset. Tekojen motiivina ovat ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista, sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan.

Koko juttu: http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784000152/artikkeli/viharikosten+maara+kasvanut+-+uhri+ja+tekijat+eivat+yleensa+tunne+toisiaan.html (http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194784000152/artikkeli/viharikosten+maara+kasvanut+-+uhri+ja+tekijat+eivat+yleensa+tunne+toisiaan.html)

(2011-10-28 Poliisin tietoon tuli edellisvuotta vähemmän viharikoksia)
http://hommaforum.org/index.php/topic,60517.0.html (http://hommaforum.org/index.php/topic,60517.0.html)
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Mursu on 19.12.2012, 12:00:27
Quote from: K.K. on 19.12.2012, 09:53:19

[...Mikä on viharikos?

– Suomen rikoslaki ei tunne rikosnimikkeitä "rasistinen rikos" tai "viharikos". Tutkimuksessa viharikoksiksi luokitellaan pääsääntöisesti kaikki sellaiset rikosepäilyt, joissa poliisi, uhri tai muu asianosainen epäilee vihamotiivia tai joihin on sisältynyt solvauksia uhrin viiteryhmää kohtaan, kertoo tutkija Iina Sahramäki Poliisiammattikorkeakoulusta.

Eli jos somali käy päälle ja sinä sanot "*tanan somali" ja lyöt takaisin, niin syyllistyt viharikokseen.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Titus on 19.12.2012, 12:07:02
Quote from: Mursu on 19.12.2012, 12:00:27
Eli jos somali käy päälle ja sinä sanot "*tanan somali" ja lyöt takaisin, niin syyllistyt viharikokseen.

Tai jos somali/somali-kohtaamisesta syntyy kunnianloukkaus, niin kas, olemme
saaneet uuden viharikoksen tilastoihin. Sama koskee tietenkin kaikkia etnisten
välisiä ongelmia joista näitä viharikoksia kirjataan.

:facepalm:

Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: normi on 19.12.2012, 12:09:12
Quote from: K.K. on 19.12.2012, 09:53:19Tutkimuksessa viharikoksiksi luokitellaan pääsääntöisesti kaikki sellaiset rikosepäilyt, joissa poliisi, uhri tai muu asianosainen epäilee vihamotiivia tai joihin on sisältynyt solvauksia uhrin viiteryhmää kohtaan, kertoo tutkija Iina Sahramäki Poliisiammattikorkeakoulusta.
Eli epäilyt, oletukset ja arvailut ovat siis tilastoissa "toteutuneita" viharikoksia. HIENOA... kyllähän tuolla tyylillä saadaan mikä tahansa käppyrä nousuun.  :o
On se kumma, että vääristely vielä kerrotaan avoimesti eikä kukaan korvaansa lotkauta (paitsi jotkut hommafoorumilaiset)...  :(
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: K.K. on 19.12.2012, 12:13:10
Quote from: Mursu on 19.12.2012, 12:00:27

Eli jos somali käy päälle ja sinä sanot "*tanan somali" ja lyöt takaisin, niin syyllistyt viharikokseen.

Samaa pähkäilin noin vuosi sitten:

Quote from: K.K. on 28.10.2011, 01:51:45
QuotePitkällä aikavälillä tarkasteltuna poliisin tietoon tulleiden rasististen rikostapausten määrä on kasvanut.
Pitkän aikavälin tarkasteluun vaikuttaa myös potentiaalisten loukkaantujien lukumäärä ( Suomessa asui  vuonna 2010  noin 168 000 ulkomaan kansalaista , kun heidän määränsä oli 20 vuotta sitten vain noin 26 000.)

QuoteSuurin osa tapauksista – 85 prosenttia – sisälsi rasistisia piirteitä.
En ole perehtynyt viharikosten määritelmään,mutta jos pelkkä rasistinen nimittely riittää,niin uskoisin monen syyllistyvän tappelun tuoksinnassa nimittelyyn.Tällöin kyseessä ei mielestäni ole automaattisesti rasismi,koska kiihtyneessä mielentilassa:ylipainoinen on läski,karsastava on killisilmä,lyhyt on kääpiö,maahanmuuttokriittinen on rasisti  ja tummaihoinen on neekeri.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Suomitalon renki on 19.12.2012, 12:18:02
Eikös tämä nyt ole todiste siitä, että rasistiset rikokset ovat ulkotuontia, kun ei meillä niitä ennen täällä ollut.  ;D
Title: Vs: 2012-12-19 Viharikosten määritelmä on muuttunut
Post by: Faidros. on 19.12.2012, 12:40:36
Tämä on se oikea otsikko, mutta sehän ei myy, koska kansaa on marinoitu "suvaitsevaisuusmausteissa" median osalta jo 20v!
Muu maa mansikka, oma maa mustikka...
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Lord Haw-Haw on 19.12.2012, 12:44:00
MTV 3:n sivuillakin käsitellään aihetta hieman pidemmin. http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/12/1677091/rasistisia-pahoinpitelyja-enemman-kuin-koskaan

QuotePuolet päärikoksista oli pahoinpitelyjä tai pahoinpitelyjen yrityksiä. Niistä suurin osa on tapahtunut julkisella paikalla kuten kadulla, toreilla tai ravintoloiden edustoilla. Uhreista seitsemän kymmenestä on miehiä ja kuusi kymmenestä Suomen kansalaisia.
Tästä voisi saada kuvan, että ulkomaalaistaustaisen hyökkäys etnistä suomalaista kohtaan on vihdoinkin luokiteltu viharikokseksi. Mutta pahoin pelkään näiden vain omaavan Suomen passin, eikä siten vastaa todellisuutta.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: P on 19.12.2012, 12:47:57
Quote from: Puhdas sielu on 19.12.2012, 12:28:53
Kuinka subjektiivinen tuntemus voi olla peruste määritellä jokin asia rikokseksi?

Olen huomannut, että jos mamulta vaatii samojen sääntöjen noudattamista kuin suomalaisilta, vastauksesi saat: - Sinä rasisti! Onko tämäkin tapahtuma luokiteltava viharikokseksi?

On, ihan tilastoissakin, jos mamu suoraan tai esim.  vähemmistövaltuutetun avulla jättää poliisille ilmeisen perättömän  rikosilmoituksen asiasta. Vaikka poliisi heittaisi sen saman tien mappiin ö - ei tutkita, ei rikosta, niin - kas tilastossa tehty rikosilmoitus muuttuu taikasauvalla "viharikokseksi", joka syötetään meille näin vuodenvaihteessa mediasta silmille.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Topi Junkkari on 19.12.2012, 12:49:24
Mitä ihmettä tarkoittaa tässä tapauksessa "sukupuolen ilmaisu" viharikoksen "perusteena"?

Jos menen lähiöbaariin naiseksi pukeutuneena ja saan siitä hyvästä turpiini, onko kyseessä erityinen "viharikos", eikä vain ihan tavallinen pahoinpitely?
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Marko Parkkola on 19.12.2012, 12:53:42
Viharikos hakata pariskunnan mies, mutta jättää nainen pahoinpitelemättä.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: RP on 19.12.2012, 13:00:13
Quote from: Mursu on 19.12.2012, 12:00:27
Eli jos somali käy päälle ja sinä sanot "*tanan somali" ja lyöt takaisin, niin syyllistyt viharikokseen.

Luokittelukriteerillä riittää, että somali väittää sinun sanoneen "*tanan somali"
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: ruikonperä on 19.12.2012, 13:03:33
Quote from: Topi Junkkari on 19.12.2012, 12:49:24
Mitä ihmettä tarkoittaa tässä tapauksessa "sukupuolen ilmaisu" viharikoksen "perusteena"?

Jos menen lähiöbaariin naiseksi pukeutuneena ja saan siitä hyvästä turpiini, onko kyseessä erityinen "viharikos", eikä vain ihan tavallinen pahoinpitely?

Tässä turpiin saaja on muuttunut vähemmistöksi ja siksi saa viharikollisesti turpaansa syystä riippumatta toisin kuin jos olisi ollut tavan kamppeet niskassa, jolloin vihasta ei olisi ollut tietoakaan. Jotennii näi se kai menee.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: coscarnorth on 19.12.2012, 13:07:49
QuoteViharikosten määrä kasvanut

Eikä ole. Sen sijaan posketon hysteria ja positiivinen diskriminaatio rikostenkin kohdalla on. Mamujen palvonta tässä hyysärilandiassa taas on saanut ainoastaan päättömämpiä muotoja, joten suvakkien ei tule olla huolissaan.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: RP on 19.12.2012, 13:30:10
Quote from: Lord Haw-Haw on 19.12.2012, 12:44:00
Tästä voisi saada kuvan, että ulkomaalaistaustaisen hyökkäys etnistä suomalaista kohtaan on vihdoinkin luokiteltu viharikokseksi.

No, "valkonaam*":akin löytyy tutkimuksen tekijöiden hakusanana. Poliisilaitosten omat kriteerit vaihtelevat. Esimerkkejä:
Quote- Jos ilmenee, että teon kohde on ulkomaalainen ja teossa esiintyy rasistisia piirteitä, se merkitään aina rasistiseksi.

Rikosilmoitusten kannalta hankalampia ovat kuitenkin tapaukset, joissa molemmat osapuolet edustavat etnisiä ryhmiä.

- Ainoastaan valtaväestön tekemät rikokset voidaan luokitella rasistisiksi. Huolestuttavaa on, että etnisten ryhmien välillä ilmenee rasismia, mutta sitä ei voi kirjata rikosmotiiviksi
(Keski-Suomi) (http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/rasistinen-asenne-kuuluu-huudoissa/878109)

QuoteJoensuussa poliisi on ottanut avoimen ja rehellisen linjan suhteessa rasistisiin rikoksiin. Jos rikoksen kohde on maahanmuuttajataustainen, poliisi kirjaa rikoksen rasistiseksi.

Siinä ei enää pähkäillä niin kuin vielä takavuosina saatettiin pähkäillä – ja niin kuin muualla Suomessa näytetään vieläkin usein tehdään–, että noinkohan tekijällä ihan oikeasti oli teolleen rasistinen motiivi. Että jospa maahanmuuttajan auton lasien rikkominen oli vain sattumaa. Tai jospa he ovat ihan muuten vaan riidoissa. Toisilleen ventovieraat ihmiset.
(Pohjois-Karjala) (http://mediaseuranta.blogspot.fi/2010/05/karjalainen-ensin-olemme-me-sitten-ne.html)

Molemmat ovat myös Hommawikissä: http://wiki.hommaforum.org/wiki/Rasismi
Lopun esimerkki on muuten myös tutkimuksessakin
Quotekoodilla on merkitty myös esimerkiksi
tapauksia, joissa maahanmuuttajataustaisen henkilön autoon on
kohdistunut ilkivaltaa, eikä tekijästä tai motiivista ole tietoa.
(Esimerkkinä tapauksesta, josta tutkijat eivät itse voi käytössään olleesta materiaalista todeta rasistisia piirteitä, mutta kun poliisi sen sellaiseksi on luokitellut, se sellaiseksi oin hyväksytty)

Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: matkamasentaja on 19.12.2012, 13:45:59
"Jos rikoksen kohde on maahanmuuttajataustainen, poliisi kirjaa rikoksen rasistiseksi".

Maahanmuuttajataustaisen värillä ei siis sittenkään ole väliä, konkonokkainen vaalea sakemanni on yhdenvertainen lättänenäisen stereotyyppisen afrikkalaisnenän omaavan mustahkon hemmon kanssa?. Ai ei vai?.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Topi Junkkari on 19.12.2012, 14:00:19
^ Onko se kirjoituskilpailu taas avattu?
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: crissaegrim on 19.12.2012, 14:01:28
Tuo nimittely ei kyllä todista yhtään mitään. Minä ainakin huudan ahdistavassa/pelottavassa tilanteessa mitä tahansa päästäkseni pois siitä. Jos joku murtautuisi asuntooni, huutaisin todella pahoja loukkauksia ja tappouhkauksia, kirosanoilla höystettynä samalla kun hyökkäisin päälle. Mitä muutakaan sellaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä? Pyytää anteeksi? Sama tilanne jossain nakkikioskilla jos joku käy kimppuun, tosin lievempänä. Ja silloin olisi helpompi päästä karkuunkin.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: törö on 19.12.2012, 14:15:06
Quote from: RP on 19.12.2012, 13:00:13
Quote from: Mursu on 19.12.2012, 12:00:27
Eli jos somali käy päälle ja sinä sanot "*tanan somali" ja lyöt takaisin, niin syyllistyt viharikokseen.

Luokittelukriteerillä riittää, että somali väittää sinun sanoneen "*tanan somali"

Siksi kannattaakin suhtautua vittumaisiin ihmisiin etnisneutraalisti ja haukkua heitä vaikka kusipäiksi tai äidinnussijoiksi.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: RP on 19.12.2012, 14:17:00
Quote from: törö on 19.12.2012, 14:15:06

Alleviivasin vielä edellisestäni oleellisimman sanan.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: törö on 19.12.2012, 14:21:06
Quote from: RP on 19.12.2012, 14:17:00
Quote from: törö on 19.12.2012, 14:15:06
Quote from: RP on 19.12.2012, 13:00:13
Quote from: Mursu on 19.12.2012, 12:00:27
Eli jos somali käy päälle ja sinä sanot "*tanan somali" ja lyöt takaisin, niin syyllistyt viharikokseen.

Luokittelukriteerillä riittää, että somali väittää sinun sanoneen "*tanan somali"

Siksi kannattaakin suhtautua vittumaisiin ihmisiin etnisneutraalisti ja haukkua heitä vaikka kusipäiksi tai äidinnussijoiksi.
Alleviivasin vielä edellisestäni oleellisimman sanan.

Jos et käytä "somalia" haukkumasanana niin löydät helposti todistajia vannomaan että olet varmaankin kutsunut mulkkua joksikin muuksi.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: RP on 19.12.2012, 14:26:11
Quote from: törö on 19.12.2012, 14:21:06
Jos et käytä "somalia" haukkumasanana niin löydät helposti todistajia vannomaan että olet varmaankin kutsunut mulkkua joksikin muuksi.
Riippuu tilanteesta, mutta sillä ei joka tapauksessa ole merkitystä. Tapaus luokiteltaisiin siitä huolimatta tuossa tutkimuksessa rasisitisia piirteitä sisältävksi rikokseksi, vaikka puolestasi vannoisivat presidentti Niinistö, paavi ja Dalai Lama.

Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: törö on 19.12.2012, 14:27:44
Quote from: RP on 19.12.2012, 14:26:11
Quote from: törö on 19.12.2012, 14:21:06
Jos et käytä "somalia" haukkumasanana niin löydät helposti todistajia vannomaan että olet varmaankin kutsunut mulkkua joksikin muuksi.
Riippuu tilanteesta, mutta sillä ei joka tapauksessa ole merkitystä. Tapaus luokiteltaisiin siitä huolimatta tuossa tutkimuksessa rasisitisia piirteitä sisältävksi rikokseksi, vaikka puolestasi vannoisivat presidentti Niinistö, paavi ja Dalai Lama.

Niin varmaan luokiteltaisiin, mutta ainakin tapauksesta jotain tietävät ymmärtäisivät, että kultamuna puhui paskaa.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Jiigee on 19.12.2012, 14:37:06
Ei ihme, jos somalit kokevat rasismia, kun kerran näyttävät sitä harrastavan itsekin.

http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/files/99989817AF566D6EC2257AD00037641B/$file/Raportteia104_web.pdf (http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/files/99989817AF566D6EC2257AD00037641B/$file/Raportteia104_web.pdf)

Somaliassa syntyneitä Suomessa 8767 ja viharikoksia 35.  Suomessa syntyneitä 5 135 000 ja rikoksia 591.  Suhdeluku somalien "hyväksi" 35.  Noin paljon kärkkäämmin he syyllistyvät rasistisiin rikoksiin.  Jos somaleita olisi saman verran kuin suomalaisia, niin viharikoksia olisi heidän kontollaan samalla suhteella 20500.  Aika velikultia, etten sanoisi.

Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: retired on 19.12.2012, 17:57:50
Välttääkseen epäilyt viharikoksesta kannattaa käyttää käsineitä, kommandopipoa ja aurinkolaseja, pelkkä rasistinen katse kun saatetaan katsoa viharikoksen merkiksi ja muut tietysti siksi että mahdollinen ihonväri pysyy piilossa...puhua ei kannata mutta jos jotain haluaa sanoa, niin:"Minä rakastan sinua!" on sallittu lause. ;D
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: MW on 19.12.2012, 18:52:33
Quote from: retired on 19.12.2012, 17:57:50
Välttääkseen epäilyt viharikoksesta kannattaa käyttää käsineitä, kommandopipoa ja aurinkolaseja, pelkkä rasistinen katse kun saatetaan katsoa viharikoksen merkiksi ja muut tietysti siksi että mahdollinen ihonväri pysyy piilossa...puhua ei kannata mutta jos jotain haluaa sanoa, niin:"Minä rakastan sinua!" on sallittu lause. ;D

Hiljaisuus on rasistista eristämistä, puhuminen halventavaa ja ihmisryhmää uhkaavaa. Katseista ei kannata edes aloittaa. Name your poison.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Alkuasukas on 19.12.2012, 18:59:44
Eikös kyse ole rikosilmoitusten/epäilyiden määrästä eikä itse rikosten määrästä? Muistaakseni (en jaksa kaivaa) viimeksikin keuhkottiin että lisääntynyt on, vaikka syytteeseenkään asti ei päästy.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: ElenaDaylights on 19.12.2012, 19:01:45
QuoteViharikosten määrä kasvanut

Ja sitten todetaan :

QuoteSuomen rikoslaki ei tunne rikosnimikkeitä "rasistinen rikos" tai "viharikos"

Rikos, mikä ei oikeastaan olekaan ....ööööö....rikos...... :facepalm:

Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: ruikonperä on 19.12.2012, 19:05:20
Quote from: Alkuasukas on 19.12.2012, 18:59:44
Eikös kyse ole rikosilmoitusten/epäilyiden määrästä eikä itse rikosten määrästä? Muistaakseni (en jaksa kaivaa) viimeksikin keuhkottiin että lisääntynyt on, vaikka syytteeseenkään asti ei päästy.

Mahdollisia uhreja kyllä on tullut katukuvaan kasvavalla vauhdilla.
Herkästä tilanteesta huolimatta ei kannata laittaa muovipussia kaupungilla liikkuessa päähän vaan vapaasti hengittävän reilunkaupan juuttisäkin.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: foobar on 19.12.2012, 20:02:03
Quote from: normi on 19.12.2012, 12:09:12
Quote from: K.K. on 19.12.2012, 09:53:19Tutkimuksessa viharikoksiksi luokitellaan pääsääntöisesti kaikki sellaiset rikosepäilyt, joissa poliisi, uhri tai muu asianosainen epäilee vihamotiivia tai joihin on sisältynyt solvauksia uhrin viiteryhmää kohtaan, kertoo tutkija Iina Sahramäki Poliisiammattikorkeakoulusta.
Eli epäilyt, oletukset ja arvailut ovat siis tilastoissa "toteutuneita" viharikoksia. HIENOA... kyllähän tuolla tyylillä saadaan mikä tahansa käppyrä nousuun.  :o
On se kumma, että vääristely vielä kerrotaan avoimesti eikä kukaan korvaansa lotkauta (paitsi jotkut hommafoorumilaiset)...  :(

Tämä on nykyajan journalismia. Tuomio, rikosepäily, rikosilmoitus, esitutkinta-aineiston avainsanaosuma - aivan sama. Valitaan se joka vaikuttaa agendaan sopivimmalta ja puhutaan siitä jollain "synonyyminimellä." Kyse on rikoksesta. Epäilty tai tuomittu - implisiittisesti suomalainen äijä. Parasta on kirjoittaa juttu edes vilkaisematta itse pumaskaa, eihän tässä tutkivia faktauutisia olla kirjoittamassa. Tämä on täsmälleen sitä journalismia jossa pakolainen, turvapaikanhakija, maahanmuuttaja, siirtolainen, huippuosaaja ja "paperiton" ovat synonyymejä toisilleen. Pyrkimys kielen ilmaisuvoiman käyttöön päätöksenteon tukena on vihapuhetta. Ja kansanmurha, erittelevä mielipidekirjoitus kuten myös tympääntynyt mulkaisu terästettynä tympääntyneellä toteamuksella ovat synonyymejä rasistisen rikoksen kanssa. Siis rikoksen, jota Suomen laki ei edes terminä tunne.

On se perkeleen hienoa että meillä on tällaiset toimittajat. Miten pärjäisimme ilman heidän aktiivista dis... siis informaatiosisällön tuotantoaan?
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: foobar on 19.12.2012, 20:05:41
Quote from: Jiigee on 19.12.2012, 14:37:06
Ei ihme, jos somalit kokevat rasismia, kun kerran näyttävät sitä harrastavan itsekin.

http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/files/99989817AF566D6EC2257AD00037641B/$file/Raportteia104_web.pdf (http://www.poliisiammattikorkeakoulu.fi/poliisi/poliisioppilaitos/home.nsf/files/99989817AF566D6EC2257AD00037641B/$file/Raportteia104_web.pdf)

Somaliassa syntyneitä Suomessa 8767 ja viharikoksia 35.  Suomessa syntyneitä 5 135 000 ja rikoksia 591.  Suhdeluku somalien "hyväksi" 35.  Noin paljon kärkkäämmin he syyllistyvät rasistisiin rikoksiin.  Jos somaleita olisi saman verran kuin suomalaisia, niin viharikoksia olisi heidän kontollaan samalla suhteella 20500.  Aika velikultia, etten sanoisi.

Näin oli muuten edellisenkin vuoden raportissa. Myös esim. turkkilaiset erottuivat vaikeasti normitettavalla yliedustuksella suomalaisista.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: Teemu Niva on 19.12.2012, 20:10:33
Veikkaanpa että otsikko tylsyy entisestään, kun katsotaan oikeuden päätökset.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: qwerty on 19.12.2012, 20:28:28
Verrataan viime viikolla julkaistuja jenkkilän lukuja (http://hommaforum.org/index.php/topic,78045.0.html) täkäläisiin.

USA 6 216 Suomi 918. Ero 6.77-kertainen Väestö USA 310 milj. Suomi 5.4 milj. Ero 57.41-kertainen.

Suhteutettuna väkilukuun, Suomessa tehdään 8½-kertainen määrä viharikoksia USA:han verrattuna!!! Aikamoista :o
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: ruikonperä on 19.12.2012, 21:02:31
Quote from: qwerty on 19.12.2012, 20:28:28

Suhteutettuna väkilukuun, Suomessa tehdään 8½-kertainen määrä viharikoksia USA:han verrattuna!!! Aikamoista :o

Häpeän suomalaisuuttani. Tavoite pitää laittaa korkeammalle, jotta Amerikan Bubbakin voi tulla oppimaan viharikoksen teon mallia.
Title: Vs: 2012-12-19 AL: Viharikosten määrä kasvanut
Post by: foobar on 19.12.2012, 21:06:14
Quote from: qwerty on 19.12.2012, 20:28:28
Verrataan viime viikolla julkaistuja jenkkilän lukuja (http://hommaforum.org/index.php/topic,78045.0.html) täkäläisiin.

USA 6 216 Suomi 918. Ero 6.77-kertainen Väestö USA 310 milj. Suomi 5.4 milj. Ero 57.41-kertainen.

Suhteutettuna väkilukuun, Suomessa tehdään 8½-kertainen määrä viharikoksia USA:han verrattuna!!! Aikamoista :o

Suomessa viharikokset luokitellaan sanahaulla esitutkintapöytäkirjoista, luulen että Jenkeissä käytetään epäoikeudenmukaisempia menetelmiä. Kuten esim. oikeuskäsittelyjä.